lukekaa

kun itse olen kokenut ja läpikäynyt kyseisen asian, nimittäin minun pikkuveli tykkäsi lähteä pois täältä ja teki itsarin 25v. ymmärrän kyllä, kun ihminen on sairas ja parantumis mahdollisuutta ei ole, niin näin ollen itse voi päättää mitä tekee. ja toisten on hyväksyttävä mitä aikoo/yllättäin tehdä, eikä tarvitse kantaa syylisyyttä siitä olisinko voinut jotenkin auttaa tai mitä olisin voinut tehdä.
Ei sitä pysty kukaan eikä mikään estämään, jos haluaa tuhota itsensä, täytyy ajatella siinäkin kohtaa, että hänen ratkaisunsa oli tämä ja muuta vaihtoehtoa ole kuin hyväksyä, toki aikaahan vie, mutta sydämmessä säilyy ainiaan ja suru muuttaa muotoaan.
Siitä aikaa kauan -78v. menetin ihanan velipojan ja isoveli hukkui -86 että tätä surutyötä on saanut työstää jatkuvasti, siihen samaan syssyyn mennyt vanhemmat, aviomies ja appivanhemmat, voin sanoa, että elämä ollut joskus aika turra, on vaan pitänyt jaksaa ja mennä eteenpäin ja lapset hoitaa, nyt jo aikuisia, ei ole ruusuilla tanssimista aina ollut, mutta elämä jatkuu ja muistot elää.
Tässä minun tarinani lyhkäisesti.
Tämäpäivä on lahja, kun saan vielä jatkaa matkaa, tässä upeassa keskiiässä.

Ostin kirjan heti isäni kuoleman jälkeen. Kirjaa oli rankkaa lukea- välillä hymyillen, yleensä itkien... Kirja lohdutti, vaikkei isäni itsemurhaa tehnytkään.