Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

nettimiesten taso ja markkina-arvoteoria

maya

Täällä on keskusteltu molemmista, ja itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että yli 30- vuotiaita, ns. "korkeamman tason" miehiä ei juurikaan enää ole vapailla markkinoilla. Ne harvat, joita on, huolivat luonnollisestikin vain alle kolmekymppisen, lapsettoman "korkeamman tason" naisen.

Valtaosa vapaista vanhoista pojista on jollain tapaa ongelmaisia, tai kuuluvat siihen ns. alemman tason kaartiin (ikävä ilmaisu). Itse etsin raitista, tupakoimatonta, säännöllisesti liikuntaa harrastavaa,pitkää, keskustelu/hellimistaitoista,ulkonäöltään normaalia miestä, jolla olisi laaja yleissivistys koulutustaustasta riippumatta. Ikävä kyllä kaikki muutkin keski/ylemmän tason naiset etsivät tätä samaista miestä...

Mitä sitten asialle voisi tehdä? Suomi on pullollaan alemman/keskitason miehiä, joita naiset eivät huoli, koska he eivät täytä noita kaikkia yllämainitsemiani kriteereitä. Ihmettelen miksi nämä miehet eivät ITSE TEE ASIALLE MITÄÄN ?

Me naiset olemme pakotettuja laihduttamaan, juoksemaan aerobicissä, pukeutumaan näyttävästi, meikkaamaan ja laittautumaan että herättäisimme miessukupuolen huomion. Ehei - turha väittää ettei muka naisen ulkonäöllä olisi merkitystä!! Miksi siis nämä miehet, jotka eivät kelpaa naisille esim. liikkumattomuuden ja tupakoinnin vuoksi eivät tee asialle mitään ?!! Itse ainakin voin joustaa miehen koulutustasosta, jopa siitä yleissivistyksestä, ja ulkonäkö ja varallisuus ovat toissijaisia arvoja, mikäli kaikki muu osuu kohdalleen, mutta sohvalla makaavaa, baareissa juoksevaa, tupakoivaa miestä en halua, vaikka hänellä olisi hyvä/kiltti luonne.

Naisen markkina-arvo romahtaa heti alempaan luokkaan jos hänellä ei ole kiinteä kroppa, tai/ja hänellä on lapsia, kuten usein yli 30v seuraa etsivillä naisilla jo on. En silti kyseiseen kastiin kuuluvana naisena hyväksy sitä, että luonnolliset asiat, kuten se ettei synnyttäneen, yli kolmekymppisen kroppa aina ole samaa tasoa kuin synnyttämättömän alle kolmekymppisen, ja minulle siunaantuneet ihanat lapset laskevat markkina-arvoni niin alas, että en kelpaa muille kuin ns. alemman luokan miehille, joiden omat ongelmat ovat ITSEAIHEUTETTUJA, kuten tupakointi ja rapakuntoisuus.

Yritin "kouluttaa" tällaista sohvaperunaa vuoden ajan, enkä onnistunut. Hän oli niin liimaantunut sohvaansa, ettei siitä noussut hyvällä eikä pahalla, joten älkää tulko sanomaan että "vie se mies lenkille ja rohkaise ja kannusta raittiuteen." Kun kerrasta toiseen lähdin sunnuntaina yksin aurinkoiseen kesäaamuun kävelylle, ja mies jäi sohvaan katsomaan TV: tä, luovuin toivosta löytää sellaista yhteyttä, jota parisuhteessa kaipaan. Minä ainakaan en enää tässä iässä ota riskejä.

Menkää siis kiltit ja hyväluonteiset miehet lenkille ja tumpatkaa ne tupakat. Jättäkää saunaillan mäyräkoira kauppaan, ja ostakaa baarireissuilta säästyneillä rahoilla uimahallin/punttisalin kuukausilippu, ja huomatkaa miten markkina-arvonne nousee. Ehkä silloin helpommin löydämme yhteisen sävelen : )

Kesäaamujen kävelyretkiä kanssasi odotellen

- maya -

186

31290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pekka233

      Eihän tupakointi miehestä tee alempitasoista, päinvastoin. Tupakointi on sosiaalinen tapa, joka luo tiettyä itsevarmuutta baariympäristössä, jolloin naisiin tutustuminenkin helpottuu. Väittäisin, että alempitasoisten miesten keskuudessa tupakoimattomuus on yleisempää kuin miesten keskuudessa keskimäärin. Samaten ahkera baareissa käyminen tekee miehestä enemmänkin ylempitasoisen, koska mahdollisuuksia naisiin tutustumiseen tulee tällöin enemmän ja kokemus sekä itsevarmuus iskemiseen kasvaa.

      • luo

        itsevarmuutta...? Ei voi olla totta, toivon todella ettei tuohon tarvitse kenenkään turvautua. Miten teidän sitten käy kun/jos tupakointi ravintoloissa ja baareissa kielletään?

        Tupakointi aiheuttaa päänvaivaa silloin kun itse on tupakoimaton. Tupakoitsijalle kai kelpaa sätkän tupruttelija yhtä hyvin kuin tupakoimaton? Väittäisin meille savuttomien etsijöille se yksi merkitsevä tekijä, jos tupakan savua ei vaan pysty syystä tai toisesta sietämään.

      • pekka233
        luo kirjoitti:

        No ei se kyse ole siitä, että haluaako tupakoimattoman miehen vai ei. Keskimäärin vain naiset tutustuvat helpommin tupakoivaan mieheen, koska tupakka itsessään helpottaa naisiin tutustumista ja luo enemmän sosiaalisia tilanteita joissa tutustuminen voi tapahtua.

        Asia tietenkin saattaa muuttua jos tupakointi kielletään, mutta toistaiseksi tupakointi on olennainen osa baarikulttuuria ja tupakoija saavuttaa etulyöntiaseman tupakoimattomaan näissä paikoissa.

      • tumppi

        Tupakointi luo ehkä itsevarmuutta teinipojissa ei enää aikuisissa miehissä.

        Alempien sosiaaliluokkien miehet ja naiset tupakoivat enemmän kuin ylempien.

      • Närästys

        En ikinä ottaisi tupakoivaa miestä. Jos itsevarmuus on siitä kiinni, niin kiitos mutta ei kiitos. En voi sietää tupakansavua, tulee päänsärkyäkin ja kurkku kipeytyy. Kuka sitä nyt vapaaehtoisesti ylimääräisiä vaivoja itselleen ottaa.

        Ja sitäpaitsi se on niin suuri terveysriski, että kertoohan sekin ihmisestä paljon ettei välitä omasta terveydestään yhtään saatika muiden. Pysyn kaukana tupakoivista miehistä (samoin alkoholin liikakäyttäjistä).

      • lopettaa tupakoinnin?
        Närästys kirjoitti:

        miten sitten käy? kelpaako sitten naisille? kun ei tuota alkoakaan tule käytettyä eli siten myös raitis.

        vaikka kaipa sitten keksitään jotain muuta mikä mättää.

      • Liinaleena30
        lopettaa tupakoinnin? kirjoitti:

        miten sitten käy? kelpaako sitten naisille? kun ei tuota alkoakaan tule käytettyä eli siten myös raitis.

        vaikka kaipa sitten keksitään jotain muuta mikä mättää.

        lopeta rööki heti. itsekin naisena lopetin oman terveyteni vuoksi ja sen, että muutama ihanan suorasanainen mies sanoi, että hyi, ei sinua voi suudella. aja parta, käy suihkussa, pukeudu siististi ja omaa peruskäytöstavat niin hyvin menee..juu, ja opettele tanssimaan niin varmasti löydät naisen. usko pois. :))

      • näin on----

        ilman muuta tupakointi ja baareissa käyminen nostaa miehen tasoa, koska vain baareista niitä naisiakin isketään.
        Sitten on vielä tuo itsevarmuus jota tarvitaan naista iskiessä. Siinä ihan perinteisestikkin toimivaksi aineeksi tiedetään amfetamiini, se antaa itsevarmuutta naisia lähestyttäessä. Kyllä viinakin(mutta ei kaljapöhnä) saa silmiin sellaisen seisovan lasimaisen katseen jonka nainen tulkitsee miehen itsevarmuudeksi ja siksi että mies haluaa hänen kanssaan panemaan. Tätähän ne naiset kuitenkin oikeasti haluavat vaikka puhuvat mistä puhuvat.

        Nainen haluaa sen tavallisen miehen, ja miehen joka tietää mitä tahtoo ja miten sen saa.

    • RKM

      Yhtäkkiä sinun ongelmasi ovatkin muiden syytä ja muiden tulisi muuttaa itsensä vastaamaan sinun vaatimuksiasi? Eikö vika ole omassa markkina-arvossasi jos et tuohon ikään mennessä ole sitä paria löytänyt tai pysty niitä toisen kierroksen parempia yksilöitä nappaamaan. Taidat kyllä olla itse ATM, jos tuon "teorian" mukaan katsotaan.

      ps. "nettimiehet" ovat niitä samoja miehiä, joita ulkona liikkuu.

    • JohnnyO

      "Me naiset olemme pakotettuja laihduttamaan, juoksemaan aerobicissä, pukeutumaan näyttävästi, meikkaamaan ja laittautumaan että herättäisimme miessukupuolen huomion. Ehei - turha väittää ettei muka naisen ulkonäöllä olisi merkitystä!! "

      No eipä ole laihdutus, aerobic, meikkaaminen ja näyttävä pukeutuminen näemmä suakaan auttanut!:) Kannattaisi ehkä sunkin panostaa johonkin muuhun.

      Taitaa vaan oikeasti se ATM/YTM jakolinja kulkevan ihan jossain muualla kuin tupakoinnin ja liikunnan harrastamisen kohdalla.

      • Eloisa Neito

        Entä sitten yli 50 v. miehet? Kun katselee heidän ilmoja niin sen ikäiset miehet etsivät itseään ainakin 10 v. nuorempaa, AKATEEMISTA, mieluiten lapsetonta, hyvännäköistä, hoikkaa naista. Itse he eivät todellakaan ole akateemisia ja urheilullisuus jota myös naiselta usein vaaditaan, on heillä itsellään keskittynyt lähinnä keskivartalon kasvattamiseen. Heidän harrasteinaan on lähinnä television katseleminen ja exän haukkuminen. Älyllistä toimintaa on sen verran, että lätkämatsia pystyy seuraamaan. Olut ja tupakka maistuu ja usein ilmoituksissa mainittu viriiliys on muisto vain tai sitten viagran tukemaa. Sitten ovat nämä aviossa olevat tossukat, jotka hakevat seikkailua, kun 'kotona ei vaimo enää anna, vaikka olisin niin kovassa iskussa vielä'..hohhoijaa.
        Tässä lyhyt, mutta empiiriseen tutkimukseen, joskin suppeahkoon otokseen perustuva yhteenveto yli 50-vuotiaan miehen haaveista ja todellisuudesta.

        Tämmöisen eloisan neidon pelastus ovat nuoremmat miehet jos haluaa hieman vipinää elämäänsä:)

      • se on-------

        kyllä sillä tavalla, että vanhojen jo lässsähtäneiden naisten nussiminen ja/tai yleensä heidän seksintarpeidensa tyydyttäminen on semmoinen homma, että ihan mielelläni annan sen muiden miesten tehtäväksi eikä siis puhettakaan siitä että lähtisin sellaisesta vielä tappelemaan, sen eteen jotainuhraamaan tai jotain siitä maksamaan.

    • Someone

      Käsittämätöntä ihmistenlokerointia ? Onko tuollaisessa alempi/ylempi arvoisessa jaottelussa mitään järkeä tai logiikkaa ? Ainakin tässä tapauksessa siinä on logiikkaa sitä naisten logiikkaa.

      Eiköhän me kaikki loppujen lopuksi olla ihan samalla viivalla. Käytännössä sinäkin etsit ihan tavallista suomalaista miestä ainakin noiden haku kriteeteiden mukaan. Paitsi noi kohdat raitis ja tupakoimaton, nehän ovat ilmeisesti niitä tärkeitä kriteerejä millä mies putoo juuri tuohon sinun mainitsemaan "alempaan" kaartiin.

      Hyvä tietääkkin tästä eteenpäin että itsekkin olen noita alemman tason miehiä :o)
      Nautin alkoholia, poltan, harrastan säännöllisesti liikuintaa, pituutta löytyy, tarinaa tulee, hellimistaitoa löytyy kyllä ja ulkonäkö nyt on jokaisen itse pääteltävissä. Niin ja yleissivistys on ihan jes. Ilmankos vapaana vielä viiletän kun en ole tajunnut kuuluvani tuohon alempaan luokkaan :o)

      • KatkeraMies

        "Käsittämätöntä ihmistenlokerointia ? Onko tuollaisessa alempi/ylempi arvoisessa jaottelussa mitään järkeä tai logiikkaa ?"

        Naiset laativat lihamarkkinatiskin julmat säännöt, joiden perusteella miehiä luokitellaan. Jaottelu on pelkästään naisten käyttäytymisestä tehty päätelmä. Kuinka moneen kertaan tämäkin pitää selittää?

    • maya

      Taisi tekstini kolahtaa miehiin.. Kirjoitin selvästi, että oma arvoni on romahtanut sen myötä kun en ole enää kiinteä ja lapseton. En voi asialle mitään ilman kirurgin veistä. Ikäiseni eronneetkin miehet ottavat sen kiinteän ja lapsettoman nuoren naisen, ja perustavat uusperheen. Jokaisen tuttavapiiristä lienee löytyy näitä uusperheitä??

      Olen näreissäni siitä, että täällä(kin) monet miehet narisevat sitä etteivät löydä naista, mutta eivät tee asialle mitään = itselleen. Olisihan se kiva kun kelpaisi sellaisena kuin on, mutta kun asia ei käytännössä näin ole.
      Jokainen saa valita kumppaninsa, ja minulle, kuten monelle muulle tupakoimattomalle/raittiille, nämä ovat tärkeitä valintakriteereitä.

      Ja minun on vaikea sanoa kelpaanko tällä hetkellä ns. A-luokan miehelle, koska sellaista EI OLE VIELÄ NETN KAUTTA TULLUT VASTAAN - SORRY VAAN. Kokeilen kyllä onneani heti kun tulee. Ns. keskitason miehistä ne, jotka olen tavannut, ovat kyllä halunneet jatkaa kanssani, mutta eivät ole olleet minun tyyppiäni. Eli minä olen ollut pakkien antaja.

      Kuinka sitten määritellään ns. alemman tasom mies/nainen?? Minulle se tarkoittaa nimenomaan alkon suurkulutusta, sivistymättömyyttä, kyvyttömyyttä ihmissuhteisiin, ja epäterveitä elämäntapoja. En tarkoittanut sitä, että pelkkä tupakointi tiputtaisi miehen tasoa, mutta itse en tupakoivan miehen kanssa halua pussailla.

      Alempaan tasoon voi myös kuulua korkealle koulutettu/varakas mies, jolla on alko-ongelma ja/tai on kyvytön ihmissuhteisiin.

      Ja HUOM! Minä en ole keksinyt tätä markkina-arvoteoriaa, vaan vain mietin ja yritän soveltaa sitä käytäntöön, kun kerran joku viisas? on sen keksinyt.

      • MMies

        "Ja HUOM! Minä en ole keksinyt tätä markkina-arvoteoriaa, vaan vain mietin ja yritän soveltaa sitä käytäntöön, kun kerran joku viisas? on sen keksinyt. "

        Tosi viisas. Luodaan ihmisille paineita ja turhia pelkoja yksinjäämisestä. Pakko täyttää kriteerit että joku voisi rakastua. Pakko olla rikas, hyvän näköinen, hyvätapainen että omaisi ihmisarvon. Pienikin poikkeama normeista tulkitaan heikkoudeksi.

        Myyttisen Yli-Ihmisen etsintää nykyajan markkinatalouden ehdoilla. Ihmissuhteet "kaupallistamalla" saavutetaan lopullinen viisaus: ihminen on Idiootti.

      • RKM
        MMies kirjoitti:

        Koko markkina-arvoteoria on lähtenyt netin keskustelupalstoilta liikkeelle. Eli ne viisaat henkilöt ovat näitä samoja nettiluusereita, joita AP tässä "kannustaa" tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.

      • Someone

        kropan kiinteytymiseen ainakaan mitään kirurginveistä tarvita ? Sen voi hoitaa ihan itsekkin ilman mitään ihmeämpiä poppis konsteja. ellet sitten tarkoita noita naisille tärkeää juttua tuossa kaulan ja navan välissä :o)
        Epäilemättäjottakuitenkintoisinvoidaanajatella, ni miehille joilla ihmisarvostus on oikeaaluokkaa kyseessä on hyvinkin merkitykseton juttu ! Toi lapsi on taas sit tarina erikseen, joskus täällä yh-äideistä kirjoiteltiin uskomattomia stooreja ja äijien vastaukset olivat jotenkin pöyristyttäviä. Yksi ainoa mies perusteli asian järkevästi miksi hän ei halua seurustella yh-äidin kanssa ja siihen perusteluun en voi kuin yhtyä. Onneksi noi yh ketjut olivat vain pinta silpasu siitä mitä tapahtuu todellisuudessa. Uusia suhteita solmitaan toisen lapsista huolimatta, nou hätä :o).
        Toi A-luokan mies juttu onkin sit tarina erikseen. Mitä kaikkea se A-luokan mies todellisuudessa pitää sisällään ? Asiaan pitää osata kuitenkin suhtautua realistisesti ja ajatuksen kanssa, miettiä tarkkaan mitä itselleen haluaa ja ehkä miettiä mistä piirteistä olisi valmis luopumaan.
        Eiku onnea etsinnässä eiköhän se sieltä joskus tärähdä kohdalleen :o)

      • MMies
        RKM kirjoitti:

        Koko markkina-arvoteoria on lähtenyt netin keskustelupalstoilta liikkeelle. Eli ne viisaat henkilöt ovat näitä samoja nettiluusereita, joita AP tässä "kannustaa" tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.

        Onhan tuossa ollut mukana media vahvasti luomassa kulutusyhteiskunta-mallista suhtautumista ihmisiin. Jenkkien hömppä-tv-sarjat sinkkuelämää-sarjan johdolla ym roskaviihde sekä naistenlehdet jne jne. Loppujen lopuksi kaikki vain sen vuoksi, että ihmisille saataisiin myytyä muotivaatteita, meikkejä, kasvoleikkauksia ja muita kauneudenhoitopalveluita. Jotakuta kusetetaan pahemman kerran?

      • itza

        Et mielestäni kelpaa A-luokan miehelle tässä annettujen tietojen perusteella. Ja hieman kyseenalaista on sekin, kelpaatko todella keskitasoisillekaan mieheille. Toisaaltaan pakkien antaminen keskitason miehille kertoo sinusta ainakin sen, että olet itse kyvytön suhteeseen. Koska olet YH, on täysin ymärrettävää, että yrität etsiä jotain itseäsi parempaa ja skottelet itsellesi olevasi jotain erityistä.

      • Närästys

        Joo, taisi se koira älähtää johon kalikka kalahti. Eli just näihin kuvatunlaisiin miehiin. Toki naisissakin löytyy vastaavat ryhmät. Täysin samaa mieltä olen näistä määrittelyistä. Tämä on totuus jota monet miehet ei kestä kuulla.

      • 1234
        RKM kirjoitti:

        Koko markkina-arvoteoria on lähtenyt netin keskustelupalstoilta liikkeelle. Eli ne viisaat henkilöt ovat näitä samoja nettiluusereita, joita AP tässä "kannustaa" tyydyttämään hänen vaatimuksiaan.

        Tämä teoria ei ole suinkaan täällä keskustelupalstalaisten kehittämä, että tiedoks vaan.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Markkina-arvoteoria

      • RKM
        1234 kirjoitti:

        Tämä teoria ei ole suinkaan täällä keskustelupalstalaisten kehittämä, että tiedoks vaan.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Markkina-arvoteoria

        Jos nyt vielä kerran luet mitä sanoin niin huomaat että puhuin netin keskustelupalstoista, en suomi24:stä. Sen jälkeen voit lukea keskustelua hiukan eteenpäin niin huomaat, että olen itse tuon linkin tänne jo laittanut.

      • taidat olla ala-kastia
        RKM kirjoitti:

        Jos nyt vielä kerran luet mitä sanoin niin huomaat että puhuin netin keskustelupalstoista, en suomi24:stä. Sen jälkeen voit lukea keskustelua hiukan eteenpäin niin huomaat, että olen itse tuon linkin tänne jo laittanut.

        suomi24 on netin keskustelupalsta siinä missä muutkin. että voit itse myös hieman pysyä perillä siinä, mitä kirjoitat.

      • voivoivoi

        Kaltaistesi ruikuttajien markkina-arvo on todella alhainen sen vuoksi, että luulette itsestänne liikoja. Naisen iso ego on TOTAALINEN TURN OFF. Kannattaa asettaa se rima omalle tasollenne niin alkaa tapahtua. Markalla ei voi ostaa kymmentä markkaa.

      • outsider

        myös lastenteosta aiheutuva lihominen/ns rupsahtaminen on itseaiheutettua. miksi naiset eivät tee sille mitään??

    • itza

      että ei voi vaatia toiselta "korkeaa" MA:ta, jos itse on matalalla tasolla. Kerrot olevasi yli 30v yksinhuoltaja. Voi voi, fakta on se, että jos on mahdollisuus saada lapseton nuori nainen, se otetaan.

      En itse en kamoa yksinhuoltajia, mutta en myöskään suhtaudu heihin kovin positiivisesti. Jos vaihtoehtoina on >30v YH tai lapseton

    • DeltaGreen

      Pitääkö minun ymmärtää viestisi niin, että on oma vikani kun en ole pitkä ja että voin tehdä asialle vielä jotain?

      Mielelläni minä voisin vaikka 10cm lisää pituuteen ottaa. Mitä minun pitää tehdä? Lenkkeillä enemmän?

      Tuo on kyllä todella tyypillistä naiselta - laatia pitkä toivelista miehen ominaisuuksista ja sitten ihmetellä, kun ei sitä prinssiä vastaan satukaan. Vitsi on siinä, että jokaista nämä vaatimukset täyttävää miestä kohden, on sata naista havittelemassa tätä miestä.

      Onko sinusta kilpailemaan heidän kanssaan? Oletko älykkäämpi kuin kilpasiskosi? Oletko kauniimpi?

      Sinulla on tietysti oikeus toivoa mitä haluat. Se on sinun elämäsi. Mutta miehillä ei ole velvollisuutta toiveitasi täyttää. Onneksi maailma on väärällään suhteellisuudentajuisia naisia, jotka käsittävät oman tavallisuutensa ja tyytyvät tavalliseen mieheen - mieheen, joka ei kaikissa asioissa ole ehkä se pikkuprinsessan päiväuni, mutta kyllin hyvä.

      Ehkäpä tämä mieskin miettii, että eipä tuo nainenkaan ole ihan se minun unelmieni nainen, mutta kyllin hyvä.

      Toki on vaihtoehtokin. Aina voi olla yksin.

      Hitto että minua ärsyttää tuo miesten ja naisten kohteleminen kuin kauppatavarana. Missä on ihmisarvo?

      Ai niin... minähän olen alemman tason mies. Olenhan vain 173cm pitkä - ja sehän on, kuten sanoit ITSEAIHEUTETTUA.

    • dilemma.

      Niin kauan kun naiset eivät halua/pysty laskemaan tasoaan ja/tai miehet omaa nostamaan omaansa ei tästä noidan kehästä päästä mihinkään. Jos minä naisena olisin valmis (ja halukas) vähentämään niitä mieheen kohdistuvia vaatimuksia, paljonko te miehet olisitte valmiit panostamaan itseenne, että olette naisen mielestä varteenotettava vaihtoehto? Minä olen itse ratkaissut asian siten, että jos ”sopivaa” ei kohdalle tule, eletään sitten yksin, voisihan tässä elämässä paljon huonomminkin käydä.

    • _Sophia_

      Joo, eipä ole mitään uutta tuossa havainnossa. Kolmekymppisten suomalaisten sinkkumiesten taso on suoraan sanottuna paska, se ollaan naispuolisten kavereideni kanssa moneen kertaan todettu. Tuntemani kolmekymppiset sinkkunaiset ovat akateemisia, urheilullisia, hyvissä duuneissa, fiksuja, kivannäköisiä, lapsettomia jne. Ei vastaavanlaisia miehiä ole kolmekymppisissä enää vapaina. Olen joskus täältä Suomi24:stä hakenut seuraa, ja olen saanut yhteydenottoja mm. seuraavanlaisilta miehiltä: 130-kiloinen läski, ukkomies jostain hevonkuusesta, yli kymmenen vuotta vanhempi neljän lapsen isä, peruskoulun käynyt työtön jne. Työttömyys nyt ei sinänsä ole paha asia, mutta jos toinen on valmistunut yliopistosta ja toinen käynyt pelkästään peruskoulun, henkisesti ei välttämättä ole kovin paljon yhteistä.

      • itza

        Jos kaltaisesi unelmanaiset (ja kaverisi) ovat sinkkuja;)

      • _Sophia_

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

      • JohnnyO
        itza kirjoitti:

        Jos kaltaisesi unelmanaiset (ja kaverisi) ovat sinkkuja;)

        ajatus tuli mieleen.

        Miksi ihmeessä te akateemiset, urheilulliset, hyvissä duuneissa olevat, fiksut, kivannäköiset ja lapsettomat sitten olette yhä kolmekymppisinä sinkkuja? Onko joku vähän epätäydellisempi mukava nainen käynyt viemässä ne teille "kuuluvat" miehet?

        Mä pyydän kaikkien epätäydellisten sinkkumiesten puolesta sinulta ja kavereiltasi anteeksi ettemme ole riittävän hyviä.

      • peko
        _Sophia_ kirjoitti:

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

        Tein kaiken tuon. Hankin koulutuksen, hyvän työpaikan ja punttisalilla treenatun kropan. Ei niitä naisia vain löytynyt, koska en juonut viinaa ja käynyt baareissa. Siellä ne suhteet syntyivät.

        Sitten muutin elämääni. Aloin ryypätä ja sen myötä käydä baareissa. Ehken enää ole se naisten unelmamies, mutta juomisen myötä niitä mahdollisuuksia naisiin tutustumiseen tuli ja elämä muuttui.

        Eli luettelemasi jutut on ihan perusasioita, joita normaalin naisen kuuluukin tehdä. Vähempään en tyysi "nomaalina" (ei siis "korkean") MA:n miehenä.

        Ihan oma valintasi, jos käyt salilla ja kosmetologilla. Monia miehiä ei kiinnosta tippaakaan sun kenkäsi tai käsilaukkusi. Hyvä koulutus ja työpaikkakin on nimenomaan sinun asioitasi ja niillä ei miehelle ole mitään merkitystä, ellet sitten noiden avulla hanki ihan helvetisti rahaa.

        Luuletko, että nuo on oikeasti asioita, joiden avulla voisit olla jollekin miehelle "se oikea"?

      • _Sophia_
        JohnnyO kirjoitti:

        No kuule ihan sama, jos en ole se oikea jollekulle lappeenrantalaiselle juntille duunarille. Ei paljon nappaa.

      • itza
        _Sophia_ kirjoitti:

        No kuule ihan sama, jos en ole se oikea jollekulle lappeenrantalaiselle juntille duunarille. Ei paljon nappaa.

        sinkku;)

      • _Sophia_
        itza kirjoitti:

        Eli luettelemasi jutut on ihan perusasioita, joita normaalin naisen kuuluukin tehdä. Vähempään en tyysi "nomaalina" (ei siis "korkean") MA:n miehenä.

        Heh, hauskaa, että luettelemani jutut ovat mielestäsi "ihan perusasioita" naiselle. Miksi sitten vastaavalla tavalla itseensä panostavaa miestä on niin pirun vaikea löytää? Eli onko oletusasrvo se, että naisten kuuluu tehdä kaikki mahdollinen ollakseen puoleensavetäviä, kun taas miesten ei tarvitse tehdä itselleen mitään? Ei ihme, että sinkkuja on niin paljon tässä maassa!

      • JohnnyO
        _Sophia_ kirjoitti:

        No kuule ihan sama, jos en ole se oikea jollekulle lappeenrantalaiselle juntille duunarille. Ei paljon nappaa.

        Harmi, ehdin jo luulla että meillä synkkaa hyvin.:) Ihastelenpä vaan sitä, että voinko oikeasti kuulostaa duunarilta, vaikka en ole eläessäni päivääkään rehellistä työtä tehnyt!

        Hyvää jatkoa sullekin.

      • itza
        _Sophia_ kirjoitti:

        Heh, hauskaa, että luettelemani jutut ovat mielestäsi "ihan perusasioita" naiselle. Miksi sitten vastaavalla tavalla itseensä panostavaa miestä on niin pirun vaikea löytää? Eli onko oletusasrvo se, että naisten kuuluu tehdä kaikki mahdollinen ollakseen puoleensavetäviä, kun taas miesten ei tarvitse tehdä itselleen mitään? Ei ihme, että sinkkuja on niin paljon tässä maassa!

        Oletusarvo on, että nainen on juuri kaikkea sitä mitä sanoit. Miehen ei tarvitse panostaa paljoakaan itseensä, koska itseensä panostavia naisia on niin paljon. Ihan normaali kysynnän ja tarjonnan tilanne. Yli 30v miehellä on mielestäni aika paljon tajontaa naisrintamalla. Ihan normaaleilla miehellä - "normaali" MA. Tietenkin pelimiehet nyt on ihan omaa luokkaansa ja ovat olet ylitarjonnan kohteena jo nuoresta iästä alkaen.

        "Eli onko oletusasrvo se, että naisten kuuluu tehdä kaikki mahdollinen ollakseen puoleensavetäviä, kun taas miesten ei tarvitse tehdä itselleen mitään?"

        Ei sinun tarvitse tehdä mitään. Kuka käskee? Ei miehiä oikeasti kiinnosta mitkään pinnalliset missityypit vakavassa mielessä. Tärkeintä, että olet oma itsesi niin saatat jopa löytääkin jonkun aidon ihmisen. Epätoivo paistaa läpi oli se kuori sitten millainen tahansa.

      • RKM
        JohnnyO kirjoitti:

        Harmi, ehdin jo luulla että meillä synkkaa hyvin.:) Ihastelenpä vaan sitä, että voinko oikeasti kuulostaa duunarilta, vaikka en ole eläessäni päivääkään rehellistä työtä tehnyt!

        Hyvää jatkoa sullekin.

        Kamoon, kyllä duunari duunarin tunnistaa. Ei tuo tyttö ulosannista päätellen ole tehnyt päivääkään sisätöitä.

      • ..............................
        _Sophia_ kirjoitti:

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

        ja akan ulkomailta.

      • Yks sinkkumies

        "Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä..."

        Voi hyvät hyssykät. Pitääkö sitä netistä etsiä!? Kyllä on laiskuus huipussaan, jos ei viitsi ns. live-elämästä etsiä tarvittaessa ulkomaita myöten. Ilmeisesti tarve ei olekaan kovin suuri?

      • ja miehistä
        _Sophia_ kirjoitti:

        Heh, hauskaa, että luettelemani jutut ovat mielestäsi "ihan perusasioita" naiselle. Miksi sitten vastaavalla tavalla itseensä panostavaa miestä on niin pirun vaikea löytää? Eli onko oletusasrvo se, että naisten kuuluu tehdä kaikki mahdollinen ollakseen puoleensavetäviä, kun taas miesten ei tarvitse tehdä itselleen mitään? Ei ihme, että sinkkuja on niin paljon tässä maassa!

        Oletko koskaan ajatellut, että naisilla ja miehillä on erilaisia haluja ja ajatuksia? Suurin osa naisista on esimerkiksi luonnostaan kiinnostunut vaatteista ja pukeutumista ja shoppailemisesta ja ehostamisesta, suurin osa miehistä ei. Joitain naisia ei kiinnosta aerobic eikä meikkivoiteet, mutta silti tuollainenkin nainen voi löytää miehen siinä missä aerobic-intoilijakin.

        Erittäin katkeria nuo sinun vuodatuksesi muutenkin. Miksi? Mistä tuo katkeruus oikein kumpuaa? Siitä ettet löydä omia pintapuolisia kriteerejäsi vastaavaa miestä? Mikset löydä? Oletko tullut sitä ajatelleeksi? Ehkä vika ei olekaan miehissä. Ehkä suurin ongelma on sinun pääsi sisällä.

        Ei kukaan siksi toisekseen ole sanonut, että sinun pitäisi tehdä sitä ja tätä tai olla sitä tai tätä "kelvataksesi". Eri ihmiset ovat erilaisia. Jos todella käyt aerobicissa ja kosmetologilla vain miesten vuoksi, ei voi kuin ihmetellä, missä on itsearvostuksesi ja miten kapea on näkemyksesi elämästä.

      • gentlemanni45vee
        peko kirjoitti:

        Tein kaiken tuon. Hankin koulutuksen, hyvän työpaikan ja punttisalilla treenatun kropan. Ei niitä naisia vain löytynyt, koska en juonut viinaa ja käynyt baareissa. Siellä ne suhteet syntyivät.

        Sitten muutin elämääni. Aloin ryypätä ja sen myötä käydä baareissa. Ehken enää ole se naisten unelmamies, mutta juomisen myötä niitä mahdollisuuksia naisiin tutustumiseen tuli ja elämä muuttui.

        Heh, osuit naulan kantaan. Omat kokemukset juuri samanlaiset. On kokoa, näköä, koulutusta, sivistystä, autot,mökit ja harrastukset, ja naiset löytyy aina vaan baareista,laivalta tai pikkujouluista tai muista hummailubileistä, kun on kaikilla ns irtiottofiilikset..

        Kumma juttu, kait se niin on että luonto se on lopulta joka kutsuu ja liha on heikko naisillakin, hurraa sille.

      • paikka?
        _Sophia_ kirjoitti:

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

        Kuvailemasi tyyppisen miehen ei tarvi etsiä seuraa netistä ;-) Samoin on tyylikkäiden naisten kanssa, siis sellaisten jotka ovat, eikä vain itse kuvittele niin.

      • Nurse Heidi
        _Sophia_ kirjoitti:

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

        "Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja ...hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne."

        Hankit hyvän työpaikan pärjätäkses parisuhdemarkkinoilla? Itse ainakin hankin hyvän ja huonommankin työn ihan vaan siks ettei tarttis näkkärillä elää ja olla toisten elättinä. Sopiva työ voi olla myös se elämäntyö jolle omistautuu ja jota tykkää tehdä. Ikävät työt on sitten ihan vaan rahan vuoks. Mutta mikään työ ei oo mulle miehen vuoks.. kyllä sitä aina jonkun kotiäidiks nyky-yhteiskunnassakin kelpaa jos ei ura ota onnistuakseen :)

      • jospa.sittenkin

        Onhan meitä muunkinlaisia, mutta pitäisi kai olla joku bodattu 190cm Mr.Finland

      • vato retro
        _Sophia_ kirjoitti:

        Naiset ovat valmiita tekemään aivan helvetin paljon pärjätäkseen parisuhdemarkkinoilla: käydään salilla ja aerobicissa, kampaajalla ja kosmetologilla, nypitään kulmakarvoja ja vahataan häpykarvoja, ostetaan vaatteita ja kenkiä ja käsilaukkuja, hankitaan hyvä koulutus ja hyvä työpaikka jne. Sitten kun yrität etsiä netistä vastaavanlaista sinkkumiestä, tarjolla ei ole muuta kuin karmeaa rupusakkia. Miehet, tehkää itsellenne jotain!!! Hankkikaa koulutus, ystäviä, hyvä kroppa ja kivannäköset vaattteet, niin jo alkaa seuraa löytyä.

        No miksi pitää yrittää niin helvetisti? Yrittäkää vähemmän ja vaatikaa vähemmän. Sama kun yrittäisitte myydä sadan tonnin bemaria köyhälle arabille. Vaikka tuote on hyvä niin kauppa ei välttämättä käy. Kun se paimen haluaa halvan aasin eikä bemaria.

        Toinen konsti on vaihtaa markkinoita, eli mennä yrittämään muualta. Menkää te vaikka australiaan, me otetaan thaikkuja, venakoita, nigerialaisia, polakkeja, argentiinalaisia, kiinalaisia ja intialaisia köyhiä naisia tilalle. Sellasia jotka ei ole vielä sekottaneet päätään Cosmopolitanin lukemisella ja jotka osaa arvostaa vähän vaatimattomampaakin reiskaa, jos tämä vaan tuo pötyä pöytään eikä lyö. Sen kun menette.

      • Akateemikko
        JohnnyO kirjoitti:

        ajatus tuli mieleen.

        Miksi ihmeessä te akateemiset, urheilulliset, hyvissä duuneissa olevat, fiksut, kivannäköiset ja lapsettomat sitten olette yhä kolmekymppisinä sinkkuja? Onko joku vähän epätäydellisempi mukava nainen käynyt viemässä ne teille "kuuluvat" miehet?

        Mä pyydän kaikkien epätäydellisten sinkkumiesten puolesta sinulta ja kavereiltasi anteeksi ettemme ole riittävän hyviä.

        Akateeminen minäkin olen, duuni on ihan kohtuullisen hyvä, ainakin koulutuksen mukainen ja mielenkiintoinen vaikka voisivat paremmin maksaa. Tupakkia ei kulu eikä viina maistu, kielitaitoa ja yleissivistystä löytyy. Mutta ensimmäistä tyttöystävää piti odottaa yli kolmekymppiseksi, vaikka ujoudesta päästyäni rupesin änkeämään naisseuraan ihan työkseni.

        Naisille ei tosiaankaan riitä mikään. Ei mikään. Ja mies torjutaan usein ennen kuin hänellä olisi tilaisuutta edes esittäytyä. Minä veikkaan, että noiden ongelmana ei ole se, että mies ei olisi akateeminen, vaan se, että mies ei vastaa heidän ulkonäkö- ja pukeutumisvaatimuksiaan. On minullekin sanottu, että sori vaan, sinä et NÄYTÄ akateemiselta. Siis en NÄYTÄ. Pitäisi laittaa kaikki rahat muotivaatteisiin NÄYTTÄÄKSEEN oikeanlaiselta, ts. sellaiselta jolla on fyrkkaa.

      • minä en nirsoile
        Akateemikko kirjoitti:

        Miehen koulutustasosta tai pukeutumisesta. Suuri ihastuksenkohteeni kulki kädet autonöljyssä, ja vaatteet vanhoja ja rikkinäisiä. Puhtaita kylläkin. Sielu oli suurempi kuin ulospäin näkyvä kuori.

        Eräässä vastauksessani sanoin että minun "mittapuuni" mukaan akateemisuus/koulutustaso ei nosta ihmistä ylemmälle tasolle. Olen tavannut maisterin paperit omaavia miehiä, jotka mielestäni kuuluvat ns. luusereihin. Minä en ole keksinyt markkina-arvoteoriaa, enkä täysin sitä allekirjoita. Aloituksessani pohdin tuota teoriaa ja sen soveltamista käytäntöön.

        Mielestäni ne seikat, joita ihannemieheltä odotan eivät ole kohtuuttomia. Jos vain joku viitsisi tuon listan ajatuksella lukea, eikä heti tuomita. Se että haluan miehen olevan pitempi kuin minä, herättää monissa närästystä. Monet etsivät tummaa/vaaleata/hoikkaa/siroa/nättiä. Jos toivon että mies on pitkä, se ei liene kohtuutonta? En halua että mies on minua lyhyempi, etenkin kun käytän arkenakin korkokenkiä. Nipotusta? Minuthan on tässä leimattu leveäperseiseksi xl-yksinhuoltajaksi vain sen takia että otin puheeksi sen, että miehet eivät tee itselleen mitään, ja silti valittavat etteivät saa naista. Kuitenkaan eivät huoli xl-naista itselleen. Ikäväksi tiedoksi ilmoitan että maya ei ole xl-kokoinen,vaan aivan tavallinen ja sopusuhtainen. Jos tissit kulahtaa imetyksessä, ja raskausarvet valtaavat ihon, sille en voi mitään, vaikka kuinka kävisin salilla. Miehet (ja naisetkin) voivat kuitenkin tehdä terveytensä ja ulkonäkönsä eteen asioita jotka parantavat tuota ikävää asiaa nimeltään markkina-arvo, ja lopettaa valittamisen. Esim tupakoivat ihmettelevät miksi ei-tupakoivat toivovat myös kumppaninsa olevan ei-tupakoivia.ämä selvinnee heille sitten, kun ovat lopettaneet polttamisen..

        Viikoittainen mäyräkoiran lipittäminen on myöskin sekä epäterveellistä, että merkki alkoholin suurkulutuksesta. Onko sekin nipotusta ja prinsessan ylimielisyyttä, jos nainen ei halua tällaista miestä ? Minua suorastaan surettaa kun moni kaunisluonteinen mies ajautuu kohti alko-ongelmaa viikonloppuisten mäyräkoirien ja baari-iltojen myötä :( Haluan tasapainoisen miehen/elämän, enkä orastavaa alkoholismia murheekseni. Tällaiset sohvalla makaavat, alkoa jatkuvasti käyttävät, tupakoivat miehet etsiköön kaltaisiaan naisia, ja lopettakoon valituksen kun maya-prinsessat eivät häntä halua ; )

      • Kappas taas...
        itza kirjoitti:

        Oletusarvo on, että nainen on juuri kaikkea sitä mitä sanoit. Miehen ei tarvitse panostaa paljoakaan itseensä, koska itseensä panostavia naisia on niin paljon. Ihan normaali kysynnän ja tarjonnan tilanne. Yli 30v miehellä on mielestäni aika paljon tajontaa naisrintamalla. Ihan normaaleilla miehellä - "normaali" MA. Tietenkin pelimiehet nyt on ihan omaa luokkaansa ja ovat olet ylitarjonnan kohteena jo nuoresta iästä alkaen.

        Jaahas, näin jännästi ne mielipiteet vaihtelee....

      • se yö ei unohdu

        Kaikki kokeiltu'? Mahto olla raskas vk-loppu =D

    • yksmiekkonen

      onpas sulla kriteerit jonka mukaan tupakoiva mutta muuten kunnon mies kuuluu alimpaan kastiin! Herra siunatkoon!

      Olen valmis tupakasta luopumaan. Viinaa ja kaljaa en juo enkä rafloissa juokse mutta punttisalille en mene ja se on vissi. Ensinnäkin helvetin kallista touhua ja toiseksi: siellä ne kaikkein pinnallisimmat ihmiset juuri onkin! Minä olen mies joka kulkee tasan omia polkujaan ja jota muut ei käskyttele. Jos kunto kohoaa muilla tavoilla, vaikka hyötyliikuntana niin ok.

      Pituutta en voi kasvattaa millään tavalla enkä sille voi mitään. Naamallenikaan en mitään voi.

      Mutta enpä minäkään sinua maya ottaisi, että tasoissa ollaan.

    • maya

      Naisilta todellakin vaaditaan täydellisyyttä, mutta mieheltä ei saa odottaa raittiutta ja tupakoimattomuutta, saati kunnostaan huolehtimista. Heti lynkataan, kun vain ehdottaakin moista. ÄLKÄÄ SITTEN ÄIJÄT INISKÖ ETTÄ MIKSI OLETTE AINA YKSIN, EIKÄ KUKAAN VASTAA PROFIILIINNE, kun siinä lukee "tupakoin", ja liikunnan kohdalla "joo", ja harrastukset teeveen katselua ja auton rassaamista.

      Minä vain yritin rohkaista teitä muutokseen, johon jokainen nainen on pakotettu, jos aikoo saada minkäänlaisen miehen. Teidän tupakoivien ja sohvassamakaavien miestenkin ihannenaisen mitoissa lukee max 65 kg, lapseton, ja työssäkäyvä. Miksi siis meidän naisten pitäisi huolia tupakoiva, sohvassa mäyräkoiran kanssa makaava, työtön ja saamaton nahjus, kun itse panostamme ulkonäköömme ja elämäntapoihimme SIITÄ RIIPPUMATTA ETSIMMEKÖ MIESTÄ VAI EMME - TERVEYS JA HYVINVOINTI ON MONELLE NAISELLE ELÄMÄNTAPA!

      Todella nätti ja hyväluonteinen, työssäkäyvä xl- kokoinen nainen ei saa kunnollista miestä, mutta ketjupolttamisella itsensä hoikkana pitävä ryppyinen sohvaperunaäijä ihailee Karita Tuomolaa, ja inisee sitten kun ei löydä vastaavaa nettideiteistä. Tasan ei käy onnen lahjat.

      • RKM

        Itse näköjään luulet olevasi ihannemitoissa ja varmaankin päättelet, että jos sinä et kelpaa niin sinua huonommatkaan naiset eivät kelpaa. Kaikki naiset eivät todellakaan ole kaltaisiasi, sinä et ole maailman keskipiste eivätkä miehet ala sinun ja kuvitteellisten sisarustesi takia itseään muuttamaan. Koko maailmankuvasi näyttäisi olevan pelkkien pinnallisten yleistysten varassa.

        Ihmisessä on kuitenkin muutakin kuin ulkokuori ja lopulta kuitenkin hyvin suuri osa suomalaisista miehistä ja naisista pariutuu jossain elämänsä vaiheessa. Miesten ihannenaiset ja ne naiset jotka lopulta kelpaavat seurustelukumppaniksi eivät ole sama asia, sillä jossain vaiheessa elämää ihmiset pääsevät irti tuosta pinnallisesta vouhotuksesta ja hyväksyvät ihmiset omina itsenään tai jäävät yksin kuten sinulle on nähtävästi käymässä.

      • JohnnyO

        "Naisilta todellakin vaaditaan täydellisyyttä"
        "miestenkin ihannenaisen mitoissa lukee max 65 kg"
        "ryppyinen sohvaperunaäijä ihailee Karita Tuomolaa, ja inisee sitten kun ei löydä vastaavaa nettideiteistä"

        Jos tämä pitäisi paikkansa, niin kai väitteelle löytyisi jotain todisteentynkää suomi24:n seuranhakijoista. Katsoin läpi 20 ensimmäistä (10 10) 30v miehen ja naisen profiilia ja tällaisia ihanteita on esitetty.

        Miesten ihannekumppani lyhyesti: 40% ei aseta mitään pituus/koko vaatimuksia.
        Jos ihanne on esitetty se on pituutta keskim. 152-181, painoa 49-81 kg

        Naisten ihannekumppani lyhyesti: 20% ei aseta mitään pituus/koko vaatimuksia.
        Jos ihanne on esitetty se on pituutta keskim. 174-195, painoa 73-102 kg

        Kun vielä kaipasit sitä liikunnallisuutta, niin arvioisin että näihin väleihin mahtuisi esim. Suomen talviolympiakisajoukkueen jäsenistä naisista 95% mutta miehistä vain 65%.

      • yksmiekkonen

        Minä en vaadi naiselta mahdottomia. Mutta sekö punttisaleilu kaiken maailman idioottien kanssa joiden aivot on käsivarsisssa, sekö se on ratkaiseva tekijä?

        Onneksi mulla on kiikarissa eräs hyvin fiksu nainen ja hänen puolestaan olen valmis tekemään, aloitan tupakanpolton lopettamisesta.

        "ketjupolttamisella itsensä hoikkana pitävä ryppyinen sohvaperunaäijä ihailee Karita Tuomolaa,"
        Mä en koe itseäni sohvaperunaksi enkä varsinkaan ihaile Karita Tuomolaa. Mä tykkään tavallisista naisista, en misseistä!

        PS. tolla tyylillä et rohkaise ketään että moitit! Jos haluat jonkun lopettavan tupakanpolton niin tee se kannustavalla tyylillä, älä haukkuen toisia pataluhiksi paskoiksi.

      • sinulla

        Onko sinulla paha olo vai mitä nämä lapselliset purkaukset oikein ovat?

      • ateisti20

        useita todella nättejä ja hyväluonteisia, työssäkäyviä xl-kokoisia naisia, ja lähes kaikilla heistä on kunnollinen mies. Sohvaperunaa ei heistä ole kellään. Missä siis vika? Mikseivät he kiinnostu sinusta?

      • Crom
        ateisti20 kirjoitti:

        useita todella nättejä ja hyväluonteisia, työssäkäyviä xl-kokoisia naisia, ja lähes kaikilla heistä on kunnollinen mies. Sohvaperunaa ei heistä ole kellään. Missä siis vika? Mikseivät he kiinnostu sinusta?

        että Maya on vaan niin pahaluontoinen nainen...

    • maya taas

      Naisilta todellakin vaaditaan täydellisyyttä, mutta mieheltä ei saa odottaa raittiutta ja tupakoimattomuutta, saati kunnostaan huolehtimista. Heti lynkataan, kun vain ehdottaakin moista. ÄLKÄÄ SITTEN ÄIJÄT INISKÖ ETTÄ MIKSI OLETTE AINA YKSIN, EIKÄ KUKAAN VASTAA PROFIILIINNE, kun siinä lukee "tupakoin", ja liikunnan kohdalla "joo", ja harrastukset teeveen katselua ja auton rassaamista.

      Minä vain yritin rohkaista teitä muutokseen, johon jokainen nainen on pakotettu, jos aikoo saada minkäänlaisen miehen. Teidän tupakoivien ja sohvassamakaavien miestenkin ihannenaisen mitoissa lukee max 65 kg, lapseton, ja työssäkäyvä. Miksi siis meidän naisten pitäisi huolia tupakoiva, sohvassa mäyräkoiran kanssa makaava, työtön ja saamaton nahjus, kun itse panostamme ulkonäköömme ja elämäntapoihimme SIITÄ RIIPPUMATTA ETSIMMEKÖ MIESTÄ VAI EMME - TERVEYS JA HYVINVOINTI ON MONELLE NAISELLE ELÄMÄNTAPA!

      Todella nätti ja hyväluonteinen, työssäkäyvä xl- kokoinen nainen ei saa kunnollista miestä, mutta ketjupolttamisella itsensä hoikkana pitävä ryppyinen sohvaperunaäijä ihailee Karita Tuomolaa, ja inisee sitten kun ei löydä vastaavaa nettideiteistä. Tasan ei käy onnen lahjat.

      • Rapa

        Niin se vaan menee, että 65kg on normaalipainon yläraja keskimittaiselle (n. 165cm pituiselle) naiselle. Turha on lässyttää mistään raskaista luista tai painoindekseistä. Harvalla naisella on lihaksiakaan niin paljon, että se selittäisi tuota suuremman painon. Läskiä se on ja sillä hyvä.

        Jotkut äijät pitävät pullukoista, mutta valtaosa urheilullisista miehistä pitää normaalivartaloisista naisista, ei siis anorektikoista lautaperseistä, eikä läskeistä, vaan normaalipainoisista.

    • ...

      Sinun tilityksesi ei poikkea mitenkään ATM:hen tilityksestä. Et kelpaa tasokkaille miehille koska et ole älynnyt käyttää sohvaperuna-exäsi kanssa ehkäisyä etkä hoitaa kroppaasi edustuskuntoon. Todennäköisesti olet päästänyt itsesi muutenkin repsahtamaan tjsp. Oli miten oli, et ole sen kummempi kuin KTM tai ATM ja jos pariutua aiot, kannattaa katsella näiden perään. Ovathan sinunkin ongelmasi itseaiheutettuja, kuka niitä lapsia käski hankkia?

      Tosiasia on, että sinun olisi pitänyt olla alusta asti järkevä ja joko pysyä entisesi kanssa tai olla hankkimatta tämän kanssa lapsia. Miksi kukaan tahtoisi toisen jämän seurauksineen?

      • kymysys

        Mitä tarkoittaa noi lyhenteet ATM, KTM, YTM jne? Jotain sinkkukieltä, jota osaamaton jää ilman kumppania?:(

      • RKM

      • linkistä

      • rakkikoira
        kymysys kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa noi lyhenteet ATM, KTM, YTM jne? Jotain sinkkukieltä, jota osaamaton jää ilman kumppania?:(

        että noiden lyhenteiden tietäminen, saati sitten niihin uskominen, edesauttaa kummasti ikisinkuksi jäämistä. :D

      • ...
        linkistä kirjoitti:

        Selvitti paljon. Vitun sairasta touhua.

        Mutta kato teoriaan perustuvaan tekstiin pitää vastata, kuten teoria sanoo.

        Voihan sitä jauhaa vaikka mistä teoriasta vaikkei siihen uskoisikaan. Jos kirjoittaja on teorian mukaan ATN, teorian mukaan hänellä on vaikeuksia saada YTM tai edes KTM seurakseen -> että hänen tulisi kelpuuttaa ATM tai tyytyä sinkkuuteen. :=)

    • okalinnut

      Siis voi hyvä jumala, mitä potaskaa!
      Eihän kukaan voi edes unissaan kuvitella, että vain tietynlaisen ihmisen kanssa parisuhde olisi hyvä ja kestävä?

      Oli ulkonäkö, koulutus tms. seikat mitä tahansa, niin kyllä pitkällä juoksulla vain yhteisellä arvomaailmalla on merkitystä. En minä ainakaan miestä itselleni halua sillä kriteerillä, että on johonkin muottiin sopiva. Minä haluan minunlaisen, samanlaisia arvoja kunnioittavan miehen itselleni, oli muuten millainen tahansa.

    • Närästys

      Näinhän se asia on, ei kertakaikkiaan pysty tuollaista miestä ottamaan. Tarjollahan niitä olisi kuin meren mutaa. Pakko olla ilman, kun ei vaan pysty alemman tason luuseria katselemaan.

      Itse kun panostaa suhteeseen ja pitää itsestään huolta muidenkin iloksi, niin kyllä tuntuu epäreilulta jos toinen ei viitsi yhtään vaivautua. Se kertoo täydellisestä kunnioituksen puutteesta kumppania kohtaan. Se on kahden kauppa, eikä toisen yksipuolista miellyttämistä. Sanokaa mitä sanotte, mutta näin on.

      • joka toista haukkuu

        vai että alemman tason luusereita? Mä vähän luulen että juuri nämä naiset jotka on niin kovasti miehiä tässä mollaamassa ovat itse sen sortin luusereita, luulevat olevansa maailman napoja ja prinsessoita vaikka eivät luultavasti itse ole yhtään mitään! Yleensähän mitä heikompi itsetunto naisella on sitä enemmän hän alentaa ja halveksuu muita jotta tuntisi itse olevansa parempi.

    • kalahtaa

      Vastanneiden miesten suhtautuminen kertonee juuri sen minkä tiesimmekin - nettimiesten tason.

      Vai on se naisissa vika, kun ovat kolmekymppisiä, akateemisia, ulkonäöstään ja kunnostaan huolehtivia, huolitellusti pukeutuvia, eivätkä saa miestä ?! Nämä nettiluuserit eivät kuulemma välitäkään enää näistä piirteistä naisissa, vaan silkka luonne ratkaisee - HAHHAH.

      • miehet

        Onhan se naiselle synti, jos mies onkin naista avarakatseisempi ja viisaampi.

      • kohdistuvaa arvostelua

        vaikka vikoja löytyisi kuinka paljon heistä itsestään mutta kovin kärkkäästi ovat kyllä arvostelemassa muita, etenkin miehiä!!!!

      • tarkka lukija
        kohdistuvaa arvostelua kirjoitti:

        vaikka vikoja löytyisi kuinka paljon heistä itsestään mutta kovin kärkkäästi ovat kyllä arvostelemassa muita, etenkin miehiä!!!!

        Pitää sanoa "itseensä kohdistuvaa arvostelua". Juuri tuollaiset alkeelliset virheet antavat kirjoittajasta todella hoopon kuvan. Mutta kuten jo todettiin, nettimiehethän ovat typeryksiä...

      • tiedoksi että
        tarkka lukija kirjoitti:

        Pitää sanoa "itseensä kohdistuvaa arvostelua". Juuri tuollaiset alkeelliset virheet antavat kirjoittajasta todella hoopon kuvan. Mutta kuten jo todettiin, nettimiehethän ovat typeryksiä...

        et sinäkään tunnekuohussasi paljon ehdi katsomaan tuleeko kirjoitusvirheitä! Typerykseksi en tunnustaudu ja mikä hemmetti on nettimies? Käsittääkseni me täällä netissäkin olemme aivan tavallisia normaaleja ihmisiä. Ei ole olemassa siis mitään nettimiehiä.

        Taidat olla se yksi ja sama joka mollaa miehet joka käänteessä, varsinkin nettimiehet ja kaikki tavikset. Onko hauskaa viettää aikaansa netissä siellä täällä käyden ja mollaten kaikkea millä sattuu olemaan sukupuolena male?

        Olet kyllä aika sairas otus, hankipa elämä!

    • Yks sinkkumies

      "Menkää siis kiltit ja hyväluonteiset miehet lenkille ja tumpatkaa ne tupakat. Jättäkää saunaillan mäyräkoira kauppaan, ja ostakaa baarireissuilta säästyneillä rahoilla uimahallin/punttisalin kuukausilippu, ja huomatkaa miten markkina-arvonne nousee. Ehkä silloin helpommin löydämme yhteisen sävelen : )"

      Tänään viimeksi kävin juoksulenkillä ja tupakat tumppasin vajaa 7 vuotta sitten eikä kuntosalikaan ole ollenkaan tuntematon paikka, MUTTA... Tämän kaiken minä teen vain ihan itseni iloksi ja oman hyvinvoinnin parantamiseksi.
      Tuollaiset markkina-arvohöpötykset minua naurattaa makoisasti :)
      Kyllä sinkkuna vaan on simppeliä.

    • bkbk

      Sinun ongelmasi eivät ole miehet vaan muut naiset. Kun kolmekymppiä tulee täyteen niin naisten markkinat muuttuvat miesten markkinoiksi; ylijäämänaisia on valtavasti ja he joutuvat kilpailemaan toisia naisia vastaan henkihieveriin, ja miehet voivat valita.

      Jos mainostamasi rupumiehet treenaisivat kroppansa kuntoon he nousisivat heti A-kastiin eivätkä katsoisi sinuun päin kahta kertaa. Ja vaikka he eivät treenaisikaan niin heillä on silti kysyntää ulkomaalaisten A-kastin naisten keskuudessa (sekin vielä).

      Valitettava tosiasia on, että päälle kolmekymppinen ylipainoinen yksinhuoltaja kelpaa vain todellisille mutasarja (tai kuono) miehille. Elämä on.

      • maya

        mutta A-luokkaan ei pääse pelkällä kropalla. Vai pääseekö mielestäsi sinne nainen, joka on todella hyvännäköinen, mutta tyhmä ja inhottava - kuten minä ; DD Ylipainoinen en ole, ja seuraa saan livestäkin ihan sillä pelkällä ulkonäöllä. Ei vain ole aikaa juosta kylillä miesten perässä, ja netin kautta en ole aikoihin etsinyt miestä, puran nyt vain tänne kokemuksiani, kun kyllästyttää lukea sohvaperunaäijien narinaa siitä miksi eivät löydä naista.

        Ja kuten joku edellä mainitsi - runkkaaminen johtuu siitä että on ronkeli. Katsokaa siis miehet peiliin, jos joudutte runkkamaan ; ) Naisen ei tarvitse.

      • JohnnyO
        maya kirjoitti:

        Tuskin sä tyhmä ja inhottava olet, esität vaan sellaista.;) Epäjohdonmukainen ehkä enemmänkin. Jos sulla kerran itsellä riittää haluamaasi seuraa, niin ihmeen huolestunut sä jaksat olla kaikista narisevista pikku luusereista.

        Yhteistä näkemystä näiden markkinoiden toiminnasta ei löydetty, mutta ihan aktiivisen keskustelun sait aloitettua. Kiitos siitä!

      • itza
        maya kirjoitti:

        mutta A-luokkaan ei pääse pelkällä kropalla. Vai pääseekö mielestäsi sinne nainen, joka on todella hyvännäköinen, mutta tyhmä ja inhottava - kuten minä ; DD Ylipainoinen en ole, ja seuraa saan livestäkin ihan sillä pelkällä ulkonäöllä. Ei vain ole aikaa juosta kylillä miesten perässä, ja netin kautta en ole aikoihin etsinyt miestä, puran nyt vain tänne kokemuksiani, kun kyllästyttää lukea sohvaperunaäijien narinaa siitä miksi eivät löydä naista.

        Ja kuten joku edellä mainitsi - runkkaaminen johtuu siitä että on ronkeli. Katsokaa siis miehet peiliin, jos joudutte runkkamaan ; ) Naisen ei tarvitse.

        Olet näemmä tyypille käyttäytymishäiriöinen YH lumppu, joka ei osaa muuta kuin narista ja kerskua perseensä jakamisella;)

      • raaseu
        maya kirjoitti:

        mutta A-luokkaan ei pääse pelkällä kropalla. Vai pääseekö mielestäsi sinne nainen, joka on todella hyvännäköinen, mutta tyhmä ja inhottava - kuten minä ; DD Ylipainoinen en ole, ja seuraa saan livestäkin ihan sillä pelkällä ulkonäöllä. Ei vain ole aikaa juosta kylillä miesten perässä, ja netin kautta en ole aikoihin etsinyt miestä, puran nyt vain tänne kokemuksiani, kun kyllästyttää lukea sohvaperunaäijien narinaa siitä miksi eivät löydä naista.

        Ja kuten joku edellä mainitsi - runkkaaminen johtuu siitä että on ronkeli. Katsokaa siis miehet peiliin, jos joudutte runkkamaan ; ) Naisen ei tarvitse.

        Näissä keskusteluissa tuntuu joskus, että joillain naisilla on vääristynyt käsitys omasta vetovoimastaan. Se, että nainen saa baarista seuraa "ulkonäöllään" ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että baarissa on sukuvietin ajamia kolleja. Se, että mies tapailee silloin tällöin jotain baarissa tapaamansa naista ei ole sama asia kuin se, että mies haluaisi kyseisestä naisesta elämänkumppanin. Jotkut naiset ilmeisesti ovat niin pihalla todellisuudesta, etteivät kykene edes erottamaan sitä, jos mies tapailee heitä vain viihteen merkeissä. Tällaisilla naisilla on tietysti yhtä vaikeaa löytää todellista seurustelusuhdetta kuin rumilla miehillä.

      • Nimetön
        maya kirjoitti:

        mutta A-luokkaan ei pääse pelkällä kropalla. Vai pääseekö mielestäsi sinne nainen, joka on todella hyvännäköinen, mutta tyhmä ja inhottava - kuten minä ; DD Ylipainoinen en ole, ja seuraa saan livestäkin ihan sillä pelkällä ulkonäöllä. Ei vain ole aikaa juosta kylillä miesten perässä, ja netin kautta en ole aikoihin etsinyt miestä, puran nyt vain tänne kokemuksiani, kun kyllästyttää lukea sohvaperunaäijien narinaa siitä miksi eivät löydä naista.

        Ja kuten joku edellä mainitsi - runkkaaminen johtuu siitä että on ronkeli. Katsokaa siis miehet peiliin, jos joudutte runkkamaan ; ) Naisen ei tarvitse.

        Kyllä kunnon rukkaus aina huonon naisen voittaa...

    • olen

      kuvaamasi tyylinen kolmenkymmenen oleva mies, jolla on terveet elämäntavat ja terve, aito ja välittävä sydän ja mieli. Mutta koskaan en ole kovin pitkään seurustellut eikä sieltä lenkilta yms.löydy sitä naista, kun eivät treffeihinkään vastaa eikä ole kiinnostanut baareissa olo enää vuosiin, niin sinkkuna ollaan ja tullaan olemaan ellei ihmettä tai vastaavaa tapahdu. En ole korkeasti koulutettu mutta en alimmankaan tason.

    • Yksi mies

      Olet vetänyt oikeita johtopäätöksiä

    • pahkura

      mä oisin muutes ollu sulle aivan täydellinen unelmaprinssi,muttakun pössäyttelen nuita pötkylöitä ja yleissivistyskin on aku ankka-tasolla...mun mielestä kylläkin, aku ankka on oikeen sivistävää luettavaa:)

      ja mikäs tässä ois muuten ollessa,siis täällä alemmalla tasolla muttakun sieltä ylhäältä varisee kaikennäköistä tarpeetonta paskaa niskaan:):):)

      sitäpaitti mun ei tarvii kävellä aamuisin...mulla on mopedi =D

    • yx- mies

      Muuten täytän ihanne miehesi profiilin ,mutta pituuta vain 175 cm ja lapsia.
      Lapset on myrkkyä ikisinkku naisille.
      En polta,en juo, en käy baarissa ,en makaa sohvalla.
      Puntiksella käyn ja töitä teen paljon.

      • tumppi

        ...ikisinkkunaisten pitäisi sietää sinun lapsiasi? Eikö tässäkin ketjussa ole yksinhuoltajanaiselle tehty monta kertaa selväksi, että vieraan miehen kakaroita ei kertakaikkiaan siedetä.

        Eikö teille saatanan yksinhuoltajille ja elatusvelvollisille mene perille, etteivät muut ihmiset ole velvollisia millään tavalla kärsimään teidän tekosistanne? Tunnutte olevan aika röyhkeätä sakkia.

      • pahkura
        tumppi kirjoitti:

        mutta on näköjään vielä paljon parannettavaa tuossa röyhkeydessäkin:):):)

      • itza
        pahkura kirjoitti:

        mutta on näköjään vielä paljon parannettavaa tuossa röyhkeydessäkin:):):)

        Matalaan markkina-arvoon kun lisää vielä röyhkeyden.. ei tunnu missään;)

    • mutta tuo avausviesti

      ...on silkkaa idiotismia.

      Näennäisesti älykkääseen ajatteluun pystyvä ihminen kykenee siis kirjoittamaan noin pitkän viestin, joka on niin typerä niin monella tavalla, että on vaikea uskoa silmiään.

      Itse en muuten ole mikään "korkeamman tason" mies eikä luetelluilla kriteereillä varustettu nainen ole minulle "korkeamman tason" nainen. Epäilemättä tämä kyseinen nimimerkki maya arvostaa itsensä kohtalaisen korkealle, vaikka myöntääkin, ettei sattuneesta syystä pysty ihan "korkeamman tason" nainen olemaan. Tuon viestin perusteella maya on minun näkökulmastani alemman tason nainen, jos tuollaista taso-termiä on välttämätöntä käyttää, sillä tuollaista typeryyttä ei kukaan pysty kätkemään kovin pitkäksi aikaa. Paitsi jos ei koskaan avaa suutaan.

      Mayan etsimän miehen täytyy noiden mainittujen kriteerien lisäksi olla typerä sylikoira, jos hän ottaa mayan kaltaisen naisen kumppanikseen. Toki silloin vakka löytää kantensa, mutta mayan kannattanee jättää yleisistä tasoista puhuminen sikseen. Siis tuon viestin pohjalta.

    • voi v!!!!

      Olet "korkeamman tason" vanhapiika.

    • Eivät nuo vaatimukset minusta erityisen kohtuuttomia olleet vaikka en niistä muutamaa itse täytäkään. Varmaan naisena asettaisin riman vastaavasti elämänkumppanille. Rakastuminen on sitten asia erikseen. Siihen vaikuttavat monet muutkin (maku)asiat..

      Ihmeen vahvoja reaktioita kirjoituksesi aiheutti.

      Ja kyllä, olen erittäin sinkku. Joitain asioita en itsessäni halua muuttaa vaikka varmaan kannattaisi..

    • riman_ylitys

      "Me naiset olemme pakotettuja laihduttamaan, juoksemaan aerobicissä, pukeutumaan näyttävästi, meikkaamaan ja laittautumaan että herättäisimme miessukupuolen huomion."

      Kyllä kovin usein varsinkin Helsingin kaduilla tulee nykyään vastaan naisia, joille siiderimasu on tärkeämpää ja yleisempää kuin urheilun aikaan saama kiinteys kasvoissa, reisissä ja pepussa.

    • lynkkausmielialaa

      Kun ei vain ymmärrä sitä että naisen täytyy olla viimeisen päälle, ja pitää itsensä kunnossa, mutta monet miehet eivät tee itselleen ja elämäntavoilleen mitään, ja silti valittavat.

      Jos esim. minun toivelistani miehen suhteen on se, minkä kirjoitin, se ei todellakaan ole paljoa vaadittu. Monien naisten profiileissa lukee ihannemiehen kohdalla jopa vuositulot yli tietyn summan, ja koulutusta täytyy olla. En ole vaatinut miehen olevan punttisalilla itsensä muokannut hirviö, vaan kirjoitin että ostaisi mäyräkoirarahoilla UIMAHALLI/punttisalilipun. Tekstissäni mainitsin myös toiveeni käydä kävelyllä ulkona, ja on jopa miehiä jotka eivät käy ulkona kuin autoilemassa. Jos toivon kumppanilatani raittiutta ja NORMAALIA liikunnallisuutta, ja ihmettelen miksi naisilta odotetaan enemmän kuin miehiltä 30 ikävuoden jälkeen, minut lynkataan ja haukutaan persettä jakavaksi yksinhuoltajalumpuksi.

      Täälläkin moni on sanonut että painukaa liveen etsimään seuraa, jos kerran olette hyvännäköisiä, ja sitten toinen sanoo että livestä/baarista hyvänäköinen nainen saa vain seksiä, ei vakisuhdetta. Mitä tässä sitten pitäisi uskoa? Kyllä minulle on sekä livestä että suomi24:stä ollut ottajia, vaan kun ei ole löytynyt Oikeaa. Kuten tekstini aloitin, oikeaa ei löydy sen vuoksi että yli 30 - vuotiaat "ongelmattomat" miehet saavat alle kolmekymppisen lapsettoman naisen, jolloin me syystä tai toisesta lapsia jo tehneet naiset jäämme rannalle, vaikka ulkonäkö, koulutus, ja elämäntavat/arvot ovat kohdallaan.

      Aivan selvästihän minä toin esiin, että minutkin on laitettu ns. alempaan kastiin kuuluvaksi, joten mitä te helvetin äijät vouhkaatte että luulen olevani parempi kuin olen.

      Olen todellakin sitä mieltä, että kirjoitukseni kolahti juuri teihin mäyräkoiran kanssa viikonloppunne viettäviin, ei-raittiisiin miehiin.

      Jos olen niin matalalla yhteiskunnan hierarkiassa että markkina-arvoni riittää vain sellaisen miehen tavoittelemiseen, jonka elämäntapa ja piiri käsittää epäterveet elämäntavat ja television katselemisen, mikäli ei ole baarissa, niin olen mieluummin yksin.

      • riman_ylitys

        Kyllä se lapsi on Sinun pariutumisesi kannalta oleellinen rasite. Itse en ainakaan halua alkaa kenenkään muun miehen lasta hoitamaan.

        Vuosiansio kriteerinä toimii korreloiden miehen yleiseen tasoon hakevien naisten mielestä todennäköisemmin kuin pelkät adjektiivit. Eli eivät ne naiset rahoja halua, vaan pitävät ansiotasoa eräänlaisena laatumittarina. Tällä menetelmällä menee joskus lapsia pesuveden mukana.

      • hoitajaa lapsilleni
        riman_ylitys kirjoitti:

        He ovat puolet ajastaan isänsä luona, enkä edes ole muuttamassa miehen kanssa saman katon alle, saati että hänen tarvitsisi hoitaa/elättää lapsiani.

      • maya vaan taas
        riman_ylitys kirjoitti:

        Kyllä se lapsi on Sinun pariutumisesi kannalta oleellinen rasite. Itse en ainakaan halua alkaa kenenkään muun miehen lasta hoitamaan.

        Vuosiansio kriteerinä toimii korreloiden miehen yleiseen tasoon hakevien naisten mielestä todennäköisemmin kuin pelkät adjektiivit. Eli eivät ne naiset rahoja halua, vaan pitävät ansiotasoa eräänlaisena laatumittarina. Tällä menetelmällä menee joskus lapsia pesuveden mukana.

        että minkä takia minun "vaatimukseni" ovat kohtuuttomia, kun toiset tollot haluaa että mies on varakas, ja kuvittelevat että se on "tason" merkki? Minulle kun aivan hyvin riittäisi varastomies tai rahtarikin, jos täyttäisi nuo yllä mainitsemani "nirsot" kriteerit. Kirjoitin selkeästi että kilttejä/hyviä miehiä löytyy ns. alemmista luokistakin, kun vain olisivat raittiita ja reippaita.

        Ehkä eri ihmisille nuo hyvä/keskitaso/alin taso merkitsevät niin erilaisia asioita, että sen vuoksi jaotteleminen yleisellä tasolla on mahdotonta. Joku pahvi nyt vain on keksinyt tuon markkina-arvoteorian, ja minäkin sitä erehdyin miettimään ja soveltamaan kohtalokkain seurauksin...

        Minä ainakin olen tavannut varakkaita/korkealle koulutettuja(maisteritasoa) ja VIELÄPÄ SAMAAN AIKAAN HYVÄNNÄKÖISIÄ MIEHIÄ, jotka minun mittapuuni mukaan kuuluvat alimpaan luokkaan. Toisaalta olen tavannut pelkän ammattikoulun käyneitä miehiä, jotka raittiilla elämäntavalla kohoaisivat ylimpään kastiin. Vai minkälaiseen kastiin luokiteltaisiin suuret taiteilijat/tiedemiehet/älyköt, jotka ovat päässeet yhteiskunnallisessa asemassa korkealle, mutta ovat alko-ongelmaisia??

        Alun perin pointtinihan oli se, että mielestäni on epäreilua että miehiä ja naisia luokitellaan eri perustein, ja naisilta vaaditaan enemmän että pysyisi "tasollaan", eikä tipahtaisi luokkaa alas päin.

      • sasha

        Kuvittele, että olet yli 30-vuotias, lapseton nainen ja haluaisit löytää itsellesi elämänkumppanin. Ulkonäkösi on enemmän kuin kunnossa, sillä positiivista huomiota tulee kaupan kassajonossa, kirjastossa, lenkkipolulla, ihan missä vain liikut. Haluat vain yksinkertaisesti löytää jonkun, jonka kanssa sinulla on hyvä olla ja jolla on sinun kanssasi hyvä olla. Jos et jokaista itsensä tyrkyttäjää huoli, tulet tietämään, mitä on katkera ja aggressiivinen paskanheitto. Kyse ei ole siitä, että yksinhuoltajan tai yli kolmekymppisen naisen on huolittava mitä paskaa tahansa. Kyse on siitä, että NAISEN on huolittava mitä vain ja mieheltä ei saa mitään vaatia. En ihmettele, että moni nainen valitsee mieluummin sitten elämän ilman miestä.

        Mitäs luulet, mitäköhän se aiheuttaa tämänkin ketjun lynkkaajamiehissä, että naiset ovat mieluummin kokonaan ilman miestä kuin heidän kanssaan. Ei tule ikinä sellaista tilannetta, että he kelpaisivat. Eli yritäpä ymmärtää tämä, kun mietit mistä tämä katkera lynkkaaminen täällä johtuu. On miehiä, jotka eivät kelpaa kenellekään mihinkään tarkoitukseen, eivät elämänkumppaneiksi, eivät lapsen isäksi, eivät edes panokumppaneiksi.Maya, näille on ihan turha täällä jankata, että miettikää nyt hieman mitä olette ja tehkää vähän jotain itsellenne. He eivät tule ikinä ymmärtämään katkeruudessaan kirjoituksesi pointtia eikä heistä ole ikinä itselleen mitään tekemään. Eivät he olisi mitä ovat, jos ymmärrystä olisi.

      • mutta kun
        sasha kirjoitti:

        minä olen liian sinisilmäinen optimisti. Myönnän kyllä että kiukkua löytyy myös. Onneksi minulla on jo lapset tehtynä, jos/kun miesmarkkinat ovat näin surkeat : (

      • Sasha
        mutta kun kirjoitti:

        minä olen liian sinisilmäinen optimisti. Myönnän kyllä että kiukkua löytyy myös. Onneksi minulla on jo lapset tehtynä, jos/kun miesmarkkinat ovat näin surkeat : (

        Minä en halua lapsia ja tuntuu, ettei suurin osa miehistäkään halua lapsia. Se, että olen suoraan ja rehellisesti tämän aina kaikille ilmoittanut, saa nämä itsensätyrkyttäjät vieläkin hullummiksi perääni. Ilmeisesti nämä "oppimiskyvyttömät" miehet ovat sentään oppineet jotain lapsiperheiden arjesta joko vierestä seuraamalla tai sitten kantapään kautta (elatusvelvolliset ja yksinhuoltajat).

      • sasha
        Sasha kirjoitti:

        Mutta jos asetun sinun asemaasi, olet täysin oikeassa: Saat olla onnellinen, että sinulla on lapset tehtyinä. Olet niitä kuitenkin halunnut.

      • _Sophia_
        sasha kirjoitti:

        Kuvittele, että olet yli 30-vuotias, lapseton nainen ja haluaisit löytää itsellesi elämänkumppanin. Ulkonäkösi on enemmän kuin kunnossa, sillä positiivista huomiota tulee kaupan kassajonossa, kirjastossa, lenkkipolulla, ihan missä vain liikut. Haluat vain yksinkertaisesti löytää jonkun, jonka kanssa sinulla on hyvä olla ja jolla on sinun kanssasi hyvä olla. Jos et jokaista itsensä tyrkyttäjää huoli, tulet tietämään, mitä on katkera ja aggressiivinen paskanheitto. Kyse ei ole siitä, että yksinhuoltajan tai yli kolmekymppisen naisen on huolittava mitä paskaa tahansa. Kyse on siitä, että NAISEN on huolittava mitä vain ja mieheltä ei saa mitään vaatia. En ihmettele, että moni nainen valitsee mieluummin sitten elämän ilman miestä.

        Mitäs luulet, mitäköhän se aiheuttaa tämänkin ketjun lynkkaajamiehissä, että naiset ovat mieluummin kokonaan ilman miestä kuin heidän kanssaan. Ei tule ikinä sellaista tilannetta, että he kelpaisivat. Eli yritäpä ymmärtää tämä, kun mietit mistä tämä katkera lynkkaaminen täällä johtuu. On miehiä, jotka eivät kelpaa kenellekään mihinkään tarkoitukseen, eivät elämänkumppaneiksi, eivät lapsen isäksi, eivät edes panokumppaneiksi.Maya, näille on ihan turha täällä jankata, että miettikää nyt hieman mitä olette ja tehkää vähän jotain itsellenne. He eivät tule ikinä ymmärtämään katkeruudessaan kirjoituksesi pointtia eikä heistä ole ikinä itselleen mitään tekemään. Eivät he olisi mitä ovat, jos ymmärrystä olisi.

        "Kyse on siitä, että NAISEN on huolittava mitä vain ja mieheltä ei saa mitään vaatia. En ihmettele, että moni nainen valitsee mieluummin sitten elämän ilman miestä."

        Tämä on aivan totta. Onneksi seksiä on suht helppo saada ja lapsen voi adoptoida tai hankkia hedelmöityshoitojen avulla. Eli jos elämänkumppaniksi ei löydy mieleistä miestä, elän sitten todellakin ilman.

      • olen raitis mies!

        "Olen todellakin sitä mieltä, että kirjoitukseni kolahti juuri teihin mäyräkoiran kanssa viikonloppunne viettäviin, ei-raittiisiin miehiin."

        Minä olen raitis, enkä tosiaan vietä viikonloppuani mäyräkoiran kanssa!! Eli se siitä SINUN luulostasi. Ei pitäis puhua suulla suuremmalla kun ei toista tunne pätkääkään.

        PS. kunhan röökistä pääsen eroon niin USKOISIN kelpaavani sullekin TOSIN MINÄ EN HUOLI TUOLLAISTA IDIOOTTIA KUIN SINÄ OLET! Joku oman arvon tunto sentään pitää olla! Ja lapsiakin omaat ja OLET ITSE YLIPAINOINEN MUTTA MOLLAAT MIEHIÄ YLIPAINOSTA!!!! Voi jessus siunatkoon!

      • Mies_3458934894

        "Kuten tekstini aloitin, oikeaa ei löydy sen vuoksi että yli 30 - vuotiaat "ongelmattomat" miehet saavat alle kolmekymppisen lapsettoman naisen, jolloin me syystä tai toisesta lapsia jo tehneet naiset jäämme rannalle, vaikka ulkonäkö, koulutus, ja elämäntavat/arvot ovat kohdallaan. "

        Tuo ikäkysymys on todella ärsyttävä. Teininä pojat kärsivät tuosta, kun pari vuotta vanhemmat, jo enemmän miehiksi varttuneet, vievät samanikäiset tytöt. Muutaman vuoden kuluttua ei enää haittaa niin paljoa kun itse pääsee ottamaan niitä hiukan nuorempia naisia.

        Sitten kolmikymppisenä naiset kärsivät samasta kun jonkunhan on pullahdettava sieltä ikäputken loppupäästä ulos. Eipä se tietenkään noin paljoa vaikuta, mutta onhan tässäkin järkeilyssä vinha perä. Esimerkiksi itselläni ei ole koskana ollut samanikäistä naisystävää, aina se on ollut pari-kolme-neljä vuotta nuorempi.

        Ja mitä tulee kolmikymppisiin miehiin. Miehissä on enemmän luusereita ja huippuja, kuin naisissa, jotka menestyvät elämässään tasaisemmin. Kolmikymppisenä osa miehistä on jo kuollut, osa istuu linnassa ja osa muuten vain ryssinyt elämänsä tai päästänyt itsensä huonoon kuntoon.

        Ihmetyttää miksi ihmiset päästävät itsensä plösähtämään. Itsenäi ei tietenkän lihavat miehet haittaa, päinvastoin, vähemmän kilpailua. Mutta silti joka kerta kun näkee perusnätin naisen, joka on "pilannut" itsensä (liian voimakas termi, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan) huonoilla elämäntavoilla, harmittaa että menee siinäkin kauniit kasvot ja kiva kroppa hukkaan.

      • Romantiikan reunalla
        sasha kirjoitti:

        Kuvittele, että olet yli 30-vuotias, lapseton nainen ja haluaisit löytää itsellesi elämänkumppanin. Ulkonäkösi on enemmän kuin kunnossa, sillä positiivista huomiota tulee kaupan kassajonossa, kirjastossa, lenkkipolulla, ihan missä vain liikut. Haluat vain yksinkertaisesti löytää jonkun, jonka kanssa sinulla on hyvä olla ja jolla on sinun kanssasi hyvä olla. Jos et jokaista itsensä tyrkyttäjää huoli, tulet tietämään, mitä on katkera ja aggressiivinen paskanheitto. Kyse ei ole siitä, että yksinhuoltajan tai yli kolmekymppisen naisen on huolittava mitä paskaa tahansa. Kyse on siitä, että NAISEN on huolittava mitä vain ja mieheltä ei saa mitään vaatia. En ihmettele, että moni nainen valitsee mieluummin sitten elämän ilman miestä.

        Mitäs luulet, mitäköhän se aiheuttaa tämänkin ketjun lynkkaajamiehissä, että naiset ovat mieluummin kokonaan ilman miestä kuin heidän kanssaan. Ei tule ikinä sellaista tilannetta, että he kelpaisivat. Eli yritäpä ymmärtää tämä, kun mietit mistä tämä katkera lynkkaaminen täällä johtuu. On miehiä, jotka eivät kelpaa kenellekään mihinkään tarkoitukseen, eivät elämänkumppaneiksi, eivät lapsen isäksi, eivät edes panokumppaneiksi.Maya, näille on ihan turha täällä jankata, että miettikää nyt hieman mitä olette ja tehkää vähän jotain itsellenne. He eivät tule ikinä ymmärtämään katkeruudessaan kirjoituksesi pointtia eikä heistä ole ikinä itselleen mitään tekemään. Eivät he olisi mitä ovat, jos ymmärrystä olisi.

        ei tässä alunperin ollut edes kyse mistään loukkaavasta viestistä

        Molemmat naiset ovat ihan asialinjalla. Game on!

    • bkbk

      Jos sinulla olisi kauppa huomaisit varmaan, että asiakkaat poimivat sieltä hedelmähyllyltä aina ne parhaat omenat ensin. Sinä itse kauppiaana ehkä toivoisit, että he poimisivat myös niitä huonompia mutta niin ne asiakkaat eivät tee. Ne huonot jäävät sinne hyllyyn. Ihmiset toimivat näin, sinäkin teet niin, ja sinä et niitä sääntöjä pysty muuttamaan. Jos käyt asiakkaille motkottamaan mitä hedelmiä he saavat valita ja mitä eivät he eivät sinun kauppaasi toista kertaa astu.

      Miehet ovat samanlaisia. He valitsevat parhaan naisen siitä porukasta josta he naisen itselleen voivat saada. Sinä et pysty millään saamaan miehiä valitsemaan niitä huonompia, etkä myöskään muuttamaan miehen käsitystä siitä mikä on hyvä ja mikä on huonompi. Näin se on, tervetuloa reaalimaailmaan.

    • sulo vilen

      Täydellistä miestä ei varmasti ole helppo löytää.

      maya kirjoitti:
      "Valtaosa vapaista vanhoista pojista on jollain tapaa ongelmaisia, tai kuuluvat siihen ns. alemman tason kaartiin (ikävä ilmaisu). Itse etsin raitista, tupakoimatonta, säännöllisesti liikuntaa harrastavaa,pitkää, keskustelu/hellimistaitoista,ulkonäöltään normaalia miestä, jolla olisi laaja yleissivistys koulutustaustasta riippumatta. Ikävä kyllä kaikki muutkin keski/ylemmän tason naiset etsivät tätä samaista miestä...

      Mitä sitten asialle voisi tehdä? Suomi on pullollaan alemman/keskitason miehiä, joita naiset eivät huoli, koska he eivät täytä noita kaikkia yllämainitsemiani kriteereitä. Ihmettelen miksi nämä miehet eivät ITSE TEE ASIALLE MITÄÄN ?"

      Kuulun itsekin mitä ilmeisimmin ym. viiteryhmään: vapaa, yli 30-vuotias vanhapoika. Tosin olen lapseton, raitis (en absolutisti), tupakoimaton, ulkonäöstäni huolehtiva ja säännöllisesti liikuntaa harrastava. Valitettavaa kyllä, kuulun ilmeisesti ns. alempaan kastiin, koska en ole riittävän pitkä ja komea! Kaltaiseni, kasvoitaan tavanomaisen näköinen ja vain 178cm pituinen mies kun tuntuu olevan useimmille naisille näkymätön.

      • puolestaan

        että etsii normaalin näköistä miestä. En ole maininnut komeasta mitään. Ja 178 cm on aivan sopiva mitta miehelle, vaikkakin minulle hieman lyhyt, koska olen sinua pitempi kengät jalassa, ja ikävä kyllä haluan olla miestä pienempi. Suomalaisten naisten keskipituus on noin 165cm, eli miksi sitten tämän pituiset naiset eivät haluaisi olla 178cm pitkän miehen kanssa?? Saa olla jo hengenvaaralliset korot, että olisi miestä pitempi ; )

      • sulo vilen
        puolestaan kirjoitti:

        Nyt olemme asian ytimessä: Sinä maya, kuten niin monet muutkin naiset, etsit ulkonäöltään normaalia miestä. Minä puolestaan, vaikka omasta mielestäni olenkin ulkonäöltäni tavanomaisella tasolla, en siis ilmeisesti ole naisten mielestä riittävän hyvän näköinen ollakseni edes normaalin näköinen.

        Mitä sitten mainitsemaasi "sopivaan" pituuteeni tulee, 178cm:n mittaisena olen kuitenkin vain hiukan pidempi kuin 165cm pituinen nainen korkeakorkoisissa kengissä. Ehkäpä sitten en ole riittävän miehekkään kokoinen kelvatakseni naisille.

        Jep, jep. Tai ehkäpä vika onkin jossakin ihan muualla. ;)

    • vastaa

      Muutaman kerran olen netin kautta deittiseuraa hankkinut, ja suoraan sanoen joka kerta on nainen valehdellut itsensä kauniiksi, fiksuksi jne. mutta tosiasiassa ollut aivan torso... Rupesinkin miettimään, että ehkä se hommage menee niin että naiset jotenkin LUULEE olevansa hyvässä kuosissa, mukava, fiksu, jäpä jäpä vaikka oikeasti on sellainen ihan tavallinen, 80-prosenttisesti henkisistä ongelmista koostuva suomalainen nainen.

      Tarkoitan vaan sanoa, että kyllä Suomessa on enemmän naisten kuin miesten markkinat, fiksuja sinkkunaisia ei vaan löydy. Tilastotkin tän kertoo, Suomessa on 20-35 v. naisia melkein 60 000 vähemmän kuin samanikäisiä sinkkumiehiä.

    • lallatilaa

      "Menkää siis kiltit ja hyväluonteiset miehet lenkille ja tumpatkaa ne tupakat. Jättäkää saunaillan mäyräkoira kauppaan, ja ostakaa baarireissuilta säästyneillä rahoilla uimahallin/punttisalin kuukausilippu, ja huomatkaa miten markkina-arvonne nousee."

      Hmm ehkäpä nämä miehet ovat ajatelleet, että kaljan kittaaminen ja polttaminen ovat sittenkin terveellisempää hommaa kuin sinunlaisesi kanssa oleminen :)

    • yyyyyy

      Maya, sinä olet yli kolmekymppinen, levähtänyt yksinhuoltajaäiti. Onko jotenkin outoa, jos "tasokkaat" miehet eivät innoissaan juokse perässäsi?

      Se mitä voit tehdä on, että hankkiudut ensinnäkin ulkoisesti edustavaan kuntoon. Jos se vaatii kirurgin veistä, niin sitten vaatii.

      Ei lapset ja "iäkkyys" ole mikään tekosyy sille, etteikö voisi näyttää hyvältä.

    • Torsten

      Heippa Maya!

      Ja kiitokset ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Aloin ajatella asiaa omalta kannaltani, koska olen itsekin 30 ikäinen. Vaikka mies olenkin niin tässä aikuisessa iässä samantapaiset asiat pyörii mielessä sukupuolesta riippumatta.

      En osaa enkä halua itse luokitella ihmisiä A- tai B-ryhmiin tai yleensä mihinkään tasoryhmiin. En lähde edes arvailemaan, mitä tasoa itse olisin. Ainakaan juopoksi sohvaperunaksi en tunnustaudu.

      Itse olen raitis, kohtuullisesti kouluja käynyt ja työstäni pitävä, liikuntaa harrastava, lapseton mies.

      Luulen, että ihmiset hakevat yleensä itsensä kaltaista ihmistä kumppanikseen. koska minulle liikunta on sydäntä lähellä, on kumppaninikin sporttinen. Ja sporttiset naiset tuppaavat olemaan lähempänä tuota S-kokoluokkaa. En siis voi sanoa, että hylkisin XL-naisia, mutta kun hakee samat elämänarvot ja kiinnostuksen kohteet jakavaa sydänystävää, niin silloin kohderyhmässä korostuvat myös tietynlaiset ulkoiset piirteet.

      Toinen juttu on lapsettomuus. Kumppanini on myös lapseton, ja molemmat olemme olleet sitä mieltä, että molempien lapsettomuus on hyvä, koska silloin elämme ikään kuin samassa kokemusmaailmassa. Yhteistä on enemmän tätäkin kautta. Mistään lasten vihaamisesta ei kummallakaan ole kysymys, mutta elämäntilanteet ovat tähän johtaneet. Sen paremmin naisille kuin miehillekään ei ole kovin tavallista olla lapseton enää tässä 30 iässä (monilla miehilläkin on ainakin "viikonloppulapsia"), joten kaksi "poikkeavaa" löytää helpommin yhteisen sävelen. Tässäkään ei siis ole kyse yksinhuoltajien karttamisesta, vaan siitä, että ihminen etsii kaltaistaan ystävää.

      Ystäväpiiriini kuuluu useampikin sellainen mies, jonka voisin kuvitella kiinnostuvan Sinusta Maya. Onhan meissä yli kolmekymppisissä paljon jo lapset tehneitä, viikonloppuisiä ja nykyään jo yksinhuoltajiakin. Ovat alkoholittomia ja tupakattomia, hyväluonteisia, monista asioista kiinnostuneita ja juuri sopivan hyvässä lihassa olevia aikuisia ja aikuisen kokoisia miehiä; näitä XL-citynallekarhuja. Toiset tietysti elelevät yksin, koska niin haluavat (miehilläkin voi olla takana kipeitä eroja ja sitä kautta epäluottamusta vastakkaiseen sukupuoleen), mutta on myös aitoa sydänystävää ja kumppania etsiviä. Eivätkä läheskään kaikki aikuisiksi kasvaneet "isänallet" etsi mitään kaksikymppistä barbieta vaan varmasti juuri Sinun kaltaista "nallemuoria".

      Minusta on sääli, että samankaltaiset, toisilleen varmasti mitä sopivimmat ihmiset eivät löydä toisiaan. Mutta on hyvä, että asia otetaan esiin juuri niinkuin tässä kirjoituksessa. Ehkä se auttaa etsimisessä ja löytämisessä.

      • mietittäväksi

        Yksinhuoltajaäiti haluaa LAPSETTOMAN miehen.
        Yksinhuoltajaisä haluaa LAPSETTOMAN naisen.
        Elatusvelvolliset haluavat LAPSETTOMAN kumppanin.
        Lapsettomat miehet haluavat LAPSETTOMAN naisen.
        Lapsettomat naiset haluavat LAPSETTOMAN miehen.

        Minustakin on sääli, että samankaltaiset ja toisilleen mitä sopivimmat henkilöt eivät kohtaa.

    • laatumiehiä

      Ei oo ainakaan minulla ollu koskaan vaikeuksia saada laatutyyppejä vaikka oon 36 ja lapsikin on. Eli ei ne kaikki tyypit hae alle kolmekymppisiä laspettomia vaan laatu muodostuu jostain aivan muusta.

    • Akateemisesti päivää.

      Suo anteeksi arvon Maya, mutta tekstisi saa sinut kuulostamaan juuri sellaiselta itsestään liian suuria kuvittelevalta akateemiselta nirppanokkanutturanaiselta, jonka kumppanina elämä olisi ahdistavaa ja ilotonta palvelusta. Kieriskelet liikaa itsessäsi, omassa ja muiden "markkina-arvossa". Muista tämä: luonne ja elämänasenne ovat seikat, jotka pitkässä juoksussa ratkaisevat saatko myös pidettyä sen kenties kelpuuttamasi miehen vai et.

      Sinä ja kaltaisesi eivät ehkä kykene käsittämään, mutta mies tai nainen - ihminen! - aistii toisen olemuksesta tuollaisen markkina-arvolaskeskelun ja nokkavan statuskyyläysasenteen. Ainakin minut se karkoittaisi välittömästi. Emme me ole koneita, statussymboleja ja lukuarvoja, vaan eläviä moniulotteisia inhimillisiä olentoja. Kukin omine vikoinemme, puutteinemme ja vajavaisuuksinemme.

      Olen itse "korkeamman tason mies" noiden kriteeriesi mukaan. Ja minulla on kainalossani erittäin viehättävä nainen - onpa ollut oikeastaan aina. Mutta ei kumppani ole mulle mikään fucking kävelevä markkina-arvo! Moinen luokittelu on mielestäni ihan hemmetin syvältä, perustavaa laatua olevasti väärä lähestymistapa ihmissuhteiden luomiseen.

      Toki jokainen tahtoo omasta mielestään mahdollisimman viehättävän kumppanin: mutta kun toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Eivät kaikkien mielihalut ja käsitykset tietyn henkilön "markkina-arvosta" ole niitä samoja.

      Palaten vielä ensimmäiseen mielikuvaani arvoisasta nimimerkistä Maya. Niin - ehkä hieman karrikoiden - minusta tuntuu, että on syntynyt kasvava akateemisten aikuisten nirppanokkaleidin luokka, johon toisaalta vetoaa feminismi ym., mutta jotka toisaalta elävät omien pikkusievien prinsessakuvitelmiensa keskellä pitäen itseään huomattavasti parempina ja houkuttavimpina kuin oikeasti ovat. Sitten ihmetellään, kun ollaan niin markkina-arvoa täynnä nokkapystyssä ylenkatsellen silmäilemässä maailmaa, muta se prinssi ei ratsastakaan naisasiainpäivillä vastaan uljaalla mustangillaan... Tai jos ratsastaa, niin ratsastaa ohi.

      • erittäin hyvin sanottu ja

        ei mitään lisättävää edellisen kirjoittajan kommenttiin! Painavaa asiaa jos vaan Maya sieltä korkeuksistaan kestää lukea!

    • en ymmärrä

      En ymmärrä sinua. Haukut miehet rapakuntoisiksi ja alempiarvoisiksi. Käsket heidän mennä punttisalille. Kuitenkin SINÄ itse olet ylipainoinen !! Ja vielä lapsikin roikkuu helmoissa !

      Miten kehtaat arvostella muita ? Sitten pahinta n se että jos miehellä on yksi paha, tupakka vaikka mies olisi raitis eikä käyttäisi alkoa ollenkaan.

      Lapsi on muuten myös itseaiheutettu, ei se sinulle ole tullut kohtalon oikusta! Ja....lapsi ON ongelma. Itse en ainakaan huolisi naista jolla on lapsia!

      Taidat kuvitella itsestäsi vähän liikoja ja luulla olevasi kovinkin haluttu, mutta totuus on se ettei sinunkaltaistasi monikaan huoli. TV:ssä oli joskus dokumentti nettinaisista, siinä näytettiin juuri sohvalla makaavia ylipainoisia yksinhuoltajaäitejä jotka odotti kuuta taivaalta. No, keep on waiting. Joudut odotteleen aika pitkäänkin, heh.

      Tai voihan olla että oletkin vain yksi lukuisista surkeista provoista.

    • Ihmiset järjestykseen

      Itse täytän mielestäni "vaatimuslistastasi" kaikki
      muuta paitsi yhden. En nimittäin ole pitkä.

      En minä silti ala itseäni luokittelemaan "alemman
      tason mieheksi", luokittele sinä ihan rauhassa jos
      haluat. Eipä se minun mielenrauhaani horjuta, kun
      moni ihana nainen on siitä huolimatta kiinnostunut.

      On joitakin asioita, joille ei itse voi mitään.
      Tuo pituus on yksi niistä. Silloin täytyy vain tulla
      toimeen sen asian kanssa, ettei kaikille kelpaa ja
      keskittyä muihin.

      Tällaiset markkina-arvomääritykset saavat aina
      niskakarvat pystyyn. Ei sen takia, että tuntisin
      olevani jotenkin ala-arvoinen, vaan siksi, että se
      kuulostaa siltä kuin oltaisiin ostamassa käytettyä
      autoa.

      "Toi ei kelpaa, siinä on lommo. Ei kun mä haluun
      punaisen, sininen on kamala. 2-litrainen kone
      täytyy olla, muuten en tuota kelpuuta."

      En nyt tarkoittanut sinun arvosteluasi, vaan näitä
      listaajia yleisesti.

      • Akateemisesti päivää.

        Onnistuit kiteyttämään, mikä näissä markkina-arvostelijoissa pistää vihaksi! Yhtenä päivänä katsotaan autoilmoituksia, toisena silmäillään asuntoja ja kolmantena mahdollisen elinkumppanin markkina-arvoa suhteessa omaan ostovoimaan...

        "Toi ei kelpaa, siinä on lommo. Ei kun mä haluun
        punaisen, sininen on kamala. 2-litrainen kone
        täytyy olla, muuten en tuota kelpuuta."

    • Eikaitaas

      Voi ällötys, taas näitä tasokkuuskeskusteluita.

      Se on jännää, että näillä ihmisten arvon määrittelijöillä
      on pari kriteeriä, joiden perusteella he voivat muka
      määritellä ihmisen arvon ja tasokkuuden.

      Tämän keskustelun aloittelijalla ne olivat suht. järkeviä,
      mutta monella esim. ulkonäkö ja koulutus määrittelevät
      kuinka tasokas ihminen on. Kun joku on ruma (vähemmän kaunis),
      hän on muka automaattisesti vähemmän arvokas kuin
      arvostelija, vaikka hän voi muuten olla tuhat kertaa
      hienonpi ihminen.

      Lopettakaa tuo ikuinen ihmisten tasokkuudesta jauhaminen
      ja tutustukaa erilaisiin ihmisiin. Katsokaa sinne
      peiliin rehellisesti. Mitä siellä näkyy? Ihminen,
      jossa on hyviä, mutta myös huonoja puolia. Jos ei
      niitä huonoja puolia muka löydy, et katso riittävän tarkasti.

      Arvostelkaa muiden taso sitten, kun olette itse
      täydellisiä.

    • luuseriN

      Olisiko se niin, että jos oikein hakemalla hakee seuraa, niin sen jotenkin näkee....ja sellaista seuraa välttää.

      Minä olen jo reilusti yli 40 ja yh-mamma. En ole menestynyt työelämässä (tosin ns. akateeminen olen), kiloja on ainakin 10 liikaa....mutta jotenkin kuvittelisin, että JOS oikeasti haluaisin miehen, niin ei se noin vaikeaa voisi olla. Minä kait olen se mukava nainen sitten. olen kuullut ystäväni (nainen) kerran ääneen ihmettelevän miten (ilmeisesti sitten "tasokas") mies oli minusta niin kiinnostunut. Joo, eihän se sellainen ystävän käytöstä....se on jäänyt painamaan mieltäni. kumminkin, hänellä olöi ilmeisesti samanmoiset luokitukset mielessään, kuin sinullakin. Minusta tuntuu, että minun hyvältä näyttävä mäihäni miesmarkkinoilla johtuu osittain siitäkin, etten mainosta itseäni, enkä yritä saada ketään omakseni. Niinpä "ne" vaan siinä pysyttelevät....soittelevat...en tiedä voisinko jonkun poimia, koska tässä elämäntilanteessa en oikein halua enkä jaksakaan.

      Sen kumminkin sanon, että Todella Tasokkaat Miehet eivät ajattele aivan kuten sinä sanot. Muuten minulle tuskin kukaan edes päivää sanoisi.

    • MARKKINOILLA

      JOTEN MITÄPÄ JOS VAIN ETSIT ITSELLESI SIIS TASOISESI MIEHEN.

      • JUST

        Yh:t ovat jo käytettyjä joten sopii etsiä silloin myös käytetty mies.

      • aivan turhaa
        JUST kirjoitti:

        Yh:t ovat jo käytettyjä joten sopii etsiä silloin myös käytetty mies.

        YH-äidit ovat toisistaan poikkeavia yksilöitä siinä missä lapsettomatkin. Markkina-arvoista puhuminen on typerysten kuorolaulua.

    • samaa mieltä

      Tekstisi oli äärettömän hyvä ja paikkansa pitävä.

      Tällaisiä täällä on.

      Älykkyysosamäärä on ,mitä on.

      • heh heh joo

        Paraskin puhuja! Naiset, katsokaas peiliin ennenkuin jatkuvasti morkkaatte miehiä. Ei toi Mayakaan vaikuta mitenkään haluttavalta naiselta. Omaan napaan tuijottajalta kyllä, vaatii muilta mutta entä hän itse? XL-kokoa ja YH. Kaksi turn-offia! Ai niin kolmaskin: luonne. Ei kiitos.

      • tasokkuus

        Nettinaisten taso ei varmasti ole korkeampi kuin nettimiesten taso. Sehän on ihan selvä juttu. Jotkut naiset vain ovat kuulleet niin paljon kehuja jo polvenkorkuisesta saakka, että heidän todellisuustajunsa on täysin hämärtynyt. Tavallisia poikiahan harvoin kehutaan kilpaa tätien ja setien puolesta.

        XL ei ole kuolinisku, YH ei ole kuolinisku, mutta mayan kaltainen luonne on kuolinisku. Siis seurustelulle.

      • Samaa mieltä
        heh heh joo kirjoitti:

        Paraskin puhuja! Naiset, katsokaas peiliin ennenkuin jatkuvasti morkkaatte miehiä. Ei toi Mayakaan vaikuta mitenkään haluttavalta naiselta. Omaan napaan tuijottajalta kyllä, vaatii muilta mutta entä hän itse? XL-kokoa ja YH. Kaksi turn-offia! Ai niin kolmaskin: luonne. Ei kiitos.

        Mistäs sinä kenenkään ulkönäköä tiedät?

    • Mickeri

      Nuo sinun lapsetko eivät ole "itseaiheutettuja"?
      Ei sillä, että lapsissa olisi mitään pahaa, mutta jos he mielestäsi laskevat "markkina-arvoasi" niin ketä siitä pitäisi syyttää?

      Eivät kaikki vapaat miehet ole markkina-arvoltaan laskeneita. Tosin heitä, joilla markkina-arvoa on, et löydä baareista vaan esim. kuntosaleilta ja lenkkipoluilta :D

      • pysäytellä

        ohilenkkeileviä miehiä, jos haluaa tutustua ; D ? Vai juosta perään ? Maya ei käy baareissa, vaan lenkillä myös.

      • pysäyttäisi?
        pysäytellä kirjoitti:

        ohilenkkeileviä miehiä, jos haluaa tutustua ; D ? Vai juosta perään ? Maya ei käy baareissa, vaan lenkillä myös.

        Mä aion ainakin miehenä tänä kesänä pysäyttää jos näen jonkun kivan naisen lenkillä. Tuskin siitä mitään syytettäkään saa kunhan ei käy käsiksi.

      • vaan,
        pysäyttäisi? kirjoitti:

        Mä aion ainakin miehenä tänä kesänä pysäyttää jos näen jonkun kivan naisen lenkillä. Tuskin siitä mitään syytettäkään saa kunhan ei käy käsiksi.

        ettet mua pysäytä. Saat pian pippurisumutteesta!

    • kävelkää yli

      Onnellinen on se joka tyytyy siihen mitä saa.

      • ehkä ..

        pätee suht. yleisesti elämässä, mutta kumppanin suhteen se ei kyllä noin mene.

    • rööriroope

      Mayan ominaisuudet:
      -YH
      -yli 30v
      -XL
      -Tyhmä
      -Luonnevika
      -Motto "on ollut ottajia, ei ole löytynyt oikeaa"

      Kiinnostaako? Onko unelma pakkaus?

      • huh huh

        Luettelit tuossa juuri tyypillisiä ominaisuuksia joistakin prinsessasyndroomasta kärsivistä yh-xl naisista. Ei tuollaiset kiinnosta. Jos naisella on itsellä ylipainoa niin silloin ei voi vaatia miestä menemään salille ja varsinkaan laihduttamaan!!! Jos kerran pitää kohottaa kuntoa ja laihduttaa niin samantien etsin jonkun joka on paljon fiksumpi ja nätimpikin kuin maya.

        Summa: mayan on joko oltava lopunikäänsä sinkku tai laskettava rimaa. Epäilen tosin mayaa provoksi.

      • Tiedäthän

        Mutta kun kukaan ei rakasta sitä eikä anna takuita luxus elämästä.

    • "Täällä on keskusteltu molemmista, ja itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että yli 30- vuotiaita, ns. "korkeamman tason" miehiä ei juurikaan enää ole vapailla markkinoilla. Ne harvat, joita on, huolivat luonnollisestikin vain alle kolmekymppisen, lapsettoman "korkeamman tason" naisen."

      Niinpä. Kyllähän se luonne ja persoona tulee ykkösenä mutta kyllähän sitä itsekin haaveilee jostain 25-30v lapsettomasta naisesta. Itse olen 36v lapseton mies ja kyllä toisen lapset olisivat pieni kynnys suhteen aloittamiselle. Mutta kuten sanoin luonne ja persoona on tärkein, kaikki muu on toissijaista kunhan ei ihan ääripäihin mennä. Reilusti ylipainoa tms. niin jää kyllä tutustuminen väliin eikä sitä hienoa persoonaa opi tuntemaan.

      "Itse etsin raitista, tupakoimatonta, säännöllisesti liikuntaa harrastavaa,pitkää, keskustelu/hellimistaitoista,ulkonäöltään normaalia miestä, jolla olisi laaja yleissivistys koulutustaustasta riippumatta."

      Itse en ole pitkä enkä komea mutta muuten täsmää. Eikä se riitä. Nuoremmat naiset eivät ole tällaisesta vanhuksesta kiinnostuneet ja vanhemmista ne parhaat on jo viety. Ja loputkin haaveilevat jostain muusta kuin minunlaisestani. Pitäisi olla enemmän ulkonäköä, pituutta, muskeleita ja ties mitä muuta.

      Mutta pahin ongelma tuntuu olevan että kysyntä ja tarjonta harvemmin kohtaavat. Itse en ole käyny baarissa puoleen vuoteen ja olen todella huono aloittamaan keskusteluja muuallakaan. Yleensä vain painan ohitse mitään sanomatta vaikka nainen kuinka kiinnostaisi. Ja tuntuu että kotonaan ne yli kolmekymppiset naisetkin istuvat.

      "Ihmettelen miksi nämä miehet eivät ITSE TEE ASIALLE MITÄÄN"

      Sama pätee naisiin. Kolmenkympin jälkeen alkaa monella perse levetä jo liiaksikin. Ja oikein pahaa tekee katsoa nuoria reilusti ylipainoisia naisia. Liikuntaa voisi itse kukin harrastaa enemmän.

      "Menkää siis kiltit ja hyväluonteiset miehet lenkille ja tumpatkaa ne tupakat. Jättäkää saunaillan mäyräkoira kauppaan, ja ostakaa baarireissuilta säästyneillä rahoilla uimahallin/punttisalin kuukausilippu, ja huomatkaa miten markkina-arvonne nousee."

      Markkina-arvosta en nyt niin perusta. Liikun pääasiassa omaksi ilokseni. Työssäni (lehdenjakaja) pyöräilen ja ravaan kerrostalorappuja keskimäärin pari tuntia päivää kohti ja sen lisäksi käyn juoksulenkillä ainakin kerran viikossa, kesällä useamminkin. Ei talvellakaan haitannut 16 asteen pakkanen tai 10 cm lumihanki pyöräteillä, lenkille piti päästä kun siltä tuntui.
      Kertaakaan eläessäni en ole tupakkia maistanut eikä alkoholiakaan tule juotua kuin muutaman paukun verran kuukaudessa.

      Vaikea uskoa että baarista löytäisin samanhenkisen naisen joten kai se on lenkkipoluilta yritettävä iskeä mikä nyt ei ole niin helppo homma :)

      "Kesäaamujen kävelyretkiä kanssasi odotellen"

      Ei tyttö hyvä, minun kanssani juostaan. Kävellen ei saa pulssia nousemaan :)

      • jospa.sittenkin

        Totta. Taitais olla järkevintä vaan keskittyä omaan elämään ja jättää nämä tänne ihmettelemään omaa erinomaisuuttaan :) .

    • luonto kutsuu

      Milloinkahan tämä "tasa-arvo" vöyhötys menee läpi tuolla muussa eläinkunnassa,tuskimpa (onneksi) koskaan.Naisen (naaraan) elämäntyö on lisääntyä ja hoitaa jälkeläisensä ! Kaikki muu on toisarvoista.
      Ps. Maailman paras äiti hoidattaa lapsensa muilla,eikö niin?

    • Constant

      "ja minulle siunaantuneet ihanat lapset laskevat markkina-arvoni niin alas, että en kelpaa muille kuin ns. alemman luokan miehille, joiden omat ongelmat ovat ITSEAIHEUTETTUJA, kuten tupakointi ja rapakuntoisuus. "

      En jaksa lukea kaikkia vastauksia, mutta minulle pomppaa eniten tuo yo. kommentti.

      Lapset...ongelmat...itseaiheutettuja??
      Kenen aiheuttamia sinun lapsesi sitten ovat? Meinaatko että lapsesi olivat sattumia tai peräti jo taakse jääneen isän vikoja?

    • suomiori

      Juuri nämä Mayat ja muut nettinaiset ovat niitä pahimpia riman korottajia! Suurimmaksi osaksi he esiintyvät kasvottomina chateissä, keskustelupalstoilla ja deittisivuilla! He ovat juuri niitä elämän turvottamia sohvaperuna naisia joille ei tunnu kelpaavan tavallinen mies ei sitten millään. Lista mikä miehen tulee täyttää on pitkä kuin nälkävuosi ja itse tämän listan laatija ei todellakaan ole yleensä edes keskitasoa jos niin ihmisiä yleensä nyt pystyy lokeroimaan. Ja mitä kauniimpi nainen, niin sitä lyhyempi vaatimus lista on esim. suomi24 treffit palstalla! Näiden nimimerkkien ja ilmoitusten takaa siis paljastuu niin tuiki tavallisia naisia, jotka siis jostain kumman syystä luulevat olevansa niin pirun kauniita ja viehättäviä ja heidän elämän tehtävänsä onkin löytää se oma kauniinden ja rohkeiden Ridge Forrester! Palatkaa siis todellisuuteen te kasvottomat nettinaiset. jotka olette yleensä juuri se suomalaisen naisen stereotyyppi!

      Sitä on vain ihmetettyt että miksi täältä netistä ei löydä tai saa edes iskettyä sitä rumintakaan seinäruusua ja sitten todellisessa elämässä ex-kumppanit ja muutkin tapaamani naiset hakkaavat (siis ulkonäössä ja jopa jossain muussa) mennen tullen nämä nettinaiset jotka niin etsivät sitä keskiverto miestä tai jopa parempaa!?

      Tämä onkin ilmeisesti itsetunto kysymys näiden vaativien nettinaisten kohdalla! Kun ei siis hyväksy itseään sellaisena kun on, niin pitää yrittää löytää jotain itseään parempaa ja kauniinmpaa!!!

    • ääähhh

      taas tätä pinnallista juttuu. voi eiii. luulin aina että kumppani valitaan tunteiden perusteella. hyvä tietysti olis harrastaa liikuntaa enemmän ja olla polttamatta. eipä siinä mitään ongelmaa.

    • lux

      joopa joo oon normaali vartaloinen liikuntaa harrastava 40 ikäinen mies,poltan tupakkaa,juon kaljaa ja viinaa kohtuudella.epäilempä etten naisen takia näitä nautintojani lopeta.älyssäkään ei ole todettua vikaa

    • Veijari-77

      Etkö ymmärrä, että ne yli 4-kymppiset miehet, jotka eivät ole täällä kellekään kelvanneet, makoilevat mieluummin auringonpaisteessa riippumatossa Thaimaassa, jossa kuuliaiset parikymppiset kaunottaret pitävät heistä hyvää huolta. Khii nau ja silleen.

      Pattaya - luojan anteeksipyyntö länsimaisista naisista.

      • huijari-75

        Oliko sinulle suurikin oivallus, että sinne ne jätökset todella pakenevat? Minun mielestäni se on parempi kuin, että nämä ihmisjätteet jäisivät tänne saastuttamaan meidän muiden elinympäristöä olemassaolollaan.

      • Veijari-77
        huijari-75 kirjoitti:

        ...Kaikki ovat siis tyytyväisiä?

      • huijari-75
        Veijari-77 kirjoitti:

        ...Kaikki ovat siis tyytyväisiä?

        Keneltä tuo sitten on pois? Et kai tosissasi kuvittele, että ne äijät jotka kaiken maailman kehitysmaissa käyvät ostamassa milloin lapsia tai lähes lapsia tai erittäin nuoria naisia, kelpaisivat täällä jollekin? Kelpaisivatko ne äijät tämän ketjun aloittajalle? Eikö aloituksessa aika selvästi kirjoitettu, että ei.

        Kyllä mullekin nuoret naiset kelpaavat muttei mun tarvi niitä rahalla ostaa ja vielä jostain missä ilmeisesti tyttöparoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä itseään esim länsimaalaisille ihrasioille.

        Etköhän sä nimimerkistäsi päätellen ole vielä liian nuori ymmärtämään näitä äijiä? Toisaalta ei kai se ikää katso jos et kelpaa. Kato, ei siinä ole mitään pahaa jos äijät tykkää ja saa nuorta naista. Mutta jos ne naiset täytyy halvalla ostaa jostain lähes kehitysmaista, niin olenko mä ainoa miespuolinen tässä maailmassa joka näkee että se on aika kuvottavaa puuhaa

        Mieti suomalaiset nuoret naiset samaan tilanteeseen kuin nuo thaitytöt? Eikö olekin hieno ajatus: Esimerkiksi lihavat ja vanhat brittiäijät kävis täällä tyhjentämässä itteään meidän lapsiin ja naisiin. Hyi saatana.

      • Koijari-78

        sitten viisas!

        Tekstissäsi oli paljon asiapitoista tekstiä, mutta menit sotkemaan sen ikärasistisella huomautuksella.

        Itse luultavasti et ole kovin älykäs, tai psyykkisesti aivan terve, sillä tämän ikäisenä on ikäero tavallaan tasoittunut.

        Siis ihminen rupeaa vähän yli parikymppisenä olemaan sitä, mikä se oikeasti on, eikä ole enää psyykkisellä kehitysasteella.

        Se, että ihminen taas on lapsellinen tai lapsellisempi kuin muut, voi olla ihan hyvä asia. Tämä siksi, että se vie kehitystä eteenpäin.

        Tämä pilaa tekstisi:

        "Etköhän sä nimimerkistäsi päätellen ole vielä liian nuori ymmärtämään näitä äijiä?"

        Muuten ihan asiaa!

      • Veijari-77
        huijari-75 kirjoitti:

        Keneltä tuo sitten on pois? Et kai tosissasi kuvittele, että ne äijät jotka kaiken maailman kehitysmaissa käyvät ostamassa milloin lapsia tai lähes lapsia tai erittäin nuoria naisia, kelpaisivat täällä jollekin? Kelpaisivatko ne äijät tämän ketjun aloittajalle? Eikö aloituksessa aika selvästi kirjoitettu, että ei.

        Kyllä mullekin nuoret naiset kelpaavat muttei mun tarvi niitä rahalla ostaa ja vielä jostain missä ilmeisesti tyttöparoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä itseään esim länsimaalaisille ihrasioille.

        Etköhän sä nimimerkistäsi päätellen ole vielä liian nuori ymmärtämään näitä äijiä? Toisaalta ei kai se ikää katso jos et kelpaa. Kato, ei siinä ole mitään pahaa jos äijät tykkää ja saa nuorta naista. Mutta jos ne naiset täytyy halvalla ostaa jostain lähes kehitysmaista, niin olenko mä ainoa miespuolinen tässä maailmassa joka näkee että se on aika kuvottavaa puuhaa

        Mieti suomalaiset nuoret naiset samaan tilanteeseen kuin nuo thaitytöt? Eikö olekin hieno ajatus: Esimerkiksi lihavat ja vanhat brittiäijät kävis täällä tyhjentämässä itteään meidän lapsiin ja naisiin. Hyi saatana.

        Vapaa maa valita on Thaimaa. Ja kyllähän ne tytöt siellä joka tapauksessa itseään vanhempaa ja varakkaampaa seuraa etsisi. Lapsien käyttämisestä nyt on turha tässä yhteydessä puhua. Vaikka kyllähän noitakin valitettavasti piisaa. Toivottavasti saadaan telkien taa mokomat.

        Hienoa ettei sinun tarvitse käyttää taloudellista karismaa seuranhankinnassa. Harmi etteivät kaikki voi olla kuten sinä. Ajattele: koko maailma täynnä komeita ja sukkelasanaisia immeisiä. Ei olisi rumia, lihavia tai rampaantuneita olemassakaan. Oikea arjalainen paratiisi!

        Mutta tämä nyt on realismia. Monelle thaitytölle ne suomalaismiehet ovat todellinen mahdollisuus. Samaten suomalaismiehet (erit. ne saamattomat) osaavat arvostaa uusia mahdollisuuksiaan naisrintamalla. Tiettävästi moni on ottanut vaimonsakin tuolta ja viihtyvät hyvin yhdessä. Kenties kysymys on tällöin molemminpuolisesta arvostuksesta.

        Niin sanoi vanha kansa, rakkaus tulee ajallansa.

        P.S. Kyllähän täällä noita tummia ja pitkiä etelänmiehiä näkyy suomineitojen käsipuolessa harva se päivä. Vapaa maailma.

      • Huijari-75

        Aivan rauhassa kunhan sitä ihmistä ei osteta tänne vaimoksi. Mainitsemallesi rakkaudelle ei mitään voi.

        Monelle thaitytölle esimerkiksi suomalainen mies on todellinen mahdollisuus. Arvaan kuitenkin, ettet tiedä mitä edellinen todella tarkoittaa? Kaverini kertoi asiasta harjoitellessaan kaupungin X käräjäoikeudessa :-)

        Suomalainen äijä ostaa tai tuo thainaisen tänne vaimokseen. He menevät avioliittoon ja aikanaan vaimo saa Suomen (ja Eu:n kansalaisuuden). Vaimolle siis avautuu koko Eu:n alue ja hän on laillinen Eu:n ja Suomen kansalainen. Tässä vaiheessa vaimo katoaa. Hänhän on vapaa liikkumaan ja matkustamaan EU:n kansalaisena. Käräjäoikeus astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun äijän pitäisi saada lainvoimainen avioero kadonneesta vaimostaan. Vaimoa ei nimittäin löydy mistään eikä hänelle saada tiettäväksi että hänestä haetaan avioeroa. Olen täysin varma että eiköhän ongelma tällaisissa tapauksissa ole vain mainitsemasi molemminpuolinen arvostus :-)

        Ihan yleisesti olen sitä mieltä että suomalaisten kannattaisi enemmän pariutua ulkomaalaisten kanssa. Edellisellä en kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalaisetkaan ihrasiat käyttävät hyväkseen itseään huomattavasti köyhempiä naisia. Thaitytöt etsivät itselleen aivan varmasti varakkaampaa miestä mutta eivät ikivanhaa ihrarumilusta. Todellisuus on kuitenkin sitten mitä on. Eli jos olisit jättänyt "molemminpuolisen arvostuksen" viestistäsi pois - jäljelle olisi jäänyt se realismi.

      • Veijari-77
        Huijari-75 kirjoitti:

        "Ihrasiat". Tuo kertoo jo paljon arvomaailmastasi. Monella lihavalla herrasmiehellä on kainalossaan nätti ja hoikka nainen, eikä ole lähtenyt litomaan vaikka yhdessä on oltu jo kauankin. Eräälläkin tapaamallani sakemannilla oli paitsi hyvin nätti, myös ruuanlaittotaitoinen itäinen neiti. Mies valitteli olleensa aina pullukka, mutta vaimon ruuanlaiton myötä on lihonut entisestäänkin. Ja vaimo vain tykkää.

        Sinä varmaankin näet tässä esimerkissä rahanahneen naisen, joka yrittää tappaa miehensä herkkuruuilla ja päästä sitten perintöön käsiksi. Miten vaan. Ruokapöytään tai sänkyyn kuoleminen ei liene kaikista kaamein vaihtoehto. Onhan niitä tietty niitä jotka haluaa vain mahdollisuuden tulla Eurooppaan. Sen takia ei kannatakaan hötkyillä. valitsee hieman perinteisen muijan ja tutustuu tämän perheeseenkin kaikessa rauhassa. Kyllä viksu keinot keksii.

        Jo geneettisistä syistä pitäisi pariutua enemmän ulkomualaisten kanssa. Suomalainen peruspersjalkaisuus on degeneraatiota sanon minä.

        Arvomaailmani on todella pahasti pielessä mutta se johtuu ainoastaan siitä, ettei minun tarvitse ihmisiä ostaa. Valitettavasti se rakkaus, välittäminen ja hyväksyntä, jonka olen omassa elämässäni saanut osakseni on täysin vääristänyt ajatus- ja arvomaailmani. Tämä tarkoittaa sitä, etten tiedä mitään siitä miltä tuntuu olla toisille ihmisille kelpaamaton ihminen. En tiedä mitään yksinäisyydestä ja katkeruudesta ja näin ollen ajatus- ja arvomaailmani ovat pahasti pielessä.

        Sinulle toivon kaikkea hyvää ja totisesti toivon, ettei sinun ikinä tarvitse kokea minun kaameaa kohtaloani, josta juuri edellä kerroin :-)

        Kiitoksia kovasti. Minä puolestani toivon että pysyt mahdollisimman kaukana kammoamastasi Taikkulasta aka miesten paratiisista. Vaikka mikäs paratiisi se olisi ellei siellä jossain käärme luikertelisi?

    • hani

      samaa mieltä olen kanssasi.

    • yritysneuvos

      Määritelmäsi mukaan alemman tason miehenä voin vain todeta, että olenpa vain löytänyt itselleni ylimmän tason naisen(omasta mielestäni). Lapsia on kaksi ja muutenkin menee ihan mallikkaasti. Tuntuu, että meillä jotka emme lokeroi ihmisiä niin hommat vain toimivat. Ehkä oletkin katkera sen vuoksi kun tavikset ovat onnellisia mutta prinsessalle ei vain prinssiä löydy.

    • TavallinenJorma

      Turhaa vikiset.... Minä, Unelmiesi mies, odotan sinua huomenna pururadalla....siinä koivun alla....klo 8,30, vai onko liian aikaista.....

    • jospa.sittenkin

      Miksi sen miehen pitää välttämättä olla PITKÄ, siis yleensä yli 180cm?

    • Nimetön

      Voihan p....le,siinä taas yksi oikein malliesimerkki,vai ei vuoden koulutuskaan auttanut.Tulikohan arvon"korkeamman tason"lätylle mieleen että ehkäpä se alempi olento tajusi että jos tähän jää niin itsensä saa unohtaa.Hanki kultakala se ei tajua ensimmäiseen vuoteen missä komennossa elää äläkä etsi miestä,sitä et tarvitse vaan mallinuken.Parempi taivasalla kuin tossun alla.

    • Hyvinmenee

      että olet vanha lehmä mikä ei kelpaa kenellekkään,Mitäs sitä täällä valitat.

    • Hyvinmenee

      treffeillä.Siellä on monta mayaa.Kiinnostais nähdä.

    • uskovaisten kerhoissa

      tuskin löydät kriteerejäsi täyttävää miestä muualta, tai jos löydät niin luultavasti jonkun homon.

      Mitä tulee naisen fyysiseen puoleen, niin itse juuri pidän kauniista naisista, joilla on normaali vartalo. Ei mitään anorektikkoa, muttei tonnikeijuakaan, sopusuhtaisuus on kaiken a ja o.

      Kyllä suomesta miehiä löytyy, ja vielä kelvollisiakin, mutta kun sulla on vara valita, niin valitse...

      On mielestäni ymmärettävää, että noilla sinun hakukriteereillä on vaikea saada miestä, joka haluaisi jo valmiiksi "lapsitetun" naisen.

      Itseäni ainakin häiritsisi toisen siittiöt "nurkissa" pyörimässä, sitten se, kun ex-miehesi hakee lapsia viikonlopuksi, niin vaihdellaan tappavat katseet ja muristaan kuin koirat konsanaan.

      Pointti koko hommassa on se, että jos pitää liian tarkat hakukriteerit, niin ei löydy mitään. Voit kokeilla vaikka periaatetta googlessa, ihan normaalilla sanahaulla, sana voi olla mikä vain, tarkennat hakua, niin tulokset vähenee...

    • Joku vaan

      Tupakointi on mahdollista lopettaa mutta ei helppoa. Siinä onnistuu kyllä kun kumpikin osapuoli tulee vastaan toisiaan. Itse olen sinnittellyt vuosikausia tupakasta irti. Liikunta auttaa vierotusoireisiin. Joskus sanavalinnat vaikuttaa yllättävän paljon miten "sohvaperuna" sinuun suhtautuu. Ite Alotin tupakin armeijassa, mikä ei kovin viihtysä paikka ole. Kävin silti intin sinunkin vuoksesi vaikka en edes tunne sua eikä koskaan tulla törmäämäänkään. Puhun vain tämän monen "sohvaperunan ja alhaisen sosiaaliluokan omaavan miesten puolesta. Miehillä on taakkansa ja velvollisuutensa, naisilla omansa. Muista tämä.

    • vato retro

      Sun kanssa vois mennä ns. hermot. Todella tyypillistä naisen logiikkaa alkaa kehittämään omia, itselle sopivia sääntöjä siihen mikä on sopiva tapa repsahtaa ja mikä ei. Kiinnosta pätkääkään onko sun persees levinnyt lasten teon takia tai ei, levinnyt perse on levinnyt perse. Sama kun mä käyttäisin stressiä ja ahdistusta oman satunnaisen dokaamiseni ja tupakointini verukkeena. Sen levinneen perseen vielä kestäis mutta sä oot luonteeltaas 90% tod. näköisyydellä etova tavismuija, joka on mistään ylemmistä tasoista hyvin kaukana. Henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti hyvin kaukana.

    • olen

      minä olen 30 ylittänyt mies. tupakoin, ryyppään, opiskelen, teen töitä(sekä ansio- että vapaaehtoistyötä) ja urheilen sekä ohjaan ja valmennan muita urheilijoita. elän elämää kaksin käsin ja poltan kynttilää molemmista päistä. en omaa isoja tuloja enkä sellaisia kaipaakkaan. haluaisin selvitä elämästä mahdollisimman helpolla ja saada kaikki maailman kauniit naiset.

      kuulun sevästikin halveksimiesi "alemman markkina-arvon" miesten pariin. en todellakaan halua täyttää kriteereitäsi siksi että kelpaisin sinulle. haluan että minusta pitävä henkilö pitää minusta juuri sellaisena kuin olen vikoineni kaikkineni. en etsi itselleni täydellisyyttä, koska luulen ettei sellaista olekaan. naiset vaan usein vaativat liikoja ja luulevat liikoja itsestään. jokaisen läskiperseisen nalkuttajan ja tylsimyksen kun pitäisi saada se kiinnostava ja täydellinen mies. kyllä se mies jonka elämä on täydellinen sillä että kävelee kanssasi ulkoilmakävelyitä, on varmastikin sellainen tylsimys ettet edes itse hänestä kiinnostuisi.

      kaikki haluaa hässiä parempaansa eikä monellekaan kelpaa se "samantasoinen"kumppani. sitten sitä eletään läheisyyden puutteessa ja kirotaan kun sopivaa ei löydy. ei muuta kuin katse peiliin, sieltä se vika löytyy jos ei saa.
      ronkelit runkkaa.

      itse seurustelen ja tykkään naisestani ja hän tykkää minusta. kumpikaan ei arvostele toisen tekemisiä ja ajankäyttöä, vaan molemmat nautimme siitä mitä meillä on toisillemme annettavaa.
      ei ole nykyinen kulta löytynyt helpolla. en ole häntä todellakaan tavannut itkemällä kunnolisten kumppanien puutetta ja tavoittelemalla mahdottomia. olen juossut helman perässä joka paikassa raivoisalla vimmalla, elänyt pari muutaman vuoden avoliittoa ja niiden välissä/jälkeen pannut lähestulkoon kaikkea mikä liikkuu. kokemuksia on ollut ihanista karmaiseviin. kyllä se nykyinenkin on löytynyt, koska on koko ajan pistänyt itsensä peliin ja antanut kaikille mahdollisuuden.

      hyväksy se että et itse ole mikään täydellisyys. etsi itsellesi kumppani, mutta älä luule että saisit "virheettömän" kappaleen. olet aivan oikeassa, ei sellaisia ole markkinoilla. mutta ethän sinäkään "virheetön(=20-25v vitunhyvännäköinen hyväluonteinen fiksu sporttinen yleissivistyksen omaava pitkä jne.)" ole. etsi siis suosiolla sitä kumppania, jolle sinä voit olla se toiveiden täyttymys ja jätä ne pitkät kolmenkympin ylittäneet raittiit yleissivistyneet sporttiset hyväluonteiset lapsettomat miehet niille pitkille sporttisille yleissivistyneille lapsettomelle hyväluonteisille naisille.

    • käsi

      Inhoan termejä "korkeamman ja alemman tason ihminen", mutta ilmeisesti niitä on käytettävä.

      Nainen:

      Nainen haluaa itseään korkeatasoisemman miehen -> naisen on pakko parantaa tiettyjä ominaisuuksiaan -> nainen tekee töitä ominaisuuksien eteen -> nainen saa haluamansa miehen.

      Täysin reilun kuuloinen kauppa.

      Mies:

      Mies haluaa itseään korkeatasoisemman naisen -> mies on saman pakon edessä, mutta -> mies ei tee mitään -> mies ei saa haluamaansa naista.

      Täysin reilun kuuloista edelleen. Valittakoot nämä miehet sitten, jos valittavat. On heillä oikeus valittaa eikä heidän valituksensa tee tilanteesta millään tavalla epäreilua.

    • tsiupadiuba

      Asiaa. Minä 30-vuotias, ok-näköinen ja hyvässä asemassa oleva yhden lapsen äiti kelpaan kyllä kahviseuraksi ja seksitarkoituksiin mutta enpä muille ilmeisesti kuin vanhoille miehille tai täysin röntsöille mäyräkoiran hakijoille. Totta. No, odottelen rauhassa vielä hetken, että ikäiseni kunnon miehet jätetään ja heitä vapautuu tänne toiselle kierrokselle. Vielä sinkut kolmekymppiset ja miehet ovatkin joko täysin kypsymättömiä play stationin pelaajia tai kaljakalleja joita en huolisikaan. Ei hätää...hiljaa hyvä tulee.

    • ...

      "miksi nämä miehet eivät ITSE TEE ASIALLE MITÄÄN ? "

      Pitäisikö heidän muuttaa elämäntyyliään vain siksi, että he kelpaisivat sinulle?

      Sinä vaadit heiltä jotain, koska et voi itse tinkiä vaatimuksistasi. Vaikea nähdä mitä kyseiset miehet kaupassa saavuttaisivat. Et vaikuta kovinkaan hyvältä saaliilta.

      • No jos mies haluaa

        naista hänen on tehtävä jotain asian eteen. Ei pitäisi olla vaikea tajuta tätä

      • eihän----

        sitä lässähtänyttä rumaa naista kestä edes katsella selvin päin.

    • Hyviä neuvoja

      kannattaa ottaa opiksi!

    • Romantiikan reunalla

      "Me naiset olemme pakotettuja laihduttamaan, juoksemaan aerobicissä, pukeutumaan näyttävästi, meikkaamaan ja laittautumaan että herättäisimme miessukupuolen huomion. Ehei - turha väittää ettei muka naisen ulkonäöllä olisi merkitystä!! "

      No, markkinoinnista vielä. Nettideittalusivuston miehet ovat kaikki urheilullisia ja kiinteitä oman kuvauksen mukaan! Yhtään en ole vielä tavannut livenä, mutta jos näin tosiaan on, olen törmännyt kultasuoneen .... hahhahhahha!

      Toivotaan että jostain löytyy joku hyvä ...

    • y54y5

      "Kesäaamujen kävelyretkiä kanssasi odotellen". No jos ei huvita lähteä kävelemään niin haetko sä mulle lisää olutta?

      • dfghthjyukl

        Minä vain yritin rohkaista teitä muutokseen, johon jokainen nainen on pakotettu, jos aikoo saada minkäänlaisen miehen. Teidän tupakoivien ja sohvassamakaavien miestenkin ihannenaisen mitoissa lukee max 65 kg, lapseton, ja työssäkäyvä. Miksi siis meidän naisten pitäisi huolia tupakoiva, sohvassa mäyräkoiran kanssa makaava, työtön ja saamaton nahjus, kun itse panostamme ulkonäköömme ja elämäntapoihimme SIITÄ RIIPPUMATTA ETSIMMEKÖ MIESTÄ VAI EMME - TERVEYS JA HYVINVOINTI ON MONELLE NAISELLE ELÄMÄNTAPA!

        Miten max paino/työssäkäynti ja lapsettomuus mielestäsi komppaa tupakointia ja juomista?

    • Joku vaan

      Itselläni on ikää 24 vuotta. Käyn salilla kolme kertaa viikossa ja treenaan melko isoilla painoilla. Talvisin pelaan futsalia ja kesäisin jalkapalloa, molempia lajeja myöskin valmennan, kurssejakin olen käynyt. Pelaan myös salibandya, lenkkeilen sekä lumilautailen silloin tällöin.

      Penkkiurheiluakin harrastan paljon, sekä katselen sohvalla elokuvia. Luen hesarin joka päivä, sekä kaikenlaisia muitakin ajankohtaisia lehtiä ja kirjoja. Kesäisin harrastan kalastusta sekä uin suht pitkiä matkoja.

      Olen ollut perustamassa erästä suurta yhdistystä, olen toiminut yläkoululla opettajana, sekä käynyt järjestyksenvalvojan kaikki kurssit. Opiskeluissa tähtään nyt keväällä yliopistoon.

      Olen kiinnostunut kaikenlaisista asioista oopperasta teatteriin, ravintoloissa ja baareissa käyn joka viikonloppu, mutta alkoholia käytän kuitenkin maltilla ja harkiten. Käyn urheilutapahtumissa, rokkikeikoilla sekä surffailen netissä paljon. Musiikkiakin tulee kuunneltua ahkerasti.

      Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana ostanut vaikka kuinka ja paljon tyylikkäitä vaatteita (kauluspaitoja, t-paitoja, neuleita, farkkuja, jne.), rannekellon, erilaisia tuoksuja ja hajuvesiä, jne.

      Joku varmaan ajattelee, että siinä vasta on todellinen A-luokan mies. Hallitsee kaikki asiat, on urheilullinen, huomaavainen, kiinnostunut monista asioista, energinen, jne. Mutta mikä on se todellinen totuus? Takana ei ole yhtään seurustelusuhdetta ja vain yksi kännipano. Ei minua kukaan nainen koskaan sillä silmällä katsele. Korkeintaan vilkaisee ja se on siinä. Yhtään aloitetta en ole osakseni ikinä saanut, ei yksikään nainen ole tullut juttelemaan, ei yksikään nainen ole tullut ehdottamaan seksiä, ei yksikään nainen ole esittänyt kiinnostustaan, jne.

      Kyllä naisetkin tekevät aloitteita, mutta juuri niille kaikista komeimmille ja halutuimmille miehille. Eivät kenelle tahansa, vaan niille parhaimmille. Kyllä minullekkin olisi tultu aloitteita tekemään ja kyllä minunkin ympärillä pyörisi naisia vaikka kaikille sinkkumiehille jakaisi, mutta kun se vain ei mene niin.

      En ole täysin raitis, harrastan liikuntaa joka päivä (toisinaan rankempaa, toisinaan kevyempää), en polta, opiskeluissa tähtään nyt yliopistoon, olen musikaalinen, hygieniastani huolta pitävä (pesen hampaat 2 kertaa päivässä, suihkussa käyn päivittäin, käytän deodoranttia, laitan puhtaat vaatteet päälleni, jne.), pidän huolta terveydestäni, ulkonäöstäni ja kunnostani, jne.

      Mikäköhän sitten on, ettei niitä naisia parveile ympärilläni kuin häkää? Vikaa löytyy äkkiä myös siitä ulkonäöstä. Olen kasvoiltani kaikkea muuta kuin komea (naisethan katsovat ulkonäössä myös komeutta), olen 178 cm pitkä, (monet naiset pitävät sitä 185cm hyvänä pituutena ja naiset muutenkin arvostavat miehen pituutta), ääneni ei ole matala eikä seksikäs (naiset ovat tutkimuksissa todenneet matalan ja möreän miehisen äänen kaikista puoleensavetävämmäksi), maskuliinisuutta ei ole yhtään, jne.

      Kyllä se ulkonäkö vain herättää sen ensimmäisen huomion. Sitten vasta tulevat ne keskustelutaidot, maailmankuva, fiksuus, älykkyys, jne. kun mies avaa suunsa. Mutta sen ulkonäön naiset huomaavat heti ja se ratkaisee jo paljon, tekeekö nainen aloitteen vai ei. Rumat ja tavismiehet eivät juuri ikinä saa aloitteita naisilta, varsinkaan kuvankauniilta.

      Eli eivät nuo urheilullisuus, tyylikkyys, itsestään huolta pitäminen, raittius, tupakoimattomuus (en muuten tupakoi), jne. vielä mitään ratkaise. Tarvitaan niin paljon muutakin.

      Eräs tuttavani on aika pitkä, tummapiirteinen, TODELLA KOMEA naisten mielestä, omaa hyvät keskustelutaidot ja huumorintajun, omaa LUONTAISTA karismaa, on lihaksikas, omassa työssään arvostettu, varakas, lapsirakas, naisten mielestä HYVÄ SÄNGYSSÄ, omaa ison kalun, on fiksu ikäisekseen, jne.

      Naisia pyörii tämän miehen ympärillä kuin häkää. Hänelle naiset kauniit ja fiksut naiset tulevat keskustelemaan ja tekemään aloitteita, hänestä naiset ovat todella kiinnostuneita, iästä tai ammatista riippumatta. Naiset kiinnostuvat hänestä jo pelkästään ulkonäön ja karisman nähdessään. Tuon miehen ei tarvitse edes sanoa mitään, niin naiset ovat jo laittaneet hänet merkille.

      Mutta hänessä yhdistyy se TODELLA KOMEA ulkonäkö, luonne, persoonallisuus, varakkuus, fiksuus, keskustelutaidot, jne. Siksi hän saakin naisilta koko ajan niin paljon huomiota.

      Saanko minä, vaikka minun pitäisi tämän viestiketjun perusteella kuulua siihen parhaaseen A-luokkaan? No en todellakaan, eivät minua naiset laita ikinä merkille. Niin paljon puuttuu, jotta tuohon pääsee. Siihen parhaaseen A-luokkaan eivät pääse kuin aniharvat miehet.

    • Viva La Bosnia

      On tää niin hyvin provottu, et pakko vastata =)

      Mutta kyllä aivan oikein noin 30 mies kuten tapauksessani hakee
      sattuneista syisstä lapsetonta alle kolmekymppistä naista..
      Kaikkiea se darwin meissä aiheuttaa, ehkä on turha järkeistää tuota
      valinta prosessia?

      Voi olla, en tapaile vapaina olevia poikia/miehiä joten
      en osaa ottaa siihen kantaa mikä heidän luonteensa tai luonne
      ongelmansa ovat.Mutta saman tarkaavaisuuden voi varmaan
      suoraan verranollistaa naisiin?

      Tässä olen ,mutta etsin mielumin alemman koulutustason naista
      siihenkin on syynä taas järjelliset perusteet.
      Sinäänsä noin muuten naisen koulutustao ei ole se tärkein vaikka ei olisi koulutusta ollenkaan,jos vain on älyä. Se tuntuisi olevan miehillä
      ja naisilla yhtä harvinaista.

      Eli suomessa ei ole muuta kuin surkeita miehiä?
      Kummankohan pitää väistää junan vai sinun? Tuossa ei ole
      logikkaa eikä tunnu, että nainen kirjottaisi näillä termeillä yhtään
      mitään, kirjoitat kuin atm mies. Ede smaisteri ei ole niin korkealla
      yheiskuntarakenteissa että tuollaista pystyisi suoltamaan.

      Kuka suo pakottaa? mihinkään noista?
      Ainut mitä odotan naiselta on äly..Sääli vain, että älykäs
      osaa tehdä ulkomuodolleen paljon tekemättä noista mitään.
      Eli ei oikein siihenkään rajotteita.Et helvetissä meikkaa ja laittaudu, uskomatonta kuinka jonkun ihmisen arvot voi olla
      pielessä ja vielä mietit miksi olet sinkku??

      Totta kait sillä ulkonäöllä on merkitystä..Mutta vain sen
      verran, että siihen kiinnittää sekuniksi huomion.
      Jos on luonteelta täysi susi niin mitä arvoa sillä ulkokuorella on?
      Ensimmäisellä kolmella sekunilla on merkitys varsinkin
      ensimmäisellä lauseella.

      Joudutki joustamaan noissa kaikissa, ei kukaan
      sivistynyt ihminen halua tavallasi sivistynyttä ihmistä
      vaivoikseen =) Eli haluat suolaista ja makee samalta vadilta??
      Ei onnistu. Ei niin. Ei en juo en baarissa enkä sohvalla,
      mutta en myöskään ole siitosorina kaltaisellesi ihmislaadulle jonka
      primäärein tehtävä on päteä kavereille.

      Väärin naisen markkinaarvo romahtaa jos sillä on
      tatuointeja lapsia tai no osin oot oikeassa,
      en enää tosta kolmestakynpistä tiedä.
      Kuka sun hyväskyntääs on kysynyt?? Ei kukaan =)
      Tunnen monia punkeroita rontti 100 kilosia naisia jolla on
      vauvakilot, mutta osa niistä on nykyään enään
      50 kiloisia tää kuuluu kaikki tähän älykyyden piiriin..Sen
      verran loogista päättelyä, ettäpystyy miettimään ne omat vikansa
      ja korjaamaan ne. Monella tuntemallani naisella on kolme-neljä
      lasta ja kroppa on paremmassa kunnosa kuin 20 :ppisellä,
      vaikka ikää on 28-45 välistä.Rasittavin tekosyy ja sana ikinä,
      on vauvakilot. yksikään nosita ei myölaskään syönyt
      sadan edestä odotus aikana joten oltiin samoissa lukemissa
      synnytyksen jälkeen kun sen alkaessa.
      En tiedä rapakunnosta toi sun logiikkas on niin sekasta =(
      Eli sun kroppas pitää ja saa olla rempallaan, mutta
      miehen ei?..Voit odottaa jonoa ovesi taakse.

      Yhä edelleen olen raitis, niin raitis kuin mies voi olla
      ilman absolutismia/jeesusta. Älkää hakeko miehiä/naisia baareista,
      siellä ei oo ku juoppoja.Samaa mieltä tosta ja sen takia
      sinkkuna onkin, ei enää riskejä.

      Kun en vieläkään juo..Enkä käy baareissa,
      ja lenkilläkin käyn mut en sun takias ja salilla.
      Tupakka...jaa a kuule se onkin vasta mukava tapa..Silti se on
      yhtä helppoa jättää taakse kuin 50 kiloa ihraa joten,
      jos toinen on parempi asia elämässäsi kuin tupakka niin
      tumppaan vaikka tänään,mutta sen oven pitää avautua
      molempiin suuntiin.

      Punttisali?? ..Sun arvomaailmas on tosiaan outo =(
      itsellä ei mitään harhaa markkina-arvostani jos se tästä vielä
      nousee niin oon uus Nokia. Nyt on vaan sellainen juttu
      että kaikki muu menee villasella melkein,
      mutta tyhmää naista(tai edes miestä[Tämä nyt ei suoraan koskenut sinua])
      jolla ei oo älyä,järkeä,eikä loogista päättelykykyä ,en enään
      vaan kertakaikkiaan jaksa.

      Nukun pitkään, anna mun olla kesäaamusin...Iltayöstä tai
      yöllä voidaan mennä.

    • tresana

      Pakko kommentoida. Täällä kyllä kropasta pidetään huolta ja vaatteet ovat tyylikkäitä tilanteisiin sopivia. En polta ja yhden tai kaksi kaljaa saatan juoda kahden viikon aikana jos aina välillä niinkään "usein". En ole itsestäni mölyä pitävä päällepäsmäri vaan muut saavat hoitaa sen ketkä asiakseen tuntevat ja niitähän sitten onkin ja naiset tykkäävät ja viihtyvät.

      Niin monesti olen kuullut hyvää luonteestani ja ulkoisesta olemuksestani etten nyt ihan hirveäkään voi olla mutta eipä ole vaan naisille kelvannut..no en nyt kovin montaa ole yrittänytkään kun tällaisille näytä olevan vientiä...tai sitten on vääränlaista yrittänyt.

      Tupakkaa, kaljaa,kaljamahaa,resuinen vaatetus likaisine tennareineen huppareineen niin siinähän se resepti naisen elämään on!

    • Tanja marjaana

      Kuka puhuu suullani?

    • astek1

      Sen takis ,et sun kaltaset ei löytäs. Vai vielä pituudellan pitäisi olla pilattu
      ja mitäköhän voisin asialle tehdä =D Hei hyvää päivää.
      Noh Siperia opetta, eikä se sun AMK:s nyt niin pal sivistys tuonu,
      et samaan pöytään mahduttais..Mikäli opiskelus ei kestäny 15 vuotta =D

    • ei riitä

      Eihän tuo riitä naisille. Itsekin liikun paljon, olen korkeakoulutettu, en tupakoi, olen raitis, minulla on ihan hyvä yleissivistys, yms. Silti olen ikisinkku.

    • niskanvoitelu

      >miksi nämä miehet eivät ITSE TEE ASIALLE MITÄÄN ?
      Ei millään pahalla Maija, mutta en mä ala koulimaan itsestäni mitään stand-upin maailmanmestaria, oman elämäni Gordon Ramsaytä, seksin ylijumalaa ja olympiamitalistimiljonääripoikabändimallia vain siksi että saisin jotain limaista koloa kerran viikossa ja silloinkin vastentahtoisesti.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe