Elämme mielenkiintoisia aikoja

Päivänpolitiikka ei saa minua useinkaan kovin innostumaan, mutta täytyy sanoa, että nyt sitä melkoisesti olen. Elämme nimittäin mielenkiintoisia aikoja, jotka kepu on TAAS meille järjestänyt. Tai oikeastaan kepun puheenjohtaja, kuten teki edellinenkin vajaat kolme vuotta sitten.

Samasta syystä aika on nytkin mielenkiintoinen: joutuuko kepun puheenjohtaja eroamaan ennen aikojaan vai ei? Ja jos joutuu, niin tietysti pääministeriäkin pitää vaihtaa vielä ennen seuraavia ek-vaaleja. Ja kuka kepulainen voisi olla sellainen, josta Oiva Härkönen voisi taas sanoa, että edellinen pääministeri oli hyvä, mutta nyt saatiin vielä parempi?

Miten tuossa sitten käy? En väitä sitä enkä tätä, sillä aika sen melko pian näyttää. Mutta varsin huonoa Vanhasen kannalta enteilee se, mitä kaksi merkittävintä kepun äänitorvea Keskisuomalainen ja Ilkka ilmeisesti Lipposen haukkumien satraappien eli päätoimittajiensa Laatikaisen ja Hokkasen suulla esittävät:

Ilkka ja Keskisuomalainen (helpottaja):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015229475

Samaa enteilee näiden saittien kenties vaikutusvaltaisimman kepulaisen, tietääkseni jälleen Oulussa puoluekokousedustajan toimivan henkilön mielipiteet:

Transatlanttista arvoharhaa (Timo Ristimäki):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015215438

Surkuhupaisaa on, että eräät kepulaiset syyttävät iltapäivälehtiä ja yleisradiotakin (kai Itse Valtiaiden takia) koko jupakasta. Nuo kokeneet ja arvostetutkin kepulaiset lehtimiehet kuten puoluekokousedustajakin näkevät sentään kohun alkusyyn, johon tietenkään tiedotusvälineet eivät voineet olla puuttumatta, kun elämme jo kolmatta vuosikymmentä sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen Suomessa.

En mielestäni mollaa ollenkaan tämän saitin kepulaisia, vaan totean ilmiselvän tosiasian, että jos kepu tai sen poliitikot ovat tehneet mokia tai muuten vääriä tekoja, syy noiden kepulaisten mielestä ei ole koskaan kepussa eikä sen poliitikoissa, vaan mediassa, joka on ne todenmukaisesti julkistanut! Niin tehnyt aikaisemmin kehuttu kepulainen lehtiemieskin muuttuu hetkessä koklipiksi tai pahemmaksikin.

Tässä linkkejä noihin vielä Kekkosen aikoja elävien uhoaviin kirjoituksiin:

Yleisradiolta tuet pois (keskustankannattaja):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015227831

Iltapäivälehdet boikottiin (pohojalaanen):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015222988

Olisikohan todella niin, että Matti Vanhanen sai liian paljon liian varhain, kuten kepututkija näkyy hyvässä kirjoituksessaan toteavan. Kepututkija toteaa olleen sen jatkumoa kepussa Väyrysestä alkaen:

Liian paljon liian varhain (kepututkija):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015226757

Ehkäpä kepun pitäisi saada tietoonsa ja ottaa varteen ne hyvät neuvot, joita sille on viisaasti annettu tälläkin saitilla:

Vastuunkanto (mielipidepankki):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015217729

Vakava ehdotus kepulle (mielipidepankki)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015212316


Tuollaisen yhteenvedon halusin vain tehdä vieraitteni lähdettyä ehdittyäni hieman saittia vilkaisemaan. Emmekö vain eläkin mielenkiintoisia aikoja?

Tietysti ajatus rientää ajassa kauemmaksikin, eli on kiusaus ruveta pohtimaan, mitä tuo kaikki merkitsee kepun vaalimenestykselle vuoden kuluttua. Onhan asiasta jo täälläkin annettu arvioita, jotka ovat olleet varsin loogisia ja joihin olisi helppo yhtyä, mutta riittäköön tämä tällä kertaa.
7421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se, että syy on aina jossain muualla kuin itsessä. Siellä ei tiedetä, että ei ole peilin vika, jos naama on vino.

Siis tuhon viitaten:

- jos kepu tai sen poliitikot ovat tehneet mokia tai muuten vääriä tekoja, syy noiden kepulaisten mielestä ei ole koskaan kepussa eikä sen poliitikoissa, vaan mediassa, joka on ne todenmukaisesti julkistanut! -

Äänestä
  • Määritelmäsi sopii täydellisesti ketjun avaajaan.

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    Määritelmäsi sopii täydellisesti ketjun avaajaan.

    Olenko syytellyt muita tekemisteni julkistamisesta, vai? Mielestäni olen julkistanut niitä itse aika lailla, monen mielestä liikaakin.

    Siitä huolimatta kepulaisilla on minusta sellaisia käsityksiä, joista en tunne itseäni, eivätkä varmaan niistä minua tunnistaisi ketkään minut oikeasti tuntevat.

    Kepulaisten mielikuvituksen vilkkaus minua onkin eniten ihmetyttänyt, kun se on niin suuressa ristiriidassa heidän muuten jähmeän tosikkomaisuutensa kanssa.

    Siitä mielikuvituksen vilkkaudesta syntyvät myös ne salaliittoteoriat, harhat Hagiksen punakoneista, Erkon median ja Ylen kepuvainosta ja muusta kilttiä ja viatonta kepua vastaan suunnatusta kauheudesta.

    Nyt niiden kepun vainoajien joukkoon kepulaisten mielestä ovat liittyneet jo kepun omat äänitorvet Ilkka ja Keskisuomalainenkin!

    Kyllä kepulla on raskasta, ja yhtä raskasta varmaan on olla kepulainen.

    Mutta kuka siihen pakottaa? Eikö mielikuvitusrikkaus tuo esiin mahdollisuutta, että kepulaisuudesta sittenkin voi päästä pois, vaikka siihen synnytäänkin? Kepusta pois sivistynyttä ei välttämättä edes huomata syntyjään kepulaiseksi siten, kuin tämän päivän HS:ssa mielenkiintoisen kirjansa esitellyt Anu Mylläri, syntyjään Bangla Deshistä, mutta jo pienenä tänne adoptoitu.

    Hänelle kuulemma ruvetaan joissain kaupoissa puhumaan englantia, vaikka hän on avannut keskustelun suomeksi ja jopa pohojalaasella murtehella. Kepusta pois sivistyneelle ei varmaankaan aleta stadin vaatekaupoissa puhua maataloudesta.

    Äänestä

Taustalla on yleensä tarkkaan mietitty julkisuusstrategia. Mutta joskus se saattaa pettää, kuten nyt näyttää Vanhasella ja keskustalla käyneen. Siinä missä hallituskumppani SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma esiintyy julkisuudessa "asiakysymyksissä", keskustan johtajaa seuraa "hömppäjulkisuus".

Äänestä

Vanhasen henkilön ympärillä käytävä kohu on keskustan kannalta harmillista ja kiusallista. Luottamus pääministerin arvostelukykyyn horjuu. Tämä osuu huonoon aikaan. Presidentinvaalit menivät puolueelta alakanttiin, kannatus on laskussa. Puoluekokous lähestyy. Eduskuntavaalit ovat vajaan vuoden kuluttua.

Puheenjohtajan on turha lähteä etsimään vastauksia ongelmiin käräjäsalista. Tässä Vanhanen teki oikean ratkaisun. Sen sijaan on syytä pysähtyä peilin eteen.

Äänestä

Sinulla on tuossa kuvassasi galleriasivulla elottomat koiransilmät. Syötkö jotain voimakasta lääkettä?

Äänestä
  • Mutta koiransilmätkö muka elottomat! Niitähän pidetään hyvinkin eloisina, eritoten isäntäänsä katsoessaan palvovaa uskollisuutta kuvastavina.

    Syön minä kyllä lääkkeitäkin; on jatkuva kolesterolilääkitys (zocor) ja verta ohentava aspiriinijohdannainen (primaspan), sillä olen ohitusleikattu mies. On myös jatkuva lääkitys (salazopyrin)helposti ärtyvän paksusuolen (colitis ulcerosa) vuoksi, seurausta Lähi-Idässä sairastamastani pahasta punataudista ja ameeboista.

    Mutta ei noiden pitäisi silmistäni näkyä. Ehkäpä tuossa kuvassa ilmeessäni on hieman huvittunutta epäluuloisuutta, sillä kuvan otti 7-vuotias sukulaistyttö.

    Täytyisiköhän laittaa profiililleni siellä aikaisemmin ollut kuvani, jossa leveästi nauraen välkyttelen kultahampaitani! Ehkäpä se tosiaan vahvistaisi kepulaisten kuvaa narsistisuudestani. Täytyy harkita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


JormaKKorhonen kirjoitti:

Päivänpolitiikka ei saa minua useinkaan kovin innostumaan, mutta täytyy sanoa, että nyt sitä melkoisesti olen. Elämme nimittäin mielenkiintoisia aikoja, jotka kepu on TAAS meille järjestänyt. Tai oikeastaan kepun puheenjohtaja, kuten teki edellinenkin vajaat kolme vuotta sitten.

Samasta syystä aika on nytkin mielenkiintoinen: joutuuko kepun puheenjohtaja eroamaan ennen aikojaan vai ei? Ja jos joutuu, niin tietysti pääministeriäkin pitää vaihtaa vielä ennen seuraavia ek-vaaleja. Ja kuka kepulainen voisi olla sellainen, josta Oiva Härkönen voisi taas sanoa, että edellinen pääministeri oli hyvä, mutta nyt saatiin vielä parempi?

Miten tuossa sitten käy? En väitä sitä enkä tätä, sillä aika sen melko pian näyttää. Mutta varsin huonoa Vanhasen kannalta enteilee se, mitä kaksi merkittävintä kepun äänitorvea Keskisuomalainen ja Ilkka ilmeisesti Lipposen haukkumien satraappien eli päätoimittajiensa Laatikaisen ja Hokkasen suulla esittävät:

Ilkka ja Keskisuomalainen (helpottaja):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015229475

Samaa enteilee näiden saittien kenties vaikutusvaltaisimman kepulaisen, tietääkseni jälleen Oulussa puoluekokousedustajan toimivan henkilön mielipiteet:

Transatlanttista arvoharhaa (Timo Ristimäki):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015215438

Surkuhupaisaa on, että eräät kepulaiset syyttävät iltapäivälehtiä ja yleisradiotakin (kai Itse Valtiaiden takia) koko jupakasta. Nuo kokeneet ja arvostetutkin kepulaiset lehtimiehet kuten puoluekokousedustajakin näkevät sentään kohun alkusyyn, johon tietenkään tiedotusvälineet eivät voineet olla puuttumatta, kun elämme jo kolmatta vuosikymmentä sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen Suomessa.

En mielestäni mollaa ollenkaan tämän saitin kepulaisia, vaan totean ilmiselvän tosiasian, että jos kepu tai sen poliitikot ovat tehneet mokia tai muuten vääriä tekoja, syy noiden kepulaisten mielestä ei ole koskaan kepussa eikä sen poliitikoissa, vaan mediassa, joka on ne todenmukaisesti julkistanut! Niin tehnyt aikaisemmin kehuttu kepulainen lehtiemieskin muuttuu hetkessä koklipiksi tai pahemmaksikin.

Tässä linkkejä noihin vielä Kekkosen aikoja elävien uhoaviin kirjoituksiin:

Yleisradiolta tuet pois (keskustankannattaja):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015227831

Iltapäivälehdet boikottiin (pohojalaanen):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015222988

Olisikohan todella niin, että Matti Vanhanen sai liian paljon liian varhain, kuten kepututkija näkyy hyvässä kirjoituksessaan toteavan. Kepututkija toteaa olleen sen jatkumoa kepussa Väyrysestä alkaen:

Liian paljon liian varhain (kepututkija):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015226757

Ehkäpä kepun pitäisi saada tietoonsa ja ottaa varteen ne hyvät neuvot, joita sille on viisaasti annettu tälläkin saitilla:

Vastuunkanto (mielipidepankki):

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015217729

Vakava ehdotus kepulle (mielipidepankki)

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000015212316


Tuollaisen yhteenvedon halusin vain tehdä vieraitteni lähdettyä ehdittyäni hieman saittia vilkaisemaan. Emmekö vain eläkin mielenkiintoisia aikoja?

Tietysti ajatus rientää ajassa kauemmaksikin, eli on kiusaus ruveta pohtimaan, mitä tuo kaikki merkitsee kepun vaalimenestykselle vuoden kuluttua. Onhan asiasta jo täälläkin annettu arvioita, jotka ovat olleet varsin loogisia ja joihin olisi helppo yhtyä, mutta riittäköön tämä tällä kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu