Tutkimus: naiset tyhmempiä kuin miehet

http://www.iltalehti.fi/2006/03/27/200603274308679_uu.shtml

Saksalaiset Euroopan fiksuimpia
27.3.2006 9:17

Brittiläisessä The Times -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan saksalaisten älykkyysosamäärä on keskimäärin 107.

Suomalaiset löytyvät Euroopan älykkäimpien listan sijalta 12. (HANNE NYKÄNEN)

Saksalaiset ovat Euroopan älykkäimpiä, Ulsterin yliopistossa Pohjois-Irlannissa tehty tutkimus kertoo.

Toiseksi fiksuimpia Euroopassa ovat hollantilaiset ja kolmanneksi puolalaiset. Ruotsalaiset sijoittuivat listalla neljänneksi. Suomalaiset ovat Euroopan 12:nneksi älykkäimpiä. Keskimääräinen älykkyysosamäärä on Suomessa saman verran kuin Tanskassa, 99.

Älyköt pohjoisessa

Tutkimuksen tehneen professori Richard Lynnin mukaan Euroopan pohjoisilla alueilla elää keskimäärin älykkäämpää väkeä kuin eteläisillä. Hänen mukaansa kylmempi ja haasteellisempi elinympäristö ja monipuolisempi ruokavalio ovat kehittäneet pohjoisessa asuville suuremmat aivot kuin etelän lämpimässä ilmastossa asuville.

Viime vuonna Lynn aiheutti kohua julkaisemalla tutkimuksen, jonka mukaan miehet ovat keskimäärin viisi älykkyysosamääräpistettä fiksumpia kuin naiset.

STT
11367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

somalien suhteellisen suuri osuus?

Äänestä
  • entä viisaus

    Äänestä

  • on älykkyys kirjoitti:

    entä viisaus

    Hassua, että satuit kysymään...

    Äänestä

ne hutkimukset on aika pintapuolisia, pitäisi tehdä testi riittävän monelle jotta niillä olisi edes jotain arvoa.

Äänestä
  • .

    Äänestä

Pari kertaa olen ollut Ä ö testissä ja sain 129 pistettä ja toisella kertaa 127 pistettä testitilanteessa oli huoneenlämpötila 29 joten se häiritsi kaikkia läsnäolevia.

Äänestä
  • Minä olin palikkatestissä pitkällisen sairauden ja uudelleenkoulutuksen vuoksi. Pisteitä ei kerrottu, mutta näin minua tutkineen lääkärin papereista, että oli kirjoittanut tikkukirjaimilla "ERITTÄIN ÄLYKÄS".

    Tuosta tutkimuksesta ei löytynyt mielestäni sopivaa ratkaisua, joten järjestin elämäni itse, enkä ole joutunut katumaan.
    Testeihin oli mentävä, koska Kela niin tahtoi.

    Ensimmäinen testini oli Mensan kotitesti, jonka tulin kauan sitten tilanneeksi, koska halusin tietää, että onko minussa jotain outoa. Olihan sitä, koska tulos oli yli 160.
    Se selvitti, miksi minusta muut ihmiset ovat tylsiä. Minulla ei juuri ole keskustelukumppaneita samasta syystä.
    Täällä sitä nyt naputellaan Suomi24:lla sosiaalisten kontaktien puutteessa.

    Tapaamani huippuälykkäät ovat usein lähinnä omaan alaansa keskittyneitä, eikä minua kiinnosta toisten työ kovinkaan paljon.

    Kerran minulla oli tyttöystävä, joka oli huomattavasti minua älykkäämpi ja siitäkin tuli ongelmia, sillä en ollut tottunut siihen, että väittelyssä olisin väärässä ja hänen kanssaan niin kävi joka kerta.

    Nyt minulla on tyttöystävä, joka on älyltään normaali, mutta hänen sosiaalinen verkostonsa on tähtitieteellinen omaani verrattuna.

    Ehkä tässä on liityttävä Mensaan, sillä en jaksa edes alkaa keskustelemaan ihmisten kanssa, vaan liukenen kaikista tilaisuuksista vähin äänin.

    Onko muilla samanlaisia ongelmia?

    Äänestä

  • Keksijä ja nero kirjoitti:

    Minä olin palikkatestissä pitkällisen sairauden ja uudelleenkoulutuksen vuoksi. Pisteitä ei kerrottu, mutta näin minua tutkineen lääkärin papereista, että oli kirjoittanut tikkukirjaimilla "ERITTÄIN ÄLYKÄS".

    Tuosta tutkimuksesta ei löytynyt mielestäni sopivaa ratkaisua, joten järjestin elämäni itse, enkä ole joutunut katumaan.
    Testeihin oli mentävä, koska Kela niin tahtoi.

    Ensimmäinen testini oli Mensan kotitesti, jonka tulin kauan sitten tilanneeksi, koska halusin tietää, että onko minussa jotain outoa. Olihan sitä, koska tulos oli yli 160.
    Se selvitti, miksi minusta muut ihmiset ovat tylsiä. Minulla ei juuri ole keskustelukumppaneita samasta syystä.
    Täällä sitä nyt naputellaan Suomi24:lla sosiaalisten kontaktien puutteessa.

    Tapaamani huippuälykkäät ovat usein lähinnä omaan alaansa keskittyneitä, eikä minua kiinnosta toisten työ kovinkaan paljon.

    Kerran minulla oli tyttöystävä, joka oli huomattavasti minua älykkäämpi ja siitäkin tuli ongelmia, sillä en ollut tottunut siihen, että väittelyssä olisin väärässä ja hänen kanssaan niin kävi joka kerta.

    Nyt minulla on tyttöystävä, joka on älyltään normaali, mutta hänen sosiaalinen verkostonsa on tähtitieteellinen omaani verrattuna.

    Ehkä tässä on liityttävä Mensaan, sillä en jaksa edes alkaa keskustelemaan ihmisten kanssa, vaan liukenen kaikista tilaisuuksista vähin äänin.

    Onko muilla samanlaisia ongelmia?

    Itse sain mensan testissä 153 vaikka olin stressaantunut ja väsynyt.

    Ärsyttävintä nopeissa hoksottimissa on se etten jaksaisi kuunnella toisten juttuja loppuun saakka koska tiedän mitä he aikovat sanoa ja mikä heidän pointtinsa on ja ovatko he oikeassa vai väärässä ja onko minun syytä oikaista asiaa tai kommentoida jotenkin... Olen muutaman askeleen edellä.

    Lisäksi olen huomannut että tyhmyys, epäkorrekti käytös ja jopa epäinhimillisyys, ehkä jossakin määrin pahuuskin korreloivat keskenään jolloin en myöskään osaa olla kyseisen ihmislajin parissa.
    Alkukantainen toiminta estää ympärilläkin olevia kehittymästä.

    Lohtua sain nähtyäni televisiosta dokkarin joskus vuosia sitten jossa kerrottiin älykkäiden usein kokevan itsensä yksinäisiksi.

    Älykkyydestähän ei tunnetusti ole taloudellista hyötyä juurikaan ellet valjasta itseäsi intohimoisesti jonkin projektin pariin.
    Älykäs ajattelee liian monimutkaisesti ja hänellä on liian monta rautaa tulessa samaan aikaan jotta hän voisi keskittyä yhteen asiaan kyseenalaistamatta sen merkitystä ilman motivaation kärsimistä.

    Älykkyyteen kuuluu mielestäni osaltaan myös tunneäly. Mikäli älykkäällä ihmisellä ei ole tunneälyä niin häntä voidaan kuvailla termillä psykopaatti.
    Psykopaatteja löytyy rutkasti johtavista asemista sekä politiikasta että talouselämästä.
    Heillekin on varmaan tilauksensa yhteiskunnassa ja he pitävät väsymättä pyöriä pyörimässä. 8)

    Äänestä

  • Tuonnepäin... kirjoitti:

    Minut testattiin vuosikymmeniä sitten oikein virallisesti ja tulos imartelee itseäni,132 !
    Sitemmin olen osallistunut muihin älykyystesteihin ja tulos on asettunut 128-132 puiteisiin .

    Lieneekö kovinkaan huono supistetun Kansakoulun pohjalta ?

    Äänestä

nainen.

Äänestä
  • Totta. Naiset eivät ole hulluja ja tee paljon töitä, vaan pyytävät miestä apuun ihan kaikessa, mikä kotona vaatii voimaa, korjaamista, asennusta tai älliä. <
    On paljon mukavampaa poimia niitä pikku kukkia ryytimaasta bikinit päällä naapurin isännän kuolatessa verhon takana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Varmistui kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/2006/03/27/200603274308679_uu.shtml

Saksalaiset Euroopan fiksuimpia
27.3.2006 9:17

Brittiläisessä The Times -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan saksalaisten älykkyysosamäärä on keskimäärin 107.

Suomalaiset löytyvät Euroopan älykkäimpien listan sijalta 12. (HANNE NYKÄNEN)

Saksalaiset ovat Euroopan älykkäimpiä, Ulsterin yliopistossa Pohjois-Irlannissa tehty tutkimus kertoo.

Toiseksi fiksuimpia Euroopassa ovat hollantilaiset ja kolmanneksi puolalaiset. Ruotsalaiset sijoittuivat listalla neljänneksi. Suomalaiset ovat Euroopan 12:nneksi älykkäimpiä. Keskimääräinen älykkyysosamäärä on Suomessa saman verran kuin Tanskassa, 99.

Älyköt pohjoisessa

Tutkimuksen tehneen professori Richard Lynnin mukaan Euroopan pohjoisilla alueilla elää keskimäärin älykkäämpää väkeä kuin eteläisillä. Hänen mukaansa kylmempi ja haasteellisempi elinympäristö ja monipuolisempi ruokavalio ovat kehittäneet pohjoisessa asuville suuremmat aivot kuin etelän lämpimässä ilmastossa asuville.

Viime vuonna Lynn aiheutti kohua julkaisemalla tutkimuksen, jonka mukaan miehet ovat keskimäärin viisi älykkyysosamääräpistettä fiksumpia kuin naiset.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu