Miksi omaisia kartetaan?

tässä asiassa tärkeä pointti,että omainen/sureva ottaa itse ensi askeleen ihmisiin,keiden kanssa haluaisi olla tekemisissä.
Ja siitä sitten toisetkin kenties yllättävältäkin taholta ihmiset rohkenevat lähestyä.
Syy lienee juuri tuo pelko ettei osaa sanoa mitään ja sitten että luullaan että halutaan surra rauhassa,ei jaksa ottaa vieraita vastaan.
Monella varmaan näin onkin,mutta senkinhän minusta voi reilusti ilmoittaa,anteeksi,mutta en juuri nyt jaksaisi seurustella.
Minä olen(,onneksi harvoin)laittanut ensin surun valittelukortin ja se on niinkuin se "otan osaa" mitä on niin vaikea sanoa ja sitten kun tavataan ensimmäisen kerran niin onkin helpompi aloittaa se jutustelu,kun se "virallinen" osuus on tavallaan jo tehty.

Itse olen menettänyt lapseni, ihmisten on vaikea kohdata, tai siihen kykyvät vain harvat ja sitä kunnioita. Kuolema on pelottaa niille joita se ei koskettanut.
Väsyneen poismeneminen tuntuu oikeudelta ja ei se herätä sitä rajua ikävää niin kuin lapsen poismeneminen, noin keskiverrosti.

Niin susta tuntuu sille! se voi olla niin et ihmiset luulevat että olet sureva ja haluat olla rauhassa.Muistan kun ukkini kuoli..ei meillä porukkaa purjannut..annettiin olla rauhassa..sitten myöhemmin ajan myötä naapuritkin alkoivat käydä moikkailemassa ja varovasti alkoivat puhua edesmenneestä ukistani....Vaikka jokaisenhan meidän täytyy ennemmin tai myöhemmin kuolla! senkun muistaa että niin syntyminen kuin kuolema ovat luonnollisia asioita!! niin se vain on!! ei kuolema ole tabu!
ja jokainen täältä tosiaankin lähtee!! ei tänne kukaan jää! Toivotan sulle iloista kevättä! (uskon myös siihen että isäsi on nyt paremmassa tallessa)