mikä on munassa

onko jollain samanlaista ongelmaa kun mulla munanpäässä on esinahan alla jotain kovia möykkyjä ne on eri kokosia! mitähän mahtaa olla?
116724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kai niitä pitää näyttää lääkärille.

Äänestä

Luulenpa että sulla on visvasyylä.

Mutta turha sinun on minun veikkauksiani ihmetellä, senkus lampsit sukupuoliklinikalle tekemään testit (käsittääkseni ne ovat aivan ilmaisia, oli ainakin joskus muinoin kun itse siellä kävin).

Ilmaisiahan ne ovat siksi, ettei ainakaan se olisi syynä tautien hoitamattomuuteen. Ja hoitamattomuudestahan seuraa helposti tautien levittäminen.
Stoppi levitykselle siis. Ja kun olet saanut tulokset niin toivot että sulla on sen verran selkärankaa että kerrot myös mahdollisesti tartuttamillesi ihmisille mitä HEIDÄN kannattaa tehdä (joo tiedän, siitä saa paskaa niskaansa mutta kyllähän miehellä senverran selkärankaa pitää olla).

t: nimim. kokemusta on

Äänestä
  • Tuli myös mieleen tuo visvasyylä. Miehelläni oli nuoruudessaan sellaisia ja hoidettiin penslaamalla. Kannattaa mennä lääkäriin. Kondyloomaviirus aiheuttaa naisilla mahdollista kohdunkaulan syöpää. Hoidata itsesi kuntoon.

    Äänestä

Jos en pese kullia heti laukeamisen jälkeen kulliin jää mömmöä joka ei lähe pois kun märällä paperilla pyyhkimällä. Kokeile.

Äänestä

Munapäässä esinahan alla?

Njaa mulla on esinahan alla munanvarres erikokosia talirauhasii, ei oo vaarallisii, mut jos sul o munanpäässä niit möykkyi ni käväse sukupuolitauti testeis, ei maksa mitää...

Äänestä

Se on sellanen homma että ne visvasyylät menee käsikädessä HIV:n eli AIDS:n kanssa!

Äänestä

Ongelma lienee epämuodostuneessa kiveksessä. Onko toisessakin esinahka?

Äänestä

Pääsiäinen mielessä miehellä-onhan se uutta aikaa !

Äänestä
  • Kyllä, ilmeisesti muisto edellisen pääsiäis- linnun jäännöksiä.
    Mene ja ilmoita linnun osoite, ettei uusiudu taas uudelleen 100 uudessa poikasessa, ties vaikka sama tauti. "Voi tätä rakkauden määrää"
    Lainatakseni erään presidentin vaalivoittoa. Että silleen....jatkot sulle, pitkät jatkot estää kyseisen kupan ilmaantumisen.

    Äänestä

Heräsi kysymys että oletko koskaan kurkannut esinahkasi alle? Kysymyksestäsi voi saada sen vaikutelman. Jos olet nuori, jolle ei ole asiasta koskaan ymmärretty kertoa, niin et välttämättä ole tehnyt sitä. Jos niin on niin teepä se ja putsaa tali ja muu töhkä pois sieltä. Jos et saa tehtyä itse niin mene lääkärin puheille (ja lienee muutenkin suositeltavaa joka tapauksessa).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

onko jollain samanlaista ongelmaa kun mulla munanpäässä on esinahan alla jotain kovia möykkyjä ne on eri kokosia! mitähän mahtaa olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu