Jos..

pystynyt menemään töihin veljeni kuoleman jälkeen. Se on kovin yksilöllistä, joku hukuttaa surunsa töihin, joku taas haluaa surra ilman muita paineita. Olin vajaan viikon pois töistä ja senkin jälkeen tuntui tosi raskaalle aloittaa työt. Meni kauan ennenkuin selvisin niin,että pystyin keskittymään täysipainoisesti työhöni.

Suru pitää surra pois omalla yksilöllisellä tavalla. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, jokainen tekee sen omalla tavallaan. Pääasia kuitenkin, että surun saa surettua "loppuun". Joku haluaa mietiskellä yksin, toinen haluaa puhua, puhua ja puhua, yksi haluaa mennä töihin, yksi menee luontoon ym ym...Myöskin jokainen selviää surusta eri tavalla. Yksi muutamassa kuukaudessa, toinen vasta muutamassa vuodessa.

Sairasloma on myös jokaisen subjektiivinen tuntemus. Jos tuntee, ettei jaksa mennä töihin, niin kannattaa hakea rohkeasti sairaslomaa.

Kannattaa tosiaan etsiä vertaistukea. Puhuminen kun on hyvää lääkettä suruun sellaiselle, joka sitä kaipaa.

Ajattele,jos menet töihin sinä siirrät surun käsittelyä,suru seuraa sinua,sinun täytyy joskus kumminkin käydä suru läpi.Kun tyttäreni kuoli,en voinut lähteä töihin,joskus pelkäsin ettei minusta ole enään töihin.Kotona ollessani sain yksin käydä surua läpi.Eräs tuttu sanoi,mene töihin se on paras lääke,suutui ja sanoin et sinä voi tietää,milloin minun pitää mennä töihin,et voi kun et ole kokenut lapsen kuolemaa.Kaikilla on omat keinonsa.