Anna Hagman on kuollut .

Valittelut omaisille.

Maarianhamina. Suomen vanhin ihminen Anna Hagman on kuollut. Hagman oli kuollessaan 110-vuotias. Hän menehtyi tiistaina Sunnanbergin hoitokodissa Saltvikissa Ahvenanmaalla, jossa hän asui viimeiset vuotensa. Hagman asui aina satavuotiaaksi asti kodissaan Saltvikin Vassbölessä.

Hagman täytti 110 vuotta 27. joulukuuta 2005. Tuolloin onnittelijoita oli viidessä sukupolvessa. Suomen vanhin asukas hänestä tuli joulukuun 31. päivä, kun 111-vuotias Hilda Häkkinen kuoli Töysässä Pohjanmaalla.

Vanhimmaksi Suomessa elänyt ihminen on Lempi Rothovius, joka kuoli vuonna 2000 112-vuotiaana.

35

21748

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sukua...

      Larry Hagmanille?

      • esameisseli

        Kyllä on! Tuoreimman huhumyllyn mukaan hän on sukua myös Niklas Hagmanille!


    • ei vanhin

      Todistettavasti vanhimmaksi on Suomessa elänyt Maria Andersson, joka syntyi vuonna 1828 ja kuoli Helsingin Kivelän sairaalassa vuonna 1946. Hän oli naimaton ja toimi suuren osan elämästään herrasväen apulaisena. Vielä 110-vuotiaana vuonna 1938 hän otti vastaan ylioppilaskuoron onnittelulaulutervehdyksen kotinsa rappukäytävässä ja riisui jopa essunsakin juhlan kunniaksi ja kiitti niiaten. Kivelän sairaalassakin hän oli vielä puhelias ja varsin pirteä vielä 115-vuotiaanakin.

      Andersson kuitenkin oli syntynyt niin aikaisin, että hänet on unohdettu, koska ilmeisesti hänen aikanaan ei vielä pidetty niin tarkkaa kirjaa väestötapahtumista. Silti jo hänen aikanaan Suomessa syntymäajat olivat tarkkoja ja luotettavasti kirjattuja, toisin kuin monissa maissa vielä nykyaikana. Sinänsä sääli, että oikeasti tosi vanhaksi elänyt Andersson unohdetaan mainita, sillä maailmassa on harvoja yli 117-vuotiaiksi eläneitä, mutta 112-vuotiaiksi on elänyt suhteellisen moni.

      • Wah?

        Missä kohdassa M.Andersson on jäänyt ilman yleisesti kuuluvaa huomioa,aikanaan?


      • ei kilpailua
        Wah? kirjoitti:

        Missä kohdassa M.Andersson on jäänyt ilman yleisesti kuuluvaa huomioa,aikanaan?

        Kyse on vain siitä, kun kaikkialla virallisissakin viestimissä sanotaan, että kaikkien aikojen vanhimmaksi suomalaiseksi on elänyt Lempi Rothovius, ja se vain sattuu olemaan väärää tietoa.


      • Wah?
        ei kilpailua kirjoitti:

        Kyse on vain siitä, kun kaikkialla virallisissakin viestimissä sanotaan, että kaikkien aikojen vanhimmaksi suomalaiseksi on elänyt Lempi Rothovius, ja se vain sattuu olemaan väärää tietoa.

        Koko maailmahan on pullollaan pas... VÄÄRÄÄ! tietoa,eikä sitä pysty millään muuttamaan.Vai oletko eri mieltä,hyvä Don Quiote?


      • TLaakso

        Maria Andersson tosiaan kuoli Helsingissä 1946 - hautakiveen on merkitty sama syntymäaika kuin viime vuosiensa asiakirjoissa: kun Andersson kuoli, kaikille Suomen seurakunnille lähetettiin tiedustelu, jotta pystyttäisiin varmasti selvittämään Maria Anderssonin oikea syntymäaika. Yhtään vastausta ei tullut. Maria Anderssonin todellinen henkilöllisyys on vielä selvittämättä. Pidän mahdollisena, että hän oli ortodoksi, eikä tiennyt omaa oikeaa syntymäaikaansa. Eri haastatteluissa Maria Andersson kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan kovin eri tavalla...


    • ööö...

      Suomen vanhin elää vielä ihan varmaan. Ko. tittelin ex-omistaja vaan onneks pääsi pois tästä pahasta maailmasta! Hänen kohdallaan maailma on näyttäytynyt lähinnä hoitajapulana, nämä viime vuodet nimittäin.

      • Aiwan

        Ennen kuin maailma ja varsinkin Suomi lakkaa olemasta,on aina täällä maansa vanhin...


      • Suomen vanhinta

        Enää ei ole Suomen vanhinta. Perkule!!


    • Ei siis uutistenkopiointipalsta.

      • Kirkkoherra Junghanssen

        niin pitkään kun täällä on yksikin asukas.

        Se on jämpti niin.


      • kuka on
        Kirkkoherra Junghanssen kirjoitti:

        niin pitkään kun täällä on yksikin asukas.

        Se on jämpti niin.

        elänyt vanhimaksi. Kyllä kirkko siitä kirjoja pitää, se on jämpti ! Anna Hagman ,toivottavasti eli onnellisen elämän. Nykyään kun se on mahdottomuus.


      • Nauravainen every day
        Kirkkoherra Junghanssen kirjoitti:

        niin pitkään kun täällä on yksikin asukas.

        Se on jämpti niin.

        Hyvä vastaus lyhyesti kiteytettynä.


      • Tied. kiit.

        Mistä muusta täällä puhutaan,paitsi P....aa?


      • Yes!
        kuka on kirjoitti:

        elänyt vanhimaksi. Kyllä kirkko siitä kirjoja pitää, se on jämpti ! Anna Hagman ,toivottavasti eli onnellisen elämän. Nykyään kun se on mahdottomuus.

        JESSS....!!!


      • Piiparinen,oikeesti oon
        Kirkkoherra Junghanssen kirjoitti:

        niin pitkään kun täällä on yksikin asukas.

        Se on jämpti niin.

        Onk oikein vai väärin? En soita banjoo, enkä balalaikkaa..........


    • J:ssä jo v.1960

      MIES asuu ja elää Järvenpäässä.
      Arska eli Aarne Arvonen 108v.
      On meinaan aika "äijä" kun muutama vuosi sitten
      istuskeli muina miehinä paikallisessa.
      Yleensä 80-kymppiset on jo vanhainkodissa hoidossa saati että käyvät ravintoloissa.
      En aikoinaan ollut uskoa kun Arskan ikä selvisi.

    • metsuri

      Kaikki loppuu aikanaan. Myös ihmisen elämä. Surunvalittelut omaisille ja otan osaa suruunne, vaikka en ketään omaisia edes tunne.
      On erittäin kova saavutus elää yli satavuotiaaksi.
      Se onnistuu, jos on hyvät geenit ja jos kykenee elämään ilman vakavia sairauksia vanhaksi. Hyvin harva ikäluokista elää yli satavuotiaaksi.

      • Tyttö52

        En tiedä, miten paljon kutakin pitkäniän osatekijää on tutkittu, mutta kuitenkin hyvin monilla tapaamistani/lukemistani 100-vuotiaista on pohjaton optimistinen ja iloinen elämänasenne. Joko mennään täysillä tai sitten päivä kerrallaan, mitä mukanaan tuo. Murehtimaan ei saisi jäädä. Oma isoäitini täyttää syksyllä 106 ja on Suomen kahdeksanneksi vanhin asukas. Hän on kyllä jo aika väsynyt ajoittain, mutta jaksaa vielä katsoa tv:tä ja ainakin kerran viikossa käydään nyt keväällä ulkonakin. Itsetunto, kyky rakastaa itseään ja lähimmäisiään, optimismi ja rakkaus elämää kohtaan, siinä se on. Kertaankaan en ole nähnyt mummon itkevän tai masentuvan; hän kokoaa itsensä aina kasaan ja toteaa, että menneet on menneitä ja laulaa ne linnutkin myrskyn jälkeen. Toki on hän aina saanut olla terveenä, mutta geenit eivät kyllä päde ainakaan hänen tapauksessaan. Mummolla on elämänhalu tallella vankkumattomana.


    • Ikää vasta 44

      Kun ikää alkaa olla tarpeeksi,kuolema voi olla pelastus? Mulla on isä joka on elänyt yhden Tsaarin ja 11-pressan aikana,nyt alkaa hekinen puoli ja jalat pahasti pettää ja olo olla, "Aika käy pitkäksi..." Sen minkä kerrot,kysytään puolessa tunnissa pari,kolme kertaa uudestaan jne. Mikä on elämän mitta?

      • faaraon jälkeläinen

        mustakin tuntuu että faijani elää faaraoiden aikakaudella..


    • eläköön !!

      Minusta on kyllä hieno ja harvinainen asia, että on vielä muutamia ihmisiä, jotka ovat eläneet kolmella eri vuosisadalla. Nämä nykyään yli satavuotiaat ovat nähneet ja kokeneet melkoisen maailman myllerryksen. Heidän syntyessään , eikä lapsuudessaan ollut sähköä, juoksevaa vettä tai viemäröintiä, autoja,polkupyöriä, minkäänlaisia puhelimia saatika televisiota. Sanomalehtikin tuli vain joillekin lukutaitoisille varakkaille.

    • Jaffis

      Kukakohan se on nyt vanhin suomessa tällähetkellä?

    • helpottunut

      Noin siinä sitten käy. Olen aina sanonut et on vaarallista elää pitkään.

      • eli oma

        sukulaiseni ja varmaan olisi elänyt kauemminkin,
        mutta sattui seutukunnassa vaihtumaan lääkäri,
        jonka mielestä liian vanhat oli syytä järjestää pois päiviltä.


      • häh???????????
        eli oma kirjoitti:

        sukulaiseni ja varmaan olisi elänyt kauemminkin,
        mutta sattui seutukunnassa vaihtumaan lääkäri,
        jonka mielestä liian vanhat oli syytä järjestää pois päiviltä.

        häh?


    • hämmäskummas

      Miks?

    • veronmaksaja

      kyseisen henkilön ylläpitoon tarvittiin yritykseni 8:n henkilön vero eurot. jos hoitohenkilökunnan palkkavaatimukset menevät läpi tarvitaan tulevaisuudessa 10:nen ihmisen verotulot/henkilö. pitämään vanhusten hoitoa yllä.

      • Allu

        Ajattele mielummilla sillä tavalla että maksat
        veroja sun omalle tulevaisuudelle kun sä joudut kakkimaan vaippohin ja täti sua hoitaa!


      • Allu

        Ajattele mielummilla sillä tavalla että maksat
        veroja sun omalle tulevaisuudelle kun sä joudut kakkimaan vaippohin ja täti sua hoitaa!


      • Kellyann

        Niin mitä sitten? Onko jotain vastaan vanhusten hoitoa, vai? Haluaisitko niin, että kaikille yli 70-vuotiaille nappi otsaan taikka tuupataan jyrkänteeltä alas? Vastaa!


      • Miksu77

        pakko olla provo ei noin yksinkertaista ihmistä voi olla olemassa.


    • pitkäikäinen elämä

      Ei mua ainakaan suret toi juttu. Pääsipähän yksi taas pois tästä....

      • Onnelisia

        Onskuja ollaan vaan. Mutta miksi hän eli niin kauan? Vai elikö? Oisko saaristossa kirjattu väärin noi syntymäajat? Vähän kielten sekasotkuu jne.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe