"Ihmisiä vajosi lämmenneen
kevätsään heikentämiin jäihin
eri puolilla Suomea pääsiäisen
aikana."
Tämä oli otsikko. Ajattelin sitä lukiessani, että ihan hyvä, ettei ole erikseen jaoteltu sukupuolia, vaan puhutaan ihan reilusti vaan ihmisistä.
Mutta
Kun luki juttua eteenpäin, kävikin selväksi, että kaikki jäihin vajonneet yhdeksän henkilöä olivat miehiä. Ihmiset = miehet.
Jos kyseessä olisivat olleet naiset, niin otsikkossa se varmasti mainittaisiin, ei puhuttaisi ihmisistä.
Tälläisiä pikkuhuomioita tänään.
Uutinen ihmisistä
114
4015
Vastaukset
- jorojukka-kukka
Uutisointi vaikuttaa erikoiselta. Olisiko niin että otsikko olisi ollut liian jyrkkä, jos olisi mainittu, Yhdeksän miestä jäihin pääsiäisen aikaan. Pelättiinkö kommentteja miehien uhkarohkeudesta tms.?
Uhrinhan sai syyllistää. Ainakin naisuhrin.oli autoilemassa, auto pimahti ja kutsuttiin taksi hinamaan.
Taksi pääsi vähän matkaa, jonka jälkeen hinattava auto suistui metsään.
Molemmat Donnat istuivat takapenkillä ;)
- P.e.p.e.
Pitääkö ryhmässä olla molemman sp:n edustajia, että voitaisiin puhua ihmisistä?
On teilläkin murheet.
Voisiko olla niin, että uutisen "vähäpätöisyys" avautui sinulle vasta tekstissä ja se harmitti?- Ruosutar
näyttää olevan johtotähtenä feministeille.
Jopa näköjään hukkumisessakin vaaditaan erikoisoikeuksia naisille. - :((
Mutta eihän se mikään ihme olekaan. Kokeile lukea se hitaasti uudelleen ja tällä kertaa ajatuksella.
Jos jäihin vajonneet olisivat olleet naisia, ei varmasti otsikossa olisi puhutta ihmisten vajoamisista.
Tietysti sinun myös piti päästä vähättelemään aloitusta: "on teilläkin murheet"
Itse sanoin, että tälläisiä pikkuhuomioita tänään. Täällä saisi olla vain antien aloituksia, näemmä.
Siinähän ei ole mitään uutta, että mies on se ihmisen normi ollut pitkään. - :((
Ruosutar kirjoitti:
näyttää olevan johtotähtenä feministeille.
Jopa näköjään hukkumisessakin vaaditaan erikoisoikeuksia naisille.Heti säestämässä veljeä.
Oliko sinulla jotain sanottavaakin, muutakin kuin typerät yleistyksesi ja tahallinen vääristelysi?
Kukaan näistä jäihin vajonneista ei muuten hukkunut. - ma vaan
:(( kirjoitti:
Mutta eihän se mikään ihme olekaan. Kokeile lukea se hitaasti uudelleen ja tällä kertaa ajatuksella.
Jos jäihin vajonneet olisivat olleet naisia, ei varmasti otsikossa olisi puhutta ihmisten vajoamisista.
Tietysti sinun myös piti päästä vähättelemään aloitusta: "on teilläkin murheet"
Itse sanoin, että tälläisiä pikkuhuomioita tänään. Täällä saisi olla vain antien aloituksia, näemmä.
Siinähän ei ole mitään uutta, että mies on se ihmisen normi ollut pitkään."Jos jäihin vajonneet olisivat olleet naisia, ei varmasti otsikossa olisi puhutta ihmisten vajoamisista. "
Mistä tiedät? Turhaa käyttää tuota vähättelytaktiikkaa. On näet jo vanha juttu tällä palstalla.
"Itse sanoin, että tälläisiä pikkuhuomioita tänään. Täällä saisi olla vain antien aloituksia, näemmä. "
Ja tyypilliseen tapaan feministien aloituksia ei saa kritisoida. - P.e.p.e.
:(( kirjoitti:
Mutta eihän se mikään ihme olekaan. Kokeile lukea se hitaasti uudelleen ja tällä kertaa ajatuksella.
Jos jäihin vajonneet olisivat olleet naisia, ei varmasti otsikossa olisi puhutta ihmisten vajoamisista.
Tietysti sinun myös piti päästä vähättelemään aloitusta: "on teilläkin murheet"
Itse sanoin, että tälläisiä pikkuhuomioita tänään. Täällä saisi olla vain antien aloituksia, näemmä.
Siinähän ei ole mitään uutta, että mies on se ihmisen normi ollut pitkään.Tiedätkö, että 'jossittelu' on näin vakavassa aiheessa erittäin vaarallista. Mikäli lähdet spekuloimaan, voit olla täysin varma; kritiikkiä tulee. Tälloin löytyy ihan varmasti muitakin näkökantoja kuin omasi. Faktat ovat eri juttu ja erittäin harvinaisia tällä palstalla.
Minulla ei tuollainen separointi olisi tullut edes mieleen. Itse kun pidän automaattisesti ihmistä ihmisenä, sukupuoleen katsomatta. Oikeastaan, kirjoituksesi ärsytti. - laittavat
P.e.p.e. kirjoitti:
Tiedätkö, että 'jossittelu' on näin vakavassa aiheessa erittäin vaarallista. Mikäli lähdet spekuloimaan, voit olla täysin varma; kritiikkiä tulee. Tälloin löytyy ihan varmasti muitakin näkökantoja kuin omasi. Faktat ovat eri juttu ja erittäin harvinaisia tällä palstalla.
Minulla ei tuollainen separointi olisi tullut edes mieleen. Itse kun pidän automaattisesti ihmistä ihmisenä, sukupuoleen katsomatta. Oikeastaan, kirjoituksesi ärsytti.palstalle ihmiset toisinpäin, kuvaamaan naista, niin johan Pepe ja muut miehet kiukuttelee.
Se on kuitenkin miesvastaisuutta, miesvihaa ja vaikka mitä. - P.e.p.e.
laittavat kirjoitti:
palstalle ihmiset toisinpäin, kuvaamaan naista, niin johan Pepe ja muut miehet kiukuttelee.
Se on kuitenkin miesvastaisuutta, miesvihaa ja vaikka mitä.Mietipä nyt asiaa hieman pidemmälle. Otetaan esimerkki. Sattuu junaonnetomuus, jossa kuolee 50 saman sukupuolen edustajaa ja olkootpa he vaikkapa naisia. Kuulostaisi aika luonnottomalta laittaa uutisen otsikoksi: "50 naista kuoli junaonnettomuudessa". Itse kirjoittaisin jotenkin tyyliin: "Junaonnettomuus vaati 50 ihmisen hengen". Muitakin tapoja toki on, mutta en lähtisi otsikkotasolla eritteleen sukupuolta. Näin se vaan menee. Minusta tuntuu, että nimenomaan Feministit haluavat joka tilanteessa tuoda esiin sukupuolen.
- edes selittää
P.e.p.e. kirjoitti:
Mietipä nyt asiaa hieman pidemmälle. Otetaan esimerkki. Sattuu junaonnetomuus, jossa kuolee 50 saman sukupuolen edustajaa ja olkootpa he vaikkapa naisia. Kuulostaisi aika luonnottomalta laittaa uutisen otsikoksi: "50 naista kuoli junaonnettomuudessa". Itse kirjoittaisin jotenkin tyyliin: "Junaonnettomuus vaati 50 ihmisen hengen". Muitakin tapoja toki on, mutta en lähtisi otsikkotasolla eritteleen sukupuolta. Näin se vaan menee. Minusta tuntuu, että nimenomaan Feministit haluavat joka tilanteessa tuoda esiin sukupuolen.
Onhan huomattu, että pidät kiinni harhaluuloistasi vaikka olisit kuinka väärässä.
Etkä huomaa tai halua huomata asioita mitkä koskevat naisia. - :((
P.e.p.e. kirjoitti:
Tiedätkö, että 'jossittelu' on näin vakavassa aiheessa erittäin vaarallista. Mikäli lähdet spekuloimaan, voit olla täysin varma; kritiikkiä tulee. Tälloin löytyy ihan varmasti muitakin näkökantoja kuin omasi. Faktat ovat eri juttu ja erittäin harvinaisia tällä palstalla.
Minulla ei tuollainen separointi olisi tullut edes mieleen. Itse kun pidän automaattisesti ihmistä ihmisenä, sukupuoleen katsomatta. Oikeastaan, kirjoituksesi ärsytti.Se, että miestä on pidetty ja pidetään ihmisen normina? Oliko tämä jokin uutinen sinulle?
Vai että aloitus ärsytti. No mitäs sinä täällä neuvoisit naisille, kun jokin asia ärsyttää? "Katso peiliin. Ei tarvitse vastata." - P.e.p.e.
:(( kirjoitti:
Se, että miestä on pidetty ja pidetään ihmisen normina? Oliko tämä jokin uutinen sinulle?
Vai että aloitus ärsytti. No mitäs sinä täällä neuvoisit naisille, kun jokin asia ärsyttää? "Katso peiliin. Ei tarvitse vastata."Voitahan sinä kaivella ja yhdistää kaikki löytämäsi, mieheen viittaavan, sp:n epätasa-arvoon. Annan vinkin - Älä anna mielikuvituksellesi liikaa valtaa. Luota faktoihin.
- jorojukka-kukka
ma vaan kirjoitti:
"Jos jäihin vajonneet olisivat olleet naisia, ei varmasti otsikossa olisi puhutta ihmisten vajoamisista. "
Mistä tiedät? Turhaa käyttää tuota vähättelytaktiikkaa. On näet jo vanha juttu tällä palstalla.
"Itse sanoin, että tälläisiä pikkuhuomioita tänään. Täällä saisi olla vain antien aloituksia, näemmä. "
Ja tyypilliseen tapaan feministien aloituksia ei saa kritisoida."Ja tyypilliseen tapaan feministien aloituksia ei saa kritisoida." Joopa joo, eihän täällä muuta tehdäkään kuin kritisoidaan feministien aloitukset, viestit, mielipiteet, kirjoittajat. Aivan kaikki.
Ei juuri yhtän omaa aloitustani, ettei sitä olisi leimattu typeräksi jne. Uskon, että feministit niin harvalukuisesti tekevät aloituksia, koska ne arvostellaan heti maan rakoon. Kuka helvetin hullu, sitä päänsä tahallaan laittaa pölkylle. - jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Tiedätkö, että 'jossittelu' on näin vakavassa aiheessa erittäin vaarallista. Mikäli lähdet spekuloimaan, voit olla täysin varma; kritiikkiä tulee. Tälloin löytyy ihan varmasti muitakin näkökantoja kuin omasi. Faktat ovat eri juttu ja erittäin harvinaisia tällä palstalla.
Minulla ei tuollainen separointi olisi tullut edes mieleen. Itse kun pidän automaattisesti ihmistä ihmisenä, sukupuoleen katsomatta. Oikeastaan, kirjoituksesi ärsytti.Että kaikki se ärsyttää, mikä ei miellytä?
Ja vastaukset sitten sen mukaan? - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Että kaikki se ärsyttää, mikä ei miellytä?
Ja vastaukset sitten sen mukaan?Armaassa kotimaassamme on päässyt vallalle käsitys, että sp:n pitää kilpailla keskenään ja sp:t pitää asettaa vastakkain. Se on mielestäni erittäin väärä käsitys. Jotenkin vielä ymmärrän konkreettisten, faktoihin perustuvien asioiden käsittelyn ja siitä syntyneen debatin. Mielestäni jossittelu ja mutu saisivat jo riittää. Jos lähestytään sp:n tasa-arvoa vaihteeksi yksilön kannalta ja mietitään keskiverto kansalaisen eli sen suureen massaan kuuluvan ihmisen tasa-arvon tilaa. Uskon, että tasa-arvon tunteminen on hyvin yksilöllistä. Valtaosa massaan kuuluvista naisista ei joudu ajattelemaan sp:n tasa-arvoa, miksi? Siksi, että he eivät ole kokeneet epätasa-arvoa. Jos yksittäinen ihminen on kokenut epätasa-arvoa jonka liittää sp:aan johtuvaksi, ei sen tarvitse olla vallitseva piirre yhteiskunnassamme, kuten ei olekaan. Suomessa on paljon naisia, jotka sp:aan huolimatta ovat pärjänneet varsin hyvin elämässään. Lasikatot on rikottu jo aikaa sitten. Ei muuta kun leuka pystyyn ja uutta pökköä pesään. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan.
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Armaassa kotimaassamme on päässyt vallalle käsitys, että sp:n pitää kilpailla keskenään ja sp:t pitää asettaa vastakkain. Se on mielestäni erittäin väärä käsitys. Jotenkin vielä ymmärrän konkreettisten, faktoihin perustuvien asioiden käsittelyn ja siitä syntyneen debatin. Mielestäni jossittelu ja mutu saisivat jo riittää. Jos lähestytään sp:n tasa-arvoa vaihteeksi yksilön kannalta ja mietitään keskiverto kansalaisen eli sen suureen massaan kuuluvan ihmisen tasa-arvon tilaa. Uskon, että tasa-arvon tunteminen on hyvin yksilöllistä. Valtaosa massaan kuuluvista naisista ei joudu ajattelemaan sp:n tasa-arvoa, miksi? Siksi, että he eivät ole kokeneet epätasa-arvoa. Jos yksittäinen ihminen on kokenut epätasa-arvoa jonka liittää sp:aan johtuvaksi, ei sen tarvitse olla vallitseva piirre yhteiskunnassamme, kuten ei olekaan. Suomessa on paljon naisia, jotka sp:aan huolimatta ovat pärjänneet varsin hyvin elämässään. Lasikatot on rikottu jo aikaa sitten. Ei muuta kun leuka pystyyn ja uutta pökköä pesään. Tuleen ei kannata jäädä makaamaan.
Moni antifeministi näkee tasa-arvokehityksen sp välisenä kilpailuna. Itse käsitän tämän kehityksen naisen kuroutumisena tasavertaiseen tilanteeseen miehen kanssa. Toki pieniä poikkeamia on massasta, mutta enemmistö on kuitenkin yksilöä merkittävämpää tasa-arvoa pohdittaessa.
Olen eri mieltä tuosta, että enemmistö naisista ei kokisi epätasa-arvoa. Näyttää pikemminkin siltä, että naiset tiedostavat asiat nykyään todella hyvin ja ovat huolissaan ja harmissaan heikosta asemastaan. "Tasa-aron tuntuminen on hyvin yksilöllistä." Niin on, ja TT'n sanoja lainatakseni, en voi olla niin röyhkeä, että ohitan naisten kokemukset omasta elämästään vain sen vuoksi, etten itse ole kokenut epätasa-arvoa.
Milloin sinä, Pepe, lopetat naisten kokemusten vähättelyn? - juu

Milloin sinä, Pepe, lopetat naisten kokemusten vähättelyn?Johtuisikohan siitä, että se on jotenkin noloa, jos mies on VAIN yhtä hyvä kuin nainen. Miksi miehet haukkuvat toisia miehiä naissukupuoleen viittaavilla sanoilla, kun jossain epäonnistuvat? Kuka nyt sellaisen neidin ja ämmän kanssa haluaisi olla tasa-arvoinen?
Kärjistettyä tiedän, mutta ehkä pieni totuus alitajuntaisella tasolla. "Sinähän heität palloa kuin tyttö"
Monesti on uutisoitu siitäkin, että naisista enemmistö kokee esim. työelämän palkkauksen syrjivän heitä. Myös enemmistö miehistä, vaikkakin vähän pienempi osuus verrattuna naisiin on samaa mieltä. Tälläiset faktat kuitenkin sivuutetaan ja palataan samoihin iänikuisiin jankutuksiin, perustuen samoihin iänikuisiin päähänpinttymiin. - Ruosutar
:(( kirjoitti:
Heti säestämässä veljeä.
Oliko sinulla jotain sanottavaakin, muutakin kuin typerät yleistyksesi ja tahallinen vääristelysi?
Kukaan näistä jäihin vajonneista ei muuten hukkunut.annetaan tyhmät vastaukset.
Sinulla ei ole tippaakaan huumoria.
Tyhjästä nyhjäsit tuon aloituksesi. - P.e.p.e.
juu kirjoitti:
Johtuisikohan siitä, että se on jotenkin noloa, jos mies on VAIN yhtä hyvä kuin nainen. Miksi miehet haukkuvat toisia miehiä naissukupuoleen viittaavilla sanoilla, kun jossain epäonnistuvat? Kuka nyt sellaisen neidin ja ämmän kanssa haluaisi olla tasa-arvoinen?
Kärjistettyä tiedän, mutta ehkä pieni totuus alitajuntaisella tasolla. "Sinähän heität palloa kuin tyttö"
Monesti on uutisoitu siitäkin, että naisista enemmistö kokee esim. työelämän palkkauksen syrjivän heitä. Myös enemmistö miehistä, vaikkakin vähän pienempi osuus verrattuna naisiin on samaa mieltä. Tälläiset faktat kuitenkin sivuutetaan ja palataan samoihin iänikuisiin jankutuksiin, perustuen samoihin iänikuisiin päähänpinttymiin."Miksi miehet haukkuvat toisia miehiä naissukupuoleen viittaavilla sanoilla"
Tuon myönnän, joskaan en siihen itse sorru. Toisaalta, voisiko tämä liittyä siihen, että mies ei noin keskimäärin halua olla naisen kaltainen kuten ei varmaan nainenkaan miehen kaltainen. Sinne puukotetaan, missä tuntuu ja sp:nen identiteetti on hauras paikka, kelle vaan. Pitävätkö naiset, jos heidän käyttäytymistään samaistetaan miehen vs.? En usko. Naisten keskinäinen "v...lu" on vain erilaista.
Faktahan on, että nainen on oman fyysisyytensä johdosta miestä heikompi fyysisissä suoritteista (tämäkin ca.). Tästä huolimatta, kukaan ei varmaan vähättele naisen henkistä kapasiteettia ja kykyä vastaavasti. En usko, että ihan oikeasti kukaan asettaa naisen henkisen suorituskyvyn kyseenalaiseksi sp:n perusteella.
Korostan, että itse arvioin yksilöä en sukupuolta. Tästä ei kannata vetää sen pidemmälle vietyjä johtopäätelmiä ja siksi, varmuudeksi, pidän naisesta.
(Taas kaikki tapahtui Suomessa) - mietihän
P.e.p.e. kirjoitti:
"Miksi miehet haukkuvat toisia miehiä naissukupuoleen viittaavilla sanoilla"

(Taas kaikki tapahtui Suomessa)Eivät naise hauku toisia naisia hemmetin ukoiksi, äijiksi ja pojiksi. Sehän kuulostaisi aivan omituiselta. Eikä se olisi edes haukkumista. Kiistätkö?
Eikö tämä kerro mielestäsi asenteista ja arvostuksestakin? - maa vainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Ja tyypilliseen tapaan feministien aloituksia ei saa kritisoida." Joopa joo, eihän täällä muuta tehdäkään kuin kritisoidaan feministien aloitukset, viestit, mielipiteet, kirjoittajat. Aivan kaikki.
Ei juuri yhtän omaa aloitustani, ettei sitä olisi leimattu typeräksi jne. Uskon, että feministit niin harvalukuisesti tekevät aloituksia, koska ne arvostellaan heti maan rakoon. Kuka helvetin hullu, sitä päänsä tahallaan laittaa pölkylle.jokunen niin tekee. Tosin varsin anonyyminä täällä voi puuhastella, joten antaa tulla.
- P.e.p.e.
mietihän kirjoitti:
Eivät naise hauku toisia naisia hemmetin ukoiksi, äijiksi ja pojiksi. Sehän kuulostaisi aivan omituiselta. Eikä se olisi edes haukkumista. Kiistätkö?
Eikö tämä kerro mielestäsi asenteista ja arvostuksestakin?Mitä ehdottaisit?
- jorojukka-kukka
maa vainen kirjoitti:
jokunen niin tekee. Tosin varsin anonyyminä täällä voi puuhastella, joten antaa tulla.
Jöröjukka on minulle täysin riittävä anonyymiteetti.
"...jokunen niin tekee." Ei JOKUNEN, vaan huomattava enemmistö. Miehistä 99,8 %. - jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
"Miksi miehet haukkuvat toisia miehiä naissukupuoleen viittaavilla sanoilla"
Tuon myönnän, joskaan en siihen itse sorru. Toisaalta, voisiko tämä liittyä siihen, että mies ei noin keskimäärin halua olla naisen kaltainen kuten ei varmaan nainenkaan miehen kaltainen. Sinne puukotetaan, missä tuntuu ja sp:nen identiteetti on hauras paikka, kelle vaan. Pitävätkö naiset, jos heidän käyttäytymistään samaistetaan miehen vs.? En usko. Naisten keskinäinen "v...lu" on vain erilaista.
Faktahan on, että nainen on oman fyysisyytensä johdosta miestä heikompi fyysisissä suoritteista (tämäkin ca.). Tästä huolimatta, kukaan ei varmaan vähättele naisen henkistä kapasiteettia ja kykyä vastaavasti. En usko, että ihan oikeasti kukaan asettaa naisen henkisen suorituskyvyn kyseenalaiseksi sp:n perusteella.
Korostan, että itse arvioin yksilöä en sukupuolta. Tästä ei kannata vetää sen pidemmälle vietyjä johtopäätelmiä ja siksi, varmuudeksi, pidän naisesta.
(Taas kaikki tapahtui Suomessa)"Nainen on oman fyysisyytensä johdosta miestä heikompi fyysisissä suoritteissa." Kumma vaan, että tämäkin fakta katoaa kuin pieru saharaan, kun puhutaan perheväkivallasta.
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Mitä ehdottaisit?
Rikesakko jokaiselle miehelle, joka "ämmittelee" toista miestä, joka mokaa jossain. Kielellinen naissorto kriminalisoidaan.
Ps. Kielipoliisiksi ilmoittautuu Jöröjukka. jorojukka-kukka kirjoitti:
"Nainen on oman fyysisyytensä johdosta miestä heikompi fyysisissä suoritteissa." Kumma vaan, että tämäkin fakta katoaa kuin pieru saharaan, kun puhutaan perheväkivallasta.
Pieruhan on p......n postimies.
- P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Rikesakko jokaiselle miehelle, joka "ämmittelee" toista miestä, joka mokaa jossain. Kielellinen naissorto kriminalisoidaan.
Ps. Kielipoliisiksi ilmoittautuu Jöröjukka.*nauru* ja asiaan. Antaisihan se sen kauan odotetun signaalin.
Itse olen sitä mieltä, että lakia jota ei voida tehokkaasti valvoa ei pitäisi säätää; miksi?
Siksi, että lain rikkominen heikentää ihmisten kykyä noudattaa lakeja. - näyttää
Ruosutar kirjoitti:
annetaan tyhmät vastaukset.
Sinulla ei ole tippaakaan huumoria.
Tyhjästä nyhjäsit tuon aloituksesi.sinulla ihan luontevalta.
- jestas_sentään
Ruosutar kirjoitti:
näyttää olevan johtotähtenä feministeille.
Jopa näköjään hukkumisessakin vaaditaan erikoisoikeuksia naisille.Tajuatko yhtään, mistä oli kysymys? Kellekään muulle kuin fanaattiselle antifeministille ei juolahda mieleenkään, että aloituksessa puhuttaisiin erioikeuksista ja että feministit vaativat "erioikeuksia" hukkumiseenkin. Mitä helvatin erioikeuksia nyt on vaadittu, voisitko määritellä?
Aloituksessa viitattiin tyypilliseen kielenkäyttöön: samaistetaan mies ja ihminen synonyymeiksi. Mutta jos objekti tai subjekti on nainen, se mainitaan erikseen, "nainen". Jos jäihin olisi vajonnut 9 naishenkilöä, se olisi varmaakin varmemmin uutisissa erikseen alleviivattu. - sallitaan
P.e.p.e. kirjoitti:
*nauru* ja asiaan. Antaisihan se sen kauan odotetun signaalin.
Itse olen sitä mieltä, että lakia jota ei voida tehokkaasti valvoa ei pitäisi säätää; miksi?
Siksi, että lain rikkominen heikentää ihmisten kykyä noudattaa lakeja.öiseen aikaan varastelu, silloin on ketään harvoin näkemässä ja valvonta on vaikeaa.
- Ruosutar
jestas_sentään kirjoitti:
Tajuatko yhtään, mistä oli kysymys? Kellekään muulle kuin fanaattiselle antifeministille ei juolahda mieleenkään, että aloituksessa puhuttaisiin erioikeuksista ja että feministit vaativat "erioikeuksia" hukkumiseenkin. Mitä helvatin erioikeuksia nyt on vaadittu, voisitko määritellä?
Aloituksessa viitattiin tyypilliseen kielenkäyttöön: samaistetaan mies ja ihminen synonyymeiksi. Mutta jos objekti tai subjekti on nainen, se mainitaan erikseen, "nainen". Jos jäihin olisi vajonnut 9 naishenkilöä, se olisi varmaakin varmemmin uutisissa erikseen alleviivattu.jestas!
- vakava aihe
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Nainen on oman fyysisyytensä johdosta miestä heikompi fyysisissä suoritteissa." Kumma vaan, että tämäkin fakta katoaa kuin pieru saharaan, kun puhutaan perheväkivallasta.
sai minut nauramaan.
- jorojukka-kukka
Ruosutar kirjoitti:
annetaan tyhmät vastaukset.
Sinulla ei ole tippaakaan huumoria.
Tyhjästä nyhjäsit tuon aloituksesi.Ja tekee itse kaikkien aikojen aloituksen tänne palstalla. Jään odottamaan mielenkiinnolla.
- jorojukka-kukka
vakava aihe kirjoitti:
sai minut nauramaan.
Antifeministista faktaa voi syystä verrata liukkaaseen saippuapalaan. Aina siellä, missä sen ei pitäisi olla. ;)
- Ripa
Ruosutar kirjoitti:
näyttää olevan johtotähtenä feministeille.
Jopa näköjään hukkumisessakin vaaditaan erikoisoikeuksia naisille.Yhdeksää perhettä on kohdannut menetys, muttafeministi ei muuta kuin keksi ruveta vaahtoamaan moisesta.
- nurinniskoin joka kerta
jorojukka-kukka kirjoitti:
Ja tekee itse kaikkien aikojen aloituksen tänne palstalla. Jään odottamaan mielenkiinnolla.
Aina vastarannankiiski kaikessa.
- jestas_sentään
Ruosutar kirjoitti:
jestas!
Kysyin niistä mainostamistasi "erioikeuksista" ja vastauksesi on "jestas". Jos ei ole minkäänlaista perustelua, älyllistä tai pölhöä, olisi paras olla kirjoittamatta, tuota en nimittäisi "keskusteluksi".
- koulussa historiasta
"or it could be the history of men"
"history of mankind"
HUMan ja HUMankind... :) Lisäksi on history sanana.. Miettikääpä; HIStory. Entäpä jos se olisikin HERtory? Tai joku muu neutraali sana?- tunnilla joku kuuluisa
ajattelija about näin:
"A man does not excist if he does not blaa blaa.."
Meinasin kysyä että "what about women then?" - DeltaGreen
Englannin history ei todellakaan tule sanoista "his story", vaan latinan sanasta historia, mikä tarkoittaa kertomusta tai selontekoa.
- puhut
DeltaGreen kirjoitti:
Englannin history ei todellakaan tule sanoista "his story", vaan latinan sanasta historia, mikä tarkoittaa kertomusta tai selontekoa.
Latinaksi historia on histogeneesi.
Onhan se nyt selvä His story. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? - DeltaGreen
puhut kirjoitti:
Latinaksi historia on histogeneesi.
Onhan se nyt selvä His story. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on?Historia Romana? Historia Brittonum? Historia Augusta?
Vai puhun minä omiani. Niin taisivat roomalaisetkin puhua. - sanakirjasta
DeltaGreen kirjoitti:
Historia Romana? Historia Brittonum? Historia Augusta?
Vai puhun minä omiani. Niin taisivat roomalaisetkin puhua.Niin.
http://www.welho.fi/minunwelhoni/Default.aspx?f=403
katso sinäkin. - DeltaGreen
On se merkillistä, kun kaikki tutkimukset osoittavat naiset kielellisesti miehiä lahjakkaammiksi ja yleensä naisia väitetään miehiä puheliaammiksi, että kieli on sekin miehen yksinomaa kehittämä ja ovatpa onnistuneet ujuttamaan sekaan miessukupuolta korostavia sanojakin. X)
Hahaha... tätäkö se feminismi on?
Entäpä äidinkieli? Kyllä isätkin sitä usein puhuvat. Miksi sitä kutsutaan sitten äidinkieleksi?
Ja englannin kielen sana hero. HERo. Sankari. Vihjaa selvästi etteivät miehet voi olla sankareita.
Voi helvetti mitä pelleilyä. - DeltaGreen
sanakirjasta kirjoitti:
Niin.
http://www.welho.fi/minunwelhoni/Default.aspx?f=403
katso sinäkin.Histogeneesi tarkoittaa kudoksen syntyä tai muodostumista...
- haku oikein
DeltaGreen kirjoitti:
Histogeneesi tarkoittaa kudoksen syntyä tai muodostumista...
ensin suomi ja sitten latina. Ja sanahaku historia. Toisinpäin saat selvityksen mitä latinankileinen sana historia on suomeksi.
- vai niin
DeltaGreen kirjoitti:
On se merkillistä, kun kaikki tutkimukset osoittavat naiset kielellisesti miehiä lahjakkaammiksi ja yleensä naisia väitetään miehiä puheliaammiksi, että kieli on sekin miehen yksinomaa kehittämä ja ovatpa onnistuneet ujuttamaan sekaan miessukupuolta korostavia sanojakin. X)
Hahaha... tätäkö se feminismi on?
Entäpä äidinkieli? Kyllä isätkin sitä usein puhuvat. Miksi sitä kutsutaan sitten äidinkieleksi?
Ja englannin kielen sana hero. HERo. Sankari. Vihjaa selvästi etteivät miehet voi olla sankareita.
Voi helvetti mitä pelleilyä.Olitko sinä se kirjoittaja, joka oli olevinaan niin kovin avomielinen feminismin suhteen?
"Hahaha... tätäkö se feminismi on? "
No niin, se siitä sitten.
Äidinkieli, isänmaa.
Olet varmaan huomannut, että monet ammatit ovat miesloppuisia? puhemies, virkamies, lautamies, putkimies, merimies, lakimies...... - DeltaGreen
vai niin kirjoitti:
Olitko sinä se kirjoittaja, joka oli olevinaan niin kovin avomielinen feminismin suhteen?
"Hahaha... tätäkö se feminismi on? "
No niin, se siitä sitten.
Äidinkieli, isänmaa.
Olet varmaan huomannut, että monet ammatit ovat miesloppuisia? puhemies, virkamies, lautamies, putkimies, merimies, lakimies......Avomielisyys on eri asia kuin hyväksyä mukisematta kaikki olettamukset ja väittämät.
Tämä on saivartelua eikä minulla riitä avomielisyys sellaiseen. Minusta on alkanut nopeasti tuntumaan siltä, että te oikein etsimällä etsitte jotain valittamisen aihetta ettekä siedä pienintäkään vastaväitettä tai ehdotusta ettei asia ehkä olekaan niin.
Täällä on selvästi se ilmapiiri, että jos et ole ehdottomasti samaa mieltä, olet vihollisleirissä ja kun olet vihollisleirissä, aletaan ampua kovilla ja kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa. - DeltaGreen
haku oikein kirjoitti:
ensin suomi ja sitten latina. Ja sanahaku historia. Toisinpäin saat selvityksen mitä latinankileinen sana historia on suomeksi.
Et sitten tahdo taipua millään. Histogeneesi. XD Voi jumal... hahahahaha.
No, minusta tuntuu, että olen tässä asiassa väärää sukupuolta. Kenties joku nainen saa sinut uskomaan eron historian ja histogeneesin välillä.
Toivottavasti. :) - P.e.p.e.
DeltaGreen kirjoitti:
Avomielisyys on eri asia kuin hyväksyä mukisematta kaikki olettamukset ja väittämät.
Tämä on saivartelua eikä minulla riitä avomielisyys sellaiseen. Minusta on alkanut nopeasti tuntumaan siltä, että te oikein etsimällä etsitte jotain valittamisen aihetta ettekä siedä pienintäkään vastaväitettä tai ehdotusta ettei asia ehkä olekaan niin.
Täällä on selvästi se ilmapiiri, että jos et ole ehdottomasti samaa mieltä, olet vihollisleirissä ja kun olet vihollisleirissä, aletaan ampua kovilla ja kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa."kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa."
Hyvä yritys suistaa keskustelu pois itse asiasta ja mahdollisesti saada toinen kirjoittaja hämilleen. Alhaisia, joskin jo historiasta tuttuja keinoja. - jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
"kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa."
Hyvä yritys suistaa keskustelu pois itse asiasta ja mahdollisesti saada toinen kirjoittaja hämilleen. Alhaisia, joskin jo historiasta tuttuja keinoja.Useinko antifeministisessä leirissä toimitaan juuri kuvaamallasi tavalla?
Vastaus prosentteina, kiitos! - skäribo
puhut kirjoitti:
Latinaksi historia on histogeneesi.
Onhan se nyt selvä His story. Mitä ihmeellistä tuossa nyt on?Delta Green on aivan oikeassa. History tulee kreikan kielen sanasta histor, joka tarkoittaa "tutkimalla kerättyä tietoa". Sillä ei ole mitään tekemistä englannin maskuuliinpronominin kanssa.
- skäribo
DeltaGreen kirjoitti:
On se merkillistä, kun kaikki tutkimukset osoittavat naiset kielellisesti miehiä lahjakkaammiksi ja yleensä naisia väitetään miehiä puheliaammiksi, että kieli on sekin miehen yksinomaa kehittämä ja ovatpa onnistuneet ujuttamaan sekaan miessukupuolta korostavia sanojakin. X)
Hahaha... tätäkö se feminismi on?
Entäpä äidinkieli? Kyllä isätkin sitä usein puhuvat. Miksi sitä kutsutaan sitten äidinkieleksi?
Ja englannin kielen sana hero. HERo. Sankari. Vihjaa selvästi etteivät miehet voi olla sankareita.
Voi helvetti mitä pelleilyä.Hii! Toi oli hyvä! Mulla oli kerran kaveri joka näki aina ja kaikessa sovinismia. Se oli todella rasittavaa.
Toi äidinkieli on musta kyllä ihan perusteltu ilmaus, sillä pieni lapsi kyllä oppii kielen nimen omaan äidiltään. Esim. kaksikielisissä perheissä lapset yleensä puhuvat paremmin äitinsä kieltä.
Entäs isänmaa? Viittaako se sitten siihen, että isät puolustavat maata? Voisko olla näin yksinkertainen selitys?
Äidinkieli ja isänmaa kun ovat idiomeja hyvin monessa kielessä, niin voisi kuvitella, että niissä on jotain perääkin, kenties HIStorian vaikutusta...? - skäribo
vai niin kirjoitti:
Olitko sinä se kirjoittaja, joka oli olevinaan niin kovin avomielinen feminismin suhteen?
"Hahaha... tätäkö se feminismi on? "
No niin, se siitä sitten.
Äidinkieli, isänmaa.
Olet varmaan huomannut, että monet ammatit ovat miesloppuisia? puhemies, virkamies, lautamies, putkimies, merimies, lakimies......nuo mies-loppuiset ammatit johtuisivat? Jospa lukisit hieman HIStoriaa, niin ymmärtäisit, ettei niitä meidän naisten kiusaksi ole tehty.
- avecMaria
DeltaGreen kirjoitti:
Avomielisyys on eri asia kuin hyväksyä mukisematta kaikki olettamukset ja väittämät.
Tämä on saivartelua eikä minulla riitä avomielisyys sellaiseen. Minusta on alkanut nopeasti tuntumaan siltä, että te oikein etsimällä etsitte jotain valittamisen aihetta ettekä siedä pienintäkään vastaväitettä tai ehdotusta ettei asia ehkä olekaan niin.
Täällä on selvästi se ilmapiiri, että jos et ole ehdottomasti samaa mieltä, olet vihollisleirissä ja kun olet vihollisleirissä, aletaan ampua kovilla ja kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa.Olet tavoittanut täysin palstan hyväksyttynä ja ainoana oikeana pidetyn fiiliksen.
Olen aivan samaa mieltä.
Nim. Kokemusta enemmän kuin kellään - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Useinko antifeministisessä leirissä toimitaan juuri kuvaamallasi tavalla?
Vastaus prosentteina, kiitos!Ei ole mitään antifeministien leiriä. Jos miettii tätäkin palstaa, niin ketkä täällä yrittävät verkostoitua. Juuri niin, feministit. Ymmärsin, että vaihdatte ajatuksia muuallakin kuin täällä palstalla. Itse en ole kuullut, että palstalle kirjoittelevat miehet olisivat missään kontaktissa keskenään.
Itse kirjoittelen puhtaasti vapaasta halusta ja tasan niistä asioista, joista näen tarpeelliseksi kirjoittaa. Mielipiteeni on 100% omia, ei minkään "hyvävelikerhon" julkilausumia.
Kuinka vapaasti sinä voit kirjoittaa? Täytyy kyllä myöntää, että pari kertaa olet saanut minut ymmälleen. Ehkä joku on tuonut kevät terkkuja sinullekin ;) - Hertha
DeltaGreen kirjoitti:
On se merkillistä, kun kaikki tutkimukset osoittavat naiset kielellisesti miehiä lahjakkaammiksi ja yleensä naisia väitetään miehiä puheliaammiksi, että kieli on sekin miehen yksinomaa kehittämä ja ovatpa onnistuneet ujuttamaan sekaan miessukupuolta korostavia sanojakin. X)
Hahaha... tätäkö se feminismi on?
Entäpä äidinkieli? Kyllä isätkin sitä usein puhuvat. Miksi sitä kutsutaan sitten äidinkieleksi?
Ja englannin kielen sana hero. HERo. Sankari. Vihjaa selvästi etteivät miehet voi olla sankareita.
Voi helvetti mitä pelleilyä.Mistä sait päähäsi, että kommentti, johon vastasit, oli feministin kirjoittama/feminismiä?
- Hertha
DeltaGreen kirjoitti:
Avomielisyys on eri asia kuin hyväksyä mukisematta kaikki olettamukset ja väittämät.
Tämä on saivartelua eikä minulla riitä avomielisyys sellaiseen. Minusta on alkanut nopeasti tuntumaan siltä, että te oikein etsimällä etsitte jotain valittamisen aihetta ettekä siedä pienintäkään vastaväitettä tai ehdotusta ettei asia ehkä olekaan niin.
Täällä on selvästi se ilmapiiri, että jos et ole ehdottomasti samaa mieltä, olet vihollisleirissä ja kun olet vihollisleirissä, aletaan ampua kovilla ja kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa.Enemmistö palstan kirjoittajista on miehiä.
Luulisi, että olette samaa mieltä useimmista asioista. - Hertha
avecMaria kirjoitti:
Olet tavoittanut täysin palstan hyväksyttynä ja ainoana oikeana pidetyn fiiliksen.
Olen aivan samaa mieltä.
Nim. Kokemusta enemmän kuin kelläänKuinka monta vuotta kokemusta?
- miten oli
DeltaGreen kirjoitti:
Et sitten tahdo taipua millään. Histogeneesi. XD Voi jumal... hahahahaha.
No, minusta tuntuu, että olen tässä asiassa väärää sukupuolta. Kenties joku nainen saa sinut uskomaan eron historian ja histogeneesin välillä.
Toivottavasti. :)"XD Voi jumal... hahahahaha. "
Tämä on kai sitä teinikieltä?
En sitten tiedä miksi tuo virtuaalinen sanakirja antaa sellaisia tuloksia kuin antaa. Oudolta se kieltämättä kuulostaa. Kokeilitko edes? Latinan kieli itsessään on jo historiaa.
Miksi sinusta tuntuu, että olet väärää sukupuolta? Mene tohtoritätiltä kysymään. Jos taas luulet, että vastaisin jotenkin erilailla, jos vaihtaisit nimimerkkisi naisnimeksi, niin siinähän kokeilet. Niin ne muutkin pojat tekevät.
Niin se sana "history" - (en muuten ole sama hlö, joka sen otti esille.) Niin mikä siinä on ihmeellistä? His - Miehen. Story - tarina.
Ja miehen tarinaahan historia enimmäkseen kertookin. Jos tulisit ulkoavaruudesta ja lukisit pelkästään historiaa, niin mitä tietäisit naisista?
Nämä anonyymipalstat nyt ovat tälläisiä. Jos haluat mielenkiintoisempaa keskustelua voin antaa vinkin. Ja sinullekin :) Ja tämä taas ei ollut ivahymy. - sellaisiin?
P.e.p.e. kirjoitti:
"kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa."
Hyvä yritys suistaa keskustelu pois itse asiasta ja mahdollisesti saada toinen kirjoittaja hämilleen. Alhaisia, joskin jo historiasta tuttuja keinoja.Jos joku käy liian henkilökohtaiseksi, niin miksi vastaat sellaisiin viesteihin? Tätähän täällä naisille hoetaan, myös sinä. Taitaa taas kaksinaismoralismin ruma kukkanen nostaa päätään.
Mikä vimma joillakin miehillä on jaella naisille sellaisia neuvoja, joita eivät itse kykene noudattamaan? - ei myöskään
DeltaGreen kirjoitti:
Avomielisyys on eri asia kuin hyväksyä mukisematta kaikki olettamukset ja väittämät.
Tämä on saivartelua eikä minulla riitä avomielisyys sellaiseen. Minusta on alkanut nopeasti tuntumaan siltä, että te oikein etsimällä etsitte jotain valittamisen aihetta ettekä siedä pienintäkään vastaväitettä tai ehdotusta ettei asia ehkä olekaan niin.
Täällä on selvästi se ilmapiiri, että jos et ole ehdottomasti samaa mieltä, olet vihollisleirissä ja kun olet vihollisleirissä, aletaan ampua kovilla ja kyseenalaistaa kirjoittajan persoonaa.ole se, että sanoo toisen kirjoittajan kirjoituksia saivarteluksi ja että jotkut "te" etsimällä etsivät valittamisen aiheita.
Ja sitten sinusta on nopeasti ruvennut tuntumaan siltä ja tältä. No voi voi. Luin sen ensimmäisen aloituksesi kuinka feminismi pelottaa sinua. Pistin siihen yhden kysymyksen, mutta se ketju poistui. No...olethan nyt vakuuttunut enakkoluuloistasi, olethan?
Mikä olisi seuraava vakuuttumisen aihe? vaikka muslimit? "Todistelkaa nyt että ette ole tälläisiä kuin minä satun luulemaan"
Miltä itsestäsi tälläinen toiminta tuntuisi?
Ja aloitusta sivuten. Onhan näitä esimerkkejä ollut. Muistan kun joku teki aloituksen pienestä koosteesta jostain uutisoinneista. Selviä mokiahan olivat: " viisi ihmistä ja kaksi naista" -tyyppiset uutisoinnit. Näitä aina silloin tällöin sattuu. Mutta oletko koskaan kuullut " neljä ihmista ja kolme miestä" -mokista? - P.e.p.e.
sellaisiin? kirjoitti:
Jos joku käy liian henkilökohtaiseksi, niin miksi vastaat sellaisiin viesteihin? Tätähän täällä naisille hoetaan, myös sinä. Taitaa taas kaksinaismoralismin ruma kukkanen nostaa päätään.
Mikä vimma joillakin miehillä on jaella naisille sellaisia neuvoja, joita eivät itse kykene noudattamaan?En ole immuuni. Esim. JK:n viesteissä on määrätynlaista huumoria, arvosteluissakin, joka jopa saattaa imarrella. Huumori on tärkeä elementti. Puhtaasta v...a en perusta.
Olen ainoastaan ihminen.
;))) - voijoi
P.e.p.e. kirjoitti:
En ole immuuni. Esim. JK:n viesteissä on määrätynlaista huumoria, arvosteluissakin, joka jopa saattaa imarrella. Huumori on tärkeä elementti. Puhtaasta v...a en perusta.
Olen ainoastaan ihminen.
;)))Minäkin olen vain ihminen. En käsitä miksi minun pitää repiä mukanani sukupuolta, jota minun pitää kelpaavaksi todistella.
- P.e.p.e.
voijoi kirjoitti:
Minäkin olen vain ihminen. En käsitä miksi minun pitää repiä mukanani sukupuolta, jota minun pitää kelpaavaksi todistella.
Vaikutatkin ihan tuollaisenaankin empaattiselta aidolta naiselta eli ihmiseltä :)
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
En ole immuuni. Esim. JK:n viesteissä on määrätynlaista huumoria, arvosteluissakin, joka jopa saattaa imarrella. Huumori on tärkeä elementti. Puhtaasta v...a en perusta.
Olen ainoastaan ihminen.
;)))Siis et perusta puhtaasta v...a!!! No kuka olisi tämänkään arvannut sinusta! ;)
- DeltaGreen
ei myöskään kirjoitti:
ole se, että sanoo toisen kirjoittajan kirjoituksia saivarteluksi ja että jotkut "te" etsimällä etsivät valittamisen aiheita.
Ja sitten sinusta on nopeasti ruvennut tuntumaan siltä ja tältä. No voi voi. Luin sen ensimmäisen aloituksesi kuinka feminismi pelottaa sinua. Pistin siihen yhden kysymyksen, mutta se ketju poistui. No...olethan nyt vakuuttunut enakkoluuloistasi, olethan?
Mikä olisi seuraava vakuuttumisen aihe? vaikka muslimit? "Todistelkaa nyt että ette ole tälläisiä kuin minä satun luulemaan"
Miltä itsestäsi tälläinen toiminta tuntuisi?
Ja aloitusta sivuten. Onhan näitä esimerkkejä ollut. Muistan kun joku teki aloituksen pienestä koosteesta jostain uutisoinneista. Selviä mokiahan olivat: " viisi ihmistä ja kaksi naista" -tyyppiset uutisoinnit. Näitä aina silloin tällöin sattuu. Mutta oletko koskaan kuullut " neljä ihmista ja kolme miestä" -mokista?Tuo saivarteluhan on pitkälti mielipidekysymys. Se oli mielipiteeni - ei muuta. Saat olla eri mieltä.
Mutta miksi saan taas kuulla asiasta, jossa olen myöntänyt olleeni väärässä. Totesin kirjoituksen harkitsemattomaksi, pyysin anteeksi ja totesin, että aion selvitellä asiaa tarkemmin.
Mutta ilmeisesti tällä asialla halutaan mätkiä minua joka käänteessä.
Äläkä edes vihjaa, että olisin rasisti. Saan jatkuvasti tällä palstalla kuulla halventavia nimityksiä palkaksi mielipiteistäni ja kritiikistäni. Mitä se kertoo teistä?
Aloitus oli puhtaasti olettamusta, mitä kommentoin jo aiemmassa kirjoituksessa. Mokia tapahtuu. Suomen Kuvalehden Jyviä ja Akanoita -palsta on täynnä lehdistä poimittuja kömmähdyksiä. Miksi ihmeessä siitä täytyy nostaa tällainen meteli?
Luepa tuo "keskustelu" koskien sanan historia alkuperää ja kenties ymmärrät turhautuneisuuteni.
Kenties ilahdut tiedosta etten aio roikkua näillä palstoilla kovin kauaa. Näissä keskusteluissa ei ole minun mielestäni mitään tolkkua eikä niistä seuraa mitään rakentavaa. - DeltaGreen
Hertha kirjoitti:
Mistä sait päähäsi, että kommentti, johon vastasit, oli feministin kirjoittama/feminismiä?
Minä en saanut mitään muuta päähäni kuin kysymyksen:
"... tätäkö se feminismi on?"
Onko vastauksesi tulkittavissa, että ei ole? - DeltaGreen
Hertha kirjoitti:
Enemmistö palstan kirjoittajista on miehiä.
Luulisi, että olette samaa mieltä useimmista asioista.Niinhän sitä luulisi, mutta elämä on yllätyksiä täynnä. Sama se on kenen kanssa olen eri mieltä, kun kerran olen eri mieltä.
- Hertha
DeltaGreen kirjoitti:
Minä en saanut mitään muuta päähäni kuin kysymyksen:
"... tätäkö se feminismi on?"
Onko vastauksesi tulkittavissa, että ei ole?Palaa ystävällisesti takaisin. Missä kohtaa sen kirjoittajan kirjoituksessa, johon vastasit, ilmeni, että hän olisi a) nainen b) vieläpä feministi. Missä kohtaa kirjoitusta lisäksi annettiin ymmärtää,että esitettiin jokin erityinen feministinen lausunto?
- DeltaGreen
Hertha kirjoitti:
Palaa ystävällisesti takaisin. Missä kohtaa sen kirjoittajan kirjoituksessa, johon vastasit, ilmeni, että hän olisi a) nainen b) vieläpä feministi. Missä kohtaa kirjoitusta lisäksi annettiin ymmärtää,että esitettiin jokin erityinen feministinen lausunto?
Miksi palaisin? Miksi olisin ystävällinen kun se aina palkitaan ylimielisyydellä ja hyökkäyksillä kirjoittajaa vastaan?
En missään vaiheessa väittänyt, että kirjoittaja on a) nainen, b) feministi. En myöskään väittänyt minkään olevan feministinen lausunto.
Esitin kysymyksen! En muuta. Onko se niin vaikea ymmärtää? - DeltaGreen
miten oli kirjoitti:
"XD Voi jumal... hahahahaha. "
Tämä on kai sitä teinikieltä?
En sitten tiedä miksi tuo virtuaalinen sanakirja antaa sellaisia tuloksia kuin antaa. Oudolta se kieltämättä kuulostaa. Kokeilitko edes? Latinan kieli itsessään on jo historiaa.
Miksi sinusta tuntuu, että olet väärää sukupuolta? Mene tohtoritätiltä kysymään. Jos taas luulet, että vastaisin jotenkin erilailla, jos vaihtaisit nimimerkkisi naisnimeksi, niin siinähän kokeilet. Niin ne muutkin pojat tekevät.
Niin se sana "history" - (en muuten ole sama hlö, joka sen otti esille.) Niin mikä siinä on ihmeellistä? His - Miehen. Story - tarina.
Ja miehen tarinaahan historia enimmäkseen kertookin. Jos tulisit ulkoavaruudesta ja lukisit pelkästään historiaa, niin mitä tietäisit naisista?
Nämä anonyymipalstat nyt ovat tälläisiä. Jos haluat mielenkiintoisempaa keskustelua voin antaa vinkin. Ja sinullekin :) Ja tämä taas ei ollut ivahymy.Mikä siinä sanassa on ihmeellistä?
Se että sen alkuperä ei ole englannissa. Se ei ole mikään his story. Se ei ole miehen tarina. Sana on lähes identtinen niin kreikassa kuin latinassakin, mikä varsin selkeästi täällä osoitettiin.
No mutta jos halutaan spekuloida, kuten tein tuolla HERo -esimerkillä, väitän että sanan history alkuperä on hi story eli "hei tarina". Tai kenties se on lyhentynyt sanoista high story eli "korkea tarina". Oho! Mihin se mies siitä nyt katosi? :)
Ja tuo teinikieli mitä käytin oli ilmaukseni siitä väsyneestä turhautumisesta mitä tähän aiheeseen tai pikemminkin jankutukseen liitin. Pyydän anteeksi jos se aiheutti mielipahaa.
Aion irtisanoutua tästä palstasta heti kun saan vastattua niihin syytöksiin ja kysymyksiin, joita minulle esitetään. - Hertha
DeltaGreen kirjoitti:
Mikä siinä sanassa on ihmeellistä?
Se että sen alkuperä ei ole englannissa. Se ei ole mikään his story. Se ei ole miehen tarina. Sana on lähes identtinen niin kreikassa kuin latinassakin, mikä varsin selkeästi täällä osoitettiin.
No mutta jos halutaan spekuloida, kuten tein tuolla HERo -esimerkillä, väitän että sanan history alkuperä on hi story eli "hei tarina". Tai kenties se on lyhentynyt sanoista high story eli "korkea tarina". Oho! Mihin se mies siitä nyt katosi? :)
Ja tuo teinikieli mitä käytin oli ilmaukseni siitä väsyneestä turhautumisesta mitä tähän aiheeseen tai pikemminkin jankutukseen liitin. Pyydän anteeksi jos se aiheutti mielipahaa.
Aion irtisanoutua tästä palstasta heti kun saan vastattua niihin syytöksiin ja kysymyksiin, joita minulle esitetään.Ei ku se oli ennen vanhaan "eius historia".
- DeltaGreen
Hertha kirjoitti:
Ei ku se oli ennen vanhaan "eius historia".
Epäilen tuota, koska se ei näy latinankielisessä kirjallisuudessa. On esim Historia Brittonum (vailla persoonapronominia).
... ja vaikka tuota olisikin käytetty, sillä ei ole sen enempää tekemistä miehen kuin naisenkaan kanssa. Latinassa eius on hän sekä miehestä että naisesta.
Esimerkki:
Agri eius.
Hänen (miehen tai naisen) peltonsa. - Hertha
DeltaGreen kirjoitti:
Epäilen tuota, koska se ei näy latinankielisessä kirjallisuudessa. On esim Historia Brittonum (vailla persoonapronominia).
... ja vaikka tuota olisikin käytetty, sillä ei ole sen enempää tekemistä miehen kuin naisenkaan kanssa. Latinassa eius on hän sekä miehestä että naisesta.
Esimerkki:
Agri eius.
Hänen (miehen tai naisen) peltonsa.historia eius on.
Jos ei ole ennen ollut, niin nyt on. - hei
DeltaGreen kirjoitti:
Mikä siinä sanassa on ihmeellistä?
Se että sen alkuperä ei ole englannissa. Se ei ole mikään his story. Se ei ole miehen tarina. Sana on lähes identtinen niin kreikassa kuin latinassakin, mikä varsin selkeästi täällä osoitettiin.
No mutta jos halutaan spekuloida, kuten tein tuolla HERo -esimerkillä, väitän että sanan history alkuperä on hi story eli "hei tarina". Tai kenties se on lyhentynyt sanoista high story eli "korkea tarina". Oho! Mihin se mies siitä nyt katosi? :)
Ja tuo teinikieli mitä käytin oli ilmaukseni siitä väsyneestä turhautumisesta mitä tähän aiheeseen tai pikemminkin jankutukseen liitin. Pyydän anteeksi jos se aiheutti mielipahaa.
Aion irtisanoutua tästä palstasta heti kun saan vastattua niihin syytöksiin ja kysymyksiin, joita minulle esitetään.Etymologiasta viis ja vaikka kuustoista.
Sana sanana kuitenkin ilmentää sitä, mistä se enimmäkseen kertookin.
Vaan naistutkimus! Se se vasta pseudoa onkin. Näin meille ovat viisaammat miehet kertoneet.
Et sinä mitään mielipahaa ole tuottanut. Et laisinkaan. Naisena sitä on tottunut saamaan kakkaa niskaansa, eihän sitä miehelle saa vastaan sanoa. Kas, miehen sana on laki :)
Minä voin myöntää olleeni väärässä, mutta voitko sinä? Edes epäillä sitä?
Kerran seurasin erästä nettikeskustelua, jossa eräs mieshenkilö myönsi, että hän haluaa väitellä ja olla oikeassa ainakin silloin jos keskustelukumppanina on naishenkilö.
Yksittäistapaus tietenkin, eikä kukaan mies sitä ainakaan tässä yhteydessä todeksi myöntäisi.
Haluaisin laittaa tähän myös erään sarjakuvan, mutten sitä netistä enään löydä, joten pistetään kertoen: siinä kuvattiin kuinka kaksi miestä keskusteli keskenään sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja kummatkin olivat hyvin yksimielisiä asiasta, että hyvähän se. Sitten kolmas mies tuli ja sanoi, että meillä on uusi toimitusjohtaja Maija sejase. "Mitä, ai nainen?" Sanoivat hämmästyneenä.
Tietysti sarjakuva on sarjakuva, mutta se kuvasti hyvin sitä, miten meidän oletetaan sanovan ja mitä ovat ne pohjimmaiset jo lapsesta asti pääkoppaan piintyneet mielleyhtymät. - mitään
DeltaGreen kirjoitti:
Tuo saivarteluhan on pitkälti mielipidekysymys. Se oli mielipiteeni - ei muuta. Saat olla eri mieltä.
Mutta miksi saan taas kuulla asiasta, jossa olen myöntänyt olleeni väärässä. Totesin kirjoituksen harkitsemattomaksi, pyysin anteeksi ja totesin, että aion selvitellä asiaa tarkemmin.
Mutta ilmeisesti tällä asialla halutaan mätkiä minua joka käänteessä.
Äläkä edes vihjaa, että olisin rasisti. Saan jatkuvasti tällä palstalla kuulla halventavia nimityksiä palkaksi mielipiteistäni ja kritiikistäni. Mitä se kertoo teistä?
Aloitus oli puhtaasti olettamusta, mitä kommentoin jo aiemmassa kirjoituksessa. Mokia tapahtuu. Suomen Kuvalehden Jyviä ja Akanoita -palsta on täynnä lehdistä poimittuja kömmähdyksiä. Miksi ihmeessä siitä täytyy nostaa tällainen meteli?
Luepa tuo "keskustelu" koskien sanan historia alkuperää ja kenties ymmärrät turhautuneisuuteni.
Kenties ilahdut tiedosta etten aio roikkua näillä palstoilla kovin kauaa. Näissä keskusteluissa ei ole minun mielestäni mitään tolkkua eikä niistä seuraa mitään rakentavaa.Saivartelua on sanoa toisten kirjoituksia saivarteluksi - mielipide sekin.
Fifty-fifty.
Minua vaan harmitti se, että aloituksesi katosi, kun pistin siihen erään perustellun kysymyksen enkä ehtinyt lukea vastauksia. Eikä se sinun aloituksesi ollut mikään huono aloitus. Et ole seurannut palstaa.
"Äläkä edes vihjaa, että olisin rasisti. Saan jatkuvasti tällä palstalla kuulla halventavia nimityksiä palkaksi mielipiteistäni ja kritiikistäni. Mitä se kertoo teistä? "
Nyt en ymmärtänyt. Annoin esimerkin, en mitään vihjannut.
Mitä se kertoo "meistä"?? No mitä?
No mitä se kertoo teistä, että syyttelet meitä? Höh. Mitä se tosiaan teistä kertoo? - DeltaGreen
mitään kirjoitti:
Saivartelua on sanoa toisten kirjoituksia saivarteluksi - mielipide sekin.
Fifty-fifty.
Minua vaan harmitti se, että aloituksesi katosi, kun pistin siihen erään perustellun kysymyksen enkä ehtinyt lukea vastauksia. Eikä se sinun aloituksesi ollut mikään huono aloitus. Et ole seurannut palstaa.
"Äläkä edes vihjaa, että olisin rasisti. Saan jatkuvasti tällä palstalla kuulla halventavia nimityksiä palkaksi mielipiteistäni ja kritiikistäni. Mitä se kertoo teistä? "
Nyt en ymmärtänyt. Annoin esimerkin, en mitään vihjannut.
Mitä se kertoo "meistä"?? No mitä?
No mitä se kertoo teistä, että syyttelet meitä? Höh. Mitä se tosiaan teistä kertoo?Olet kaikessa aivan oikeassa. Aivan kaikessa. Mitä ikinä minusta keksitkin tai tekstistäni olet lukenut, olet oikeassa.
Aion todellakin poistua näiltä palstoilta. Mikäli esität jonkin väitteen, myönnän tässä, olet oikeassa. Mikäli esität kysymyksen, annan sinulle luvan vastata siihen itse. Olet oikeassa.
Olen vain iloinen kun voin jättää tämän taakseni. - nahkainen
DeltaGreen kirjoitti:
Miksi palaisin? Miksi olisin ystävällinen kun se aina palkitaan ylimielisyydellä ja hyökkäyksillä kirjoittajaa vastaan?
En missään vaiheessa väittänyt, että kirjoittaja on a) nainen, b) feministi. En myöskään väittänyt minkään olevan feministinen lausunto.
Esitin kysymyksen! En muuta. Onko se niin vaikea ymmärtää?Miten saada ystävällisyyttä, miten saada mitään yhteyttä, jos ei itse ensin avaa ovea, edes raota sitä?
T: minäminäminä ja sitten tetete - DeltaGreen
hei kirjoitti:
Etymologiasta viis ja vaikka kuustoista.
Sana sanana kuitenkin ilmentää sitä, mistä se enimmäkseen kertookin.
Vaan naistutkimus! Se se vasta pseudoa onkin. Näin meille ovat viisaammat miehet kertoneet.
Et sinä mitään mielipahaa ole tuottanut. Et laisinkaan. Naisena sitä on tottunut saamaan kakkaa niskaansa, eihän sitä miehelle saa vastaan sanoa. Kas, miehen sana on laki :)
Minä voin myöntää olleeni väärässä, mutta voitko sinä? Edes epäillä sitä?
Kerran seurasin erästä nettikeskustelua, jossa eräs mieshenkilö myönsi, että hän haluaa väitellä ja olla oikeassa ainakin silloin jos keskustelukumppanina on naishenkilö.
Yksittäistapaus tietenkin, eikä kukaan mies sitä ainakaan tässä yhteydessä todeksi myöntäisi.
Haluaisin laittaa tähän myös erään sarjakuvan, mutten sitä netistä enään löydä, joten pistetään kertoen: siinä kuvattiin kuinka kaksi miestä keskusteli keskenään sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja kummatkin olivat hyvin yksimielisiä asiasta, että hyvähän se. Sitten kolmas mies tuli ja sanoi, että meillä on uusi toimitusjohtaja Maija sejase. "Mitä, ai nainen?" Sanoivat hämmästyneenä.
Tietysti sarjakuva on sarjakuva, mutta se kuvasti hyvin sitä, miten meidän oletetaan sanovan ja mitä ovat ne pohjimmaiset jo lapsesta asti pääkoppaan piintyneet mielleyhtymät.Voin myöntää olleeni väärässä ja olen sen jo tällä palstalla tehnytkin.
Mutta nyt häivyn täältä. Saan vain migreenin tästä keskustelun irvikuvasta, missä kirjoittajaa sumeilematta solvataan joka käänteessä.
Myönnän myös avoimesti sen etten ymmärrä oikeasta yhtään mitään siitä mitä tämän palstan ihmisten päissä liikkuu. Se ei ole heidän vikansa. Kun en ymmärrä, minun on vaikea keskustella.
Niin... ennen kuin pillastut niin totean vain että olet aivan oikeassa. Mitä tahansa sanotkin, olet oikeassa. En jaksa lukea näitä juttuja tämän enempää enkä jaksa enää puolustella näkemyksiäni. - olet väärässä
DeltaGreen kirjoitti:
Olet kaikessa aivan oikeassa. Aivan kaikessa. Mitä ikinä minusta keksitkin tai tekstistäni olet lukenut, olet oikeassa.
Aion todellakin poistua näiltä palstoilta. Mikäli esität jonkin väitteen, myönnän tässä, olet oikeassa. Mikäli esität kysymyksen, annan sinulle luvan vastata siihen itse. Olet oikeassa.
Olen vain iloinen kun voin jättää tämän taakseni.En minä ole kaikessa aina oikeassa.
Mikä sinua oikein vatvoo? Etkö enen ole joutunut nettiväittelyihin?
Tämähän on pientä. Minimaalisen pientä. Ja nyt olen oikeassa.
Niin ja senkus poistut. Mitä siitä numeroa esität? Olisit kuitenkin jäänyt. Tai oikeastaan, sinähän jäät. Olenko oikeassa? Ai, niin olen, kuten itse sanoit. - sitten vaan
DeltaGreen kirjoitti:
Voin myöntää olleeni väärässä ja olen sen jo tällä palstalla tehnytkin.
Mutta nyt häivyn täältä. Saan vain migreenin tästä keskustelun irvikuvasta, missä kirjoittajaa sumeilematta solvataan joka käänteessä.
Myönnän myös avoimesti sen etten ymmärrä oikeasta yhtään mitään siitä mitä tämän palstan ihmisten päissä liikkuu. Se ei ole heidän vikansa. Kun en ymmärrä, minun on vaikea keskustella.
Niin... ennen kuin pillastut niin totean vain että olet aivan oikeassa. Mitä tahansa sanotkin, olet oikeassa. En jaksa lukea näitä juttuja tämän enempää enkä jaksa enää puolustella näkemyksiäni.Mutta olet sinä kuitenkin ihan kivan näköinen. Hymyiletkin. Ei pidä ottaa niin vakavasti kaikkea ja saada päänsärkyjä tyhjästä.
Hyvää ja onnekasta loppuelämäsi eloa sinulle.
Ps. en kyllä tajunnut missään vaiheessa solvanneeni sinua. Anteeksi, jos näin tein. - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Siis et perusta puhtaasta v...a!!! No kuka olisi tämänkään arvannut sinusta! ;)
No hyvähän se on ;)) Tarkennetaan nyt hiukan. En pidä puhtaasta v...a, mutta pidän puhtaasta v...a. Miten tuon sanan kukin sitten täydentää. Miten sinä "sen" yleensä tarjoilet?
- mitä ihmettä
P.e.p.e. kirjoitti:
No hyvähän se on ;)) Tarkennetaan nyt hiukan. En pidä puhtaasta v...a, mutta pidän puhtaasta v...a. Miten tuon sanan kukin sitten täydentää. Miten sinä "sen" yleensä tarjoilet?
Mistä oikein puhut? Ja miten.
Ovatko palstallla olevat "tarjoilu"aloitukset Pepen tekosia?
Hyi helvetti. - takuuvarma keino
P.e.p.e. kirjoitti:
No hyvähän se on ;)) Tarkennetaan nyt hiukan. En pidä puhtaasta v...a, mutta pidän puhtaasta v...a. Miten tuon sanan kukin sitten täydentää. Miten sinä "sen" yleensä tarjoilet?
saada naisen halut katoamaan taivaan tuuliin on käyttää Pepetyylistä sanankäyttöä.
- jorojukka-kukka
takuuvarma keino kirjoitti:
saada naisen halut katoamaan taivaan tuuliin on käyttää Pepetyylistä sanankäyttöä.
Kirjoitit sen, mitä minä vasta tapailin. :D
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
No hyvähän se on ;)) Tarkennetaan nyt hiukan. En pidä puhtaasta v...a, mutta pidän puhtaasta v...a. Miten tuon sanan kukin sitten täydentää. Miten sinä "sen" yleensä tarjoilet?
Jaapa jaa, Pepe on lentämisineen elementissään. :)
Mutta mitä noihin vattuihin tulee, niin en haluaisi niitä likaisena syödä, enkä tarjoilla muillekaan. Joskus niissä on pölyä, jotenka huuhtaisisin kylmällä vedellä nopeasti ne ennen tarjoilua. Huuhtelun jälkeen vatut voi nostaa talouspaperille hetkeksi, jotta liika vesi poistuu laimentamasta makua. Pidän niistä itse huoneenlämpöisinä, niin maku tulee pehmeämmin esiin. Isot tummanpunaiset vatut ovat parhaita ja madottomia. - Antsux
PuNAINEN, lyhytsaNAINEN, hEMOglobiini, tÄITIlanne, häTÄTIlanne, TYTÄRyhtiö, NEITOperho. Ja kaiken huippuna NATO-keskustelu! Olisi nyt edes joskus vaikka lanko-keskustelu, mutta kun ei niin ei. Lukemattomia käsitteitä läänitettynä naisille.
Onneksi meillä miehillä on sentään his story, eli monopoli tapahtuneen tulkitsemiseen. - että heron naisversio
skäribo kirjoitti:
Hii! Toi oli hyvä! Mulla oli kerran kaveri joka näki aina ja kaikessa sovinismia. Se oli todella rasittavaa.
Toi äidinkieli on musta kyllä ihan perusteltu ilmaus, sillä pieni lapsi kyllä oppii kielen nimen omaan äidiltään. Esim. kaksikielisissä perheissä lapset yleensä puhuvat paremmin äitinsä kieltä.
Entäs isänmaa? Viittaako se sitten siihen, että isät puolustavat maata? Voisko olla näin yksinkertainen selitys?
Äidinkieli ja isänmaa kun ovat idiomeja hyvin monessa kielessä, niin voisi kuvitella, että niissä on jotain perääkin, kenties HIStorian vaikutusta...?on heroine? tai joku sellanen.. Lausutaan ainaki niinku heroiini enkuks... BTW.
- koska
Antsux kirjoitti:
PuNAINEN, lyhytsaNAINEN, hEMOglobiini, tÄITIlanne, häTÄTIlanne, TYTÄRyhtiö, NEITOperho. Ja kaiken huippuna NATO-keskustelu! Olisi nyt edes joskus vaikka lanko-keskustelu, mutta kun ei niin ei. Lukemattomia käsitteitä läänitettynä naisille.
Onneksi meillä miehillä on sentään his story, eli monopoli tapahtuneen tulkitsemiseen.meidän hissan ope esitteli historiaa aineena kysymyksillä What is history? Whose history it is? Is it His Story? Could it be Hers Story? blaa blaa..
Maininta ja kaikki rupee riehuun.. :D
- jebujee
Käytiin parin tenavan kanssa pikillä ja jäitä riitti. saatiin muutama kala.
Ehkä miehet on painavempia keskimäärin.... - DeltaGreen
Teit olettamuksen. Et huomiota.
Uutisoinnit ovat väärällään otsikoita, joissa luetellaan niin ja niin monen ihmisen kuolleen tai haavoittuneen. Niihin lukuihin sisältyvät molemmat sukupuolet.
Onko niin, ettei joukkoa saisi kutsua ihmisiksi, jos siihen sisältyy pelkkiä miehiä?- kutsutaankin
Siinähän se pointti onkin. Joukkoa naisia kutsutaan taas aina joukoksi naisia.
- DeltaGreen
kutsutaankin kirjoitti:
Siinähän se pointti onkin. Joukkoa naisia kutsutaan taas aina joukoksi naisia.
Otsikko artikkelista joka käsittelee Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneita vainoja:
"Kolme ihmistä kolmesta eri polvesta Wang Hongin perheessä kuoli traagisesti vainon seurauksena"
Kaikki kolme olivat naisia. Naiset = ihmisiä. - sivuilta
DeltaGreen kirjoitti:
Otsikko artikkelista joka käsittelee Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneita vainoja:
"Kolme ihmistä kolmesta eri polvesta Wang Hongin perheessä kuoli traagisesti vainon seurauksena"
Kaikki kolme olivat naisia. Naiset = ihmisiä.No Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin keskittyvä sivusto varmasti kuvaa myös naiset ensisijaisesti ihmisinä.
- DeltaGreen
sivuilta kirjoitti:
No Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin keskittyvä sivusto varmasti kuvaa myös naiset ensisijaisesti ihmisinä.
Otsikko mikä otsikko. Mitä sillä on väliä mistä se on poimittu?
Siinä puhutaan kolmesta ihmisestä ja siinä myöhemmin osoitetaan näiden ihmisten olevan myös naisia.
En usko, että tuo on ainoa laatuaan tällaista otsikointia. - merkitystä
DeltaGreen kirjoitti:
Otsikko mikä otsikko. Mitä sillä on väliä mistä se on poimittu?
Siinä puhutaan kolmesta ihmisestä ja siinä myöhemmin osoitetaan näiden ihmisten olevan myös naisia.
En usko, että tuo on ainoa laatuaan tällaista otsikointia.Jos kyse on ihmisoikeuksien rikkomisesta, niin tottakai silloin ensisijaisesti puhutaan ihmisistä.
Eri asia miten tavallisissa sanomalehdissä asiat uutisoidaan. - onko täällä
DeltaGreen kirjoitti:
Otsikko mikä otsikko. Mitä sillä on väliä mistä se on poimittu?
Siinä puhutaan kolmesta ihmisestä ja siinä myöhemmin osoitetaan näiden ihmisten olevan myös naisia.
En usko, että tuo on ainoa laatuaan tällaista otsikointia.miehet tyhmiä?
Ihmisoikeus -sanassa "ihmis" ei tarkoitakaan miehiä.
Kuinka monta kertaa olen palstalla kuullut esim. miesten valituksia, että feminismi ei voisi olla tasa-arvoa tarkoittava sana, koska se kuulostaa jo sanana naiselliselta.
Mitä väliä sillä nyt on. - Asiaan tutustunut
onko täällä kirjoitti:
miehet tyhmiä?
Ihmisoikeus -sanassa "ihmis" ei tarkoitakaan miehiä.
Kuinka monta kertaa olen palstalla kuullut esim. miesten valituksia, että feminismi ei voisi olla tasa-arvoa tarkoittava sana, koska se kuulostaa jo sanana naiselliselta.
Mitä väliä sillä nyt on.Nykyään sana feminismi tarkoittaa nimenomaan samaa kuin sana rasismi. Rasismissa sorto kohdistuu yleensä eri rotua oleviin ihmisiin. Feminismissä sorto kohdistuu miehiin, jotka myös ovat ihmisiä ja joltain osin erilaisia kuin sortajat.
- jorojukka-kukka
Asiaan tutustunut kirjoitti:
Nykyään sana feminismi tarkoittaa nimenomaan samaa kuin sana rasismi. Rasismissa sorto kohdistuu yleensä eri rotua oleviin ihmisiin. Feminismissä sorto kohdistuu miehiin, jotka myös ovat ihmisiä ja joltain osin erilaisia kuin sortajat.
Taas opin jotain uutta! :D

No olkoon sitten rasismia.
- mielenkiintoista-
jorojukka-kukka kirjoitti:
Taas opin jotain uutta! :D
Miten pitää tämä miesrotu puhtaana alemmista roduista? Sulkemalla yhteiskunnan ulkopuolelle? Viemällä oikeuden omaan omistamiseen? Viemällä oikeudet olla ihminen.
Ongelma onkin ollut siinä, että tarvitaan, mutta ei haluta, vaikka haluttaakin.
- Supi S.
Jos uutinen olisi alkanut "Miehiä vajosi lämmenneen kevätsään heikentämiin jäihin...", olisit varmaan valittanut, että miksi pitää surkutella juuri miehille tapahtuvia onnettomuuksia.
- :((
Miksi olisin?
Sinäkään et ymmärtänyt aloitusta.
- Pippi L.
Exakt statistik analys visar att uppgående om försäljning om glass har viss korrelation med drunkningsolyckar. Tsulahopsula hej.
- Ripa
En ole toimittaja enkä niin ollen ihan tarkkaan tiedä, miten otsikot laaditaan.
Mutta jos minä olisin ollut yuota artikkelia tekemässä olisin otsikoinut ihan samalla tavalla. Riippumatta siitä kummasta sukupuolesta oli kysymys. Otsikon tarkoitus käsittääkseni on kertoa uutinen lyhyesti, tässä tapauksessa se, että heikentyneet jäät olivat traagisesti vaatineet IHMISnenkiä, eivät MIES-tai NAIShenkiä.
Leipätekstissä sitten kerrotaan tapahtuneesta tarkemmin, mm. uhrien sukupuoli (joka nyt siis tällä kertaa sattui olemaan mies kaikilla).
Fain feministi voi vetää herneen nenään tuollaisesta. - miten mahdetaan
autokolareista kertoa. Jos ei kerrota sukupuolta, niin onkohan silloinkin usein kyseessä mies. Kun taas naisen kolarointi mainittaisiin. Sanallinen viestintä ainakin toimii näin.
No, kolarithan, jotka ylittävät uutiskynnyksen ovat useimmin miesten aiheuttamia.N.N huoltoaseman baariin rmurtauduttiin eilen klo 23.30.
Baarista vietiin elintarvikkeita ja tupakkaa.
Em asiasta jotain tietäviä pyydetään soitamaan M.M:n poliisille valtionvirastossa noudatettavana virka-aikana n:o............
Kukaan ei näähnyt mutta sen täytyi olla MIES!- IHMETTÄ
epikuros kirjoitti:
N.N huoltoaseman baariin rmurtauduttiin eilen klo 23.30.
Baarista vietiin elintarvikkeita ja tupakkaa.
Em asiasta jotain tietäviä pyydetään soitamaan M.M:n poliisille valtionvirastossa noudatettavana virka-aikana n:o............
Kukaan ei näähnyt mutta sen täytyi olla MIES!Jos kerran lakimies ja eduskunnan puhemies voivat aivan ymmärrettävästi olla naisia, niin tottakai murtomieskin voi olla.
Kaikki yhtä neutraaleja sanoja, eikä mitään viittausta sukupuoleen missään!! IHMETTÄ kirjoitti:
Jos kerran lakimies ja eduskunnan puhemies voivat aivan ymmärrettävästi olla naisia, niin tottakai murtomieskin voi olla.
Kaikki yhtä neutraaleja sanoja, eikä mitään viittausta sukupuoleen missään!!Mutta vaikka nimitykset ovat nuo, mitä mainitsit niin sukupuolen, melkoisella varmuudella näkee kuvasta.
- Vesisilmä
Taas tuli todistettua, että feministit ovat vainoharhaisia ja ennakkoluuloisia pilkunviilaajia.
Kylläpä on kauheaa! O_O - nnainen
Toimittajat ovat tuollaisia, varsinkin miestoimittajat ja varsinkin eräiden tiettyjen lehtien miestoimittajat. Ei pidä luulla että kaikki miehet ajattelisivat noin, toimittajia on niin minimaalinen murto-osa kaikista miehistä.
- Antsux
Siis mikä sun pointtisi on?? Se omatekoinen vainoharhainen jossittelusi, miten juttu olisi otsikoitu jos veteen joutuneet olisivat olleet naisia! Miten sä tuon uskot todistavasi? Vai pitääkö kovan linjan femakoiden yleensäkään todistaa ikinä mitään?
Loukkaako miespuolisten veteenputoajien kutsuminen ihmisiksi sinua jotenkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647