Mitä mieltä feministit noin yleensa on homoseksuaaleista miehistä, ovatko pahempi vai parempia ?
Feminismi & homoseksuaalisuus
utelias
612255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Käsittääkseni feministit suhtautuvat puppelipojuihin hyvin myönteisesti. Saattavatpa jopa pitää homoseksuaalisuutta toivottavana ilmiönä.
Näin voisi ainakin päätellä taannoin käydystä hedelmöityshoito debatista.
Tavallaan toki ymmärrettävää. Voisi ajatella, että puppeli ymmärtää naisen maailmaa oikeata miestä paremmin.
tuota miten henkeen ja vereen feministi homoudesta ajattelee. Itse henkilökohtaisesti en ajattele juurikaan mitään ko asiasta. Ihan sama minulle mitä tai mitä sukupuolta henkilö himoitsee, jos muuten on aivot ja sydän paikallaan.
Tuskin ensireaktioni olisi jippiajee, jos oma poikani aikanaan ilmoittaisi olevansa homo (tai tyttöni lesbo), mutta pääasia kait itselleni olisi, että ovat onnellisia.
Jos uskonnollisesta kantista katsotaan niin eikös ne Jumalan luomat ensi ihmiset ollut Aatami ja Eeva, ei Aatami ja Eero tai Aino ja Eeva..? Mutta tuskin tuo todellinen seksuaalisuus on ihmisestä kiinni, eiköhän sitä synnytä homoiksi/lesboiksi..
mutta tietysti esimerkiksi maskuliinisuuden teoretisoinnissa naisilla ja homomiehillä nähdään olevan paljon yhteistä muun muassa siinä, että homomiehiähän usein määritetään juuri naiseuden mukaisesti. Homous on usein jotain feminiinistä jne.
Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseesi (joka on valitettavasti kyllä vähän hölmö, ei mitenkään pahalla) ihmisten paremmuutta tai huonommuutta ei varmasti voida katsoa heidän seksuaalisuudestaan.
Lesbot eivät koskaan perustaneet omaa vapautusjärjestöään, vaan he liittyivät joukoittain feministisiin järjestöihin, joissa oli runsaasti kapinaan ja radikaaleihin uudistuksiin valmiita naisia
Kuulumistaan feministijärjestöihin lesbot selittivät sillä, että feminismi ja lesbous kietoutuvat niin kiinteästi yhteen, että naisten ja lesbojen asioita on pakko ajaa yhdessä. Yhteistä kummallekin ryhmälle oli se, että haluttiin päästä pois vanhasta naisen asemasta miehen kotirouvana, jossa nainen sai arvonsa miehen kautta ja sen mukaan, kuinka hyvä vaimo hän oli miehelle. Kun tavalliset naiset halusivat ulos kotirouvan roolista päästäkseen työelämään, lesbot taas halusivat eroon perheestä koska halusivat elää naisen kanssa.
Lesbofeminismin tärkein saavutus oli sosiaalisen ja poliittisen tukiverkoston luominen, joka auttoi lesboja selviämään sen eristyksen, stigman ja laillisten ongelmien kanssa joita homoseksuaalinen elämäntapa aiheutti ja aiheuttaa. Yksinäiset, itseäänkin sairaiksi epäilevät naiset löysivät feministiliikkeestä toisia samanlaisia, jotka tukivat toisiaan ja kannustivat toisiaan kapinaan, vallankumoukseen, vapautumaan yhteiskunnan, eli miesten, odotuksista ja olemaan ylpeitä, ei häpeilemään omaa suuntautumistaan. Kun on ollut pitkään sorrettu vähemmistö, niin tarvitaan hurmoksellista joukkoliikettä, jotta voi ylpeänä nostaa päänsä pystyyn ja julistaa ”Black is beatifull” tai ”olen ylpeä (pride) lesboudestani.” Feministinen liike, lesbofeminismi, eli radikaalilesbot eli radikaalifeminismi onnistuivat tässä kampanjassaan nostaa homoseksuaali nainen itsetietoiseksi itsestään ja samalle lesbofeministit loivat lesbouden, lesbolaisen kulttuurin ja lesbolaisen elämäntavan. He myös ottivat käyttöön nimityksen lesbo. Tämä liike oli lesboille valtava menestys.
Näissä vähemmistöjä sekä naisiakin koskevissa kirjoituksissa pitänee noudattaa pientä varovaisuutta, siksi otsikointi väheksymättä jota myös tarkoitan.
Vähemmistön oikeudet ovat sinänsä yhteiskunnallisesti ajateltuna mielenkiintoinen ongelma. Enkä nyt tarkoita pelkästään seksuaalisia vähemmistöjä vaan ihan kaikkia. Vähemmistöille annetaan eri vapauksia ja oikeuksia koska kyseessä on vähemmistö. Luonnollisesti nämä vapaudet ja oikeudet koskevat lähinnä jotain kulttuurista tai kansallista vähemmistöä. Jossakin maassa saatetaan aborginaaleille sallia esim. yksinoikeus tiettyyn osaan maata tai läpikulku jonkun maapalasen läpi, jollaista ns. enemmistöllä ei ehkä ole. Yleensähän vähemmistöille annetut vapaudet ovat jollain tavalla pois enemmistöltä. Kuitenkin esim. ruotsinkieliset ovat selvä vähemmistö Suomessa, mutta suomalaiset ovat valmiita maksamaan verovaroista ruotsinkielisiä kouluja. Vastaavasti monikaan suomalainen ei ole valmis maksamaan esim. venäjän kielisiä kouluja.
Seksuaalisten vähemmistön oikeuksista puhuttaessa kuitenkin tarkoitetaan jotenkin enemmistön moraalisista tai eettisistä arvoista poikkeavia säännöksiä ja vapauksia. Tuskinpa sentään kukaan ehdottaa, että esim. homoilla pitäisi olla oma koulu.
Aihe on peräti mielenkiintoinen ja vaatii ihan oman avauksenkin, mutta varmaankin tasa-arvopalstalle.
Feministit, ja etenkin lesbofeministit ovat valmiit luopumaan seksuaalisten vähemmistöjen suojasta. Gay-vapautusliikehän on pitänyt tärkeimpänä tavoitteenaan sitä, että valtio ei puutu siihen, mitä kaksi aikuista ihmistä tekee vapaaehtoisesti makuuhuoneessa.
Lesbot ovat kuitenkin luopuneet tästä vaatimuksesta, ja heidän mielestään valtion pitää puuttua makuuhuonpuuhiin, jos niihin liittyy rahan siirtymistä toiselta toiselle. Ruotsalainen lesbofeministi Tina Rosenberg on kumppaneineen vaatinut aina automaattista tuomiota 1 - 5 vuotta vankeutta tällaisesta rikoksesta. Suomalaset lesbot ovat perustelleet tätä vaatimusta mm. AIDSin uhalla.
Maailmalla homoseksuaalisuus on laitonta noin 90 valtiossa.
"että naisten ja lesbojen asioita on pakko ajaa yhdessä."
Lesbothan tunnetusti eivät olekaan naisia.
enää lähde tuolle makuukammaripuolelle muuta kuin nukkumaan....
Ajatuksissani, että luojan kiitos ainakaan vielä ei valtio ratsaa makuukammaria nukkuessani..
Minä olen aina pitänyt häntä suomenruotsalaisena.
Olenkohan erehtynyt?
Jaa noh jos hän on norlantilainen niin silloin onkin jo vaikeampi sanoa kumpaako on.
Eikös hän ole Tiina Rosenberg, siis kahdella i-kirjaimella ja syntynyt Helsingissä.
Toinen seikka mistä päättelin... niin on hänen lesboutensa, mitä hän yritti ujuttaa feministipuolueeseen, mutta ruotsalaiset eivät hyväksyneet lesboilua feminsitipuolueessa. Heidän mielestään semmoinen asia on pidettävä ykistyisasiana eikä sotkea puoluepolitiikkaan mukaan.
Näin sai Tiina Rosenberg lähteä feministipuoluseesta koska hän sanoi että puolueen naiset pettävät feministejä koska he makaavat miesten kanssa. Se oli liikaa ruotsalaisille feministeille.
"
Näin sai Tiina Rosenberg lähteä feministipuoluseesta koska hän sanoi että puolueen naiset pettävät feministejä koska he makaavat miesten kanssa. Se oli liikaa ruotsalaisille feministeille.
"
Tuli sitten jossain raja vastaan Ruåttinkin feministeille. Sinänsä Aatteen kanssa linjassahan tuo Rosenberg:n vaatimus oli.
paha asia Tiinalle on nainen joka on tehnyt sukupuolenvaihdosleikkauksen.... Ja leikkauttanut itselleen munat ja vaikkapa aatamin omena...
Huuuu...
Ruotsissa taitavat enimmäkseen olla heteroja keski-ikäisiä naisia. Olipa lesbo tai homo, ei ole ruotsalisia feministejä sen kummemmin kiinnostanut koskaan. Se on privaattiasia.
ROKS:ta en mene sanomaan, sillä he ovat höyrähtäneitä eikä minua kiinnosta edes paneutua heidän juttuihinsa. ROKS on poikkeus muutenkin.
Eikös ne ole pöytälamppuja? Hmmm...muistaakseni näin on.
Lesbojen feministiliikkeeseen tuoma ongelma onkin siinä, että jostain syystä he keskittyvät kaikin keinoin vastustamaan miesten seksuaalisuutta. Amerikassa tämä on jo johtanut siihen, että feminismi aatteena on joutunut vastatuuleen valtavirran keskuudessa ja kärsinyt huomattavasti lesbofeministien toilailuista.
Paitsi miehiä, lesbofenistit vastustavat verisesti butch-femme roolijaottelua, sadomaskismia siinä määrin, että jo nahkahame saa heidät näkemään punaista.
On järjetöntä, että feminismistä tehdään lesbojen omaan seksuaalisuuteen littyvien ongelmien ratkaisuyritys, ja feministien maine muutetaan tasa-arvoa ajavasta liikeestä heteroseksin vastustajien hurmoshenkiseksi rintamaksi.
Tiesitkö, että raiskatuista tai hyväksikäytetyistä lapsista jopa puolet, ainakin kolmasosa on poikia.
Poikalapsia eivät raiskaa ja käytä hyväksi naiset, vaan miehet.
Etkö tiennyt tätä? Ei sitä tiedä 99% suomalaisista muutenkaan, koska tätä tilastotietoa suojataan. Feministit, jotka ovat hyvin usein lesboja, pimittävät tätä tietoa, ja yrittävät syöttää yleiseen tietoisuuteen peitetotuutta, virhetietoa, jonka mukaan pedofilia johtuu joko siitä, että tavalliset miehet lukevat pornoa, ja sitten intoutuvat hyväksikäyttämään tyttölapsia, tai että pedofilia johtuu siitä, että seksin ostajat haluavat ostaa aina vain nuorempia ja nuorempia tyttöjä. Valtio on palkannut kymmeniä lesbojafeministejä levittämään tätä virhetietoa, ja nyt jo ensimmäiset maksetut miehet on palkattu tätä samaa propagandaa levittämään.
mutta seksuaalisesti hyväksikäyttämään kyllä.
Ranskassa jopa niinkuin kuuluu asiaan että äiti pitää pikku poikaansa vähän liiankin kanssa hyvänä.
Miksi feministit yrittäisivät salata sen tosiasian, että lastenraiskaajat, ovat uhrit sitten poikia tai tyttöjä, ovat 90 %:sesti miehiä? En näe mitään syytä miksi feministit yrittäisivät uskotella etttä naiset raiskaavat pikkupoikia, jos tieto ei pidä paikkaansa. Feministien luulisi kaikkein viimeiseksi haluavan sälyttää mieten teot naisten syyksi.
Siksi toiseksi, homot eivät yleensä ole pedofiilejä, kuten eivät heterotkaan. Homot haluavat aikuisia miehiä, eivät pikkupoikia. Ne homot, jotka himoitsevat pikkupoikia, ovat pedofiilejä, siis rikollisia, sairaita sikoja, joilta voisi nyhtää munat irti. Samoin kuin ne aikuiset heteromiehet, jotka himoitsevat pikkutyttöjä, eivät ole NORMAALEJA heteroja vaan sairaita yksilöitä, joiden oikea paikka olisi telkien takana tai suljetulla osastolla.
Pedofiilit, olivat uhrit kumpaa sukupuolta hyvänsä, ovat rikollisia. Homot eivät ole kriminaaleja, he ovat vain poikkeavia.
Pedofiilejä ei kukaan normaali-ihminen rupea millään lailla puolustamaan - ihan riippumatta siitä kumpaa sukupuolta on rikollinen itse ja kumpaa sukupuoltarikoksen uhrit!!!
Yhteiskunnassa on kaksi linjaa vähentää pedofiliaa ja seksuaalirikollisuutta. Toista linjaa kutsuisin tieteelliseksi ja toista äärifeministiseksi.
Tutkimustieto pedofiileistä ja seksuaalirikollisista viittaa siihen, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö johtuu siitä, että hyväksikäyttäjä on itse joutunut hyväksikäytön kohteeksi lapsena, ja toistaa tätä traumaattista kokemusta aikeuisena, ollen nyt itse hyväksikäyttäjän osassa, jolloin itse hallitsee tilannetta. VAikka pedofiili on lapsena joutunut miehen uhriksi, voi hän aikuisen valita myöt tytön uhrikseen, koska kaikista pedofilian poikauhreista ei tule homo- tai biseksuaaleja, vaan myös heteroseksuaaleja. Homoseksuaaliseksi kejhittyminen kuitenkin lisääntyy huomattavasti tässä uhrijoukossa.
Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ei aina pura traumaansa lapsiin, vaan trauma johtaa usein myös aikuisten naisten raiskaamiseen. Arviolta 40 % kaikista seksuaalirikollisista ovat itse joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi lapsena.
Toinen linja vastustaa pedofiliaa on äärifeministinen. Sillä ei ole mitään tieteellistä tai tutkimuksiin pohjautuvaa perustaa, mutta se perustuu äärifeministien teoriaan miehistä, vallasta ja seksistä. Tämän teorian mukaan pedofilia ja raiskaukset johtuvat pornon lukemisesta ja seksin ostamisesta. Teorian mukaan miehet ovat vallanhimoisia petoja, jotka väistämättä pyrkivät raiskaamaan naisia ja lapsia, jos heitä ei estetä lain ja järjestyksen avulla. lainsäädäntö pitää alkaa kieltämällä porno ja seksin osto.
tuomitaan miehen homoseksuaalisuus? "Mies, joka miehen kanssa makaa.."
Ohjelman, Sillä silmällä, pojat ovat ainakin kovasti mieleeni ja hoideltavat heterokör... ovat aika kökköjä ohjelmassa. Sulavuutta myös heteromiehiin toivoisin.
Toivoisit siis kaikkien miesten olevan lievästi hintahtavia ja käyttävän parfyymia.
Tämä asia on tullut selväksi tuon ohjelman aikana. Ohjelman pojat ovat iloisia, hulluttelevia, hyvin pukeutuvia, siistejä, hurmaavia ja siitä voisi heteromies ottaa myöskin omaan käytökseensä mallia. Se ei tokikaan tarkoita, että heteron pitäisi muuttua suuntautumiseltaan homoseksuaaliksi.
Sinusta siis miehen pitäisi omaksua hintahtava roolimalli miellyttääkseen kaltaistasi hienostelevaa tättähäärää?
Veikkaanpa, että suuri osa miehistä käyttäytyy korostetun junttimaisesti ollakseen miellyttämättä kaltaisiasi... niin koppeloita.
Mistään hintahtavasta käytöksestä ei ole kysymys. Heteromies on usein jäykkä hohottelija, enkä ainakaan minä pidä siitä tyylistä. Ripaus herkkyyttä, huumoria ja tulisuutta tekee miehelle ihmeitä. :)
Miksi kuvittelet, että kaikki haluaisivat miellyttää sinua? Kiintoisa tuo sinun lähestymistapasi.
Työelämässä kuvailemallasi tavoin käyttäytyvä mies ei olisi uskottava. Itse en ainakaan parfymoidun puppelin sanaan luottaisi yhtään.
Jos itse käyttäytyisin kuvailemallasi tavoin, niin rouva luultavasti katselisi minua noin puoliminuuttia.
Käsityksesi siitä, että juuri sinun makusi vastaa kaikkien naisten makua on lähinnä surkuhupaisa. Kaltaisiasi hienohelmoja on aika vähän reipasotteisten Suomalaisnaisten joukossa.
Aikoinan havaitsin ns. iltaelämässäkin, että kuvailemiisi hintahtaviin parfyymipoikiin tuntuivat ainakin oman viiteryhmäni naiset suhtautuvan kokolailla huvittuneesti.
Muistelenpa jopa erään reippaan tyttölapsen puhutelleen tällaista 'neidiksi' kun yritti tanssiin hakea. Kommenntti taisi olla, ettei hän tanssi naisten kanssa.
Kyllä naiset vaativat jo nykymieheltä käytöstä, ulkonäköä, kyvykkyyttä hallita sekä raha että rakkausasioita. Eivät luuserit ole muotia, eikä nainen rakastu enää renttuihin. Tavis on tylsä, niin tavattoman tylsä. Näin kertovat naiset minulle, kun heitä haastattelen, jotanka syytön minä naisten mielipiteisiin olen.
Työelämässä junttipökelöurputtaja on sellaista peruskamaa, joka seisoa möllöttää kaiken kehityksen tukkeena. Kehityksen tuule tekevät tuloaan miestenkin maailmassa ja hyvä niin.
Ja minäkö hienohelma! Höh! *harmittelee, ettei Stockmanin valikoimasta löytynyt sopivaa silkkihuivia kevääksi* :(
Kehtaanpa epäillä, että teknologisen kehityksen kärjessä kulkee paremminkin Orava Oy kuin Jöris Oy.
Tulosta mitataan euroilla, ei sillä onko järjestelmätoimittaja juntti vai parfymoitu.
Raha puhuu...
*Cyberdyne Systems - Orava Oy:n kauppanimi*
Puolustaa omaa rumaa ulkonäköään.
Myös minä ja tuntemani naiset pitävät komeista miehistä. Kuka nyt ei pitäisi? Huhuu.
Tai sitten ovat vaan kohteliaita.
Eli palstan nirppanokat päättelevät miehen heti rumaksi ja haisevaksi jos mies ilmoittaa, ettei käytä parfyymeita, eikä viitsi näyttää hintiltä.
Oletteko kuullet sellaisesta asiasta kuin normaali hygienia. Jos pitää huolta hygieniastaan, edes jotakuin normaalisti, niin dödöjä ei tarvita peittämään ikäviä hajuja.
Ja kylläpä vain tuttavani varmastikin saattaisivat vaikuttaa nirppanokkaisen tättähäärän mielestä vähintäänkin kummallisislta.
Minusta on valtavan mielenkiintoinen piirre sinussa se, että olet niin kovasti parfyymivastainen. Mistähän kummasta todellisesta tuokin tyyli poikii?
Nimittelet parfyymiä käyttävät miehet ja palstafeministit vain sen vuoksi, että joku mies hoitaa itseään ja jotkut naiset suorastaan vaativat sitä. Tässä nousee kaikkein kukkeimmaksi asiaksi nimenomaan sinun tyylisi suhtautua asioihin, ei niinkään se, että peseytyykö mies vai ei. :I
Hupaisaa.
Muistatko muuten, kuka mies täällä palstalla juuri hiljattain viisasteli, että "joka itsensä ylentää se alennetaan"?
Se oli ihme kommentti, olet varmasti kanssani yhdenmielinen siitä. :)
Hehee, ja jälleen patakattilaa soimaa.
Minusta sinussa on kiintoisa piirre, että olet niin mamsellin oloinen että tunkkainen parfyymin lemu tuntuu tietoverkonkin läpi.
Muistaakseni myöskin feministi/kautta nirppanokka leirikin hallitsee nimittelyn kokolailla komiasti.
Ja nainenhan saa vaatia mitä tykkää ja mies voi halutessaan viitata vaatimuksille, kaikella kunnioituksella, kintaalla.
Minä taas olen syystäkin ylpeä työstäni ja ammattitaidostani.
Ne ovat mitattavia asioita, eivätkä lähinnä mielipide asioita kuten ulkonäkö.
On eri asia sanoa, että minä osaan rakentaa talon, kun kehua itseään viehättäväksi ja kauniiksi.
Ymmärtänet jopa sinä tämän?
Minäkin olen syystäkin ylpeä työstäni ja ammattitaidostani, mutta minun ei tarvitse kertoa sitä täällä. :0
Se myös kuuluu ja sen aistii.
Voimme vain miettiä, mikä saa miehet kirjoittelemaan naisia loukkaavia viestejä nettiin. No jokainen voi itse päätellä.
Hiukan uskallan kyllä epäillä...
Sinusta siis on kiva kehua omaa ulkonäköäsi?
Voisiko ajatella, että haluat perinaiselliseen tapaan profiloitua ulkonäkösi perusteella mieluimmin kuin tietotaitojesi perusteella.
Usein näin on, me miehet usein profiloimme itsemme työn kautta. Naiset taas ovat siinäkin suhteessa enemmän omasta itsestään ammentavia.
Tämä on varmasti syy siihen miksi miehen maailma usein romahtaa kokonaan työttömyyden seurauksena. Naiset kuulemma selviävät paremmin.
Olisko syynä kieroutunut huumorintaju?
Toisekseen, panepa merkille, kelle niitä herjaavia viestejä tulee erityisen paljon.
Sitäkin voisi miettiä, että mistähän moinen ilmiö mahtaa johtua. ;)
Jokin aika sitten joku Orava kertoi palstalla, ettei myöskään omaa ajotaitoaan saa kehua, vaikka olisi työnä. Ettei ottaisi sellaista edes töihin.
Sinulla vain tuntuu nuo autoleikit olevan mielessä. :) No ei siinä onhan se hanttihomma sieltä paremmasta päästä.
Jotain sinun ammattitaidosta kertoo sekin, että luulet kuljettajan ammattitaidon vain olevan ajotaitoa.
On eri asia kehua polleana omaa ajotaitoaan ja vielä tietysti käydä kahvitaullakin kolmekerttaa ämmässuolla kippaamassa.
Kuin todeta olevansa ammattitaitoinen autonkuljettaja. Ammattitaitoon kuuluu myös tiedostaa omat rajoitteensa.
Öö, ensinnäkin nämä "hanttihommat" ovat nykyään vain osa työtäni, siihen kuuluu niin puku kuin haalaritöitä, kuuluu muiden opastusta ym ym.
Ei siitä sen enempää.
En ole missään vaiheessa ilmaissut etten tietäisi omia rajoitteitani.
Mutta nainen jos menee sanomaan etten mää vaan osaa ajaa, niin se uskotaan helposti ja jää ajohommelit siihen. Tuo pulleus paremminkin sopii miehiin. Tämä sanonta "joka itsensä alentaa se ylennetään", ei käy usein naisille. Koska jos he alentavat itsensä, niin heidän myös annetaan siellä alhaalla olla.
Ajotaidon näkee tuloksista ja ehkä siitä, että kun on uusi poitsu ollut kyydissä(ei liity työhän), niin ajon jälkeen ne aina sanoo
`ajoitpa sinä hyvin`, tai vastaavaa. Toisaalta kyllä ihmettelen miten nää miehet aina olisi niin hyviä arvioimaan ajotaitoa.
Menit muuten aiheen sivuun.
Niin, kerropa miten se näkyy tuloksista. Paljonko enemmän euroja/vuosi sinä tienaat firmalle kuin joku muu?
Sinänsä kyllä totta, että ajaminen ei enää jaksa juuri kiinnostaa. Kokolailla tylsää hommaa ja yllättävän rasittavaa.
Onneksi junat ja taksit on keksitty jos joutuu jonnekin pidemmälle lähtemään.
Kukas sitä nyt itseään ylistäviä henkilöitä kävisi moitiskelemaan. Netissäkään.
Mietihän sinä taas puolestasi tätä. ;o
Missä kohtaa olen kehunut ulkonäköäni?
Ja se miksi haluan profiloitua on uskalias ja räväkkä feministinainen, joka on samaan aikaan sydämellisen oikeudenmukainen, mutta armoton vääryyttä vastaan.
Eli heti jäi orava hännästään kiinni!
"Ammattitaitoon kuuluu myös tiedostaa omat rajoitteensa."
Käykö kolaritilastot mitenkään Mr. Kurre Oravalle? :D
Se ny o aivan vitun maku mitä teille sanoo. Aina ollaan kuitenkin kotkottamassa.
Mutta meneehän tämäkin ihan viihteenä. ;)
Voisi olla yksi argumentti. En kuitenkaa ehkä kuljettajaa palkatessani ajattelisi asiaa noin.
Hyvä pointti kuitenkin.
Ja huomaa, pyysin jotain summaa €/vuosi.
Älä vittua tähän sotke. Pysy aiheessa! ;D
No niin tarkkaan en lukenut keskustelua.
Tässä missä olen nyt töissä ei ole tulospalkkausta. Siitä oli kyllä puhetta, mutta ei vielä toteutettu. Tulokset siis täytyy nähdä silmillä.
Koneisiin miesimmeiset ovat tehneet aikas suurikustanteisia vahinkoja.
Työn erittäin suuri vaihtelevuus tekee työstä mielekkään, en juuri osaa nyt parempaa toivoa. Palkkaus nyt tehdään tässä niinkuin tehdään, enää en jaksa siitä taistella.
Työn vaihtelevuus aiheuttaa taas sen ongelman, että ihmisten on vaikea käsittää, että minä teen nämä KAIKKI työt, en vain niitä jotka katsottaisiin sopivimmiksi naisille. Siksi näitä ongelmia on tullut vastaan niin paljon ja niistä purnannut täällä ja tulen purnaamaan.
Niin työn pitäisi olla ihmiselle sellainen asia josta saa muutakin tyydytystä kuin rahallisen korvauksen.
Mitenkäs vieläköhän kuljetuspuolella on sellaista ilmiötä, että kurssilta tulleet suunnilleen maksavat kunhan pääevät olemaan rekkamiehiä. :) Itseäni aikoinaan nämä puukenkäpölvästit palkkojen polkijat otti tosissaan päähän.
tai pari..
Get over it man...
Mietin vaan että miksi sulla on tarve korostaa eroasi näihin "puppelipoikiin" nähden? Oletko epävarma omasta seksuaalisesta suuntautumisestasi? ;)
Henkilökohtaisesti en pidä. Koen sen henk. koht loukkauksena että mies pitää miehestä enemmän kuin minusta. No ei vaiskaan...mutta on tuossa totuuden siemen.
Ei minulla toki ole mitään heitä vastaankaan, mutta en ihannoikaan. Mielestäni nyky-yhteiskunnassa ihannoidaan homoseksuaalisuutta ja siinä mennään kyllä metsään.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Jos joku mies on homo, niin ketä se haittaa. Antaa jokaisen elää sellaisena kuin on.
päässyt kokeilemaan, onko parempia tai pahempia...
Nainen kun olen...
Mutta kavereina nuo ovat aivan samanlaisia kun muutkin kaverit.
Hassu kysymys.
Kiva nähdä, että olet paikalla.
Hyvää pääsiäistä. Täällä minä aina välillä piipahdan :)