Veritulppa jalassa

"Varoittaako" veritulppa jollain lailla ennen kuin se tulee ?(siis esim.jalkaan)
857353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Useimmiten alaraajoissa olevat veritulpat aiheuttavat sellaisen kivun jonka todella kyllä sitten jo huomaa ja havaitsee epänormaaliksi.

Melko tyypillistä on "aivan itsestään" alkava ja hyvinkin nopeasti etenevä selvästi kävellessä ja paikkallaankin ollessa tuntuva kipu. Useassa tapauksessa menee lyhyessa ajassa tuntemukseksi, ettei oikein tee mieli kävellä enää...Puutumiset, tuntopuutokset, pistely ja verenkierrolliset esim. raajan kylmäämiset voivat myös helposti tulla kuvaan mukaan.

Tietenkin voi olla oireetonkin, mutta kyllä tulpan jalassa huomaa yleensä jostakin kummallisen tuntuisesta tuntomuutoksesta.

Äänestä
  • Vaikka olisi oireellinen, lääkärit kehoittavat vain syömään särkylääkkeitä. Neljällä tutulla on ollut, yksi joka oli raskaana sai heti apua, kaksi sai apua vasta yksityislääkärin kautta monen lääkärireissun jälkeen. Yksi kuoli keuhkoveritulppaan monen lääkärireissun jälkeen kun lääkärin mielestä kipu menee ohi särkylääkkeillä. Kaikki nuoria aikuisia.

    Äänestä

  • yksityislääkärille kirjoitti:

    Vaikka olisi oireellinen, lääkärit kehoittavat vain syömään särkylääkkeitä. Neljällä tutulla on ollut, yksi joka oli raskaana sai heti apua, kaksi sai apua vasta yksityislääkärin kautta monen lääkärireissun jälkeen. Yksi kuoli keuhkoveritulppaan monen lääkärireissun jälkeen kun lääkärin mielestä kipu menee ohi särkylääkkeillä. Kaikki nuoria aikuisia.

    Itseltäni repesi nivelsiteet. Pyysin ainakin 5 kertaa lääkäriltä, että jalka myös ultrattaisiin. Ei mitään vastausta. Reilun 2 viikon jälkeen kipu kävi niin sietämättömäksi, että lääkäri vihdoin suistui laittamaan labraan ja sieltä lähdettiinkin sitten sairaalaan samantien ultraan ja veritulppa löytyi pohkeesta. Ei tietty tiedetty oliko tullut kaatumisen yhteysessä, ennen vai jälkeen. Mutta kyllä erittäin voimakkalita särkylääkkeitä kirjoitettiin hevoskuurit -esim Tramalia 400 mg/vrk ja Panacodia päälle. Nyt tässä päällä Marevan 3 kk ja yritetään toupuilla.

    Äänestä

  • Jankuttaminen palkittiin kirjoitti:

    Itseltäni repesi nivelsiteet. Pyysin ainakin 5 kertaa lääkäriltä, että jalka myös ultrattaisiin. Ei mitään vastausta. Reilun 2 viikon jälkeen kipu kävi niin sietämättömäksi, että lääkäri vihdoin suistui laittamaan labraan ja sieltä lähdettiinkin sitten sairaalaan samantien ultraan ja veritulppa löytyi pohkeesta. Ei tietty tiedetty oliko tullut kaatumisen yhteysessä, ennen vai jälkeen. Mutta kyllä erittäin voimakkalita särkylääkkeitä kirjoitettiin hevoskuurit -esim Tramalia 400 mg/vrk ja Panacodia päälle. Nyt tässä päällä Marevan 3 kk ja yritetään toupuilla.

    oletko jo parantunut? Kysyin tuon kysymyksen, sillä minulla on sama ongelma.

    Äänestä

Laskimoveritulpassa (ainakin syvässä sellaisessa eli juuri siinä "vaarallisemmassa", joka liikkeellekin helpommin lähtee) kipu on aikamoinen ja samoin kyseinen raaja (pohkea) turpoaa melkoisestikin. Tulppahan kait yleisemmin iskee tuohon heti polven alapuoleiseen osaan.

Äänestä
  • Eli eihän se suorastaan etukäteen itsestään varoita, vaan on jo jonkinasteisena kun kipuja tulee.

    Äänestä

mulla tuli ainakin ensin ala selkä tosi kipeeksi ei voinut edes kävellä, reidet oli kun sementtiä parin päivän viivellä tuli armoton kipu ei voinut nostaa jalkoja ollenkaan ei edes rappuja kävellä

Äänestä
  • No nyt on tulppaepäily jalassa
    kävin lekurissa ja sain lähetteen ultraan hämikseen
    kun viikonlopulla ei ole täälä ultramahkuja
    Jalkaa ei särje mutta kovin turvonnut se on
    Mulla on ollut kaksi kertaa tulppa jalassa aikasemmin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tenula kirjoitti:

"Varoittaako" veritulppa jollain lailla ennen kuin se tulee ?(siis esim.jalkaan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu