Patruunatehtaan räjähdyksestä kiirastorstaina 30 vuotta

Olin menossa kouluun polkupyörällä ns.huhtalanmutkassa josta suora näköyhteys lataamoon.Ensin näin lataamonpäädyssä savukiehkuran ja mielessäkävi että roskia tai muuta vastaavaa poltetaan.Sitten humahti,muutamia kymmeniä metriä ajettua tuli paineaalto ja roskaa satoi niskaan.Kesti vielä jonkin aikaa kun ymmärsin mitä oli tapahtunut ja nuori kun olin,menin paikanpäälle huoltoaseman pihaan katsomaan tapahtunutta.Kyllä siinä meni liian monta kaverini äitiä ja naapuria.

Olin 16 vuotias pojan kloppi kun tuo surullinen päivä osui kohdalleni. Olin ollut noin 6-7 vuotta VPK-toiminnassa mukana Lapualla. Sinä päivänä olin matkalla kouluun kaverini Raimon kanssa kun.....! En heti ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta kun tajusin sen niin tiesin että nyt kävi pahasti! Olimme noin kuukausi ennen räjähdystä ollet harjoituksissa tutustumassa paukun tehdasalueeseen ja olimme myös käyneet kyseisessä lataamossa. Muista sen, kun siinä ovessa josta mentiin sinne ruutivintille luki että " Suurin salittu henkilömäärä 2 ", niin meitä oli sielä 28 henkilöä yhtäaikaa!! TUTUSTUMASSA!! Paukun alueelle tuleminen oli järkytys! Vastaan tuli itkeviä,verisiä ja paniikissa olevia ihmisiä! Tässä vaiheessa ymmärsin että tuho on varmasti suuri! Juoksin autolle pukemaan haalareita ylle kun lurkkasin avoimen oven takaa että mitä tapahtuu niin samassa sain ympärille sinkoilevista hylsyistä yhden otsaani johon tuli avohaava. Kaiken sen tuhon keskellä se oli pientä! Meitä oli 3-4 poikapalokuntalaista jotka aluksi sanottiin että" tuonne me ei mennä" mutta muistan kun eräs vanhempi VPK:lainen (en mainitse nimeä) puhui meille järkeä, että ajatelkaa niitä omaisia jne.... niin lopuksi lupaasimme osallistua pelastustöihin! Se oli kova paikka 16 vuotialle pojalle! Etsimme ruumita raunioista ja aina kun löysimme niin piti nostaa käsi ylös jolloin joku tuli ja laittoi viltin "hänen" päälle, sen jolla hänet kannettiin pois työpaikaltaan! Ei se ollut mitään mukavaa katseltavaa.Vasta illalla kun menin kotiin sain tietää että olin menettänyt monta hyvää naapuria joista osa oli peräti tosi läheisiä!Elsa, Taimi,Raili,Sirkka,Valte,Eeva ja moni muu tuttu olivat poissa! Toipuminen tapauksesta kesti kauan eikä se vieläkään 30 vuoden jälkeen ole unohtunut eikä unohdu! Ei me saatu mitään kriisiapua silloin ! Kaikki asiat piti vaan käydä itsensä kanssa läpi hiljaa, ja hyväksyä se mikä oli tapahtunut. Haluaisinkin tämän kautta lähettä terveisiä niille "urheille" pikkupojille jotka tekivät sen mikä heidän tehtävänsä oli, pelastaa! Terveiset Antille, Jussille,Sakarille,Jarmolle ja Teille kaikille jotka osallistuitte pelastustöihin! Voimia myös Teille jotka menetitte Omaisenne Lapualla 13.4.1976 Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksessä! T:W

Kuului valtava tärähdys ja me lapset
juoksimme katsomaan silloisen apukoulusiiven taakse, miten sienenmuotoinen pilvi nousi Patruunatehtaan suunnasta. Kun menimme luokkaan
n. 7.50, näky oli mykistävä; ikkunat olivat
lentäneet takaseinään ja lattia täynnä sirpaleita. Olin silloin 11-vuotias ja muistan
päivän tapahtumat kuin eilisen. Tänä päivänä
uutisissa näytettiin silloisia uutiskuvia ja
tapahtumat palautuivat entistäkin kirkkaammin
mieleen. Asun nykyään Helsingissä, mutta muistelen aina Lapuaa, tuota lapsuuteni ajan
hienoa pikkukaupunkia. Ehkä muutan takaisin vielä jonakin päivänä. Saksalainen ystävänikin kehui Lapuaa idylliseksi puistokaupungiksi vieraillessammme siellä kesällä 2004.

olin intissä mettässä,oli lunta ja märkää ja kylymä.

Mä olin kans äitini mahas ja synnyin kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen.

Olin silloin ala-asteella pihalla odotellen koulun alkamista. Patruunatehdas oli siinä ihan lähellä.Kuului pamahdus ja lapset oli hädissään ,että mikä tuli. Pelkäsimme jopa että tuliko sota.Sitten jotkut huutivat että paukusta päin tulee kauhea savu.Jotkut itkivät kun oli pelänny sotaa.
Menimme luokkaan ja meidän luokassa oli kaikki ikkunat säpäleinä lattialla.
Koulupäivä oli synkkä.Menimme kaverini kanssa koulun jälkeen patruunatehtaalle(niin lähelle kuin pääsi)ja näky oli JÄRKYTTÄVÄ!
Monelta kuoli omainen. Meidän koulussakin moni menetti omaisensa.
Ei sitä unohda koskaan mitä pienen lapsen silmin näki ja kuuli...