Näin arvostettu edesmennyt asetuntija ja muistelija P.T.Kekkonen:
" 08.02. 1971 alkoi Metallityöväen Liiton selvästikin poliittinen lakko, joka oli organisoitu CCCP:n Tehtaankadun suurlähetystön ja voimantuntoa uhkuvan ns. "taistolaisen" Suomen Kommunistisen Puolueen vähemmistösiiven yhteistyönä. Juoneen oli houkuteltu mukaan jonkinlaisen kumous-hurmion villitsemiä SKP:n enemmistönkin kannattajia, eli "saarislaisia", ja jopa sosialidemokraattisia, tilapäisesti radikalisoituneita Metalliliiton jäseniäkin, sellaisessa paljoudessa, että liiton jäsenäänestyksessä saivat punikit lakon alkamiseen vaadittavan ääntenenemmistön (2/3 ) taakseen; muistelen lukemia 77.5 % "siuvatin" alkamisen puolesta ja 22 % lakkoa vastaan.
Metallityöväen lakko aiottiin laajentaa yleislakoksi, ja siitä vallankaappaukseksi. Kiihotusvälineenä toimi televisio, joka oli tuona aikana maan mahtavin ns. "yleisen mielipiteen" ohjailun väline. On se sitä vieläkin, kaikkialla maailmassa, koska sen kylvämän propagandan tunnistaa propagandaksi vain omilla aivoillaan ajatteleva katselija. (Ja ihmisten itsenäinen ajattelukyky alkaa pikkuhiljaa nahistua; kaikkialla). Yleislakko- ja kumouskäsky oli naamioitu TV-näytelmäksi nimeltään "Suurlakko", jossa yllytettiin kaappaamaan aluksi järjestysvalta vuoden 1918 punakaartien tapaan organisoitujen lakkovahtien vastuulle.
Työväenluokan enemmistö ei kuitenkaan mieltänyt kapinakäskyä sotatorven soitannoksi: Kiroiltiin vain, että "jopa on taas yhden kerran surkeaa ohjelmaa REPOvisiossa", ja vaihdettiin kanavaa tai napsautettiin tösö kiinni. Ovet, joille vallankumous kolkutti, pysyivät visusti lukossa. Ankean Aatteen pakkosyöttöönhän oltiin jo kyllästytty vuosien mittaan. Surkuhupaisa oli siis suunnitelma Suomen hallitusvallan luovuttamisesta alkuvaiheessa radikaalien etujoukon, teatterityöläisten eli komm-komeljanttareiden, vastuulle siiheksi, kunnes Neuvosto-Venäjältä olisi saatu kumouksellisen työväenluokan ja "Kansanvaltuuskunnan" avukseen kutsumien asevoimien kuormastoissa uudet vallanhaltijat, sekä tietenkin myös KGB viimesijaiseksi virkavallaksi. (Juitsu eli juoni onnistui sittemmin Afganistanissa, mutta sielläkin kävi lopulta vanhanaikaisesti, kuten historia on sittemmin osoittanut).
"Terijoen Hallituksen" kaltaisen tilapäisen marionettisenaatin tukikohdaksi oli mahdollisesti kaavailtu kotikaupunkiani Joensuuta: Täällähän elivät ja vaikuttivat vuonna 1971 Ankealle Aatteelle lojaaleimmat teatterityöläiset; muiden muassa Otto-Wille Kuusisen todennäköisin manttelinperijä, teatterinjohtaja Jouko Turkka. Tämä tieto EI PERUSTU niinkään paikkakunnalla liikkuneisiin HUHUIHIN, kuin yli 20 vuotta myöhemmin tehtyyn radiohaastatteluun, jota en valitettavasti älynnyt nauhoittaa. Haastateltavana oli (muistaakseni) Aatteen Hovirunoilija, Arvo Salo, joka kertoili avomielisesti ja hieman itse-ironisestikin muisteloitaan vähiten tunnetusta Vaaran Vuodesta 1971.
Menneiden aikojen muistelija oli vähintäänkin lievässä päihtymystilassa, ja kai siksi poikkeuksellisen rehellinen. Kiistaton fakta on ainakin se, että kapinaan yllyttäjänä toimi silloinen "kenraalikuvernööri", suurlähettiläs A.S. Beljakov. Kun tieto vehkeilyistä kantautui presidentti U.K. Kekkosen korviin, oli reaktio pikainen, ja poikkeuksellisen epädiplomaattinen, vailla ajalle ominaista läyryävää liturgiaa. Esitetyn "nootin" sanamuodosta ei ole julkaistu dokumentteja, mutta se voitaneen rekonstruoida (yhtään liioittelematta) seuraavanlaiseksi: "KOTIUTTAKAA se Saatanan Tunari VÄHÄN ÄKKIÄ, tai sille käy kuin Bobrikoffille kävi! Sen juonet ovat paljastuneet, eikä julkista sanaa pystytä enää kauaa pitämään niistä hiljaisena! Sitten täällä onkin itse Piru irti.!"
Tehtaankadun Residenssiin vaihtui asukas pikavauhdilla. UKK piti myös lupauksensa: Julkinen sana vaiennettiin tragikomediaksi nahistuneen "Beljakoffin Läskikapinan" hankkeesta, joka lienee ollut pelkkää sooloilua, vaikka kenraalikuvernöörin puheista kajahtelikin telaketjujen kitinä, kun hän reissasi jo vuodesta 1970 alkaen ahkerasti teollisuuspaikkakunnilla, hehkutellen kapinahenkeä suhteellisen vähälukuisille, pääsääntöisesti opiskelijoista koostuville kuulijakunnilleen. Jollekin jo ikääntyneemmälle venäjänkielen taitoiselle "saarislaiselle" oli Beljakov urputtanut, painettunakin taannoin julkaistun muistelman mukaan: "Miksi nimitys STALINISTI on Suomessa haukkumasana?! Minä ainakin kunnioitan toveri Stalinin kaikkia toimia, ja minua saa aivan vapaasti kutsua stalinistiksi."
Jokseenkin kaikissa puheissaan Beljakov vakuutteli kuulijoilleen, että: "Voittamattoman Armeijamme tankit tulevat heti kutsun kuultuaan avuksenne, Puolueen Linjaa noudattaen!" Aikalaiset opiskelijaradikaalit, joista muutamia on fyysisestikin keskuudessamme, yli viisikymppisinä starikoina, kuittaavat mieluusti telaketju-puheet "humalaisen höpinöiksi", kiistäen yhä vieläkin yleislakko- ja kumoushankkeet, vaikka niistä saadut raportit olivat huolestuttaneet jopa itseään "Tamminiemen Herraa", jolla sentään oli varsin arvostelukykyinen tiedustelukoneisto, sekä hämmästyttävä taito seuloa omatoimisestikin ihmisten puheet erilleen "vodkan puheista": Kokenut Ohranan (EKP:n) veteraani UKK otti huomioon vain toteennäytetyt faktat.
Ahkera viinamäen mies silloinen kenraalikuvernööri oli, mutta vietti sillointällöin nenänvalkaisu-viikonkin, ja synkässä selveys-tilassa esitettyjä kiihotussaarnoja olisi kadehtinut jopa itse "Uros-Tiltu" Armas Äikiä: Vain hiukan lisää Ankean Aatteen paloa olisi ollut tarpeen hatun ja hiusten sytyttämiseksi ilmiliekkeihin Suuren & Mahtavan Neuvostomaan pelätyn (vaan ei ehkä kovinkaan kunnioitetun) käskynhaltijan päässä. Humalapuheita tai ei; katetta niille ei lopultakaan löytynyt toiminnan hetkellä: Itärajamme takana ei havaittu helmi-/maaliskuussa 1971 poikkeuksellista sotilaallista liikehdintää, jollainen oli herättänyt huomiota ja aiheellista levottomuutta, ynnä hälytystilan varuskunnissa, Tshekkoslovakian miehityksen aikoihin, 2½ vuotta ennen kapinahanketta, jota oli ilmeisesti valmisteltu Kremlin valtiaiden tietämättä, ja edes Politbyroon lupaa kysymättä.
Julkisen Sanan RÄHMÄISYYTTÄ kuvaa hyvin se havainto, että vaikka tapahtumista on kulunut muutamien kuukausien kuluttua aikaa ummelleen 30 vuotta, ne ovat YHÄ valkoisia rivejä historiankirjojen lehdillä. "Läskikapina N:o 2" on mainittu muutamilla sivuilla joissakin muistelmateoksissa, sekä edellämainitussa radiohaastattelussa, joka sekin kai kuitataan "humalaisen hörinöiksi", jos nauhoite on enää ylimalkaan tallella: Useinhan niitä on kadonnut; muunmuassa useimmat sotien aikaiset äänitteet "Moskovan Tiltun" herkullisimmista tilannekatsauksista. Tiedossani ei ole sekään, taltioitiinko TV-näytelmä "Suurlakko" videolle tai filmille? Olisipa todellinen Ykkös-Dokumentti!
Omat huomioni siitä, että jotain poikkeavaa oli tekeillä metallilakon aikaan, heräsivät mm. Joensuun "Ruplalla" ("Järjestöyhdistyksen" talolla eli "Kansantuvalla") liikkuneista huhuista, joiden mukaan: "Kohtaham myö ollaankkip piäkaupuntilaisija"; yms.. Silloisen SKDL:n omistamalla "Ruplalla" käytiin kuittaamassa lakkoavustukset, jotka maksettiin käteisenä. (Huomautettakoon, että Metalliliiton jäsenyys oli "de facto" PAKOLLISTA tuon ajan "nokinaamaiselle tehtaan orjalle": Työnantajakin painosti järjestäytymiseen, työselkkausten välttämiseksi. Jonkun niskurin "istuminen ulos talosta" olisi katkonut tuotantoa). "Ruplan" eteisessä oli tietenkin myös "Punanurkka", eli myymälä, josta saatoin ostaa pilkkahintaan äänilevyjä, muunmuassa ETLP-301:n "Proletaarit Nouskaa!", jonka tiemmä oli kustantanut amerikansuomalainen ankea-aatteellinen Eteenpäin-lehti.
Kulttuuritarpeiden tyydyttämisen ohella oli aikomukseni ollut jo ennen lakkoa revolverin hankkiminen; tuohon aikaan vielä asianmukaisella luvalla, joka oli saatu juuri ennen kapinaviikkoja. (Sicamaisexi muuttuneen aselupa-hallinnon kanssa menivät sukset ainiaaksi ristiin vasta v:n 1985 kesällä). Sopivan hintainen "reikäsinkki", Reck välj. .22, oli tilattuna paikallisen S-tavaratalon urheiluvälineosastolle, jossa noudatettiin asevelihinnoittelua. Aseen toimitus kuitenkin takkuili selittämättömällä tavalla koko metallilakon ajan: Ostolupa uhkasi jo vanhentua! 26.03. 1971 olivat kapinaviikot viimein ohi, ja pari päivää lakon päättymisen jälkeen loppui myös "EI OO" -merkkisten käsiaseiden tarjonta: Useitakin Reckejä ilmaantui asehyllyyn, kuin taikaiskusta. Telineet olivat olleet tyhjinä myös pitkäpiippuisemmista rihlatuista aseista, mutta ne täyttyivät jälleen, kuten patruunakaapitkin - vain parin päivän viiveellä.
Vahinko, että olin tuohon aikaan "hovihankkijani" lojaali kanta-asiakas, enkä pistäytynyt kaupungin kahdessa muussa pyssypuodissa, mutta tilanne oli ollut niissäkin tiemmä vastaavanlainen: Käsiaseet ja rihlapyssyt poissa näkyvistä, eikä patruunoitakaan asiakkaiden ulottuvilla. Muun maan mahdollisesta poikkeustilasta ei ole tietoa, mutta ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden maahantuonti oli ollut jumissa siiheksi, kunnes tilanne normalisoituu. Koska sydäntalvi on tunnetusti hiljaisinta aikaa elinkeinoelämän sillä sektorilla, eivät edes silloiset alan ammattilaiset yleensä huomanneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa välineiden ja tarvikkeiden toimituksissa ulkomailta.
Kenraalikuvernööri Beljakov oli unohtanut tykkänään punakaartin aseistamistarpeen; ehkäpä tarkoituksellisesti? Suurlakon alettua olisivat lakkovahdit joutuneet hankkimaan sekalaisen kalustonsa "pakkoluovutuksilla" sieltä, mistä sitä arveltiin helpoimmin löytyvän, päätyen kuitenkin toteamukseen: "EI OO!" Sittenpä olisikin huudettu apuun Voittamaton Puna-armeija, aivan kuten Varsovan Liiton joukot oli kutsuttu Tshekkoslovakiaan. Vodka-huuruisessa humussa oli tietenkin unohtunut myös Suomen työväenluokan vapauttajien tilaaminen hyökkäyskynnykselle, jonne stalinistitovereiden hengenhätäiset avunhuudot olisivat kantautuneet.
Niinpä: "Plörinäksi meni koko Vot Harashoo", kuten entisen kotikokin läskikastikkeen valmistus Jatkosodan aikaisessa propaganda-kupletissa "Petroskoin Kokous". Katkera oli ollut havainto, ettei kumouskäskyä oltukaan kuultu (tai ymmärretty) täällä Tyhmien Tshuhnien maassa. Mutta PAHIN oli vielä edessäpäin..! Jos joku historioitsija innostuu kirjoittamaan retrospektiota (Pro Gradua, tai ehkä jopa kirjaa) vuoden 1971 sydäntalven tapahtumattomista tapahtumista, suosittelen esitykselle nimikettä: "POLITRUKKI BELJAKOFFIN LÄSKIKAPINA". Pelättävissä tosin on, että dokumenttiaineiston saanti takkuilee kaikkialla Suomessa. Ehkäpä Venäjälläkin, ellei Benjamin Franklinin grafiikkakuvia tarjota juuri oikealle arkistonhoitajalle. (Kuvissa on myös tekstiä, muunmuassa: "100 DOLLARS").
Tuohon historiamme vaiheeseen liittyy jokin hämäräperäinen mysteerio, joka pakottaa yhä, CCCP:n sorruttua ja "takinkäännöksien" jälkeenkin, ne henkilöt vaikenemaan, joilla olisi muisteloita Beljakovin yllytyspuheista, tai yksityiskohtaisia tietoja Tehtaankadun lähetystön ja Kremlin välisistä puhelinkeskusteluista, sen jälkeen kun käry oli jo käynyt, ja kuului komento: "Aleksandr Beljakov! Sjudi; itään!". Jokainen keskustelu sentään kuunneltiin ja nauhoitettiin Puolustusvoimien "lerppahattujen" toimesta ainakin Venäjän bolhevikkihallinnon katkeraan loppuun saakka, eli vielä runsaat kaksi vuosikymmentä "Toisen Läskikapinan" jälkeen.
Tämän enempää faktatietoa tai omakohtaisia muistumia noilta ajoilta en pysty kertomaan, vaikka MIELUUSTI kertoisinkin! Arkistojen aarteita kun en pääse penkomaan. Eivät taitane päästä ammattihistoriotsijatkaan..."
http://guns.connect.fi/gow/kysvast24.html
" 08.02. 1971 alkoi Metallityöväen Liiton selvästikin poliittinen lakko, joka oli organisoitu CCCP:n Tehtaankadun suurlähetystön ja voimantuntoa uhkuvan ns. "taistolaisen" Suomen Kommunistisen Puolueen vähemmistösiiven yhteistyönä. Juoneen oli houkuteltu mukaan jonkinlaisen kumous-hurmion villitsemiä SKP:n enemmistönkin kannattajia, eli "saarislaisia", ja jopa sosialidemokraattisia, tilapäisesti radikalisoituneita Metalliliiton jäseniäkin, sellaisessa paljoudessa, että liiton jäsenäänestyksessä saivat punikit lakon alkamiseen vaadittavan ääntenenemmistön (2/3 ) taakseen; muistelen lukemia 77.5 % "siuvatin" alkamisen puolesta ja 22 % lakkoa vastaan.
Metallityöväen lakko aiottiin laajentaa yleislakoksi, ja siitä vallankaappaukseksi. Kiihotusvälineenä toimi televisio, joka oli tuona aikana maan mahtavin ns. "yleisen mielipiteen" ohjailun väline. On se sitä vieläkin, kaikkialla maailmassa, koska sen kylvämän propagandan tunnistaa propagandaksi vain omilla aivoillaan ajatteleva katselija. (Ja ihmisten itsenäinen ajattelukyky alkaa pikkuhiljaa nahistua; kaikkialla). Yleislakko- ja kumouskäsky oli naamioitu TV-näytelmäksi nimeltään "Suurlakko", jossa yllytettiin kaappaamaan aluksi järjestysvalta vuoden 1918 punakaartien tapaan organisoitujen lakkovahtien vastuulle.
Työväenluokan enemmistö ei kuitenkaan mieltänyt kapinakäskyä sotatorven soitannoksi: Kiroiltiin vain, että "jopa on taas yhden kerran surkeaa ohjelmaa REPOvisiossa", ja vaihdettiin kanavaa tai napsautettiin tösö kiinni. Ovet, joille vallankumous kolkutti, pysyivät visusti lukossa. Ankean Aatteen pakkosyöttöönhän oltiin jo kyllästytty vuosien mittaan. Surkuhupaisa oli siis suunnitelma Suomen hallitusvallan luovuttamisesta alkuvaiheessa radikaalien etujoukon, teatterityöläisten eli komm-komeljanttareiden, vastuulle siiheksi, kunnes Neuvosto-Venäjältä olisi saatu kumouksellisen työväenluokan ja "Kansanvaltuuskunnan" avukseen kutsumien asevoimien kuormastoissa uudet vallanhaltijat, sekä tietenkin myös KGB viimesijaiseksi virkavallaksi. (Juitsu eli juoni onnistui sittemmin Afganistanissa, mutta sielläkin kävi lopulta vanhanaikaisesti, kuten historia on sittemmin osoittanut).
"Terijoen Hallituksen" kaltaisen tilapäisen marionettisenaatin tukikohdaksi oli mahdollisesti kaavailtu kotikaupunkiani Joensuuta: Täällähän elivät ja vaikuttivat vuonna 1971 Ankealle Aatteelle lojaaleimmat teatterityöläiset; muiden muassa Otto-Wille Kuusisen todennäköisin manttelinperijä, teatterinjohtaja Jouko Turkka. Tämä tieto EI PERUSTU niinkään paikkakunnalla liikkuneisiin HUHUIHIN, kuin yli 20 vuotta myöhemmin tehtyyn radiohaastatteluun, jota en valitettavasti älynnyt nauhoittaa. Haastateltavana oli (muistaakseni) Aatteen Hovirunoilija, Arvo Salo, joka kertoili avomielisesti ja hieman itse-ironisestikin muisteloitaan vähiten tunnetusta Vaaran Vuodesta 1971.
Menneiden aikojen muistelija oli vähintäänkin lievässä päihtymystilassa, ja kai siksi poikkeuksellisen rehellinen. Kiistaton fakta on ainakin se, että kapinaan yllyttäjänä toimi silloinen "kenraalikuvernööri", suurlähettiläs A.S. Beljakov. Kun tieto vehkeilyistä kantautui presidentti U.K. Kekkosen korviin, oli reaktio pikainen, ja poikkeuksellisen epädiplomaattinen, vailla ajalle ominaista läyryävää liturgiaa. Esitetyn "nootin" sanamuodosta ei ole julkaistu dokumentteja, mutta se voitaneen rekonstruoida (yhtään liioittelematta) seuraavanlaiseksi: "KOTIUTTAKAA se Saatanan Tunari VÄHÄN ÄKKIÄ, tai sille käy kuin Bobrikoffille kävi! Sen juonet ovat paljastuneet, eikä julkista sanaa pystytä enää kauaa pitämään niistä hiljaisena! Sitten täällä onkin itse Piru irti.!"
Tehtaankadun Residenssiin vaihtui asukas pikavauhdilla. UKK piti myös lupauksensa: Julkinen sana vaiennettiin tragikomediaksi nahistuneen "Beljakoffin Läskikapinan" hankkeesta, joka lienee ollut pelkkää sooloilua, vaikka kenraalikuvernöörin puheista kajahtelikin telaketjujen kitinä, kun hän reissasi jo vuodesta 1970 alkaen ahkerasti teollisuuspaikkakunnilla, hehkutellen kapinahenkeä suhteellisen vähälukuisille, pääsääntöisesti opiskelijoista koostuville kuulijakunnilleen. Jollekin jo ikääntyneemmälle venäjänkielen taitoiselle "saarislaiselle" oli Beljakov urputtanut, painettunakin taannoin julkaistun muistelman mukaan: "Miksi nimitys STALINISTI on Suomessa haukkumasana?! Minä ainakin kunnioitan toveri Stalinin kaikkia toimia, ja minua saa aivan vapaasti kutsua stalinistiksi."
Jokseenkin kaikissa puheissaan Beljakov vakuutteli kuulijoilleen, että: "Voittamattoman Armeijamme tankit tulevat heti kutsun kuultuaan avuksenne, Puolueen Linjaa noudattaen!" Aikalaiset opiskelijaradikaalit, joista muutamia on fyysisestikin keskuudessamme, yli viisikymppisinä starikoina, kuittaavat mieluusti telaketju-puheet "humalaisen höpinöiksi", kiistäen yhä vieläkin yleislakko- ja kumoushankkeet, vaikka niistä saadut raportit olivat huolestuttaneet jopa itseään "Tamminiemen Herraa", jolla sentään oli varsin arvostelukykyinen tiedustelukoneisto, sekä hämmästyttävä taito seuloa omatoimisestikin ihmisten puheet erilleen "vodkan puheista": Kokenut Ohranan (EKP:n) veteraani UKK otti huomioon vain toteennäytetyt faktat.
Ahkera viinamäen mies silloinen kenraalikuvernööri oli, mutta vietti sillointällöin nenänvalkaisu-viikonkin, ja synkässä selveys-tilassa esitettyjä kiihotussaarnoja olisi kadehtinut jopa itse "Uros-Tiltu" Armas Äikiä: Vain hiukan lisää Ankean Aatteen paloa olisi ollut tarpeen hatun ja hiusten sytyttämiseksi ilmiliekkeihin Suuren & Mahtavan Neuvostomaan pelätyn (vaan ei ehkä kovinkaan kunnioitetun) käskynhaltijan päässä. Humalapuheita tai ei; katetta niille ei lopultakaan löytynyt toiminnan hetkellä: Itärajamme takana ei havaittu helmi-/maaliskuussa 1971 poikkeuksellista sotilaallista liikehdintää, jollainen oli herättänyt huomiota ja aiheellista levottomuutta, ynnä hälytystilan varuskunnissa, Tshekkoslovakian miehityksen aikoihin, 2½ vuotta ennen kapinahanketta, jota oli ilmeisesti valmisteltu Kremlin valtiaiden tietämättä, ja edes Politbyroon lupaa kysymättä.
Julkisen Sanan RÄHMÄISYYTTÄ kuvaa hyvin se havainto, että vaikka tapahtumista on kulunut muutamien kuukausien kuluttua aikaa ummelleen 30 vuotta, ne ovat YHÄ valkoisia rivejä historiankirjojen lehdillä. "Läskikapina N:o 2" on mainittu muutamilla sivuilla joissakin muistelmateoksissa, sekä edellämainitussa radiohaastattelussa, joka sekin kai kuitataan "humalaisen hörinöiksi", jos nauhoite on enää ylimalkaan tallella: Useinhan niitä on kadonnut; muunmuassa useimmat sotien aikaiset äänitteet "Moskovan Tiltun" herkullisimmista tilannekatsauksista. Tiedossani ei ole sekään, taltioitiinko TV-näytelmä "Suurlakko" videolle tai filmille? Olisipa todellinen Ykkös-Dokumentti!
Omat huomioni siitä, että jotain poikkeavaa oli tekeillä metallilakon aikaan, heräsivät mm. Joensuun "Ruplalla" ("Järjestöyhdistyksen" talolla eli "Kansantuvalla") liikkuneista huhuista, joiden mukaan: "Kohtaham myö ollaankkip piäkaupuntilaisija"; yms.. Silloisen SKDL:n omistamalla "Ruplalla" käytiin kuittaamassa lakkoavustukset, jotka maksettiin käteisenä. (Huomautettakoon, että Metalliliiton jäsenyys oli "de facto" PAKOLLISTA tuon ajan "nokinaamaiselle tehtaan orjalle": Työnantajakin painosti järjestäytymiseen, työselkkausten välttämiseksi. Jonkun niskurin "istuminen ulos talosta" olisi katkonut tuotantoa). "Ruplan" eteisessä oli tietenkin myös "Punanurkka", eli myymälä, josta saatoin ostaa pilkkahintaan äänilevyjä, muunmuassa ETLP-301:n "Proletaarit Nouskaa!", jonka tiemmä oli kustantanut amerikansuomalainen ankea-aatteellinen Eteenpäin-lehti.
Kulttuuritarpeiden tyydyttämisen ohella oli aikomukseni ollut jo ennen lakkoa revolverin hankkiminen; tuohon aikaan vielä asianmukaisella luvalla, joka oli saatu juuri ennen kapinaviikkoja. (Sicamaisexi muuttuneen aselupa-hallinnon kanssa menivät sukset ainiaaksi ristiin vasta v:n 1985 kesällä). Sopivan hintainen "reikäsinkki", Reck välj. .22, oli tilattuna paikallisen S-tavaratalon urheiluvälineosastolle, jossa noudatettiin asevelihinnoittelua. Aseen toimitus kuitenkin takkuili selittämättömällä tavalla koko metallilakon ajan: Ostolupa uhkasi jo vanhentua! 26.03. 1971 olivat kapinaviikot viimein ohi, ja pari päivää lakon päättymisen jälkeen loppui myös "EI OO" -merkkisten käsiaseiden tarjonta: Useitakin Reckejä ilmaantui asehyllyyn, kuin taikaiskusta. Telineet olivat olleet tyhjinä myös pitkäpiippuisemmista rihlatuista aseista, mutta ne täyttyivät jälleen, kuten patruunakaapitkin - vain parin päivän viiveellä.
Vahinko, että olin tuohon aikaan "hovihankkijani" lojaali kanta-asiakas, enkä pistäytynyt kaupungin kahdessa muussa pyssypuodissa, mutta tilanne oli ollut niissäkin tiemmä vastaavanlainen: Käsiaseet ja rihlapyssyt poissa näkyvistä, eikä patruunoitakaan asiakkaiden ulottuvilla. Muun maan mahdollisesta poikkeustilasta ei ole tietoa, mutta ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden maahantuonti oli ollut jumissa siiheksi, kunnes tilanne normalisoituu. Koska sydäntalvi on tunnetusti hiljaisinta aikaa elinkeinoelämän sillä sektorilla, eivät edes silloiset alan ammattilaiset yleensä huomanneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa välineiden ja tarvikkeiden toimituksissa ulkomailta.
Kenraalikuvernööri Beljakov oli unohtanut tykkänään punakaartin aseistamistarpeen; ehkäpä tarkoituksellisesti? Suurlakon alettua olisivat lakkovahdit joutuneet hankkimaan sekalaisen kalustonsa "pakkoluovutuksilla" sieltä, mistä sitä arveltiin helpoimmin löytyvän, päätyen kuitenkin toteamukseen: "EI OO!" Sittenpä olisikin huudettu apuun Voittamaton Puna-armeija, aivan kuten Varsovan Liiton joukot oli kutsuttu Tshekkoslovakiaan. Vodka-huuruisessa humussa oli tietenkin unohtunut myös Suomen työväenluokan vapauttajien tilaaminen hyökkäyskynnykselle, jonne stalinistitovereiden hengenhätäiset avunhuudot olisivat kantautuneet.
Niinpä: "Plörinäksi meni koko Vot Harashoo", kuten entisen kotikokin läskikastikkeen valmistus Jatkosodan aikaisessa propaganda-kupletissa "Petroskoin Kokous". Katkera oli ollut havainto, ettei kumouskäskyä oltukaan kuultu (tai ymmärretty) täällä Tyhmien Tshuhnien maassa. Mutta PAHIN oli vielä edessäpäin..! Jos joku historioitsija innostuu kirjoittamaan retrospektiota (Pro Gradua, tai ehkä jopa kirjaa) vuoden 1971 sydäntalven tapahtumattomista tapahtumista, suosittelen esitykselle nimikettä: "POLITRUKKI BELJAKOFFIN LÄSKIKAPINA". Pelättävissä tosin on, että dokumenttiaineiston saanti takkuilee kaikkialla Suomessa. Ehkäpä Venäjälläkin, ellei Benjamin Franklinin grafiikkakuvia tarjota juuri oikealle arkistonhoitajalle. (Kuvissa on myös tekstiä, muunmuassa: "100 DOLLARS").
Tuohon historiamme vaiheeseen liittyy jokin hämäräperäinen mysteerio, joka pakottaa yhä, CCCP:n sorruttua ja "takinkäännöksien" jälkeenkin, ne henkilöt vaikenemaan, joilla olisi muisteloita Beljakovin yllytyspuheista, tai yksityiskohtaisia tietoja Tehtaankadun lähetystön ja Kremlin välisistä puhelinkeskusteluista, sen jälkeen kun käry oli jo käynyt, ja kuului komento: "Aleksandr Beljakov! Sjudi; itään!". Jokainen keskustelu sentään kuunneltiin ja nauhoitettiin Puolustusvoimien "lerppahattujen" toimesta ainakin Venäjän bolhevikkihallinnon katkeraan loppuun saakka, eli vielä runsaat kaksi vuosikymmentä "Toisen Läskikapinan" jälkeen.
Tämän enempää faktatietoa tai omakohtaisia muistumia noilta ajoilta en pysty kertomaan, vaikka MIELUUSTI kertoisinkin! Arkistojen aarteita kun en pääse penkomaan. Eivät taitane päästä ammattihistoriotsijatkaan..."
http://guns.connect.fi/gow/kysvast24.html
Vastaukset 9
Vanhimmat
Presidentti Kekkonen paljasti Beljakovin juonet ikiomalla tavallaan. Kevättalvella hän kysyi tuohtuneena radiossa ja televisiossa: "Ja mitä Kokoomus nyt aikoo tehdä, kun kansanedustaja Eero L. on puheessaan väittänyt, että Neuvostoliiton suurlähettiläs suunnittelee maahamme yleislakkoa?" Eero L. oli tosiaan pitänyt Kuusamossa sellaisen puheen 14 henkilölle edellisessä marraskuussa.
Kekkosen puheesta nousi hirmuinen prosessi, ja tiedotusvälineet toistivat uskollisesti Eero L:n herjaavaa sanomaa, että Beljakov yllyttää ammattiliittoja yleislakkoon. Sitä kesti monta päivää, ja kansa paheksui Kokoomuksen kansanedustajaa. Kokoomus pitkitti juttua siirtämällä sen käsittelyn Oulun piirille, joka ensin totesi, että asia on ollut ennenkin lehdissä, joten ei ole syytä tehdä mitään. Tämä ei kelvannut Kekkoselle, ja juttua saatiin pitkitetyksi vielä pari päivää, kunnes piirihallitus päätti antaa Eero L:lle huomautuksen. Taisi mennä viikko siihen, että tieto Beljakovin hankkeesta oli kaikkien lehtien etusivulla, mutta moite muka kohdistettiin tuntemattomaan kansanedustajaan, joka oli puhunut levottomia. Kukaan ei väittänyt että kansanedustaja olisi ollut väärässä...
Se oli sitä aikaa.
Kukaan suurlähetteläs ei kestä moista ryöpytystä, eikä kulunut pitkääkään aikaa, kun Beljakov lähti pois maasta. Eero L. valittiin seuraavissa vaaleissa uudelleen Eduskuntaan.
...taistolais-"älykköjen" sättimisen kestokohde.
Kekkonen toimi kuten Kekkonen toimii, mutta tulos saavutettiin.
Beljakovin ja ay-liikkeen tavoitteet eivät sitten ihan kohdanneet. Vuoden 1971 lakkokevät oli radikaalin opiskelijaliikkeen viimeinen yritys yhteistoimintaan oikeiden työläisten kanssa. Toiset olivat tekemässä vallankumousta, toiset hakemassa parempia työehtoja. Pitää muistaa, että lakko ja poliittinen painostaminen ovat sallittuja keinoja politiikan teossa kunhan ei käytetä suoranaisia laittomia menettelyjä, kuten esimerkiksi fyysistä vakivaltaa, mellakointia ja sellaiseen yllyttämistä.
Metallin lakon vaatimuksia oli mm. alin peruspalkka 4,50 markkaa, vähintään neljän viikon vuosiloma kaikille, vuosilomapalkka 50%:lla korotettuna, sairausajan palkanmaksu 14 vuorokaudelta ja karenssiajat pois plus pienempiä juttuja. Kaikki taisivat toteutua.
Merkittävä juttu oli myös lomaltapaluuraha 10%, jonka ajatuksena oli ilmeisesti palkita töihin palaava työntekijä siitä, että hän ei ollut lähtenyt Ruotsiin. Myöhemmin lomaltapaluuraha korotettiin 50%:iin. Tuota saavutusta ajattelen tietynlaisella kiitollisuudella joka kesä heinäkuun tilinauhaa katsellessani.
Vuoden 1971 lakko ei tainnut olla ihan niin dramaattinen kuin P.T.Kekkosen muisteloista voi välittyä. Beljakovin toimien taustalla oli NKP:n ohjeistus, tarkoituksena oli lakkojen ja yhteiskunnallisen levottomuuden avulla nostaa kommunistien asemaa hallituksessa hallitusyhteistyötä kuitenkaan vaarantamatta. Tavoitteet olivat vallankumoukselliset, mutta eivät aseelliset. Beljakov, joka määritteli itsensä "liberaalikommunistiksi" ei siis ollut tämän politiikan takana, vaan ohjeet tulivat Moskovasta.
...eli hän viihdyttää lukijaa kertomalla värikkäästi sen minkä kertoo.
Kaikki työntekijöiden palkankorotukset vain vahvistavat kapitalismia, sillä ne lisäävät kotimaista kulutuskysyntää, eli suomalainen elämänmuoto voitti: Duunareille liksaa ja Beljakoville kuonokoppa.
syntipukki, jolla Kremlin jengi pelasti kasvonsa. Tai kyllähän Beljakov yllytti kommunisteja lakkoilemaan ja rähisemään Moskovan käskystä ja siinä mielessä vastuussa. Suopon raporttien mukaan Beljakov oli itse sitä mieltä, että Suomessa noudatettiin väärää taktiikkaa, mutta ei voinut toimia näkemyksensä mukaan.
Kyseessä oli siis NKP:n kokeilu voidaanko kapitalistinen maa sosialisoida lakkoilemalla ja parlamentaarisin keinoin. Beljakov sai kenkää myös NKP:n sisäpiiristä.
...UKK jälleen kerran osoitti Kremlille korvaamattomuutensa!?
Makeet naurut....
Moskova yritti toisia konsteja, painostus muuttui tasaisemmaksi ja alkoi se "luottamus-ystävyys-YYA" mantra. Eli tämä varsinainen kekkoslainen liturgia on 70-luvun tuote.
Ja seurasihan siitä sekin, että sosialismia vastustanut Max Jakobson ei päässyt YK:n pääsihteeriksi. En tiedä olisiko päässyt muutenkaan, mutta Beljakov-jupakan jälkeen Viktor Vladimirov oli ainakin antanut ymmärtää että tähän päättyi Jakobsonin tie YK:ssa. Jonkinlainen kosto siis.
Sitten väkivalta- ja murhapuolelta ulkomaantiedusteluun siirretyn Viktor Vladimirovin varjoon jäänyt Albert Akulov, diplomaatti alunperin, antoi Viktorin sählätä Paavo Väyrysen kanssa Anti Karjalaista presidentiksi!
Mahtoivat Mauno Koivisto ja Akulov hihitellä keskenään kun Manulle hommattiin Kremlin hyväksyntää ja kilpailevan tollon annettiin ajaa laivansa tukevasti karille.
Vladimirovin kelkassa oli koko Suomen talouselämän johtoporukka, joten Viki säilytti asemansa koska vuorineuvoksia ei voitu nolata.
Saattoi olla jossakin vaiheessa niin, ettei Manuun uskonut kukaan muu kuin Akulov, vaikka kaikki tiesivät ettei Ahti ole suosittu? Akulov tiesi, että on mahdollista saada Moskovasta tukea myös suomalaisten suosimalle pressalle. Suomalaisille toimittajille moinen asia oli käsityskyvyn ulkopuolella.
Vladimirovin ja Beljajevin seikkailulinja oli Moskovalle joskus kiusallista.
Lukekaapa legendaarisen Simo "Simppa" Juntusen 1971 teos "Ja katto korkealla", jossa selvitellään tätä Joensuun teatterivallankumousta syyskesällä v. 1971. Siellähän hääri esim. sittemmin Hesarin pääkirjoitustoimittaja Pennanen, esiintyen milloin lehtimiehenä, milloin metsurina (radiossa), milloin teatterin autonkuljettajana.(Juntunen omistaa tälle etenkin suomalaisuuden liittoa Hesarissa riepotelleelle miekkoselle oman luvun kirjassaan). Kumousta harjoiteltiin ja tehtiin, muka teatterikiistan peitteen alla. Tämä kytkeytynee Beljakovin puuhasteluihin, koska koko operaatiota johdettiin SKP:n stalinistisiiven päämajasta, joka tunnetusti ei tehnyt mitään ilman NKP:n kauko-ohjausta.