Silmien

Minulle on parin kuukauden sisällä ollut kolme kertaa merkillinen kokemus päiväunia ottaessani (olen seitenkymminen).

Olen mukamas heräämässä nokosilta, mutta en saa silmiä auki. Ponnistelen aivan hirveästi - jopa yritän sormin avata silmäluomia. Sitten aivan salamannopeasti silmät rävähtää auki ja havahdun todellisuuteen. Ei ole mitenkään paha olo tms. Jonkinlaista unta tämä lienee, mutta aina on samanlainen ponnistelu.

Olosuhteissa on aikaisempaan nähden sellainen muutos, että aiemmin nukuin sohvalla, jossa jalat mahtui suoraksi. Nyt sohva on niin lyhyt, että joudun selällään maaten laittamaan jalat polvitaipeeseen asetettujen tyynyjen varaan koukkuun.

Onko kellään vastaavia kokemuksia ja tietääkö kukaan mikä voisi olla syynä. En kohta uskalla enää ottaa päiväunia.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tapahtuma, jota säätelee autonominen hermosto. Et siis joudu koko ajan miettimään "taas pitää muistaa räpytellä silmiä", vaan se tapahtuu itsekseen.

Sinun iässäsi saattaa keho alkaa hieman reistailla, tai toimia viiveellä. JOudut siis hetken odottelemaan kun aivosi antavat silmäluomillesi käskyn avautua. Ei ole sen kummemmasta kyse, luulisin.

Tuskin asialle voi mitään tehdäkään. Voi tietenkin olla, että silmäsi ovat liian kuivat tms. Siihen vaivaan saa silmätippoja, ja mustikka ja veden juonti auttaa. Voithan kysyä asiaa lääkäriltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aukaisu kirjoitti:

Minulle on parin kuukauden sisällä ollut kolme kertaa merkillinen kokemus päiväunia ottaessani (olen seitenkymminen).

Olen mukamas heräämässä nokosilta, mutta en saa silmiä auki. Ponnistelen aivan hirveästi - jopa yritän sormin avata silmäluomia. Sitten aivan salamannopeasti silmät rävähtää auki ja havahdun todellisuuteen. Ei ole mitenkään paha olo tms. Jonkinlaista unta tämä lienee, mutta aina on samanlainen ponnistelu.

Olosuhteissa on aikaisempaan nähden sellainen muutos, että aiemmin nukuin sohvalla, jossa jalat mahtui suoraksi. Nyt sohva on niin lyhyt, että joudun selällään maaten laittamaan jalat polvitaipeeseen asetettujen tyynyjen varaan koukkuun.

Onko kellään vastaavia kokemuksia ja tietääkö kukaan mikä voisi olla syynä. En kohta uskalla enää ottaa päiväunia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu