Onko niin,että jos et pysty osallistumaan,jäät
yksin.Olin leikkauksessa ja minulla on
pakkolepoa,ollut jo neljä viikkoa.Kaikilla,jopa
ystävilläkin on niin kovin kiire,että jään
auttamattomasti yksin.Kukaan ei voi luopua
mistään menosta minun takiani,ei edes oma
perhe.Olen itsekin varmaan tehnyt saman,kun
olisin voinut auttaa.Onko kokemuksia?
yksin.Olin leikkauksessa ja minulla on
pakkolepoa,ollut jo neljä viikkoa.Kaikilla,jopa
ystävilläkin on niin kovin kiire,että jään
auttamattomasti yksin.Kukaan ei voi luopua
mistään menosta minun takiani,ei edes oma
perhe.Olen itsekin varmaan tehnyt saman,kun
olisin voinut auttaa.Onko kokemuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
On kokemusta, että kaikilla on kiire. Kuka nyt
haluaisi jotain paikallaan nököttävää toipilasta
viihdyttää, kun voi sännätä päättömästi
ympäriinsä? Kuka viitsisi pysähtyä, kun maailma
on täynnään vaikka mitä turhaa touhuttavaa? Ei
kai nyt kukaan paikalleen jämähdä...siinähän
voisi vahingossa jotua ajattelemaan suorittamisen
sijaan...
Toivotan pikaista paranemista, että pääset taas
mukaan kiiruhtamaan:)
Sama "vika" rahikaisellakin,poppamies
ilmoitti:Kuule nyt on verenpaine pompannut
nk.taivaisiin,sinulla on tällä hetkellä yksi
vaihto ehto,mene kotiin ja unohda työt... Minä
jolla on ollut aina kiire ja aina ollut
vapaaehtoinen nyt täysin toimettomana kotona...
Huomaan että olisi pitänyt hankkia myös ELÄMÄ,
siis muitakin ihmis suhteita eli normaalia elämää
sillä kaikilla jotka lasken tuntevani on niin
kiire että tänne "torppaan" ei kukaan ehdi!
Herää kymysys: Miksi?
Miksi on kiire?
Eikö elämällä tunnu olevan mitään arvoa, eikä
ihmisellä mitään arvoa, ellei ole armoton kiire
joka paikkaan. Tunteeko sitä sitten olevansa
tarpeellinen, kun koko ajakseen on hommannut
asioita, joita on pakko tehdä. Onko
ihmissuhteetkin sellaisia, että niitä ei millään
ehdi hoitaa, kun on niin kiire, ja jos jokin
tökkii, niin kiireesti pikaero vireille; senkin
kun nykyään saa niin nopeasti ja vaivattomasti,
(käytännölliseltä puolelta katsottuna).
Jos on surua jonkun omaisen kuoleman johdosta,
sinulle annetaan sellainen pari viikkoa
toipumisaikaa, jolloin yksikään ei
vaivaudu "häiritsemään" suruasi, ja sitten
sinulta jo odotetaan täydellistä antautumista
kiireen alttarille. Muuten sinua ei enää "ole".
Ja jos tosiaan sairastut, ja joudut "hyllylle",
todella olet hyllyllä.
Tämä on todella surullista ja epäinhimillistä.
Olisiko niin, että kiire onkin sairaus, johon
nykyihminen helposti sairastuu, sokaistuu
todellisille arvoille.
Jos se on sairaus, siitä voi parantua. Pitää
varmaan ruveta kiire-dieetille..
tosi hyväntuntuinen sana sehän suorastaan sulaa
suussa.Ehkä sille tosiaan pitäisi ryhtyä... sillä
muistin juuri että pitäisi yksille kurssilaisille
olla isä hahmona klo:15.00 näyttää paikkoja ja
vääntää kaikkea rautalangasta.Että se
siitä "sairaslomasta" ja paineista mutta
maanantai iltana "häviän" mökille enkä edes
pyllistä tännepäin... silloin alkaa s-loma
Olen nyt kovasti itsekin miettinyt,mikä
mättää.Olen luottanut
entiseen,ystäviin,perheeseen,työkavereihin.On kai
aloitettava alusta,katseltava ympärilleni ja
jättää tämä hoitajan rooli.Nyt jo on
helpottanut,kun olen saanut vastauksia.Tämä
kaikki on lannistanut ja masentanut.Olen vaipunut
itsesääliin ja se tiehän on äkkiä kuljettu.Jospa
yrittäisin vaihtaa suuntaa oikein todella.Tosin
mihinkäs seepra pilkuistaan pääsee,mutta jos
vaikka valkenis.