Ajattelin kertoa oman juttuni täällä, nyt on voimia jo kertoa siitä muillekkin ja ehkä jutussa on apua muillekin...elikkäs minun isän isä(pappa) kuoli n 1,5 vuotta sitten ja se oli elämäni hirveintä aikaa kun kuulin siitä. Olen maatalosta kotoisin jossa vanhaan tapaan vanhemman ja isovanhemmat asuvat saman katon alla jotenka siinä yksi syy miksi pappani oli minulle kaikki kaikessa. Hän oli myös erittäin suosittu ihminen kylällä ja oli sellainen omanlainen showmies...tykkäsi ihmisiä hauskuttaa jutuillaan ja koskaan ei tapellut kenenkään kanssa. No kuitenkin, oli sunnuntai kun isäni soitti minulle ja kertoi papan kuolleen. Pappa oli aamulla ollut vielä ihan tolpillaan, oli syönyt aamupalan jonka mummo hänelle joka aamu laittoi ja sen jälkeen pappa oli sanonut että hän tarvitsee ambulanssin koska henkeä ahdisti. Ambulanssi tuli ja isäni talutti papan autolle ja pappa vielä oli itse kävelly autolle. Siihen päästyään pappa tuupertui samantien ja sen jälkeen alkoi tunnin elvytys, mutta turhaan koska sen aikan sydän ei antanut kertaakaan edes toivoa.
Myönnän, että itken vieläkin silloin tällöin ja ikävä on SUURI! Olen kuitenkin edistynyt siinä että pääsisin asian yli. En koskaan unohda pappaa mutta elämä jatkuu. Minulle ehkä suurin apu on ollut se, että silloin kun pappa kuoli ravasin hänen haudallaa jonkin aikaan kolmekin kertaa viikossa ja sitten siitä se käynti määrä rupesi vähenemään...nyt käyn ehkä n. kerran kuussa morjestamassa pappaa kirkkomaalla. Minua se jotenkin on helpottanut ja toinen mikä on helpottanut niin aina kun käyn mummolla niin puhumme mummon kanssa aina kaikkia iloisia asioita papasta..mitä kaikkea hassun hauskaa hän teki ja sanoi!!! Oli oikein ILO omistaa sellainen isoisä mikä minulla oli ja käytän elämässäni niitä ohjeita joita hän minulle neuvoi ja pidän aina hänen mainettaan yllä nyt ja tulevaisuudessakin!!!
Neuvoni surijoille...käykää haudalla niin monta kertaa kun tarve vaatii ja älkää välittäkö mitä muut sanoo. Mutta jos et pysty kohtamaan hautaa niin ei sit kannata mennä. ja puhukaa iloisia asioita siitä henkilöstä jonka olette menettänyt. Ja vielä...älkää jääkö yksin, aina löytyy henkilö joka jaksaa kuunnella ja jos tuttava piiristä sellaista löydy niin aina on ammattiauttajat!!
Siinä juttuja jotka auttavat minua pääsemään ylitse ja olen kyllä kiitokseni antanut miehelleni joka on jaksanut kuunnella minua aina kun on ollut huono hetki!
Myönnän, että itken vieläkin silloin tällöin ja ikävä on SUURI! Olen kuitenkin edistynyt siinä että pääsisin asian yli. En koskaan unohda pappaa mutta elämä jatkuu. Minulle ehkä suurin apu on ollut se, että silloin kun pappa kuoli ravasin hänen haudallaa jonkin aikaan kolmekin kertaa viikossa ja sitten siitä se käynti määrä rupesi vähenemään...nyt käyn ehkä n. kerran kuussa morjestamassa pappaa kirkkomaalla. Minua se jotenkin on helpottanut ja toinen mikä on helpottanut niin aina kun käyn mummolla niin puhumme mummon kanssa aina kaikkia iloisia asioita papasta..mitä kaikkea hassun hauskaa hän teki ja sanoi!!! Oli oikein ILO omistaa sellainen isoisä mikä minulla oli ja käytän elämässäni niitä ohjeita joita hän minulle neuvoi ja pidän aina hänen mainettaan yllä nyt ja tulevaisuudessakin!!!
Neuvoni surijoille...käykää haudalla niin monta kertaa kun tarve vaatii ja älkää välittäkö mitä muut sanoo. Mutta jos et pysty kohtamaan hautaa niin ei sit kannata mennä. ja puhukaa iloisia asioita siitä henkilöstä jonka olette menettänyt. Ja vielä...älkää jääkö yksin, aina löytyy henkilö joka jaksaa kuunnella ja jos tuttava piiristä sellaista löydy niin aina on ammattiauttajat!!
Siinä juttuja jotka auttavat minua pääsemään ylitse ja olen kyllä kiitokseni antanut miehelleni joka on jaksanut kuunnella minua aina kun on ollut huono hetki!
Vastaukset 5
Vanhimmat
... Olit tehnyt kuten olen monesti neuvonut muita tekemään.
On vain täytynyt peruuttaa koska hautausmaat eivät aina ole pienen matkan päässä. Ei sinne voi mennä milloin vain vaikka mieli tekisi.
Toinen hyvä konsti on.
Valokuvien katselu. Niitä on hyvä katsella joka kerta kun tulee suru päälle. Kun on tarpeekseen itkenyt, niin laittaa kuvat piiloon. Toisilla on tarve polttaa kynttilää kuvan vieressä. Minä olen sitä mieltä että, kuva täytyy laittaa jokaisen katselmuksen jälkeen laatikkoon piiloon..ja kynttilää ei ole hyvä polttaa jokakerta, vaan ainoastaan juhlapäivinä. Olen muutamia nais henkilöitä auttanut näillä neuvoilla.
Olen jopa täältä ketjusta löytänyt itselleni aivan ihanan ystävän. Muutama vuosi sitten. Minulla on sellinen luonnon lahja nähdä asiat sellaisina kuin ovat.
Kuten sinullakin näyttää olevan. Olet luonnon lahjakkuus muista, että voit auttaa tällä sinun taidollasi muita ihmisiä, kun et piiloita taitojasi vakan alle.
Hyvää jatkoa sinulle terveisin Annelie..
Oli mukavaa lukea tekstisi, koska meistä jokainen täällä on surija niinkun minäkin ja tuo sinun juttusi oli mukava lukea koska tuntui todella mukavalta kun joku otti kantaa minun tarinaani!! Lämmin kiitos sinulle Annelie!
Tuo oli myös hyvä neuvo tuo valokuva homma, koska niin olen minäkin menetellyt. Aina kun tuli/tulee heikko hetki, kaivan papan kuvan esiin. Tosin minulla on kyllä yöpöydälläni vielä papan kuva kehyksissä ja pidän sitä siinä niin kauan kun tarve vaatii. Olen kyllä sitä mieltä, että en sitä loppu elämääni siinä pidä, mutta vielä tarve vaatii, että kuva siinä on! Nykysin kyllä voin papan kuvia kaivaa esiin ja muistella niitä hauskoja hetkiäkin...onneksi hän oli nauravainen ihminen joten onneksi myös sain papan naurun vangittua aika moneenkin kuvaan!
Tänäpäivänä kun olen jo vahvempi asian suhteen niin olen keskittynyt enemmän oman isäni auttamiseen ja tietysti mummon ja muitten sukulaisten. Isäni on aika sulkeutunut asian suhteen, tietysti hän kyllä mainitsee papasta paljonkin asoita, mutta yleensä siinä vaiheessa kun isäni on ottanut muutaman saunakaljan enemmän niin silloin näkee kuinka alussa hän vielä on suruprosessissa, mutta ymmärränhän minä sen koska olihan vainaja isäni isä! Suruprosessi vie aikaa, eihän sitä kukaan määrää minkä verran kukakin suree! Mutta eiköhän isäkin saa prosessin joku päivä suht loppuun.
Haluan vielä sanoa sanonnan mitä pappani hoki meille kaikille läheisille ja mitä minä olen noudattanut...."Jokainen ihminen osaa polttaa sillat,mutta koskaan ei ole sellaista ihmistä nähty joka rakentaa juuri samanlaisen sillan tilalle" Tätä nykyään isäni hokee samaa asiaa ja se pitää kyllä paikkansa!
Tämä ei nyt niin liittynyt asiaan, mutta tällä sanonnalla on suuri merkitys elämässä.
Terveisin "Tirlittan"
Minun pappani kuoli juuri yöllä turkissa niin mentiin kaikki sukulaiset mummolle kun hän jäi yksin niin hän ei edes tiedä mitä tehdä kun ei ole tarpeeksi varaa vuokraan en hyväksy kun pappani kuoli en tiedä mitä tehdä
Hei.
Otan osaa suruusi. Papan kuolema on murheellista ja mummolleni erityisen, muille myös. Nyt heti hänen kuolemansa jälkeen, ei tarvitse miettiä raha-asioita,. Edessä on raskas vaihe, hautajaiset jne. Taloudellisten kysymysten kanssa kannattaa ottaa yhteyttä kunnan sosiaalityöntekijänä, hakea sieltä apua ja seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi myös sen jälkeen sopia tapaamisen. Vuokranantajaan kanssa voi varmaan keskustella, jos on hankala saada seuraavaa vuokraa maksettua. Sellaiset asiat pystyy sopimaan. Tärkeää on nyt alkuvaiheessa huolehtia itsestä myös.
Voimia,
Pirkko-pappi
Kuolema elämään kuuluva normaali asia.
Jos sitä ylenpalttisesti itkee ja suree on tullut kasvettua ilmapiirissä jossa se kielletään ja on tabu.