Olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteesi. Eikä sitten pelkästään tätä patriarkaali sortaa naiskuntaa, pliis...(:
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
"Eikä sitten pelkästään tätä patriarkaali sortaa naiskuntaa, pliis...(: "
Mitä vikaa tuossa vastauksessa on?
Minä olen feministi koska olen niin saamarin itserakas ja omahyväinen enkä salli yhdenkään miehen olevan minua parempi missään asiassa. Jos tapahtuu niin että mies voi olla jossain parempi, käännän sen voitokseni tavalla tai toisella. Esimerkiksi koska rahkeeni eivät riitä hyvään asemaan työelämässä, olen päättänyt ettei kiipiminen työelämässä edes ole minun heiniäni; keskityn elämässä muihin asioihin.
vain. Sukupuolikysymykset kiinnostavat ja niiden pohtimiseen feministinen teoretisointi antaa hyviä virikkeitä. Koen olevani feministi, vaikken ajattelekaan, että ainoastaan naiset kärsivät sukupuolestaan. Feministit tuntuvat kuitenkin olevan niitä harvoja, jotka sukupuolikysymyksiä haluavat nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Myös monet miehet kärsivät sukupuolestaan. Olisiko niin, että vain ne eivät kärsi, sp riippumatta, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ja toinen taskussa.
pitäisiköhän (feministisen/naistutukimuksellisen) keskustelun suuntautua uudestaan yhä voimakkaammin sosiologis-ekonomiseen näkökulmaan. Rahan ja vallan jakautumiseen ja sen tutkimiseen, miten em seikka vaikuttaa nyky-yhteiskunnassa niin meta -kuin yksilötasollakin yksilön elämään.
Kummankin sukupuolen siis, niin miehen kuin naisen?
Voisiko jossain vaiheessa feminismi "levittäytyä" koskemaan jollain tavoin kaikkien "poljettujen" asiaa...Enkä tarkoita tällä mitään sosiaalipoliittista hapatusta...
Pitäskö kaikkea kutsua feminismiksi? Sinun esittämäsi asia luulis olevan jokaisen järkevän ihmisen kannattama. Minä oon aian aatellut noin. Onko sitten jotenkin paha juttu jos erityisesti haluaa naisten asemaa kohentaa?
Suurin osa meistä 'tappelijoista' täällä palstalla on enemmän tai vähemmän poljettuja. Hyväosaset on kuule ihan muualla ja nauraa meille...sen kun puuhastellaan vaan, vaikka tälleen kinaamalla kaikesta, ettei kiinnitettäisi huomiota tärkeempiin asioihin.
*oho, uups...taisit pudota mun kelkasta*
Että olen nainen. (Synnyin feministiksi.)
Ei käy.
Selityksen täytyy olla hyvä.
Ainakin yhtä hyvä kuin selitys sille, ettei ole feministi.
"Että olen nainen. (Synnyin feministiksi.) "
Siinä taas vedetään tuota feministien tekaisemaa yhtälöä: feministi=jokainen nainen
Yhtälö joka muuten ei pidä paikkaansa.
Ja kun maailmassa riittää niin paljon kysyttävää! :)
Saanko minä päättää itse itsestäni?
Ja piti vielä sanomani, että kiva, että olet täällä taas.
Siksi etten ole masokisti.
.. oikeudenmukaisuuden tähden. Kannattaisin feministisiä tavoitteita, vaikka olisin syntynyt mieheksi (jos muuten olisin samanlainen).
Kannatan ja vastustan tuhansia asioita, paljon muutakin kuin feminismiä, kaikki tuo alkaa jo aamulla lehteä lukiessa. Ja jatkuu pitkin päivää ja seuraavina päivinä ja loputtomiin (kunnes dementia ehkä armahtaa). Kannanottoja, väitteitä, oletuksia. Melkein aina on vedenjakajana mukana oikein/väärin-näkökulma. Koska moralismi nolottaa, sitä ei kehtaa näyttää, siispä näkysälle on heitettävä perusteita ja todennuksia. Mutta oikeudenmukaisuus on se mun juttu, siitä starttaa ihanteet ja häpeäntunteet (ei oikeudenmukaisuuteen aina pysty, mutta ei siitä halua luopuakaan).
Mukava nähdä sinua Sohvi!
Tuota olen itsekin usein ajatellut, että vaikka olisin mies, ajattelisin samoin kuin nyt. Oikeudenmukaisuus on myös minulle se kantava voima. (Täällä vain tulee toistuvasti eteen järkähtämätön todellisuus, että esim. markkinatalous litistää oikeudenmukaisuuden olemattomaksi. Usein tuntuu, että koko maapallon asiat pitäisi laittaa uusiksi, jotta vähänkään voitaisiin puhua laajemmasta oikeudenmukaisuudesta.) Jo isäni aikoinaan sanoi minua, pikkutyttöä, neiti maailmanparantajaksi, eikä se ole minusta mihinkään hävinnyt edelleenkään. :)
Olet tainnut olla lomilla ja nyt messissä taas. Minulla on viime aikoina pitänyt pikkasen kiirettä, pidän silloin pausseja.
Se, mikä minua ehkä eniten on kaihertanut jo vuosia, on tyhmyyden pysyvyys, huono ilmaisu, mutten jaksa miettiä osuvampaa. Se, että vaikka ihmisille on annettu toimivat kelpo aivot, niille aivoille tarjotaan "ilmaista" koulutusta, monenmoista, lukematon määrä tietoa yksittäisistä sirusista laajoihin kokonaisuuksiin johdonmukaisine arvioineen ja pohjustuksineen, niin kaikki tuo on helppoa ohittaa yllättävän suurelle joukolle populaatiosta.
Siitä vaan ravistetaan kiusalliset totuudet takista, mitätöidään tutkimukset, sivuutetaan asiantuntijat, vähätellään epäoikeudenmukaisuuksia, ja näiden yläpuolelle totuudeksi nostetaan oma luulo, vailla alkeellistakaan todennusta reaalitodellisuudesta (tai se todennusyritys on todellakin hyvin alkeellinen). Sitä toistetaan kuin papukaija, vaikka näytöt osoittavat muuta.
Viime yönä lakkasin lukemasta aloituksia kohdassa, jossa joku ajatusten tonava jälleen laukoo, no, esittäkääpäs naiset nyt, missä sitä naisten syrjintää esiintyy Suomessa. Vuodesta 2002 olen ollut täällä mukana ja keskusteluketjut toisensa jälkeen ovat vyöryttäneet esiin moninkerroin vahvistettua ja loistavasti perusteltua faktaa naisten rakenteellisesti huonommasta asemasta työelämässä, asenteellisista hidasteista ja siitä, miten jatkuvasti kirjataan "ensimmäisiä" naissaavutuksia milloin milläkin alueella ja vielä on positioita, joihin nainen ei ole päässyt. Ja millainen on naisten "pelon maantiede", perhetilanteet, sosiaaliset odotukset naisilta jne. Valtavasti kirjoituksia.
Sitten viattomasti TAAS kerran: pam, nimetkääs nyt epäkohta, jos keksitte! Kuka jaksaa, ihan totta?
Joo lomalla.
Minua itseäni häiritsee myös kovasti keskustelutyyli, jossa toista kirjoittajaa mollataan hienovaraisin huomautuksin tai tyyliin "kyllä feministit ovat taas ihan pihalla".
Tälläinen tyyli saa minut ainakin pitäytymään keskusteluyrityksistä ja heittäytymään lyhyt-kommentti-linjalle. No siitäkään ei pidetä.
tämä yleisemmin täällä esitetty kysymys, vai meneekö "Oletko henkilökohtaisesti kärsinyt siitä tai tästä feministien esiinostamasta ongelmasta". Teema tämänkin edelle?
Minun aktiivinen feministinen toiminta alkoi aikoinaan eduskunnan lähetekeskustelun kuuntelemisesta. Olin toki aiemminkin ollut kiinnostunut naisten asemasta, mutta ajattelin asioiden olevan jo kutakuinkin kunnossa. Keskustelussa oli silloin avioliiton sisällä tapahtuvan raiskauksen kieltämistä käsittelevä laki. Ne kumpujen yöstä kohoavat mielipiteet saivat karvani nousemaan pystyyn. Asenne oli tympeä ja naista halventava yllättävän usealla. Asioita myöhemmin seuratessa samat pänkäpäät ovat olleet jarruttamassa muitakin tarpeellisia uudistuksia. Naisvihaan törmääminen on varsin herättävä kokemus, vaikka asiat eivät itseään henkilökohtaisesti koskettaisikaan.
Henkilökohtaisessa elämässäni en voi sanoa kärsineeni sukupuolestani olen siinä mielessä etuoikeutettu. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että olen jopa hyötynyt naisena olemisesta. Tähän on syynä varmaan tasa-arvoisuuteen pyrkivä koti, kaupunkilais tausta ja tietenkin yhteiskunnallisten arvojen muutos.
Ehdin jo tässä kaivata teitä tuttuja kirjoittajia. *ryyppää iloisena kahvia*
Kaipasin myös sinua taukosi aikana. Kulauttelen seuraksesi teetä.
Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteesi tuohon Pepen aloitukseen, Tuula Haatainen - koko kansan asialla?
En itse ehtinyt vielä linkkiä lukemaan, mutta äkkisilmäilyllä se vaikutti mielenkiintoiselta.
Eli jos sinulla on aikaa ja innokkuutta. :)
Mielenkiintoinen oli. Perhevapaiden perustelut etenkin nostivat aikalailla ajatuksia. Toisaalta minä en ymmärtänyt, mistä pitäisi keskustella, tyhmä, kun ilmeisesti olen? Asialista oli -mielestäni- varsin mittava.
vaikka olin jo pienestä feministi, hyvin kun eduskunta päätti tuosta asiasta, onko raiskaus avioliitossa rikos. Muistan että ensin se hylättiin, myöhemmässä äänestyksessä tämä hyväksyttiin.
Muistan keskustelleeni asiasta äitini kanssa, kun hylätty päätös tuli(vanhempani saivat pieneltä tytöltään paljon feministikasvatusta:)), muistan hänen vastanneen siihen, että täytyy valita sellainen aviomies, ettei sellaista tapahdu. Niin kun kaikki olisikin niin helppoa.
Tasa-arvoasiat tulevat voimaan enemmin tai myöhemmin. Kun ajattelee aikaa siitä, kun olin pieni, tähän päivään, niin monissa asioissa on tullut parannuksia. Näin jälkeenpäin ajatellen on hauska juttu, että se pieni tyttö tiesi ne jo etukäteen :(((
Nuori olin minäkin ja muistan hyvin Sulo Aittoniemen puheen. Sutin mielestä oli suurenpi ongelma se, että naiset voivat nostaa kenties aiheettomiakin syyteitä, kuin se, että naista voidaan väkisin käyttää hyväkseen. Aivan pöyristyttäviä perusteita oli muillakin kansanedustajilla. Ehdin jo toivoa, tämän kaltaisten asenteiden hävinneen. Prostuutiokeskustelu on kuitenkin osoittanut toiveeni turhiksi. Naisten tehtävänä on edelleenkin (joidenkin mielestä) toimia miehisten paineiden purkajina, lähes hinnalla millä hyvänsä.
Ja isäni mielestä Sulo Aittoniemi oli tosi hyvä mies.
Omalla tavallaan tosin kannatti/kannattaa tasa-arvoa, mutta tahtoi vaan mennä vähän pieleen.
Pienissä tytöissä on voimaa!
Tulipa pieni kommentti mieleeni. Siinä mielessä olen äitisi kanssa aivan samaa mieltä, että mielestäni on nimenomaan naiseutta arvostavaa opettaa jo pienelle tyttärelleen, että jos/kun aviomiehen valitsee, kannattaa ehdottomasti valita hyvä mies.
Liikaa kuulee juttuja joissa avioliitoissaan huonosti voivat/voineet naiset kommentoivat "luulin miehen muuttuvan". Ei muuten muutu.
Tämä "hyvän miehen valinta" (ja siihen neuvominen)on juuri sellaista käytännössä ilmenevää naisen arvostusta. Yhdenkään naisen ei tarvitse (kuin ei miehenkään muuten) ottaa harteilleen "kasvattajan/kehittäjän/opettajan" viittaa jo avioituessaan. Siinä ei mielestäni ole mitään järkeä. Kaksi aikuista valitkoon toisensa - ja kun nainen tietää ettei ole pakotettu mistäan syystä voi valita sen parhaan.
Jos ja kun tulee ongelmia, vaikka sen parhaankin kanssa on yhteiskunnan hyvä kyetä tarjoamaan apua ja lakien suojaa jne.
Kyllä niin miehet kuin naisetkin muuttuvat ajan kuluessa. Kuka sitä on samanlainen viisikymppisenä kuin oli joskus kaksikymppisenä?Siinä onkin yksi erojen syy.
Totta kai muuttuu!! Sehän nyt suorastaan karmeaa oliskin ettei muuttuis! Ite ainakin kokisin itteni jotensakin pysähtyneeks jos yhä vielä olisin kaikesta samaa mieltä ja just samanlainen kuin kuustoistakesäisenä.
Pointsini kuitenkin oli ettei menis naimisiin jo lähtökohtaisesti huonoon liittoon - edellyttäen tai odottaen että toinen muuttuu. Mikä olis ehto jotta liitto voisi olla onnellinen ja molemmat tyytyväisiä.
Elämä muuttaa kyllä, mutta väittäisin ettei ns. hyvät lähtökohdat kuitenkaan usein muutu esim hirveäksi väkivaltaisuudeksi mikäli molemmat ovat suhteessa tasa-arvoisia ja tulevat kuulluksi.
Avioliitto ei myöskään ole joka hetki yhtä siirappista kakunkuorrutusta, vaan on aikoja jolloin elo tuntuu surkeemmalta.. on vain molempien mietittävä mitä haluaa ja arvotettava liittonsa. Liitto voi myös parantua ajan kuluessa molempien muuttuessa, ei aina muuttuminen johda eroon! Monesti väittäisinkin, että pysähtyneisyys johtaa eroon. Kumpikin tai toinen jumahtaa vanhaan kuvioon - eikä se jaksa tyydyttää kumpaakaan tai toista joka muuttuu.
Minulla on toinen jalka feminismissä ja toinen... niin miksi sitä nimitettään... en nyt sanois sovinimisssä kuitenkaan...
Minulle tasa-arvon asiat ovat tärkeitä kuten muukin oikeudenmukaisuus. Luulisi niiden olevan itsearvoisia kenelle tahansa vähänkin sivistyneelle yksilölle.
..mutta en tiedä haluainko enää nykyään feministin leimaa otsaani. Sen kun tahraavat ainakin minun silmissäni muutamat radikaalien pullauttamat sammakot.
että miehiä aina ottaa päähän se. Sitte ne alkaa alistaa ja tekee jotai väärin mua kohtaan. Minä taasen sitte puolustan itteäni ja teen oikein, vaikka pitäs vaan kattella huvittuneena sivusta kun siinä änkyröitten.