Ongelma

Kärsin hirveästä hammaslääkäripelosta ja nyt pitäisi taas mennä kalustoa tarkastuttamaan.

Viimeksi minulta paikattiin kunnallisessa kolme reikää joihin pyysin puudutusta. Puudutuksen sain niihin, mutta vihlonta tuntui silti lähes yhtä pahalta, kuin ilman puudutusta. Olen käsittänyt, että nykyisten puudutusaineiden pitäisi olla niin tehokkaita, että kivusta ei tarvitse kärsiä?

Nyt olisi kuitenkin viisureiden poisto edessä, jota pelkään vielä enemmän, kuin paikkausta. Noiden viimekertaisten paikkausten jälkeen en uskalla edes ajatella kuinka paljon niiden poisto voi sattua, kun paikkauskin sattui.

Olen nyt harkinnut yksityiselle menemistä. Te jotka olette yksityisellä käyneet niin paljonko viisurin poisto on maksanut?

Ja siiten vielä sellainen, että voinko mennä kunnalliseen tarkistuttamaan hampaani ja sitten kun kuulen tuomioni mennä yksityiselle hoidattamaan ne? Vai kannattaako mennä suoraan vain yksityiselle tarkistuttamaankin?
3421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos kunnalliseen on päässyt, niin sinne edelleenkin. On se niin paljon halvempaa. Samanlaisia lääkäreitä he ovat ja samat välineet niillä on kuin yksityiselläkin puolella. Monilla kunnallisilla lääkäreillä on myös yksityinen. vastaanotto. Molemmilta voi saada sekä hyvää, että huonoa palvelua. Ihmiset kun työtä tekevät, niin meitä on niin monenlaisia. Kerro vain reilusti kunnalliselle lääkärille, että sinulla on kammo hoitoa kohtaan. Lääkärikin osaa sitten paremmin suhtautua, ja ottaa pelkosi huomioon.

Äänestä
  • Moi. Ehd. kannattaa mennä yksityiselle poistattaa se viisauden hammas. Siellä hyvä palvelu ja siihen saa esilääkityksen ennen poistoa. plus ne puuduttaa vielä hyvin niin ei tunne niin kipua. Multa leikattiin yksi viisauden hammas alhaalta ja yksi viisauden hammasa vedettiin ylhäälä pois. Makso kelan vähennyksien jälkeen n. 170e. Kyllä kannatti. ja suosittelen.
    Kerran kävin kunnalla leikkauttamassa yhden viisauden hampaan ja se tuntu hieman pahalta. Nykyään aina kun pitää hampaat tarkistaa ym. niin yksityiselle...

    Äänestä

poistattamassa yläviisurit vuosi sitten.
Muistaakseni yksi piikki laitettiin kumpaankin hampaaseen. Kipua ei tuntunut ja lääkäri oli erittäin asiallinen, ystävällinen ja ammattitaitoinen.
Sitä en tiedä voikohan lääkäriltä pyytää "ekstrapiikkiä" tai jotakin rauhoittavaa?

Mun kohdalla viisurit vain vetäistiin pois ja homma oli ohi. Ei tarvittu siis leikata tai mitään. Varmasti sulla on sama juttu, jos kuvissa näkyvät siistit juuret jne. Itseasiassa tuo viisurien poisto oli kivuttomampi kokemus kuin paikkaus.
Sen jälkeenhän päätä ja hampaita särkee, mutta kotona voi sit levätä ja ottaa särkylääkettä.

Ihmisten mielissä on sellainen käsitys, että kunnallinen palvelu on hanurista ja yksityisellä saa parempaa palvelua. Koska ihmisiä ja näin ammattitaitoa ja asiakaspalvelulaatua on kuitenkin niin erilaista, niin yksityiselläkin voi siis saada "huonoa palvelua".
Ja tämähän vaikeuttaa meidän kuluttajien valintaa, että joo, jos tiedätte jonkun hyvän hammaslääkärin vaikka Helsingistä niin kertokaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiia__ kirjoitti:

Kärsin hirveästä hammaslääkäripelosta ja nyt pitäisi taas mennä kalustoa tarkastuttamaan.

Viimeksi minulta paikattiin kunnallisessa kolme reikää joihin pyysin puudutusta. Puudutuksen sain niihin, mutta vihlonta tuntui silti lähes yhtä pahalta, kuin ilman puudutusta. Olen käsittänyt, että nykyisten puudutusaineiden pitäisi olla niin tehokkaita, että kivusta ei tarvitse kärsiä?

Nyt olisi kuitenkin viisureiden poisto edessä, jota pelkään vielä enemmän, kuin paikkausta. Noiden viimekertaisten paikkausten jälkeen en uskalla edes ajatella kuinka paljon niiden poisto voi sattua, kun paikkauskin sattui.

Olen nyt harkinnut yksityiselle menemistä. Te jotka olette yksityisellä käyneet niin paljonko viisurin poisto on maksanut?

Ja siiten vielä sellainen, että voinko mennä kunnalliseen tarkistuttamaan hampaani ja sitten kun kuulen tuomioni mennä yksityiselle hoidattamaan ne? Vai kannattaako mennä suoraan vain yksityiselle tarkistuttamaankin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu