Suuren Kunikaan juhlat edessä, tuletko?

KUTSUN

Näin oikein, totuuden valossa ja mukaan nähtynä, todeksi, ja kaikille parhaaksi, turvalliseksi ja turvatuksi, todellinen ”elämä ja yltäkylläisyys” tulevaisuudeksi, takuuvarmaksi mahdollisuudeksi; (ei mitään pahaa eikä väärää aiheettomasti kellekään, eikä millekään) LAIN MUKAISEKSI todettuna! Tämän kaiken oikean ja hyvän mahdollistavien, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa oppien, ohjeiden ja ehtojen mukaisesti toimimalla. Niiden perustalta ja mukaisesti yhteiseloa; laillista huonekuntaa, seurakuntaa, yhteiskuntaa. Paikalliset - alueelliset – valtakunnalliset yhteistyöfoorumit, valvonnan ja ohjauksen sisällään pitävän kestävän ja oikein toimivan kokonaisuuden yhteiseksi hyväksi aikaansaamiseksi.

Sillä oikealla periaatteella: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien jäsenten, ja muillekin parhaaksi mahdollisuudeksi, puolesta” huonekuntaa. Sitä oikeaa ja hyvää, ei mitään pahaa eikä väärää, eli LAILLISTA! Tämän nykyisen, tuhoon tuomitun LAITTOMAN, vääryyteen ja valheellisuuden pettävälle hiekalle väärin rakennetun (sekasortoisen ja ristiriitaisen) kaikki yhtä, ja yksi kaikkia vastaan periaatteen mukaan väärin toimivan rinnalle. Oikeaa, todellista yhteiskuntaa, eli laillista yhteiskuntaa (yhteistaloushuonekuntaa), eli valtakuntaa, yhteiseksi hyväksi. Ei yhteiseksi pahaksi, niin kuin tämä väärin, luhistumassa oleva systeemi / rakennelma on suurimmalle osalle koitunut. Ja koituu kaikille, jotka siihen jäävät.

Kaikki valmiit piirustukset ja luja kalliopohja perusta ja ns. tonttikin on valmiina, odottanut rakentajiaan jo lähes 2000 vuotta. Ei vain ole vieläkään kuulunut, eikä näkynyt jos ei nyt tämä aihe alkaisi vetämään tälle, totuuden ja oikeuden, armon ja rakkauden tontille (puolelle), sekä vetäjiä että muita vanhurskaita tai vanhurskautta janoavaa väkeä ?! Jos kutsutut katsoo tämän kutsun ylen, eli kokevat jonkun muun, esim. pelkän oman itsensä ja oman huoneensa puolesta juoksemisen tärkeämmäksi. Sitten kyllä kaduilta, kujilta ja aitovieriltä tulee väkeä, jopa niin että kaikki paikat täyttyy. Jopa teeskennellen ja väkisin koittavat päästä mukaan ja moni pääseekin!

Mutta, kun huomataan että, eivät olekaan puhtaissa pukimissa, niin tulevat heitetyksi sitten häpeäkseen ulos. Kärsimyksiin, niiden vanhurskaiksi uskottujen, mutta sitten arvottomiksi todettujen arvottomien, (välinpitämättömien) kutsuttujen kanssa. Näin Kristuksen Jeesuksen nimessä, näihin juhliin kutsuen, valmisteluja tekemään yhtymiseksi yhteistyöhön yhdistymiseksi / yhteiseksi juhlaksi ryhtymiseksi. Kuka on viisas ymmärtäväinen, ottakoon nyt asiasta vaarin. Punnitkoon tarkasti vaihtoehdot ja tutkikoon huolellisesti sanansa opetukset ja käskyt, katsokoon kuinka suurelta osin on tullut niitä laiminlyötyä.

Niistä laiminlyönneistä on kuitenkin Nimessään muistuteltu, ja kehoteltu toistuvasti ryhtymään toimenpiteisiin, niiden laiminlyöntien / välinpitämättömyyksien, = rakkaudettomuutta, johdosta! Vähäinen palvelijansa.

2

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei muuta

    • Hyväkin

      Juttu jos joku viitsii lukea loppuun,monikaan ei

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3833
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3255
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      52
      2744
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2743
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2551
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      25
      2251
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      21
      2037
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1634
    Aihe