Kuolema tulee jokaisen ihmisen kohdalle, jokainen suree ja niin edelleen. Toiset tarvitsevat apua surun ylopääsemiseen. Selvä juttu.
Mutta miksi?
Miksi medialla on niin kova hinku kuvata oikein lähikuvassa ihmisten surevia kasvoja. Esimerkiksi se terrorista paska siellä Al Pakistanissa tai mikä helv.Quaida nyt onkaan...
Taustalla on tulta, ruumis säkkejä, ja sitä perus tavaraa... Kamera liikkuu hitaasti ja ikuistaa tämän tuhon. Kamera kääntyy kohti ihmismassaa. Siellä muiden joukossa näkyy sureva nainen joka, vaikka nyt pitää kuollutta lastaan ja itkee naama vintturalla. Voisi melkein kuvitella jonkun sanovan kameramiehelle. "zoomaapa tuon naisen kasvot niin saadaan katsojille sadistista mieliyvää, surua tai jotain tunteita...
Se on lähinnä ärsyttävää... Miksi kuvata muutama minuuttia surevien ihmisten kasvoja, eikö sureminen ole ihan yksin oikeus... Jos surisin jonkun kuolemaa, niin viimeisenä tahtoisin maailman sen näkevän jolain MTV 3:sen uutisista...
Mielipiteitä? (ne eivät muuta minun kantaani)
Mutta miksi?
Miksi medialla on niin kova hinku kuvata oikein lähikuvassa ihmisten surevia kasvoja. Esimerkiksi se terrorista paska siellä Al Pakistanissa tai mikä helv.Quaida nyt onkaan...
Taustalla on tulta, ruumis säkkejä, ja sitä perus tavaraa... Kamera liikkuu hitaasti ja ikuistaa tämän tuhon. Kamera kääntyy kohti ihmismassaa. Siellä muiden joukossa näkyy sureva nainen joka, vaikka nyt pitää kuollutta lastaan ja itkee naama vintturalla. Voisi melkein kuvitella jonkun sanovan kameramiehelle. "zoomaapa tuon naisen kasvot niin saadaan katsojille sadistista mieliyvää, surua tai jotain tunteita...
Se on lähinnä ärsyttävää... Miksi kuvata muutama minuuttia surevien ihmisten kasvoja, eikö sureminen ole ihan yksin oikeus... Jos surisin jonkun kuolemaa, niin viimeisenä tahtoisin maailman sen näkevän jolain MTV 3:sen uutisista...
Mielipiteitä? (ne eivät muuta minun kantaani)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko kuolema sinulle tuttu juttu, kuinka monta läheistä/rakasta se on vienyt mukanaan? Kun suru on suuri, niin ei haittaa vaikka joku näkee sen, vai haittaako? Joten kerros kokemuksia näkemyksiesi sijaan. Jos meillä tapahtus joku "onnettomuus" ja sun rakkaasi siinä kuolis ja sitä näytettäs maailmalla, kumpi on hurjempaa kuva vai kuolema? En minä ainakaan osais miettiä muuta kun häntä jonka menetin. Tämä mun mielipide.
Ei surun julkisessa näyttämisessä ole mitään pahaa. Siinä mikä tuon surun on aiheuttanut on.
Ainoastaan hän joka on kokenut menetyksen/menetyksiä, voi ehkä jotenkin ymmärtää sitä tuskaa mitä kokee lähimmäisen kuollessa.
Itse olen menettänyt useita ja löytänyt kuolleena rakkaimpia ihmisiä. Olen ollut 2 kertaa viimeinen kontakti tähän maailmaan ennenkuin kaveri on mennyt ja tappanut itsensä.
Arvata voi kuinka on miettinyt miksi en ymmärtänyt tai voinut tietää, mitä toisen mielessä liikkuu, auttaa, pelastaa.
Kuolema on niin lopullinen.
Surun piiloitaminen, kieltäminen, sen torjuminen, tekee meistä sairaita.
Minulle olisi niinä hetkinä ollut ihan saman tekevää vaikka koko maailma olisi nähnyt tuskani, sen sijaan että 11 vuotiaalle juuri isänsä kuolleena löytäneelle lapselle sanotaan lohdutukseksi "Älä itke".
Itse sanon itke niin paljon kuin kyyneleitä riittää ja sitten ole iloinen siitä ajasta jonka sait elää poislähteneen kanssa, koska se oli kuitenkin pitempi kuin kuoleman hetki.
Ei heillä jotka ovat lähteneet ole hätää vaan meillä jotka olemme jääneet tänne.
Kuolema ei ole kaunista, se on harhaluulo, eikä sureva itkevä ihminen ole kaunis, totuus on havoin siloinen ja silmää hivelevä.
Olen aivan samaa mieltä siitä, että surevien ihmisten kuvaaminen ei ole korrektia. Vielä kauheampaa on näyttää ruhjottuja ruumiita. Ei sen takia, että ne ovat kauheita katsoa, vaan sen takia, että jos ainoa kuva, joka jostakin tuntemattomasta ihmisestä maailmalle leviää, on hänen kuollut ruumiinsa, niin tokkopa hän sitä olisi halunnut. Sama pätee sureviin ihmisiin. Lohdutan kyllä läheistäni ja olen itse saanut lohdustusta, kun on surun aika, mutta en haluaisi, että kuvani leviäisivät ympäri maailmaa ja niitä tunteetta töllistettäisiin.
Esimerkiksi Konginkankaan onnettomuuden jälkeen haastateltiin televisiossa surevaa pariskuntaa, joka oli juuri menettänyt lapsena. Minun moraaliani vastaan sotii se, että haastattelu näytettiin televisiossa. Ne ihmiset olivat surusta suunnilleen syyntakeettomassa tilassa, ja toimittajalla on silloin vastuu. En ole ainoa, joka koki tilanteen niin.
Olet aivan oikeassa. Me mässäilemme surulla ja kuolemalla. Katsomme niitä kaukaa, emmekä uskalla niitä lähellä kohdata. Katselemme vain verhojen raosta ja kierrämme kaukaa, kun joku suree.
Vasta teini-ikäisen lapsen menettäneenä, minulle on aivan sama vaikka koko maailma näkisi tuskani.
Se mitä kasvoista kuvastuu, on vain pienen pieni osa sitä jotain, mitä ei voi kuvailla. Vain sellainen joka on saman kokenut, voi arvailla.
Voi olla, että nyt ajattelet niin, mutta saattaa myös olla, että muutaman vuoden kuluttua ajattelet asiasta toisin. Siksi tiedotusvälineiden tehtävä on toimia hienotunteisesti, suojella omaisia ja uhreja. Valitettavasti se nykypäivän töllöttelyjuornalismissa unohtuu. Halutaan vain menna haaskalle ja tirkistellä. Tuskin sitä haluat vaan oikeaa myötätuntoa eikä se tule sensaatiolehdistä tai televisioruudusta.
1 viesti... kuolleista lähimmäisistä...
Olen aika hiton monta läheistäni menettänyt, viimeisenä muistan setäni, on minulle vieläkin biljardi pelin auki. No tuonpuoleisessa sitten.
Olen monta kuolevaa pitänyt käsivarsilla ja nähnyt monta kuolemaa... en viitsi listata, koska sisälläni yhä suren heitä, mutta viimeisenä haluaisin maailman näkevän ilmeeni kun todella surin toisen koirani kuolemaa... feh...
Viesti 2...
Sureva ihminen on kauhea näky, sisälle tulee lähinnä ärsyyntynyt tunne kun näyttävät telkkarista niitä kasvoja...
Senkin asian olisi voinut ehkäistä, miten? ei hajuakaan...
Viesti 3...
Surun näyttäminen, epä-korrektia, kyllä... (hieno sana :P)
Miksei se toimittaja mennyt kysymään pariskunnalta vain suoraa, mitä tunnet, kuvaile tuskaasi, voi kyllä, me haluamme kuulla ja nähdä...
Itse sanon näistä ruhjotuista ruumiista, eivät paljoa hetkauta, olen piirtänyt niitä ala-asteelta lähtien, minulle kuolema on vian taidetta...
Eikä se ole minulle kaiken loppu, kun kuolen, niin hyävsti maailma, toivon vain että voin jättää jälkeni yhteiskuntaan, tehdä asiat paremmiksi niin että en vain tuhlannut aikaani maan päällä...
viesti 4...
Selvä, eli kamerat rullaamaan kasvojesi eteen, ja oikein tilannetta parantamaan, toimittaja kyselemään jälkeenjääneitä kysymyksiä?
Olen minäkin menettänyt läheisiä, tiedän että se sattuu, mutta viimeisenä haluan maailman näkevän tuskani, se on oma asiani, ei heidän...
Viesti 5...
Halutaan vain menna haaskalle ja tirkistellä.
:::osui:::
No, ehkä sitä kannattaisi miettiä seuraavan kerran kun vuokraa dvd:llä vakioväkivaltaviihdettä. Mun mielestä on huolestuttavampaa kun ruhjottuja ruumiita on viihteenä, ei se, että MTV:n uutisissa näytetään mitä maailmalla tapahtuu.
Welcome to real world. Sulje silmät jos inhottaa.
Ehkä sua satuttaa niin kovin juuri tuo henkilökohtainen suhde suruun... Tuntuu, että se tekee pilkkaa juuri sun surusta?
Käsitän, että kun on omalle kohdalle sattunut ikävää, niin vituttaa, jos tuntuu, että se on vain viihdettä tv:ssä, entertainment and show! Jeah...
Viihteen' väkivalta on ok... ei se ole todellista, teatteria vain...
Mutta kun niitä oikeita tapauksia pitää näyttää, antakaa vainajalle rauha...
Eikä meikää sinänsä vituta kun joku lähtee, tietäähän sitä että sen asiat helpottui juuri, se vituttaa, jos kaveri lähtee ja sillä oli paska elämä, se ei koskaa voinut tuntea elämän iloa, mutta siihen vaikuttaa myös kyseisen kaverin asenne... Se ei uskonut mitään mitä sille sanoi, no omapa oli murheensa...
30 v menetin puolison. Yksin löysin hänet hirttäytyä itsensä. Minun yksin pitää huoli lapsista on tullut ei kukaan auttanut minua. Tytär meni 18 v nuorin 26 v. Olen rikki missä päin, kukaan ei tiedä mitä on tuskaa. Kiitos puolison sukulaisille miksi teitte elämästä helvetin
Miksi itsemurhista vaietaan onko sulla HÄPEÄ Ei terve voi olla noin julma.