Huomasin juuri, että tuolla alempana, nyt jo täyttyneessä keskustelussa minulta kysyttiin mielestäni aivan hassu kysysmys: "Miksi sinulla on niin hyvä olla?" Pitäisi kuulemma perustella...
Siis mitä ihmettä? Hyvä olohan on elämän perustila; paha olo on poikkeama. Nelikymppiseen elämääni on mahtunut surua, pettymystä, jopa suoranaisen kärsimyksen aikoja, mutta ne ovat poikkeuksia. Pystyn selittämään ne tuntemukset eli sen, miksi minulla oli paha olo. Sen sijaan en osaa kovin hyvin eritellä hyvän olon syitä: sehän on normaali olotila.
Minulla on siis hyvä olo seurakunnassani ja hiippakunnassani, pappiemme ja piispojemme ohjauksessa. Minulla ei ole mitään syytä tuntea pahaa oloa. Toin tämän esiin vastauksena kirjoitukseen, jossa puhuttiin kollektiivisesta kivusta, minkä koin ylimielisenä yleistyksenä: minun tuntemuksistani yritettiin väittää jotain, mikä ei ole totta. Olenhan yksi niistä, joihin "me"-sanalla viitattiin eli suomalainen katolilainen, hiippakuntamme jäsen.
Siis mitä ihmettä? Hyvä olohan on elämän perustila; paha olo on poikkeama. Nelikymppiseen elämääni on mahtunut surua, pettymystä, jopa suoranaisen kärsimyksen aikoja, mutta ne ovat poikkeuksia. Pystyn selittämään ne tuntemukset eli sen, miksi minulla oli paha olo. Sen sijaan en osaa kovin hyvin eritellä hyvän olon syitä: sehän on normaali olotila.
Minulla on siis hyvä olo seurakunnassani ja hiippakunnassani, pappiemme ja piispojemme ohjauksessa. Minulla ei ole mitään syytä tuntea pahaa oloa. Toin tämän esiin vastauksena kirjoitukseen, jossa puhuttiin kollektiivisesta kivusta, minkä koin ylimielisenä yleistyksenä: minun tuntemuksistani yritettiin väittää jotain, mikä ei ole totta. Olenhan yksi niistä, joihin "me"-sanalla viitattiin eli suomalainen katolilainen, hiippakuntamme jäsen.
Vastaukset 91
Vanhimmat
vain yksinkertaisesti on aika kehittymätön maku?
Sepä oli hauska ajatus! Että makuasioista tässä onkin kyse...?
vanhana katolilaisena ei nimittäin ole nykyisessä piispassa ja nykyisen Suomessa vaikuttavissa katolisissa papeissa kehumista. Sen sijaan luterilaisessa kirkossa on paljon hyviä ja hienoja pappeja ja pari ihailtavaa on myös ortodoksisessa kirkossa. Voin jopa sanoa kiitollisena, että ovatpa suorastaan ystäviäni, iso lahja tässä elämässä.
Juu, minullakin on ystävä, joka on luterilainen pappi. Mutta miten se tähän liittyy? Tämä luterilainen pappi on minulle läheisempi kaveri kuin oma pappini, mutta silti minulla on hyvä olla seurakunnassani. En etsi kirkkomme papeista kavereita vaan hengellistä ohjausta. Odotan, että he hoitavat pappisvirkansa eli jakavat sakramentteja, siis sakramenteissa välittyvää Jumalan rakkautta, ja opettavat tinkimättömästi, tekemättä kompromisseja muodinmukaisten trendien kanssa. Ja mielestäni saan tämän kirkkomme papeilta. Koen, että pappimme ovat kiinnostuneita hengellisestä kehityksestäni. Ei ole valittamista.
tuota vaan sitä, että katolisten pappien taso Helsingin hiippakunnassa on paljon alle tyydyttävän tätä nykyä. Muualla on hengellisen viran haltijoissa paremmin asiat, Suomessa siis toisissa kristillisissä kirkoissa. Mainitsin vain kiitollisuutta tuottavan asiana, että muutamasta hienosta papista olen lisäksi vielä ystävänkin saanut. Tulkitsit siis painotukseni virheellisesti. Puhuin ensisijaisesti siitä, millaisia pappeja ja piispoja on maassamme eri kirkkokunnissa ja että me katolilaiset olemme vetäneet todella lyhyen tikunnysän. Monen katolilaisen tavoin tavoin minulla on hyvin paha olla hiippakunnassani ja seurakunnassani. Odotetaan, kyllä ne silmät sinullakin avautuvat, Sole ja alun hurmio karisee. Sitten palaa realismi ja tarkempi havaintokyky.
oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, jotka ovat masentavan pahasti retuperällä katolisessa kirkossa yhtä lailla maailmalla kuin Helsingin hiippakunnassa, eivä ole mitään muodinmukaisia trendejä. Ne ovat Jeesuksen opetuksen ydintä.
Nyt tätä "alun hurmiota" on kestänyt jo sen verran monta vuotta, että ei taida aika enää tehdä sitä, mitä sinä toivot. Olin kirkkomme jäsen jo ennen nykyistä piispaamme. Vertailukohta siis on. Ja olen tyytyväinen. Minulla ei ole mitään moitittavaa pappiemme tasossa: he tekevät hyvää työtä.
Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat käsitteitä, joita tulkitaan kovin eri tavalla. Siksi kiinnostaa, mitä sinä tarkoitat. Minä en nimittäin ainakaan naisena ole kokenut minkäänlaista epätasa-arvoa kirkossamme. Papit ovat kohdelleet minua myös hyvin oikeudenmukaisesti.
aika! Nyt minun on ihan pakko olla varma siitä, että Sole murjoo vitsiä. Muuten ei voi olla. Vai että on se oikein tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden keidas tuo änkyräkonservatiivipaavien Vatikaani ja Wrobelin pikkuhiippakuntakunta. Nyt vaan osuit, Sole, niin arkaan paikkaan, että ei jaksa nauraa. Rohkeasti mustaa on huumorisi kyllä ja siitä pisteet.
Uskon kyllä, että ns. vanha katolilainen ei säästele voimiaan yrittäessään pilkata ja nälviä ns. nuorta katolilaista, joka ei tunnusta vanhan ylivertaisuutta. Mutta tapa jolla puhut paavista, pistää kyllä miettimään, oletko katolinen lainkaan.
Mutta vastaan silti viestiisi, sillä käytit yhtä kiinnostavaa sanaa. Tunnustan ilolla, että olen konservatiivi. Konservatiivisuus on minulle, kuten miljoonille muillekin katolilaisille, luterilaisille, muslimeille, ateisteille jne., positiivisesti latautunut termi. Änkyrä-alkuliite ei kuulosta hyvältä, mutta koska se kaiketi on vahvistava liite, niin tässä tapauksessa - änkyräkonservatiivi - se vahvistaa hyvää asiaa.
katolilainen, mutta syvästi tyytymätön kahteen viimeisimpään paavinimitykseen. Voin vakuuttaa, että laillani ajattelevia liberaaleja katolilaisia on maailmassa hyvin paljon. Ovatko "hyvät pappisi" salanneet sinulta tämänkin? Järkytyitkö nyt kovinkin? Oli sinulle suuri yllätys, että meitä kriittisiä, omilla aivoillamme ajattelevia katolilaisia yhä on ja me kaikki emme rakasta näitä änkyräkonservatiivippaveja ja heidän tuhoisia linjauksiaan. Ja silti olemme katolilaisia ja odotamme parempia aikoja kirkollekin, maailmassa elävistä ihmisistä puhumattakaan!
on aivan liian kallis jätettäväksi _pelkästään_ konservatiivien käsiin. Siinä tapauksessa se nimittäin tuhoutuisi, koska konservatismi ei arvosta tradition elävyyttä. Uskon kuitenkin, että erilaisuutta tarvitaan, joten kestäkäämme toisiamme.
Jokainen voi oppia jotain toiselta eikä kukaan ole täydellinen. (Edesmennyt paavi Johannes Paavali II itse muistutti tästä asiasta.)
Odotelkaa te vaan. Sillä aikaa miljoonat ovat iloisia näistä viimeisimmistä paaveistamme ja rakentavat kirkkoa heidän ohjauksessaan. Odotelkaa te vaan kaikessa rauhassa. Sillä aikaa me viemme kirkko tulevaisuuteen.
Katolisten pappien taso on paljon alle tyydyttävän.
Kuinka kehtaat puhua näin papeista jotka käyttävät koko elämänsä meidän hyväksi.
Heillä on enemmän tehtävää kuin he jaksavat suorittaa, silti he jatkavat eteenpäin. Meillä on monia sydämellisiä ihmisiä, pappeina!
Kyllä meidän pitää rakastaa myös "näitä vähemmän mukavia pappeja".
Eri mieltä voi olla, mutta kaikkia lähimmäisiään pitää pyrkiä rakastamaan, vaikka se on vaikeaa!
p.s. "ankkajalalle" älä vaivaidu!
se taso ei riitä! Ongelma onkin ehkä siinä, että vaikka miten ainakin osa yrittää parhaansa, niin taso jää reippaasti edes tyydyttävän alle. Edes suomen kielen oppimiseen eivät kyvyt ja into riitä. Sydämellisiin pappeihin en ole vanhojen pappien, niiden oikeasti, lämminsydämisten kuoleman jälkeen tässä hiippakunnassa törmännyt. Sitä paitsi pelkkä sydämellisyys ei papin tehtävien hoidossa valitettavasti riitä. Riittäisikö sinulle, että kun joutuisit leikkaukseen niin sinulle kerrottaisiin, että sinut leikkaava kirurgi on tosin käynyt kirurgiasta vain viikon kirjekurssin kielellä, jota hän ei oikeastaan osaa. Mutta älä huoli, hän on hyvin sydämellinen ihminen! Menisitkö rohkein mielin puukon alle?
Minä en menisi.
meidän ei tarvitse rakastaa ja nöyristellä meille pahaa tekeviä.
Ankkajalalla on oikeus kirjoittaa tänne siinä kuin muillakin. Älä viitsi tuoda yksityiselämänne kinoja tänne, jooko.
(kuuluu käsien taputusta yhteen).
Ymmärrän kantasi pappien (piipojen)suhteen, sinulla on täysi oikeus tuntea näin..Ei ole minun asiani soimata sinua/muita, olen eri mieltä kuitenkin ja en voi tunteelleni mitään.
En pysty inhoamaan/vihaamaan ketään heistä, vaikka he tekevät vääryyttä.
Ristiriitainen persoona Escriva on kiteyttänyt asian kirjassaan "Tie" jotenkin näin:
"Jumalaa ei voi rakastaa ellei kunnioita pappia".
Näin minä suurinpiirtein asian näen/tunnen.
molemmilla rakkus, nöriytely ja kunnioitus sekaisin. Minusta niitäkin pitää rakastaa, jotka tekevät pahaa, mutta kaikenlainen nöyristely on turhaa. Lisäksi väite, että jos en kunnioita pappia, en voi rakastaa Jumalaa, on mieletön.
ja tätä amazonia vielä jotkut kinuavat sheriffin tehtäviä hoitamaan?! Ei kerta kaikkiaan, ei ei!
Kestetään toisiamme! Kyllä meillä siihen rahkeet riittää, kirkkolaiva kun pitää sisällään toinen toistaan oudompaa kengänkuluttajaa - itse olen niitä oudoista oudoimpia, yritänhän vielä pitää kiinni siitä mistä kirkko opettaa sen sijaan että soutelisin omillani.
eikö se jo isestään riitä? Jos sitä on pakko todistella, herää kysymys, että....
Mutta minähän selitin avauksessa, että minulta nimen omaan pyydettiin selitystä sille, että minulla on hyvä olo hiippakunnassamme. Ja minähän nimenomaan sanoin, että tuo pyyntö tuntui hassulta. Olisiko se pitänyt jättää omaan arvoonsa? Ehkä. Sitten olisit voinut sanoa, että en vastaa kysymyksiin...
Sole hyvä, jos Sinulla on hyvää olo, sehän on mukavaa. Vaikka Sinulta pyydettinkin perusteluja, ei Sinun ole pakko selittää. Riittää kun on hyvä olo. Sitä paitsi, en olisi sanonut mitään, koska pääasia on, että edes jollekulle on hyvää olo.
Toivon todella, että olotila pysyy samanlaisena.
Kuljen laput silmissä kun syvennyt omaan hyvään oloosi seurakunnassa. Varmasti tiedät sisimmässäsi että moni kärsii saman aikaisesti, syitä ei tarvitse toistaa,kaikki ne tiedostavat. Missä on myötätuntosi heitä kohtaan. Me kaikki olemme kirkon pieniä palasia, et vain sinä tai papit.
Osa papeistakin kärsii kirkon ongelmista. Missä on myötätuntosi heitä kohtaan.
Kun joskus puhumme myötätunnosta, silloin kannattaisi muistaa tätä Sinun edellistä kirjoitustasi.
Kahta lyhyttä kysymystä, kuin kahta satuttavaa, todellisuuteen nojaava huutomerkkiä.
Kiitos niistä.
En halua arvailla sitä, kuinka moni kärsii ja kuinka moni voi hyvin, sillä arvailu on turhaa ja lukija ei ole. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että on väärin väittää "meidän kaikkien" kärsivän. En myöskään hyväksy sitä ajatusta, että kärsivät puhukoot "me"-muodossa, hyvin viihtyvät puhukoot "minä"-muodossa.
Lyhyesti: haluan tuoda esiin toisenlaisen kokemuksen. Muistathan myös, että jos minun laillani kokevien näkemys mitätöidään "sokeudeksi" tai "nuoruuden huumaksi", niin yhtä vähätteleviä arvioita löytyisi kyllä myös päinvastaisen kokemuksen arviointiin. Minulle riittäisi, että tyytyisimme kaikki pohtimaan sitä, että asiat voi nähdä toisinkin.
"Minulle riittäisi, että tyytyisimme kaikki pohtimaan sitä, että asiat voi nähdä toisinkin. "
(Syvä huokaus).
Asiat on helppo nähdä toisin. Asioitahan voi mielen määrin käännellä, väänellä jne. Helppoa!
Samalla kumminkin petämme omaatuntoamme, sitä ei voi "huijata". Se ei valehtele. Kuuntele, sisimpääsi, hyvä ihminen!
Ehkä on niin, että omaatuntoa ei voi huijata, mutta omantunnon äänen voi sekoittaa muihin ääniin. Omantunnon ääni on Jumalan ääni ihmisessä, mutta ihminen kuulee paljon muitakin ääniä.
Sinä uskot kuuntelevasi aitoa ja oikeaa omantunnon ääntä. Minäkin uskon kuuntelevani aitoa ja oikeaa omantunnon ääntä. Sinä ehkä koet, että olet tutkiskellut sisimpääsi näidenkin kysymystyn suhteen. Minäkin koen, että olen tutkiskellut sisimpääni näiden kysymysten suhteen.
Ja kuitenkin olemme päätyneet erilaiseen näkemykseen. Sinä uskot, että sinä näet oikein ja minä vääristyneesti tai rajoittuneesti. Minä uskon, että minä näen oikein ja sinä vääristyneesti ja rajoittuneesti.
kun olen ymmärtänyt tyytyväisyytesi Suomessa katolisen nykyjohtoon, piispaamme, niin esittäisin muutaman kysymykset sinulle...
Koska sinä olet tai piispa on viimeksi tervehtinyt (esim. kättelemällä), jutustellut mukavia, keskustellut ihan asiaakin ja milloin esim. piispa on taputtanut sinua olalle ja toivottanut hyvää esim.joulua, pääsiäistä tosi sydämestään jne. Ja milloin hän on rientänyt heti, pitämänsä messun jälkeen kättelemääm kaikkia seurakuntalaisia sydämellisesti hymyillen ja kerro minulle miksi häneltä ei onnistu huomenna seurakuntalaisten jalkojen pesu, arvokas symbolinen ele jonka Jeesus teki rakkaille opetuslapsilleen.
Milloin olet tuntenut että piispa todella välittää sinusta/meistä, niinkuin hyvä paimen, joka rakastaa kaikkia laumansa karitsoja.
Miksi hän haluaa olla meille vain puolikas piispa ja pitää yliopistovirkansa kotimaassaan, jo näin monen vuode aikana, hän ei tnnu edes luopuvansa siitä joskus. Rakastaako hän meitä vain puolittain.
Miksi hän ylipäätänsä otti piispan toimen vastaan n. kuusi vuotta sitten, jos hän ei sitä kykene/halua hoitaa sekä sitoutua siihen eikä integroitua tänne Suomeen. Pitääkö hän meitä hölmöinä. Mielestäni me olemme aivan tavallisia ihmisiä, kuin missä tahansa maassa.
Kyllä minusta on rohkeutta myöntää myös tekemänsä virheet, muuten saa hyvin kylmän ja laskelmoivan miehen viitan hartioilleen.
Kerro minulle miksi täällä palstalla ei kukaan, ei kukaan kerro mitään hauskaa, hassua, onnellista tai muuten erikoista asiaa tai tapahtumaa jonka puhui tai koki piispamme kanssa. Jotakin sellaista inhimillistä pientä/suurta asiaa hänestä, joka kuuluu ihan normaalien ihmisten normaaleihin jokapäiväisiin elämiin ja kanssakäymisiin.
Sanon sinulle Sole, ennen ajattelin aivan kuin sinä, kaikki on hyvin täällä Suomen katolisessa hiippakunnassa, rohkenen nyt sanoa sen, olin väärässä. Kaipaan ja ikävoin piispaamme Paulia ja olen varma että hän sieltä jostakin näkee tämän kaiken kärsimyksen.
Uskon vakaasti joku päivä saamme uuden piispan, joka rakastaa meitä. Nykyinen ei halua, tiedätkö sinä miksi?
Kaikkein eniten minua on tämä piispan vetäytyminen kanssakäymisestä ihmetyttänyt pyhiinvaelluksilla. Olin viime vuonna itse Köyliössä ja kuulin ystäviltä Nousiaisten messusta. Piispa oli kummallakin pyhiinvaelluksella liikkeellä omalla autolla sen sijaan, että hän olisi tullut meidän kanssamme bussilla. Kun ollaan yhteisellä vaelluksella, paimenen odottaisi kulkevan laumansa kanssa.
Köyliössä hän messun jälkeisellä perinteisellä puffettipaikalla meni syrjään syömään eväitä sisarten seuraan, selkä päin meihin kirkkokansaan. Se tuntui minusta loukkaavalta. Niin se on, hän ei rakasta meitä niin kuin paimenen pitäisi.
Ehkä tiedät Amazon, että minä joskus opetin uskontoa (luit oikein!) Englantilaisessa Koulussa noin 16 vuotta. Jälkikäteen voin rehellisesti ilmoittaa, että kukaan ei itkenyt tunneillani (vitsi, vitsi)
No. Kun paastoaika oli käsillä, jokainen luokka mahdollisesti opettajineen meni ripille. Minulle kävi noin, että luokkani odotti eräässä luokassa itse piispa. Kun viimeinen oppilas tuli ulos, hän sanoi minulle, että piispa odottaa.
Menin sisään ja ystävällinen ääni sanoi, että odotin jo sinua. Huh, huh, nyt se sitten alkaa.
Kerroin tarinani ja hiljenin.
Seurasi hetken hiljaisuus. Sen aikana me molemmat kuljimme läpi sen tarinaa mitä olin kertonut.
Hiljaisuus loppui jossakin vaiheessa ja en olekaan huomannut, että piispa nousi istualtaan ylös, tuli minun selän taakse, laski kahta, suurta kämmentä olkapäälläni ja iloisella äänellä sanoi seuraava: "kiittäkämme Jumalaa hyvästä ripistä". Luulin, että olen unessa. Nousin ylös ja astuin ulos huoneesta. Ennen kuin suljin oven perässäni, stentorilainen ääni saavutti minua ja herätti unestani: "mutta kymmenen Ave Maria sentään".
Voitko kuvitella, että tällainen voisi toistua TÄNÄÄN????????????
juuri jotakin tämän tapaista yritin kuvata ja kertoa sanoin.
Kerro minulle missä ovat ne iloiset ja onnellisten hetkien tarinat hänen kanssaan, oletko kuullut jonkun kertoilevan niistä joskus jossakin? Minä en ole kuullut vielä ainuttakaan.
Oikeastaan julistan ETSINTÄKUULUTUKSET niistä tarinoista, kertokaa hyvät ihmiset!
kuule en tiedä, riippuisi ainakin siitä onko sinulla ja piispa wrobelilla yhteistä kommunikointi kieltä yhteiseen rippiinne...
Minä en ainakaan osaa puolaa tai saksaa, myönnetään olen melko oppimaton, joten piispalle en voisi mennä ripittäytymään, ainakaan lähiaikoina, en tiedä miten hän suhtautuisi jos ottaisin tulkin mukaan...
Olet kirjoitellut aikaisemmin että olet uskonnonopettaja. Tiedät varmaankin että katolisista "oikea-oppineista"/pätevistä uskonnonopettajista on taas/edelleen huutava pula. Kiinnostaisiko sinua taas opettaa?
kysyn ja ehdotan. Opettajia tarvitaan.
Olipa yllättäviä kysymyksiä! En ollut kuvitellut, että joku odottaisi piispalta tuollaisia asioita... esimerkiksi olalletaputtamista.
Piispa on tervehtinyt minua ystävällisesti joka kerta kun tapaamme. Emme tapaa kovin usein, mutta ihan riittävän usein - en kaipaa nykyistä enempää kontakteja kehenkään pappiin tai piispaan, enkä ole koskaan kaivannut.
En toivo mukavaa jutustelua, enkä missään tapauksessa olalle taputtamista piispalta. Miksi ihmeessä kaipaisin??? Minulla on juttuseuraa ja olalletaputtajia ihan tarpeeksi muutenkin, ei siihen piispaa tarvita. Sen sijaan kaipaan häneltä hengellistä ohjausta, opetusta, tietoa siitä, mitä kirkko opettaa mistäkin asiasta. Itse päätän, uskonko vai en, mutta haluan, että piispa kertoo mahdollisimman täsmällisesti ja trendeistä piittaamatta kirkon opetuksesta.
Piispa on hymyillyt minulle ystävällisesti, mutta en tosiaankaan odota, että hän messun jälkeen singahtaisi kättelemään minua tai muitakaan. En odota sitä omilta Marian papeiltakaan, vaikka toki aina kättelemme, kun kohtaamme.
Minä en kaipaa piipaa kaveriksi, en kaipaa piispan kosketusta - sitä varten ovat ihan toiset ihmiset, jotka kuitenkaan eivät kykene täyttämään elämässäni sitä osaa, minkä piispa ja papit täyttävät. Siis hengellisen opettajan ja ohjaajan osaa, joka mielestäni on paimenen todellinen tehtävä.
Jotenkin tuntuu - mikä on minulle täysi yllätys - että osalla ihmisistä on vääriä odotuksia piispan suhteen. Minulle on täysin käsittämätöntä, jos joku loukkaantuu siitä, että piispa söi ruokansa sisarten kanssa selkä häneen päin. Mitä sitten? Ei se, että piispa jutustelee joidenkin seurakuntalaisten kanssa iloisesti syödessään tarkoita, että hän rakastaa seurakuntalaisia enemmän kuin sisarten kanssa syödessään.
Ja nämä iloiset ja onnelliset tarinat... siis pitääkö piispan kanssa olla jotain hauskoja sattumuksia tai erityisiä tarinoita kerrottavaksi? Miksi? Hän vastaa ystävällisesti, kun häneltä kysyy jotain ja tervehtii lämpimästi hymyillen... mutta en minä ole pyrkinyt viettämään hänen kanssaan mitään "iloisia hetkiä". Miksi olisin?
Piispan ei tarvitse olla seuramies, hänen pitää ohjata ja opettaa eli paimentaa laumaa. Iloiset juttutuokiot eivät ole minulle mitään paimentamista, jota piispalta odotan.
Nautin hauskoista juttuhetkistä ystävien ja kavereiden ja joidenkin tuttavien kanssa, mutta minulla on piispan suhteen ihan muunlaiset odotukset.
vastauksestasi.
teemme, jos hän on vain kirkon opin välittäjä. Eikö koko virka ole turha tällaisessa maassa, jossa on 100%:n lukutaito, ja itse kukin voi lukea katekismuksesta sen opin?
Minusta sinun asennoitumisessasi on aimo annos luterilaisuutta. Kyllä katolisen paimenen on tarkoitus olla ihmisiä lähellä, heidän keskuudessaan. Katolisuus on minun mielikuvassani ensisijaisesti yhteisöllisyyttä, yhdessä vaeltamista. Puhdasoppisuus on tärkeää mutta vasta toissijaista.
Akateemisesti koulutettuna viestintäalalla toimivana ihmisenä voin todeta, että katekismuksen lukeminen ei riitä. Aina tulee uusia kysymyksiä ja tilanteita, jotka vaativat tulkintaa. Aina tarvitaan myös saarnoja, jotka ovat minulle antaneet erityisen paljon.
Katekismus on hyvä kirja, mutta se ei riitä kaikissa tilanteissa, uusien kysymysten edessä. Eikö se luetun ymmärtäminen aina tunnu niin helppoa olevan, joten tarvitaan lisäselvityksiä, lisää opettamista.
lämpö, välittäminen ja välittämisen osoittaminen jotenkin piispallisesta kaitsentatehtävästä suoriutumisen? Eivät nuo ainakaan piispa Paulia estäneet, ja ihme ja kumma kun hän selvisi vielä tuosta piispallisesta kaitsentatehtävästä suorastaan loistavasti. Ja osoitti kiinnostusta pienimpiinkin ja osoitti aitoa välittämistä kaikista kohtaamistaan. Voi kamala, emme ollenkaan täällä ekumeenisessa Suomessa ymmärtäneet, että sehän on surkeaa piispana oloa sellainen ja ihan tyhjänpäiväistä kaveeraamista! Kiitos, että aukaisit silmämme, Sole.
Ja jos satun joskus samaan kahvilaan, missä piispasi syö kireäilmeisten sisarten keskellä eväitään selin muihin ja puolan kieli raikuu, niin lupaan olla häiritsemättä. Siinähän on silloin vaativa piispallinen kaitsenta menossa, ei sitä sovi häiritä. Kiitos, Sole, olet opettanut minulle hyvin paljon.
ovatko piispa Wrobelin saarnat antaneet sinulle erityisen paljon? Päänkivistystäkö? Pahaa mieltä? Surun ja pahanolon tuntemuksia? Ihmetystä siitä, millainen on saarna kun sitä lihasydämen sijasta laaditaan kivisydämellä...
Jos jaat nuo tuntemukset, siinä tapauksessa et ole ainoa.
Jos taas koet ammentaneesi suuriakin hengellisiä aarteita juuri piispa Wrobelin saarnoista, oletkin ihan ihkaensimmäinen, joka sellaista raportoi... Ei kai vaan ollut aprillipäivä Solella kirjoittaessa mielessä?
Piispan saarnat - kuten kaikkien muidenkin pappien saarnat - puhuttelevat joskus enemmän, joskus vähemmän (eli siis ovat MINUN mielestäni joskus parempia, joskus huonompia).
Päänsärkyä, pahaa mieltä tai surua en ole koskaan saanut yhdestäkään saarnasta. Joskus ei jaksa keskittyä, ajatukset lentävät muualle. Joskus taas on hyvin kiinnostavaa ja joskus saa oivalluksia ja miettimisen aiheita, joskus jää jopa hyvä mieli, vaikka en mitään hyvää mieltä saarnoista haekaan.
Messu, Kirkkokari, pyhiinvaellus.
Rauhan tervehdys, piispa suutelee Jania, takanani kuuluu murina, "ettei vaan tämä saari halkea just nyt"....
Messu loppuu, kaikki menee kotiin. Kaikki seisovat kauniisti jonossa, odottamassa veneitä. Rannan läheisyydessä musta hahmo hyppii kivien päällä gasellin tavoin. Piispa juuri ohittaa KOKO jonoa ja menee ensimmäiseksi veneeseen. Pari puolalaista pappia taputtaa käsiään moisesta urotyöstä. Piispa hymyilee takaisin, veden päällä harras kontakti oli syntynyt. Rannalla taas piispa vuoraa itsensä puolalaissisarten renkaaseen ja divin, disonti raikkuu ilmassa. Jotkut huonosti kasvatetut suomalaiskatolilaiset odottavat kohteliaan matkan päässä, toivossa, että monsignore huomaisi heitä, keskustelemisesta puhumattakaan. Kahvikuppi kädessä tyhjänee, huonosti kasvatettu suomalainen älyää vihdoin poistua.
Paimen.
Ja hänen laumansa.
Missä sinä olet nähnyt kireäilmeisiä sisaria? Ainakin puolalaiset sisaret ovat olleet minulle erittäin ystävällisiä ja mukavia. Ei sillä, että heidän ilmeillään olisi minulle suurta merkitystä, mutta aina nuo hymyilevät, kun tavataan.
Kavereeraaminen ei välttämättä sinänsä estä paimentehtävän hoitamista, mutta tehtävä ei edellytä kavereeraamista. Kavereeraaminen ei kuulu piispan tehtäviin. Jos hän haluaa sitä tehdä, niin minun puolestani. En kuitenkaan halua, että piispa tai pappi taputtelee minua olalle - eikä ainakaan ripin jälkeen.
Pointti on se, että jos pettyy piispaan siksi, että tämä ei ole kiva seuramies ja taputtele olalle, on odottanut vääriä asioita.
Ja juu, voisi olla ihan kohteliasta antaa piispan syödä rauhassa.
muistaakseni jouluyön saarnasta, jossa piispa muisteli demonien aikaansaamaa riivausta ja manaamista? Erkoista? Oliko ajankohta sinusta onnistunut?
sisarista. Nuo puolalaiset minullakin päällimmäiseksi mieleen tulevat. Kiinnostava muuten tuo sinun negaatiosi: koetit kovasti kieltää, mutta automaattisesti sanapari kireäilmeinen sisar sai sinutkin ajattelemaan juuri puolalaisia sisaria. Niin, sama ajatus on ollut suomalaisilla katolilaisilla aina 1970-luvulta asti. Kiva kun olet huomannut sinäkin.
piispan tehtäviin? Miksi piispa ei saa olla ystävällinen, mitä ongelmia siitä seuraa, Sole?
Näitkö koskaan piispa Paulia silloin kun hän vielä eli?
Pahus, en voi kommentoida, kun en jouluna ole ollut piispan messussa ja - ikävä kyllä - olen ilmeisesti missannut tuon tekstin, jos se on ollut Fideksessä. Aihe kyllä kiinnostaisi kovasti!
Puolalaiset sisaret eivät automaattisesti tulleet mieleen, vaan siksi, että aikaisemmassa kommentissa oli sanottu piispan jutelleen vain puolalaisten sisarten kanssa... ja jos "puolan kieli raikaa", niin voisi melkein kuvitella, että puolalaisia sisaria kirjoittaja tarkoitti... että niin paljastava "automaatio"...
varsin paljon julkista keskustelua. Mm. ekumeenisissa kuvioissa silloin pohdittiin paitsi, mitä vikaa Wrobelin pastoraalisissa taidoissa, myös vakavasti sitä, onko piispalla kaikki kunnossa mielenterveyssuunnalla. Kohu oli aika huomattava.
ollut myös Fideksessä, numeroa en muista. Löytyy kun etsii, uskoisin.
merkkiä tiedostamattomasta myöntämisestä ei olekaan, sanoi jo entinen Sigmund ja oli aivan oikeassa. Todistit sen itsekin osaltasi.
Piispan tehtäviin kuuluu hiippakunnan, mukaanlukien papiston ohjaaminen, hengellinen johtaminen, kirkon opetuksen selkeä esillä pitäminen eli paimentyö. Hänelle kuuluu myös hallinnollinen vastuu hiippakunnasta.
Miten niin piispa ei saisi olla ystävällinen? Nykyinen piispa on ollut minulle ystävällinen sillä tavalla kuin minä sen sanan ymmärrän.
Kyllä tunsin piispa Paulin.
Jos ehdin niin etsin, aihe tosiaan on kiinnostava.
me koetamme ehtiä (sen sijaan esim. päivä koittaa mutta ihminen koettaa ehtiä aamupuuron ääreen).
Onko sinun mahdotonta myöntää, että aika ja paikka oli tuolle aihevalinnalle piispallasi ihan harvinaisen epäonnistuneet?
En kommentoi nettikeskustelussa saarnaa, jota en ole itse lukenut tai kuullut.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000101&posting=22000000015365421
Se on se osa tästä: sisäisen rauhan etsimistä.
Tätä etsimistä jatkuu vain niin kauan kuin toivoa etsityn tarpeen täyttymyksestä on.
Asuit ongelman ytimeen. Piispa Józef ei ole paimen, vaan tänne moraaliteologiaa tuputtamaan lähetetty lääninherra, joka tuskin korvaansa kallistaa köyhien, sorrettujen, vangittujen, muukalaisten, murrettujen ja vainottujen hädälle. Hänen katolisessa kirkossaan kaikkien pitää olla täydellistä. Dilemma: sellaista katolista kirkkoa ei ole edes olemassa.
Pari tyyppiä palstalla selvästi ei ole millään lailla sitoutunut järkevään keskusteluun, vaan on kiinnostunut lähinnä riidanhaastamisesta - ihmisten tahallisesta ärsyttämisestä. Heidän suussaan jokainen, joka on eri mieltä heidän kanssaan, on "epäajatteleva", "aikuistumaton", "hurmahenki" sekä "vastakääntynyt", riippumatta siitä, miten vanha tai miten pitkään sitten kirkkoon otettu on. Perusteilla ei ole väliä, pitää olla oikeat mielipiteet.
Ratkaisu ei ole dialogin lopettaminen, koska dialogia ei heidän kanssaan voi aloittaakaan. Ratkaisu on jättää huomiotta se dialogin irvikuva, jota he tarjoavat. Tähän mennessä se näyttää useimmiten toimineenkin - oikeiden inttämiskumppaneiden puutteessa palstalle täytyi jopa tuoda "vastapuolen" irvikuvia (vrt. eräällä toisella keskustelupalstalla taannoin oli samalla henkilöllä kolme nimimerkkiä joukon suurentamiseksi).
Siksipä minä en ainakaan vastaa yhteenkään viestiin, jossa on häivähdys triumfalistista, ilkeää epädialogia.
Sheriffi siis poisti tätä ketjua minun toiveestani - lähinnä minun ja kehtokatolilaisen onnetonta "sanailua". Kiitos siitä hänelle.
Rouskulle sanoisin, että olen kyllä ottanut opikseni tuosta viimeöisestä. Näen nyt asioita, joihin en aijo lähteä mukaan tulevaisuudessa. Nämä ovat tilanteita, joissa ei nähdäkseni edes haluta saada aikaan keskustelua, vaan esimerkiksi mitätöidä toisen osapuolen mielipide "liian lyhyeen" kirkon jäsenyyteen vetoamalla. Kun sitä sitten vaan muistaisi pysyä coolina...
Allekirjoitan, mitä sanot, rousku. Välillä tosiaan vaikuttaa siltä, että riidanhaastajat "keskustelevat" itsensä kanssa. Irvikuvat keskustelevat irvikuvien kanssa.
Vaikka en ole aina kanssasi, rousku, samaa mieltä, mutta luen mielelläni kommenttejasi. Ne ovat hyvin perusteltuja, ja sinulla on paljon tietoa. Lisäksi et anna hermostuttaa itseäsi, vaan tyylisi säilyy maltillisena, vaikka sinua, jos ketä on ärsytetty. Trollaattorit jyräävät tällä palstalla sheriffin kovasta siivousyrityksestä huolimatta.
kanssasi eri mieltä rouskun asiallisuudesta ja viestien laadusta. Rousku myös menee hermostuessaan herkästi asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin, joten olet lukenut rouskua ns. laput silmillä.
kaikella kunnioituksella oppineisuuttasi kohtaan tahtoisin kysyä sinulta ja toivon että et loukkaannu, arvosta tietämystäsi...
Oletko ajatellut että ehkä kaikki palstalaiset eivät ole niin oppineita ja akateemisia arvoja omaavia kirjoittelijoita kuin sinä.
tuosta mainitsemastasi epädialogista niin onko se jotenkin alempitasoista kuin sinun joskus "pitkähköt" dialogit täynnä termejä, joista ainakaan minä en ainä ymmärrä hölkäsen pölkäystä. Ne kuullostavat upeilta, todella hienoilta, silti ne ovat vaikeaselkoisia. Onko se sitä peräänkuuluttamaa dialogiasi...
Kysy ihmeessä mitä haluat, äläkä vain erehdy pitämään minua oppineena. En missään nimessä halveksu dialogia, jossa ei ole sivistyssanoja tai valtavaa pituutta. Halveksin sellaista "dialogia", jossa ei pyritä ymmärtämään toista, oppimaan häneltä ja vaihtamaan ajatuksia, vaan vain ärsyttämään ja luomaan riitaa.
erehtynyt pitämään sinua oppineena, rousku. Voit luottaa siihen, että en pidä jatkossakaan. Voit siis nukkua yösi rauhassa.
Tuo dialogi, josta et selostuksesi mukaan pidä näytti niin tutulta... mistä? No, hyvänen aika, omista mittavista jankutuskampanjoistasi tietenkin. Suosittelen itsetuntemuksen kasvatusta, rousku.
tämän, mutta napsahti tähän...
Ainakaan et ole herkkänahkainen.
Siunattua pääsiäistä!
Kun tiedät, että monilla hiippakunnassa ei ole hyvä olo, kuinka oman suhtautumisesi laita on? Muistatko vertauksen laupiaasta samarialaisesta ja siinä ne hyväosaiset, jotka kiiruhtivat tien vieressä viruvan avuttoman ohi. Heillä oli niin hyvä olo, että he eivät halunneet vaarantaa itseään.
Ymmärrän viestisi niin, että haluaisit tietää, miten olen ajatellut auttaa - vai olenko ajatellut - niitä hiippakunnan jäseniä, jotka eivät voi hyvin. Ymmärsinköhän oikein?
Oma näkemykseni mahdollisesta avun tarpeesta täällä on sellainen, että ainut, mihin minä pystyn, on todellisuuden moninaisuudesta muistuttaminen. Uskon, että ahdistuneille on hyväksi nähdä, että totuus ei ole lainkaan niin mustavalkoinen ja yksiselitteinen, kuin monet kirjoittajat esim. tällä forumilla antavat ymmärtää.
Mitä taas tulee toimintaan seurakunnassani, niin en nykyään tapaa siellä näiden tapahtumien, joihin täällä viitataan, takia ahdistuneita ihmisiä. Aivan alussa yksi mies yritti pari kertaa saada minua isä Janin paluuta vaativien joukkoon - jopa silloin, kun valmistauduin rukoukseen ja messunviettoon. Mutta se meni nopeasti ohi. Nykyään kun juttelen muiden seurakuntalaisten kanssa, nämä asiat eivät tule lainkaan esiin.
Tunnen kyllä seurakunnassani pari ahdistunutta ihmistä, joiden elämä ei ole balanssissa, mutta tilanne oli sama jo ennen niitä tapahtumia, joihin täällä viitataan ahdistuksen aiheuttajina. Heille tietysti yritän olla kuuntelija ja ystävä.
vastaisin (kutsumattomana vieraana), että "todellisuuden moninaisuudesta muistuttaminen" on suomeksi tavallaan - vertauskuvallinen heitteelle jättö. Samalla ymmäärrän sitäkin, että Sinä et voi tehdä mitään muiden ahdistuksen lievittämiseksi koska yksinkertaisesti Sinulle on kaikki hyvin. Ja silloin kukaan ei voi odottaa Sinulta mitään, ethän tee mitään vakaumuksesi vastaista.
Ne seurakuntalaiset joiden kanssa keskustelet, ehkä eivät halua mainita niistä Sinulle mitään. Sole, konkreettinen havaintoni on se, että ihmiset pelkäävät puhua tästä tilanteesta. Puhumattomuutta ei kannattaisi tulkita väärin, se ei aina tarkoita sitä, että kaikki on hyvin.
Eräs sielupaimen on sanonut minulleKIN, että ahdistus vallitsee hiippakunnassa. Sole usko minua, minä olisin niin iloinen jos olisin kaikessa väärässä, ahdistuksesta, pelosta, kahtijakautumisesta. Mutta ihmisten palaute, henkilökohtainen palaute puhuu ihan toista kieltä.
Siis se myötätunto, Sole, se myötätunto.
Sekin auttaisi monia.
enemmän asennettasi kuin konkreettista ahdistuneiden hoitoa. Samarialaisvertaus ei ehkä ihan ollut hosuva tässä.
Täällä moni sanoo, että hiippakunnassa on ahdistusta, joka perimmältään johtuu piispasta. Haluatko sinä uskoa, että nämä ihmiset valehtelevat, sillä perusteella että sinä itse et ole ahdistunut? Voisit olla avoimempi lähimmäisillesi ja heidän sanoilleen. Voisit uskoa, että jotain perää siinä on, mitä ihmiset ovat jo vuosia puhuneet ja kirjoittaneet, voisit kuunnella oikeasti. Vaikka itse kuinka pitäisit piispasta ja kannattaisit hänen ajatuksiaan.
"Puhumattomuutta ei kannattaisi tulkita väärin, se ei aina tarkoita sitä, että kaikki on hyvin."
Totta, tietystä asiasta puhumattomuus ei sinänsä tarkoita sitä, että kaikki on hyvin. Mutta ei se tarkoita sitäkään, että kaikki EI olisi hyvin.
Usko minua: tunnen muitakin katolilaisia kuin itseni, jotka oikeasti viihtyvät hyvin hiippakunnassamme ja joilla ei ole mitään ongelmaa elää piispamme kanssa samassa kirkossa ja yhteisessä toiminnassa - vaikka eivät aina samaa mieltä olisikaan. Toivon siis, että sinäkään et vetäisi esimerkiksi minun kavereistani johtopäätöksiä, vaikka he eivät puhuisi sinulle ahdistuneita ajatuksia. Ehkä heillä tosiaan ei ole niitä!
"todellisuuden moninaisuudesta muistuttaminen" on suomeksi tavallaan - vertauskuvallinen heitteelle jättö."
Ei se ole heitteillejättö. Omien ja läheisteni kokemusten pohjalta (liittyen elämän pahoihin hetkiin yleensäkin) olen vakuuttunut, että on tärkeä pitää ihmiset todellisuuden syrjässä kiinni eikä antaa heidän vajota synkistelyyn, jolle ei ole sellaista pohjaa kuin he kuvittelevat. Olen HYVIN KIITOLLINEN niille ystävilleni, jokta ovat omien vaikeiden ja masentavien hetkieni aikan ottaneet minua niskasta kiinni, ja näyttäneet, että elämä on ihanaa, vaikka minä en sitä sillä hetkellä tajuakaan. Onneksi Jumala on lähettänyt ystäviä, jotka eivät vain sukineet myötäkarvaan silloin, kun tarvitsin ravistelua.
Szigethy, minäkin puhun seurakuntalaisten kanssa, minäkin puhun pappien kanssa. Kuinka voit olla noin varma, että minun saamani tieto, vastaukset ja kommentit ovat vääriä ja sinun saamasi oikeita?
Minulla on ihan sama odotus teitä kohtaan, jotka väitätte, että ihmiset ovat ahdistuneita ja se johtuu piispastamme. Haluan teidän myöntävän yhden tosiasian: kaikki ihmiset eivät ole ahdistuneita, eikä Sole ole ainut ei-ahdistunut.
Minä myönnät sen, että JOTKUT ovat ahdistuneet ja odotan teiltä, että myönnätte, että JOTKUT eivät ole ahdistuneita. Tämän jälkeen ahdistuneen olisi hedelmällistä miettiä, miksi juuri hän on ahdistunut, kun noinkin monet muut eivät ole. Johtuuko se siitä, että ahdistunut on parempi, tuntevampi ja ajattelvampi... vai johtuuko se ehkä jostain ihan muusta.
Minä jo selitinkin - kun kysyttiin - miksi minä en ole ahdistunut, mutta kuulemma se olisi kannattanut pitää omana tietonaan: tänne kaivataan vain ahdituneiden kommentteja.
ja myös Sinullekin, vaikka sekin yhtä oikein mitä sanoit viimeisessä lauseessasi. Ja tämä ....keli tekeekin tätä tilannetta niin omituiseksi. Absurdi tilanne. Sinä olet oikeassa, kuultuasi sitä sun tätä, ja niin minäkin.
Kivulla ja tyytyväisyydellä on erilaiset kasvot.
Tätä minä olen odottanut: yksinkertaista toteamusta siitä, että on sekä kärsiviä että ei kärsiviä - ilman vihjailuja ei-kärsivien henkisestä alimittaisuudesta.
Ei se tilanne oikeastaan niin absurdi ole. Kyllä saman tyyppisiä tilanteita tulee elämässä vastaan muuallakin. Minunkin kohdalleni on pari kertaa sattunut työelämässä niin, että olen ollut työkaverin ja päällikön kanssa täysin samassa tilanteessa, yhtaikaa - ja käsityksemme siitä, mitä tapahtui, on täysin erilainen. Minä olen kokenut tilanteen tavallisena miellyttävänä työtilanteena, työkaveri on kokenut, että häntä ei otettu tarpeeksi huomioon jne.
Ihmisten luonne, mielenlaatu, odotukset, toiveet, minäkuva ja elämäntilanne ovat niin erilaisia, että sama tilanne nähdään jopa vastakkaisilla tavoilla.
Meille on kysymys paljon tärkeämmästä paikasta kuin tavallisesta elämästä jostakin vaikka työpaikasta.
Sole, nyt puhumme Kirkosta, jonka pitäisi ola henkinen koti. Ja silloin Sinun tyytyväinen JESS huutosi kaikuu oudolla tavalla.
Jos yksikin kärsii tässä henkisessä kodissa, sekin on liikaa, puhumattakaan monesta. Puhumattakaan niistä yli sadasta jotka jättivät kirkkoa. Se ei ole lääkitys, että todetaan lakoonisesti, että on kärsijöitä ja on tyytyväisiä. Ja aina on ollut näin. Tavallisessa työpaikassa ehkä, muttei näin pienessä Kirkossa.
Miksi on ahdistusta Sole sellaisessa paikassa, jossa pitäisi vallita rauha, ymmärtäväisyys? Tämä on minunkin ahdistukseni aiheuttaja ja tiedän, että en ole yksin. Nyt ei ole kysymys siitä, kumpi "leiri" on suurempi, vaan, että on valitettavasti useampi "leiri".
Kaksi ainakin.
Kaikissa vähänkin isommissa ihmisten yhteisöissä on aina kärsijöitä - ajoittain heitä on enemmän, toisina aikoina vähemmän. Myös niissä yhteisöissä, joiden pitäisi olla "rauhan tyyssijoita". Tässä ei ole mitään ihmeellistä: seurakunta koostuu ihmisistä, ja vaikka Kristus on läsnä, hän ei estä ihmisiä tekemästä muokkaamasta tätäkään yhteisöä. Ihminen pystyy miljardi kertaa pahempiin asioihin kuin mitä meidän hiippakunnassamme on tapahtunut, ja koska me olemme ihmisiä, olisi yllättävää, jos me emme ajoittain saisi aikaan erimielisyyksiä ja ristiriitoja. Kuten sanottu: ei Jeesus niitä estä sen enempää kirkossa kuin muuallakaan.
Useimpien yksilöiden kannalta työpaikka on paljon tärkeämpi yhteisö kuin kikko - ainakin niiden yksilöiden, joiden surullisista kokemuksista työpaikalla minä puhuin. Heille on ihan yksi ja sama, mitä kirkossa tapahtuu, mutta työpaikan ilmapiiri vaikuttaa heidän henkiseen ja fyysiseen terveyteensä.
Iloinen jess-huudahdukseni johtui siitä, että olen lukemattomat kerrat yrittänyt saada tällä palstalla valittavia myöntämään sen aivan yksinkertaisen tosiasian, että vaikka he kärsivät, monet muut eivät kärsi. Ei se, että he eivät kärsi, johdu heidän huonommuudestaan. En ole voinut tajuta, että tämän myöntäminen on niin vaikeaa - eihän se vaadi oman tai kaverin kärsimisen kieltämistä. Ja kun koin vihdoin saavani ajatuksen ymmärretyksi, niin kyllähän se oli hyvä hetki!
Aiemmin lupasin jo "rauhoittaa" tämän viikon keskustelulta, mutta teen yhden poikkeuksen, koska itse vaadin Solelta perusteluja hänen hyvään oloonsa.
Mainostaessaan "hyvää oloaan", Sole nimenomaan korsoti tuntevansa sitä tässä hiippakunnassa, tämän piispan alaisuudessa jne. Kysymys ei ollut hyvästä olosta SELLAISENAAN, vaan meidän pienen hiippakuntamme asioista.
Sole hyvä, en halua kiistää tunteitasi. Tahdon vain sanoa yhden asian: me emme ole buddisteja. Siksi maailma ei sulkeudu omaan napaani, vaan kristittynä lähimmäiseni kärsimys on myös minun kärsimystäni. Minulla ei voi olla "hyvä olo" niin kauan kuin yksikin lähimmäinen kärsii, on vangittuna, on häpäistynä, on karkotettuna omasta maastaan... Jeesus ei luvannut eikä antanut seuraajilleen "hyvää oloa". Sellainen termi ei edusta kristinuskoa, vaan lähinnä buddismia tai siihen liittyvää zen-meditaatiota.
Haluttiin se myöntää tai ei, meidän kirkkomme on Suomessa jakaantunut kahtia. On katolilaisten suuri enemmistö (98,7 % ei maksa jäsenmaksua), joka on vähintään tyytymätön asioiden tilaan. Sitten on pieni piispanmielisten fanaatikkojen (sallittakoon nyt tämä ilmaisu, koska he eivät perusteluja juuri esitä) ryhmä, joka yrittää kaikin keinoin pitää piispaa väen voimalla täällä.
Mitä piispa itse tekee? Hän ei perustele, hän ei kuuntele, hän ei opi kieltämme (omani on ruotsi ja tämän maan virallinen kieli), hän ei lähesty ihmisiä, hän ei anna anteeksi (isä Jan), hän ei pyydä anteeksi (isä Jan), hän ei pese toisten jalkoja (kiirastorstai), hän ei luovu professorin virastaan Puolassa... Muutamissa seurakunnissa meillä on pikku-Wróbeleita kirkkoherroina, joten sama linja jatkuu paikallistasolla.
Mitä tekevät katolilaiset? Monet ovat eronneet kirkosta, vielä useammat ovat vain jääneet pois sen toiminnasta, lukemattomat heistä ovat katkeroituneet, lähes kukaan ei viitsi tukea suoraan rahallisesti hiippakuntamme toimintaa. Onko siinä syytä hyvään oloon?
Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet ainakin tässä hiippakunnassa yhtä kuivaa erämaata, jossa hengellinen anti on ollut kiven alla. Mutta me tiedämme, että odottava palkitaan ja vielä kerran tämä erämaavaellus päättyy. Mutta hyvästä olosta puhuminen ennen sitä vaikuttaa minusta (anteeksi vain) uskomattomalta naiviudelta ja välinpitämättömyydeltä yhteistä asioita ja lähimmäisten kärsimystä kohtaan. Sitä on hyvä miettiä näin pääsiäiseen valmistauduttaessa.
"Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää" puuttuu minun mietelmästäni "Salve Pontifex".
Tekisi mieli lisätä, se on niin tyhjäntävää, mutta se on jo myöhäistä.
Mutta niin vain se on. Kukaan ei kadehdi tiettyjen henkilöiden hieman korostettua hyvää oloa. Hyvää jos sellaisia vielä on!
Ainoastaa se kutittaa silmäkulmaa, että hyvänolon ilmoituksen takaa paistaa se jotakin, jota Sinäkin olet huomannut.
Ajatteleva, minä tunnustan Sinulle jotakin, mikä on jo pitkään vaivannut minua.
Kaksikin kertaa olin niin lähellä sitä hetkeä, jolloin silta palaa takana, eroamassa Kirkosta. Olen ynnänyt monta asiaa. Aloitin vuodelta 2000, jatkoin eteenpäin, käänsin kalenterini ja eilisestä jatkoin taaksepaäin 2000 asti. Samat tunteet. Aikamatkani syy ei perustu siihen, että minä olen virheetön ja näin ollen tuomitsen kirkkoani. Ei, tuomitsemiseen minulla ei ole edellytyksiä, oikeutta vielä vähämmän. Vaan tämä turvattomuuden tunne alkoi tehdä aikamoisia kepposia sielussani. Tämä "puukonisku" tuli osaksemme niin odottamattomassa paikassa ja odottamattomaan aikaan, että on suorastaan ihme, ettei yhteisöstämme ole eronnut enemmän.
Niin kuten jo sanoin, olin minäkin hyvin lähellä sitä kohtalokasta pistettä, kun ovi sulkeutuu omakätisesti uloskävelijän perässä.
Jotakin pysähdytti minut, en tiedä. Ehkä yksi siunattu käsi oli Elisabethin, joka pysähdytti minua sanomalla, että "jos Jumala sulkee oven, Hän samalla avaa ikkunaa", tai ehkä tuo läpeensä "pahaa" Katkirkkolainen Gianni, joka kehtasi sanoa minulle, että Jeesus rakastaa minua silloinkin, vaikka tarjoaisin tahallaan liattua koipeni pestäväksi Kiirastorstaina. Jännä, kun odottamattomista paikoista tulee viime hetken hyvää tarkoittava potku, takaisin ruotuun. Mutta olen varma siitä, että Jeesus ymmärtää ahdistuksemme koska se on aitoa, se Kirkome puolesta kannettu taakka. "Palkaksi" tästä jo viidettä vuotta kestävästä virpoomisesta saamme runsain mitoin haukuntaa ja halveksuntaa. Ajatteleva, sitä hevosta lyödään joka vetää, eikö niin? Kiitos, että jaksoit kulkea läpi tämän sekavan sepustuksen. Kirjoitellaan, sanoo.
Olen jyrkästi eri mieltä: hyvä olo ja iloitseminen kuuluu kristinuskoon - maailmassa, jossa tulee aina olemaan kärsimystä. Jeesus lupasi meille rauhan, ja minulle mielenrauha, se Jeesuksen lupaama, on hyvää oloa.
Mielestäni Raamatun viesti ja myös kirkon opetus ovat aika selkeitä tässä asiassa: maailmassa on kärsimystä, ja meidän tehtävämme on pyrkiä poistamaan sitä, vähintääkin lievittämään kärsimystä. Mutta samalla meillä on oikeus nauttia Jumalan antamista lahjoista, iloita elämästä, olla onnellinen.
Jäsenmaksun maksamattomuus ei muuten kerro siitä, että olisi tyytyvämätön piispaamme tai hiippakuntaan yleensäkään. Tunnen henkilökohtaisestikin kaverin, joka ei maksa säännöllistä jäsenmaksua, mutta sanoo aivan yksiselitteisesti, että hänellä ei ole mitään valittamista piispamme tai papistomme suhteen. Se, miten hän perustelee maksamattomuutensa, on toinen juttu ja ehkä jotenkin epäloogistakin, mutta hän sanoo olevansa tyytyväinen. Minulla ei ole mitään syytä olettaa, että hän olisi ainut laatuaan.
tai buddhalainen. Ei budda, budha tai pudha, joita olen myös nähnyt.
Tiedän, kakaramaista pilkun nu.., mutta aika moni kirjoittaa nuo väärin.
Buddhalaisuus on muuten mielenkiintoinen uskonto myös. Tuossa linkki, missä voi vertailla vaikkapa kristillistä ja buddhalaista moraalikoodia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddhalainen_moraali
L.M. Helimäen pyynnöstä liitän tähän keskusteluun hänen lähettämänsä puheenvuoron:
Joillakin tähän ’Solen’ aloittamaan ketjuun kirjoittaneilla on hyvä olo. Siinähän ei ole mitään kielteistä, mutta lisään keskusteluun kuitenkin muutaman ajatuksen:
- Onko tyytyväisten mielestä todella oikein, että vierasmaalainen ensitöikseen karkottaa kotimaastaan siellä pitkään ja pidettynä työskennelleen papin? Vallanhaltijan puolelle ja tyytyväiseksi, kuuliaiseksi oppilaaksi voi toki asettua ja voida erinomaisesti, mutta se edellyttää vaikenemista. Piispa Josef on oikeasti selvin sanoin kieltäytynyt keskustelusta. Vallanpitäjien kanssa onkin varminta olla mielin kielin ja tyytyä smalltalkiin. Diktatuureissakin ihmiset voivat hyvin, kun vain suu pysyi kiinni oikeassa kohdassa.
- Tyytyväinen voi olla myöskin silloin, kun ei paremmasta tiedä. Edellisen piispan ja isä Janin aikana ei todellakaan ollut käytäntönä takana päin puhuminen, vaan keskusteltiin avoimesti. Asioita saattoi ihmetellä suoraan piispalle ja hän osasi keskustella älykkäästi ja SUOMEN KIELELLÄ. Nyt meillä on yksi ainoa suomalainen pappi.
- Kysymys on myöskin oikeudenmukaisuudesta. Uuden testamentin tulisi olla meille korkein opas ja siellä meille opetetaan, että ’se, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle’. Hyvä Paimen ei ole tyytyväinen, ennen kuin koko lauma on koossa! Jos hyväksytään ulosheitto asioiden hoitamistapana, who will be the next?
L M Helimäki
Minulta ei piispa tai papit ole koskaan edellyttäneet vaikenimista, vaikka en pysty sisäistämään kaikkia kirkon opetuksia. Olen täälläkin kertonut, että en esim. allekirjoita opetusta ehkäisykiellosta. Muutamia muitakin vastaavan tason asioita on, mutta pappini ja piispani eivät ole koskaan yrittäneet vaientaa eriäviä näkemyksiäni. Minun ei tarvitse tyytä smalltakin vallanpitäjien kanssa. Voin sanoa eriävän mielipiteeni, eikä minua siitä rangaista.
Hyvä Paimen haluaa, että koko lauma on koossa. Mutta ei keinolla millä hyvänsä.
En tarvitse suomalaista pappia, sillä puolalainen rippi-isäni on monet kerrat sujuvalla suomen kielellä avannut silmäni näkemään uudella tavalla, antanut lohtua ja voimia jatkaa eteenpäin Jeesuksen seuraamisessa.
Minulle on samatekevää, onko piispa ollut täällä viikon vai 20 vuotta. Hän ei ole minulle vierasmaalainen, hän on Jeesuksen meille antama piispa. Yksi meistä. Kukaan ei ole antanut minulle perusteita epäillä hänen ratkaisunsa oikeutusta. Ja ei - en ala uudelleen keskustella isä Janin lähdön vaiheista. Siitä aiheesta ei ole mitään uutta sanottavaa.
sanomasi mukaan sinulle ei ole mitään syytä epäillä piispan ratkaisun oikeutusta isä Jania koskevassa päätöksessään.
Paiskit ovea edessäni kiinni.
vastakääntyneen intoa, kun kaikki on kaunista, ihanaa, ruusunpunaista ja hattaranpehmoista. Ja puolalaiset papitkin puhuvat hyvää suomen kieltä! Kova on herääminen arkeen edessä.
sanopa muuta...
Liisa M. Helimäki on pyytänyt välittämään Solelle seuraavan viestin:
Kysymyksiä Solelle
Oletko todella sitä mieltä, että tyytymättömyys ja ´huono olo´ on osoitus sitä tuntevan tasapainottomuudesta. Rikkailla optiomiljoonien saajilla on varmaankin hyvä olo, mutta irtisanotut ja työttömät saavat mennä terapiaan. Niinkö?
Joillakin on sentään tässä kivikovassa ja kylmässä maailmassa myötätuntoa ja epäitsekkyyttä sen verran, että laittavat nimen adressiin vanhusten pahoinvoinnin ja paremman hoidon puolesta. Osoittaako ihmisten huoli ja suuttumus, että heillä henkilökohtaisesti on jotain ongelmia? Äiti Teresa oli taatusti huolissaan ja taisteli omien toimintaoikeuksiensa puolesta. Hän edusti kirkkoa, joka ei hyväksy maailmassa vallitsevaa kärsimystä toimimatta sen poistamiseksi. Onko sinun kirkkosi iloisten ja onnellisten joukko, joka sulkee silmänsä epäoikeudenmukaisuuksilta ja vääryyksiltä. Silloin se ei ole Jeesuksen opetusten mukainen kirkko. Jos esim. vanhuksia hoidettiin ennen paremmin, on pikemminkin velvollisuus muistuttaa siitä ja vaikka nimetä henkilö/t, jotka ovat vastuussa kustannuksista. Näin tulisi olla myös hiippakunnassa. ´Kapinalliset´ eivät todellakaan ole terapian tarpeessa, vaan kohde on muualla.
Hedelmistään puu tunnetaan!
Liisa M. Helimäki
Tämä Helimäki sekoittaa asiat nyt niin perusteellisesti, että ei oikeastaan ole mitään kysymystä, johon vastata.
Vanhusten hoidon tila... ja se, että muutamat seurakuntalaiset soittavat poskea, kun pappi ei tule juttelemaan juuri heidän kanssaan retkellä - eivät nämä asiat liity toisiinsa. Ihmisen ei tarvitse mennä terapiaan, jos hänellä on verovarojen käytöstä erilainen näkemys kuin poliittisilla päättäjillä. Mutta terapia on paikallaan, jos ihminen ahdistuu siitä, että piispa ei tee juuri sellaisia ratkaisuja eikä käyttäydy niin kuin tämä ihminen tahtoo.
Irtisanottujen ja työttömien on tosiaan hyvä mennä terapiaan - jos sellaista on tarjolla - mikäli elämäntilanne ahdistaa niin pahoin. Olen itsekin ollut lomautettuna, joutunut luopumaan osasta palkkaa firman taloudellisen tilanteen takia jne., mutta minun henkistä tasapainoani se ei heilauttanut. Jonkun toisen tasapainoa voi heilauttaa. Silloin hänen on hyvä hakea apua.
Välitän taas Helimäen viestin:
Hyvä Sole!
Ilmeisesti Sinun on vaikea ymmärtää sitä, että kysymyksessä on suuttumus niistä toiminnoista, joilla piispa on hiippakuntaa johtanut.
Entisen piispan aikana totuttiin, että hän pitää yhteyttä seurakuntalaisiin, on henkilökohtaisesti mukana heidän elämässään, keskusteluissa ja jopa arjen ratkaisuissa. Isä Jan oli apuna oman perheeni vaikeassa surussa ja myös matkakumppanina nuorten ulkomaan retkellä. Oletko sitä mieltä, että niiden ihmisten arvostelukyky ja kokemukset ovat tuulesta temmattuja, joiden mielestä isä Janin maastakarkoitus oli suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus. Miksi piispa Paul ei nähnyt epäkohtia, jos niitä olisi ollut? Hän työskenteli sentään vuosikymmenet isä Janin kanssa.
Onko myötätunto erotettuja kohtaan väärin ja osoitus tasapainottomuudesta. Missä on sinun maailmastasi se solidaarisuus ja oikeudentunto, joka toimi edellisen piispan aikana ja jossa väärin kohdeltua ei jätetä?
Vihaisuus ja huom! terve kritiikki ei ole osoitus tasapainottomuudesta. Miksi täytyisi hyväksyä käskytys ja kylmä mitääntekemättömyys?
Liisa M Helimäki