Aina sanotaan kuinka silmät on sielun peili.Ja kun katse on suora ja rehellinen ei ole mitään peiteltävää ja salattavaa.Ja lapsellekin puhuttaessa on aina katsottava silmiin.
Olen jo kauan miettinyt ja ihmetellyt kuinka äitini ei milloinkaan katsonut minua silmiin.Aina vältteli katsomasta suoraan.Se tuntui tosi pahalta.Koskaan en tule saamaan vastausta siihen miksi hän minua vältteli.Mutta osaan kyllä aavistella vastauksia.
Joka tuntee syyllisyyttä,välttää kohtaamasta toista.Näin olen kuullut.
Silmät on siis sielun peili,yhä tänäkin päivänä.Silmistä lukee toisen ihmisen sisimmän.
Jos aina välttelee katsetta niin tietää olla varovainen.Silloin olemme tekemisissä huijarin kanssa!!! ym.paholaisen!!
Olen jo kauan miettinyt ja ihmetellyt kuinka äitini ei milloinkaan katsonut minua silmiin.Aina vältteli katsomasta suoraan.Se tuntui tosi pahalta.Koskaan en tule saamaan vastausta siihen miksi hän minua vältteli.Mutta osaan kyllä aavistella vastauksia.
Joka tuntee syyllisyyttä,välttää kohtaamasta toista.Näin olen kuullut.
Silmät on siis sielun peili,yhä tänäkin päivänä.Silmistä lukee toisen ihmisen sisimmän.
Jos aina välttelee katsetta niin tietää olla varovainen.Silloin olemme tekemisissä huijarin kanssa!!! ym.paholaisen!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Katseen välttäminen ei aina voi olla paholaisen merkki... Esim. on kulttuureja, jossa silmiin katsominen on tunkeksivaa ja siten epäkohteliasta.
Entäpä mitäpä luulet, aina kun katson jotakuta
silmiin, he kääntävät päänsä kiireesti pois - eräs jopa sanoi: "Älä katso mua tuolla tavalla"
Hassua sinänsä, en itse huomaa tavassani katsoa mitään erikoista.
..on siis aivan normaalia katsoa silmiin.ja on epänormaalia olla katsomatta silmiin.joskus on sellaisia ihmisiä joita ei voi katsoa silmiin.heidän silmänsä on iljettävät.ja jospa minunkin silmäni olivat jo vauvasta lähtien niin iljettävät äidilleni että hän ei voinut katsoa minua silmiin.se on ainut selitys:((
Entä jos joku on nii ujo että ei kattele kettää silmii, onk seki paholaisenpalvoja?
Asioiden turha yleistäminen on aika tyypillistä.
Meitä on joka lähtöön, yleensä paatuneet ammattihuijarit kattoo suoraan silmiin ja on todella vakuuttavia.
Tutkimusten tuloksena on paljastunut että ensivaikutelma on pettävä, eli usein miellyttävän ja vakuuttavan ensivaikutelman itsestään antavat ovat pahimpia selkäänpuukottajia.
Ja taas sama; myös tämä tutkimus on turhaa yleistämistä.
Kukin vastaa teoistaan joskus, toivottavasti.
aina sanotaan että silmistä näkee ihmisen sisimmän,jos se ei pidä paikkaansa? itse uskon siihen että toisen katse paljastaa paljon.ja juuri siinä se onkin....se juttu??
kun pelkää tulla paljastetuksi.Huomaan kuinka kaikki vastaajatkin lähes puolustavat katseen kiertelyä ja kaartelua ja pitävät sitä normaalina.aikalailla hakoteillä tunnutte olevan,surullista!!!!!
Voin yhtyä koskettavaan kirjoitukseesi muissa kohdin, ainoastaan lopussa olen vähän eri mieltä. Tai sanotaan niin että tuo on puolet totuudesta.
Kirjoitat että silmistä lukee toisen sisimmän.
Kyllä varmasti jossain määrin, jos tarkoitamme sisimmällä tunne-elämää. Sielulliset tunnetilat, sisäiset konfliktit, ristiriidat ja sellaiset näkyy varmaan.
Mutta toisen henkeä et voi tuntea etkä tulkita katseen kautta. Se on jotakin mitä voi tutkia vain hengessä. Uusi testamentti sanoo että ainoastaan hengellinen ihminen pystyy yhteydessä Jumalaan, siis Pyhän Hengen auttamana, tuntemaan hengellisen maailman asioita.
Siksi on erehdys lähteä arvostelemaan toisen hengellistä tilaa ja rehellisyyttä katseen kautta.
Ihminen voi olla sielullisesti rikki ja hänellä voi olla monenlaisia traumoja, pettymyksiä ihmissuhteissa, alemmuudentuntoa ja ihmispelkoa, ehkä kyvyttömyyttä kohdata joko itseään tai toista, saattaa olla itsepetostakin.
Silti voi olla aivan terveesti uskossa.
Tarkoitan että on tosissaan ja vilpittömästi ottanut Jeesuksen vastaan. Siinä tapauksessa Pyhä Henki kyllä ihmisen hengestä käsin lähtee vaikuttamaan parantumista myös hänen sieluun ja avaa niitä sisimmän vaikeita solmuja, tekee ihmisen tietoiseksi itsepetoksistaan jne.
Mutta se on Jumalan työ.
Olen tavannut (esimerkiksi mielisairaaloissa) uskovia ihmisiä, joiden kohdalla olen kokenut että heillä on hengessä ihan rehellinen ja vilpitön rakkaussuhde Jeesukseen. Silloin rikkinäisyydet on sielun alueella johtuen erilaisista elämän kolhuista ja ehkä omista vääristä valinnoista, joista saattaa olla syvääkin syyllisyyttä, ja nuo rikkinäisyydet usein näkyy ei ainoastaan katseessa vaan koko olemuksessa ja käyttäytymisessä, mutta se ei tarkoita että ihminen olisi huijari. Tai jopa paholainen. Kun ajattelen sinun lähtökohtia ja kokemuksia voin hyvin ymmärtää että kirjoitat tuolla tavalla, mutta näissä asioissa pitää olla varovaisempi kun kohtaa rikkinäisiä ja satutettuja.
Ei jokainen jonka katse pälyilee tai joka katsoo ohi, suinkaan ole demonisen petoksen tai vihan vallassa tai muuten epärehellinen ja ilkeä.
- - -
Sanoin että parantuminen on Jumalan työ. Lisään vielä lopuksi, että Jumalan parantavaan työhön täytyy yksilön tietysti suostua, antautua Hänelle.
Vahingollista on jos yrittää vaan pitää kulissit pystyssä mutta ei todella antaudu Pyhän Hengen parantavaan prosessiin, niin että antaisi Jumalan johtaa parannuksen tekemiseen, käyttäytymisen muuttumiseen niiltä osin kuin elämän asenteet ja suhtautumistavat on pielessä, aitouteen ja vilpittömyyteen.
Uskova joka väistelee Jumalan valoa, ja sulkee sisimpänsä Hänen parantavalta työltä, voi joutua sielunvihollisen sätkynukeksi, vaikka uskossa olisikin.
välität totuutta ja niin puhdasta totuutta, että se valaisee jokaisen joka siitä osalliseksi pääsee.
mutta siitä minkä olen oppinut ja oikeaksi kokenut. Omana itsenään kun kirjoittaa astian makua tulee varmasti. Kaikki pitää testata Raamatun sanalla.
Kiva jos olet saanut teksteistäni rakentavaa ja opettavaista ja kiitos siitä Jumalalle, armostaan, jossa on minuakin kasvattanut.
Erityisesti sydämelläni olevia aiheita on jatkuvasti kristittyjen yhteys ja keskinäinen rakkaus sekä tietysti se ehdoton eli henkilökohtainen intiimi suhde Jeesuksen kanssa.
Jos en jotakin asiaa tiedä yritän olla esiintymättä tietävänä ja kerron että arvailen ainoastaan. Monissa kohdin tahdon sanoa että asia on MINUN MIELESTÄNI näin. Liian opettavaista sävyä yritän välttää vaikka en siinä aina onnistu. Koen että olen enemmän Jeesuksen todistaja kuin varsinaisesti opettaja. Jumala sen tietää.
On sitten kyllä niitäkin asioita joissa olen Jumalan sanan ja kokemusteni pohjalta aivan vakuuttunut jostakin seikasta ja silloin uskallan käyttää rohkeampaa sävyä.
Siinä mitä uskovina puhumme on melko suuri vastuu.
Tiivistämisen taitoa minulta puuttuu ja monta kertaa sanoja tulee liikaa, aihe rönsyilee, kuitenkin yritän olla puhumatta turhanpäiväisiä ja ottamatta kantaa hyödyttömiin riitoihin, vaikka joskus innostun pilke silmäkulmassa veistelemään, silloinkin yleensä asiassa vakava puoli allegoriana, kuten taannoin leikillisessä sienikeskustelussa joka poistettiin asiattomana.
Paljon hyviä keskustelijoita on täällä palstalla joista iloitsen ja monta kertaa nekin jotka ei tunnu niin hyviltä on oikein hyviä, jos ei muuten niin ainakin sitä kautta että saa peilata omia asenteitaan ja testata itseään, kuinka osaa suvaita toisenlaisia ja jos sitten huomaa ettei omasta sisimmästä löydy rakkautta, saa nöyrtyä Jeesuksen ristin juurelle sitä pyytelemään. Poikalapsen bannauksen ymmärrän mutta niitä uskovaisia jotka täällä on häntä nimitelleet ja halveksuen suhtautuneet minun on vaikeampi ymmärtää. Itse olen ihan mielelläni Poikalapsen kanssa keskustellut, vaikka se ajoittain tuntuukin perin turhalta vänkäämiseltä, mutta yritän silloin muistaa että samanlaiselta se ehkä on tuntunut hänestäkin.
:-)
SIUNAUSTA JA HALI.
Saarnaajan sanoja olisi joskus hyvä kuunnella itse kunkin meistä:
"Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat." 5:1.
Totuus kun ei ole ihmisen hallittavissa. Se on Kristuksen totuus! Ulkonaista tietoa tärkeämpää rakkaus. Kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat "kätkettyinä" Kristuksessa, Kol.2:2,3.
Jumala meitä valaiskoon jokaista henkilökohtaisesti!
Hän sen haluaa tehdä.
Kiitos Jeesus.
Ja et muka ihmistä katso kirjoitusten takaa
kuitenkin halailet kaikki maailman matkaajat ;)
SIUNAUSTA ja PUSI
sanoi Uros Kala
pulipuli
ps. nöyryyskin voi olla ylpeyttä
( muistelee kun eräs karvainen kerran niin sanoi )
..siis on demonit asialla jos ei silmiin katso!! koska saatana on salailija!! on kamalaa jos uskotte moista että kiertely on normaalia.ja siksi mielisairaaloitten ihmiset on katseen välttelijöitä koska jokaisen mielisairauden takana on DEMONIT.
ettekö te nyt halua ymmärtää vai ettekö oikeesti ymmärrä??????
Arkailin vähän tämän viestin lähettämistä, mutta lähetämpä nyt kuitenkin vaikka jälkikäteen, jospa joku tästä saisi ajatuksen sytykettä suuntaan tai toiseen.
Keskitytään Jeesukseen eikä pahoihin henkiin, ok?
Pahan vaikutuksessa oleva joutuu helposti sellaiseen rikkinäisyyteen ja tasapainottomuuteen että vielä sittenkin kun on repivien ja rikkovien voimien vaikutuksesta vapautunut, näkee pahoja henkiä vähän joka paikassa ja säpsähtelee kaikenlaisia omia tuntemuksiaan kuvitellen niitä henkien hyökkäyksiksi. Tämä johtuu paljolti oman tunne-elämän rikkinäisyydestä eikä henkivaltasidoksista niinkään.
Jeesus tahtoo parantaa. Häneen katsoen löydämme terveen erottelukyvyn. Jeesukseen uskova on suojattu, ja jos hän jotakin vapautumista ja jopa vapauttamista tarvitsee, niin kyllä Herra ne tilanteet sitten johtaa.
Katso Jeesukseen, sinun pelastajaasi, armahtajaasi ja parantajaasi. Kuinka hyvä Hän onkaan!
...
Hellarintytär:
> ..siis on demonit asialla jos ei silmiin katso!! koska saatana on salailija!! on kamalaa jos uskotte moista että kiertely on normaalia. ja siksi mielisairaaloitten ihmiset on katseen välttelijöitä koska jokaisen mielisairauden takana on DEMONIT. <
Kysymys ei ole mielestäni aivan noin yksiselitteinen.
Maailmassa on monia asioita ja tapahtumia jotka ovat sikäli demonisia että niiden alkulähtökohta on sielunvihollisen aikaansaama rikkinäisyys ihmisen ja Jumalan välillä sekä sitä kautta rikkinäisyys ihmissuhteissa eli yleensäkin kaikessa inhimillisessä elämässä.
Esimerkiksi sairaudet on tulleet vasta syntiinlankeemuksen myötä ja sikäli voidaan ajatella että kaikki sairaudet on demonista alkuperää. Kuitenkaan flunssa ei ole demoni jota pitäisi ajaa pois niinkuin riivaaja ajetaan.
Tietysti flunssan alkuperä on sikäli demoninen että alussa ei sairauksia ollut!
Vielä enemmän asia on tällä tavalla kun ajatellaan henkistä rikkinäisyyttä.
Olen kyllä nuhdellut sairauksia ja sanoutunut niistä irti silloin kun olen kokenut hyväksi toimia niin, joitain kertoja olen alkavan taudin kohdalla julistanut Jeesuksen nimen auktoriteettia sitä vastaan ja ilmoittanut etten ota sitä vastaan, ja se on toden totta väistynyt.
Mutta jos minusta tuntuu pahalta jokin asia, jos koen oloni surulliseksi, jokin masentaa tai tuntuu muuten ikävältä, en yleensä ryhdy suoraa päätä julistamaan:
- Masennuksen henki, en ota sinua vastaan, väisty Jeesuksen nimessä!
Joskus kyllä niinkin, mutta yleensä on terveempää pohtia miksi koen oloni surulliseksi, ottaa käsittelyyn se asia mikä masentaa.
Ihmisellä kun on tunne-elämä ja siihen kuuluu myös sellaisia tuntemuksia jotka koetaan negatiiviseksi. Näin se vain on.
Jos kaikki ikävät tunteet demonisoidaan suoraa päätä ja sillä tavalla yritetään parantaa omaa sielua luulen että seurauksena ei ole tasapainoisuutta vaan pikemminkin lisääntyvää epätasapainoisuutta, johon sitten joudutaan hakemaan apua muualtakin kuin Jumalalta, ehkä jopa rauhoittavasta lääkityksestä, kun on henkisessä tsemppauksessa ja menestysteologisoinnissa menty liian pitkälle ja ohitettu ne luonnolliset asiat, joista Jumala olisi tahtonut että ne reilusti kohdataan.
* *
Ihminen on kokonaisvaltainen persoona.
Syvä parantuminen tapahtuu monta kertaa kipujen läpi joissa joudumme kohtaamaan haavoittavaa menneisyyttämme, käsittelemään asioita anteeksiantamisen ja henkilökohtaisen työstämisen kautta.
Emme voi yksioikoisesti julistaa itsellemme että nyt olen terve ja Jumala on parantanut kaiken minussa, halleluja, ja sitten lakaista kohtaamista vaativat kivut maton alle. Siellä ne kuitenkin ovat ja tulevat näkyviin ennemmin tai myöhemmin.
Loputon menneisyytensä kaiveleminen ja terapian kierre ei ole tietysti hyväksi sekään. Tiedän että monissa kohtaa on auttanut kun on yksinkertaisesti julistettu terveyttä ja lakattu ajattelemasta että voi voi kun minä olen niin sairas ja rikkinäinen.
Mutta on niin paljon ylilyöntejä ja menestysteologisen harhan kautta tulleita vahinkoja näissä asioissa että mieluummin korostan toista puolta, jota kuitenkin yleensä tarvitaan kokonaisvaltaisessa parantumisessa, oman itsensä ja menneisyytensä rehellistä kohtaamista ja käsittelyä.
Se kuuluu ihmisen elämään.
* *
Jos syntiä ja synnin kautta tulleita haavoja ei lainkaan olisi, että syntiinlankeemusta ei siis olisi tapahtunut ja olisimme täydellisessä terveyden ja eheyden tilassa - tai: jos vanhempien suhde Jumalaan olisi niin ehyt että Hän olisi päässyt parantamaan kaikki heidän sielulliset vammat ja he kykenisi rakastamaan lapsiaan ehdottomalla eheällä ja Jumalan taivaasta kumpuavalla rakkaudella jossa ei ole mitään henkilökohtaisia patoutumia ja vinksahtaneita vaatimuksia lasta kohtaan - silloin kaikki demoniset vaikutteet olisi lapsen kasvuolosuhteista eliminoitu pois. Lapsi kasvaisi perheyhteydessä jossa sielunvihollinen ei pääse vanhempien rikkinäisyyksien kautta murjomaan lapsen itsetuntoa ja tunne-elämää.
Jos vielä sukulaiset ja perhetutut ja kouluympäristö ja kaikki muukin olisi suhteellisen tasapainoista ja terveellä tavalla lasta ja hänen kehitystä tukevaa. Ei olisi minkäänlaista pilkkaamista eikä hyväksikäyttöä, ei syrjintää, ei pedofiilejä eikä muitakaan jotka esineellistää lasta omien käyttötarkoitusten ja himojen mukaan.
Silloin kasvaisi tasapainoinen ihminen joka pystyy ajattelemaan ja kokemaan terveesti. Ja sellainen ihminen ainakin katsoo lähimmäisiään rohkeasti mutta tunkeilematta silmiin.
Nyt kuitenkin on niin että elämme rikkinäisyyksien maailmassa.
Ja kaikki rikkinäisyys ei ole demonista sinänsä, vaikka alkuperä onkin synnissä ja demonisissa voimissa.
Esimerkiksi, jos lapsi on kasvanut perheolosuhteissa joissa hänen itsetuntonsa on niin murjottu ettei hän ole omasta identiteetistään selvillä, ja siksi hän pelkää kohdata ihmisiä ja väistelee heidän katsetta koska on epävarma, niin sanotko että tämä ihminen on demonisoitu, riivattu?
Kärjistäen:
Onko pienellä esikoululaisella joka vanhempien painostuksen ja ehkä sairaalloisen ankaran uskonnollisen kasvatuksen seurauksena alkaa vapista joka kerta kun koulussa tai kerhossa kuulee sanan Jumala ja painaa sen sanan edessä katseensa maahan ja menee lukkoon, sisällään jumalademoni joka pitäisi ajaa hänestä ulos että hän sitten pystyy terveesti ja vapisematta kuuntelemaan ihmisten puhetta Jumalasta eikä enää paina katsettaan maahan?
Tai jos on joutunut pedofilian kohteeksi, vanhemman miehen ahnaiden silmien saastaisen katseen uhriksi niin että sen tähden vielä aikuisenakin välttelee miesten katsetta väistäen katsekontaktia varsinkin vanhempiin miehiin, onko silloin jotenkin paha ja kieroilija?
Tiedätkö, että monta kertaa tuollaiset ihmiset, jotka on hyväksikäytön kohteiksi joutuneet, itse kokee syvällä sisimmässään olevansa saastaisia, rumia ja pahoja. Varsinkin jos hyväksikäyttö on tapahtunut varhaisessa lapsuudessa. Jos näitä lähdetään sitten syyllistämään heidän oireidensa tähden, ja sen tähden kun saattavat olla kyvyttömiä kohtaamaan toisia ihmisiä avoimesti ja silmiin katsoen, niin huh huh.
* *
Jos ajatellaan aikuista joka väistelee muiden katsetta niin minun mielestäni hän on tunne-elämältään ja identiteetiltään haavoittunut, usein juuri lapsuuden kokemusten tähden.
Ja ehkä osittain omien väärien valintojen tähden, joita on tullut tehtyä lapsuuden jälkeen nuoruudessa ja aikuisuudessa ja joiden kautta sielunvihollinen sitten on repinyt hylkäämisen ja orpouden haavaa entisestään kun henkilö ehkä on etsinyt lääkettä haavoihinsa vääristä ja vahingollisista lähteistä, ehkä haureudesta jne.
Mutta ei se suinkaan tarkoita että hänessä olisi demoni.
Tietysti voi olla, mutta asiaa ei lähdetä purkamaan tästä päästä. Asiaa lähdetään purkamaan siitä päästä että jokainen on syntinen ja tarvitsee Jumalan rakkautta.
Jokainen tarvitsee anteeksiantamusta ja hoitavaa armoa henkilökohtaisesti.
Lähtökohta vammautuneen ja sidotun ihmisen parantumiseen on että hän saa kokea olevansa Jumalan rakastama ja ihmisenäkin tärkeä. Demonisia sidoksia voi kyllä olla ja tässä tarvitaan rukoustyötä, mutta se että on haavojen kautta tulleita demonisia sidoksia ei vielä sekään tarkoita että on demonisoitu, riivaajan vallassa. Sielullinen rikkinäisyys ei ole yhtäkuin demonin vallassa oleminen.
* *
Vielä. Kiihkoilu ja toisten leimaaminen on sekin ihmisen rikkinäisyyttä. Kristinuskon terminologiassa sanomme että uskova joka toimii toisia syytellen ja puoluemielisesti, on lihallinen uskova. Mutta tarkoittaako se että jos jossakin kohtaa lipsahdan lihallisuuden puolelle ja omien mieltymysteni mukaan toimin puoluemielisesti, minussa on heti puoluemielisyyden demoni joka pitäisi ajaa ulos?
Tai jos sinä oman rikkinäisyytesi tähden olet yliherkkä tietynlaiselle käyttäytymiselle - esim.: leimaat demoniseksi henkilöitä joiden katseet (oman rikkinäisyytesi tähden) tulkitset pahoiksi ja petollisiksi, koska he eivät katso sinua suoraan silmiin – onko sinussa silloin epälluuloisuuden demoni? Jos jotkut stressitilanteet omien haavojesi tähden herättää sinussa enemmän ahdistusta, ehkä jopa vihaa ja syyttelyä kuin toisenlaiset stressitilanteet, joita sinun on helpompi kestää, pitäisikö minun suoralta kädeltä sanoa että sinussa on demoni joka vaikuttaa kyvyttömyyttä kestää stressitilanteita?
Sanot että kiertely ei ole normaalia.
Kuule, ihminen joka on tottunut siihen ettei häntä koskaan oteta todesta ja että jos hän sanoo rehellisen mielipiteensä häntä aletaan lyödä ja mollata, oppii varmasti kiertelemään. Ja jos hän kiertelemisessään joutuu tekemään kompromisseja vastoin sitä minkä sisimmässään oikeaksi kokee, seurauksena on sielullista painetta joka ilmenee oireiluna.
Olen nähnyt kuinka Jumala parantaa tuollaisista kiertelyistä ja monenlaisista muistakin vammoista jotka oireilee ja tulee näkyviin kummallisena käyttäytymisenä. Siinä parantumisprosessissa ei läheskään aina tarvita minkäänlaista demonien ulosajamista. Rakkaus riittää.
* *
Sanot tuolla yhdessä kohtaa että ehkä äitisi näki sinun silmissä jotakin sellaista pahaa että ei pystynyt sinuun katsomaan. Enpä usko että hänen estyneisyytensä johtui sinun pahuudesta. Varmaan et usko sitä itsekään. Ehkä hänellä oli omia sielunvammoja ja ehkä - sanon ehkä - sielunvihollisella oli hänestä niiden vammojen kautta lujakin ote. Ehkä hänessä oli riivaaja? Voi olla. Kyllä uskovakin voi olla vihollisen otteessa niin että tarvitsee vapautumista ja jopa vapauttamista, eikä se tarkoita ettei hän silti olisi pelastettu.
Ehkä äidilläsi oli mielen alueella sairautta josta sielunvihollinen sai otteen ja käytti hänen sairaalloisuuttaan hyväksi rusikoidakseen sen kautta viatonta ihmislasta, sinua. Luepa kirjoitukseni viimeinen kappale uudelleen.
Kirjoitin että jos uskova ihminen ei antaudu Jumalan parantavaan työhön vaan lähtee elämään uskonnollista, mutta sisäisesti antautumatonta elämää, pyrkien pitämään vain kulisseja pystyssä, seuraukset voi olla vakavat hänen hengelliselle elämälle. En voi sanoa että äitisi kohdalla oli tällä tavalla asia, mutta sanon että monen kohdalla on, ikävä kyllä.
Sekin voi olla totta että äitisi näki silmissäsi jotakin pahaa. Tiedät varmaan sanonnan että kauneus on katsojan silmissä, tarkoittaa että kun katsomme asioita itsestämme käsin näemme ne omien tuntemustemme värittäminä. Sama pätee pahuuteen aika usein. Että näemme jonkin asian kauniiksi ja hyväksi tai jonkin asian rumaksi ja pahaksi voi johtua yksinkertaisesti omista ehdollistumistamme.
Jos äitisi ei uskaltanut kohdata sinun viattomuutta ja lapsen puhtautta ehkä asia kääntyi hänessä sillä tavalla että hän koki lapsen viattoman katseen pahaksi ja yritti suojautua sinulta, siis suojautua siltä puhtaudelta jota haavoittuneisuudessaan ja ehkä sairaalloisuudessaan ei kestänyt kohdata.
Ymmärrä nyt että en esitä tällaista tulkintaa, enhän tunne teidän tilannetta, mutta toivottavasti saan sinut ymmärtämään että kaikki me olemme monin tavoin rikki, ja tarvitsemme parantumista.
Siksi on Jumalan tahto ensinnäkin että annamme anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Silloin vapaudumme itse parantumisen prosessiin.
Jonka myötä voimme ehkä olla parantavan ja vapauttavan armon välikappaleina myös lähimmäistemme kohdalla, niidenkin kohdalla jotka meitä vastaan rikkoivat.
Se on Jumalan työ. Se ei tapahdu näkemällä demoneita siellä ja demoneita täällä.
Rakkaus ja armo on se joka parantaa.
Sitä me rikkinäiset tarvitsemme!
* *
Kirjoitin että olen samaa mieltä aloituksesi alkuosasta ja voin siihen ihan täysin yhtyä. Loppuosassakin on mielestäni puolet totta. Uskon että on salailua ja kiertelyä joka on pirullista. Jos ihminen tulee salailunsa kanssa oikein hyvin toimeen eli on patologinen ja harjaantunut, tarkoituksellinen valehtelija joka on opetellut pettämisen taidon, se ei yleensä näy hänen katseesta, ei ainakaan harhailuna ja pälyilynä. Kova katse hänellä saattaa olla ja mielistelevä, mutta oikein taitava valehtelija on oppinut hämäämään varsin hyvin, niin että silmätkään ei aina kaikkea kerro.
Joillakin esimerkiksi meditaation harrastajilla ja Khrsnaliikkeen ihmisillä kun he harhaoppiaan levittää, katse näyttää hyvinkin kirkkaalta ja rakkaudelliselta, lempeältä monta kertaa, mutta ainakin minä uskovana olen nähnyt sen kovuuden ja demonisen otteen mikä siellä takana on. Ne on monta kertaa sellaisia asioita että niissä tarvitaan paljon enemmän kuin ihmisen olemuksen ulkonaista arviointia, tarvitaan hengen tuntemusta.
Rohkenen väittää että olen demonisten siteiden ja vapauttamistoiminnan kanssa ollut tekemisissä enemmän kuin kristityt yleensä. Olen saanut sellaisissa asioissa auttaa ihmisiä jotka ei ole mistään muualta apua saaneet. Kiitos siitä Jumalalle. Olen myös konkreettisesti ajanut riivaajia ulos, joten tiedän siltä alueelta jotakin. Mutta ihmisen sielunvammoja ei hoideta puoskaroinnilla.
Tunne-elämän ongelmien ja vaikeuksien selittäminen riivaustiloiksi tai muuten demonien työksi, silloin kun on kyse rakkauden puutteesta ja arkuudesta ja peloista jotka tarvitsevat hoitoa, kun sielu huutaa hyväksyntää ja armollisuutta, se on puoskarointia joilla sielua enemmän vahingoitetaan kuin autetaan.
Esimerkiksi tuosta homokysymyksestä olen sanonut tällä palstalla ihan suoraan että mielestäni siinä on asia jonka syntymekanismissa on demoninen voima vaikuttamassa tai ainakin viimeistään homoseksin harjoittamisen myötä henkilö ennen pitkää joutuu demonin sitomaksi joka vahvistaa hänen väärin kehittynyttä identiteettiään.
On monia asioita joissa tarvitaan sielullista parantumista eli Jumalan rakkauden eheyttävää vaikutusta ja tämän lisäksi Jeesuksen Kristuksen nimen ja veren kautta tapahtuvaa vapauttamistoimintaa. Riippuu tapauksesta kummalla on suurempi ja ratkaisevampi merkitys eli kumpaan asiaan enemmän pitää keskittyä.
On persoonallisuuden, identiteetin ja minäkuvan eheytymistä joka ei pääse tapahtumaan ilman Jeesuksen nimen ja veren auktoriteetilla tapahtuvaa demonisista sidoksista, äärimmillään jopa riivaajista vapauttamista. Mutta on myös demonisista sidoksista ja sielunvihollisen painostuksesta aiheutuvaa tuskaisuutta josta ei vapaudutakaan pahoja henkiä nuhtelemalla, vaan Jumalan parantavan armotyön vaikutuksesta kun Hän hoitaa niitä haavoja, joiden kautta henkivallat on päässeet kiusaamaan ja repimään.
Tarvitaan siis hengellistä viisautta ja kokonaisvaltaista näkemystä näissä ihmiselämän kipukohdissa.
Silloinkin, kun on kyse sielunvihollisen painostuksesta ja demonisista sidoksista, riittää usein pelkkä Jumalan rakkaus, joka hoitaa haavat joihin vihollinen on tarttunut ja joiden kautta se aina kiusaansa tekee iskien ihmisen heikkoihin kohtiin.
Aina ei siis tarvitse uhrata minkäänlaista huomiota pahoille hengille eikä käydä rukoustaisteluun niitä vastaan. Sisäisen parantumisen kautta henkivaltaongelma ratkeaa usein luonnostaan. Ainoastaan selkeät riivaustapaukset on sellaisia ääritapauksia joissa sisäinen parantuminen ei ratkaise asiaa. Niissä tarvitaan ulosajamista.
* *
Sielultaan haavoitetut ja hyväksikäytetyt tarvitsevat ennen kaikkea RAKKAUTTA.
Minä tarvitsen rakkautta. Sinä tarvitset rakkautta. Jumalan rakkaus on se joka parantaa. Kumpikaan meistä ei varmaan voi olla parantamassa toistamme eikä ketään muutakaan syyttämällä häntä demonisoiduksi?
Totuus on se mikä tekee vapaaksi.
Rukoillaan että voitaisiin niin elää Kristuksen valtaamaa elämää, että Hänen rakkaus meissä saisi lähimmäisissämme aikaan halua antautua hyvälle Jumalalle, jonka tunteminen elämästämme välittyy valona ja suolana. Eikö niin?
Että rakkaus johtaisi heitä Hänen kasvojen eteen, totuuden paikalle, kohtaamaan omat vääryytensä Hänen valossaan ja tekemään parannusta siellä missä sitä tarvitaan, myös sanoutumaan irti demonisista siteistä ja hakemaan niissä asioissa seurakunnista ja sielunhoidosta apua, jos Jumala heille osoittaa että on ehkä sellaisista kyse heidän kohdalla.
Ja toivotaan että he sitten saisi oikeaa ja raitista apua, kun lähtevät sitä seurakunnista ja sielunhoidosta hakemaan, ei yksipuolista puoskarointia!
* *
Ehkä äitisi oli tehnyt asioita joista hän sisimmässään koki syyllisyyttä. Aivan. Oireilu on joskus hyvä merkki. Se tarkoittaa että ei ole aivan paatunut. Sisällä on ristiriita sen välillä mitä on tehnyt ja sen välillä mitä olisi pitänyt tehdä. Ihminen ei ole sopusoinnussa omantuntonsa kanssa. Ehkä äiti koki sisimmässään ettei Jumala voi näin kauheita asioita anteeksi antaa, ja yritti siksi kokonaan unohtaa ne asiat, siirtää ne syrjään koska ne oli liian ahdistavia ja pelottavia? On hyvä jos voimme tällaisille ihmisille osoittaa armollisella käyttäytymisellämme että Jumalan luo saa ja voi mennä sellaisena kuin on, asioita ei tarvitse padota sisimpäänsä vaan ne saa viedä Hänelle.
Hän ei työnnä pois ketään joka Hänen luokseen tulee. Ei sittenkään vaikka ne asiat olisi kuinka hirveitä. Onhan Hän ottanut ne päälleen Golgatan ristillä. Jos olemme kristittyjä toki uskomme tämän. Sitä evankeliumi on.
Koska kirjoitukseni aiheena on rikkinäisyys, jota vihollinen yrittää käyttää ihmisen nujertamiseksi, tulkoon tässä yhteydessä mainituksi että omantunto voi olla sairaalloisen yliherkkä. Ihminen saattaa kokea syyllisyyttä sellaisistakin asioista joista syyllisyyden kokeminen ei ole aiheellista. Sielunvihollinen niitä asioita liiottelee.
Esimerkki. Eräs uskova alkoi kauppamatkan jälkeen alkaa pohtia tekikö väärin kun osti kulutusmaitoa vaikka olisi varmaankin pitänyt ostaa kevytmaitoa tai toisinpäin. Tuollaisia tapauksia oli hänellä usein ja niistä seurasi sietämätöntä syyllisyyttä jonka vallassa hän pyysi Jumalalta anteeksi näitä rikkomuksia. Vääränlaisen maitopurkin ostamisesta saattaa siis tulla aivan valtava ahdistus että enkö minä tässä osannut kuunnella Jumalaa ja teinkö asiassa oman pääni mukaan ohittaen Jumalan johdatuksen.
Ihan totta. Taustalla on syviä itsetunnon haavoja, alemmuudentuntoa ja alemmuudentunnon seurauksena kyvyttömyyttä tehdä ratkaisuja, sairaalloista huonommuudentunnetta ja mahdollisesti itsevihaa.
Totta siis on että
huijari voi väistää toisen katsetta, varsinkin jos huijaaminen tuottaa hänelle omantunnon ongelmia ja sielullista ristiriitaa, syyllisyyttä. Mutta kirjoitukseni lähtökohta oli ja on että asiat eivät ole niin yksioikoisen mustavalkoisia kun puhumme ihmisen sielusta ja traumoista. Yhtä totta nimittäin on että
joku voi väistää toisen katsetta, koska kokee sisimmässään olevansa likainen ja huijari ja syyllinen vaikka mihin vaikka todellisuudessa ei olisikaan niin.
Uskovan joka on jo saanut syntinsä anteeksi ei tarvitse rypeä jatkuvassa syyllisyydentunteessa. Jumala haluaa että ne asiat kohdataan ja käsitellään evankeliumin mukaisesti että Hän pääsee niissä vapauttamaan ja parantamaan. Se on taivaallisen Isän hyvä tahto Kristuksessa.
Onko äitisi vielä elossa ja oletko pystynyt puhumaan hänen kanssa näistä? Asioista joita et hänen käyttäytymisessä ymmärrä ja jotka tuntuvat kipeältä?
Hänelle voisi olla sanoinkuvaamattoman helpottavaa saada purkaa sisältään asioita ja kokea että on kaikesta huolimatta hyväksytty. Mutta kukaan ei voi sisimpänsä kipeimpiä asioita purkaa tilanteessa jossa kokee että toinen leimaa hänet demonisoiduksi ja huijariksi.
Kun nyt olette äitinne kanssa kummatkin uskossa, rukoile Jumalalta voimia ja viisautta, että voit mennä ja rukoilla yhdessä äitisi kanssa, yksinkertaisesti. Miltä tällainen neuvo kuulostaa?
Ei tarvitse tarttua asioihin jotka on liian vaikeita eikä ottaa niitä puheeksi jos ette siihen kykene. Mutta mene äitisi luo ja rukoilkaa Jeesusta yhdessä, ja pyydä jo etukäteen Herralta että Hän tuossa tilanteessa vaikuttaisi ja nostaisi esiin sellaisia, minkä on syytä esiin nousta?
Ja jos ne asiat ei nouse siinä esiin, ehkä ne nousevat myöhemmin. Koskaan ei ole turhaa Jumalan puoleen kääntyä.
* *
Kun tästä nyt muutenkin tuli taas tällainen pitkä kirjoitus, lisäänpä vielä loppuun:
Monta kertaa yksi uskova voi auttaa asioiden kanssa kipuilevaa yhdessä kohtaa ja toinen toisessa kohtaa. Ehkä ensimmäinen uskova ei ollenkaan hyväksy ajatusta että kristitty voisi tarvita vapauttamistoimintaa, mutta hänelle on annettu sielunhoidollista viisautta jonka kautta hän voi olla avaamassa joitain solmukohtia ja sitä kautta auttaa kipuilevaa eteenpäin parantumisen tiellä. Sitten tulee toinen uskova jolla ei ole kovin paljon sielunhoidollista kykyä mutta joka Pyhän Hengen johdossa vapauttaa henkilön demonisista sidoksista. Ymmärryksemme ja hengellinen kokemuksemme on vajavaista.
On harvoja uskovia joilla on laajaa kokemusta sekä
---> sielunhoidollisesta terapiasta, jossa kohdataan psyyken mekanismeja ja tunne-elämän lain alaisuuksia, autetaan yksilöä löytämään ja työstämään henkilöhistorian traumaattisia tapahtumia ja syvälle sieluun hautautuneita kipuja, joita turvallisessa ympäristössä sitten käydään läpi keskustelemalla ja yhdessä rukoillen, että myöskin
---> hengellisestä rukoustaistelusta ja vapauttamistoiminnasta, jossa käännytään suoraan henkivaltojen puoleen ja nuhdellaan niitä.
Kaikessa hengellisessä parantamistyössä pitää oppia kuuntelemaan ihmistä joka puhuu, samalla Jumalaa mitä Hän tahtoo osoittaa tässä tilanteessa, lisäksi vielä omaa itseä ja mitä minussa tapahtuu, etten sekoita omia tunteitani auttamisprosessiin.
Korvat siis pitää olla auki ihmisen suuntaan ja Jumalan suuntaan, tietyllä tavalla myös omaan tunne-elämään, ettei sekoita sielullisia vaikutteita ja hengen maailman todellisuutta keskenään vaan osaa ne erottaa silloinkin kun käsitellään itsestä inhottavalta tuntuvia asioita.
Vaatii voimavaroja ja paljon ymmärrystä jos Herra johtaa sinua auttamaan pedofilian uhria joka on käpertynyt omaan katkeruuteensa ja anteeksiantamattomuuteensa, ehkä vielä enemmän voimavaroja ja ymmärrystä vaatii auttaa pedofiilia, joka on lähtenyt hakemaan apua seurakunnasta.
Erityisesti vapauttamistoiminnassa Jumalan kuuleminen ja herkkyys Hengen ohjaukselle on erittäin tärkeää. Siinä tarvitaan henkien erottamista, kykyä nähdä todelliset ongelma-alueet ja tuoda valoon pimeyden kätköt, nostaa esiin menneisyydestä juuri ne asiat joissa vihollinen on päässyt kiinni, puhua niistä oikeilla nimillä ja auttaa yksilö pyytämään ne asiat Jumalalta ääneen anteeksi ja sanoutumaan niistä irti, sitten näiden asioiden yli julistetaan Jeesuksen verta. Jokainen kohtaaminen on yksilöllinen ja vaikka periaatteet ovat samoja toimintatavat voivat vaihdella.
* *
Kunpa Herra saisi valmistaa sielunhoitajia joilla on laaja-alainen ymmärrys psyykkisten ja tunne-elämän ongelmien alueella, ja sitten auktoriteetilla toimivia vapauttajia jotka ovat herkkiä ja kykeneviä käsittelemään tätä puolta. On ehkä liikaa vaadittu että kumpikin ominaisuus toteutuisi samassa henkilössä, mutta yksi on varmaa: todellinen terapeuttinen sielunhoitaja tarvitsee aina jonkin verran ymmärrystä myös henkivalloista, ja todellinen vapauttaja jonkin verran ymmärrystä myös henkisistä haavoista ja tunne-elämän vaikeuksista, jotka eivät ole hengellisiä vaan emotionaalisia ongelmia. Muuten kumpikin voi lipsahtaa puoskaroinnin puolelle kun demonit yritetään hoitaa pois pelistä pelkällä terapialla ja tunne-elämän vaikeudet yritetään ratkaista Saatanaa nuhtelemalla.
Täytyy oppia huomaamaan mistä milloinkin on kyse ja jos oma ymmärrys ei riitä sitten pitäisi ohjata sellaisen uskovan luo joka osaa auttaa juuri sen laatuisissa asioissa.
Sellainen mitä kaikki voimme harrastaa ja missä ei varmasti tapahtu vahinkoa, on yksinkertainen rukous lähimmäisen puolesta. Saamme laittaa käden olkapäälle ja puhua Jumalalle joka kaikki tietää. Pyydämme että Jeesus tätä ystävää vapauttaisi ja parantaisi niissä asioissa joissa hän vapautumista ja parantumista tarvitsee.
Ja pyydä vilpittömästi että Jumala henkilökohtaisesti puhuisi hänelle jonka puolesta rukoilet. Se on aina yksilön ja Jumalan kahdenkeskinen asia, et sinä siinä voi häneltä parantumista etkä parannuksen tekoa vaatia, mutta voit olla vierellä ja Jumalan käytössä, se on suurta armoa.
Meidän ei tarvitse tietää lähimmäisemme asioita. Jumala ne tietää. Etuoikeutemme on siunata ja rukoilla, ja Herra toimii.
Jos Jumala näkee tarpeelliseksi että sinun on syytä tämän ihmisen asioista jotakin tietää, sellaista jota hän ei ehkä itsekään tiedä eikä ymmärrä tai on unohtanut, niin kyllä Hän voi niitä asioita sinulle mieleen tuoda, ihan luonnollisina ajatuksina tai kuvina, ehkä ilmestyksen kautta, että saat niistä sitten puhua: tällaista ja tällaista minulle tuli mieleen, mitä mieltä olet, voisiko tässä olla avain ja rukoillaanko nyt tätä asiaa?
Herra on se joka parantaa.
Toivottavasti tästä pitkähköstä kirjoituksestani oli apua jollekin joka näitä asioita pohdiskelee. Niin vakavista asioista on kyse ettei mitään pitäisi nielaista pureskelematta.
Kysykää itse Jumalalta ja lukekaa Sanaa.
* *
Ystäväni, pyydä herkkyyttä kohdata lähimmäinen, ei käännytysobjektina eikä jonakin jonka kohdalla voit päteä hoitamalla hänen kipukohtiaan, vaan todellakin lähimmäisenä, rakkaana ja arvokkaana ihmisenä. Se kieroin ja kavalinkin henkilö? Kyllä vain, se joka ei kierouttaan edes tiedosta ja se joka sitä tietoisesti harjoittaa. Häntäkin haluaa Herra johtaa parantumisen paikalle. Ehkä sinä saat rukouksin ja rakastavin katsein olla välikappaleena häntä parantumiseen auttamassa?
Tämä ei ollut erityisesti hellarintyttärelle vaan kaikille meille.
Kohdata lähimmäinen arvokkaana ja rakkaana. Siitä kaikki lähtee.
>> Kohdata lähimmäinen arvokkaana ja rakkaana.
Siitä kaikki lähtee.
niin paljon kuin ikinä haluat. Siihen sinulla on vapaus. Mutta älä sitten ihmettele että olet omien mahdollisuuksiesi varassa ja pystyt rakastamaan ainoastaan sen verran kuin inhimillisesti pystyt.
Raamatun mukaan Pyhä Henki annetaan niille jotka Herraa tottelevat.
Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta.
Rakastaako Jumala ainoastaan niitä jotka kohtelevat sinua kiltisti vai myöskin niitä jotka (mielestäsi) kohtelevat sinua rumasti? Kehottiko Jeesus Isä meidän -rukouksessa rukoilemaan: Isä, anna anteeksi kaikille niille, jotka eivät ole minua vastaan rikkoneet? Vai: Kaikille niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet?
Anteeksiantamus on tie parantumiseen. Jos tahdot saat pysyä sairaana, se on valinta. Mutta jos tahdot rakastua Jeesukseen sen myötä alat sitten myös parantua, sekin on valinta. Mieti siis mitä etsit.
Jumalan rakkaus, joka ei erottele vaan rakastaa jokaista, niitäkin jotka ovat sinua vastaan rikkoneet, annetaan sinulle voimaksi joka ylittää omat luontaiset mahdollisuutesi ja kykysi, mutta se edellyttää ristiä, kuuliaisuuden tietä.
Jos rakastaa itseään yli kaiken, ei koskaan parane.
Jos rakastaa Jumalaa yli kaiken - se ei ole tunne, vaan tahdon ratkaisu, antautumisen valinta - oppii rakastamaan myös itseään oikein.
Ja sen seurauksena lähimmäistä kuten itseään.
Kun sinulle on tärkeintä olla Jumalan tahdon keskuksessa, ottaa vastaan ne hyvät lahjat joita Hän tahtoo antaa ja vaikuttaa, silloin sinulle tulee tärkeäksi että Jumalan halu osoittaa rakkautta myös lähimmäisellesi saisi lähimmäisesi parhaaksi toteutua. Mitään et niin paljon janoa ja kaipaa kuin Isän tahdon toteutumista.
Onko silloin mahdotonta rakastaa? Väitän, että ei ole.
Olen kyllä luullut että Pyhä Henki
tulee ihmiseen siinä hetkessä, kun hän antaa
elämänsä Jeesukselle, eikä vasta sitten kun tottelet Häntä. Koska jokainen meistä uskovista myös lankeaa
ja tekee syntiä. Luulen että sinäkin?
Jumalan Pyhä Henki on vuodatettu sydämiimme
Jeesuksen Kristuksen kautta.
Mistä luulet että puolustelen syntejäni?
ja mahdollisuuteni on rakastaa vain sen verran kuin pystyn. Itse en pysty rakastamaan yhtään
niin paljon on ihmiset loukanneet ja satuttaneet
ja nyt uskossa olessani, vaatineet.
ja miksi kysyt minulta
" Onko silloin mahdotonta rakastaa? "
kysyn sen sinulta myös?...
Olet oikeassa, ettei mikään itsensä puolustaminen ole oikein kun on tehnyt väärin
mutta kysyn myös että, onko oikein mielestäsi
kun joku on tehnyt ja käyttäytynyt väärin
niin hyljätä koko ihminen, silloinhan olisi
että se mitä teemme, tekee meistä sen mitä olemme.
Näinkö Jumala meistä ajattelee?
aroilla ihmisillä ei ole rohkeutta
katsoa silmiin , ainakaan pitempiä hetkiä.
lapsetkaan eivät jaksa katsoa napittaa
kauan, vaan väistävät helposti.
loppujen lopuksi on harvoja ihmisiä
jotka levollisesti suostuvat toisten
tutkittavaksi ja joita on hyvä katsella
takaisin. itsekään en kovia silmiä jaksa
katsella. silmät sielun peilinä, eivät vaadi
niitä peilattavan, sekin on vapaaehtoista.
kuka jaksaa kuka ei, myös nähdä sen,
mitä näytetään ja mikä näkyy,
vaikka ei toinen tiedä mitä toinen näkee.
monen oma sielu heijastuu toisen silmissä.
joku näkee mitä haluaa ja harva näkee
sen mitä on ja jaksaa katsoa.
Mutta aratkin saavat rohkeuden.Ei saa jäädä arkuuden peittoon.
Ja juuri siksi ihminen vältteleekin toisen katsetta koska toisen silmistä näet omat silmäsi,ja sisimpäsi.
Siis kuten sanoit,oma sielu näkyy toisen silmistä.ja toinen ei kestä aitoutta tai rehellisyyttä.
ja syyllisyys on yksi syy miksi katsetta ei kestetä.jos toinen on tehnyt minulle jotakin mikä ei kestä päivänvaloa,niin luonnollisesti toinen välttelee katsettaan.senhän sanoo jo järkikin..
Miksi nikkisi on hellarin tyttö?
oliko äitisi vai isäsi
ja oletko kasvanut siinä ilmapiirissä
jo rintaruokinassa?
etkö itse ole hellari?
äitini oli helluntailainen.samoin osa maanpäällisestä suvustani myös.itse en ole helluntailainen.siis: olen kasvanut siinä ilmapiirissä ja rintaruokinnassa..
oma sydämeni on Vapaakirkkoa lähellä.siellä tunnen olevani kotonani.