Malja marttyyreille

Näihin aikoihin taas muistutellaan suuresta syntien sovituksesta, säveltäjästä ei ole tarkkaa tietoa. Kun mietiskelee minkälaisissa hirvittävän kiduttavvissa kurjimuksissa lukemattomat ihmiset elämäänsä viettävät, tuntuuu brutaalilta loukkauskelta ihmisyyttä kohtaa korostaa eräänkin hienon miehen näyttävää, vaikkakin ajantapojen mukaista, lynkkausta pitkän kaavan mukaan. Varmasti pitkiä pirullisa päiviä olleet hänellä nuo, mutta että sovitettu sillä sitten koko yleinen kaidalta polulta eksyminen. Tällä kieltämättä karmealla verellä on peloteltu tietämättömiä vuosisatojen ajan pidetty kansaa kuuliaisena.

Halvalla ostettiin ja myytiin kuitenkin länsimaisen ihmisen tie pelastukseen. Ei oikein tunnu punnukset menevän ymmärrykseen. Eikä tuo tarinakaan järin häävi loppujen lopuksi ole. Kärjistetty kertomus ajan käytännöistä. Ihmiskuntaa on höynäytety milloin milläkin, mutta joskus suurtakaan vedätystä ei vain voida väritykseksi tunnustaa, tai vasta kun aika on kyllin kypsä.

Onhan noita marttyyreitä ollut muitakin. Sokrateskin olevinaan sellainen, vaikka lähinnä jo elämäänsä tympäänyt seniili vanha äijä teki vain spektaakkelimaisen itsemurhan. Taktikon oivaltavalla silmällään
0200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pulliainen kirjoitti:

Näihin aikoihin taas muistutellaan suuresta syntien sovituksesta, säveltäjästä ei ole tarkkaa tietoa. Kun mietiskelee minkälaisissa hirvittävän kiduttavvissa kurjimuksissa lukemattomat ihmiset elämäänsä viettävät, tuntuuu brutaalilta loukkauskelta ihmisyyttä kohtaa korostaa eräänkin hienon miehen näyttävää, vaikkakin ajantapojen mukaista, lynkkausta pitkän kaavan mukaan. Varmasti pitkiä pirullisa päiviä olleet hänellä nuo, mutta että sovitettu sillä sitten koko yleinen kaidalta polulta eksyminen. Tällä kieltämättä karmealla verellä on peloteltu tietämättömiä vuosisatojen ajan pidetty kansaa kuuliaisena.

Halvalla ostettiin ja myytiin kuitenkin länsimaisen ihmisen tie pelastukseen. Ei oikein tunnu punnukset menevän ymmärrykseen. Eikä tuo tarinakaan järin häävi loppujen lopuksi ole. Kärjistetty kertomus ajan käytännöistä. Ihmiskuntaa on höynäytety milloin milläkin, mutta joskus suurtakaan vedätystä ei vain voida väritykseksi tunnustaa, tai vasta kun aika on kyllin kypsä.

Onhan noita marttyyreitä ollut muitakin. Sokrateskin olevinaan sellainen, vaikka lähinnä jo elämäänsä tympäänyt seniili vanha äijä teki vain spektaakkelimaisen itsemurhan. Taktikon oivaltavalla silmällään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu