Rintojen kohotus

Onko tietoa, että voidaanko rintojen kohotus leikkauksia tehdä julkisella puolella? Olen laihtunut paljon ja jo aiemmin riippuneet D-kupin kokoiset rintani ovat nyt todella kamalat. Ulkonäkönsä lisäksi on tullut outoa viiltelevää kipua satunnaisesti. Oletan kivun johtuvan rintojen rasvakudoksen vähentymisestä johtuvasta rintakudoksen venymisestä alaspäin.En halua rintojani pienentää, mutta nahkaa niistä saisi vaikka isoon kassiin :) Olen vain kuullut noista julkisella puolella tehdyistä pienennyksistä mutten näistä pelkistä kohotuksista. Eli jos jollekin olisi tällaista tehty olisin kiitollinnen tiedosta. Yksityiselle ei ihan pian ole varaa mennä, joten älkää sitä turhaan ehdotelko.
41316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla korjattiin julkisella tubulaarisia rintoja kohottamalla ja implanteilla. Oli kyse pelkästä ulkonäköhaitasta joka johtui synnynnäisestä epämuodostumasta.

Äänestä
  • Milloin sulle on tehty toi kyseinen leikkaus? Mulla on sama ongelma ja haluaisin leikkaukseen, mutta kun kysyin yhdeltä lääkäriltä että olisiko mahdollista päästä julkiselle leikkaukseen niin sanottiin että ei jos ei ole mitään fyysisiä haittoja. Esim. kipua tai jotain. En sitten tiedä onko hiljattain tullut jokin uudistus tohon asiaan..

    Äänestä

  • Hei!

    Voisitko kertoa missä sairaalassa rintasi leikattiin ja minkä asteinen kehittymättömyys sulla oli? Eli oliko sinulla ollenkaan rintoja, vai olivatko vain pienet vai mitä?

    Itse olen isokokoinen ihminen ja minulla on pienet rumat rinnat, ns. tubulaariset. Isot nännipihat jne.

    En kuitenkaan ole ehtinyt paljoa surra rintojani, sillä minulla valitettavasti on toinen erittäin näkyvä ongelma, josta olen kovasti kärsinyt ja olen pääsemässä julkisen puolen leikkaukseen.

    Kuitenkin minua kiinnostaisi kuulla kaikenlaisia kokemuksia aiheesta. Olen vasta hiljattain saanut rintojeni rumuudelle "diagnoosin" ja asia tuntuu taas kipeältä. Lapsiani olen vain osaimettänyt kun maitoa tuli säälittävän vähän. Sekin liittyy tähän kehityshäiriöön, mutta kun en sitä aikoinaan tiennyt niin olen saanut kestää imetysfanaatikkojen arvostelut.

    Joten jos viitsit niin kerro vähän tilanteestasi!
    -Kiitos!

    Äänestä

  • Toinen "tubulaarinen... kirjoitti:

    Hei!

    En viitsi sanoa missä tehtiin, mut vähän aikaa sitten kuitenkin sain uudet rinnat, jonotin 2 vuotta. Pääsin jonoon ennen hoitotakuuta jonka jälkeen on ehkä kriteerejä tiukennettu. Eräällä yksityisellä sama operaatio ois maksanu liki 10 000 euroa!!!

    Rinnat oli pienet Beet ja väh. 1/3 nännipihaa. Jos nännip. ois ollut tasossa ois halkaisija ollut 8cm, muuten siis oli pallon mallinen, ja rinnat... miten nyt sanoisin.. puikulat? =)

    Laitettiin pienet implantit joten ihoa ei tarvinnut leikata niin paljon nännipihan ympäriltä pois, jonkin verran kuitenkin. Tuli ihan mukavan pyöreet luonnollisen näköiset rinnat, vaikkakaan ei ihan symmetriset nännipihat muuta pienempää epäsymmetriaa, mikä pännii pikkuisen. No liki ilmaiseksi ei voikkaan odottaa täydellisyyttä. Rintsikoissa näyttävät ihan samanlaisilta kuitenkin.

    Sisäisten tikkien kanssa on ollu vähän häikkää, ei mitään vakavaa kai, ja arvet on tietty vielä punaiset ja vähän kipeät. No katselen mihin kypsyvät ja mietin vaatiiko myöhemmin korjausta toi symmetria puoli. Kuitenkin huomattavasti paremmat kuin ennen leikkausta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riippuvainen kirjoitti:

Onko tietoa, että voidaanko rintojen kohotus leikkauksia tehdä julkisella puolella? Olen laihtunut paljon ja jo aiemmin riippuneet D-kupin kokoiset rintani ovat nyt todella kamalat. Ulkonäkönsä lisäksi on tullut outoa viiltelevää kipua satunnaisesti. Oletan kivun johtuvan rintojen rasvakudoksen vähentymisestä johtuvasta rintakudoksen venymisestä alaspäin.En halua rintojani pienentää, mutta nahkaa niistä saisi vaikka isoon kassiin :) Olen vain kuullut noista julkisella puolella tehdyistä pienennyksistä mutten näistä pelkistä kohotuksista. Eli jos jollekin olisi tällaista tehty olisin kiitollinnen tiedosta. Yksityiselle ei ihan pian ole varaa mennä, joten älkää sitä turhaan ehdotelko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu