"Älkää tehkö itsellenne epäjumalia älkääkä pystyttäkö itsellenne jumalankuvia tai patsaita, älkää myöskään asettako maahanne kiviä, joissa on kuvia, kumartaaksenne niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. Pitäkää minun sapattini ja peljätkää minun pyhäkköäni. Minä olen Herra.
Jos te vaellatte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni ja pidätte ne, annan minä teille sateen ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut kantavat hedelmänsä. Ja puiminen kestää teillä viininkorjuuseen asti, ja viininkorjuu kestää kylvöön asti, ja teillä on kyllin leipää syödäksenne, ja te saatte turvallisesti asua maassanne. Ja minä annan rauhan teidän maallenne, ja te saatte levätä, kenenkään peljättämättä; ja minä hävitän pahat pedot teidän maastanne, eikä miekka käy teidän maanne ylitse. Te ajatte pakoon vihollisenne, ja he kaatuvat miekkaan teidän edessänne. Viisi teistä ajaa pakoon sata, ja sata teistä ajaa pakoon kymmenentuhatta, ja teidän vihollisenne kaatuvat miekkaan teidän edessänne. Ja minä käännyn teidän puoleenne ja teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän lisääntyä ja pidän liittoni teidän kanssanne. Ja te saatte syödä vanhaa, viime vuoden satoa, ja te joudutte viemään vanhan pois uuden tieltä. Ja minä panen asumukseni teidän keskellenne enkä viero teitä. Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta, olemasta heidän orjinansa; ja minä mursin rikki teidän ikeenne puut ja annoin teidän kulkea pää pystyssä. Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni, niin minäkin teen teille samoin ja rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla, hivutustaudilla ja kuumeella, jotka sammuttavat teidän silmänne ja näännyttävät sielunne; ja te kylvätte siemenenne turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sen. Ja minä käännän kasvoni teitä vastaan, ja teidän vihollisenne voittavat teidät; teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja te pakenette, vaikka ei kukaan aja teitä takaa. Jos ette sittenkään kuule minua, niin minä vielä kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. Ja minä murran teidän ylpeän uhmanne; minä teen teidän taivaanne raudankovaksi ja maanne vasken kaltaiseksi. Ja teidän voimanne kuluu hukkaan, sillä teidän maanne ei anna satoansa eivätkä maan puut anna hedelmäänsä. Ja jos te sittenkin käytte minua vastaan ettekä tahdo kuulla minua, niin minä lyön teitä vielä seitsenkertaisesti, teidän syntienne mukaan. Minä lähetän teidän sekaanne metsän pedot riistämään teiltä lapsenne, raatelemaan karjaanne ja vähentämään teidän lukuanne, niin että teidän tienne tulevat autioiksi. Jos te ette vielä tästäkään minun kurituksestani ota ojentuaksenne, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin käyn teitä vastaan ja lyön teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan. Kun minä murran teiltä leivän tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa'alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituiksi. Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. Ja te syötte poikienne lihaa, ja tyttärienne lihaa te syötte. Ja minä kukistan teidän uhrikukkulanne ja hävitän teidän auringonpatsaanne ja panen teidän ruumiinne teidän kivijumalienne ruumiiden päälle, ja minun sieluni inhoaa teitä. Ja minä muutan teidän kaupunkinne raunioiksi ja hävitän teidän pyhäkkönne enkä mielisty teidän uhrienne tuoksuun. Ja minä hävitän maan, niin että teidän vihollisenne, jotka siinä asuvat, siitä tyrmistyvät. Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi. Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa. Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan.
Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä. Ja niille teistä, jotka jäävät jäljelle, minä annan pelokkaan sydämen heidän vihollistensa maassa, niin että lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, niinkuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka ei kukaan heitä aja takaa. Ja he kompastuvat toinen toiseensa niinkuin miekkaa paeten, vaikka ei kukaan aja heitä takaa; ja te ette voi pitää puolianne vihollisianne vastaan. Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät. Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin. Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan, jonka tähden minäkin kävin heitä vastaan ja vein heidät heidän vihollistensa maahan. Silloin heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat syntivelkansa. Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan. Mutta ensin tulkoon maa tyhjäksi heistä ja saakoon hyvityksen sapateistansa olemalla autiona, niin kauan kuin he ovat poissa; ja he sovittakoot syntivelkansa sentähden, juuri sentähden, että he hylkäsivät minun säädökseni ja että heidän sielunsa vieroi minun käskyjäni. Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa. Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra." Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät. Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa. Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla. Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona. Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti." Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.
He joutuivat lähtemään kotimaastaan syntiensä tähden, mutta profeettojen ennustusten mukaan he palaavat takaisin, ovat osittain jo palanneetkin. Ohessa lainauksia näistä takaisinpaluun ennustuksista Jeremian kirjan luvuista 30 ja 31:
"Herra pelastaa kansansa
1 Jeremialle tuli Herralta tämä sana: 2 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Kirjoita kirjaan kaikki, minkä minä sinulle puhun. 3 Tulee aika, jolloin minä käännän kansani Israelin ja Juudan kohtalon. Karkotetut minä tuon takaisin siihen maahan, jonka annoin heidän isilleen, ja he saavat sen jälleen omakseen. Tämän minä lupaan."
4 Tässä ovat sanat, jotka Herra puhui Israelille ja Juudalle. 5 Näin hän sanoi:
-- Kauhun huuto kiirii:
rauha on mennyttä,
vain pelkoa kaikkialla!
6 Katsokaa ympärillenne:
Voiko mies synnyttää?
Miksi jokainen mies pitelee vatsaansa
ja voihkii kuin synnyttävä nainen?
Miksi kaikkien kasvot ovat kalvenneet?
7 Voi! Suuri ja kauhea on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on ahdistuksen aika Jaakobille, mutta hän pelastuu siitä.
8 "Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä särjen vieraan ikeen sinun niskastasi, Jaakob, ja katkaisen sinun valjaasi. Silloin israelilaisten ei tarvitse enää palvella muukalaisia, 9 vaan he saavat palvella Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, jonka minä annan heille kuninkaaksi.
10 -- Älä pelkää, palvelijani Jaakob,
älä kauhistu, Israel,
sanoo Herra.
Minä pelastan sinut kaukaisesta maasta,
tuon jälkeläisesi pois
sieltä, missä he ovat olleet vankeina.
Jaakob palaa takaisin
ja elää rauhassa, huolta vailla,
kun kukaan ei häntä enää uhkaa.
11 Minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Kansoista, joiden sekaan sinut hajotin, minä teen lopun, mutta sinua minä en tuhoa. Silti en jätä sinua rankaisematta, vaan oikeudenmukaisesti kuritan sinua."
" Israel palaa kotimaahansa
2 Näin sanoo Herra: -- Kansa, joka pääsi miekkaa pakoon, sai armon autiomaassa. Israel palaa jälleen maahansa ja löytää rauhan.
3 Herra ilmestyi minulle,
hän tuli kaukaa ja sanoi:
-- Minä olen sinua aina rakastanut, Israel,
siksi vedän sinua luokseni uskollisesti.
4 Minä rakennan sinut uudelleen,
taas sinä nouset, neitsyt Israel.
Jälleen sinä koristaudut juhlaan,
otat käteesi rummun,
lähdet karkeloon toisten iloitsevien kanssa!
5 Sinä istutat taas viinitarhoja
Samarian vuorille.
Ne, jotka istuttavat,
saavat myös korjata sadon.
6 Tulee päivä, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorilla: "Tulkaa, lähdetään Siioniin Herran, Jumalamme, luo!"
7 Näin sanoo Herra:
-- Iloitkaa ja riemuitkaa Jaakobista,
huutakaa ylistystä kansoista parhaalle!
Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto:
"Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi,
kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!"
8 Minä tuon heidät takaisin
pohjoisesta maasta,
kokoan heidät maailman ääristä asti!
Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat,
raskaana olevat ja synnyttävät.
Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne.
9 He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
10 -- Kansat, kuulkaa Herran sana!
Tulkoon se tiettäväksi merten ääriin saakka!
Sanokaa näin:
-- Hän, joka hajotti Israelin,
kokoaa sen jälleen,
hän pitää siitä huolta kuin paimen laumastaan.
11 Herra pelastaa Jaakobin jälkeläiset,
vapauttaa heidät sortajan kädestä.
12 He tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla,
virtanaan he tulevat, nauttivat Herran hyvyyttä.
Hän antaa viljaa, viiniä ja öljyä,
lampaita ja härkiä.
He itse ovat kuin kasteltu puutarha,
heidän kukoistuksensa ei koskaan enää kuihdu.
13 Silloin neito iloitsee karkeloiden,
nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat.
He ovat saaneet kärsiä,
mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi,
lohdutan ja ilahdutan heitä.
14 Minä ravitsen papit uhrirasvalla ja ruokin kansani hyvillä lahjoilla, sanoo Herra."
"Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä kylvän Israeliin ja Juudaan uutta elämää: ihmisiä ja eläimiä. 28 Ja aivan kuten olen pitänyt huolen siitä, että Israel ja Juuda revitään ja särjetään, tuhotaan ja hävitetään ja niille tuotetaan onnettomuutta, niin minä nyt huolehdin siitä, että ne rakennetaan ja istutetaan uudelleen, sanoo Herra."
Uusi liitto
31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään."
VT:ssa kerrotaan, että Israel olisi hyljännyt Messiaansa ja sen tähden olisi karkoitettu maastansa.
Ns. kristillinen uusi liitto Messiaan veren kautta on pakanallista epäjumalanpalvelukseen liittyvää sumutusta, joka on keksitty ja saanut tilaa sen johdosta, että Israelin syntien mitta tuli täyteen ja karkoitettiin omasta maastaan 2000 vuotta sitten.
kaikessa pakanallisen perustan mukaan ja on pyrkinyt esittämään, että mm. sunnuntai (auringonpäivä) olisi korvannut sapatin, joka jo luomisessa annettiin kaikille ihmisille ja sitten erityisenä liiton merkkinä juutalaisille.
Danielin kirja kertoo selvästi, että tulee vastustaja, joka muuttaa ajat ja lain ja näinhän on tapahtunut 2000 vuoden aikana totaalisesti. Tässä vastustajassa me olemme eläneet ja olleet ja liikkuneet..eikä mikään "veri" pysty tätä totuutta loputtomiin pyyhkimään pois eikä mikään vesi "vesittämään"!
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhät, ja rohkenee ajat ja lain muuttaa, mutta he annetaan hänen käsiinsä yhdeksi hetkeksi, ja monikahdoiksi ajoiksi ja puoleksi ajaksi.
Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
Totta on, etteivät juutalaiset tunnistaneet Jeesusta messiaakseen, vaikka heillä olisi Vanhan Testamentin ennustusten perusteella ollut hyvät edellytykset tunnistaa hänet. Otetaanpa esimerkiksi jouluisin kirkoissa luettava Jesajan kirjan kahdeksannen luvun ennustus pimeässä vaeltavalle kansalle tulevasta valkeudesta:
"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa
Aikoinaan Herra vei kunnian Sebulonin ja Naftalin mailta. Mutta kerran hän taas palauttaa kunniaan Meren tien, Jordanin takaisen maan ja muukalaisten Galilean.
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.
2 [i] Sinä teet runsaaksi riemun,*
annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi
niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
3 Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä,
ja heidän käskijänsä sauvan
sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
4 Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet
poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
5 Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
6 Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus."
Vain pieni osa heistä tunnistaa tänäkään päivänä, vaikka, kuten Pietari Apostolien teoissa osoittaa, Hänet Jumala oli tarkoittanut ensisijaisesti juutalaisten, oman kansansa vapahtajaksi, katso erityisesti viimeinen jae, Apt. 3:26:
"Pietarin puhe temppelissä
11 Mies pysytteli yhä Pietarin ja Johanneksen seurassa, ja kaikki riensivät ihmeissään heidän luokseen niin sanottuun Salomon pylväikköön. 12 Tämän nähdessään Pietari alkoi puhua kansalle:
"Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen kävelemään? 13 Ei -- Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on korottanut kirkkauteen palvelijansa Jeesuksen, hänet, jonka te luovutitte tuomittavaksi ja kielsitte Pilatuksen edessä, vaikka Pilatus oli päättänyt vapauttaa hänet. 14 Hänet te kielsitte, pyhän ja vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen. 15 Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia. 16 Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin te kaikki näette.
17 "Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte. 18 Mutta sillä tavoin Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa tul"
i kärsiä ja kuolla. 19 Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, 20 kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun.
21 "Taivas oli oleva hänen asuinsijansa siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen, niin kuin Jumala ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla. 22 Mooses on sanonut: 'Herra, teidän Jumalanne, on veljienne joukosta nostava esiin profeetan, minun kaltaiseni. Kuulkaa häntä, tehkää kaikessa niin kuin hän teille sanoo. 23 Jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, poistetaan kansansa parista ja tuhotaan.' 24 Samoin ovat muut profeetat, niin Samuel kuin kaikki myöhemmätkin, kansalle puhuessaan myös ennustaneet näistä päivistä. 25 Te olette profeettojen lapsia, te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abrahamille: 'Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille sukukunnille maan päällä.' 26 Teitä varten ennen muita Jumala on nostanut kuolleista palvelijansa. Hänet Jumala on lähettänyt siunaamaan teitä kaikkia, kun käännytte pois pahuudestanne."
Pakanoiden apostoliksi kutsuttu Paavali opettaa Roomalaiskirjeen 9.-11. luvuissa Israelin väliaikaisen lankeemuksen koituvan meidän pakanoiden (muihin kansoihin kuuluvien) hyväksi ja pelastukseksi. Lainaus on 11. luvusta:
"Jumala ei ole hylännyt kansaansa
1 Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa. 2 Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: 3 "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni." 4 Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä." 5 Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut. 6 Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin -- muutenhan armo ei olisi armo. 7 Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet, 8 niin kuin on kirjoitettu:
-- Jumala on antanut heille turtuneen hengen, silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. Näin on yhä vielä.
9 Ja Daavid sanoo:
-- Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja
satimeksi,
kompastukoot he siihen ja saakoot rangaistuksensa.
10 Hämärtykööt heidän silmänsä niin, etteivät he näe. Paina heidän selkänsä aina kumaraan.
Pakanakansojen pelastuminen
11 Kysyn siis: eivät kai juutalaiset sen vuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidän lankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovat saaneet aiheen kadehtia niitä. 12 Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudeksi maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmän saakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa!
13 Teille pakanuudesta kääntyneille sanon: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina, 14 sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä. 15 Jos juutalaisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapahtuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon! 16 Jos ensimmäinen leipä pyhitetään, on koko leipomus pyhä, ja jos puun juuri on pyhä, ovat myös oksat pyhät.
17 Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, 18 älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. 19 Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa. 20 Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! 21 Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. 22 Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois. 23 Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. 24 Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa.
Israelin pelastuminen
25 Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:
-- Siionista on tuleva Pelastaja,
hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.
28 Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. 29 Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. 30 Te olitte ennen tottelemattomia Jumalaa kohtaan, mutta noiden toisten tottelemattomuuden vuoksi Jumala on nyt armahtanut teidät. 31 Samalla tavoin he ovat nyt olleet tottelemattomia, jotta myös heidät armahdettaisiin, kun te olette saaneet armahduksen. 32 Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.
33 Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
34 Kuka voi tuntea Herran ajatukset,
kuka pystyy neuvomaan häntä?
35 Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?
36 Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen. "
Pitkänperjantain tuntoja kuvaa hyvin kuningas Daavidin profeetallinen psalmi:
Psalmi 22
"Jumala, miksi olet minut hylännyt?
1
Laulunjohtajalle. Niin kuin "Aamuruskon peura". Daavidin psalmi.
2 Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi,
mutta sinä olet kaukana.
3 Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa.
4 Sinä olet pyhä, sinä olet kuningas,
sinulle soivat Israelin ylistysvirret.
5 Sinuun ovat turvanneet isämme ennen.
Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan,
6 sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet.
7 Mutta minä olen maan mato, en enää ihminen,
olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
8 Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät,
pudistavat päätään ja ivaavat minua:
9 "Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!"
10 Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta
ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla.
11 Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi,
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
12 Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä eikä kukaan minua auta.
13 Sonnien laumat piirittävät minua,
villit Basanin härät minut saartavat,
14 kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua,
kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
15 Voimani valuu maahan kuin vesi,
luuni irtoavat toisistaan.
Sydämeni on kuin pehmeää vahaa,
se sulaa rinnassani.
16 Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru,
kieleni on tarttunut kitalakeen.
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
17 Koirien lauma saartaa minut,
minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut,
18 ruumiini luut näkyvät kaikki.
Ilkkuen he katsovat minuun,
19 jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa.
20 Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!
21 Pelasta minut miekalta,
pelasta henkeni koirilta,
22 pelasta minut leijonien kidasta,
pelasta villihärkien sarvista!
23 Silloin minä julistan nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä.
24 Ylistäkää Jumalaa, te Herran palvelijat!
Jaakobin suku, kunnioita häntä,
palvele vavisten, Israelin kansa!
25 Ei hän halveksinut heikkoa
eikä karttanut kurjaa,
ei kääntänyt pois kasvojaan
vaan kuuli, kun huusin.
26 Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan lupaukseni.
27 Köyhät syökööt ja tulkoot kylläisiksi,
Herraa etsivät ylistäkööt häntä!
Olkoon teillä voimaa ja rohkeutta iäti!
28 Muistakoot maan kansat tämän teon
ja kääntykööt hänen puoleensa.
Kumartakoot häntä myös vieraat heimot,
29 sillä Herran on kuninkuus! Hänen valtansa alla ovat kaikki kansat.
30 Vain häntä kumartakoot maan mahtavat,
hänen eteensä langetkoot
kaikki, jotka maan tomuun vaipuvat.
He eivät voi elossa pysyä,
31 mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat,
saavat palvella Herraa.
He kertovat hänestä lapsilleen,
32 ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt."