Jätteenmäki takaisin!

Vanhasta viedään taas median toimesta kuten aiemmin pääministeri Jätteenmäkeä ja samalla Suomen kansaa. Kenen puolueen kannattaja tuo Iltasanomat tai Iltalehti oikein on?
Jätteenmäestä ei olisi saanut Vanhasen kaltaisia romassiuutisia. Jätteenmäestä piti keksiä vähän korkeamman laatuinen romassiuutinen.

Muistaakseni Yhdysvaltain presidentti oli jossain tilaisuudessa kiinnostunut Annelista.
Muutenkin Annelin kaatamiseksi tarvittii korkeamman tahon ihmisiä, niin pelottava pääministeri Anneli päättäjille oli.

Harmittaa, että Anneli ajettiin pois pallilta. Olisi ollut tosi hyvä vastus muille puolueille. Miksi keskustalaiset eivät tukeneet Annelia aikoinaan. Muut puolueet halusivat löysän ihmisen pääminsterin pallille ja taas kansa on johdateltavissa. Juorut sen kun kulkee ja kansa perässä.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itsensä pääministerin pallilta ja kepulaisten omilla konsteillaan. Jätösmäkeä ei kaivata enää suomalaiseen politiikkaan, hän on niin pahasti paskantanut housuihinsa, että se haisee kauan ja kauaksi.

Amerikan presidentin kiinnostus Annelia kohtaa oli aivan luonnollista. Koirahan koiran persettä tykkää haistella.

Vanhanen itse on antanut aihetta lehtikirjoitteluun vai onko sekin demarien syytä?

Äänestä

Katala, kamala ja viekas. Jäätteenmäen viekkaudella ja vääryydellä kepu on nyt hallitusvastuussa. Muistutan vielä, hän selvisi sen takia, että hänellä tietenkin oli maamme parhaita asianajajia puolustamassa häntä oikeudessa. Tämä sama asianajaja hoiteli myös Heinojen murhien puolustusasianajon oikeudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma tie kirjoitti:

Vanhasta viedään taas median toimesta kuten aiemmin pääministeri Jätteenmäkeä ja samalla Suomen kansaa. Kenen puolueen kannattaja tuo Iltasanomat tai Iltalehti oikein on?
Jätteenmäestä ei olisi saanut Vanhasen kaltaisia romassiuutisia. Jätteenmäestä piti keksiä vähän korkeamman laatuinen romassiuutinen.

Muistaakseni Yhdysvaltain presidentti oli jossain tilaisuudessa kiinnostunut Annelista.
Muutenkin Annelin kaatamiseksi tarvittii korkeamman tahon ihmisiä, niin pelottava pääministeri Anneli päättäjille oli.

Harmittaa, että Anneli ajettiin pois pallilta. Olisi ollut tosi hyvä vastus muille puolueille. Miksi keskustalaiset eivät tukeneet Annelia aikoinaan. Muut puolueet halusivat löysän ihmisen pääminsterin pallille ja taas kansa on johdateltavissa. Juorut sen kun kulkee ja kansa perässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu