olin vain 24v,ja aviomieheni oli 28v...meillä ihana poika,joka silloin 2,5v...elettiin loppukesää...elokuun alkua,kun mieheni ammuttiin silmieni edessä,hänet kuljetettiin porista tyksiin,jossa häntä koitettiin pelastaa,mutta luoti osui päähän,ja oli jäänyt sinne...mitään ei ollut tehtävissä.suru ja tuska oli jotain niin kamalaa,mitä en soisi edes ampujan omaisille...aikani vaan makasin,tekemättä mitään,tai puhuen puhelimeen...mulla se puhuminen auttoi,puhuin kaiken paskan pois itsestäni...yks kaunis päivä vaan nousin,kun isäni kertoi lääkärinä sanoneensa omaisille,että suru on kuin kasa hiekkaa...jotkut ottaa yhden murun kasasta pois,toiset lapio kerrallaan...ja vasta kun kasa on pois,niin voi olla voiton puolella..silloin mä päätin,että mä lapioin sen kasan hinnalla millä hyvänsä...luin paljon kirjoja,jotka käsittelivät läheisen kuolemaa ja siitä selviämistä...toimein niinkuin ne ihmiset jotka olivat selviytyneet...otin heidän apunsa vastaan!se auttoi minua,todella paljon!sain myös uuden ystävän,joka kuunteli ja auttoi,vaikka keskellä yötä!pikkuhiljaa ystävyytemme muuttui rakkaudeksi,hän sai mut elämään ja nauttimaan elämästä,ilman pelkoa!hän antoi minulle elämäni takaisin...ja on aivan ihana isäpuoli pojalleni...
minun
tarina
2836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulle ole paljon vastattu,mutta luettu kyllä.Tarinasi kosketti.Siihen ei liene paljon sanottavaa.Ei voi käsittää,mitä olet läpi käynyt.Kaikeksi onneksi,ja lapsesi onneksi etenkin,olet selviytynyt asiasta.Toivotan Sinulle ja lapsellesi onnea elämän tuleville päiville.
Kylmät väreet tuli, kun luin. Itse olen 21 vuotta ja mieheni tapettiin puoli vuotta sitten.. En ole saanut hirveästi vastaavan kokeneilta ihmisiltä apua.. Mistä sinä sitä sait? Nuoriltakin ihmisiltä on puolisoita kuollut, mutta on niin eri asia menettää henkirikoksen uhrina, kuin pitkän sairauden kauttaa tai muuten.. Välillä olen ihan loppu enkä jaksa.. Enkä tiedä mistä apua?