Vanhasen suosiokin romahtanut

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen on koko surkean pääministeriuransa ajan keskittynyt oman suosionsa maksimoimiseen. Vanhasen mottona on ollut, että kun ei tee mitään ei tee virheitä. Jo varhain pääministerikautensa alussa Vanhanen päätti siirtää kaikki vaikeat asiat komiteoiden käsittelyyn. Komiteoiden työn ei ole tarkoitus valmistua tällä hallituskaudella.

Tällä mitäänsanomattomuudella ja visiottomuudella Vanhasen suosiluvut huitelivatkin lik 70 %:ssa.

Nyt kuitenkin on tullu jääkylmää vettä niskaan Vanhaselle. Nais- ja seksiseikkailut ovat syöneet suosiota ja presidentinvaaleissakin tuli rökäletappio. Vanhasen suosiluvuista onkin nopeassa tahdissa sulanut yli 20 prosenttiyksikköä.

Vielä muutama tekstari alapään ohjaamalta Vanhaselta ja KEPU on entistä syvemmällä pissassa.

2

148

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kana

      Reisienvälinen nahjus Känä taas kirjoittelee sekoja...

      Kannattiko silloin aikoinaan kännissä heittää järki liimatuubia haistelussa sivurooliin?

      Kaiva Känä iso monttu liikenteenjakajan istutuksiin, jospa se järki sieltä löytyisi, ovathan kukatkin kauniita kesällä.

    • Könö

      Kaikkihan se näkee, että se on kokoomuslainen sliipattu siionisti!
      Näkisittepä sen hepin.. ympäääääriiii..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      69
      1893
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      140
      999
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      18
      919
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      83
      667
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      104
      651
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      638
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      49
      570
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      57
      547
    Aihe