usko jumalaan

Rukoile ja voin mäkin täältä jostain rukoilla sulle apua vaikka et niitä tänne kirjoittaiskaan. Jumalalle kaikki on mahdollista.

tota hei, Kristushan on kuollut ja ylösnoussut meidän jokaisen takia. Ettei meidän tarvitse kitua ja kärsiä, vaan että saataisiin elää.

Oli sun perusasiasi miten pielessä tahansa, ne ei ole niin pielessä, ettetkö voisi ajatella, että ne on kannettu jo. Niitten takia ei tarvi eikä kannata masentua, paitsi jos ne masentumalla paranee.

Hyväksy asiat, tee ne jutut mitkä pystyt tekemään, korjaa ne mitkä pystyt korjaamaan. Lopulle pyydät luottoa jumaltalta, "anna voimaa mennä näitten kanssa." Luottoa irtoaa, kun Jeesus on jo kaiken lunastanut. Ei tarvi kuin tajuta pyytää, ja uskoa saavansa.

Vaikea selittää, mutta ota hei armo avuksesi, se vie pitkälle.

Lähiomaiseni kuolema sai ajatukseni niin sekaisin, että siihen astinen lapsenusko heitti häränpyllyä, samoin kaikki käsitykset ylösnousemuksesta jne. Enkä ihan kaiken suhteen edelleenkään tiedä mihin uskon. Olen tehnyt suurta syntiä, ja miettinyt sen seurausta myös - onko oikeutusta ja mikä on rangaistus. Jotenkin mulla on taas kuitenkin usko siihen että Jumala on olemassa. Useasti olen ollut suuressa ongelmatilanteessa, lapsi on ollut hädässä tms. ja rukoiltuani olen saanut avun. En sano etteikö se voisi olla sattumaakin, mutta mulla on vain jotenkin niin vahva tunne siitä että kyse on ollut johdatuksesta.
Toisaalta uskon että Jumala on meidän ihmisten puolella, hän ymmärtää meitä ja antaa syntimme anteeksi. Silti, sanon sinulle että älä luovuta! Et voi tietää mitä hyvää elämällä on vielä sulle annettavana. Elämäsi on vasta alussa, ja varmasti vielä joku päivä olet onnesi kukkuloilla - tuore isä tai aviomies esimerkiksi. Jos oikeasti olet masentunut, käänny lääkärin puoleen ja saat avun ongelmiisi. Älä anna periksi, varmasti sua tarvitaan vielä. Menetin itse veljeni, kun hän oli sun ikäinen (ei itsemurha), joten edes vähän ehkä tiedän mistä puhun. Jaksamista ja uskoa parempiin päiviin!!

Kiva palsta kun voi anonyymisti puhua, eiko olekkin. Olet 20 vuotias ja eläma jumissa ?
Sulla vasta on elämä alussa ja harjoittelu alkaa olemaan takana. Elämässä on asioita jotka ovat ns
pakkoja, oppivelvollisuus ja asevelvollisuus.
Jotenkin minusta tuntuu että jos parikymppinen puhuu itsemurhasta niin sen täytyy liittyä asevelvollisuuteen ja sen suorittamiseen / halusta saada siitä vapautus. Itse olen saanut vapautuksen asevelvollisuudesta noin 15 vuotta sitten ja täytyy myöntää että siitä se elämä alkoi. Itselläni oli myös ajatuksia että elän noin parikymppiseksi jne, enkä edes myöntänyt
itselleni että syys niksi en voisi elää normaalia elämää, oli minulle tuo viimeinen "pakko". Keksin ja yritin keksiä tekosyitä ja elin hieman liiankin vaarallisesti, ehkä jopa onnettomuutta toivoen. Eihän sitä olisi kehdannut kenellekkään jertoa että en uskaltaisi mennä inttiin. Kaikki se on nyt kaukana takana. Minulla on 3 lasta ja ihana perhe. Menin ja kerroin tuntemukseni ja ahdistukseni asiaa kohtaan lääkärille ja niinhän se on että ei sinne pakko ole mennä. En tiedä aavitinko kirjoituksesi oikein vai oletko jo armeijjan käynyt.?
Tsemppiä ja rohkeutta elämääsi kuitenkin.
Niin..jo silloin nuorena uskoin Jumalaan minäkin, vaikka en sitä kenellekkään myöntänyt.
Uskon edelleen ja elän ihan normaalia elämää.
En käy kirkossa, paitsi häissä jne. Rukoilen kyllä usein ja koen saavani siitä apua. Minulle usko on ihan oma juttuni jonka myönnän jos joku siitä kysyy. No kaikkea hyvää....ei kirjoiteta romaaneja

minäkin mietin itsemurhaa, mutta koen oikeasti rakastavani Jeesusta/Jumalaa, Hän on jopa profetian kautta luvannut minua auttaa. Mutta jos teen itsemurhan, tekisinkö niin anteeksiantamattomasti, että joutuisin helvettiin? Petän Hänen luottamuksensa, petän jättämällä odottamatta enää, kun en jaksa ja pelkään? Usko ja kuolemanpelko ovat ainoat mitkä minut hengissä pitävät, sekä unelmat siitä, millaista elämä olisi sitten kun/jos Jumala minut parantaisi ja sallisi minun toteuttaa unelmiani. Mutta nyt en enää jaksa, väsyttää. itkettää...