No niin, nyt on aika keskittyä pääsiäisen viettoon omieni kanssa. Pitkäperjantain liturgia ja pääsiäisyön vigilia kuuluvat "ohjelmaani"; ainakin jälkimmäiseen saan mukaan myös luterilaisen mieheni, joka on aina tukenut minua uskossani... sitä todellista arjen ekumeniaa :-)
Tämä palsta ei kuitenkaan kuulu pääsiäiseeni. Ei voi kuulua, jos haluan kuulla Jeesuksen viestin minulle näinä päivinä. Ja kyllähän minä haluan.
Lyhyesti sanoen: en koe tällaista "keskustelua" rakentavaksi tai millään muotoa hyödylliseksi. Nyt taaksepäin katsoessani tuntuu siltä, että viime aikoina on käyty vain yksi todellinen keskustelu uskosta. Se oli Ninan aloitteesta käyty keskustelu yksilön ratkaisujen ja kirkon opetuksen suhteesta.
Kommenttien tasosta voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta lähtökohtaisesti siinä oli ideaa: ihmisellä on käsillä iso uskoon liittyvä kysymys, jonka ratkaisemiseksi hän kaipaa ajatuksia myös lähipiirinsä ulkopuolelta. Puhutaan siitä, mitä kirkko opettaa ja miksi - ja miksi se ei meistä kaikista aina tunnu oikealta. Puhutaan yksilön suhteesta kirkkoon, Jeesuksen ruumiiseen maanpäällä... kaikki hyvin kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää!
Aihe oli siis raskas, mutta rakentavampi kuin monet muut, joissa kyse tuntuu olevan vain ja ainoastaan siitä, että muutamien ihmisten täytyy saada purkaa tunteitaan, eikä heille saa sanoa eriävää mielipidettä tai on trolli tai muuten vaan alimittainen ahven - ainakin jos ei anna heidän saada viimeistä sanaa. Se ei ole mitään keskustelua.
Minulle tämä ei anna mitään, mutta voi olla vahingollista, koska minut pystyy provosoimaan aika vähällä vaivalla. Kysymys, jonka esitän itselleni on se, että onko minulla velvollisuus kuitenkin tuoda esiin kirkkoa ja hiippakuntaelämää koskevia näkemyksiä, jotka kertovat siitä elämästä, josta ei joidenkin mielestä edes saisi puhua loukkaamatta tiettyjä henkilöitä.
Oli miten oli, seuraavina päivinä ei ole oikea aika. Tavoite on nähdä Jumala jokaisessa ihmisessä, mutta täällä se on kovin vaikeaa. Eikä Jumalan tahdon, kirkon opetuksen ymmärtämistä pidä tehdä itselleen vaikeammaksi kuin se on.
Siksi: Vilkaisen vielä aamulla, onko täällä jotain, mihin voin vastata sabotoimatta Jumalan työtä itsessäni... siltä varalta, että emme "tapaa" ennen ennen Pääsiäistä:
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JOKAISELLE PALSTALLA KIRJOITTANEELLE!
Tämä palsta ei kuitenkaan kuulu pääsiäiseeni. Ei voi kuulua, jos haluan kuulla Jeesuksen viestin minulle näinä päivinä. Ja kyllähän minä haluan.
Lyhyesti sanoen: en koe tällaista "keskustelua" rakentavaksi tai millään muotoa hyödylliseksi. Nyt taaksepäin katsoessani tuntuu siltä, että viime aikoina on käyty vain yksi todellinen keskustelu uskosta. Se oli Ninan aloitteesta käyty keskustelu yksilön ratkaisujen ja kirkon opetuksen suhteesta.
Kommenttien tasosta voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta lähtökohtaisesti siinä oli ideaa: ihmisellä on käsillä iso uskoon liittyvä kysymys, jonka ratkaisemiseksi hän kaipaa ajatuksia myös lähipiirinsä ulkopuolelta. Puhutaan siitä, mitä kirkko opettaa ja miksi - ja miksi se ei meistä kaikista aina tunnu oikealta. Puhutaan yksilön suhteesta kirkkoon, Jeesuksen ruumiiseen maanpäällä... kaikki hyvin kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää!
Aihe oli siis raskas, mutta rakentavampi kuin monet muut, joissa kyse tuntuu olevan vain ja ainoastaan siitä, että muutamien ihmisten täytyy saada purkaa tunteitaan, eikä heille saa sanoa eriävää mielipidettä tai on trolli tai muuten vaan alimittainen ahven - ainakin jos ei anna heidän saada viimeistä sanaa. Se ei ole mitään keskustelua.
Minulle tämä ei anna mitään, mutta voi olla vahingollista, koska minut pystyy provosoimaan aika vähällä vaivalla. Kysymys, jonka esitän itselleni on se, että onko minulla velvollisuus kuitenkin tuoda esiin kirkkoa ja hiippakuntaelämää koskevia näkemyksiä, jotka kertovat siitä elämästä, josta ei joidenkin mielestä edes saisi puhua loukkaamatta tiettyjä henkilöitä.
Oli miten oli, seuraavina päivinä ei ole oikea aika. Tavoite on nähdä Jumala jokaisessa ihmisessä, mutta täällä se on kovin vaikeaa. Eikä Jumalan tahdon, kirkon opetuksen ymmärtämistä pidä tehdä itselleen vaikeammaksi kuin se on.
Siksi: Vilkaisen vielä aamulla, onko täällä jotain, mihin voin vastata sabotoimatta Jumalan työtä itsessäni... siltä varalta, että emme "tapaa" ennen ennen Pääsiäistä:
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ JOKAISELLE PALSTALLA KIRJOITTANEELLE!
Vastaukset 2
Vanhimmat
myös sinulle, Sole.
T: Amazon22
"Tavoite on nähdä Jumala jokaisessa ihmisessä, mutta täällä se on kovin vaikeaa."
Juuri vaikeissa ihmisissä meidän pitäisi nähdä Jumala. Iloiset, onnelliset, tasapainoiset, menestyvät ihmiset pärjäävät itsekin. Surulliset, ahdistuneet, pahantuuliset, tasapainottomat ihmiset - he ovat niitä, joita meidän tulisi ruokkia, ottaa kotiimme, vaatettaa, hoivata, käydä katsomassa vankiloissa. He ovat niitä, joille hyvän tekeminen on hyvän tekemistä Kristukselle.