Kalle II:n ihmeelliset seikkailut
Asuipa kerran kauan sitten kaukaisessa maassa miltei kymmensenttinen torakka miehuutensa kukoistuksessa. Hänen nimensä oli Karl-Erik von Löfvenström II, tuttavallisesti Kalle II vaan.
Hän oli Löfvenströmien veljessarjan toinen. Kalle I oli hänkin varsinainen veijari aikoinaan, jos jonkinlaista hämminkiä sai aikaan kaikkialla minne meni. Mutta nyt tarina kertoo Kalle II:sta.
Kalle II eli varsin herroiksi lämpimässä kotimaassaan. Joskin hän ja lajitoverinsa olivat viimeaikoina joutuneet koville maan muiden asukkaiden desinfiointi-innon vuoksi. Klooria ruiskuttelivat mielettöminä sinne tänne ja tekivät siten torakoiden elämästä hieman, mutta vain hieman vaikeampaa kuin ennen. Kalle II:n oman pikku reviirin muodosti vanhahko mutta varsin soma apartementos-hotelli, jossa varsinkin englantilaiset pikkurouvat kuljeskelivat pikku bikineissään ja varsinkin vain alaosissaan. No, Kalle II oli tottunut paljaaseen pintaan.
Eräänä kauniina päivänä häntä kohtasi kuitenkin kaikkien onnien kantaisä. Kulkiessaan sapuskanhakumatkallaan hän sattui samaan kylpyhuoneeseen erään suomalais-neidon kanssa. Kirkumisen sijaan neitonen katsoi häntä lempeästi kun hän siinä möllötteli valkoista kaakelia vasten. Aikansa toisiaan tuijottivat ja sitten neito sanoi pehmeästi Kalle II:lle "Eiköhän me tänne mahduta molemmat" ja niinpä he jatkoivat puuhiaan näennäisesti toisistaan huolimatta.
Nimittäin Kalle II kuultua neidon sanat hänen ruumiinsa lävisti sähköiskun kaltainen värähdys. Hän oli rakastunut! Oi sitä tunteen paloa kun hän seinältään tuijotti neitoa. Ah ja voih, neito on täällä vain käymässä. Tuskissaan Kalle II mietti, mitä voisi tehdä? Hän ei halua erota neidosta! Siinä samassa hän huomasi neidon likapyykkikasan kylpyhuoneen lattialla. Sen neito ottaisi varmaan mukaansa kotiin lähtiessään. Sinne siis Kalle II tekisi itselleen pehmeän pesän. Ruokaakin siinä kasassa olisi pitkäksi aikaa.
Niinhän siinä sitten kävikin, että Kalle II päätyi neidon mukana tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Matka oli hieman epämukava, sillä -70C on pikkasen kova pakkanen torakallekin, ei kohtalokas mutta kohmettava. Päivän verran itseään sulateltuaan Kalle II päätti järjestää ihanan jälleennäkemisen ja kömpi kasastaan ulos. Valkeita kaakelilaattoja taas ympärillä, miten romanttista ja eipä aikaakaan, kun kypyhuoneen ovi aukesi ja.............
.......... hirvittävä kirkuminen täytti lähitienoon. Neito ei tainnutkaan olla yhtä ilahtunut Kalle II:n nähdessään. Kalle II otti jalat alleen ja hävitessään viemäriputkeen ajatteli mielessään, että naisiin ei voi koskaan luottaa!
Sen pituinen se.
Asuipa kerran kauan sitten kaukaisessa maassa miltei kymmensenttinen torakka miehuutensa kukoistuksessa. Hänen nimensä oli Karl-Erik von Löfvenström II, tuttavallisesti Kalle II vaan.
Hän oli Löfvenströmien veljessarjan toinen. Kalle I oli hänkin varsinainen veijari aikoinaan, jos jonkinlaista hämminkiä sai aikaan kaikkialla minne meni. Mutta nyt tarina kertoo Kalle II:sta.
Kalle II eli varsin herroiksi lämpimässä kotimaassaan. Joskin hän ja lajitoverinsa olivat viimeaikoina joutuneet koville maan muiden asukkaiden desinfiointi-innon vuoksi. Klooria ruiskuttelivat mielettöminä sinne tänne ja tekivät siten torakoiden elämästä hieman, mutta vain hieman vaikeampaa kuin ennen. Kalle II:n oman pikku reviirin muodosti vanhahko mutta varsin soma apartementos-hotelli, jossa varsinkin englantilaiset pikkurouvat kuljeskelivat pikku bikineissään ja varsinkin vain alaosissaan. No, Kalle II oli tottunut paljaaseen pintaan.
Eräänä kauniina päivänä häntä kohtasi kuitenkin kaikkien onnien kantaisä. Kulkiessaan sapuskanhakumatkallaan hän sattui samaan kylpyhuoneeseen erään suomalais-neidon kanssa. Kirkumisen sijaan neitonen katsoi häntä lempeästi kun hän siinä möllötteli valkoista kaakelia vasten. Aikansa toisiaan tuijottivat ja sitten neito sanoi pehmeästi Kalle II:lle "Eiköhän me tänne mahduta molemmat" ja niinpä he jatkoivat puuhiaan näennäisesti toisistaan huolimatta.
Nimittäin Kalle II kuultua neidon sanat hänen ruumiinsa lävisti sähköiskun kaltainen värähdys. Hän oli rakastunut! Oi sitä tunteen paloa kun hän seinältään tuijotti neitoa. Ah ja voih, neito on täällä vain käymässä. Tuskissaan Kalle II mietti, mitä voisi tehdä? Hän ei halua erota neidosta! Siinä samassa hän huomasi neidon likapyykkikasan kylpyhuoneen lattialla. Sen neito ottaisi varmaan mukaansa kotiin lähtiessään. Sinne siis Kalle II tekisi itselleen pehmeän pesän. Ruokaakin siinä kasassa olisi pitkäksi aikaa.
Niinhän siinä sitten kävikin, että Kalle II päätyi neidon mukana tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Matka oli hieman epämukava, sillä -70C on pikkasen kova pakkanen torakallekin, ei kohtalokas mutta kohmettava. Päivän verran itseään sulateltuaan Kalle II päätti järjestää ihanan jälleennäkemisen ja kömpi kasastaan ulos. Valkeita kaakelilaattoja taas ympärillä, miten romanttista ja eipä aikaakaan, kun kypyhuoneen ovi aukesi ja.............
.......... hirvittävä kirkuminen täytti lähitienoon. Neito ei tainnutkaan olla yhtä ilahtunut Kalle II:n nähdessään. Kalle II otti jalat alleen ja hävitessään viemäriputkeen ajatteli mielessään, että naisiin ei voi koskaan luottaa!
Sen pituinen se.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ja milläs pukkaisitkaan, naisimmeinen?
Rakkaus voi syttyä ensisilmäyksellä,mutta ulkonaisiin seikkoihin takertuminen voi tuhota sen..
yksipuolinen rakkaus on kaikkein pahinta.
opettavainen tarina :)
En oo muuten koskaan nähnyt torakkaa, enkä ole varma haluaisinko edes nähdä... Taitaa olla parempi olla hieman likinäköinen..
yksilön olisit nähnyt sinäkin, vaikka likinäköinen oletkin ;D.
että minäkin olisin kirkassut pikkuisen, jos olisin omassa kylppärissä moisen pedon nähnyt.
Miksipä ei voisi ottaa torakkaa pikku terraarioon lemmikiksi? Luulisi sen olevan ainakin helppohoitoinen!
Onko ne helppo hoitaa?
on aina vähintään yksi käärme. Kypyhuoneista puhumattakaan.
en tiedä, valitettavasti. Kyllähän pikku torakkainen ansaitsisi ihan oman kodin. Sen pitäisi olla lasinen sen takia, että voisi seurata sen touhuja ja torakka voisi seurata ympärillään olevaa elämää. En tiedä voisko sitä välillä päästää vapaaksi... en usko...
asui pitkään muovipussissa jukka-palmussa. Sille syötettiin banaania ym. etelän herkkuja ja soitettiin salsa-musiikkia. Ja tämä on ihan totta.
Mutta se satu saa tulla kerrotuksi joskus toiste.
Suunnisti heti neidon likapyykkien joukkoon? Saako sellaiset olla vapaana?
missä ruokahuolto pelaa! Rakastunutkin tarvitsee päivittäisen orvaskesi-annoksensa.
eläimet ei oo pervoja, vaikka tonkivatkin pikkupyykkiä...kaippa elukoille sallitaan vähän epäsivistyneempää käytöstä? Mutta, jos se karkais, ei uskalla vapaaksi päästää. Voihan olla että rakkaus sammuu ja se lähtis hakemaan enemmän kaltaistaan puolisoa... ja jopa lisääntymään.. Eih, en kestäis sitä!
takia? Elätti, mikä elätti.
ne torakat oikeesti syö?
Kerro joskus Kalle I:nkin tarina.
ne enimmäkseen samaa kuin muutkin hyönteiset eli jotain orgaanista jossain olomuodossa. Liassa viihtyvät joten päättelen siitä.
Ehkäpä Karl-Erik von Löfvenström I vielä esiin putkahda.
Lähden tästä huomenna hankkimaan Kalle II itselleni, että ei ainakaan ihan hetikohta Kalle I täällä esiinnyt.
metsästysmatkalle!
todellisessa elämässä kauhistutti pitkään, että jos Kalle II oliskin ollut Karoliina ja toi lapsensa mukanaan mahan alla.
Piti sanomani äsken muuten että Kalle III haen. Järjestys olla pitää!
matkaltani mukaan vain pisamia. Ne tarttuu aina mukaan... naama pisteitä täynnä...
Jossain suhteessa poikalemmikit on kivempia kuin tytöt, siinä olet oikeassa ;)
Mikäpä se torakalla ollessaan, saa aina tehdä mikä kiinostaa:))