Kestääkö Halonen toisen kauden loppuun?

Kun tuota Halosen toimintaa katsoo, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että kausi mahdollisesti päättyy kesken. Halonen ei saa mitään aikaiseksi, pysähtyneisyys vaivaa toimintaa ja uusia ideoita ei saada aikaiseksi. Miten Halonen jaksaa vuoteen 2012 saakka ja 68-vuotiaaksi?

Halosen kausi on ollut täydellinen pettymys jokaiselle suomalaiselle. Halonen ei ole lunastanut häneen kohdistuneita lupauksia ja hän ei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi, josta hänet todella muistettaisiin. Halonen jää historiaan pysähtyneisyyden ajan presidenttinä. Tasa-arvon edistäjäksi Halosesta ei ollut, eikä hänen kaudellaan Suomen asemassakaan tapahtunut mitään edistystä.

Miten virkamiehet jaksavat työskennellä Halosen kanssa, joka simputtaa, äksyilee ja muutenkin kohtelee alaisiaan epäkunnioittavasti? Miten EU:ssa ja maailmalla jaksetaan Halosta, joka ei osaa kuunnella ja puskee päälle kuin yleinen syyttäjä? Halosen kanssa työskennelleet ovat luultavasti raskautettuja ja työskentely ilmapiirin täytyy luultavasti olla huono. Halonen ei luo ympärilleen iloista tekemisen meininkiä äksyilynsä ja huonon käyttäytymisensä takia. Jos Halonen ei ymmärrä erota, Suomella on edessä raskaat toiset kuusi vuotta.
26750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

takia.

Äänestä
  • hän osaa tositilanteissa hymyillä kuin jakoavain ja vielä sopimattomissakin. olemme valinneet täysin holtittoman peppi pitkätossun pressaksi, saamme hävetä silmät päästämme Halosen takia nelivuotiaan lapsen sanoja lainatakseni. johan meille nauraa harakatkin.

    Äänestä

  • palaa loppuun kirjoitti:

    hän osaa tositilanteissa hymyillä kuin jakoavain ja vielä sopimattomissakin. olemme valinneet täysin holtittoman peppi pitkätossun pressaksi, saamme hävetä silmät päästämme Halosen takia nelivuotiaan lapsen sanoja lainatakseni. johan meille nauraa harakatkin.

    kuva on aivan toinen?

    Äänestä

Joutuuko Halonen eroamaan? Se tekisi Suomelle hyvää.

Äänestä
  • edessä sillä Suomen kuvalehden arvion mukaan Halosen tyyppiset johtajat ovat suuressa vaarassa ajautua umpikujaan.

    Äänestä

  • umpikuja kirjoitti:

    edessä sillä Suomen kuvalehden arvion mukaan Halosen tyyppiset johtajat ovat suuressa vaarassa ajautua umpikujaan.

    ___________

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    ___________

    mikään ei muuta sairaita harhoja, se on sairautesi.... onneksi aineenvaihdunta sentään toimii, peräsuolesi ohjaa ajatteluasi ja kirjoituskättäsi. sinun ei kannata hakeutua psykiatrisen hoitoon, koska se edellyttäisi että asiakas tunnistaisi ongelmansa. sinä et tunnista, peräsuolesi ohjaa ajatteluasi ja kirjoituskättäsi, uutta saastaaa syntyy, uusia avauksia, halosen parjaamista, toivottavasti oman saastasi kirjoittaminen helpottaa sairauttasi.

    Äänestä

  • Sairasta__ kirjoitti:

    ______

    Äänestä

aina vaan lisää spekulointeja. Halosen kannattaisi pysyä visusti homoista kaukana, spekuloinnit loppuisivat.

Äänestä

Älä yleistä omia toiveitasi/unelmiasi Halosen uupumisesta. Äläkä sano "koko kansa on tyytymätön".

Mutta tämähän on Sinun ja monien muiden halosvammaisten ongelma, yleistätte omat toiveenne tosiasioiksi...

Minusta Tarja Halonenm on onnistunut edistämään omalla esiintymisellään tasa-arvoa. Hallitus ja virkamiehet tylevat toimen hyvin Halosen kanssa. Kannattaisi lukea muutakin kuin SK:n nimettömiä selkäänpuukottajia.

Tiedän, että tämä on turhaa... Sinä et pysty erottamaan TOSIASIOITA Sinun MIELIPITEISTÄSI.

No,omapa on ongelmasi ja tuskasi.

Äänestä
  • Ei tekoja, ei mitään, Halonen on nolla.

    Äänestä

  • Äärisosialistinen SAK:n marionetti on äänestetty valtaan vapaissa vaaleissa .
    Ihmettelemistä riittää omaa hautaansa kaivavien suomalaisten järjenjuoksusta.

    Äänestä

>Halonen ei ole lunastanut häneen kohdistuneita lupauksia...<

Viitsitkö kirjoittaa tuon ymmärrettäväksi.

Äänestä
  • vikaa? >Halonen ei ole lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia...

    Äänestä

  • ymmärryksessä kirjoitti:

    vikaa? >Halonen ei ole lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia...

    tai sen puutetta syytä! Sattuuhan sitä vääriä sananvalintoja.

    Äänestä

  • rajusti ja tämän keskeltä Halonen löysi itsensä.

    Naisten ja miesten vaikeat suhteet

    Naisten ja miesten yhteistoiminta lesbo- ja homojärjestöissä ei ole aina ollut mutkatonta. 1970-luvulla toiminta jakaantui useimmissa länsimaissa siten, että lesbofeministisesti suuntautuneet naiset lähtivät toimimaan feministisissä naisliikkeissä, ja pieni osa lesboista jäi toimimaan yhdessä miesten kanssa perinteisiin homo- ja lesbojärjestöihin. 1970-luvun ajan SETA:ssakin liitokset natisivat, kun naisten ja miesten erilaiset intressit ja linjaukset törmäsivät. Järjestö pysyi kuitenkin yhtenäisenä, kunnes vuonna 1982 lesboryhmä Akanat, joka oli jo 1970 luvulla toiminut SETA:n sisällä, perustettiin uudelleen, ja se alkoi julkaista omaa lehteä, Torajyvää. Täydellistä pesäeroa SETA:n miehiin ei kuitenkaan heti tehty, vaan Akanat pysyttäytyi aluksi itsenäisenä lesboryhmänä SETA:n liepeillä. Tärkeimmät kiinnekohdat olivat SETA:n kopiokone, jolla Torajyvä monistettiin, ja SETA:n toimiston tarjoama tila kokoontumisille. Myöhemmin Akanat irrottautui kokonaan SETA:sta. Torajyvä painettiin kirjapainossa ja Akanat kokoontuivat kahviloissa, mm. Suuressa Illusionissa Toisella linjalla ja Kahvila Moninaisessa Kasarminkadulla.

    1980-luvun puolivälissä toimintansa aloitti anarkistinen naisten kulttuuriryhmä Extaasi, jossa monet lesbot toimivat innokkaasti. Extaasi ylläpiti kirjakahvilaa Uudella ylioppilastalolla, järjesti naistenbileitä, monenlaisia performansseja ja muita tapahtumia sekä julkaisi muutaman numeron verran omaa lehteä Himosta rottiin.

    SETA:ssa on usein väitetty, että naiset eivät Suomessa koskaan lähteneet pois SETA:sta. Kaikki naiset eivät lähteneetkään, mutta suurin osa lesboista toimi 1980-luvun keskipaikkeilla Akanoissa ja Extaasissa, eli aivan muualla kuin SETA:ssa. Joskus kriteerinä on pidetty sitä, että Akanat, kuten Extaasikaan, eivät koskaan rekisteröityneet yhdistyksiksi. Tämä olisi kuitenkin ollut vastoin kaikkia 1970- ja 1980-luvuilla syntyneiden ns.uusien yhteiskunnallisten liikkeiden eli vaihtoehtoliikkeiden periaatteita. Ne olivat nimenomaan vaihtoehtoliikkeitä, eivätkä halunneet rekisteröityä puolueiksi tai muiksi virallisiksi, perinteisiksi yhdistyksiksi. Näkyvin näistä uusista liikkeistä oli vihreä liike, joka kävi kovan sisäisen väännön ennenkuin se rekisteröityi puolueeksi.

    1980- ja 90-lukujen taitteessa SETA:n toimintaan oli tullut uusi miessukupolvi. Samaan aikaan Akanoiden ja Extaasin toiminta hiipuivat. Naiset ja miehet kykenivät toimimaan taas yhdessä SETA:n puitteissa, ja Akanat palasivat takaisin SETA:an.

    http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=164_6_1

    Äänestä

  • tule pääsemään irti siitä ja miksi haluaisikaan. Miten ihmeessä heteroa voi kiinnostaa vähemmistöliikkeen oikeudet niin paljon, että menee mukaan sen toimintaan ja etenee puheenjohtajaksi asti?

    Äänestä

  • ja ei koskaan kirjoitti:

    tule pääsemään irti siitä ja miksi haluaisikaan. Miten ihmeessä heteroa voi kiinnostaa vähemmistöliikkeen oikeudet niin paljon, että menee mukaan sen toimintaan ja etenee puheenjohtajaksi asti?

    ovat kuitenkin selvää suomen kieltä.

    Äänestä

  • Sexpo edelsi SETAa. Uaaaahhh! Mikä uranuurtajanainen onkaan Tarja Kaarina Halonen :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:

    Ei lymyile kaapissa, ei lymyile...

    Äänestä

  • PERUSTAJAJÄSEN! kirjoitti:

    Sexpo edelsi SETAa. Uaaaahhh! Mikä uranuurtajanainen onkaan Tarja Kaarina Halonen :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:

    Ei lymyile kaapissa, ei lymyile...

    todella häpeällistä, että suomen presidentiksi on valikoitunut tuollainen henkilö. Kamalaa.

    Äänestä

  • suomalainen kirjoitti:

    todella häpeällistä, että suomen presidentiksi on valikoitunut tuollainen henkilö. Kamalaa.

    hirrrrrrrrvittävän humaania ja ymmärtäväistä. Sehän on suurin sodanjälkeinen lahja koko Suomelle. Kammottavan ihastuttavaa! Emme pysy oikein housuissammekaan tällaisen ilosanoman kuultuamme.

    Äänestä

  • mielestä kamalan ihanaa kirjoitti:

    hirrrrrrrrvittävän humaania ja ymmärtäväistä. Sehän on suurin sodanjälkeinen lahja koko Suomelle. Kammottavan ihastuttavaa! Emme pysy oikein housuissammekaan tällaisen ilosanoman kuultuamme.

    Minäkin olen erittäin innostunut Halosen suvaitsevaisuudesta homoja kohtaan, on hienoa että sinä olet vielä innostuneempi.

    Äänestä

  • HyväTarja kirjoitti:

    Minäkin olen erittäin innostunut Halosen suvaitsevaisuudesta homoja kohtaan, on hienoa että sinä olet vielä innostuneempi.

    289 ihmistä kuoli Berliinin muurille ja missä oli Halonen? Miksi sympatiaa ei satanut näille uhreille, mutta homoille kylläkin?

    Äänestä

  • Berliinin muuri kirjoitti:

    289 ihmistä kuoli Berliinin muurille ja missä oli Halonen? Miksi sympatiaa ei satanut näille uhreille, mutta homoille kylläkin?

    Miksiköhän ? MIetippä sitä siellä aivoissasi?

    Äänestä

  • ja maailman poliitikoilta.. kirjoitti:

    Miksiköhän ? MIetippä sitä siellä aivoissasi?

    joka otti jokaisen DDR:ästä paenneen vastaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Suomalainen kirjoitti:

Kun tuota Halosen toimintaa katsoo, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että kausi mahdollisesti päättyy kesken. Halonen ei saa mitään aikaiseksi, pysähtyneisyys vaivaa toimintaa ja uusia ideoita ei saada aikaiseksi. Miten Halonen jaksaa vuoteen 2012 saakka ja 68-vuotiaaksi?

Halosen kausi on ollut täydellinen pettymys jokaiselle suomalaiselle. Halonen ei ole lunastanut häneen kohdistuneita lupauksia ja hän ei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi, josta hänet todella muistettaisiin. Halonen jää historiaan pysähtyneisyyden ajan presidenttinä. Tasa-arvon edistäjäksi Halosesta ei ollut, eikä hänen kaudellaan Suomen asemassakaan tapahtunut mitään edistystä.

Miten virkamiehet jaksavat työskennellä Halosen kanssa, joka simputtaa, äksyilee ja muutenkin kohtelee alaisiaan epäkunnioittavasti? Miten EU:ssa ja maailmalla jaksetaan Halosta, joka ei osaa kuunnella ja puskee päälle kuin yleinen syyttäjä? Halosen kanssa työskennelleet ovat luultavasti raskautettuja ja työskentely ilmapiirin täytyy luultavasti olla huono. Halonen ei luo ympärilleen iloista tekemisen meininkiä äksyilynsä ja huonon käyttäytymisensä takia. Jos Halonen ei ymmärrä erota, Suomella on edessä raskaat toiset kuusi vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu