mitä tää on?

Siis:ongelmana välivuodot, sellaista ruskeata mömmöä, joskus hieman verisempää. Tulee ihan vähän. Kahtena kuukautena on tullut keskellä kiertoa, n. pari viikkoa uuden pillerilaatan aloittamisesta. Olen syönyt Diane Nova jo kolme vuotta, joten alun häiriöistä ei ole kysymys. Kävin lääkärissä, papa luokkaa 1, ei muutakaan kummallista. Näkeekö papasta kaikki mahdolliset syyt siihen paitsi sukupuolitaudit ja hormonihäiriöt? Kun lääkärikin sitten määräsi vain jotain emätinrasvaa (!) oli muka jotain pientä tulehtuneisuutta havaittavissa. En kuitenkaan sitä voi uskoa, koska papa oli puhdas. En siis saanut edes kunnon vastausta. Sitä rasvaa en siis voi alkaa käyttää kun vasta menkkojen jälkeen.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? todella tärkeää!
2244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan sama juttu on ollut.Omalla kohdallani huomasin välivuotoa tulevan silloin,kun en ollut ottanut e-pillereitä ihan ajallaan. Epäilisin e-pillereitä,jos sinulla ei muita oireita ole. Kannattaisiko vaihtaa pillereitä?Toisaalta,jos kerran papassa ei mitään näkynyt ja vaiva menee ohi,en olisi huolissani.Kyllä papassa pitäisi tulehdukset näkyä ja jos ei siinä,niin kyllä gyne ne huomaa.

Olen käyttänyt e-pillereitä jo kauan ja huomannut,että kyllä sitä välivuotoa on aina välillä tullut ilman,että mitään häikkää olisi.

Äänestä
  • joo, täytyy luottaa siihen että papassa näkyisi kaikki mahd. syövät ja kasvaimet...:( huolestuin siitä vain ja inhottavaa tollanen vaiva!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerokaa nyt ihmeessä kirjoitti:

Siis:ongelmana välivuodot, sellaista ruskeata mömmöä, joskus hieman verisempää. Tulee ihan vähän. Kahtena kuukautena on tullut keskellä kiertoa, n. pari viikkoa uuden pillerilaatan aloittamisesta. Olen syönyt Diane Nova jo kolme vuotta, joten alun häiriöistä ei ole kysymys. Kävin lääkärissä, papa luokkaa 1, ei muutakaan kummallista. Näkeekö papasta kaikki mahdolliset syyt siihen paitsi sukupuolitaudit ja hormonihäiriöt? Kun lääkärikin sitten määräsi vain jotain emätinrasvaa (!) oli muka jotain pientä tulehtuneisuutta havaittavissa. En kuitenkaan sitä voi uskoa, koska papa oli puhdas. En siis saanut edes kunnon vastausta. Sitä rasvaa en siis voi alkaa käyttää kun vasta menkkojen jälkeen.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? todella tärkeää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu