ja tällä palstalla Halosen kannattajat haukkuvat sairaiksi kaikkia niitä, jotka eivät kannata häntä. Halonen jakaa kansan kahtia ja kahtiajaosta tulee pysyvä. Mummo on tuhoamassa kansan yhtenäisyyden sairailla pervojutuillaan. Jos nämä drag showt ja muut homostelut ei ole pervoilua mikä sitten? Halonen pelkkä öykkäri, oman etunsa ajaja ja hän ei ole millään tavalla kiinnostunut tavallisen suomalaisen arjesta.
Halosta vastaan äänesti yli 48%
kansasta
551339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
sairautesi on se jollet tajua, että monet halosvihaajat demonisoivat Halosen kaikkkeen pahaan, herjaavat hänessä kaikkea. Jos Sinusta on hyväksyttävää että esimerkiksi Paasikiveä kuvattaisin "seniiliksi änlyttäjämumisijaksi joka myi Suomen Neuvostoliitolle", niin Sinäkin olet sairas. Vastaavaahan, ja paljon pahempaa kaadetaan Tarja Halosen niskaan joka päivä.
ja tällä palstalla Halosen vastustajat haukkuvat sairaiksi kaikkia, jotka kannattivat häntä.
Olen varma että niissä 48%:ssa, on suurin osa ihmisiä jotka tietävät että drag-show on showta, Dame Edna on hauskuuttanut maailmalla jo vuosikymmeniä.
Suurin osa niistä 48% on myöskin suvaitsevaisia myös homojen suhteen, siitä on esimerkkinä kokoomuksen Alex Stubb, joten eiköhän nuo erittäin harhaiset ja vanhoilliset mielipiteet, ole vain sinun omiasi, eivätkä 48% kansasta.
vastaan? Siksi koska 48% kansasta halusi pressaksi jonkun muun kuin Halosen.
tarkoita, että kaikki olisivat suvaitsemattomia, kuten sinä.
Olen varma että Alex Stubb äänesti Niinistöä, ja hän ei missään tapauksessa ajattele että, homoudessa olisi mitään tuomittavaa.
presidentti, hän on pelkkä meppi. Halonen on presidentti ja hän pitäisi myös käyttäytyä presidentin arvovallan mukaisesti. Drag showt ja muut pervoudet pilkkaavat instituutiota.
täällä keskusteltiin kannatus prosenteista, kerroin että kaikki Niinistöä kannattaneet, eivät suinkaan, jaa avaajan ahdasmielisyyttä ja vanhoillisuutta homojen suhteen, siksi Alex Stubb.
Drag show on drag show, eikä millään tavoin pilkkaa instituutiota, useimmat äänestäjät jotka eivät äänestäneet Halosta, ymmärtävät myös tämän.
muiden äänestäjien ääneksi. Kyllä 48 % tietää mikseivät äänestäneet halosta.
Meinaatko ettei mm. halosen jeesus-peräsuoli- makkarajututkaan loukka ketään äänestäjiä?
varmasti tiedän että ainakin yksi Niinistön äänestjä ei ole vanhoillinen, Alex Stubb.
on omat hörhönsä. Stubb on kokoomuksen hörhö.
olevan arkapaikka.
Alex Stubb, liitty sillä tavoin että, todistettavasti kaikki Niinistön kannattajat eivät ole ahdasmielisiä homojen suhteen.
Halosen esikuvia on kansanmurhaajat: Stalin, Lenin, Honecker, Mao, Castro ja Putin.
Halosen ihanneyhteiskunta on totalitääri, jossa punaiset liput liehuu, johtajia ja heidän kuolleita ruumitaan palvotaan mausoleumeissa ja niskalaukaukset kaikuu tummenevassa yössä.
Sairautesi on syyttää Halosta kaikesta. Se on luonnollista kun oikeistofasistasi maailmankuvaasi, ajatuksiasi ja kirjoituksisasi ohjaa peräsuoli. Mutta kun kerta helpottaa, anna pulputa peräsuolesi, anna tulla, kirjoita saastaa ja uusia kirjoituksia.... On hyvä, että voit kirjoittaa tänne, eihän mikään puolue suomessa tue tuollaista oikeistofasistisuutta, esim. Kokoomuksessa kaivetaan suojanaamarit- ja käsineet esiin ettei oikeistofasistisaastasi tartu... Tuollainen fasistisairaus kaipaisi hoitoa, mutta sinun ei kannata sen enempää hakeututua mielisairaala-pssykiatrisen hoitoon, koska se edellyttäisi että sinä tajuaisit sairaan tilasi. Mutta sinä et tajua. Siksi jatka kirjoittelua tänne, anna peräsuolesi toimia ja ohjata kirjoituskättäsi, jatka saastasi ulos kirjoittamista. Onnea kirjoittamiselle, toivottavasti se helpottaa sairasta oloasi.
Siis valehteleeko historia? Eikö Halonen siis toiminutkaan DDR:än tunnustamiskomiteassa ajamassa Honeckerin hallinnon tunnustamista? Mitä? Häh?
Kuinka monta valtiota maailmassa oli, jotka eivät tunnustaneet DDR:ää, ei Halonen ole ainut ihminen, eikä politiikko joka on tunnustanut sen.
DDR:än tunnustanut henkilö joka on edelleen presidentti. Eikä tuota mummoa edes kaduta, että oli tunnustamassa DDR:än kaltaista keskitysleiriä.
jo sivussa.. Voimakas ja hieno tasavallan presidentti Tarja Halonen jatkaa.. Se on kuitenkin tosi asia että melkein kaikki Euroopan maat tunnistivat DDR:n, ha että Halonen ei ollut DDR-komiteassa omaata tahdostaan vaan SAK:n määräämänä...
komiteaan, ketään ei voida pakottaa mihinkään. Jos Halonen todella pakotettiin komiteaan, tämähän kertoo siitä, että Halosta voidaan todellakin painostaa ja TÄMÄ SUOSTUU PAKOTUKSEEN!
määräsi Halosen edustajakseen.. Sinulle tätä on turha selkittää, koska olet demonisoinut tarja halosen.... eikö olekin surkeaa kun tieto lisää tuskaa, mutta onneksi sinulla on harhainen sairas pää joka tukee ajatuksiasi.
ihan itse teoillaan. Teot puhuvat puolestaan, Halosella ei ole mitään hyviä tekoja kansansa eduksi. Minkä hyvän teon Halonen on mukamas tehnyt suomalaisten hyväksi? Ei mitään.
YlenTV:ssä Ruotsin ulkopolitiikan instituutin johtaja ja ent. Maanpuolustus korkeakoulun strategian laitoksen tutkija Tomas Ries sanoi, että Suomen rooli maailmanpolitiikassa on vähentynyt merkittävästi Halosen epäonnistuneiden ulkomaansuhteiden hoidon vuoksi. Suomi näkyy ulkopoliittisissa kuvioissa maailmalla edelleen vain Ahtisaaren toiminnan tuloksena.
niin toisin ajattelijat on suljettava hoitolaitoksiin, kunnes "paranevat". Jos et ajattele ja kirjoita tai puhu kuten sanotaan, huonosti sinun käy.
Totuus on se mitä puoluekoneisto sanoo totuudeksi, muu on valehtelua.
Asioista on olemassa yleensä vähintään kaksi mielipidettä. 1) SDP:n virallinen mielipide ja siteen ne väärät mielipiteet.
Pakoputkikirjoittaja on ilmeisesti linnan palkkalistoilla? ellei peräti linnasta.
Halonen ei pysty ajattelemaan muuta kuin, että miten saa hyötyä itselle ja omaisuuttaan kartutettua!
Mitä me teemme pressalla joka ei tee mitään suomalaisten hyväksi?
Näin ollen ei ole oikein repiä kansan selkänahasta niitä miljoonia euroja,
mitä presidentti-instituution ylläpitäminen vuosittain maksaa.
ajattelis köyhikin ja presidentti-instituutio olisi niiiiiiin tarpeen...
Ainakin yritykset olisi pysyneet Suomessa jos olisimme valinneet toisin!!
Eihän täällä kukaan voi toimia näiden kahtiajakajien kanssa.
presidentti. Halonen ahdistaa kaikilla tavoilla ja saa voimaan pahoin.
Jos Sauli olisi päässyt presidentiksi.... Sehän on ihan selvää..
ja köyhtyneen kansan, mutta tämähän onkin punikkien tarkoitus.
olisi rikas. UPM olisi laajentanut, paljon yrityksiä olisi tullut Suomen.. Loistava tulevaisuus..
suomesta tulee uusi albania. Halosen aikana NOKIA takuulla lähtee suomesta. mummo tuhoaa maan ja vie maan kehitysmaaksi. tätä mummo haluaisi.
Homo/lesbobuumi on tullut jenkeistä. Kaskun Haloslaiset siihen vipuun menevätkin. New Yorkissa ne istuvat alasti autosaattueissa. Koska vielä näemme Halosen ja hänen kannattajansa vielä räävittömissä tilanteissa ?
Arvopresidentin arvostelukyky on hukassa. Tavislainen presidentti matkii Stalinia.
ja ympäriämpäri puhuttavissa. Mitäköhän kaikkea putin on luvannut haloselle. Halonen on umpisurkea kansansa etujen puolustaja.
ovat suvaitsevia, niin se vain menee.
Te vanhoilliset konservatiivit olette katoava joukko.
ihmisesi ovat suomeksi sanottuna pervoja.
ihmiset ovat sivistyneitä, niin se vain on.
jotka elävät halosesta. Halonen antaa homoille voimaa ja ääntä. Ja kun heidän suurta johtajaansa arvostellaan sitten arvostelijat haukutaan sairaiksi yms. Homouttahan ei saa haloslandiassa arvostella.
Halosen kannattajat ole suvaitsevaisia, muistaakseni Niinistön kannattajissa oli herra Loman.
Nyt Alex Stubb, on myös edistämässä homojen asemaa.
Alex Stubb antaa nyt homoille lisää voimaa ja ääntä.
stubbia ja halosta. Halonen on presidentti ja stubb pikku mitätön virkaintoilija EU:ssa.
rinnastaa, he ovat molemmat sivistyneitä, suvaitsevia ihmisiä.
Halosen toiminnasta presidenttinä!!!!!!! ja arvoista jota hän presidenttinä edustaa.
RE.Halosen suurimmat kannatajat
Kirjoittanut: ovat homoseksuaalit 16.4.2006 klo 11.56
jotka elävät halosesta. Halonen antaa homoille voimaa ja ääntä. Ja kun heidän suurta johtajaansa arvostellaan sitten arvostelijat haukutaan sairaiksi yms. Homouttahan ei saa haloslandiassa arvostella.
muiden keskustelijoiden perustelut väittämilleen?
Onko muiltakin perustelut kielletty, koska itse et kykene perustelemaan väittämiäsi?
Miksi Alex Stubb, on niin arka asia, hän on kokoomukselainen sivistynyt, suvaitsevainen Eurooppa politikko.
Siinä on teille pervoille ehdokas, ettei tarvitse vain halosta aina äänestää!
Valitettavsti minun täytyy poistua, tästä niin loistavan älykkästä seurasta.
Menen vaimoni ja lapsieni kanssa ulkoilemaan.
Mitäköhän stubbi teki viime kesänä? Jäi kiinni vasikoinnista.
Lukekaa tämänkin linkin kirjoituksia. Monet kirjoittajat sairaita. Ei kukaan tervejärkinen, ei Halosesta, ei kestään voisi esittää tuollaisia syytöksiä.
Näiden haloskammoisten kirjoittamista ja arvoja ohjaa peräsuoli. On hyvä, että he voivat päästää peräsuolisaastansa ulos kirjoittamalla, mikään terveydenhuoltokaan ei heidän sairauttaan pysty auttamaan. Siispä kirjoittamisen, toivotavasti peräsuli tyhjentyy saastaisiin kirjoituksiinne.
Voitteko kuvitella kuka olisi vielä pervompi ja oman etunsa ajaja kun istuva presidentti. Hän ei ole edes kiittänyt jättisuuresta palkkionsa korotuksesta vaan on ryhtynyt vaikenemaan niistä.
__________
Paljonko UPM-työllistää? no sitä olisi ehkä presidentin ollut (puolueeseen katsomatta) pidätellä.
Nyt näyttää lähtevän PK-teollisuus Kiinaan ja Viroon. PK -sektorihan on se johon työpaikat syntyisivät jos olisivat syntyäkseen. Luottamus Suomen johtoon ja varsinkin sen kykyyn on kaikilla mennyt.
Raunioiksi menee, mutta mitä nopeammin alasajo tapahtuu, sitä nopeammin päästään uuden rakentamiseen. Eipä tuossa enää ole mitään säästettävää.
Milloin Nokia aloittaa yt-neuvottelut ja alkaa vähentämään työntekijöitään Suomesta?
Miten voi olla mahdollista, että Halonen, länsimaan presidentti tulee niin hyvin juttuun Putinin kaltaisen hahmon kanssa? Putinhan on stalinistinen diktaattori.
presidentti.... Naapurimaiden presidenttien ja päättäjien pitää tulla toimen keskenään..
Olen samaa mielta kuin sina. Kansa on jaettu kahtia. Toiset ovat mukamas tyytyvaisia ja toiset erittain tyytymattomia.
Mika tahan auttaa? Mina toimin elamassa aina ratkaisuhakuisesti, mutta eihan tahan tasavallan presidentin aikaansaamaan pahoinvointiin ole mitaan muuta ratkaisua kuin odotella seuraavia vaaleja ja kansalaisten jarkiintymista.
Kunhan nyt nykyinen sossarikomento rupeaa arsyttamaan riittavasti kansaa, niin eikohan siihen laakkeet loydy poliittisesta suunnanmuutoksesta.
Nykymyuodossaan kansa on unohdettu ja mielenkiintoa loytyy vain lessuihin, homoihin, maahanmuuttajavahemmistoihin ja muihin vahemmistoihin. Kansan suuren enmmiston pahoinvointi vaan lisaantyy ja viinankulutus kasvaa.
Kansan arvojohtajan arvoja ja mielipiteita ei ole kansalle esitelty. Kunhan vaan homojuhlia Linnassa jarjestetaan. Mihinka alennustilaan Halonen onkaan Suomen kansan johtanut.
rappiotilaan homojutuillaan. Monikulttuurikerhoon ajaminen ajaa suomen rikollistilastojen kärkeen ja pahoinvointi lisääntyy. Miksi Halosta ei kiinnosta vanhusten yhä paheneva alasajo?
jos todella kannattaa homoutta. Olkoonkin kokoomuslainen. Demareiden on vaikea ymmärtää, että oikeistolaisilla voi olla niin vankka käsitys oikeasta ja väärästä, että pystyvät tuomitsemaan väärää jopa omasta keskuudestaan. Sen sijaan, että jääräpäisesti ryhtyisivät puolustamaan omiansa, huolimatta siitä, ovatko nämä oikeassa vai väärässä.
Jäin kuitenkin kaipaamaan näin jyrkkää ja selvää kannanottoa oikeiston puolelta. Nyt se tuli!