En osta uutta

En osta uutta ennenkuin vero laskee. Myin vanhankin pois ja pistin rahat pankkiin. Jos maahantuojat eivät reagoi välittömästi ensi kuussa tulevaan veronalennukseen, haen auton Tallinnasta. Siellä on kaikilla autoilla lakisääteinen 2v:n takuu jos ei ole muuten pitempi.Olen onnellisessa asemassa-vielä maaliskuussa pihassa oli 3 autoa- sain kaikki myytyä.Eipä koske arvonpudotus mua!!!
171692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Maaliskuussa oli 6% suurempi kuin vastaavana aikana viimevuonna. Ei taida suuri yleisö välittää yhtään autoverosta ja yksittäiset ostoboikotit ei näy missään. Valitettava tosiasia.

Äänestä
  • Kun uusia malleja tulee niitä otetaan pilvin pimein esittelyautoksi autokauppoihin. Tätä autokaupat käyttää kilpailukeinona taistellessa markkinaosuuksista. Mistäs saat tilastot myydyistä autoista? Et mistään. Minä en osta ennenkuin tulee selvyys veroihin.

    Äänestä

kun uusien autojen myynti vaan kasvaa. Kansa on alistunut kohtaloonsa ja autovero ei laske, mutta käyttömaksut nousevat.

Äänestä
  • mistä se muuten johtuu, että täällä edelleen esim. uuden auton hinta on 38000 euroa ja saman auton saa saksassa tai ruotsissa puolet halvemmalla. Millä se selittyy, että suomalaiset on asetettu huonompaan asemaan? Itse pidän jo suomalaisena oloa huonompana kuin monen muuna maan kansalaisena olemista. Sitähän tämä on, köyhä maksaa samasta tuotteesta enemmän.

    Äänestä

  • tiedossa että autokauppiaat naureskelevat siellä kartellin suojassa.

    Äänestä

  • autovero kirjoitti:

    mistä se muuten johtuu, että täällä edelleen esim. uuden auton hinta on 38000 euroa ja saman auton saa saksassa tai ruotsissa puolet halvemmalla. Millä se selittyy, että suomalaiset on asetettu huonompaan asemaan? Itse pidän jo suomalaisena oloa huonompana kuin monen muuna maan kansalaisena olemista. Sitähän tämä on, köyhä maksaa samasta tuotteesta enemmän.

    Erot suomen ja esim. saksan välillä paljon, PALJON penemmät.

    30.- k€:n (suomessa) autosta joudut maksamaan saksassa samoilla varusteilla noin 25.-k€.

    Äänestä

viikkoa sitten uuden.
Ja on kiva ajella.

Äänestä
  • ja se tosiasia, että olemalla pelkästään ruotsalainen olisit autosi (oletetaan olevan 30teur) hinnassa säästänyt 15 000, jonka olisit voinut käyttää esim perheesi kanssa lomailuun ei haittaa sinua?

    Kyllähän se uuden auton omistaminen tuntuu hyvältä, mutta se fakta, että olemme toisarvoisia muihin EU:n kansalaisiin ei.

    Äänestä

  • muumaa kirjoitti:

    ja se tosiasia, että olemalla pelkästään ruotsalainen olisit autosi (oletetaan olevan 30teur) hinnassa säästänyt 15 000, jonka olisit voinut käyttää esim perheesi kanssa lomailuun ei haittaa sinua?

    Kyllähän se uuden auton omistaminen tuntuu hyvältä, mutta se fakta, että olemme toisarvoisia muihin EU:n kansalaisiin ei.

    Tilasin tänään uuden noin 32K€:n arvoisen kulkineen. Sama laitos Saksassa olisi ollut noin 5K€ halvempi.

    Ei ne erot ole niin suuria kuin tyhmät luulee. Lisäksi kuntehtaat nostavat vientihintoja, jos verot poistuu, niin ero ei ole nykyhintoihin kovin iso, omassani kentie 2-3k€.

    Äänestä

  • ostettu on... kirjoitti:

    Ei katsos voi yleistää. Esim. uusi Rav4, ero on noin 9.000 euroa Suomen ja Saksan välillä.

    Ja kaikkihan tietävät, että alemmat tehdashinnat kompensoidaan järjettömillä lisävarustehinnoilla. Jos tehtaat nostavat hintoja, niin vastaavasti järjettömät lisävarustehinnat laskevat.

    Hieman alkaa säälittää, varsinkin niiden puolesta, joita alistetaan eläkeikään saakka pakkopiiloveroilla.

    Äänestä

  • ostettu on... kirjoitti:

    Tilasin tänään uuden noin 32K€:n arvoisen kulkineen. Sama laitos Saksassa olisi ollut noin 5K€ halvempi.

    Ei ne erot ole niin suuria kuin tyhmät luulee. Lisäksi kuntehtaat nostavat vientihintoja, jos verot poistuu, niin ero ei ole nykyhintoihin kovin iso, omassani kentie 2-3k€.

    kun nämä pahimmat vouhottajat ei sitä haluakaan ymmärtää.

    Tosin epäilen, että nämä neropatit onkin enimmäkseen näitä teiniviiksi kavereita, jotka ajelee 500€:n bemuilla, hondilla yms ja kuvittelevat, että jos ja kun verotus muuttuu niin heti pääsisivät johonkin premium kastiin.
    Katkera pettymys tiedossa.

    Jos sitä joka asiaa tässä elämässä odottelemaan alkais niin kuin eräät autoverouudistusta, niin menispä aika pelkkään odotteluun. Keksisivät jotain järkevämpää tekemistä ainokaisellansa

    Äänestä

  • ostettu on... kirjoitti:

    Tilasin tänään uuden noin 32K€:n arvoisen kulkineen. Sama laitos Saksassa olisi ollut noin 5K€ halvempi.

    Ei ne erot ole niin suuria kuin tyhmät luulee. Lisäksi kuntehtaat nostavat vientihintoja, jos verot poistuu, niin ero ei ole nykyhintoihin kovin iso, omassani kentie 2-3k€.

    jonkunhan tätä korruptiokasaa täytyy ylläpitää.
    Tuo hintavertailusi ei vain pidä oikeasti paikkaansa!

    Äänestä

  • ei koskaan Lipposlovakiasta kirjoitti:

    jonkunhan tätä korruptiokasaa täytyy ylläpitää.
    Tuo hintavertailusi ei vain pidä oikeasti paikkaansa!

    Jep, täytyy myöntää, että hintavertailuuni oli pujahtanut virhe.

    Oikeasti ko. ostamani auto olikin Saksassa lähtöhinnaltaan 3.770.- euroa halvempi!

    Voi kun nyt vitu*** olikin vain noin pieni ero.

    Voit itse tarkistaa

    VW Golf 1.6FSI Comfortline automaatti:

    Saksassa 22.600.- 1.210.- (talvipaketti) yht: 23.810.-

    Suomessa 27.580.-

    Ero: 3.770.-!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Niissä hilavitkuttimissa voi olla sitten enemmänkin eroja, mutta niitähän ei tarvitse ottaa jos ei halua.

    Voisi olettaa, että hinta Suomessa tippuu tonnin, jos ja kun autoverot poistuu!

    Äänestä

  • RaatoRaimo kirjoitti:

    puolella putoa, ja kun todennäköisesti vielä tehdashinnat tulevat samalle tasolle saksan kanssa niin taitaa hinnan pudotus olla melko pieni, ja niin se käyttömaksu on sitten 7oo ekeä vuodessa.

    http://www.autoscout24.de/home/newcars/newcardetail.asp?ts=7125959&id=pjkydzezypj&source=as24_inseratsg_ueberschrift

    auto nyt koska hinta putoaa vain alle puolet ja käyttömaksu on sitten 700 ekeä.

    Jess!

    Jos hinta nyt putoaisi vaikka 10% olisi se 40 tonnin autosta 4 tonnia. Maltan kyllä vielä vuoden odottaa, harvoin autot vuoden aikana huonommiksi tulevat.

    Kukin oman halunsa ja tarpeensa mukaan.

    Äänestä

  • ostettu on... kirjoitti:

    Jep, täytyy myöntää, että hintavertailuuni oli pujahtanut virhe.

    Oikeasti ko. ostamani auto olikin Saksassa lähtöhinnaltaan 3.770.- euroa halvempi!

    Voi kun nyt vitu*** olikin vain noin pieni ero.

    Voit itse tarkistaa

    VW Golf 1.6FSI Comfortline automaatti:

    Saksassa 22.600.- 1.210.- (talvipaketti) yht: 23.810.-

    Suomessa 27.580.-

    Ero: 3.770.-!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Niissä hilavitkuttimissa voi olla sitten enemmänkin eroja, mutta niitähän ei tarvitse ottaa jos ei halua.

    Voisi olettaa, että hinta Suomessa tippuu tonnin, jos ja kun autoverot poistuu!

    Olen yrittänyt näille aaseille jotka luulevat että saavat auton puolet halvemmalla, totuus on toinen,hinnat putoavat keskiluokassa 2-5 tonnia, ja kun käyttömaksu tulee 700 euroon ja myös vaihtoauton hinnat tippuu niin tulos on - nolla. Viiden vuoden päästä ero on käyttömaksulla syöty ja siitä lähtien se autoilu on lähes 600 ekeä kalliipaa vuodessa sillä "halvalla autolla".

    Äänestä

  • Citikka. kirjoitti:

    Onhan tuo tietosi varmoilta tahoilta?

    Olen harkinnut toisen auton ostamista kun lapset alkavat tulla autoiluikään. Mutta jos keskikokoisten autojen hinnat ovat todellakin putoamassa jopa viisi tonnia, maltan kyllä odottaa.

    Toisaalta mainitsemasi käytettyjen hintojen tippuminen saa harkitsemaan myös vähän käytettyä. Katselin juuri tänään pari vuotta vanhaa, 28000 km ajettua C3:a hintaan 11900. Takuu voimassa. Uusi vastaavin varustein 17900. Jos siis tuollaisen käytetynkin hinta putoaa tuon 2-5 tonnia, niin hyvältä kuulostaa.

    Jos "käyttömaksu" taas nousee tuonne seitsemäänsataan nykyisestä 120stä, saattaa ainakin kolmosauto jäädä kokonaan hankkimatta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Martin Tertti kirjoitti:

En osta uutta ennenkuin vero laskee. Myin vanhankin pois ja pistin rahat pankkiin. Jos maahantuojat eivät reagoi välittömästi ensi kuussa tulevaan veronalennukseen, haen auton Tallinnasta. Siellä on kaikilla autoilla lakisääteinen 2v:n takuu jos ei ole muuten pitempi.Olen onnellisessa asemassa-vielä maaliskuussa pihassa oli 3 autoa- sain kaikki myytyä.Eipä koske arvonpudotus mua!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu