Appiukkoni tappoi itsensä vuosi sitten. Ihana ihminen oli, rauhallinen(ainakin selvinpäin),sympaattinen, ei kellekään pahaa aikova. Mieheni sisko ei halua uskoa mitään vikaa omasta "perheestänsä". Mieheni niinkin tiedostaa, että äitinsä on mikä on. Muttei siitä paljontikaan puhuta. Toisaalta anopin käytös on nostettu ikäänkuin jalustalle, että tyrannimainen/hallitseva persoona on ollut se auttava käsi.Kun tieto appiukkoni kuolemasta tuli. Tiesin ettei heidän suhteensa ollut mikään itse ihannuus. Taustalla oli alkoholiongelmaa .Tottakai appiukkoni on juonut pahaan oloonsa ,mutta töissä käynyt aina. Anoppi on halunnut pitää tiettyä "kaikki hyvin" kulissia pystyssä monet vuodet. Tilannehan romahti täysin appiukkoni kuoleman kautta. Kauhistuttaa se,että mieheni sisko on täysin syyllistänyt omat isovanhempansa, eli isänsä vanhemmat, syynä itsemurhaan. Eihän se näin ole. Tiedän että ovat vahvoja persoonia, kovan elämän eläneitä ihmisiä, kasvattaneet lapsensa omalla tavallansa, kovallakin kädellä! Selkään on varmasti annettu.Ei ole monella toisellakaan ne lähtökohdat kovin hääppänöitä olleet, vaan silti on noustu. Sen ovat monet appiukkoni ikäpolvet varsinkin eläneet ja hengissä säilyneet. Mielestäni itsemurhaan vaikuttaa eniten tämän hetkinen elämä, miten sen elää, onko se mielekästä jne.
Terv.vierestä seurannut
Terv.vierestä seurannut
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilannetta tuntematta en voi, enkä haluaisikaan, kommentoida kenessä on vikaa ja kenessä ei, mutta voin kertoa oman näkökohtani asiaan. Isäni tappoi itsensä pian kaksitoista vuotta sitten, hän oli alkoholisti myös. Työnsä hoiti hyvin silloin kun sitä oli, ja pysyi myös silloin raittiina. Äiti meillä piti pystyssä koko perheen palkkatuloillansa, joten äidissä ei syytä ollut.
Näin myöhemmin aikuisena ihmisenä (olin isän kuollessa 11-vuotias) on tullut mietittyä alkoholismin syytä ja itsemurhan syytä, ja mitä minä omia isovanhempiani ja isän lapsuutta tunnen, voinen sanoa että sieltä se on osittain lähtenyt. Isällä oli iso perhe, paljon sisaruksia. Hänen äitinsä on aika kylmä, ei koskaan osoittanut rakkautta lapsiaan kohtaan. Äitini sanookin joutuneensa olemaan "äiti" isälleni. Päällisin puolin lapsuus on ollut varmaan ihan hyvä, mutta jos on pienestä pitäen jäänyt kaipaamaan äitiä ja äidin rakkautta, en usko että sellainen henkilö on aikuisenakaan kovin vahvalla pohjalla.Siihen kun lisää matkan varrella epäonnistumisia (isäni kohdallakaan en osaa arvata, mitä ne voisivat olla, työttömyys ja alkoholiongelma ovat ainakin sellaisia isoja), tässä tilanteessa siitä ei voinut seurata mitään hyvää. Appiukkosi tilannettahan en tiedä, mutta meillä näin.
Olen sitä mieltä, että itsemurhaa ei yleensä tehdä mistään hetken mielijohteesta, taustalla on varmasti pitkäaikaisia ongelmia ja henkistä heikkouttakin. En minä ainakaan usko että ihminen joka on ollut henkisesti vahvoilla ja omannut hyvällä tavalla hyvän itsetunnon koko ikänsä, tappaisi itsensä siksi että senhetkinen elämä ei tunnu mielekkäältä. Kyllä siinä on täytynyt olla alamäkeä jopa vuosiakin.
Ymmärrän kertomasi. Mutta tässä tapauksessa puuttui varsinainen keskinäinen rakkaus ja toisesta välittäminen aidosti jo pitkän ajan takaa.
Ja tunne anopin, joten voi sanoa että hän on ottanut ohjat jo alussa käteensä, kasvattanut lapset yksin jne tehnyt kotityöt. Valitettavasti siinä sivussa alistanut miehensä niin alas kuin voi. Se näkyi ihan päällepäin.
Isovanhemmista...ei monikaan äiti siihen aikaan ison kakaralauman kanssa ole ollut sellainen äiti kuin mitä nykyisin ehtii olemaan.
Ja tästä isoäidistä tiedän että on ollut lämmin ihminen. Mistä tiedät oman isoäitisi kylmäksi? kuulostaa haetulta...tunsitko edes? Päältäpäin kylmä(?) entäs sisältä(?)??
Helppo se on toki syyllistää kauempaa.
Tästä tapauksesta tiedän, että anoppi on ns.perheenpää ollut jo vuosikaudet. Lapsiaankin ohjailee edelleen(sinäsä ihan hyvä) mutta väärin perustein, on nimittäin aina oikeassa.
Tiedän että ei monikaan nainen ole ehtinyt olla äiti lapselleen, vaan näin sen isäni tunsi ja on sen sanonutkin, miten muuten oma äitini olisi tiennyt olevansa kuin "varaäiti". Mä en ainakaan syyllistä omia isovanhempiani, kyllä se on isässä itsessä syy, että teki sen minkä teki, mutta kyllä se on hänellä lähtenyt sieltä lapsuudesta.Ja mummuni on elossa edelleen, enkä mä nyt tiedä onko se niin jäinen mutta aikalailla materialistinen. Mutta mitä voi muuta odottaa sotienki jälkeen, kun on pitänyt senki niin paljosta huolta kantaa ja rakentaa elämää uudelleen. That's about it, mä ajattelen näin, että joistaki tulee joutsenia ja jotku jäävät rumiksi ankan poikasiksi.
ps. Mä en hae mitään, vaikka se susta siltä kuulostiki, siksi en myöskään lähtenyt miettimään miksi tää kyseinen appiukko teki niinku teki. Jokainen kai nyt oman lähipiirinsä parhaiten tuntee.