Miksei hajasijoiteta?
Eduskunta? maksaa puoli miljoonaa (todellisuudessa yli 3 miljoonaa) Ulkopoliittisesta instituutista
Julkaistu 30.3.2006 17:16
Eduskuntaryhmien kesken päästiin torstaina sopimukseen uuden ulkopoliittisen tutkimuslaitoksen perustamisesta. Tutkimuslaitos perustetaan nykyisen Ulkopoliittisen instituutin pohjalle, mutta siitä tehdään selvästi laajempi kuin Paasikivi-seuran määräysvallassa nykyisin toimiva instituutti on. Sen tehtäväksi tulee paitsi kansainvälisten suhteiden myös EU-asioiden tutkimus. Uusi laitos aloittaa ensi vuoden alussa.
Eduskunta on sopinut, että se maksaa Ulkopoliittista instituuttia ylläpitävälle säätiölle puolen miljoonan euron korvauksen laitoksen sekä sen nimen ja arkiston luovuttamisesta. Korvaus liitetään säätiön pääomaan, josta myönnetään ulkopolitiikan tutkimuksen stipendejä.
Laitos perustetaan eduskunnan alaisuuteen osana yksikamarisen eduskunnan satavuotisjuhlallisuuksia. Eduskunta hyväksyy sitä koskevan lain juhlaistunnossaan kesäkuussa.
Laitokselle nimitetään kaksi asiantuntijajohtajaa. Laitokselle tulee yhdeksänjäseninen hallitus, jonka jäsenistä kolme on eduskuntaryhmien ja loput eduskunnan ulkopuolisten valtiollisten ja tieteellisten toimijoiden nimeämiä. Lisäksi perustetaan neuvottelukunta, joka hoitaa laitoksen kontaktipintoja, ja tieteellinen neuvosto, johon kutsutaan myös kansainvälisiä asiantuntijoita. Ulkopoliittisen instituutin nykyinen henkilökunta saa halunsa mukaan siirtyä uuden laitoksen palvelukseen.
Tutkimuslaitoksen kustannukset ovat kolme miljoonaa euroa vuodessa. Ulkopoliittisen instituutin nykyinen valtionapu on noin miljoona euroa vuodessa.
PEKKA VUORISTO / Helsingin Sanomat
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.