Köyhät ei aja

tulevaisuudessa autoilla,mikäli autovero korvataan käyttömaksuilla ja bensan hinta jatkaa nousuaan nykyiseen tahtiin. Alkaa tekeen kipeää jo keskituloisellekin kun kesällä bensalitran hinta todennäköisesti puhkaisee 1.5 rajan. Mutta onhan se hienoa kun pihassa olisi uusi autoveroton BMW, muttei varaa ajaa sillä:)
132679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Muuta itärajalle äläkä inise.

Äänestä

Jos asut Helsingissä.

Polttoaine maksaa noin 60 senttiä, ei käyttövoimaveroa ja on lisäksi ympäristöystävällisempi. Ainoa ongelma on että tällä hetkellä ainoa tankkauspaikka on Malmilla, mutta muistaakseni Hakaniemeen on tulossa uusi asema.

Äänestä
  • Kyllä maakaasun hinta vielä nousee kun autot yleistyy. Nyt vain avataan markkinoita että saadaan idea myytyä. Eikös maakaasu juuri noussut noin 40%. Siitä se lähtee.

    Äänestä

Bensa on kohtuu halpaa, eikä näkyvissä ole mitään hintaa nostavaa tekijää. Sitten on täysin toinen asia, mille tasolle se hinta on kalliissa koti Suomessa verotettu. Mikäli ahdistaa, ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi.

Äänestä

Eihän köyhät aja muualla maailmassakaan autolla.
Suomi on hyvää vauhtia siirtymässä tähän köyhien maiden joukkoon. Puusta tulevat vientitulot romahtaneet, myös lyhyellä tähtäimellä kännykkä ja muu korkea teknologia on hinnoiteltu ulos ammatiliittojen toimesta.

Äänestä

ja helvetin hyvä, säästyy niidenkin rahat muuhun. mutta kyllä pitäisi keksiä jokin este osalle rikkaitakin ajamasta, sen verran on tumpeloa sakkia että en heti ymmärrä miksi ovat yleensä kortin saaneetkaan.
tässä esimerkki:
eilen moottoritien liittymään meno, edessä bmw 530d (olisko jotain 200hv tehoa?) pappa menee noin 40km/h rampin viimeisille metreille ja sitten kaikki auki kun ei enää tartte rattia kääntää (suoraan uskalletaan avata mutta ei loivassa alamäkimutkassa) sitten kun on saanut satasen alueella 110 vauhtia laskee muutaman sadan metrin jälkeen vauhdin 70km/h !!!!?????vittu mikä tuli??? pakokauhu että tämän kulkee??? en keksi mitään hyvää syytä tuohon ailahtelevaan ajotyyliin kuin pelko ajamiseen ja auton tehoihin....hyvä olisi siis jos köyhät ja osa rikkaista poistuisi ajoväyliltä niin keskiluokka voisi ajella sujuvasti ja turvallisesti.....

Äänestä
  • Tänään aamulla ajellessa tuli kolmion takaa edellisen korimallin astra. Minä ja viereinen kaista polkaistiin jarruja ja samoin se daiju sitten myös. Olisi edes tajunnut sitten mennä alta pois. Jäi vain sivuikkunasta tuijottamaan mechelininkadulla jarruttaneita. Onneksi vauhdit olivat40km/h. Se vaan, että kuka aivoton keskiluokkalainen tulee selkeässä paikassa eteen?

    Saataisiinpa keskiluokasta osa pois.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tänään aamulla ajellessa tuli kolmion takaa edellisen korimallin astra. Minä ja viereinen kaista polkaistiin jarruja ja samoin se daiju sitten myös. Olisi edes tajunnut sitten mennä alta pois. Jäi vain sivuikkunasta tuijottamaan mechelininkadulla jarruttaneita. Onneksi vauhdit olivat40km/h. Se vaan, että kuka aivoton keskiluokkalainen tulee selkeässä paikassa eteen?

    Saataisiinpa keskiluokasta osa pois.

    köyhien ajoneuvoihin, jollet sitä aikaisemmin tiennyt.
    keskiluokan autojen hinnat alkaa 40t€.....terveisin k-luokka.

    Äänestä

  • autot kuuluu kirjoitti:

    köyhien ajoneuvoihin, jollet sitä aikaisemmin tiennyt.
    keskiluokan autojen hinnat alkaa 40t€.....terveisin k-luokka.

    Keskiluokka on sitä 40 kiloeuroa, mutta me normaalituloiset ajamme 60 kiloeuron pintaan maksavalla autolla.

    Nimim. uusi mersu kertoo, kellä hynkkyä

    Äänestä

Ja milläs sitikalla sä ajelet?

Äänestä

Todellakin. Oma auto on siedettävää kalustoa,toki orastavaa ruostekukkaa on takapyöränkaaressa...
Mutta!

Oli kesällä rannan tuntumassa LEUHKA bemari ja nuoria kortin saaneita kuskeja,juppiuden alkuja...

yhyy,vittu,auto ei sano mitään! Paska!

-no,starttaako??

mitä seon? mmmmMä ymärrä tollasia...!

-pyöriikö moottori?

???!!!!

-No,anna avaimet käteen,katon itse.selvä,akku tyhjä.
(naks,naks,kattovalokin hiipui)
oletteko huudattanee musikkia tällä soittimella?

joo....


-avaatko konepellin,katsotaan akkua.

mitä akkua..?


-ompa iso kone,taitaa olla kova kulkuinen? paljonko vie satasella bensaa?


mää tiiä mitään koneesta, aina tankannu faijan bensakortilla huoltiksella... kulkee helposti päälle 200 kmh ja jättää muut taakse.


-jaa,jaa? no,katsotaan sitä akkua nyt josko se paikanetaan jostain? .... olisko tavaratilassa? ON!? no, tämä on automaatti, ei voida hinata käyntiin,odota hetki hankin käynnistyskaapelit starttia varten.


(vittu, mitä elviksiä pääkaupunkiseudulta,rahaa on ja maaseudulle on lähdetty näyttämään...öky bemarilla)


-no niin,pojat, laitetaan kone käymään näillä kaapeleilla
-VROMMM!

-no niin, pitäkää auto hetki käynissä ennen ajoa ja ajovalot pois päältä sitten varmuudeksi. antakaa käydä vähintään tunnin ajan kun on niin iso kone autossa,jos menette hotelliin tai yökylään?

VROOOOOOOOOOOOOOOOOMMM!!!!:::::::::::::::::::::


-Jätkät prk. ei kiitoksen sanaa,vaikka autoin teidät matkaan!! =
(antaa seuraavalla kertaa tilata kallis hinauspalvelu vaan,enää en auta tuon habituksen omaavia ihmisiä,maksakaa kun on sitä rahaa elvistelyyn asti.)

-kerran auton vanhaa ladamiestä,virta loppu,kukaan muu ei auttanut.
-sain kiitossanoja ylistyksen kera ja tarjosi 20 euroa rahaa,
en ottanut kun tuli itsellekkin hyvä mieli vanhuksen auttamisesta,lämmitti mieltä se positiivisuus.

joo,kohta ei aja kukaan suomessa,paitsi eläkeläiset ehkä rollaattorillla? pahalta näyttää!

Äänestä

.. ja päästään ruuhkista eroon ja voidaan nostaa moottoritieden nopeusrajoituksia.

Äänestä
  • Naurattaa..

    Vai että kun köyhillä ei ole varaa pitää autoja niin ruuhkat lopuu ja saadaan ajaa lujaa moottoritiellä...

    Kai sinä tiedät EU:n tulevasta Co2% saasteveroista?

    Suomennettuna se laittaa raippaveroa hyvin kulkevan auton omistajalle, jotta tämä vaihtaisi autonsa nissan micraan joka ei kulje ei saastuta.
    Mieti sitä :)

    Muahahahhaaa...tirsk*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Citikka. kirjoitti:

tulevaisuudessa autoilla,mikäli autovero korvataan käyttömaksuilla ja bensan hinta jatkaa nousuaan nykyiseen tahtiin. Alkaa tekeen kipeää jo keskituloisellekin kun kesällä bensalitran hinta todennäköisesti puhkaisee 1.5 rajan. Mutta onhan se hienoa kun pihassa olisi uusi autoveroton BMW, muttei varaa ajaa sillä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu