Olivatko viikinkikuninkaat suomalaisia?
4/01 Teksti: Arto Pöllänen
Kuva: Erkki Kiiski
http://www.kaltio.fi/index.php?81
Historiaa on kautta maailman sivun kirjoitettu suurten kansojen ja sotien voittajien näkökulmasta ja ehdoilla.
Länsi-Rooman kukistuttua Euroopan historian keskiöön nousivat germaanikansat Itä-Rooman eli Bysantin vastapainoksi.
Täällä pohjanperillä viimeisen reilun tuhannen vuoden ajan ovat historiallista tapahtumista dominoineet viikingit, skandinaavit. Heidän vastapainokseen nousi idässä vähitellen Bysantin ortodoksian perillinen Venäjä. Suomi heimoineen jäi siihen väliin ja jauhautui kahtia, ennen kuin oli edes ennättänyt saavuttaa valtiollista tasoa näinhän me olemme tottuneet ajattelemaan.
Mutta onko tämä sittenkään koko totuus? Voittajien, germaanien ja skandinaavien omasta historian kirjoituksesta ja arkeologian saralta nousee eteemme hämmentäviä asioita.
Ennen viikinkiaikaa, 400-700 -luvuilla, Suomi oli suhteellisen vahva ja itsenäinen esim. asetekniikassa ja koruissa. Lisäksi Suomesta näyttää olleen suorat ja melko kiinteät yhteydet Baltiaan ja Keski-Eurooppaan, Skandinavian ohi, ja tietysti myös idän sukulaiskansoihin. Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, miksi viikingit eivät vallanneet Suomea, vaikka he vaikuttivat ja terrorisoivat melkein koko Euroopassa ja tosiasiallisesti hallitsivat myös Venäjän jokireittejä. Yleisesti ajatellaan niin, että vähäväkisessä ja vaikeakulkuisessa Suomessa ei ilmeisesti ollut isoja kaupunkeja, joihin rikkaudet olisivat keskittyneet, mikä vähensi Suomen mielenkiintoa hyökkäyskohteena. Mutta onko tämä koko totuus? Entäpä jos Suomessa olikin ryöstötavaran määrään nähden liian suuri ja järjestäytynyt "Suomen valtion" sotavoima.
Millainen Suomi on todellisuudessa ollut ennen Ruotsin valtaan joutumistaan? Niin, saagojen ja muunkin germaanisen kirjallisuuden, kuten Widsith 600-luvulla ja Saxo Grammaticus 1190-luvulla, mukaan Suomi ei ollutkaan järjestäytymätön barbaarimaa, vaan suunnilleen samantasoinen "valtakunta" kuninkaineen kuin skandinaavienkin vastaavat.
1100-luvun lopulta olevissa Flateyjarbókíiin sisältyvissä Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdistí (Kuinka Norja asutettiin) -saagoissa esitetään, että Suomi (Finland) ja Kainuu (Kvenland) olisi ollut eräänlainen koko Pohjolan peruskuningaskunta, josta käsin olisi perustettu sekä Norjan että Tanskan kuningashuoneet ja annettu monia kuninkaita ja varsinkin kuningattaria myös Ruotsin valtaistuimelle.
Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin (=Muinaisjuutti, Vanha Jotuni) sukuluettelo on esitetty täyteläisimpänä Orkneyinga-saagan johdannossa, ns. Fundinn Noregrissa
(= Norjan löytäminen), joka on suomennettu Kyösti Julkun kirjassa Kvenland sekä Messeniuksen Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita -kirjassa. Suuri osa luettelon nimistä on myös Hversu Noregr bygdistissä ja jokunen Historia Norwegiaessa (1100-luvun lopulta). Skandinaaviset tutkijat ja myös esim. suom. Jarl Gallén ns. Tvärminnen raportissa v. 1984 selittävät mieluusti em. lähteet täysin myyttitietoa sisältäviksi ja siis ei -historiallisiksi. Mutta, mutta...
Germaaninen kirjallisuus, Widsith
Germaanisesta kirjallisuudesta löytyy mainintoja suomalaisista 600-luvulta lähtien. Vanhin lähde, 600-luvulta oleva Widsith, luettelee kymmeniä 400-500-lukujen kansainvaellusajan kansoja kuninkaineen. Luettelossa on tieto: Caesare weold Graecum, ond Caelic Finnum eli " keisari hallitsi kreikkalaisia ja Caelic (äännemuoto Kalik?) suomalaisia". Akateemikko Kustaa Vilkuna arveli Caelicin hyvinkin voivan olla turmeltunut goottilaisen -ik-päätteen saanut muoto Kaleva-sanasta.
Kalevanpoika -traditio on sekä suomalaisella että virolaisella alueella yli 2000 vuotta vanha. Hannes Pukki osoitti jo 1941 Virittäjässä, että sana kalev kaleva on jo kantasuomessa (1000-0 eKr.) merkinnyt - ja viron kielessä edelleenkin punaverkaa. Etymologian ovat hyväksyneet Aulis Oja 1969 Kalevalaseuran vuosikirjassa ja Matti Kuusi 1985 Kalevalalippaassa. Siis kalevanpojat = punaverkasenpojat = punaverkaiset pojat.
Oja tekee rinnastuksen: Bysantin keisarin poikia sanottiin porfyrogennetoksiksi, eli purppurassa syntyneiksi. Vertauksen mukaan kalevanpojat olivat joko kuninkaallinen suku Suomessa ja Virossa tai ainakin mahtava ylimyssuku, ja he elivät täällä jo 1000-0 eKr.
Sana kuningas on joko germaaninen lainasana tai sana germaanienkin lainaamasta kielestä. Laina-ajaksi on esitetty pronssikautta (1500-500 eKr.) tai varhaista rautakautta. Miksi lainata sanaa, jolle ei olisi käyttöä? Tämäkin viittaa siihen, että kuninkaita kalevanpoikia on ollut Suomessa jo ennen ajanlaskumme alkua ja sen jälkeen.
Anglosaksinen Beowulf-runoelma
Tanskalaistutkija Gudmund Schütte pitää Saxo Grammaticuksen mainitsemaa suomalaista Egther Fynnensistä samana henkilönä kuin kuuluisan anglosaksisen Beowulf-runoelman pääsankarin Beowulfin isä Ecgtheow. Ja yllätys yllätys: nimi näyttäisi löytyvän myös suomalaisesta kansanrunosta Väinämöisen tuomio: Syntyi poika Poimarissa (Paimio) Emo kutsui Ehtaroksi (=Egther Fynnensis?). Toisen toisinnon mukaan: Iso kutsui Ismoriksi, Emo Ehtoopoiaksehen... Jos Päivä oli henkilönimi, kuten Päivän poika Valkeainen -runossa ilmenee ja Päivölä paikannimi, niin miksei Ehtoo voinut olla henkilön nimi. Siis Väinämöisen tuomion Ehtoo-Ehtaro, joka kastettiin Paimion kuninkaaksi, olisi ollut Saxon tuntema suomalainen Egther Fynnensis ja vielä sama kuin Beowulf-tarun Ecgtheow eli Beowulfin isä. Ecgtheow oli waegmundingas- sukua. Vrt. kansanrunojen Osmo-Osmoisen skand. vastine Osmund.
Onko siis Väinö-Väinämöisen skandinaavinen vastine Waegmund, joka äännetään juuri Wäimund? Beowulf -runoelman Ecgtheow olisi siis ollut Väinämöisen sukua eli Väinöläinen, mikä sukunimi mainitaankin kirjallisissa lähteissä Jouko Vahtolan mukaan vielä 1400- l. Maskussa Varsinais-Suomessa.
Saagat tuntevat Suomen kuninkaat
Runsaimmat tiedot suomalaisista ovat islantilaisessa saaga-kirjallisuudessa (mm. Orkneyinga-, Historia Neorwegiae-, Hversu Noregr bygditz-, Egilin-, Ynglinga-, Kettil Haengrin- ja Bardr Lumitunturinharjun -saagoissa) 1100-1300-luvuilta. Saagat kertovat skandinaavien ym. germaanien sankaritöiden lisäksi suomalaisista ja Suomen kuninkaista. Eri lähteet yhteen laskien nimeltä mainittuja Suomen ja Kainuun kuninkaita on pari- kolmekymmentä.
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan jopa osa skandinaavien jumalmaailmasta johdetaan Suomen kuningassuvusta. Erään Suomen ja Kainuun kuninkaan, Fornjotrin, pojat olivat Hler, Loge ja Kare. Hler lähti Tanskaan, valtasi Hlerseyn = Laesön saaren perustaen sinne hallitsijasuvun. Saagat samaistavat Hlerin ja Aegirin, skandinaavien merenjumalan (Suomen Ahti). Loge puolestaan perusti hallitsijasuvun Pohjois-Norjaan, josta Haalogaland (korkeat liekit, revontulet) saa nimensä. Loge vastaa myös tulta, tulenjumalaa eli Suomen Panua tai Liekkiötä.
Suomen ja Kainuun kuninkaasta Torrosta ja hänen keskitalven uhrijuhlastaan skandinaavit johtivat skandinaavisen tammikuun nimen ja hänen tyttärestään Goista tai Goasta helmikuun nimen.
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan Suomen ja Kainuun kuningassuvuista nousi kuninkaita myös Ruotsin valtaistuimelle (mm. Östen Gylf) ja samoin he suorastaan perustivat Norjan ja Tanskan kuningashuoneet.
Edelleen näissä saagoissa mainitaan Nor-niminen Kainuun prinssi, joka valtasi Norjan tullen sen ensimmäiseksi kuninkaaksi ja hänestä polveutui mm. Harald Kaunotukka. Orkneyinga-saagassa mainitaan vieläpä, että Nor-prinssistä sai koko Norja nimensä
Suomen kuninkaan Torron poika Gor perusti Tanskaan merikuninkaiden dynastian. Hänen pojanpoikansa Östen Gylf nousi Ruotsin valtaistuimelle. Gorin jälkeläinen oli myös Norjassa vaikuttanut merijaarli Rognvald, jonka poika, jättiläiskokoinen Gange Rolf valloitti Normandian ja josta suoraan polveutuivat Normandian viikinkiajan herttuat, Rouenin jaarlit, Orkney-saarten jaarlit ja edelleen suoraan alenevassa polvessa Vilhelm Valloittaja, josta tuli dynastian perustaja Englantiin 1066.
Aivan tuulesta temmattuja Suomen kuninkaat eivät voi olla. Osa heidän nimistään löytyy paitsi suomalaisista kansanrunoista, myös Suomen maantieteestä. Eräs heistä oli Torro tai Torri - Torron kylä, Torronharju, Torronsuo (Torronsuon kansallispuisto) Tammelassa. Torronsuo löytyy myös Janakkalan-Riihimäen väliltä.
Eräs toinen, Thengill, oli Finmarkin - oikeammin kai Kainuun - kuningas, jonka takamaata Ruija - Kalevalan Rutja - Finmark oli. Tornionjoen sivujoki Tengeliöjoki laskee Aavasaksalla Tornionjokeen, siis Kvenlandin ydinalueella, ei Ruija-Finmarkissa.
Olaus Magnuksen Carta Marinassa 1500-luvulta on Länsi-Suomen kohdalla merkintä: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum, siis: "Finningia Muinainen Kuningaskunta".
Vuodesta 1985 Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet roomalaiseen rautakauteen ja kansainvaellusaikaan kuuluvia hautoja ja siis muinaisia asutuksia Perämeren kaarelta, kuten Tornion Rakanmäestä, Kemin Länkimaasta ja Kiimanmaasta, Oulun Välikankaalta, Kempeleen Linnakankaalta ja Saloisten Tervakankaalta. Kvenland Kainuu alkaa siis kohota 1000-2000 vuotta vanhaksi todellisuudeksi juuri sillä alueella missä sen saagojen mukaan pitikin olla.
Messenius 1600-luvulla sanoo, että Suomen kuninkailla oli käytössä hyvät lait ja myös luku- ja kirjoitustaito, samantapainen riimukirjoitus kuin skandinaaveillakin.
Kalevalassakin sanotaan, että Väinämöinen sammon ryöstöretkellään kirjoitti Pohjolan kivimäessä "kivehen kirjan, miekalla tuliterällä". Oliko tämä riimukirjoitus vai kalliopiirros?
Suomi-Kainuu luhistui 400 vuodessa
800- luvulta lähtien Suomi oli kahden tulen välissä, viikinkien ja venäläisten. Jotain menneestä suuruudesta oli kuitenkin jäljellä: ei voida osoittaa viikinkien pystyneen valtaamaan pysyvästi mitään osaa Suomesta, vaikka he kyllä saagojen mukaan sitä yrittivät terrorisoidessaan koko Eurooppaa ja Venäjää.
Suomen ja Kainuun kuningaskunta on täytynyt olla vielä jossakin muodossa olemassa 1100-luvulla. Sisiliassa vaikuttanut Al Idrisi kirjoitti vuonna 1154 maailmankarttakirjaansa Ruijan kohdalle selityksen: "Suomen kuninkaalla on alueita ja viljelyksiä edellä mainitulla Norjan saarennolla". Siis Suomella oli vielä tuolloin kuningas, se tiedettiin Sisiliassa asti, ja että Suomen valtapiiriin kuului ainakin osa Ruijasta, josta myös Norjalla oli jo ote.
Kun Suomi sortui Ruotsin edessä 1249-50 (ei siis vielä 1155!), niin sen jälkeen ei ole ollut enää kovin kunniakasta johtaa Pohjolan kuningassukuja Suomesta ja Kainuusta. Mutta saagat on pääosin kirjoitettu ennen Suomen sortumista. Lisäksi Fornjotr-perinne ei ole pelkästään edellä mainittujen lähteiden varassa. Koko viikinkiajan kuuluisin hovirunoilija, ns. skaldi oli Harald Kaunotukan hovissa laulellut Tjodolv Hviniläinen. Hän lauloi vanhimmassa skandinaavilähteessä 800-900-lukujen vaihteen Ynglingatalissa suurisyntyisestä Logesta, joka oli Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin sukua... Ja mainitsee nimeltä myös itsensä Fornjotrin. Ja miksi ei olisi laulanut, sillä Fundinn Noregrin mukaan Fornjotr oli myös Harald Kaunotukan esi-isä!
Snorri Sturluson käytti 1220-luvulla Ynglingasaagansa lähteenä Ynglingatalia, mutta vaikenee Fornjotrista, mainiten hänet vain lainauksessaan Tjodolv Hviniläiseltä. Suomi oli Snorrin aikana jo mennyt suuruus. Eikö ollut enää kunniakasta johtaa Pohjolan kuningassukuja Suomesta, laskevan auringon maasta? Muutoinkaan Snorri ei Norjan kuningassaagoissaan mainitse enää Suomen ja Kainuun johtajia kuninkaan tittelillä, vaikka mainitseekin useita Suomen johtajia nimeltä. Kiertäen ehkä kyllä, sillä hänenkin mukaan Ruotsin kuninkaista useat hakivat vaimon Suomesta tuskin he pelkkiä talonpoikaistyttöjä täältä hakivat!
Fundinn Noregr -, Hversu Noregr bygdist - ja Historia Norwegiae ovat Snorrin saagoja vanhempia ja sisältävät samaa tietoa kuin 900-luvun alun Ynglingatal.
Kun lisäksi 600-luvun Widsith, 1190-luvun Saxo Grammaticus ja vieläpä sisilialainen muslimioppinut Al Idrisi maailmankarttakirjassaan v. 1154 mainitsevat Suomen kuninkaita, niin eikö olisi aihetta ottaa kokonaan uuteen tarkasteluun myös FN:n ja HNb:n jopa yksityiskohtaiset tiedot Suomen kuningassuvusta? Ehkäpä Fornjotrin kuningassuku ei niissä olekaan vain Pohjolan kuningassukujen mytologinen johdanto Pohjolan alkuhistoriaan, vaan ainakin osin todellista historiaa jostain 400-700-luvuilta!? Se vaikuttaa jossain määrin myös mytologiselta siksi, että tämä perinne säilyi suullisena yli 600 vuotta. Joitain rönsyjä noin pitkään suulliseen perinteeseen on tietysti voinut tulla, mutta se ei silti mielestäni oikeuta heittämään koko Fornjotr-perinnettä mytologian "roskakoriin", niin kuin historian- ja saagatutkijat yleensä ovat pääosin tehneet. Jos suomalaiskuninkaat olisivat täysin mytologiaa, voidaan kysyä, miksi viikingit olisivat kertoneet heistä saagoissaan? Ja miksi he sijoittivat tuon Pohjolan kuningassukujen alun juuri Suomeen ja Kainuuseen?
4/01 Teksti: Arto Pöllänen
Kuva: Erkki Kiiski
http://www.kaltio.fi/index.php?81
Historiaa on kautta maailman sivun kirjoitettu suurten kansojen ja sotien voittajien näkökulmasta ja ehdoilla.
Länsi-Rooman kukistuttua Euroopan historian keskiöön nousivat germaanikansat Itä-Rooman eli Bysantin vastapainoksi.
Täällä pohjanperillä viimeisen reilun tuhannen vuoden ajan ovat historiallista tapahtumista dominoineet viikingit, skandinaavit. Heidän vastapainokseen nousi idässä vähitellen Bysantin ortodoksian perillinen Venäjä. Suomi heimoineen jäi siihen väliin ja jauhautui kahtia, ennen kuin oli edes ennättänyt saavuttaa valtiollista tasoa näinhän me olemme tottuneet ajattelemaan.
Mutta onko tämä sittenkään koko totuus? Voittajien, germaanien ja skandinaavien omasta historian kirjoituksesta ja arkeologian saralta nousee eteemme hämmentäviä asioita.
Ennen viikinkiaikaa, 400-700 -luvuilla, Suomi oli suhteellisen vahva ja itsenäinen esim. asetekniikassa ja koruissa. Lisäksi Suomesta näyttää olleen suorat ja melko kiinteät yhteydet Baltiaan ja Keski-Eurooppaan, Skandinavian ohi, ja tietysti myös idän sukulaiskansoihin. Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, miksi viikingit eivät vallanneet Suomea, vaikka he vaikuttivat ja terrorisoivat melkein koko Euroopassa ja tosiasiallisesti hallitsivat myös Venäjän jokireittejä. Yleisesti ajatellaan niin, että vähäväkisessä ja vaikeakulkuisessa Suomessa ei ilmeisesti ollut isoja kaupunkeja, joihin rikkaudet olisivat keskittyneet, mikä vähensi Suomen mielenkiintoa hyökkäyskohteena. Mutta onko tämä koko totuus? Entäpä jos Suomessa olikin ryöstötavaran määrään nähden liian suuri ja järjestäytynyt "Suomen valtion" sotavoima.
Millainen Suomi on todellisuudessa ollut ennen Ruotsin valtaan joutumistaan? Niin, saagojen ja muunkin germaanisen kirjallisuuden, kuten Widsith 600-luvulla ja Saxo Grammaticus 1190-luvulla, mukaan Suomi ei ollutkaan järjestäytymätön barbaarimaa, vaan suunnilleen samantasoinen "valtakunta" kuninkaineen kuin skandinaavienkin vastaavat.
1100-luvun lopulta olevissa Flateyjarbókíiin sisältyvissä Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdistí (Kuinka Norja asutettiin) -saagoissa esitetään, että Suomi (Finland) ja Kainuu (Kvenland) olisi ollut eräänlainen koko Pohjolan peruskuningaskunta, josta käsin olisi perustettu sekä Norjan että Tanskan kuningashuoneet ja annettu monia kuninkaita ja varsinkin kuningattaria myös Ruotsin valtaistuimelle.
Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin (=Muinaisjuutti, Vanha Jotuni) sukuluettelo on esitetty täyteläisimpänä Orkneyinga-saagan johdannossa, ns. Fundinn Noregrissa
(= Norjan löytäminen), joka on suomennettu Kyösti Julkun kirjassa Kvenland sekä Messeniuksen Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita -kirjassa. Suuri osa luettelon nimistä on myös Hversu Noregr bygdistissä ja jokunen Historia Norwegiaessa (1100-luvun lopulta). Skandinaaviset tutkijat ja myös esim. suom. Jarl Gallén ns. Tvärminnen raportissa v. 1984 selittävät mieluusti em. lähteet täysin myyttitietoa sisältäviksi ja siis ei -historiallisiksi. Mutta, mutta...
Germaaninen kirjallisuus, Widsith
Germaanisesta kirjallisuudesta löytyy mainintoja suomalaisista 600-luvulta lähtien. Vanhin lähde, 600-luvulta oleva Widsith, luettelee kymmeniä 400-500-lukujen kansainvaellusajan kansoja kuninkaineen. Luettelossa on tieto: Caesare weold Graecum, ond Caelic Finnum eli " keisari hallitsi kreikkalaisia ja Caelic (äännemuoto Kalik?) suomalaisia". Akateemikko Kustaa Vilkuna arveli Caelicin hyvinkin voivan olla turmeltunut goottilaisen -ik-päätteen saanut muoto Kaleva-sanasta.
Kalevanpoika -traditio on sekä suomalaisella että virolaisella alueella yli 2000 vuotta vanha. Hannes Pukki osoitti jo 1941 Virittäjässä, että sana kalev kaleva on jo kantasuomessa (1000-0 eKr.) merkinnyt - ja viron kielessä edelleenkin punaverkaa. Etymologian ovat hyväksyneet Aulis Oja 1969 Kalevalaseuran vuosikirjassa ja Matti Kuusi 1985 Kalevalalippaassa. Siis kalevanpojat = punaverkasenpojat = punaverkaiset pojat.
Oja tekee rinnastuksen: Bysantin keisarin poikia sanottiin porfyrogennetoksiksi, eli purppurassa syntyneiksi. Vertauksen mukaan kalevanpojat olivat joko kuninkaallinen suku Suomessa ja Virossa tai ainakin mahtava ylimyssuku, ja he elivät täällä jo 1000-0 eKr.
Sana kuningas on joko germaaninen lainasana tai sana germaanienkin lainaamasta kielestä. Laina-ajaksi on esitetty pronssikautta (1500-500 eKr.) tai varhaista rautakautta. Miksi lainata sanaa, jolle ei olisi käyttöä? Tämäkin viittaa siihen, että kuninkaita kalevanpoikia on ollut Suomessa jo ennen ajanlaskumme alkua ja sen jälkeen.
Anglosaksinen Beowulf-runoelma
Tanskalaistutkija Gudmund Schütte pitää Saxo Grammaticuksen mainitsemaa suomalaista Egther Fynnensistä samana henkilönä kuin kuuluisan anglosaksisen Beowulf-runoelman pääsankarin Beowulfin isä Ecgtheow. Ja yllätys yllätys: nimi näyttäisi löytyvän myös suomalaisesta kansanrunosta Väinämöisen tuomio: Syntyi poika Poimarissa (Paimio) Emo kutsui Ehtaroksi (=Egther Fynnensis?). Toisen toisinnon mukaan: Iso kutsui Ismoriksi, Emo Ehtoopoiaksehen... Jos Päivä oli henkilönimi, kuten Päivän poika Valkeainen -runossa ilmenee ja Päivölä paikannimi, niin miksei Ehtoo voinut olla henkilön nimi. Siis Väinämöisen tuomion Ehtoo-Ehtaro, joka kastettiin Paimion kuninkaaksi, olisi ollut Saxon tuntema suomalainen Egther Fynnensis ja vielä sama kuin Beowulf-tarun Ecgtheow eli Beowulfin isä. Ecgtheow oli waegmundingas- sukua. Vrt. kansanrunojen Osmo-Osmoisen skand. vastine Osmund.
Onko siis Väinö-Väinämöisen skandinaavinen vastine Waegmund, joka äännetään juuri Wäimund? Beowulf -runoelman Ecgtheow olisi siis ollut Väinämöisen sukua eli Väinöläinen, mikä sukunimi mainitaankin kirjallisissa lähteissä Jouko Vahtolan mukaan vielä 1400- l. Maskussa Varsinais-Suomessa.
Saagat tuntevat Suomen kuninkaat
Runsaimmat tiedot suomalaisista ovat islantilaisessa saaga-kirjallisuudessa (mm. Orkneyinga-, Historia Neorwegiae-, Hversu Noregr bygditz-, Egilin-, Ynglinga-, Kettil Haengrin- ja Bardr Lumitunturinharjun -saagoissa) 1100-1300-luvuilta. Saagat kertovat skandinaavien ym. germaanien sankaritöiden lisäksi suomalaisista ja Suomen kuninkaista. Eri lähteet yhteen laskien nimeltä mainittuja Suomen ja Kainuun kuninkaita on pari- kolmekymmentä.
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan jopa osa skandinaavien jumalmaailmasta johdetaan Suomen kuningassuvusta. Erään Suomen ja Kainuun kuninkaan, Fornjotrin, pojat olivat Hler, Loge ja Kare. Hler lähti Tanskaan, valtasi Hlerseyn = Laesön saaren perustaen sinne hallitsijasuvun. Saagat samaistavat Hlerin ja Aegirin, skandinaavien merenjumalan (Suomen Ahti). Loge puolestaan perusti hallitsijasuvun Pohjois-Norjaan, josta Haalogaland (korkeat liekit, revontulet) saa nimensä. Loge vastaa myös tulta, tulenjumalaa eli Suomen Panua tai Liekkiötä.
Suomen ja Kainuun kuninkaasta Torrosta ja hänen keskitalven uhrijuhlastaan skandinaavit johtivat skandinaavisen tammikuun nimen ja hänen tyttärestään Goista tai Goasta helmikuun nimen.
Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdist -saagojen mukaan Suomen ja Kainuun kuningassuvuista nousi kuninkaita myös Ruotsin valtaistuimelle (mm. Östen Gylf) ja samoin he suorastaan perustivat Norjan ja Tanskan kuningashuoneet.
Edelleen näissä saagoissa mainitaan Nor-niminen Kainuun prinssi, joka valtasi Norjan tullen sen ensimmäiseksi kuninkaaksi ja hänestä polveutui mm. Harald Kaunotukka. Orkneyinga-saagassa mainitaan vieläpä, että Nor-prinssistä sai koko Norja nimensä
Suomen kuninkaan Torron poika Gor perusti Tanskaan merikuninkaiden dynastian. Hänen pojanpoikansa Östen Gylf nousi Ruotsin valtaistuimelle. Gorin jälkeläinen oli myös Norjassa vaikuttanut merijaarli Rognvald, jonka poika, jättiläiskokoinen Gange Rolf valloitti Normandian ja josta suoraan polveutuivat Normandian viikinkiajan herttuat, Rouenin jaarlit, Orkney-saarten jaarlit ja edelleen suoraan alenevassa polvessa Vilhelm Valloittaja, josta tuli dynastian perustaja Englantiin 1066.
Aivan tuulesta temmattuja Suomen kuninkaat eivät voi olla. Osa heidän nimistään löytyy paitsi suomalaisista kansanrunoista, myös Suomen maantieteestä. Eräs heistä oli Torro tai Torri - Torron kylä, Torronharju, Torronsuo (Torronsuon kansallispuisto) Tammelassa. Torronsuo löytyy myös Janakkalan-Riihimäen väliltä.
Eräs toinen, Thengill, oli Finmarkin - oikeammin kai Kainuun - kuningas, jonka takamaata Ruija - Kalevalan Rutja - Finmark oli. Tornionjoen sivujoki Tengeliöjoki laskee Aavasaksalla Tornionjokeen, siis Kvenlandin ydinalueella, ei Ruija-Finmarkissa.
Olaus Magnuksen Carta Marinassa 1500-luvulta on Länsi-Suomen kohdalla merkintä: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum, siis: "Finningia Muinainen Kuningaskunta".
Vuodesta 1985 Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet roomalaiseen rautakauteen ja kansainvaellusaikaan kuuluvia hautoja ja siis muinaisia asutuksia Perämeren kaarelta, kuten Tornion Rakanmäestä, Kemin Länkimaasta ja Kiimanmaasta, Oulun Välikankaalta, Kempeleen Linnakankaalta ja Saloisten Tervakankaalta. Kvenland Kainuu alkaa siis kohota 1000-2000 vuotta vanhaksi todellisuudeksi juuri sillä alueella missä sen saagojen mukaan pitikin olla.
Messenius 1600-luvulla sanoo, että Suomen kuninkailla oli käytössä hyvät lait ja myös luku- ja kirjoitustaito, samantapainen riimukirjoitus kuin skandinaaveillakin.
Kalevalassakin sanotaan, että Väinämöinen sammon ryöstöretkellään kirjoitti Pohjolan kivimäessä "kivehen kirjan, miekalla tuliterällä". Oliko tämä riimukirjoitus vai kalliopiirros?
Suomi-Kainuu luhistui 400 vuodessa
800- luvulta lähtien Suomi oli kahden tulen välissä, viikinkien ja venäläisten. Jotain menneestä suuruudesta oli kuitenkin jäljellä: ei voida osoittaa viikinkien pystyneen valtaamaan pysyvästi mitään osaa Suomesta, vaikka he kyllä saagojen mukaan sitä yrittivät terrorisoidessaan koko Eurooppaa ja Venäjää.
Suomen ja Kainuun kuningaskunta on täytynyt olla vielä jossakin muodossa olemassa 1100-luvulla. Sisiliassa vaikuttanut Al Idrisi kirjoitti vuonna 1154 maailmankarttakirjaansa Ruijan kohdalle selityksen: "Suomen kuninkaalla on alueita ja viljelyksiä edellä mainitulla Norjan saarennolla". Siis Suomella oli vielä tuolloin kuningas, se tiedettiin Sisiliassa asti, ja että Suomen valtapiiriin kuului ainakin osa Ruijasta, josta myös Norjalla oli jo ote.
Kun Suomi sortui Ruotsin edessä 1249-50 (ei siis vielä 1155!), niin sen jälkeen ei ole ollut enää kovin kunniakasta johtaa Pohjolan kuningassukuja Suomesta ja Kainuusta. Mutta saagat on pääosin kirjoitettu ennen Suomen sortumista. Lisäksi Fornjotr-perinne ei ole pelkästään edellä mainittujen lähteiden varassa. Koko viikinkiajan kuuluisin hovirunoilija, ns. skaldi oli Harald Kaunotukan hovissa laulellut Tjodolv Hviniläinen. Hän lauloi vanhimmassa skandinaavilähteessä 800-900-lukujen vaihteen Ynglingatalissa suurisyntyisestä Logesta, joka oli Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin sukua... Ja mainitsee nimeltä myös itsensä Fornjotrin. Ja miksi ei olisi laulanut, sillä Fundinn Noregrin mukaan Fornjotr oli myös Harald Kaunotukan esi-isä!
Snorri Sturluson käytti 1220-luvulla Ynglingasaagansa lähteenä Ynglingatalia, mutta vaikenee Fornjotrista, mainiten hänet vain lainauksessaan Tjodolv Hviniläiseltä. Suomi oli Snorrin aikana jo mennyt suuruus. Eikö ollut enää kunniakasta johtaa Pohjolan kuningassukuja Suomesta, laskevan auringon maasta? Muutoinkaan Snorri ei Norjan kuningassaagoissaan mainitse enää Suomen ja Kainuun johtajia kuninkaan tittelillä, vaikka mainitseekin useita Suomen johtajia nimeltä. Kiertäen ehkä kyllä, sillä hänenkin mukaan Ruotsin kuninkaista useat hakivat vaimon Suomesta tuskin he pelkkiä talonpoikaistyttöjä täältä hakivat!
Fundinn Noregr -, Hversu Noregr bygdist - ja Historia Norwegiae ovat Snorrin saagoja vanhempia ja sisältävät samaa tietoa kuin 900-luvun alun Ynglingatal.
Kun lisäksi 600-luvun Widsith, 1190-luvun Saxo Grammaticus ja vieläpä sisilialainen muslimioppinut Al Idrisi maailmankarttakirjassaan v. 1154 mainitsevat Suomen kuninkaita, niin eikö olisi aihetta ottaa kokonaan uuteen tarkasteluun myös FN:n ja HNb:n jopa yksityiskohtaiset tiedot Suomen kuningassuvusta? Ehkäpä Fornjotrin kuningassuku ei niissä olekaan vain Pohjolan kuningassukujen mytologinen johdanto Pohjolan alkuhistoriaan, vaan ainakin osin todellista historiaa jostain 400-700-luvuilta!? Se vaikuttaa jossain määrin myös mytologiselta siksi, että tämä perinne säilyi suullisena yli 600 vuotta. Joitain rönsyjä noin pitkään suulliseen perinteeseen on tietysti voinut tulla, mutta se ei silti mielestäni oikeuta heittämään koko Fornjotr-perinnettä mytologian "roskakoriin", niin kuin historian- ja saagatutkijat yleensä ovat pääosin tehneet. Jos suomalaiskuninkaat olisivat täysin mytologiaa, voidaan kysyä, miksi viikingit olisivat kertoneet heistä saagoissaan? Ja miksi he sijoittivat tuon Pohjolan kuningassukujen alun juuri Suomeen ja Kainuuseen?
Vastaukset 20
Vanhimmat
eivät vanhat skandinaaviset saagat muuten johtaisi Ruotsin ja Norjan kuninkaiden sukupuuta Suomen kuninkaista
Jos suomalaisia olisi ylenkatsottu niin ei olisi sepitetty runoja joissa viikinkikuninkaat polveutuvat Suomen kuninkaista
ei niitä saagoja täysin tyhjästä voitu sepittää.
Ilmeiesti Suomessa oli mahtavia päällikkösukuja jotka avioituivat skandinaavisten kuninkaallisten sukujen kanssa
Kun saagat kertovat Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin kuninkaista ne ovat totta,
mutta kun ne kertovat Suomen kuninkaista, ne ovatkin satua ja täysin epäluotettavia.
Tätä minä en ymmärrä, mutta minä en olekaan "tutkija".
Suomen sortuminen Ruotsin edessä voi olla isommasta valtapoliittisesta asetelmasta johtuva tekijä kuin täällä osataan ajtella ...
Länsi-rooma sortui 400 luvun lopulla ja maailman valtakeskukseksi nousi vauras Itä-rooma.
Kauppayhteydet Itä-roomaan kulkivat Veäjän jokireittejä pitkin, joiden suita hallitsivat Suomalaiset, niiden sukulaiskansat ja Baltit.
Tämä asema toi näille kansoille vaurauden avaimet, todennäköisesti niissä jokaisessa on nähtävissä jonkinlainen oman kulttuurin nouseminen ja itseasiassa Suomalaistenkin argeologiset löydöt vahvistavat yhteyksiä Balttiaan ja nimenomaan nykyiseen Latviaan Väinäjoen suulle. ( Riika ).
Onko edes sattumaa se, että Väinäjoki ja Suomalaisten vanha mahtisuku Väinämöinen ovat itseasiassa toistensa johdannaisia.
Itä-rooma kukistui muslimien nousun myötä, ensin se menetti kaikki alueensa muslimeille ja lopulta kaupunkikin vallattiin.
Länsi-rooma nousi jälleen maailman keskukseksi, kauppayhteydet kääntyivät länteen ja alkoi naapureidemme kulta-aika, jota nykyisin kutsumme viikinkiajaksi.
Mutta ennenkuin Itä-rooma kukistui, se oli ollut myös kristukunnan keskus.
Se merkitsee myös sitä, että Suomalaiset toivat kristinuskon pohjolaan todennäköisesti muiden Baltien kanssa.
Se merkitsee myös sitä, että tämä krsitinuskon suunta oli ortodoksinen.
Eli Ruotsi teki ristiretkensä ortodoksiseen maahan katolisen kirkon siunauksella ...
itä-suomalainen historian tulkinta tyyliin onania.
Kun katsoo tapahtumia muualla maailmassa ja yhdistää ne kotimaisiin tapahtumiin, niin kuva selkityy ...
Yhden tiedon mukaan usko tuli Manner-Suomeen Ahvenanmaalta. Luulen, ett kristinuskon vaikutteita tuli sekä idästä että lännestä ennen ristiretkiä.
- usko ? - siis mustaa kirjaa sieltä tuotiin ja rosvoilu alko. - nyt nopesti kakkahuntu raamatun kansien väliin.
Haista paska! Ja kerro satujasi vain mongoli kavereillesi.
Mikäs helvetin idiootti sinäkin olet? Suomalaiset eivät ole mitään sukua mongoloidelle tai muutenkaan enemmän idälle sukua kuin muukaan Eurooppa. Päin vastoin, suomalaiset ovat paljon lähempää sukua Euroopan muille kansoille kuin idän kansoille. Käypäs vilkaisemassa näitä linkkejä, jos tietoa sinne pieniin aivoihisi mahtuu: http://uralica.com/fgpeople.htm
http://jumalasuomi.tripod.com/KARTAT.HTM
ja http://www.geocities.com/Athens/Parthenon/3818/finnugr.html
Ihan kun olis ruotsalainen mongolidi kirjoittanut aikasemman viestin, mut sehän vaan näyttää miten barbaarista alkuperää ruotsalaiset ovat!
Nämä väsähtäneet kuvitelmat "suomalaisista viikinkikuninkaista" on tieteen vaa'alla punnittu ja köykäisiksi havaittu (esim. Mikko Häme: "Saagoista ja muinaisista kuninkaistamme", Faravid - Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen aikakauskirja 1991).
Ei minkään kansakunnan historiaa voi rakentaa joukosta sekavia, epämääräisiä ja asiayhteyksistään irrotettuja faktanpoikasia, joita yhdistellään ja tulkitaan vapaan mielikuvituksen varassa.
Jos Suomessa ei muinoin ollut kuninkaita, syynä oli se ettei sellaisille ollut tarvetta tai edellytyksiä. On naurettavaa ja noloa tehdä asiasta jokin kansallinen kunniakysymys.
Ei se ole mikään kansallinen kunniakysymys, vaan faktaan perustuva aihe että jotain oli jo ja paljon ennen kuin indoeurooppalainen roskakieli levittäytyi eurooppaan.
ei kuninkaita.
Suomessa ei viikinkiaikana ollut kuin hajanaisia kyläyhteisöjä, joilla oli ehkä jonkinlaista yhteistyötä naapuruston kanssa. Käräjät, varoitusjärjestelmä ym.
Myöhemmän Suomen alueen väestöllä ei tuolloin ollut voimavaroja minkäänlaiseen valtiomuodostukseen. Asutus oli erittäin hajanaista ja keskinäiset kosketukset vähäisiä. Väkimäärä valtavalla alueella oli kenties noin 20 000.
Mahtoiko olla edes noinkaan monta ja jos oli niin niistäkin suurin osa oli jotain mennikäisiä ja metsätonttuja jotka asuivat metsissä kantojen alla.
Suomi on ainoa paikka, jossa mainitaan viikinkiaikana olleen kuninkaan.
Al-Idrisi kirjoittaa 1154, että "Suomen kuninkaalla oli maita Norjan saarennossa".
Norjasta (Jaubertin editio):
"La Norwège est une île très considérable, mais en majeure partie déserte. Cette île a deux caps, dont l'un, l'occidental, touche à l'île de Darmardja et fait face au port nommé Wendlescada, situé à une demi-journée de navigation, et l'autre touche á la grande côte du Finnmark... On remarque dans la Norwège trois villages florissantes dont deux confinent au Finnmark, et la troisième au Darmardja."
"Norja on huomattava saari, mutta suurimmaksi osaksi autio. Tällä saarella on kaksi niemeä joista toinen, läntinen, koskettaa Tanskaa ja on Wendlescadan (Skagen?) satamaan päin, joka on puolen päivän purjehduksen päässä ja toinen niemi koskettaa Suomen (Nef / Brescin 1999 editio) suurta rannikkoa.
Norjasta huomioitakoon 3 kukoistavaa kylää, joista 2 rajoittuvat Finnmarkiin (Suomeen) ja kolmas Tanskaan."
Sekä Jaubertin alkuperäinen käännös, että uudempi Nef / Brescin 1999 tarkistama editio (La Première Géographie de l'Occident) ovat tästä yhtä mieltä.
1999 editio kirjoittaa Suomi / La Finlande Jaubertin käyttämän Finnmarkin tilalle.
Alueen maat ovat suuruus- ja tärkeysjärjestyksessä:
1. Suomi
2. Tanska
3. Lähes autio Norjan saareke
Norja koskettaa siis lännessä Tanskaa ja idässä Suomea, joten nykyinen Etelä-Ruotsikin on ollut osa Suomea vielä vuonna 1154. Ainoa viittaus sveoihin on "Suada", joka kuitenkin on kaupunki, ei maa. Sveojen maata ei ole vielä olemassa. Tuulion tulkitsemaa "Skånen maatakaan" ei ranskalaiseditiot manitse lainkaan.
Wikipedia kertoo: "Coastal areas of Finnmark were colonized by Norwegians beginning in the 10th century, and there are stories describing clashes with the Karelians. Border skirmishes between the Norwegians and Novgorodians continued until 1326, when the Treaty of Novgorod settled the issue."
Hauskana kuriositeettina al-Idrisin mukaan "lähes aution Norjan metsissä elää joukko villejä, joilla ei ole kaulaa ollenkaan ja he syövät tammenterhoja ja kastanjoita."
Sieltäkö ne viikingit muka tulivat viikinkiaikana? >:o Haha
"Tavastin maassa on paljon markkinapaikkoja (linnoituksineen) ja kyliä mutta vähän kaupunkeja."
Finmark on siis Norjan pohjoisin osa.
Tuskinpa siellä on viikinkiaikana suomalaisia ollut.
Finnmark nimenomaan ei ollut tuolloin Norjan pohjoisin osa.
Finnmark ei tarkoittanut al-Idrisille sitä mitä se tarkoittaa tänä päivänä.
Finnmark tarkoitti tuolloin Suomea. Juuri tästä syystä Nef / Brescin 1999 tarkistama editio (La Première Géographie de l'Occident) kirjoittaa käännöksessään Finnmarkin tilalle reilusti "Suomi".
1154 ei ollut olemassakaan vielä mitään Norjaa. Oli pelkkä Norjan saarento ja alue oli lähes autio.
Koko Fennoskandian alueella eleli vielä viikinkiajan jälkeenkin pääasiassa suomalaisia. Svealaisten heimo oli pieni ja sveat asuivat Hampurin kirkon valvomassa Goottien maassa goottien kanssa. Ruotsia ei ollut vielä vuonna 1154.
Suomesta on viikinkiajalta öytynyt esim miekkoja enemmän kuin Skandinavian maista. Outoa jos täällä ei ole asunut kuin muutama ihminen jossain mettäkylässä?
Saagat ovat yhtä uskottavaa hiustoriaa kuin Raamattu.
Tai Seiska asialukemistona.