Joo, hassua tää meininki. Toin aikaisemmin MB190 /-89 /108tkm /2,5D ja vielä jäi veroista hieman napistavaa, lähinnä markkinahinnan suhteen (veron määräämisperuste). Valituskirjelmä ja jatkokäsittely menee yhteiskunnan piikkiin ja itse maksan vain 10% (sen verran tuloja) kustannuksista, jotka yleinen oikeudenkäynti avustaja saa aikaan. Lisäksi kustannuksien syntyessä kysytään etukäteen jatketaanko eli ei pääse yllättämään.
Eli ei muuta ku faijat pojille rahaa ja valituskierre käyntiin, nopeuttanee hieman hintojen laskua ja tullin laskukaavan järkeistystä.
Eli ei muuta ku faijat pojille rahaa ja valituskierre käyntiin, nopeuttanee hieman hintojen laskua ja tullin laskukaavan järkeistystä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
seuraava lainaus Oikeusapu-sivulta
"OIKEUDENKÄYNTIASIAT
Oikeudenkäyntiasioissa asianosainen tarvitsee yleensä avukseen asiantuntevan avustajan, esimerkiksi kantajana ollessaan nostamaan kanteen ja syytettynä puolustamaan häntä. Jos asia kuitenkin on sen laatuinen, että hakija kykenee itsekin hoitamaan sen, ei avustajaa tuomioistuinkäsittelyyn myönnetä.
Tällaisia asioita ovat yleensä:
yksinkertaiset hakemusasiat, kuten riidattomat avioerot
rikosasiat, joissa odotettavissa on sakkorangaistus, tai muu selvä asia, esimerkiksi rattijuopumus, verotusta tai julkista maksua koskevat asiat, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen."
eli satuilet, kun kerrot yhteiskunnan maksamasta juristista hoitelemassa autoveroasi. Tämä tie on onneksi tukittu - kuten edellä olevasta lainauksesta selviää: ei avustajaa mm. verotusta koskeviin asioihin.
"verotusta tai julkista maksua koskevat asiat, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen"
Eli niihin verotusta koskeviin asioihin, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen...
Mitä tuo kunnan jäsenyys taas tarkoittaa, niin ei ole aavistustakaan, mutta se onkin toinen asia.
"verotusta tai julkista maksua koskevat asiat, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen"
Em. kohtaa sisältää kaksi asiaa:
1) verotus (voi olla kunnan, valtion seurakunnan suorittamaa verotusta)
2) julkinen maksu, joka perustuu kunnan jäsenyyteen (esim. kunnallinen jätemaksu, terveyskeskusmaksu). Kyseessä on kunnan asukkailleen määräämä veroluontoinen maksu.
Eli yhteenvetona: verotusongelmiin ei saa yleistä avustajaa oikeudenkäynteihin. Kyllä tämän pitäisi selvitä siitä alkuperäisestä jutusta.
"verotusta tai julkista maksua koskevat asiat, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen"
Tuossa lauseessa "julkista maksua" on yksikössä, mutta "joissa" on monikossa, eli viittaa myös tuohon "verotusta"-kohtaan.
Mikäli tuo "verotusta" olisi tuosta "joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen" kohdasta erillinen, niin se olisi kirjoitettu muodossa "verotus", tai "verotusta koskevat asiat".
Mutta, koska tuo on kirjoitettu niin kuin on, niin tuo "joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen" koskee myös tuota "verotusta".
Julkinen maksu on yleiskäsite, eli se pitää sisällään esim. mainitsemani terveyskeskusmaksun jne.
Eli ulkopuolelle jäävät:
1) verotusasiat
2) julkista maksua koskevat koskevat asiat, joissa vaatimukset perustuvat kunnan jäsenyyteen.
Siellä on sana TAI eli jompikumpi em. ehto (1 ja 2) riittää jättämään ulkopuolelle.
Jos siellä olisi sensijaan sana JA niin molempien em. ehtojen (1 ja 2) pitäisi täyttyä, silloin jäisi ulkopuolelle. Siinä taas ei ole mitään asiallista järkeä.
Asiahan koskee verotusta vain välillisesti veronperusteen kautta. Kysymys on kuitenkin oikeasta markkinahinnasta, joka on tullin laskussa ammuttu pitkälle yli todellisen. (joka toimii veronperusteena) Asia kuuluu näin ainakin asiaa hoitavan oikeusavustajan mielestä heille vähävaraisen opiskelijan tapauksessa.
On siis ihan merkityksetöntä tässä tapauksessa miten ko. kohtaa tulkitaan. Näin se vaan on homma toivottavasti etenee ja markkinahinta asettuisi sille tasolle myös veroa määrättäessä missä se oikeasti onkin.
Niin asian pitää olla riidaton, näin käytännössä onkin 19/9 julkaistun nojalla. Toisaalta kuitenkin markkinahinta on aina "ei riidaton"... no sama se homma kuitenkin menee eteenpäin julkisilla varoilla (90%).
siis veronmaksajana vähävaraisen opiskelijan tuontiauton verotuksen selvittämistä varten
palkatun oikeusavustajan kulut? Jos näin olisi, niin kyllä siinä hyvinvointivaltio olisi viety jo liian pitkälle ja veronmaksajien rahojen tuhlaaminen olisi aivan ilmeistä.
Kauppatieteen opiskelijana olen ainakin huomannut, että epäkohtia taitaa olla enemmänkin. Ei ollut varmaan yllätys tämä sinullekaan. Mutta ehkä tämä esimerkkini palvelee suurempaa hyvää, johon autoverotuksen uudistaminen voisi parhaimmillaan johtaa. Esim ympäristöohjaavuuteen, syrjäseutujen autioitumisen hidastumiseen etc...
Kyllä siis sellaiseen kannattaa yhteiskunnan varoja hieman käyttääkin.
Tämä keskustelu kokonaisuudessaan vahvisti vanhaa käsitystäni;
Kaikkia lakeja ja yhteiskunnan sääntöja sommiteltaessa juristikunta on ensimmäinen asiantuntijaporukka. Valmistelun yhteydessä ammattikunnan, siis juristien, etu tulee turvatuksi ja näköjään pitää turvata.
Olemme olleet jo pitkään menossa kohti mallia, jossa piimäpurkin osto kaupasta on sellainen määrämuotoinen oikeustoimi, josta ei selviä ja jota ei uskalla tehdä ilman lainoppinutta avustajaa. Ja avustamisen hintataso tiedetään. Esim. verrattuna muiden alojen asiantuntijapalkkioihin..
Tullin toimista valitetaan hallinto-oikeuteen. Tässä ote ohjeista, jotta ei tarvitse kiistellä asian vierestä:
"Yksityinen henkilö pystyy yleensä hoitamaan asiansa hallintoviranomaisissa itse ilman oikeudellista apua. Oikeudellisen avun hankkiminen voi kuitenkin olla perusteltua valitettaessa hallintoviranomaisen päätöksestä.
Oikeudellista apua saa asianajajilta, valtion oikeusaputoimistoissa työskenteleviltä yleisiltä oikeusavustajilta tai muilta lakimiehiltä. Asianajajien ja yleisten oikeusavustajien toiminta on valvottua.
Julkisin varoin kustannetun oikeusavun antamisesta päättää hakemuksesta valtion oikeusaputoimisto. Maksutonta oikeudenkäyntiä haetaan hallinto-oikeudelta."
Et näköjään ole tuonut autoa etkä tutustunut valitusmenettelyyn.
Tullin, kuten muidenkin viranomaisten, päätöksistä valitetaan hallinto-oikeuteen (keskustelussa oli joku aika takaisin linkki hallinto-oikeuden ohjeisiin).
Hallinto-oikeudessa ei oikeusapu ole yleensä tarpeen. Asia ratkaistaan tekemiesi kirjallisten vaatimusten perusteella. Tulli saa vaatimuksesi ja vastaa niihen. Sinä saat tullin vastauksen ja voit vielä sanoa mielipiteesi siitä. Paikallaolo käsittelyssä ei ole tarpeen.
Eivät johtaneet mihinkään. Kuinka moni muuten on saanut asian pelkillä ko. selvityksillä etenemään ja oikaistuksi? Ratkaisut ovat olleet ilmeisesti muillakin kielteisiä. Kunhan vauhdittaakseni etenemistä härnään sitä kautta, kun kerran itsellekin ilmaista.