Voima + Aerobinen???

Termos!

Olen nyt puolisen vuotta tehnyt semmoista vähän maximireeniä muistuttavaa harjoittelua n. kolmesti viikossa.

Nytkun alkaa tiet sulamaan niin lenkkipolut kutsuu jälleen. Haluan kehittää lihaksiani, lihasvoimaa ja samalla poistaa ylimääräistä rasvaa kehostani.
Vatsamakkarat on myös ikuinen kiusani ollut ja vyötärön ympärysmitta on n.102cm ja muut 189/96.

Eli, kuinka treenata nytkun lähden taas lenkkipoluille? Olen aina juossut kesällä ja syksyllä 1-3 krt viikossa ja n. 1h kerrallaan rasvanpolttosykkeellä.

Kaverini kertoi näet, että aerobisessa treenissä ne lihakset katoaa mitä on hankittu salilla, ja että keho käyttää polttoaineena rasvan sijasta lihasmassaa ja näin lihakset katoavat.

Mine en oikein usko sitä ja haluaisinkin tietoa kokeneimmilta ja ammattitietoisilta ihmiseltä.
Olkaa kilttejä ja neuvokaa. En ole ennen treenaillut salilla juoksu harrastukseni kanssa.
Täytyykö minun muuttaa treeniohjelmaani salilla kun käyn samalla lenkillä?
Nimim. Läskit pois!

PS: Tässä treeniohjelma jota vedän salilla.

1. PÄIVÄ Rinta, hartiat ja ojentajat

1. Penkkipunnerus 4 sarjaa, 3-6 toistoa
2. Hart.takaa/ed.punnerus, tanko 4 sarjaa, 4-6 toistoa
3. Ojentajat, ylätalja, tuettuna 4 sarjaa, 4-5 toistoa
4. Vatsa ja selkä

2. PÄIVÄ Selkä ja hauis

1. Alatalja 4 sarjaa, 4-6 toistoa
2. Ylätalja 4 sarjaa, 3-5 toistoa
3. Hauis, W-tanko, vastaotteella 4 sarjaa, 7-10 toistoa
(4. Hauis, käsipainoin 2 sarjaa, 3-6 toistoa)
5. vatsa ja selkä

3. PÄIVÄ Jalat

1. Jalkaprässi 4 sarjaa, 4-6 toistoa
2. Polven ojennus laitteessa istuen 4 sarjaa, 3-6 toistoa
3.Pohjeprässi istualtaan laitteessa 5 sarjaa, 4-8 toistoa
4.Pakarat
5.Vatsa ja selkä
6683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pörriäistäkin kiinnostaa.

Äänestä

Aerobinen reeni ei kadota lihaksia, se on vain legendaa. Aerobisen reenin ongelmat voimaharjoittelun ja massaharjoittelun kannalta ovat mm:

- aerobinen lisää kalorikulutusta ja kalorit on lihaskasvun merkittävin yksittäinen tekijä. Siispä pitäisi syödä sen verran enemmän, mitä aerobinen puoli kuluttaa. Tämä vaikuttaa eritoten massaharjoitteluun.

- aerobinen liiallisesti tehtynä väsyttää ja se vie punttireenistä sen parhaan terän, ehkä huomaamattakin, jolloin reeni ei ole "maksimaalista"

- aerobinen reeni hidastuttaa lihaksien hermotusta. Tämä ei ole massareenissä suuri ongelma, mutta voimareenissä se on, koska voimaharjoittelussa keskeisenä tekijänä on hermotuksen nopeus suurta kuormaa vastaan kun toistot ovat luokkaa 1-5 ja kuorma sen mukainen

Summa: aerobista voi harrastaa massareenin ohessa aivan hyvin, kunhan yrittää olla väsyttämättä itseään liikaa ja syö tietoisesti sen verran reilusti, että kasvu on mahdollista edelleenkin.

Aerobista voi harrastaa voimakaudella, mutta ei kovinkaan paljoa, jos samalla on todella tarkoitus reenata voimaa. On tavallaan aika älytöntäkin, että käy salilla monta kertaa viikossa ja yrittää saada hermotukseen räjähtävyyttä ja sitten lenkkeilee sen saman hermotuksen taas hitaammaksi. Koskee tietty eritoten jalkareeniä.

Rennolla asenteella aerobista voi tehdä huoletta reenin ohessa, jos ottaa sen kuntoilun kannalta: jatkamalla normaalia reeniä lihakset ei katoa, mutta maksimivoimasta alkaa kyllä lähteä osia pois ja massanhankinta on hankalampaa.

Äänestä
  • No mulla on ollu tapana vetää kaks rääkkilenkkiä viikossa ja treenaan jalat kerran salilla. Onko se liikaa?

    Äänestä

  • Pörriäinen kirjoitti:

    No mulla on ollu tapana vetää kaks rääkkilenkkiä viikossa ja treenaan jalat kerran salilla. Onko se liikaa?

    Siis kumpi liikaa? Kumpikaanhan ei yksin riitä (oikeastaan mihinkään) ja toinen on ehdottomasti liikaa. Tai no yksi kunnollinen jalkatreeni salilla viikkoon on ihan okei, jos on massan hankinnasta kyse, mutta jos maximivoima on tavoitteena, silloin väli voisi olla 3-5 päivää. Molemmissa tapauksissa "rääkkilenkit" ehdottomasti pois! Yksi tai pari rentoa max. puolen tunnin hissuttelua tilalle - korkeintaan.

    Jos taas juoksua treenaat.... jne.

    Äänestä

  • Amateur kirjoitti:

    Ois tarkotus juosta maraton tänä kesänä ja tänä kesänä rikkoa neljä tonnia kuupperissa. Kuitenkaa en taho olla maratoonariruipelo.

    Tai no siis miten neljän sadan metrin juoksijat treenaa? Kaverit on ihan lihaksikkaita, mut kyl ne silti on varmasti rääkkitreeniä vetäny tunnin jos toisenki.

    Äänestä

Polven ojennuksia koneessa ei kannata tehdä maks.voimatreenissä.
Eturistisiteet napsahtavat helposti poikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aki -82 kirjoitti:

Termos!

Olen nyt puolisen vuotta tehnyt semmoista vähän maximireeniä muistuttavaa harjoittelua n. kolmesti viikossa.

Nytkun alkaa tiet sulamaan niin lenkkipolut kutsuu jälleen. Haluan kehittää lihaksiani, lihasvoimaa ja samalla poistaa ylimääräistä rasvaa kehostani.
Vatsamakkarat on myös ikuinen kiusani ollut ja vyötärön ympärysmitta on n.102cm ja muut 189/96.

Eli, kuinka treenata nytkun lähden taas lenkkipoluille? Olen aina juossut kesällä ja syksyllä 1-3 krt viikossa ja n. 1h kerrallaan rasvanpolttosykkeellä.

Kaverini kertoi näet, että aerobisessa treenissä ne lihakset katoaa mitä on hankittu salilla, ja että keho käyttää polttoaineena rasvan sijasta lihasmassaa ja näin lihakset katoavat.

Mine en oikein usko sitä ja haluaisinkin tietoa kokeneimmilta ja ammattitietoisilta ihmiseltä.
Olkaa kilttejä ja neuvokaa. En ole ennen treenaillut salilla juoksu harrastukseni kanssa.
Täytyykö minun muuttaa treeniohjelmaani salilla kun käyn samalla lenkillä?
Nimim. Läskit pois!

PS: Tässä treeniohjelma jota vedän salilla.

1. PÄIVÄ Rinta, hartiat ja ojentajat

1. Penkkipunnerus 4 sarjaa, 3-6 toistoa
2. Hart.takaa/ed.punnerus, tanko 4 sarjaa, 4-6 toistoa
3. Ojentajat, ylätalja, tuettuna 4 sarjaa, 4-5 toistoa
4. Vatsa ja selkä

2. PÄIVÄ Selkä ja hauis

1. Alatalja 4 sarjaa, 4-6 toistoa
2. Ylätalja 4 sarjaa, 3-5 toistoa
3. Hauis, W-tanko, vastaotteella 4 sarjaa, 7-10 toistoa
(4. Hauis, käsipainoin 2 sarjaa, 3-6 toistoa)
5. vatsa ja selkä

3. PÄIVÄ Jalat

1. Jalkaprässi 4 sarjaa, 4-6 toistoa
2. Polven ojennus laitteessa istuen 4 sarjaa, 3-6 toistoa
3.Pohjeprässi istualtaan laitteessa 5 sarjaa, 4-8 toistoa
4.Pakarat
5.Vatsa ja selkä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu