Miksi "uskoa" kirjoituksiin?

Jos nyt sitten lähdetään ihan siitä että paljon mihinkään ei voi luottaa (kuten niihin kenties sensaatiohakuisiin kirjoihin joita itse olen vuosien varrella lukenut), niin mikä tekisi jonkin uskonnon arvossa pitämästä kirjastakaan sellaisen merkkipaalun että koko maailman pitäisi pyöriä sen ympärillä? Ihmiskunta on kautta aikain pyrkinyt kuvailemaan sanoin muutamien poikkeusyksilöiden (=luovat, lahjakkaat, hullut yms. yksilöt) henkisiksi mieltämiään kokemuksia, ja kun kirjoitus on keksitty, on keksitty myös "viisauskirjallisuus".

Ihmettelen aina vain miksi joku tietty kirja sitten kolahtaa tietylle ryhmälle sillä perusteella että sen lukeminen on helpointa koska se on tapana juuri siinä ympäristössä/ryhmässä. Toisaalta tietysti väen vängällä vieraan kulttuurin uskonnollisen kirjallisuuden harrastaminen voi olla kovin tarkoitushakuista ja erikoisuuden tavoittelua?

Pyhät kirjat ovat kiehtova sekoitus omistajiensa myyttistä ja todellista historiaa, heidän uskonnollisten johtajiensa näkemyksiä jumalallisesta ohjauksesta ja taivaallisten olentojen puuttumisesta ihmisten asioihin... Niistä voidaan riidellä itsensä kipeäksi asti siitä milloin ne on tehty ja mikä kaikki niihin on vaikuttanut, mutta pääongelma jää aina selvittämättä:

Miksi ne ovat/olisivat niin tärkeitä?

Miksei ihminen voi kokea itse ainutlaatuista yhteyttään siihen minkä hän ymmärtää ja katsoo itseään suuremmaksi tasoksi/olennoksi? Miten voi ihmisessä syntyä aito hengellinen kokemus jos hän ei etsi suoraa, välitöntä yhteyttä Henkeen, vaan jättäytyy toisten ihmisten näkemysten varaan?

Vai onko juuri omien kokemusten puute johtanut uskontojenkin syntymiseen, kun on helpompi seurata johtajaa - ei tarvitse itse edes yrittää löytää, tiedostaa, oivaltaa.
7232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No tota... minun mielestäni kirjoitukset ovat olleet uskonnoissa korkeintaan apuväline, suurinta osaa näyttelee traditio. En usko, että esim. Raamattu pelkkänä kirjana aiheuttaisi mitään sen suurempaa liikehdintää. Usko syntyy kuulemisesta, ja yleensä se ei riitä, että lukee Raamattua, vaan ensin pitää saada se usko, ennen kuin se "kolahtaa". Ja se usko saadaan sitten jostain muualta, yleensä kuullaan evankeliumi joltain, ja aletaan itse miettiä sitä.

Miksi oikein olet niin pessimistinen sen suhteen, että muutkin ihmiset tuntisivat suoraa yhteyttä Henkeen? Minusta melkein kaikki ihmiset tuntevat suoraa yhteyttä Henkeen (näen jo silmissäni ateistien vastalauseet, mutta tarkoitinkin niitä, jotka uskovat edes jollain tasolla). En nyt tyrmää ajatuksiasi, yritän vaan ymmärtää.

Ajattelin muuten itsekin yksi päivä, että miten voimallinen vaikutus sanoilla on ihmiseen. Johtuisiko siitä, että ihmisen ajattelu on hyvin pitkälti koostunut sanoista? Uskon, että kieli on aika pitkälle ajattelun avain. Ja kieli on hieno, uskomattoman kaunis ja monimutkainen asia. Harmi, että otamme sen itsestäänselvänä. Olen itseasiassa harkinnut kielitieteen opiskelua, mutta luulenpa, että toisaalta, jos analysoin kieltä liikaa, se kadottaa kauneutensa silmissäni. Olen silti humanisti koko sielultani ja tahdon tutkia ihmistä joltain kantilta :) siinä on niin paljon tutkittavaa, ettei se taatusti menetä hohtoaan muutamassa kymmenessä vuodessa.

Tulipa jaariteltua. Enivei, sanat ovat voimallisia, eikä niitä tule väheksyä. Jos jotain suren, niin sitä, etten tällä menolla saa luettua edes kaikkia niitä kirjoja, joita haluaisin, puhumattakaan kaikista, jotka pitäisi. Pitäisikö vähentää täällä roikkumista :) minulle on hyvin tärkeää kirjojen kautta liittyä ihmiskunnan "yhteiseen tietoisuuteen", vai pitäisikö sanoa länsimaisen "sivistyksen" kontekstiin. Muutakaan minulla ei ole, myöhäistä on kai enää päästä aasialaiseen tms. ajattelutapaankaan sisälle :) tämä on minun äidinkontekstini, enkä voi koskaan päästä mihinkään niin hyvin sisälle kuin tähän. Muiden kulttuurien jutut voisin helposti esim. ymmärtää väärin, kun en tajua kontekstia. Se ei tarkoita sitä, ettenkö ottaisi muustakin selvää. Maailmassa on vaan niin paljon asioita, että kaikesta ei voi ottaa selvää. Siksi yritänkin perehtyä ensin näihin hieman klassisempiin juttuihin, enkä niinkään niihin erikoisiin juttuihin joita sinä harrastat. En tokikaan väheksy sitä, että joku niitäkin tutkii. Kun vaan muistaa, että a) mikään ei ole luotettavaa (on vaan luotettavampia ja vähemmän luotettavia) b) lukija itse ei ole luotettava.

Jaajaa, ei lopu tämä teksti ollenkaan. Johtuu ehkä siitä, että tämä on lempiaiheitani. Eli en "usko" kirjoituksiin, mutta rakastan kyllä kirjoituksia. Jokainen kirja minkä luen, tuo minut yhden kirjan lähemmäksi ihmisyyttä. Kaunokirjallisuutta monet väheksyvät, mutta se kertoo joskus jopa enemmän kuin tietokirjallisuus, joka yrittää parhaansa mukaan riisua ihmisyyden pois (ja usein näyttää vain yhden puolen asioista, ja sitä väitetään koko totuudeksi). Myytit (kuten myös muuten lastenkirjallisuus) taas ovat vielä kaunokirjallisuuttakin lähempänä sitä ihmisyyden ydintä, joka sanojen kautta yrittää ilmaista itseään kirjoissa.

Tarinat ne ovat, jotka vetoavat ihmiseen, tarinoilla ilmaisemme itseämme joka päivä, tarinoiden kautta saamme kontaktin toiseen ihmiseen ja teemme myös omaa elämäntarinaamme. Kaikki niissä ei ole absoluuttinen totuus, mutta subjektiivisuus se vasta syvintä ihmisyyttä onkin. Ja kuitenkin, samat tarinat ne toistuvat päivästä ja kirjasta toiseen, ei se ihmisyys nimittäin mihinkään muutu, vaikka puitteet muuttuvatkin.

Nyt lopetan ennen kuin menee koko yö, mutta jatkan ilomielin huomenna tahi joskus jos tulee kommentteja tai kysymyksiä :)

Äänestä
  • >Miksi oikein olet niin pessimistinen sen suhteen, että muutkin ihmiset tuntisivat suoraa yhteyttä Henkeen? Minusta melkein kaikki ihmiset tuntevat suoraa yhteyttä Henkeen

    Niin, jos välittävät koko asiasta. Mutta mutta... Luulenpa että jos vaikutan pessimistiseltä toisten suhteen niin se johtuu siitä että olen katsellut melkolailla koko elämäni ihmisjoukkojen kotkotuksia ikäänkuin syrjästä, ja aina pahoin pelkään että laumat vievät mennessään viimeisenkin toisin- tai itse-ajattelijan. Ehkä tämä on puhtaasti päähänpotkitun nyhvänän pelkoa, en tiedä... Monillahan on tietysti joku suosikkiajatus jonka kautta nähdään koko elämä, ja minulla se EHKÄ on yksinäiset vastaan laumaihmiset.

    Totta kuitenkin on, että eiväthän monet nimi-islamilaiset edes tunne Koraaninsa oppeja - muuten monta murheellista asiaa tässä maailmassa jäisi tekemättä. Eikä välttämättä joka hindu osaa edes lukea, jne. Ehkä tämä kirjakeskeisyys ei niinkään ole se pointti mistä minun pitäisi vouhottaa, vaan se laumajuttu...

    Monta kertaa vain ainakin tässä maassa on tuntunut saavan Raamatusta päähän, varsinkin jos sattuu olemaan homo. Lisäksi kun menee kirjastoon tietylle osastolle ja kaivaa kirjaa hyllystä saa about 10 Srimad Bhagavatamia päällensä. Ja kyllä ne islamilaisetkin siihen Koraaniinsa aina vetoavat, lukivat sitä tai eivät. Henkilökohtaisesti omalla huuhaa-sarallani petyin kovasti kun lapsena sain sellaisen käsityksen että Urantia-kirja olisi se Totuus, ja kun mainoksista vaikuttuneena viimein kirjan hankin totesin etten voi nähdä siinä oikein paljon mitään hyvää (=mitään mihin uskoa).

    Sisälläni taitaa asua pieni perfektionisti, ja olen jo aikoja sitten kitkeröitynyt siitä ettei yksikään kirja sitten ollutkaan se absoluuttinen totuus, vaikka ihmiset muuta väittivät. Tämän ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla mikään murheen alho, vaan juuri kuten tuossa aloituksessani pohdiskelin voisi sitä muutakin kautta Hengen löytää, kuin vain kirjojen.

    Kuten on täälläkin tietysti nähty, olen vuosien varrella innostunut yhdestä sun toisesta kirjasta... Mutta kun paljon lukee niin paljon joutuu miettimään ja aika sokea saa olla jos alkaa kuvitella että nyt Se Kirja sitten löytyi. Ristiriitaisuudet kuitenkin ärsyttävät, edelleen, kun haluaisi löytää jonkin kompromissin edes kaikkien kirjojen keskelle.

    Mutta kieli... Jonkin verran englannin kieltä harrastelleena olen pohtinut voinko todella täysin 100 % ymmärtää mitä toista kieltä puhuva ihminen sanoo. Tämä tietysti korostuu käännöskirjallisuudessa. Epäilys itää aina, että joskus hyvinkin tärkeät seikat menevät ohi korvien kun ne on käännetty pikkuhiukka toisin kuin pitäisi, tai täsmällistä käännöstä ei ole edes mahdollista tehdä!

    Voiko sitten kieli vaikuttaa jopa ihmisen henkisiin kokemuksiin... Varmasti ainakin siihen miten hän ne kuvailee toisille. Nämä toiset sitten voivat saada varsin erikoisen käsityksen siitä mitä Tapahtui, ja elää sen mukaisesti. Tämänkin takia olen alkanut kovasti pohdiskella pitäisikö elää jonkinlaisessa jatkuvassa henkisessä vallankumouksessa, niin ettei ota täysin sellaisenaan yhtään mitään oppia mitä ulkopuolelta tulee. Tai ainakin käyttäisi niitä vain rakennuspalikoina. Tämmöiset kollaasi-tyyppiset maailmankatsomukset ovat kyllä aika ärsyttäviä joidenkin mielestä, ja ymmärrän sen kyllä että se voi vaikuttaa itsekeskeiseltä että ronkitaan vähän sieltä ja vähän tuolta. Kaikki mulle heti nyt, ja sellainen usko kuin minua huvittaa uskoa... Ei nyt sentään.

    Siksi juuri kannattaa kääntyä oman sisimpänsä puoleen, sen, mikä asuu jopa kielen takana. Jossain siellä, missä on vain koko ihmiskunnalle yhteisiä kuvia?

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    >Miksi oikein olet niin pessimistinen sen suhteen, että muutkin ihmiset tuntisivat suoraa yhteyttä Henkeen? Minusta melkein kaikki ihmiset tuntevat suoraa yhteyttä Henkeen

    No sinulla on sellainen ajatus, ja minulla taas sellainen, että loppujen lopuksi kaikki ihmiset ovat melko samanlaisia, vaikka päälle päin saattavat antaa erilaisen vaikutelman. Olen sitä mieltä, että se erilainen kuva johtuu pitkälti omista tulkinnoistamme. Sitten kun tutustuu toiseen paremmin, löytyykin yllättävän paljon yhteistä. Toki ihmisissä on erojakin, en kiellä sitä, mutta en haluaisi tuijottaa niihin niinkuin monet muut : silti se on yleensä väistämätöntä...

    "Totta kuitenkin on, että eiväthän monet nimi-islamilaiset edes tunne Koraaninsa oppeja"

    Vielä yleisempää on, etteivät kristityt ole lukeneet Raamattua edes kertaakaan läpi. He ovat yleensä vain kuulleet siitä huhuja :D vaikka sentään aika monet kristityt osaavat lukea.

    Kai se Raamatulla itsensä perusteleminen pönkittää itsetuntoa tms... tai sitten se johtuu siitä, että ihminen aina löytää Raamatusta sellaisia asioita, joita haluaa löytää. Sitten niistä asioista tehdään totuus, eikä huomata, että täysin vastakkaistakin mieltä oleva saattaa löytää sieltä perustelut omalle kannalleen. Tässä tulee taas se ihminen henk.koht. näkemyksen vaikutus.

    Kirjassa voi olla absoluuttinen totuus, mutta ihmiset näkevät siitä vain yhden puolen :) niinkuin he näkevät Jumalastakin vain yhden puolen.

    "Jonkin verran englannin kieltä harrastelleena olen pohtinut voinko todella täysin 100 % ymmärtää mitä toista kieltä puhuva ihminen sanoo."

    Minä taas olen pohtinut, voinko todella täysin 100 % ymmärtää edes mitä suomea puhuva ihminen sanoo :) siinä on monta kohtaa ketjussa, jotka voi mennä pieleen: ensin toinen ihminen ajattelee jotain, sitten hän yrittää pukea sen sanoiksi, sitten minä yritän kuulla sen ja sitten vielä ajatella nuo kuulemani sanat. Hän voi epäonnistua sanomassaan, minä en välttämättä kuule oikein ja se on kaikista suurin kysymysmerkki, ymmärränkö kuulemani. Ja ymmärränkö samalla lailla kuin tuo toinen, hänelle joka sana tarkoittaa hieman eri asiaa kuin minulle.

    Ehkä juuri siksi Raamatun tutkimistakin tarvitaan, ja Raamatun selittämistä opin avulla. Että tietäisimme, mitä nuo toiset ihmiset todella ovat tarkoittaneet kirjoittaessaan nuo kirjat. Mutta voimmeko todella koskaan sitä tietää?

    Minusta kieli on osa henkistä kokemusta. Kieli on osa koko ihmisyyttä. Varmasti sen takana on joitain kuvia, mutta ne ovat todella syvällä, koska ihminen on jo niin kauan käyttänyt kieltä ensisijaisena elämisen ja ajattelemisen välineenä. Kieli on juuri se, joka herättää ne kuvat.

    Äänestä

  • n81 kirjoitti:

    Sanojen merkitykset ovat todellakin erilaisia eri ihmisille. Tätä voisikin miettiä kun seuraavan kerran riehaantuu jonkun yksilön kanssa.

    Kumppaninikin kanssa olen joskus väännellyt rautalankamallia muutaman hassun sanan kanssa... Liekö siinä sitten vielä sukupuolivammaakin mukana.

    Telepatia olisi kiva viestintäkeino, mutta toisaalta, kuka haluaa kaiken mahdollisen mujun toisen ihmisen mielestä omaan mieleensä, mikäli tiedon täsmälähettäminen ei ole mahdollista?

    Äänestä

zen buddhismiin tutustumista ja kielen tutkimiseen (normaalisti en suosittele yhtään mitään mutta luulen että olisi kiinnostavaa sinulle)niin vapautuu kielen luomista harhoista.
Siis vaikka dualismin (tai joissain kielissä ykseys)käsite on kieleen rakennettu ominaisuus eikä mikään itsestäänselvyys.
Yleensäkin kaikki abstrakti käsitteistö on hyvä kyseenalaistaa.
Tuli vaan mieleen.

Äänestä
  • Olen jossain määrin tutustunutkin.

    Toinen hyvä pohdittava on tietysti aina vanha kunnon Krishnamurti, mutta niin hän kuin zenikin vaatii aikamoista keskittymistä ja oivaltamista.

    Tulee muuten aina eteen, että miten rentoutua siihen pisteeseen mitä mielen avautuminen sisimmälle vaatii? Olen aika kireäviritteinen ihminen ja se on aina ollut minun suurin ongelmani, se relaamiskyvyttömyys... Meditaatiotakin harrastan hyvin puuskittain ja useimmiten huonolla menestyksellä. Mutta yritystä on...

    Äänestä

  • Tellu kirjoitti:

    Olen jossain määrin tutustunutkin.

    Toinen hyvä pohdittava on tietysti aina vanha kunnon Krishnamurti, mutta niin hän kuin zenikin vaatii aikamoista keskittymistä ja oivaltamista.

    Tulee muuten aina eteen, että miten rentoutua siihen pisteeseen mitä mielen avautuminen sisimmälle vaatii? Olen aika kireäviritteinen ihminen ja se on aina ollut minun suurin ongelmani, se relaamiskyvyttömyys... Meditaatiotakin harrastan hyvin puuskittain ja useimmiten huonolla menestyksellä. Mutta yritystä on...

    tuo Zen mene yhtään sisäänpäin. Siinä irrotetaan merkitykset toisistaan.. parhaimmillaan hyvää arkipäivän komiikkaa.. Alan Watts, psykoterapiaa idästä ja lännestä vaikka, tai käviskö sulle vaan huomioida olen kireäviritteinen so what..
    Ehkä relaat silloin kun et edes yritä relata?
    Luovu mielen avautumisesta niin se avautuu ihan itsestään...ja jos ei silloinkaan tapahdu mitään niin mitä sitten, olet vain.. (mitenkään ei ole tarkoitus opastaa, kunhan sanailen)..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Jos nyt sitten lähdetään ihan siitä että paljon mihinkään ei voi luottaa (kuten niihin kenties sensaatiohakuisiin kirjoihin joita itse olen vuosien varrella lukenut), niin mikä tekisi jonkin uskonnon arvossa pitämästä kirjastakaan sellaisen merkkipaalun että koko maailman pitäisi pyöriä sen ympärillä? Ihmiskunta on kautta aikain pyrkinyt kuvailemaan sanoin muutamien poikkeusyksilöiden (=luovat, lahjakkaat, hullut yms. yksilöt) henkisiksi mieltämiään kokemuksia, ja kun kirjoitus on keksitty, on keksitty myös "viisauskirjallisuus".

Ihmettelen aina vain miksi joku tietty kirja sitten kolahtaa tietylle ryhmälle sillä perusteella että sen lukeminen on helpointa koska se on tapana juuri siinä ympäristössä/ryhmässä. Toisaalta tietysti väen vängällä vieraan kulttuurin uskonnollisen kirjallisuuden harrastaminen voi olla kovin tarkoitushakuista ja erikoisuuden tavoittelua?

Pyhät kirjat ovat kiehtova sekoitus omistajiensa myyttistä ja todellista historiaa, heidän uskonnollisten johtajiensa näkemyksiä jumalallisesta ohjauksesta ja taivaallisten olentojen puuttumisesta ihmisten asioihin... Niistä voidaan riidellä itsensä kipeäksi asti siitä milloin ne on tehty ja mikä kaikki niihin on vaikuttanut, mutta pääongelma jää aina selvittämättä:

Miksi ne ovat/olisivat niin tärkeitä?

Miksei ihminen voi kokea itse ainutlaatuista yhteyttään siihen minkä hän ymmärtää ja katsoo itseään suuremmaksi tasoksi/olennoksi? Miten voi ihmisessä syntyä aito hengellinen kokemus jos hän ei etsi suoraa, välitöntä yhteyttä Henkeen, vaan jättäytyy toisten ihmisten näkemysten varaan?

Vai onko juuri omien kokemusten puute johtanut uskontojenkin syntymiseen, kun on helpompi seurata johtajaa - ei tarvitse itse edes yrittää löytää, tiedostaa, oivaltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu