lyövä nainen osaa "ottaa vastuun" teostaan

"Suurin osa haastattelemistani naisista tiesi tehneensä väärin lyödessään. Useimmat ottivat vastuun teostaan ja pitivät sitä jossain määrin oikeutettuna. Syyllisyyden ja häpeän tunteiden rinnalla esiintyi myös ylpeyttä siitä, että on tehnyt jotain puolustaakseen itseään.", sanoo emmi lattu -niminen "tutkija" aviisi -lehden haastattelussa.

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=06/2006&id=0abb0ee
282027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Näitä syitähän täällä on ihmetelty.

"Mies lyö pönkittääkseen fyysistä ylivoimaansa ja kontrolloidakseen naista, mutta nainen lyö harvoin miestä samasta syystä", sanoo naisten väkivaltaisuutta tutkinut Emmi Lattu Tampereen yliopistosta.

Kun nainen käyttäytyy parisuhteessa väkivaltaisesti, kyse voi olla itsepuolustuksesta, miehen harjoittaman jatkuvan fyysisen tai henkisen väkivallan vastustamisesta, naisen mustasukkaisuudesta, kostosta tai vain turhautumisesta siihen, että mies ei kuuntele

Äänestä
  • Miten naisten syyt "henkisen väkivallan vastustamisesta, naisen mustasukkaisuudesta, kostosta tai vain turhautumisesta" poikkeaa miesten "kontrolloidakseen naista" syystä?

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    Miten naisten syyt "henkisen väkivallan vastustamisesta, naisen mustasukkaisuudesta, kostosta tai vain turhautumisesta" poikkeaa miesten "kontrolloidakseen naista" syystä?

    kontrolloida - valvoa, ohjata, tarkkailla, hallita. Tässä yhteydessä mies siis tekee näin väkivaltaa hyväksi käyttäen.

    Kontrollointi ei siis = mustasukkaisuus, kostaminen ja henkiseen väkivaltaan vastaaminen

    Äänestä

  • Jos mies lyö, etsitään syytä miehestä.

    Eikö täällä juuri ole peräänkuulutettu fem. suunnalta sitä, että fyysistä väkivaltaa ei pidä selitellä. Mikään ei anna oikeutta lyödä toista. Koskeeko tämä ainoastaan miehiä?

    Itse uskon, että miehen väkivaltaisuuden taustalla on samoja syitä kun naisellakin.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Jos mies lyö, etsitään syytä miehestä.

    Jos vika kerran useimmiten miehestä löytyy, niin pitää se uskaltaa myös sanoa.

    Liian usein on miesten tekojen vastuuta yritetty työntää naisten syyksi. Vielä tänäkin päivänä.

    Pitäisi miettiä miksi nämä miehet kuvittelevat omistavansa naiset. Taitaa löytyä historiasta syyt. Omistihan mies ennen naisen omaisuudenkin. Naisen sai myös avioliitossa ennen raiskata jne. ja tietenkin uskonnolliset syyt: mies on vaimonsa pää.

    Miksi tulkitset niin, että jos nainen lyö mustasukkaisuuttaan, kostaakseen tai turhautumistaan jne syy olisi miehen? Minusta se syy on silloin naisen.

    Ainoa syy minkä hyväksyn on itsensä puolustaminen.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    Jos mies lyö, etsitään syytä miehestä.

    Eikö täällä juuri ole peräänkuulutettu fem. suunnalta sitä, että fyysistä väkivaltaa ei pidä selitellä. Mikään ei anna oikeutta lyödä toista. Koskeeko tämä ainoastaan miehiä?

    Itse uskon, että miehen väkivaltaisuuden taustalla on samoja syitä kun naisellakin.

    miksi parisuhdeväkivallassa on usein mies joka käyttää fyysitä väkivaltaa. Se johtuu luonnollisestikkin siitä että mies ja nainen, kmpikin tietävät että mies on fyysisesti melkein aina se vahvempi.

    Naiset saavat tyytyä henkisen väkivallankäyttöön, kun mies voi käyttää molempia.

    Olet aivan oikeassa että samat taustat löytyy molemmilta ja samat motiivit, teot vaan eroaa hieman toisistaan.

    Äänestä

  • apuope kirjoitti:

    kontrolloida - valvoa, ohjata, tarkkailla, hallita. Tässä yhteydessä mies siis tekee näin väkivaltaa hyväksi käyttäen.

    Kontrollointi ei siis = mustasukkaisuus, kostaminen ja henkiseen väkivaltaan vastaaminen

    Eli esim. kostaminen ei ole hallitsemista, vaikka sillä yritetäänkin vaikuttaa toisen käyttäytymiseen.

    Äänestä

  • apuope kirjoitti:

    kontrolloida - valvoa, ohjata, tarkkailla, hallita. Tässä yhteydessä mies siis tekee näin väkivaltaa hyväksi käyttäen.

    Kontrollointi ei siis = mustasukkaisuus, kostaminen ja henkiseen väkivaltaan vastaaminen

    Ihmisen pitäsi vaan kontrolloida itseään, ei koskaan toisia.
    Hänen tulisi kontorolloida omia sisäisiä impulssejaan.
    Omien viettiensä kontrollointi on kypsän aikusen ihmisen merkki.

    Äänestä

  • uskon asia kirjoitti:

    Jos vika kerran useimmiten miehestä löytyy, niin pitää se uskaltaa myös sanoa.

    Liian usein on miesten tekojen vastuuta yritetty työntää naisten syyksi. Vielä tänäkin päivänä.

    Pitäisi miettiä miksi nämä miehet kuvittelevat omistavansa naiset. Taitaa löytyä historiasta syyt. Omistihan mies ennen naisen omaisuudenkin. Naisen sai myös avioliitossa ennen raiskata jne. ja tietenkin uskonnolliset syyt: mies on vaimonsa pää.

    Oletetaanpa että mitä sanoit nykyisestä ja menneisyyden sorrosta; oikeuttaako se nyt sitten moraalittomien naisten teot ja sinun yrityksesi kiistää koko ongelma?

    Äänestä

  • Vasuri' kirjoitti:

    Oletetaanpa että mitä sanoit nykyisestä ja menneisyyden sorrosta; oikeuttaako se nyt sitten moraalittomien naisten teot ja sinun yrityksesi kiistää koko ongelma?

    mitä olen kiistänyt?

    Äänestä

  • uskon asia kirjoitti:

    Jos vika kerran useimmiten miehestä löytyy, niin pitää se uskaltaa myös sanoa.

    Liian usein on miesten tekojen vastuuta yritetty työntää naisten syyksi. Vielä tänäkin päivänä.

    Pitäisi miettiä miksi nämä miehet kuvittelevat omistavansa naiset. Taitaa löytyä historiasta syyt. Omistihan mies ennen naisen omaisuudenkin. Naisen sai myös avioliitossa ennen raiskata jne. ja tietenkin uskonnolliset syyt: mies on vaimonsa pää.

    Nainen saa lyödä miestä, mutta mies ei saa lyödä naista, heh 1.

    "Liian usein on miesten tekojen vastuuta yritetty työntää naisten syyksi. Vielä tänäkin päivänä."

    Niinpä niin, eli nyt vähän halutaan antaa takaisin, heh 2.

    Koskahan feministit selvittäisivät itselleen, mitä tarkoittaa sp:n tasa-arvo.

    Heh 3

    Nämä hekotukset ovat ihan vain sinun omia hekotuksiasi.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Nämä hekotukset ovat ihan vain sinun omia hekotuksiasi.

    Se on viesti kaikilta miehiltä teille femmareille. Miehet tavoittelevat sp:n tasa-arvoa. Olisi ihan hedelmällistä, jos miesten ja feministien tavoitteet olisivat yhteneväiset. "Alas sukupuoliseparatismi!"

    Äänestä

  • ... ole kirjoitti:

    "Nainen saa lyödä miestä, mutta mies ei saa lyödä naista, heh 1.
    Niinpä niin, eli nyt vähän halutaan antaa takaisin, heh 2. "

    ja käsitys tasa-arvosta.

    Äänestä

  • teillä miehillä kirjoitti:

    "Nainen saa lyödä miestä, mutta mies ei saa lyödä naista, heh 1.
    Niinpä niin, eli nyt vähän halutaan antaa takaisin, heh 2. "

    ja käsitys tasa-arvosta.

    siinä sinulle oli? "Nämä hekotukset ovat ihan vain sinun omia hekotuksiasi."

    Äänestä

Kirjoitus oli hyvä tiivistelmä parisuhdeväkivallasata eikä ole ristiridassa muun väkivaltailmiöstä saadun tiedon kanssa.

Äänestä
  • Nainen potkasee miestä munille, tai vetää paistinpannulla päähän. Tästä mies kostaa ja vetää naiselta silmän mustaksi. Ulkopuoliset päivittelevät että siinä on taas yksi vaimoaan hakkaava mies.

    Mä oon tässä viimeisen parin päivän aikana yrittänyt täällä palstalla just sanoa sitä, että ilkeä mies ei aina hakkaa viatonta kilttiä naista. Vaan naisessa on itsessäänkin monesti vikaa. Myös nainen harjoittaa henkistä väkivaltaa, kuten tuossa kirjoituksessa anettiin naiselle oikeus hakata, kun mies käyttää henkistä väkivaltaa.

    Joo en ole sit koskaan hakannut naista. Mutta jos tulis ja potkis mua munille tai vetäis paistinpanulla päähän. tilanne muuttuis. Musta tulisi yksi naisia hakkaava mies sen jälkeen, sit mä voisin mennä miesten ryhmään kertomaan muiden väkivaltaisten hakkaajien kanssa, kuinka me ollaan paskoja ja meidän täytyy vaan kääntää toinen poski jos joku lyö paistinpannulla toiselle.

    Äänestä

  • ..jos lukee netistä artikkeleita aiheesta ja vertaa niitä suomalaisiin, niin ei voi muuta kuin ihmetellä..

    ..ristiriita on suorastaan huutava, mutta vähintäänkin kysymyksiä herättävä..

    Äänestä

  • j.pukkila kirjoitti:

    ..jos lukee netistä artikkeleita aiheesta ja vertaa niitä suomalaisiin, niin ei voi muuta kuin ihmetellä..

    ..ristiriita on suorastaan huutava, mutta vähintäänkin kysymyksiä herättävä..

    Ei riitä että lukee netistä artikkeleita näistä kysymyksistä. Täällä(kin) on useaan kertaan jo tuotu esiin se fakta, että ulkomaisia "artikkeleita" ei voi verrata meillä tehtyihin, koska NÄKÖKULMA tai TUTKIMUSMETODI saattaa antaa erilaisia lopputuloksia vaikka ne sinänsä - yksittäisisnä tutkimuksina - pitäisivätkin paikkansa. Tutkijat osaavaat käyttää näitä ulkomaisia tutkimuksia oikealla tavalla hyväkseen, ja verrata niitä omiin tutkimuksiinsa, joista sitten lopuksi muodostuu "niitä meillä tehtyjä tutkimuksia", kuten tuo aloituksen linkki esimerkiksi.

    Alkaa jo kieli puutua ja väsymys käydä käpälään näitä samoja asioita jankuttaessa...

    ...Juu, kukaanhan ei pakota. Mutta jos totuus on toinen, on ainakin minun tässä kysymyksessä vaikea olla hiljaa. Tiedän miten suunatonta kärsimystä, työkyvyn menettämisiä, halvanaantumisia, masennusta ja vihaa - jatkettu väkivalta aiheuttaa ihmisille. Kestää kauan ennen kuin väkivallan kohde voi antaa anteeksi pahoinpitelijälleen ja alkaa jälleen elää normaalia elämää.

    Äänestä

  • mez-o kirjoitti:

    riippuen ketkä sen ovat tehneet, ei niinkään missä maassa ne on tehty. Poliisien, sosiologien, psykologien, lääkäreiden jne. tekemät tutkimukset eroavat vain siinä miltä kantilta he katsovat asiaa.

    >Tiedän miten suunatonta kärsimystä, työkyvyn menettämisiä, halvanaantumisia, masennusta ja vihaa - jatkettu väkivalta aiheuttaa ihmisille. Kestää kauan ennen kuin väkivallan kohde voi antaa anteeksi pahoinpitelijälleen ja alkaa jälleen elää normaalia elämää. <

    Niinpä. Haluan vain muistuttaa että parisuhdeväkivallassa on kyse kahdesta henkilöstä joita yhdistää, sitoo toisiinsa monet psykologiset tekijät.

    He elävät molemminpuolisen sietämättömien tunteiden kierrätyksessä. Heitä yhdistää kokonaisuuspersoonallisuuden kehittymättömyys. Heillä molemmilla on käytös- ja tunne-elämän häiriöitä. Molemmat ovat haavoittuvia ja ylireakoivat helposti vastoinkäymisiin. Molemmat ovat ollet uhreja jo ennekuin he lyöttäytyivät yhteen. Molemmat ovat väkivallan kierteen uhreja, missä riippuvuus koetaan rakkautena. Molemmilta puttuu kyky todelliseen empatiaan, kyky eläytyä toisen asemaan. Heidän äitisä (molemmat vanhemmat yleensä) eivät ole kyenneet myötäelämiseen ja näin ollen lapsi ei voi omaksua myötäelämsien taitoa.

    Jotta voitaiisin auttaa partnereita on heidän molempien ensin kyettävä ottamaan ja näkemään vastuu omasta osuudestaan tapahtumiin. Vaikein tehtävä on anteeksianto, niin toiselle kuin itselleen. Vasta sitten on mahdollisuus parantua käytös- ja tunne-elämäna häiriöistä.

    Tämä prosessi olisi molempien osapuolien käytävä läpi, varsinkin omien lasten takia. Molemmat vanhemmat olisi saatava ymärtämään lasten kohtalo tässä väkivallan kierteessä.

    Vastuuntuntoiset vanhemmat eivät halua että heidän lapsensa eläisi väkivaltaisessa ilmapiirissä tai vanhempiensa kanssa joilla on käytös- ja tunne-elämän häiriöitä. Sen ymmärtäminen on koko väkivallankierteen avain tekijä. Tuosta on hvyä lähteä kehittämään uusia terveitä tapoja, jotka johtaa terveisiin ihmisuhteisiin.

    Äänestä

  • Ruosutar kirjoitti:

    To mitä tuot esiin ensimmäisessä kappaleessa on selvää.

    Mutta tämä ei tutkimusten eikä saamani muun tiedon mukaan pidä paikkansa:

    "Molemmat ovat ollet uhreja jo ennekuin he lyöttäytyivät yhteen. Molemmat ovat väkivallan kierteen uhreja, missä riippuvuus koetaan rakkautena. Molemmilta puttuu kyky todelliseen empatiaan, kyky eläytyä toisen asemaan. Heidän äitisä (molemmat vanhemmat yleensä) eivät ole kyenneet myötäelämiseen ja näin ollen lapsi ei voi omaksua myötäelämsien taitoa."

    Nämä ovat näkemyksiä jotka olivat lääketieteessä voimassa noin parikymmenetä vuotta sitten. Väkivallan uhri nähtiin MYÖS moniongelmaisena samoin kuin väkivallantekijä. Mutta uudempi tieto on kumonnut nämä näkemykset sen jälkeen kun parisuhdeväkivaltaa alettiin enemmän tutkia.

    Pitää paikkansa, että tilanne on USEIN tämän suuntainen kuin tuossa lainauksessani. Tarkkoja prosenttilukuja tuskin on tiedossa, mutta kahdestakymmenestä turvakodeissa olleista haastatelluista, noin 25% näyttäisi kokeneen väkivaltaa ainoastaan yhdessä parisuhteessa. Yleensä nämä samat henkilöt eivät olleet kokeneet tai nähneet myöskään lapsena kotona minkäänlaista väkivaltaa.

    Uusimman tutkimuksen mukaan Suomessa naisista ei tule välttämättä väkivallankäyttäjiä aikuisena vaikka olisivat kokeneet ja nähneet väkivaltaa lapsena, samoin kuin esimerkiksi USA:ssa. Miesten kohdalla asia olisi toisin.

    itselleen että lapsuudenkodin olot eivät olleet lapselle suotuisat. Toisaalta kuinka hän voisi tietää että on perheitä missää näin ei ollut. Hän luulee että kaikissa perheissä oli samoin. Tuosta on tullut heille normi ja se ainoa malli.

    Väitit että kirjoittamani näkökannat olisivat kaksikymmentä vuotta vanhoja eivätkä enää pätisi. Kykä ne van pätevät. Nämä ongemat kulkevat sukupolvesta sukupolveen. Mahdoliisuus katkaisita kehistysketjua on vasta kolmannella tai neljännellä sukupolvella jos he eivät saa aikaemmin apua.

    Heitä on kuitenkin hankala auttaa, koska he eivät suostu ottamaan terapia apua vastaan. Se on aivan liian vaativaa ja kivuliasta tutustua omaan itseensä ja omiin motiiveihinsa.

    "Väitit että kirjoittamani näkökannat olisivat kaksikymmentä vuotta vanhoja eivätkä enää pätisi. Kykä ne van pätevät"

    Parisuhdeväkivallasta alettiin puhua Euroopassa enemmän vasta 1960-luvulla ja tutkimus sillä saralla käynnistyi pikkuhiljaa sen jälkeen. Nuo sinun esittämäsi näkemykset ovat perua tuota edeltävältä aikakaudelta.

    Kannattaa lukea vaikkapa Auli Ojurin Väkivalta naisen elämän varjona (2004). Tai Leo Nyqvistin Väkivaltainen parisuhde, asiakkuus ja muutos (2001). Tai mitä hyvänsä uudempaa tietoa, jos halua pysyä aikansa tasalla.

    Äänestä

  • mez-o kirjoitti:

    Ei riitä että lukee netistä artikkeleita näistä kysymyksistä. Täällä(kin) on useaan kertaan jo tuotu esiin se fakta, että ulkomaisia "artikkeleita" ei voi verrata meillä tehtyihin, koska NÄKÖKULMA tai TUTKIMUSMETODI saattaa antaa erilaisia lopputuloksia vaikka ne sinänsä - yksittäisisnä tutkimuksina - pitäisivätkin paikkansa. Tutkijat osaavaat käyttää näitä ulkomaisia tutkimuksia oikealla tavalla hyväkseen, ja verrata niitä omiin tutkimuksiinsa, joista sitten lopuksi muodostuu "niitä meillä tehtyjä tutkimuksia", kuten tuo aloituksen linkki esimerkiksi.

    Alkaa jo kieli puutua ja väsymys käydä käpälään näitä samoja asioita jankuttaessa...

    ...Juu, kukaanhan ei pakota. Mutta jos totuus on toinen, on ainakin minun tässä kysymyksessä vaikea olla hiljaa. Tiedän miten suunatonta kärsimystä, työkyvyn menettämisiä, halvanaantumisia, masennusta ja vihaa - jatkettu väkivalta aiheuttaa ihmisille. Kestää kauan ennen kuin väkivallan kohde voi antaa anteeksi pahoinpitelijälleen ja alkaa jälleen elää normaalia elämää.

    ..ei todellakaan riitä lakien säätämisen pohjaksi ja toisen sukupuolen syyllistämiseksi pelkkä luulo..

    ..joka tapauksessa on käsittämätöntä, miksi muualla asiat ovat niin peräti toisenlaiset kuin meillä väitetään olevan..

    Äänestä

Ylpeyttä, oikeutettua, kuulostaapa aika vastuuntuntoiselta.

Liekö tunnustus vääryydestä tullut vasta kuulusteluissa kun ei enää voi perääntyä?

Voiko tuosta artikkelista nyt johtaa sellaisen käsityksen että moraalittomat naiset pönkittävät luonnollista alempiarvoisuuttaan käyttämällä kunniattomia ja vaarallisia keinoja enemmän kuin miehet?

Äänestä
  • "ylpeyttä siitä, että on tehnyt jotain puolustaakseen itseään."

    Äänestä

  • itseään? kirjoitti:

    "ylpeyttä siitä, että on tehnyt jotain puolustaakseen itseään."

    En tietenkään väitä etteikö saisi.

    Täytyy kuitenkin olla jonkinlainen käsitys kunniasta ja itsekurista.

    Sitten kun on todisteet pöydässä siitä että itsepuolustus on ollut juuri sitä, niin ei kai siinä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

paha olli kirjoitti:

"Suurin osa haastattelemistani naisista tiesi tehneensä väärin lyödessään. Useimmat ottivat vastuun teostaan ja pitivät sitä jossain määrin oikeutettuna. Syyllisyyden ja häpeän tunteiden rinnalla esiintyi myös ylpeyttä siitä, että on tehnyt jotain puolustaakseen itseään.", sanoo emmi lattu -niminen "tutkija" aviisi -lehden haastattelussa.

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=06/2006&id=0abb0ee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu