Kuulin salilla ohimennen mielenkiintoisen vinkin, se kuului näin: "Ei kannata treenata koskaan kahta päivää peräkkäin".
Kaveri kehui treenaavansa itse aina joka toinen päivä, joskus pitäen taukoa kaksikin päivää harjoitusten välissä. Ohjelmaa toteutetaan lihasryhmä/päivä - periaatteella seuraavanlaisella jaolla. 1. selkä
2. rinta
3. reidet
4. olkapäät, pohkeet
5. kädet
Vatsaa treenataan kerran viikossa.
Mielestäni ohjelma vaikuttaa järkevältä, treenit ovat lyhykäisiä ja intensiivisiä, myös palautumiseen on paljon aikaa.
En vain ole koskaan kuullut aiemmin että joku treenaisi tuollaisella systeemillä.
Kertokaahan kokeneemmat mielipiteitä ohjelmasta, itse meinasin kyllä kokeilla.
Kaveri kehui treenaavansa itse aina joka toinen päivä, joskus pitäen taukoa kaksikin päivää harjoitusten välissä. Ohjelmaa toteutetaan lihasryhmä/päivä - periaatteella seuraavanlaisella jaolla. 1. selkä
2. rinta
3. reidet
4. olkapäät, pohkeet
5. kädet
Vatsaa treenataan kerran viikossa.
Mielestäni ohjelma vaikuttaa järkevältä, treenit ovat lyhykäisiä ja intensiivisiä, myös palautumiseen on paljon aikaa.
En vain ole koskaan kuullut aiemmin että joku treenaisi tuollaisella systeemillä.
Kertokaahan kokeneemmat mielipiteitä ohjelmasta, itse meinasin kyllä kokeilla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
usealle päivälle jaetut ohjelmat eivät ole sen parempia kuin lyhemmällä jaolla tai ilman jakoa toimivat.Itseasiassa asia saattaa olla päinvastoin.
Itse olen saman ajatusmaailman miehiä. Aniharvoin teen peräkkäisinä päivinä treenejä, yksinkertaisesti siksi, etten palaudu. Väitän ,että jos peräkkäisinä päivinä pystyy tekemään yläkropan treeniä, ei ole treenannut kyllä täysillä/kunnolla. Toki itsekin teen yläkroppa/jalat tyylillä ajoittain peräkkäisinä päivinä, mutten juuri koskaan yläkroppa/yläkroppa perätysten.
Tässä oma treenisysteemini, joka on kyllä yllättävän samantyylinen kuin sinun mallisi, eli:
1. Hauis, Ojentajat, Forkut
2. Takareidet, Etureidet
3. Rinta
4. Hartiat, Pohkeet
5. Selkä, Trapeziukset
Vatsoja 1-2 kertaa viikossa.
Muutama huomio tuosta treenitavasta. Pohkeet teen irrallaan jalkatreenistä yksinkertaisesti siksi, että reisitreenin jälkeen olen aivan finaalissa, eikä voimia/ajatuksia jää enää mihinkään.
Selkätreenin jälkeen teen trapeziukset, koska ainakin itsellä se toimii loistavasti, johtuen ehkä siitä, että ne ovat jo mukavasti lämmeneet selkätreenissä.
Kierto treenilläni on tilanteesta riippuen 8-10 päivää.
...ohjelma sai myös kannatusta. Itseäni on myös askarruttanut tuo palautuminen harjoituksista. Viikko ei tunnu riittävän raskaan harjoituksen jälkeen.
Minua miellyttää myöskin ajatus lyhyestä treenistä kerralla, en nimittäin jaksa puurtaa salilla tuntia pidempään tehokkaasti, tuskin se edes kannattaa.
Jatketaanpa harjoituksia siis uudella ohjelmalla ja katsotaan mitä tapahtuu.
Itselläni on kolmijakoinen ohjelma jolla jaksaa viedä treenit hyvin läpi, vaikka siis lopussa on puhki.
1 päivä. Rinta-olkapäät
2 päivä. Jalat(reidet&pohkeet)-ojentajat
3 päivä. Selkä-hauis-epäkkäät
tämän jälkeen päivä tai kaksi lepoa riippuen miltä tuntuu, ja taas alkuun.
Vatsan(2 liikettä x 3 sarjaa, kyljet (3 sarjaa) ja alaselän (3 sarjaa) teen jokainen treenipäivä aamulla, kun varsinainen painoharjoittelu on iltapuolella. Tämä siksi että keskikeho tarvitsee enemmän sitkeyttä ja useampi treeni tuo kovuutta lihaan sekä kestävyyttä. Keskikehon liikkeet teen siis yleensä ilman painoja tai pienin painoin, jotta keskikeho pysyy hoikkana mutta erottuvana, ei liian suurimassaisena ja paksuna.
Käytännössähän jokainen yläkehon lihasharjoitus rasittaa myös muita yläkehon lihaksia, vaikkapa selkä, olkapäät, rinta myös hauista ja ojentajia jne, joten yksi välipäiväkään ei oikein auta. Siksi noita kaksi välipäiviä tulee aina useamman päivän treenin jälkeen, että palautuminen riittäisi.
No kyllä se vaan on valitettava tosiasia, että kroppa ei ehdi tuossa ajassa palautumaan. 3 treenipäivää peräkkäin on kropalle liikaa.
Jos tuota tahkoo pitkään, niin voihan se tuntua, että sitä jaksaa, mutta todellisuudessa jos pitäisit 1 välipäivän jokaisen treenin välissä niin todennäköisesti kehittyisit paremmin. Tai jos oot pitkään tolla treenannu, niin sä oot jo niin ylikunnossa, että pitäs pitää pari viikkoo kokonaan väliä.
Tai sit sä vaan läpsyttelet siellä salilla.
No jos siirryn treenaamaan niin että noiden treenien välissä on aina lepopäivä, niin näyttääkö paremmalta? 7 päivän sisään tulee aina kuitenkin kahdesti treenattua sama lihasryhmä.
Onko lihasryhmäjaossa vielä valittamista?
Rinta-olkapäät
Jalat-ojentajat
Selkä-hauis
Kannattaa todellakin kokeilla. Itsellä ainakin osoittautunut erittäin toimivaksi ja juuri noilla periaatteilla mitä sanoit. Eli itse myös treenasin lihaksen intensiivisesti muutamalla kovalla sarjalla. Treenin keston pyrin aina pitämään alle tunnissa.
Jako mulla oli kuitenkin jotenkin
1. rinta, olkapäät
2. selkä, takareidet, pohkeet
3. kädet
4. jalat
Tai jotain sinne päin. En enää tarkkaan muista. Mutta ideana oli kuitenkin, että samaa lihasryhmää rasittavat liikkeet olisi peräkkäisinä päivinä, jolloin niille tulee kerralla pidempi palautuminen, poiketen esim. Dunlopin metodista.
Jonnekkin aikaisempaa ketjuun olen myös kirjoittanut tästä, ja siellä on tarkempi kuvaus jaosta.
Treenaaminen on kyllä paljon mukavampaa, ja tuntuu oikeasti rennommalta ja tehokkaammalta kun treenaa vain joka toinen päivä. Henkinen olokin on paljon parempi, kun ei koko ajan ole "jumissa".
Tämä siis siksi, että tällä hetkellä treenaan 2-jakoisella, lähinnä dietin takia. Siksi en muista noita jakoja niin tarkkaan.
Ja kuten weiderkin sanoi, niin ei se ole välttämättä ainoa tie kehitykseen. Mutta homman idea on koko kropan lepo. Kyllä 1- tai 2- jakoisellakin pystyy kehittymään, mutta silloin intensiteetti on pidettävä matalampana. Ja nuo 3-, 4- tai 5- jakoiset on mielestäni tehokkaampaa tehdä 1 treeni, 1 lepo menetelmällä. Aivan kuten 1- tai 2- jakoisetkin.
Tiedän myös kavereita, jotka treenaavat lihaksen vain kerran 2 viikkoon hyvällä kehityksellä.
Molemmilla ohjelmilla on omat hyvät puolensa. Kuten sanottua, ei ole yhtä oikeaa tietä onneen, mutta on monta tietä tehdä asiat päin persettä.