Työskentelen hammashoitajana ja ajattelin laittaa tähän muutamia asioita, jotka minua ärsyttävät potilaiden käytöksessä vastaanotolle tultaessa.
1. Saavu ajoissa paikalle. Joillakin on taipumusta tulla aina n.15min. myöhässä. Kun koko toimenpiteeseen on varattu aikaa puoli tuntia, niin myöhästymisen takia ei välttämättä keretä tehdä kaikkia sovittuja paikkauksia tai paikataan kiireellä, ja silloin työn laatu ei ole paras mahdollinen.
2. Paikkauksen jälkeen tunnustele ihan rauhassa korottaako paikka tai onko se karhea. Jotkut säntäävät ylös tuolista, ennenkuin on keretty suojalasit ottaa päästä pois. "juu, ihan hyvä paikka on" Sitten potilas istahtaa tuoliin odottamaan laskua ja meikäläinen laittaa seuraavalle potilaalle instrumentit valmiiksi. Eiköhän hetken päästä tämä potilas ala kielellä tunnustelemaan, että kyllä sittenkin jotain terävää vielä on.
3. Varaa aika aina etukäteen.Jotkut vain tulevat hoitohuoneeseen ilman ajanvarausta. Yleensä tulee sanottua, että istahda nyt sitten tuoliin kun kerran siinä olet.(minä käännyttäisin nämä ihmiset ovelta pois, mutta lääkäri päättää) Potilasta ei aleta varsinaisesti hoitaa, muuta sellainen pikakatsaus tehdään ja sovitaan jatkohoidosta. Tämä kaikki on aina toisen potilaan ajasta pois. Sellaisen potilaan ajasta, joka on varannut ajan mahdollisesti viikkoja etukäteen.
3 Maksa laskut ajoissa. Jotkut kuvittelevat, että ovat selvinneet kuin koira veräjästä, jos laskut ovat jääneet maksamatta ja taloustoimisto ei ole niitä karhunnut. Kaikki maksamattomat laskut näkyvät koneella. Potilaankin kannalta on työlästä ruveta setvimään vuosien takaisia laskuja. Uutta aikaa ei saa antaa ennenkuin laskut on maksettu(paitsi akuuteissa särkytapauksissa annetaan välitön ensiapu)
4. Päivittäiset särkyajat on tarkoitettu vain säryille. Jotkut tietävät heti valitta kovasta särystä lohjenneessa hampaassa vain siksi, että pääsevät korjauttamaan sen samana päivänä. Tietenkin isot lohkeamat voikin särkeä, mutta puhun nyt pienistä lohkeamista. Potilas ei tule ajatelleeksi, että silloin hampaaseen laitetaan yleensä vain väliaikainen paikka, jonka jokatapauksessa joutuu myöhemmin vaihtamaan lopulliseen paikkaan ja silloin potilas maksaa paikasta kahteen kertaan. Eli kannattaa miettiä tuleeko särkyajalla ottamaan sen väliaikaisen paikan, vai odottaako kunnon aikaa ja ottaa sen lopullisen paikan.
Kiitos mielenkiinnosta, jos jaksoitte lukea!

Vastaukset 16
Vanhimmat
Mielenkiintoista, en olisi ikinä tullut ajatelleeksi että joku tulisi hammaslääkääriin ILMAN AJANVARAUSTA?! Luulisi, että pikemminkin ne ajan varanneetkin jättävät tulematta.. ;)
Tuo että häivytään ennenkuin on varmistanut että paikassa ei ole jotain terävää kohtaa tms. on sinänsä ymmärrettävää, halutaan vain äkkiä ulos "kidutuskammiosta". Tyhmää, mutta ymmärrettävää.
Itselläni olisi taas seuraavanlaista kritiikkiä hammashoitohenkilökunnalle: potilas ei tiedä mitään siitä mitä te tiedätte. Eli jos käy niinkuin minulle, että makaa siinä tuolissa härvelit suussa paikkausta odottamassa, ja hammaslääkäri yhtäkkiä sanokiin että jaaha, tarvitaan sittenkin juurihoito: potilaalle jolle se on ensimmäinen se voi olla aikamoinen paniikin ja shokin paikka. Ollaan ehkä kuultu kauhujuttuja muttei tiedetä juurihoidosta oikeasti mitään. Hoitohenkilökunnan on selitettävä mitä tekee! Se vähentää huomattavasti pelkoa, kun tietää koko ajan mikä tuleman pitää. Ei potilas tiedä, mikä tilanne milloinkin on, ellei hänelle kerrota. Pahimpia ovat tällaiset "oho" tai "hmm.." -huudahdukset tms., jolloin siinä makaa hätääntyneenä että "MITÄ? MITÄ? MIKÄ MULLA ON?" ja on TODELLA inhottavaa vain maata siinä eikä tietää. Se lisää pelkoa.
Minäkin vapisin aivan horkassa juurihoidossa ja olin varmaan enemmän peloissani kuin koskaan elämäni aikana, vaikka se sitten jälkikäteen ajateltuna ei ollut edes mitenkään paha. EI sattunut, eikä ollut mitenkään sen ihmeellisempää kuin paikkaus. Olisi ollut ihan kiva tietää se silloin kun siinä makasi. Odotin koko ajan jotain kidutusvälineitä ja kipua ja muuta. Seuraava shokki oli, kun sanottiin että "nyt laitetaan väliaikainen paikka". Siis mitä häh?! Pitääkö mun tulla useampikin kerta?!!! Enhän minä sitä voinut etukäteen tietää. Luulin että se on kerralla valmiiksi kärsitty.
SELITTÄKÄÄ!!!
Eikös nämä ajoissa olemiset ja ajanvaraukset kuulu ihan alkeellisten käytöstapojen piiriin?? Tai niiinhän sitä ainakin luulis...mutta paikan korottamisesta olen jyrkästi eri mieltä! Jos on puudutettu, niin minä en ainakaan tunne yhtään mitään, vaikka siellä olisi halko poikittain. Varsinkin muovipaikat toisinaan vie aikaa ennen kuin asettuu suuhun, joten oikeasti vasta vkon päästä pystyy varmasti sanomaan korottaako paikka vai ei.
1. Jos ne hammashoitoajatkin pitäisi paikkaansa edes joskus. Se aika, jonka on itselle saanut. HAMMASLÄÄKÄRI on puoli tuntia myöhässä, eikä edes kommentoi mitenkään, miksi on myöhässä!!!!
Kyseessä yksityinen hammaslääkäri! Voisiko esittää toivomuksen, että se ARVOISA hammaslääkärikin olisi joskus edes sovitussa ajassa!
2. Eipäs ole noita paikkoja koskaan tarvinnut korjailla,sen jälkeen kun on tuolista noussut. Tuskinpa sellaista potilasta onkaan, joka ryntää siihen uudestaan!
3. Tuskinpa sinne hoitohuoneeseen rynnätään väkipakolla. Miten potilas voi astella noin vain sisään ja päästä tuoliin samalla??? Eikös siinä tuolissa ole toinen potilas silloin, kaksi kerralla vai???
4. "Potilaankin kannalta on työlästä ruveta setvimään vuosien takaisia laskuja."
MITÄ MITÄ, luulisi nyt hammaslääkärin karhuavan laskujaan, jos maksut on jääneet maksamatta. JA MITÄ antaa kalliita hoitoja kerta toisensa perään, eikä anna esimerkiksi laskua joka kerralla mukaan. Näin vältytään kasvavat summat ja sitä kautta luottotappiot pois!!!
5. Sinulla kyllä numero nelosena, kun numero 3 on kahdesti. TÄMÄ ON TOTTA! Monet todella menevät särkypäivystykseen, vaikka ei ole särkyä, sen tiedän!!! Mutta, jospa ne pitävät siitä, että saavat tulla käsittelyyn uudestaankin, kun laitetaan vain se väliaikainen paikka. Joistakin on vain ihanaa, kun saa tulla hammaslääkäriin!
Varmaan yksityinen hammaslääkäri karhuaakin paremmin laskuja, koska palkka koostuu niistä. Minä puhun nyt kunnallisesta hammashoidosta, jossa lääkäri saa peruspalkan ja toimenpidepalkkiot veronmaksajien kukkarosta. Siihen ei vaikuta se, kuinka tunnollisesti laskut on maksettu potilaiden toimesta.Taloustoimiston tehtävä on karhuta laskuja, jota se ei kyllä jostain syystä kovin ahkerasti tee.
Tuolissa ei istu kahta potilasta yhtäaikaa, vaan toinen odottaa odotushuoneessa ja kun hoidettavana ollut potilas lähtee huoneesta, niin tämä toinen ryntää sisään samalla ovenaukaisulla.
Juu, juuu siis hammashoitajaa ärsyttää! Yes, yes, arvaa vaan, miten voi olla ärsyttäviä hammashoitajiakin ja paljon asiakkaan näkökulmasta katsottuna!
Sille henkilölle, joka antaa potilaille aikoja olisi kiva antaa muutama vihje:
Jos sinulla sattuu olemaan "huono päivä", niin älä pura sitä potilaisiin, siis älä tiuski heille. He kun ovat syyttömiä sinun huonoon oloosi.
Sinä et suinkaan ole - se hammaslääkäri -, joten sinä et päätä hoidoista, vaikka oireita kyselet ja niinhän pitääkin kysyä. Jätä asiantuntemuksesi sille lääkärille, hän se hoitaa, et sinä.
Ota huomioon, että särkytapauksissa yms. potilaat ovat kipeitä ja tuskaisia, joten kohtele heitä niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa.
Sinun tehtäväsi ei suinkaan ole vähätellä potilaan vaivoja. Sinä hoidat vain aikojen annot ja et katso potilaan suuhun.
Ystävällinen potilaan kohtelu kuuluu asiaan ja jos olet aina pahantuulinen ja ynseä, niin vaihda ihmeessä alaa johonkin muuhun parhaiten sinulle sopivaan.
Ajanvaraajatar kunnalla on täälläpäin ollut vuosien ajan tässä toimessaan ja koskaan ei tiedä millä tuulella hän milloinkin sattuu olemaan. Olen siihen jo niin tottunut, joten osaan olla kohtelias häntä kohtaan vaikka mieli tekisi joskus sanoa jotain muuta. Taitaa eläke pian häämöttää...
Jospa vaihtaisit työpaikkaa, jos olet kerran noin kyllästynyt työhösi. Vasta täällä eräs hammaslääkäri kitisi ammatistaan, kun se on paskaisten hampaitten tonkimista! Miksi ihmeessä olette valinneet alan, kun pitää valittaa!!!
olis kiva jos lekuritki tulis paikalle kun on sovittu eikä 15 min myöhässä, niinku on jo ollu mulla 3 kertaa peräkkäin. vittuuks jaksan venaa siel, ku on muutaki tekemistä
Ihan totta! Minulla yksityisellä oma hammaslääkäri ja aina odottelen 20-30 min. oman ajan yli. Valitin kerran, että aika on aina myöhässä, ettei ole kiva odottaa puolta tuntia oman ajan yli joka kerta. Pitäisi ehtiä ajoissa muuallekin.
No, seuraavan kerran minulle annettiin aika, joka oli viisitoista minuuttia ennen kuin seuraavan potilaan aika loppuu. Siis valituksen jälkeen jouduin odottamaan vielä kauemmin omaa aikaani kuin tavallisesti. Varsinaista piruilua, kun erehtyy jotain mielipidettä esittämään edes aikojen suhteen.
Saati jos uskaltaisi toimenpiteistä valittaa, mitähän siitäkin seuraisi.
Hoidot voivat useinkin yllättää ongelmallisuudellaan, ei voi jättää kesken aloittamaansa, oltiin sitten myöhässä tai ei. Varaa aamun ensimmäinen aika itsellesi, niin varmasti ovat ajallaan kutsumassa hoitoon. Ei siinä ole pirullisuudesta kyse.
Kyllä kokeneen hammaslääkärin tulee osata arvioida käyttämänsä aika toimenpiteeseen. Tämän olen itse kuullut toiselta kokeneelta hammaslääkäriltä, joka painotti aloittelevia yksityispuolen lääkäreitä, että pitäkää ajoista kiinni. Kävi nimittäin niin, että ky. asemalla oli ollut töissä eräs hammaslääkäri, jolla oli jatkuvasti ajat myöhässä ja kas, kas, asiakkaat olivat yksi toisensa jälkeen hävinneet ky. vastaanotolta kokonaan ja menneet muualle. Ei ne maksavat potilaat kauaa katsele moista touhua.
Jos potilaalle annetaan aika toisen asiakkaan "päälle", kuten tossa edellinen kertoi, niin mistä silloin on kysymys, jos ei pirullisuudesta!
Mistähän johtuu, että tästä porukasta löytyy niin kovin paljon semmoista väkeä, joille tämä piruilu, potilaiden ja heidän mielipiteidensä arvosteleminen, pompottaminen, vähättely, ym.ym. tuntuvat olevan kovin tärkeitä, samoin kuin oman erinomaisuuden, virheettömyyden kertominen ja korostaminen, töiden, hoitojen lopputuloksista välittämättä?
Jos toimenpide on tiedossa eli tiedetään mitä tehdään potilaille, on tarpeeksi pitkän ajan varaaminen helpompaa. Toisaalta myös yllätyksiä elävässä elämässä voi tulla ja suunnitelman muutoksia joihin ei voi aina varautua.
Terkkarissa ei ainakaan yhtään tiedä mitä seuraavaksi kävelee ovesta sisään. Kestääkö hoito 10 min vai tunnin, eli väliaikaisia ratkaisuja (=väliaikaisia paikkoja) on pakko laittaa entistä enemmän. Toisaalta asian loppuunvieminen on usein 5-10 minuutista kiinni.
Meille tuli jo maksetusta laskusta noin puolenvuoden päästä karhu. Oli kova työ todistaa että on jo maksettu, kelalta sain viimein kopion laskusta. Kun otin ko hamlääk yhteyttä selitteli vain että, "no kun juuri sinä päivänä tietok oli vika joka ei ollut laittanut laskuihin viivakoodia niin ohjelma laskutti kaikki uudelleen automaattisesti".Kuinkahan moni vanhus maksoi hätäpäissään laskunsa uudelleen.
Olen hoitanut laskuni aina ajoissa. Rästejä ei ole jäänyt. Olen aina saapunut ajoissa hoitoon, enkä ole mennyt hoitohuoneeseen sisälle kuin vasta kutsuttaessa. Olen peruuttanut ajan, jos on tullut esteitä hoidolle.
Olen maksanut myös lekurin töpeistä kalliisti. Valittanutkin olen hoidoista ja sen jälkeen olen saanut leiman otsaani - vaikea tapaus.