Alla otteita Santtu Turusen kirjoituksesta, joka sinänsä ihan OK. Itse Elvin idea sinänsä on hieman "kätketty" selityksiin. Sen vuoksi poimin tekstistä oleellisen.
http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=53
>>Autoverolain 5 §:n mukaisen autoverosta perittävän ”arvonlisäveron” eli elvin suhde eurooppaoikeuteen on eräs kuumimmista autoverotukseen liittyvistä keskustelunaiheista. Internetin keskustelupalstoilla taitetaan peistä siitä, kuka on tai on ollut oikeassa ja kuka väärässä, ja hallintotuomioistuimissa asiaa joudutaan pohtimaan konkreettisten tapausten yhteydessä.>Elvin tavoitteena on ollut poistaa yksityisiltä autontuojilta etu, joka muutoin syntyisi siitä, että autoverosta ei tarvitsisi maksaa tavallista arvonlisäveroa .......... kun taas kaupallisessa tuonnissa arvonlisävero on maksettava myös autoveron ja kaupan katteen osuudesta.>Yksinkertaisimmin verotusta voidaan muuttaa joko poistamalla elvin vähennysoikeus tai lopettamalla elvin periminen.>Kotimainen autokauppa voisi reagoida siirtämällä verovelvollisuuden kuluttajalle ja myymällä rekisteröimättömiä autoja. Tällaisessa tilanteessa Tulli menisi tukkoon.
http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=53
>>Autoverolain 5 §:n mukaisen autoverosta perittävän ”arvonlisäveron” eli elvin suhde eurooppaoikeuteen on eräs kuumimmista autoverotukseen liittyvistä keskustelunaiheista. Internetin keskustelupalstoilla taitetaan peistä siitä, kuka on tai on ollut oikeassa ja kuka väärässä, ja hallintotuomioistuimissa asiaa joudutaan pohtimaan konkreettisten tapausten yhteydessä.>Elvin tavoitteena on ollut poistaa yksityisiltä autontuojilta etu, joka muutoin syntyisi siitä, että autoverosta ei tarvitsisi maksaa tavallista arvonlisäveroa .......... kun taas kaupallisessa tuonnissa arvonlisävero on maksettava myös autoveron ja kaupan katteen osuudesta.>Yksinkertaisimmin verotusta voidaan muuttaa joko poistamalla elvin vähennysoikeus tai lopettamalla elvin periminen.>Kotimainen autokauppa voisi reagoida siirtämällä verovelvollisuuden kuluttajalle ja myymällä rekisteröimättömiä autoja. Tällaisessa tilanteessa Tulli menisi tukkoon.
Vastaukset 34
Vanhimmat
"Tuohon yksityisen tuonnin edun poistamiseen liittyen voidaan kysyä, minkä vuoksi yksityistuonnissa vero pitäisi olla n. 20% pienempi?"
EU:han on selvästi ilmoittanut ETTEI kansalaisen toisesta EU-maasta suorittaman hankinnan hintaetua SAA LEIKATA millään ylimääräisillä maksuilla! Muistisi on jatkuvasti hyvin valikoivassa toimintatilassa...
Vaari:
EU:han on selvästi ilmoittanut ETTEI kansalaisen toisesta EU-maasta suorittaman hankinnan hintaetua SAA LEIKATA millään ylimääräisillä maksuilla! Muistisi on jatkuvasti hyvin valikoivassa toimintatilassa...
kK:
Eihän EU erottele yksityistä henkilöä (kansalainen)ja oikeushenkilöä (yhtiömuotoinen yritys), vaan vaatii, että verotus tapahtuu samansuuruisena riippumatta tuojan asemasta. On suorastaan harhaanjohtavaa puhua yksityisen tuojan veroedusta. Eivät EU-säännökset määrittele kenellekään mitään veroetua. Päinvastoin, tuojien pitää olla samassa asemassa kansallisessa verotuksessa. Ei veroetuja eikä -haittoja kenellekään. Tämänhän nyt jo pitäisi kaikkien järkikin sanoa!
EU:n tavoite on verotuksen neutraalisuus, mutta se pitää tapahtua alv-direktiiviä noudattaen. Suomen systeemin virhe on juuri siinä, ettei se täytä alv-direktiivin määräyksiä ja sen vuoksi lakiin on tehtävä tekninen muutos, eli verovelvolliseksi säädetään auton ostaja (kuluttaja). Veron määrät ovat jo nyt OK.
Yksiselitteisesti on kiellettyä verottaa alvin suuruista veroa käytetyiltä.
Sitä paitsi yrittäjä tulee alvi vähennyksen muodossa edullisempaan asemaan. Turha yrittää edunvalvoa autokauppaa p:tä puhumalla.
>>Yksiselitteisesti on kiellettyä verottaa alvin suuruista veroa käytetyiltä.>Sitä paitsi yrittäjä tulee alvi vähennyksen muodossa edullisempaan asemaan. Turha yrittää edunvalvoa autokauppaa p:tä puhumalla.
Eiköhän tuosta tulevasta olla yksimielisiä eli alvi siirtynee auton ostajan maksettavaksi. Uuden auton ostajan kannalta kyse on vain autoliikkeen kirjanpidosta. Eli ei vaikuta mitään.
Mutta, mutta..
Kun tuo muutostarve tunnustetaan niin samallahan tunnustetaan, että nykyinen järjestely on yhteisöoikeuden vastainen.
Olen talven mittaan jo pariinkin otteeseen kysynyt mielipidettäsi siitä, että mitä ennen tuota mahdollisesti tulevaa muutosta tehdyille autoveropäätöksille tapahtuu? Toteaako tuomioistuin yksityisiltä tuojilta perityn alvin olleen yhteisöoikeuden vastaista. Kun se todetaan, niin kerro jo ihmeessä kantasi siihen, että miten tämä virha oikaistaan! Joutuuko tulli jälleen avaamaan päätöksensä jälleen ja palauttamaan alvit verovelvollisille?
Jospa vihdoin perustelisit kantasi!
>>Jospa vihdoin perustelisit kantasi!
Totta, implementoimattomaann direktiiviin voi EYT:n ratkaisukäytännön mukaan vedota ainoastaan yksittäinen oikeussubjekti ja silloinkin vain valtiota kohtaa. Eli ei oikeussubjetien välillä horisontaalisesti, eikä valtio voi vedota suhteessa oikeussubjektiin.
Mutta jos asiaa tarkastellaan perustamissopimusten kannalta, niin silloinhan valtio on mainitulla alv-direktiivin puutteellisella implementoinnilla aiheuttanut sen, että alv-velvollisten maahantuojien tuomista autoista on peritty liian vähän veroa suhteessa yksityisiin tuojiin. Tästä johtuu se, että osassa tuontiautoja on täysimääräinen elvi ja toisissa ei sitä ole lainkaan. Valtiokin myönsi tämän helmikuussa komissiolle osoitetussa vastauksessaan.
Se johtaa siihen, että yksityishenkilön tuomista autoista peritään veroa enemmän, kuin maassa jo olevissa vastaavissa autoissa veroa on jäljellä.
Tästä asiasta on jankattu tällä palstalla riittämiin ja nyt odotellaankin hao:n ratkaisuja.
Jospa vastaisit toiseen mielenkiintoiseen kysymykseen..
Olet esittänyt, ettei tavarantarkastajan lausunnoilla ole mitään virkaa, eikä niille tulla antamaan arvoa hao:ssa autonverotusarvoa koskevia valituksia käsiteltäessä. Mutta kuitenkin viiden julkaistun ratkaisun yhteydessä ilmeni, että vakuutusyhtiön lunastushinta hyväksyttiin näytöksi auton arvosta ja verotusarvoa alennettiin roimasti. Vastaavasti auton myyntihinnan katsottiin kelpaavan näytöksi huomattavasti tullin ostamaa verotusarvoa alhaisemmasta arvosta.
Mikä niissä tavarantarkastajan lausunnoissa poikkeaa vakuutusyhtiön arviosta?
Asiaan liittyen varmaankin tiedät, että pari viikkoa sitten Reijo Virtanen Tullihallituksesta vastasi Iltasanomissa, että hao on antanut lukuisia päätöksiä koskien nimenomaisesti tavarantarkastajan antamaa lausuntoa. Onko todellakin näin? Kuinka paljon niitä ratkaisuja on tehty? Miksei yhtäkään niistä ole julkaistu?
joka on maksanut yksittäistapauksessa enemmän autoveroa ja elviä kuin vastaavassa "suomiautossa" oli jäljellä?
Oikeudessa tavataan.
>>Totta, implementoimattomaann direktiiviin voi EYT:n ratkaisukäytännön mukaan vedota ainoastaan yksittäinen oikeussubjekti ja silloinkin vain valtiota kohtaa. Eli ei oikeussubjetien välillä horisontaalisesti, eikä valtio voi vedota suhteessa oikeussubjektiin. >Mutta jos asiaa tarkastellaan perustamissopimusten kannalta, niin silloinhan valtio on mainitulla alv-direktiivin puutteellisella implementoinnilla aiheuttanut sen, että alv-velvollisten maahantuojien tuomista autoista on peritty liian vähän veroa suhteessa yksityisiin tuojiin.>Tästä asiasta on jankattu tällä palstalla riittämiin ja nyt odotellaankin hao:n ratkaisuja.>Olet esittänyt, ettei tavarantarkastajan lausunnoilla ole mitään virkaa, eikä niille tulla antamaan arvoa hao:ssa autonverotusarvoa koskevia valituksia käsiteltäessä.>Mutta kuitenkin viiden julkaistun ratkaisun yhteydessä ilmeni, että vakuutusyhtiön lunastushinta hyväksyttiin näytöksi auton arvosta ja verotusarvoa alennettiin roimasti. Vastaavasti auton myyntihinnan katsottiin kelpaavan näytöksi huomattavasti tullin ostamaa verotusarvoa alhaisemmasta arvosta.>Mikä niissä tavarantarkastajan lausunnoissa poikkeaa vakuutusyhtiön arviosta?>Asiaan liittyen varmaankin tiedät, että pari viikkoa sitten Reijo Virtanen Tullihallituksesta vastasi Iltasanomissa, että hao on antanut lukuisia päätöksiä koskien nimenomaisesti tavarantarkastajan antamaa lausuntoa. Onko todellakin näin? Kuinka paljon niitä ratkaisuja on tehty? Miksei yhtäkään niistä ole julkaistu?
kK:
Yksityisen tuojan kannalta on oleellista se, että hänen Elvinsä on peritty oikein. Hänellä ei ole valitusoikeutta siitä, että joltakin on alvia peritty liian vähän. Käytännössä siitä ei ole valitusoikeutta kenelläkään. Verotusta voidaan muuttaa tuomioistuimessa vain valituksen perusteella.
-valitusoikeus on toki tuojalla kun veroa on peritty liikaa.
kK:
En ole väittänyt, ettei niillä ole virkaa. Tavarantarkastajan on vaan perin vaikea todistaa tullin AHTI-järjestelmän tulos vääräksi. Tästä on kysymys.
-tullin on perin vaikea todistaa AHTIn tulos oikeaksi. Valittaja voittaa kun on esittänyt oman vaatimuksensa perusteluineen.
kK:
...Miksi tullin pääjohtaja omiaan puhuisi julkisessa asiassa?
-tarkoitusperää voi vain arvailla.
Mutta miksi tuoja nyt olisi huonommassa asemassa kuin Siilin aikanaan?
kK: "Hänellä ei ole valitusoikeutta siitä, että joltakin on alvia peritty liian vähän. Käytännössä siitä ei ole valitusoikeutta kenelläkään. Verotusta voidaan muuttaa tuomioistuimessa vain valituksen perusteella."
No, en kuvitellutkaan olevani asianosainen naapurin veropäätöksessä.
Mutta jos pidetään kiistattomana, että naapurin viikkoa aiemmin tuomasta täysin samanlaisesta autosta perittiin veroja juuri elvin verran vähemmän, niin silloinhan viikkoa myöhemmin tuomastani autosta on peritty veroa enemmän kuin vastaavassa maassa jo olevassa autossa autoveroja on jäljellä. Silloin minulla on mahdollisuus vaatia, että verotustani on muutettava siten, että autoni verotetaan EYT:n linjaaman periaatteen mukaisesti. EYT on vieläpä nimenomaisesti lausunut, ettei veroa yksittäistapauksessakaan periä enempää kuin vastaavassa maassa jo olevassa autossa sitä on jäljellä.
kK: "Se, että autosta tehdään konkreettinen kauppa aivan tavallisissa kaupateko-olosuhteissa tai vakuutusyhtiö maksaa tietyn korvauksen, jonka auton omistaja hyväksyy, on eri asia kuin arvio."
Hyväksyy ja hyväksyy. :)
Vakuutusyhtiö toteaa, jotta tämän saat ja jollei miellytä niin voit valittaa.
Äkkiseltään en ymmärrä, mikä tavarantarkastajan lausunnon tekisi yhtään sen epäluotettavammaksi, varsinkin kun melkoinen osa autoja tarkastavista tavarantarkastajista toimii myös vakuutusyhtiön piikkiin ja määrittelee työkseen lunastettujen autojen käypiä arvoja.
kK: "Alemmat tuomioistuimet julkaisevat päätöksiään hyvin niukasti, koska niillä ei ole prejudikaattiarvoa. Autoverotuksesta julkaistuista päätöksistä ei voida päätellä paljonko valituksia HAO:ssa on ratkaistu. Itse en tiedä muista päätöksistä kuin nuo muutama julkaistu."
Ei voida ei. En tiedä millaisilla perusteilla niitä julkaistaan, mutta jos vertaa viittä joulun alla julkaistua tähän väitettyyn tavarantarkastajia koskeviin päätöksiin, niin enpä tiedä, mikä niissä aiemmissa sitten oli julkaisemisen arvoista.
kK: "Luin Virtasen jutun, joten noin asia lienee. Miksi tullin pääjohtaja omiaan puhuisi julkisessa asiassa? "
Sitähän minäkin ihmettelisin, mutta samalla voidaan ihmetellä myös tullin aiempia puheita. Niistä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että tullin korkeat virkamiehet katsovat oikeudekseen puhua aivan puuta heinää!
Viime toukokuussa tullin Marko Koski oli Aamu-TV:ssä ja kertoi, ettei yhtään uuden autoverolain aikaista päätöstä oltu hao:ssa muutettu. Tottahan se, mutta samalla jäi kertomatta, ettei ensimmäistäkään ratkaisuakaan oltu vielä tehty!
Koski myös kertoi, että valituksia on tullut "muutamia" ja niissäkin on kyse siitä, etteivät kansalaiset ymmärrä uuden autoverolain sisältöä!
Sittemmin on selvinnyt, että Helsingin hallinto-oikeuden jutuista jo puolet on autoveroasioita. Onhan se varmaankin kaikista sadasta tuhannesta veropäätöksestä pieni osuus, mutta siltikin. Toisekseen joulukuussa julkaistut päätökset osoittivat, että kyse on jostakin muustakin kuin kansalaisten ymmärtämättömyydestä. Melkoinen osa tuontiautoista on myyty pian rekisteröinnin jälkeen, joten jos hao:n linja pitää, niin tullissa korjataan vanhoja päätöksiä vielä pitkään..
>>Mutta jos pidetään kiistattomana, että naapurin viikkoa aiemmin tuomasta täysin samanlaisesta autosta perittiin veroja juuri elvin verran vähemmän, niin silloinhan viikkoa myöhemmin tuomastani autosta on peritty veroa enemmän kuin vastaavassa maassa jo olevassa autossa autoveroja on jäljellä. Silloin minulla on mahdollisuus vaatia, että verotustani on muutettava siten, että autoni verotetaan EYT:n linjaaman periaatteen mukaisesti.
>>Äkkiseltään en ymmärrä, mikä tavarantarkastajan lausunnon tekisi yhtään sen epäluotettavammaksi
joista alvit ja elvit on vähennetty mutta auto on jätetty omaan käyttöön eikä myynnin alvia ole tilitetty?
Syrjii pientä tuoja parkaa.
että valittaja ei ilmaissut omaa kantaansa auton arvoksi?
Jos olisi ilmaissut niin vähittäishinnaksi olisi jäänyt valittajan alempi arvo.
Itse kun ilmoittaa valituksessa hinnan niin se on se ainut oikea ja sen mukaan hallinto-oikeus verot määrää. Pilvessäkö kirjoittelet?
ole yksin.
Meitä on tuhansia, jollei kymmeniä tuhansia.
KK hommana on sumuttaa ja lyödä hiekkaa valittajien rattaisiin.
En tiedä onko asiaa ennen käsitelty:
...Epäselvyys alkaa ja johtuu siitä, että sen jälkeen kun Elvi on maksettu tulliin, sen kanssa menetellään, kuten se olisi arvonlisävero. Se ohjautuu valtion tilinpidossa arvonlisäverovaroihin, ...
Niin, itse en ainakaan ole dokumentaarisesti maksanut ikinä Elviä mihinkään. Kaikissa neljässä veropäätöksessä on eritelty mitä pitää maksaa:
1. Autovero niin ja niin paljon
2. ALV niin ja niin paljon
Missä se ELV on?
Ei sitä ainakaan ole missään laskussa kirjattu niin, vaan ihan selvästi ALV.
Kun nyt kylmäKalle olet palannut hiihtolomalta, niin voisitko ystävällisesti briiffata pari juttua?
Jos ajatellaan, että valtio joutuu muuttamaan autonostajan alvin maksajaksi ja samalla myöntää, että aiempi käytäntö oli direktiivin vastainen. Valtiohan on jo myöskin myöntänyt, ettei kaikissa Suomessa olevissa autoissa ole elv/alvia senttiäkään jäljellä.
Miksei niitä liikaa perittyjä elvejä tarvitsisi palauttaa yksityisille tuojille? Millä perusteella asian korjaamiseksi riittäisi se, että tulevaisuudessa kaikissa autoissa alvia olisi yhtä paljon?
Mikä on se perustavanlaatuinen seikka, joka erottaa elvi-sopan muista autoveroon liittyvistä tappioista?
Vaikkapa uusimmasta valtion häviöstä eli ETA:n ulkopuolelta tuoduista muuttoautoista perityistä liiallisista veroista. Nythän tulli pyytää muuttoautoja tuoneita ottamaan yhteyttä saadakseen palautusta. Tai Siilin-tapauksesta?
En ole ollut hiihtolomalla, mutta ajattelin kommentoida Turusen juttua, koska en ole lopun osalta samaa mieltä. Eli verovelvollisuuden siirron vaikutuksista.
hallitoneuvos:
Jos ajatellaan, että valtio joutuu muuttamaan autonostajan alvin maksajaksi ja samalla myöntää, että aiempi käytäntö oli direktiivin vastainen.
kK:
Tarkoittanet autoveron maksajaksi? Alviahan ei sen jälkeen maksa kukaan, ei elvin tai alvin muodossa. Näin tulee käymään ja huomionarvoista on se, ettei sillä ole mitään vaikusta veron määrään. Kaikki, sekä yksityiset tuojat, kauppiaat ja kauppiaalta ostavat maksavat edelleen täsmälleen saman määrä veroja ja valtio myös saa täsmälleen samat verot. Asian oikaisulla ei siis ole rahallista merkistystä.
hallintoneuvos:
Miksei niitä liikaa perittyjä elvejä tarvitsisi palauttaa yksityisille tuojille?
kK:
Mitä liikaa perittyjä elvejä? Sama määrä peritään edelleen.
Ellei asiaa ymmärrä, en itse ainakaan pysty enää lisää selittämään.
kK:
”Mitä liikaa perittyjä elvejä?”
Elevi:
Liikaa perittyjen elvien palautukset saattavat selvitä KHO:ssa jo tämän vuoden puolella.
ps. Vähennysoikeudesta ei ole kukaan valittanut. Poistetaanko vähennysoikeus autoverolaista esim. komission rikkomusmenettelyn seurauksena ei vaikuta liikaa perittyjen elvien palautuksiin millään tavalla.
Santtu Turunen:
”Kohoon on jätetty elviä koskeva valitus ja valituslupahakemus. Uskoisin että asia etenee nopealla aikataulua, ja toivon, että KHO:n ratkaisu tulisi hyvissä ajoin tämän vuoden puolella. Ennakkoratkaisun pyytäminen toki lykkäisi lopullista ratkaisua minimissään vuoden, luultavasti pitempään.”
http://autovero.fi/phpbb2/viewtopic.php?t=11
kK:
”AHTI-tulos on tietynlainen arvio aivan samoin kuin tavarantarkastajankin arvio. Se, että autosta tehdään konkreettinen kauppa aivan tavallisissa kaupateko-olosuhteissa tai vakuutusyhtiö maksaa tietyn korvauksen, jonka auton omistaja hyväksyy, on eri asia kuin arvio. HAO katsoi, että silloin kun rahaa liikkuu ilman mitään erityisiä tekijöitä, ollaan todennäköisesti lähempänä todellista arvoa, kuin arvioitaessa auton arvo jollakin metodilla.”
Elevi:
Tavarantarkastajan lausunnon lisäksi, huomatkaa että myös auton OSTOTAPAHTUMA täyttää TÄSMÄLLEEN nämä kK:n mainitsemat ja HAO:n katsomat kriteerit. Minä olen ainakin valituksessani vedonnut ensisijaisesti auton ostohintaan.
Itseoikaisu, tullin toimesta tapahtuva. Itseoikaisu voidaan tehdä, vaikka päätös olisi saanut lainvoiman. Itseoikaisu tulee kyseeseen kun päätös perustuu puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen.
No, onhan se melkoinen virhe, jos lätkäisty vero on yli viidenneksen suurempi kuin mitä sen olisi pitänyt olla. Taikka sinällään se, että elviä on peritty vaikka sitä ei olisi saanut periä.
Mikä tota Kuitusta vaivaa kun se on jatkuvasti täällä itkemässä? Eikö sillä oikeasti ole elämää? Hallintoikeus tukehtuu valituksiin ja täällä vaan mussutetaan teoriosta.
Santtu Turunen kirjoittaa "Elvin idea ja ongelma"-otsikon alla näin: "Elvin ja sen vähennysoikeuden tavoitteena kompensoida se, että yksityisessä tuonnissa arvonlisäveron perusteena on normaalien sääntöjen mukaan auton ostohinta, kun taas kaupallisessa tuonnissa arvonlisävero on maksettava myös autoveron ja kaupan katteen osuudesta. EY:n tuomioistuin ei siis antanut merkitystä sille, että etu on syntynyt siksi, että yksityisen tuojan ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa autoveron osuudesta (kK:tapaus Weigel)."
kK:
Tuo on selvää tekstiä. Sen edellä oleva aloitus "Elvin tavoitteena on ollut poistaa yksityisiltä autontuojilta etu, ..." johtaa hieman harhateille, koska siitä voisi päätellä, että yksityistuonnissa kuuluisi olla jokin etu, joka on "laittomasti" poistettu. Tästähän ei ole alkuunkaan kysymys, vaan Elvijärjestelyn tavoitteena on yksinomaan ollut saattaa eri tuontikanavat yhdenvertaiseen asemaan verotuksessa, jolloin kenelläkään ei kuulu olla verotuksessa mitään etua tai haittaa. Kuulostaa miltei eri asialta, mikäli sama asia ilmaistaan, että tavoitteena on ollut poistaa kaupallisen tuonnin este. EY:n perustamissopimuksen tavoite on poistaa kaupan esteet.
Totta on se, ettei EYT hyväksynyt Itävallan käytäntöä periä yksityisiltä isompaa autoveroa kuin kauppiailta, vaikka siinä oli sama tarkoitus kuin Suomessa, eli saattaa kaikki samalle viivalle.
Mutta vaikka Suomessa on tavoite ja rahamääräinen lopputulos täysin sama kuin Itävallassa, ei Suomessa virhe ole Elvissä, koska se peritään kaikilta. Suomen virhe on kokonaan toisessa verojärjestelmässä eli arvonlisäverossa. Vähennysoikeuden poistaminen taas johtaa täsmälleen samaan lopputulokseen kuin EYT:n määräämä muutos Itävallassa, eli kaupallinen tuonti joutuu arvonlisäveron vuoksi epäedullisempaan asemaan, eli syntyy kaupan este.
Vaikka EYT:n ratkaisulinjaa pidetään yleensä tavoitteellisena ja vähemmän muodollisena, on se tässä Weigel-tapauksessa pitäytynyt enemmänkin muodollisella linjalla hyväksymällä neutraliteettiperiaatteen vastaisen lopputuloksen. Koska Suomen vähennysoikeus on selkeästi alv-direktiivin vastainen, ei liene epäilystäkään miten siihen suhtaudutaan, mikäli se EYT:een päätyy.
Kuluttajan verovelvollisuutta ei siis ole mahdollista lakiteknisellä kikkailulla, eli meillä Elvisysteemin vähennysoikeudella kiertää. Se ei kestä EYT:ssä, vaikka sillä ei rahallisen lopputuloksen kannalta olekaan mitään merkitystä. Voidaan tietenkin kysyä, kuka tällaisista pelkästään teknisistä muutosvaatimuksista hyötyy?
Lopullinen maksaja on sama auton ostaja muutoksen jälkeenkin.
Nouseeko autojen hinnat, kun elv-vähennysoikeus poistetaan, siis uusien autojen hinnat. Nythän autokauppa vetäisee elvit itselleen.
Hinnat nousevat 22% eli alv verran.
>>Nouseeko autojen hinnat, kun elv-vähennysoikeus poistetaan, siis uusien autojen hinnat. Nythän autokauppa vetäisee elvit itselleen.
Esimerkkinä siis uusi auto. Kauppias maksaa autoveron ja elvin ja myy auton asiakkaalle johonkin hintaan. Jos kauppias tämän jälkeen vähentää elvin alveistaan, niin sehän parantaa kauppiaan kassatilannetta. Jollei elviä saa vähentää, niin silloinhan kauppias tilittää täydet alvit, ja kassatilanne on automaattisesti heikompi.
>>Koska yksityinen ostaja ei ole alv-velvollinen, voidaan valtiolle tehtävä veron (alvi elvi) tilitys siirtää hänelle
jos lopettaisit sekoilun.
Tosiasia on että valtio on joko kohdellut autoveron tai alvin osalta kuluttajia eri arvoisesti ja osittain EU lainsäädännön vastaisesti.
Auton maahantuojat ovat vetäneet liiviinsä autoveron ALVin (tai ELVin) ja Suomeen rekisteröidyissä autoissa on rekisteröijästä riippuen erillaisia määriä autoveroja (autovero autoveron ALV) ja oikeata ALVia jäljellä (eräiden tulkintojen mukaan suurimmasta osasta autoja ei ole koskaan maksettu riittävästi alvia).
Koska valtio ei saisi syrjiä yksityisiä tai yrityksiä on kyseessä nokka irtoaa kun pyrstö tartuu "paskaan" keissi.
KK selittelee ja sotkee virkansaa puolesta tällä saitilla. Puolivuotta aiemmin ei KK:n mielestä ollut VM:n tai Tullin toiminnassa, saati lainsäädännössämme mitään vikaa. Nyt ongelma seilaa ALV - ja autoverolainsäädännön välillä.
Kuluttajan ja EU:n kannalta on yksi v..un hailee mistä syrjintä syntyy. EU edellyttää että tavaran ja palvelujen liikkuvuudelle ei aseteta kansallisia esteitä. Suomi asettaa näitä esteitä ja ei kohtele kaikkia samalla tavalla.
KK:n tulkinnan mukaan syrjivää ALV -käytäntöä ei tarvitse oikaista vastaavasti kuin syrjivää autoverokäytäntöä. Missäköhän on määritelty ne lait tai niiden lakien tulkinnat joista aiheutunutta syrjintä ei tarvitse oikaista.
kK:
"Miten niin autokauppa vetää elvit itselleen? Kaikkihan maksavat elvin autoveron yhteydessä ja kauppa lisää sen maksamansa autoveron ja elvin auton hintaan, jolloin auton ostaja sen maksaa. Siis aivan samoin, kuin yksityinenkin tuoja."
No ne Elvit jää kauppiaalle itselleen siksi, että hän ei tilitä auton ostajalta perimiään veroja täysimääräisenä eteenpäin valtiolle.
Käytetään yksinkertaistettuna esimerkkinä autoa, jonka myyntihinta on 30.000 EUR ja autoveron osuus on 10.000 EUR:
- Autokauppias perii ostajalta autoveron 10.000 EUR
- Auton kokonaismyyntihinta sisältää 18,03% arvonlisäveroa eli 5.409 EUR. Tästä arvonlisäverosta autoveron osuus on 2.200 EUR (10.000 x 0,22) ja auton verottoman hinnan ja kauppiaan katteen yhteenlasketun osuuden arvonlisävero 3.209 EUR (14.591 x 0,22)
Auton hinta sisältää veroa kaiken kaikkiaan 15.409 EUR (autovero 10.000 + alvi 5.409). Tämän verran autokauppiaan pitäisi tilittää veroja edelleen valtiolle.
Paljonko autokauppias sitten valtiolle veroja tilittää. Hän tilittää veroja seuraavasti:
- Autoveroa 10.000 EUR
- Arvonlisäveroa 3.209 EUR (Myyntihintaan sisältyvästä arvonlisäverosta 5.409 EUR hän saa vähentää autoverosta perittävän ELV:n 2.200 EUR).
Eli yhteensä autokauppias tilittää valtiolle 13.209 EUR veroja vaikka auton hintaan veroja sisältyi kaikenkaikkiaan 15.409 EUR. Minne hävisi osa veroista, jotka olisi pitänyt tilittää edelleen valtiolle? Ne hävisivät autoverosta perittävän arvonlisäveron (ELV) vähennysoikeuteen.
Yksityiselle kuluttajalle myytävän auton myyntihintaan sisältyy arvonlisäveroa 18.03% (22% arvonlisäverokannan mukaisesti). Kauppias on tilittänyt veroja valtiolle 13.209 EUR. Arvonlisäveron määrä on 18,03% eli 5.409 EUR eli autokauppias on tilittänyt autoveroa vain 7.800 EUR (13.209-5.409). Autoveron määrä oli kuitenkin 10.000 EUR. Toinen vaihtoehto tulkita tilanne on niin, että autoveroa tilitetty 10.000 EUR ja arvonlisäveroa pelkästään 3.209 EUR.
Jompi kumpi vero jää kuitenkin tilittämättä täysimääräisenä valtiolle? NYT TULEE TUHANNEN TAALAN KYSYMYS KYLMÄKALLELLE: Kumpi vero se on? Autovero vai arvonlisävero?
Jos se on autovero, miksi yksityiseltä tuojalta vastaavanlaisessa tapauksessa peritään autoveroa täydet 10.000 EUR eli 2.200 EUR enemmän kuin kaupalliselta tuojata? TÄMÄ ON SYRJIVÄÄ.
Jos se on arvonlisävero, miksi Suomi soveltaa kuluttajille myytäviin autoihin aivan jotain muuta arvonlisäverokantaa kuin 22%? TÄLLÄINEN ALEMMAN ARVONLISÄVEROKANNAN SOVELTAMINEN EI OLE SALLITTUA.
Hallittua veromuutosta ei välttämättä tule, koska sen osalta juna on jo kulkenut. Asiat etenee sen mukaan mitä oikeusistuimet päättävät.
kk:
"Mikäli systeemiä muutettaisiin pelkästään siten, että vähennysoikeus poistettaisiin, maksaisi auton ostaja kauppiaalta ostaessaan autoveron ja elvin lisäksi vielä arvonlisäveron autoverosta, jolloin kauppiaalta ostettu auto olisi elvin verran kallimpi yksityistuontiin verrattuna."
wifferi:
Eikö tämä ole ihan normaalia kaupankäyntiä. Eli siis se, että kaupan portaiden lukumäärän kasvaessa jokaisessa välissä tuotteeseen tulee "lisäarvoa", josta loppukäyttäjä maksaa arvonlisäveron. Jotta tämä "lisäarvo" tulee nimen omaan loppukäyttäjän maksamaksi, saa yritys vähentää arvonlisäveron siirtäessään luovuttaessaan tuotteen eteenpäin seuraavalle yritykselle tai loppukäyttäjälle.
Jos kuluttaja ostaa auton ulkomailta, hän välttää yhden kaupan portaan. Siis sen suomalaisen jälleenmyyjän. Miksi hänen tässä tapauksessa pitäisi maksaa "arvonlisäveroa", vaikkei mitään kaupan porrasta olekaan olemassa.
Niin sanottu "verojen yhdenmukaisuus", jota sinänkin perään kuulutat, on todellisuudessa tehty ainoastaan suomalaisen automaahantuojan/jälleenmyyjän suosimiseksi. Eli perusteena on se, ettei kuluttajilla tulisi olla etua tuoda tuotetta ulkomailta vaan rahat pyörisivät suomalaisessa yhteiskunnassa.
EU perustussopimuksessa taas on sovittu, että ei aseteta EU sisämarkkinoilta tuotaville tuotteille tai palveluille maksuja, jotka ovat suurempia kuin kotimaan markkinoilla olevissa vastaavissa tuotteissa. Tähän asiaan tämä elvikin kaatuu.
EU perustussopimus on ollut voimassa jo vuodesta 1995. Toisin sanoen se on ollut lainvoimainen siitä asti kun Suomi on EU perustussopimuksen hyväksynyt ja EU:ssa mukana ollut. Tästä syystä perustussopimuksen vastaista lakia voidaan korjata takautuvasti. Käsityksen mukaan näin on myös käytettyjen autojen tuojien maksamien elvien tapauksessa.
Suomessa voitaisiin jo lopettaa puhuminen 28% prosentin autoverosta. Todellisuudessahan autoveroprosentti on 34,16% (28 x 1,22 = 34,16).
Kaikki tahot ovat jo myöntäneet, ettei autoverosta (28%) perittävä arvonlisävero (22%) ole todellinen arvonlisävero vaan ei-arvonlisävero (ELV) eli autoveron lisäosa.
Joten näin ollen todellinen autoveroprosentti Suomessa on 34,16. Ai niin, paitsi kaupallisille tuojille, jotka maksavat autoveron pelkästään tuon 28%-verokannan mukaan, kiitos ELVin vähennysoikeuden. Yksityisiltä tuojilta peritään vero 34,16% mukaan, eli 6,16%-prosenttiyksikköä enemmän. Se on muuten tasan 22 %prosenttia enemmän veroja, mitä yksityisiltä tuojilta nyhdetään. Ja tämähän ei ole missään nimessä syrjivää. Kysykää vaikka KylmäKallelta. Raastuvassa tavataan...