Korukeräys tuotti 1 752,5 kiloa kultaa.
Sormuksia kertyi 315 000, joista sileiden vihkisormusten osuus oli 251 000 kappaletta. Keräyksessä saatiin lisäksi 2 500 kultakelloa, 1 1000 rannerengasta, 8 100 kultaketjua, 1500 rintaneulaa ja 5 900 muuta esinettä.
Vihkisormuksensa luovuttaneita muistettiin heraldisella ruusukkeella koristetulla sileällä sormuksella ja muun kultaesineen lahjoittaneelle keräystoimisto postitti ilmavoimien tunnuksella merkityn sormuksen.
Rautasormuksia jaettiin 348 000.
Valtion rahapajassa aloitettiin kesällä 1940 kullan sulattaminen harkoiksi. Harkoista myytiin 348 kilon erä ruotsalaisten välittämänä New Yorkissa toimineelle pankkilaitokselle 315 000 dollarin hinnasta.
Tammikuussa 1941 summasta tuloutettiin 310 000 dollaria puolustusministeriölle, loput talletettiin Suomen Pankkiin. Pieni erä kultaa myytiin suomalaisille kultasepille ja hammaslääkäreille. Asiantuntijoiden arvokkaiksi esineiksi erittelemiä koruja myytiin maamme museoille.
Osa kullasta jäi sulattamatta rahapajassa ja työtä jatkettiin Outokummun tehtailla Porissa. Sotainvalidien kelloseppäkurssilaiset purkivat kultakellot ja noin 32 000 kivisormusta. Kellojen koneistot lahjoitettiin kelloseppäkurssien opintovälineiksi. Sormuksista irrotettiin yli kymmenen kiloa erilaisia kiviä.
Keräystoimikunta lopetti työnsä syksyllä 1943 ja luovutti kaiken keräyksessä saadun varallisuuden puolustusministeriölle. Puolustusministeriö varastoi kullan ja korut Suomen Pankin holveihin.
Kultaharkot saivat maata Suomen pankin hoivissa siihen juhannuksen 1944 aatonaattoon asti, jolloin ulkoministerin sihteeri Segercrantz pakkasi siitä osan matkalaatikoihinsa. -
Hän palasi Tukholmasta Helsinkiin mukanaan tyhjät laatikot ja neuvostohallituksen antama vastaus. Neuvostoliiton Tukholman suurlähettilään madame Kollontain välittämässä viestissä Suomelta vaadittiin ehdotonta antautumista.
Kultaa ei uskallettu jättää Suomeen miehittämisen pelossa. Segercrantz sai jatkaa erittäin salaista lähetintyötään.
Kultakuriirille luovutettiin puolustusministeriön lupapaperia vastaan pankin holveista kultaerä. Lennot lähtivät ensin Malmilta, mutta syksyllä 1944 kenttä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliiton valvontakomission käyttöön.
Sen jälkeen kuriiri siirtyi kultalaatikot mukanaan ensin Helsingin rautatieasemalle, sieltä junalla Hyvinkäälle ja edelleen autolla sotilaslentokentälle.
Lento Ruotsiin tapahtui vuorokoneella. Segercrantz lensi yhteensä 17 kertaa kallisarvoisine lasteineen Tukholmaan. Loppuvaiheessa Tukholman tulliviranomaiset eivät viitsineet enää ihmetellä suomalaisen painavia laatikoita, vaan he viittasivat ymmärtäväinen ilme kasvoillaan Segercrantzille luvan mennä läpi.
Ruotsiin siirrettiin kaikkiaan yli tuhat kiloa kultaa, sormusten kiviä ja muuta arvotavaraa.
Tämä työläs varotoimenpide Suomen suojelemiseksi Neuvostoliittolaisilta oli tavallaan turha koska Suomea ei miehitetty eikä pakolaishallitusta perustettu.
Kultaa ei sodan päätyttyäkään ohjattu puolustusvoimien tarpeisiin. Aselevon jälkeen nimitetty hallitus hoiti asian kyselemättä liikoja ulkopuolisilta.
Suomen Pankki ehdotti 16.10.1945 valtioneuvostolle, että Tukholmassa oleva kulta myytäisiin Suomen Pankille valuuttavarannon kartuttamiseksi.
Asia sovittiin suullisesti maan hallituksen ja pankin edustajien kesken. Kuvaavaa kaupan heikolle valmistelulle oli, että kaupan jälkeen ei ollut täysin selvää, mitä kaupassa oli sovittu. Valtioneuvosto hyväksyi kaupalle hinnan 25.10.1945. Valtio tuloutti saamansa 138 miljoonaa silloista markkaa valtiovarastoon niin sanottuina satunnaisina tuloina.
Saamiaan rahoja se ei osoittanut maanpuolustustarkoituksiin, vaikka puolustusministeriön kansliapäällikkö kenraaliluutnantti O. Olenius ja kultaomaisuusasiaa ministeriössä hoitanut osastopäällikkö, eversti I. Pipping niin vaativat.
Puolustusministeri Mauno Pekkala päätti yksin varojen luovuttamisesta. Kun päätös oli vahvistettu valtioneuvostossa, hän vain kertoi Oleniukselle ja Pippingille näin päätetyn.
Suomen Pankki myi 929 kilon kultaerän Ruotsin valtion pankille. Myynnistä saaduilla neljällä miljoonalla kruunulla rahoitettiin kansanhuollon tärkeitä tarvikkeita, etupäässä leipäviljaa.
Suomen Pankki katsoi 225 kilon käsittelemättömän erän kultapitoisia aineita kuuluneen kauppaan. Korukivet ja osa käsittelemättömästä kullasta myytiin Ruotsiin. Ostohalukkuus ja ennen kaikkea hinta oli sen verran huono, että osa arvoesineistä palautettiin Suomeen. Keräyksen aikana kaikkein arvokkaimpia koruja ei ollut sulatettu harkoiksi. Ne säilytettiin ja myytiin edullisesti Suomen kansallismuseolle ja maakuntamuseoille. Sormuksista irrotetut aidot ja epäaidot timantit myytiin edulliseen hintaan ruotsalaisille kultasepille.
Kulttuurihistoriallisesti myönteistä oli, että Ruotsista palautettuja koruja myytiin maamme museoille. Hinnaltaan arvokkaimman maaherratar Hjärnen perintökorun Suomen Pankki säilytti itsellään ja luovutti sen 1955 säilytettäväksi kansallismuseossa. Venäjän keisari Aleksanteri I oli lahjoittanut korun maaherratar Hjärnelle. Siinä oli punaisen keskuskiven ympärillä kolminkertainen briljanttireunus. Briljantteja on kaikkiaan 54.
Valtion tilintarkastajat ja Valtion talouden tarkastusvirasto kiinnittivät 1950 huomiota kultakeräyksen tuoton.
Selvitystoimikunta toteaa raportissaan, että kullan myynti ja sulatus on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Se arvioi myös varojen tuloutuksen valtiolle olleen oikein, koska puolustusministeriö oli saanut sodan aikana budjettivaroja ilmapuolustuksen tarpeisiin. Mitään väärinkäytöksiä ei havaittu tapahtuneen.
Tulos esiteltiin valtioneuvostolle 13.12. 1951. Istunnossa pääministeri Urho Kekkosen johtama hallitus päätti, että asiakirjat annetaan Suomen Pankin silloiselle pääjohtajalle ja valtioneuvoston jäsenelle Sakari Tuomiojalle niihin tutustumista varten. Selvitys ei koskaan palautunut valtioneuvoston arkistoon, vaan se löytyi Suomen Pankin arkistosta.
Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle myös Saksan-velkaa, joka oli syntynyt sodanaikaisissa asekaupoissa. Voidaan siis ajatella, että sotakorvauksia maksettaessa käytettiin valtion saamia satunnaisia tuloja niiden aseostosten maksuun, jotka Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle varsinaisten sotakorvausten lisäksi. Sotakaluston hankinnasta aiheutunutta velkaa Saksalle jouduttiin maksamaan Neuvostoliitolle lähes 4 miljardia markkaa. Saksalaissaatavien kokonaissumma oli noin 10 miljardia markkaa vuoden 1946 hintatasossa.
Mitä 1752,5 kilolla kultaa olisi ollut mahdollista saada vuonna 1941? Joidenkin arvioiden mukaan kultamäärällä olisi saatu 30 hävittäjäkonetta ja yli 30 raskasta ilmatorjuntakanuunaa.
Sormuksia kertyi 315 000, joista sileiden vihkisormusten osuus oli 251 000 kappaletta. Keräyksessä saatiin lisäksi 2 500 kultakelloa, 1 1000 rannerengasta, 8 100 kultaketjua, 1500 rintaneulaa ja 5 900 muuta esinettä.
Vihkisormuksensa luovuttaneita muistettiin heraldisella ruusukkeella koristetulla sileällä sormuksella ja muun kultaesineen lahjoittaneelle keräystoimisto postitti ilmavoimien tunnuksella merkityn sormuksen.
Rautasormuksia jaettiin 348 000.
Valtion rahapajassa aloitettiin kesällä 1940 kullan sulattaminen harkoiksi. Harkoista myytiin 348 kilon erä ruotsalaisten välittämänä New Yorkissa toimineelle pankkilaitokselle 315 000 dollarin hinnasta.
Tammikuussa 1941 summasta tuloutettiin 310 000 dollaria puolustusministeriölle, loput talletettiin Suomen Pankkiin. Pieni erä kultaa myytiin suomalaisille kultasepille ja hammaslääkäreille. Asiantuntijoiden arvokkaiksi esineiksi erittelemiä koruja myytiin maamme museoille.
Osa kullasta jäi sulattamatta rahapajassa ja työtä jatkettiin Outokummun tehtailla Porissa. Sotainvalidien kelloseppäkurssilaiset purkivat kultakellot ja noin 32 000 kivisormusta. Kellojen koneistot lahjoitettiin kelloseppäkurssien opintovälineiksi. Sormuksista irrotettiin yli kymmenen kiloa erilaisia kiviä.
Keräystoimikunta lopetti työnsä syksyllä 1943 ja luovutti kaiken keräyksessä saadun varallisuuden puolustusministeriölle. Puolustusministeriö varastoi kullan ja korut Suomen Pankin holveihin.
Kultaharkot saivat maata Suomen pankin hoivissa siihen juhannuksen 1944 aatonaattoon asti, jolloin ulkoministerin sihteeri Segercrantz pakkasi siitä osan matkalaatikoihinsa. -
Hän palasi Tukholmasta Helsinkiin mukanaan tyhjät laatikot ja neuvostohallituksen antama vastaus. Neuvostoliiton Tukholman suurlähettilään madame Kollontain välittämässä viestissä Suomelta vaadittiin ehdotonta antautumista.
Kultaa ei uskallettu jättää Suomeen miehittämisen pelossa. Segercrantz sai jatkaa erittäin salaista lähetintyötään.
Kultakuriirille luovutettiin puolustusministeriön lupapaperia vastaan pankin holveista kultaerä. Lennot lähtivät ensin Malmilta, mutta syksyllä 1944 kenttä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliiton valvontakomission käyttöön.
Sen jälkeen kuriiri siirtyi kultalaatikot mukanaan ensin Helsingin rautatieasemalle, sieltä junalla Hyvinkäälle ja edelleen autolla sotilaslentokentälle.
Lento Ruotsiin tapahtui vuorokoneella. Segercrantz lensi yhteensä 17 kertaa kallisarvoisine lasteineen Tukholmaan. Loppuvaiheessa Tukholman tulliviranomaiset eivät viitsineet enää ihmetellä suomalaisen painavia laatikoita, vaan he viittasivat ymmärtäväinen ilme kasvoillaan Segercrantzille luvan mennä läpi.
Ruotsiin siirrettiin kaikkiaan yli tuhat kiloa kultaa, sormusten kiviä ja muuta arvotavaraa.
Tämä työläs varotoimenpide Suomen suojelemiseksi Neuvostoliittolaisilta oli tavallaan turha koska Suomea ei miehitetty eikä pakolaishallitusta perustettu.
Kultaa ei sodan päätyttyäkään ohjattu puolustusvoimien tarpeisiin. Aselevon jälkeen nimitetty hallitus hoiti asian kyselemättä liikoja ulkopuolisilta.
Suomen Pankki ehdotti 16.10.1945 valtioneuvostolle, että Tukholmassa oleva kulta myytäisiin Suomen Pankille valuuttavarannon kartuttamiseksi.
Asia sovittiin suullisesti maan hallituksen ja pankin edustajien kesken. Kuvaavaa kaupan heikolle valmistelulle oli, että kaupan jälkeen ei ollut täysin selvää, mitä kaupassa oli sovittu. Valtioneuvosto hyväksyi kaupalle hinnan 25.10.1945. Valtio tuloutti saamansa 138 miljoonaa silloista markkaa valtiovarastoon niin sanottuina satunnaisina tuloina.
Saamiaan rahoja se ei osoittanut maanpuolustustarkoituksiin, vaikka puolustusministeriön kansliapäällikkö kenraaliluutnantti O. Olenius ja kultaomaisuusasiaa ministeriössä hoitanut osastopäällikkö, eversti I. Pipping niin vaativat.
Puolustusministeri Mauno Pekkala päätti yksin varojen luovuttamisesta. Kun päätös oli vahvistettu valtioneuvostossa, hän vain kertoi Oleniukselle ja Pippingille näin päätetyn.
Suomen Pankki myi 929 kilon kultaerän Ruotsin valtion pankille. Myynnistä saaduilla neljällä miljoonalla kruunulla rahoitettiin kansanhuollon tärkeitä tarvikkeita, etupäässä leipäviljaa.
Suomen Pankki katsoi 225 kilon käsittelemättömän erän kultapitoisia aineita kuuluneen kauppaan. Korukivet ja osa käsittelemättömästä kullasta myytiin Ruotsiin. Ostohalukkuus ja ennen kaikkea hinta oli sen verran huono, että osa arvoesineistä palautettiin Suomeen. Keräyksen aikana kaikkein arvokkaimpia koruja ei ollut sulatettu harkoiksi. Ne säilytettiin ja myytiin edullisesti Suomen kansallismuseolle ja maakuntamuseoille. Sormuksista irrotetut aidot ja epäaidot timantit myytiin edulliseen hintaan ruotsalaisille kultasepille.
Kulttuurihistoriallisesti myönteistä oli, että Ruotsista palautettuja koruja myytiin maamme museoille. Hinnaltaan arvokkaimman maaherratar Hjärnen perintökorun Suomen Pankki säilytti itsellään ja luovutti sen 1955 säilytettäväksi kansallismuseossa. Venäjän keisari Aleksanteri I oli lahjoittanut korun maaherratar Hjärnelle. Siinä oli punaisen keskuskiven ympärillä kolminkertainen briljanttireunus. Briljantteja on kaikkiaan 54.
Valtion tilintarkastajat ja Valtion talouden tarkastusvirasto kiinnittivät 1950 huomiota kultakeräyksen tuoton.
Selvitystoimikunta toteaa raportissaan, että kullan myynti ja sulatus on hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Se arvioi myös varojen tuloutuksen valtiolle olleen oikein, koska puolustusministeriö oli saanut sodan aikana budjettivaroja ilmapuolustuksen tarpeisiin. Mitään väärinkäytöksiä ei havaittu tapahtuneen.
Tulos esiteltiin valtioneuvostolle 13.12. 1951. Istunnossa pääministeri Urho Kekkosen johtama hallitus päätti, että asiakirjat annetaan Suomen Pankin silloiselle pääjohtajalle ja valtioneuvoston jäsenelle Sakari Tuomiojalle niihin tutustumista varten. Selvitys ei koskaan palautunut valtioneuvoston arkistoon, vaan se löytyi Suomen Pankin arkistosta.
Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle myös Saksan-velkaa, joka oli syntynyt sodanaikaisissa asekaupoissa. Voidaan siis ajatella, että sotakorvauksia maksettaessa käytettiin valtion saamia satunnaisia tuloja niiden aseostosten maksuun, jotka Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle varsinaisten sotakorvausten lisäksi. Sotakaluston hankinnasta aiheutunutta velkaa Saksalle jouduttiin maksamaan Neuvostoliitolle lähes 4 miljardia markkaa. Saksalaissaatavien kokonaissumma oli noin 10 miljardia markkaa vuoden 1946 hintatasossa.
Mitä 1752,5 kilolla kultaa olisi ollut mahdollista saada vuonna 1941? Joidenkin arvioiden mukaan kultamäärällä olisi saatu 30 hävittäjäkonetta ja yli 30 raskasta ilmatorjuntakanuunaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
toisenlaisen haastattelu version kunhan saan sen kaivettua papereideni joukosta.Perustuu radiohaastatteluun,jota ei koskaan esitetty.
...olikin tietoa kerrakseen - erittäin mielenkiintoista luettavaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, onko Fennomanilla vielä jotain lisätietoja asiasta.
mieleen,oliko tuo sormuskulta kertomus siitä Karpon ohjelmasta?
...pienensi huomattavasti Saksassa olleiden papereiden tuhoutuminen. Neukkujen ainoa tietolähde olisi ollut Suomessa oleva kirjanpito, jonka mukaan lähes koko v.1944 saatujen aseiden hinta olisi ollut maksamatta, eli Saksan saatavaa Suomelta, jonka NL katsoi olevan omaa saatavaansa.
Suomi oli kohdellut tylysti täällä jo vuosikymmeniä asunutta saksalaista asekauppiasta, jonka hakemusta Suomen kansalaiseksi ei oltu ajoissa käsitelty.
Näin hänen omaisuutensa, mm. Vanajanlinna, joutui venäläisille. NL myi sitten kartanon SKP:lle käypään markkinahintaan ilman toveri-alennusta, ja SKP menetti sen kasinotalous-sekoiluissaan vasta 90-luvulla. Kartanossa toimi kommunistinen puoluekoulu.
Asekauppias joutui pakenemaan Tukholmaan, josta Suomen sotilas-attashea hänet tavoitti. Monta yötä miehet istuivat hotellihuoneessa paitahihasillaan ja kirjoittivat kuitteja maksetuiksi miljardien edestä.
Asekauppias oli todellinen Suomen ystävä.