Työttömyydestä ja tukipaketeista

Se on aika jännä juttu tämä paperimiesten joukkoirtisanominen. Heti ollaan jotain tukipaketteja väsäämässä. Ei siinä mitään - itselläni on runsain määrin kokemusta työttömyydestä ja tiedän että kaikki tuki on toki tervetullutta... Eipä vaan näkynyt eikä kuulunut...

Valmistuin kaupalliselle alalle kesällä -92. Ei ollut töistä tietoakaan vaikka olisin ollut valmis lähtemään vaikka toiselle puolelle Suomea koska vain. Pikkuhiljaa armeijan jälkeen alkoi tippua huonostipalkattuja paskapätkätöitä alalta jos toiselta tyyliin 30-37 mk/tunti. Niillä taaperrettiin eteenpäin ja makseltiin opintovelkoja pois (korko oli muuten parhaimmillaan yli 9 %).

Ensimmäisen vakituisen työpaikkani sain 1998 keväällä markkinoinnin parista. Muutin 400 km päähän kotikonnuilta. Sen jälkeen olen ollut jatkuvasti työelämässä lukuunottamatta muutamia lyhyitä lomautuksia kvarttaalitalouden YT-hengessä. Tällä hetkellä menee hyvin. Suhteellisen hyvä palkka. Lomautusuhkaa ei ole - kesällä voi olla taas ihan eri juttu. Tai jo ensi viikolla.

Tervetuloa kylmään maailmaan.
Ei auta AY eikä lakikirja eikä poru.
Nykymaailmassa pitää olla valmis aloittamaan alusta koska vaan, missä iässä vaan.
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se kai se paketti niinkään paperimiehistä johdu, vaan siitä, että Kuusankosken melkein koko olemassa ole riippuu tuosta lakkautettavasta Voikkaan tehtaasta. Ei ne lakkautukset niin pahasti tunnu paikkakunnilla, jossa on muutakin teollisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Topi kirjoitti:

Se on aika jännä juttu tämä paperimiesten joukkoirtisanominen. Heti ollaan jotain tukipaketteja väsäämässä. Ei siinä mitään - itselläni on runsain määrin kokemusta työttömyydestä ja tiedän että kaikki tuki on toki tervetullutta... Eipä vaan näkynyt eikä kuulunut...

Valmistuin kaupalliselle alalle kesällä -92. Ei ollut töistä tietoakaan vaikka olisin ollut valmis lähtemään vaikka toiselle puolelle Suomea koska vain. Pikkuhiljaa armeijan jälkeen alkoi tippua huonostipalkattuja paskapätkätöitä alalta jos toiselta tyyliin 30-37 mk/tunti. Niillä taaperrettiin eteenpäin ja makseltiin opintovelkoja pois (korko oli muuten parhaimmillaan yli 9 %).

Ensimmäisen vakituisen työpaikkani sain 1998 keväällä markkinoinnin parista. Muutin 400 km päähän kotikonnuilta. Sen jälkeen olen ollut jatkuvasti työelämässä lukuunottamatta muutamia lyhyitä lomautuksia kvarttaalitalouden YT-hengessä. Tällä hetkellä menee hyvin. Suhteellisen hyvä palkka. Lomautusuhkaa ei ole - kesällä voi olla taas ihan eri juttu. Tai jo ensi viikolla.

Tervetuloa kylmään maailmaan.
Ei auta AY eikä lakikirja eikä poru.
Nykymaailmassa pitää olla valmis aloittamaan alusta koska vaan, missä iässä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu