Miksi kristityt ovat mukana armeijan toiminnassa? Itse kun olin armeijassa niin aukissa saimme kuulla papilta uhkauksia ja saarnoja. Miten pappi voi toimia samaan aikaan sotilaana ja pappina? Miten pappi voi antaa fyysisiä rangaistuksia varusmiehille, kun pappi ei kuitenkaan ole ihan normaali kouluttaja? Jotkut "viisat" varusmiehet olivat keksineet keinon käydä papin luona ja saada lomaa kun vähän valehteli että kotona on raskasta. Mitä pappi siis tekee muuta kuin heikentää joukkojen yleistä moraalia ja nauttii poikien fyysisestä kiduttamisesta? Kummallista touhua sanon minä. Miksi varusmies, joka ei ole kristitty tuntisi mitään kunnioitusta kristittyä sotilaspappia kohtaan?
Armeija ja kirkko ne yhteensoppii?
järki
15313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kun sotasyttyy niin tee kuten ennenkin on tehty, ammu niskaan.
Jumalalla ei ole vaimoa.
En minä suoraan homoksi epäile.
Vähän kieroonkasvanneelta vaikuttaa.
No, minun inttiaikana ei S-pappi juoksuttanut ketään. Ja onko pieneen mieleesi juolahtanut, että jotkut todella haluavat keskustella uskonasioista armeija-aikanaankin?
Miksi olet ahdasmielinen?
Ehkä kapinen ja ruttoinen mutta en niin vanha vielä ole että ittelleni vastaisin.
Autenttinen kohta sotapapin viran hoidosta
Lohjalla hiekkakuopan reunalla 1918:
Te kapiset punapirujen jälkeläiset.
Mutaan teidät pitäisi polkea.
Että kehtaattekin virkaa tekevää upseeria vaivata.
Minä kuitenkin hoidan virkani ja toivotan teidät hornan tuleen lapsi sylissänne.
Pum pum pum. Sotilaspappi on upseeri ja toimittaa aina virkansa. Olkoon kyseessä vaikka vaan naiset ja lapset.
Niin, että äijä vertailee nyky sotilaspappeja sisällissodan aikaisiin tapahtumiin...
Miksi kristityt ovat mukana armeijan toiminnassa?
Koska noudattavat esivallan lakia.
>> Itse kun olin armeijassa niin aukissa saimme kuulla papilta uhkauksia ja saarnoja.> Miten pappi voi toimia samaan aikaan sotilaana ja pappina?> Miten pappi voi antaa fyysisiä rangaistuksia varusmiehille, kun pappi ei kuitenkaan ole ihan normaali kouluttaja?> Jotkut "viisat" varusmiehet olivat keksineet keinon käydä papin luona ja saada lomaa kun vähän valehteli että kotona on raskasta.> Mitä pappi siis tekee muuta kuin heikentää joukkojen yleistä moraalia ja nauttii poikien fyysisestä kiduttamisesta?> Kummallista touhua sanon minä. Miksi varusmies, joka ei ole kristitty tuntisi mitään kunnioitusta kristittyä sotilaspappia kohtaan?
"Koska noudattavat esivallan lakia."
Aivan niinkuin kristityt Saksassa 1933-1945?
"Ei ongelmaa. Pappiko on eturivissä tappamassa?"
En minä tiedä mitä ne siellä tekee. Ei ne ainakaan sitä tappamista vastusta.
"Miten niin fyysisiä? Kuka niitä voi antaa?"
Kaikki kouluttajat voi rangaista virheistä, siis myös apukouluttajat.
"Aina on niitä, jotka eivät ota vakavasti, mutta jotka otetaan vakavasti."
No jos varusmieheltä kysyy niin luultavasti aika moni on omasta mielestään loman tarpeessa.
">> Mitä pappi siis tekee muuta kuin heikentää joukkojen yleistä moraalia ja nauttii poikien fyysisestä kiduttamisesta?
Mitäs sitten kun kaikki ei-kristityt päätyvät laumoittain armeijaan? Perustetaanko heitä varten omat sielunpaimenvirkansa?
Ookoo. Kirkko on sotaa vastaan.
MUTTA
Loppuisivatko sodat, jos eivät papit menisi rintamalle? TUSKIN.
Siis, ei ole mitään hyötyä siitä, etteivät papit mene sinne, missä heitä tarvitaan.
Käsittääkseni armeija on ihan näin rauhan aikanakin henkisesti stressaava paikka, jos voisin analysoida, sanoisin, että siksi, että siellä määräävät ihmiset saavat vapaasti toteuttaa sadistisia unelmiaan (ehkäpä sinne hankkituvat määräämään juuri sadistit, tai sitten ihmisestä tulee sellaisessa työssä sadisti, joka kostaa turhaumiaan muille).
Siksi on hyvä, että siellä on joku antamassa tarvittaessa sielunhoitoa. Luulisi, SIIS TODELLA, ettei kenelläkään ole mitään sitä vastaan, että ihmisiä autetaan. Mutta näköjään.
Ja mistä v***sta nimim. "järki" tietää, millä perusteella ne papilta lomaa saaneet ovat sitä lomaa hakeneet, että oliko se perusteetonta vai ei? Papilla on varmasti sellaisesta vaitiolovelvollisuus, ja jos olet noin epäempaattinen ihminen, en ihmettelisi, vaikkei se asianomainen lomanhakija sinulle halua kertoa, miksi on lomaa hakenut. Heittää vaan jotain, "kunhan huijasin sitä pappia".
Olisiko kenties parempi, että väkisin pidetään siellä armeijassa, tyyliin "se ei ole mies eikä mikään joka ei kestä henkistä helvettiä"? Ja turha sanoa, ettei se niin kamalaa ole, ehkä se joillekin on kamalaa, ja varmasti siellä joitakin myös simputetaan enemmän kuin toisia.
Sillä väkipakolla syntyy juuri niitä "murasia".
Joten, mene itse sinne armeijaan toteuttamaan niitä sadistisia haaveitasi, mutta älä moiti muita siitä, mitä muut tekevät asian suhteen.
Älä myöskään pappeja, kun et asiasta tiedä yhtään mitään! Ja eipä sen luulisi sinulle kuuluvankaan, jos et kristitty ole.
"Loppuisivatko sodat, jos eivät papit menisi rintamalle? TUSKIN.
Siis, ei ole mitään hyötyä siitä, etteivät papit mene sinne, missä heitä tarvitaan."
On olemassa myös sosiaalikuraattori, joka ajaa ihan samoja juttuja, mutta ei ole sotilas.
No ei se ole normaalille ihmiselle stressaava paikka.
Mitä tulee sielunhoitoon niin se sosiaalikuraattori, joka ei ole sotilas hoitaa tämän asian ilman mitään uskonto juttuja.
"Ja mistä v***sta nimim. "järki" tietää,"
Ei tarvitse raivostua. No jos vaihtaisin nimimerkin niin varmaan katsoisit ip:ni ja kertoisit siitä julkisesti, niin kai se on ihan sama mitä käytän?
"millä perusteella ne papilta lomaa saaneet ovat sitä lomaa hakeneet, että oliko se perusteetonta vai ei? Papilla on varmasti sellaisesta vaitiolovelvollisuus, ja jos olet noin epäempaattinen ihminen, en ihmettelisi, vaikkei se asianomainen lomanhakija sinulle halua kertoa, miksi on lomaa hakenut. Heittää vaan jotain, "kunhan huijasin sitä pappia". "
En voikaan tietää, mutta jos lomaa saa sen perusteella että tyttöystävä jätti niin on aika kummallista. Kyllähän sitä jos vaikka vanhemmat kuolee tai jotain tuollaista tapahtuu niin lomaa on ihan hyvä antaa, mutta tämän voi hoitaa myös sosiaalikuraattori, joka ei ole sotilas. Miten niin olen epäempaattinen? Kun en ole kristitty niin en voi olla empaattinen vai?
"Olisiko kenties parempi, että väkisin pidetään siellä armeijassa, tyyliin "se ei ole mies eikä mikään joka ei kestä henkistä helvettiä"? Ja turha sanoa, ettei se niin kamalaa ole, ehkä se joillekin on kamalaa, ja varmasti siellä joitakin myös simputetaan enemmän kuin toisia."
En ole mitään sellaista väittänyt. Tietysti jos joku on sekoamassa niin sellaiset pitää laittaa kotiin tai hoitoon. En minä ainakaan itse kokenut siellä mitään ongelmia minkään suhteen. Ja sipmutusta siellä ei ainakaan hirveästi ole, koska jokainen voi aina tehdä valituksen ja jos sotilaat ei ota sitä vakavasti niin kuraattorille voi aina tehdä valituksen.
"Sillä väkipakolla syntyy juuri niitä "murasia"."
Tai sitten voidaan ajatella että vaikka muslimin on vaikea mennä puhumaan asioistaan kristitylle papille. Miksi muslimeille ei ole omia sotilaspappeja?
"Joten, mene itse sinne armeijaan toteuttamaan niitä sadistisia haaveitasi, mutta älä moiti muita siitä, mitä muut tekevät asian suhteen."
Olen reservissä. Ei minulla mitään sadistisia haaveita ole ja ei ne minua sinne ottaisi sen verran huonot arvostelut ne antoi ja en kyllä itse sinne uudelleen mene ellei pakoteta. En ole moittinut. Olen tuonut esille sen asian että mitä ihmettä ne papit siellä tekee kun on sosiaali kuraattoritkin ja miksi ei ole muittenkin uskontojen "pappeja" siellä? Ei kai muslimille oikein sovi kristitty pappi antamaan hengelisiä neuvoja?
"Älä myöskään pappeja, kun et asiasta tiedä yhtään mitään! Ja eipä sen luulisi sinulle kuuluvankaan, jos et kristitty ole."
Miksi papit ovat sotilas henkilöitä, joilla on täydet oikeudt toimia niinkuin millä tahansa upseerilla? Itse koen kristityn sotilaan käskyt hyvin naurettavina, kun en ole kristitty niin miksi jonkun uskonnon sotilas/pappi voi siis komennella minua kun eihän niillä ole mitään varsinaista tietoa itse sodan käynnistä. Miksi pitää tervehtiä pappia, vaikka ei olekaan kristitty? Eikö se loukkaa muslimeja tai juutalaisia?
"No ei se ole normaalille ihmiselle stressaava paikka."
Jaahas, ja sinä päätät mikä on "normaali"? Ja kuitenkin nämä ihmiset ovat olleet ihan tarpeeksi "normaaleja", että heidät on ylipäänsä hyväksytty armeijaan. Eikös sinne ole ne psykologiset testit ja kaikki?
Ja mitä mä oon noita armeijajuttuja kuunnellu, niin aika monelle se vaan on ollu aika kova paikka.
Ja pointtini olikin kaiken lisäksi se, että jos joku on sellainen, ettei kestä niinkuin nämä sinun "normaalit" ihmiset, niin miksei saisi lomaa tai vaikkapa vapautusta? Siitä ei ainakaan ole kenellekään mitään hyötyä, että pakotetaan siihen asti, että toinen murtuu.
"Mitä tulee sielunhoitoon niin se sosiaalikuraattori, joka ei ole sotilas hoitaa tämän asian ilman mitään uskonto juttuja."
No niin, hienoa, että siellä on "maallista" apua sitä kaipaaville. Mutta kun tosiasia on se, että hengellistäkin apua tarvitaan elämän stressitilanteissa. Tämä ei edelleenkään poista sitä, että MIKSEI pappi saisi olla siellä auttamassa, missä tarvitaan?
"Ei tarvitse raivostua. No jos vaihtaisin nimimerkin niin varmaan katsoisit ip:ni ja kertoisit siitä julkisesti, niin kai se on ihan sama mitä käytän?"
En raivostunut, käytin vain voimasanaa. Ja tuosta jälkimmäisestä lauseesta, en tiiä mitä ihmettä höpötät.
"En voikaan tietää, mutta jos lomaa saa sen perusteella että tyttöystävä jätti niin on aika kummallista."
Edelleen, et voi tietää asian todellista laitaa ja miksi lomaa on annettu.
"Kun en ole kristitty niin en voi olla empaattinen vai?"
En ole sanonut noin. Päättelin sen vaan siitä, kun et voi hyväksyä muitten maailmankuvaa etkä muitten uskonnollisuutta. En minäkään ole häätämässä ateisteja pois armeijasta tai yhtään mistään muualtakaan.
"Miksi muslimeille ei ole omia sotilaspappeja?"
Varmaan siksi, kun islam ei ole valtion kanssa yhteistyössä. Mutta eikö se ole sentään plussaa, että edes kristityillä on? Etkö voisi olla iloinen heidän puolestaan, et näköjään, vaan haluat ottaa heidänkin ilonsa ja hyötynsä pois sillä perusteella, ettei muslimitkaan saa sielunhoitoa. Oletko tiedustellut, että olisivatko muslimit valmiita järjestämään edes sellaista, jos valtio siihen antaisi luvan? En kyllä usko, että valtiolla olisi mitään sitä vastaan? Jos olet todella noin huolestunut muslimeitten hyvinvoinnista, voithan alkaa asiaa ajamaan, tai ehdottaa jollekin sotilastyypille, että hän alkaa sitä ajamaan.
"Itse koen kristityn sotilaan käskyt hyvin naurettavina"
No, onhan siellä varmaan suurin osa sotilaista kristittyjä. Sinun pitää varmaan mennä johonkin islamin maahan armeijaan, etteivät olisi kristittyjä. Ei voi oikein muuta sanoa, että olet todella ahdasmielinen ja suvaitsematon ihminen. "Minä en voi olla tekemisissä kristittyjen kanssa voi iiik" varmaan tulee kristittybakteereja.
"Miksi pitää tervehtiä pappia, vaikka ei olekaan kristitty? Eikö se loukkaa muslimeja tai juutalaisia?"
Minulla ei ainakaan olisi mitään ongelmaa tervehtiä rabbia tai imaamia, sen verran kunnioitan muitten ihmisten uskoa. Varmaan suurimmalla osalla juutalaisia tai muslimeja on sama ajatus. Ei se ole heiltä pois, jos kunnioittavat muita, päinvastoin.
En todellakaan voi ymmärtää tuota. Ei minusta sinullekaan koidu mitään haittaa jos kunnioitat muita. Vai kuinka?
"Ja mitä mä oon noita armeijajuttuja kuunnellu, niin aika monelle se vaan on ollu aika kova paikka."
No jos tavallinen koulu ei ole vaikeaa niin ei armeijakaan voi olla. Siis jos joku kiusaa tai tekee jotain laitonta niin ilmoitus vaan niin syyllinen joutuu esitutkintaan. Eli armeijassa toimitaan lain mukaan ainakin luulisin niin.
"Ja pointtini olikin kaiken lisäksi se, että jos joku on sellainen, ettei kestä niinkuin nämä sinun "normaalit" ihmiset, niin miksei saisi lomaa tai vaikkapa vapautusta? Siitä ei ainakaan ole kenellekään mitään hyötyä, että pakotetaan siihen asti, että toinen murtuu."
Niinhän minä sanoinkin, jos joku on sekoamassa niin mielisairaalaan vaan.
"No niin, hienoa, että siellä on "maallista" apua sitä kaipaaville. Mutta kun tosiasia on se, että hengellistäkin apua tarvitaan elämän stressitilanteissa. Tämä ei edelleenkään poista sitä, että MIKSEI pappi saisi olla siellä auttamassa, missä tarvitaan?"
Tarkoitatko psykologista apua? Ei ole ole olemassa mitään henki hoitoja, jotka toimisivat. Kyllä luotan enemmän lääkäriin ja psykologiin/psykiatriin kun pappiin mielentervys ongelmien hoidossa. Ja onhan siellä jotain raamattu piirejä sun muita, jos niitä kaipaa.
"Edelleen, et voi tietää asian todellista laitaa ja miksi lomaa on annettu."
En niin, mutta esimerkiksi ennen leiriä saattaa puoli komppaniaa "sairastua" niin että nämä taistelijat ei pääsekään sinne leirille. Kummallista miten tällainen sairas epidemia tulee aina ennen leiriä. Miksi siis osa näistä papin antamista lomista ei voisi olla turhia, kun lääkäriäkin huijataan helposti.
"En ole sanonut noin. Päättelin sen vaan siitä, kun et voi hyväksyä muitten maailmankuvaa etkä muitten uskonnollisuutta. En minäkään ole häätämässä ateisteja pois armeijasta tai yhtään mistään muualtakaan."
Ainakin minusta empatia tarkoittaa sitä että kohtelee muita loogisesti ja tasa-arvoisesti.
"Varmaan siksi, kun islam ei ole valtion kanssa yhteistyössä. Mutta eikö se ole sentään plussaa, että edes kristityillä on? Etkö voisi olla iloinen heidän puolestaan, et näköjään, vaan haluat ottaa heidänkin ilonsa ja hyötynsä pois sillä perusteella, ettei muslimitkaan saa sielunhoitoa. Oletko tiedustellut, että olisivatko muslimit valmiita järjestämään edes sellaista, jos valtio siihen antaisi luvan? En kyllä usko, että valtiolla olisi mitään sitä vastaan? Jos olet todella noin huolestunut muslimeitten hyvinvoinnista, voithan alkaa asiaa ajamaan, tai ehdottaa jollekin sotilastyypille, että hän alkaa sitä ajamaan."
No en minä muslimien oikeuksista ole kiinnostunut se oli vain esimerkki että onhan muitakin uskontoja ja miksi luterilaisilla on erityisoikeus. Onhan se tietysti hyvä että kristityt saa omiansa hoitaa, mutta että siihen kuulumattomat joutuu siihen osallistumaan on kummallista.
"No, onhan siellä varmaan suurin osa sotilaista kristittyjä. Sinun pitää varmaan mennä johonkin islamin maahan armeijaan, etteivät olisi kristittyjä. Ei voi oikein muuta sanoa, että olet todella ahdasmielinen ja suvaitsematon ihminen. "Minä en voi olla tekemisissä kristittyjen kanssa voi iiik" varmaan tulee kristittybakteereja."
Voi olla, mutta puhuinkin papeista. Siis niillä papeillahan on ihan sotilas koulutus, eli kai ne aseita sodassa käyttää?
"Minulla ei ainakaan olisi mitään ongelmaa tervehtiä rabbia tai imaamia, sen verran kunnioitan muitten ihmisten uskoa. Varmaan suurimmalla osalla juutalaisia tai muslimeja on sama ajatus. Ei se ole heiltä pois, jos kunnioittavat muita, päinvastoin."
Siis puhuin sotilastervehydksestä ja ylipäätänsä siitä että papilla on upseerin oikeudet ja ne ovat aina varusmiestä korkeaarvoisempia ja siksi niitä pitää herroitella ja tervehtiä. Siis muittenkin kuin kristittyjen.
"En todellakaan voi ymmärtää tuota. Ei minusta sinullekaan koidu mitään haittaa jos kunnioitat muita. Vai kuinka?"
Minähän kunnioitan muita, mutta kristityt ei kunnioita muiden uskontoja ja ajatuksia.
Joo, mielisairaalaan vaan kaikki "ei-normaalit"... mahtava idea!!
"Tarkoitatko psykologista apua?"
En vaan hengellistä. Ihmisellä kun on se hengellinenkin puoli, henkisen lisäksi. Ainakin suurimmalla osalla. Ja en myöskään tarkoita mielenterveysongelmia.
Ja empatia on sitä, että pystyy eläytymään toisen tilanteeseen ja tunteisiin, siis myötäelämään toisen kanssa. Kai sen voisi myötätunnoksikin suomentaa.
"Onhan se tietysti hyvä että kristityt saa omiansa hoitaa, mutta että siihen kuulumattomat joutuu siihen osallistumaan on kummallista."
Ahaa? Milläs lailla nämä muut kuin kristityt pakotetaan osallistumaan siihen?
Muuten, olemmehan kuitenkin kristitty maa, ja esim. lipussamme on risti, joten ei ole minusta pahaksi, että valtio ja kirkko ovat jollain lailla yhteistyössä, ja myös kun armeijaan menee niin jollain tavalla tutustutaan maamme uskontoon. Maassa maan tavalla... ei sinulta varmaan jossain Irakin armeijassa kyseltäisi, haluatko olla islamin vaikutuksen alla.
"Voi olla, mutta puhuinkin papeista. Siis niillä papeillahan on ihan sotilas koulutus, eli kai ne aseita sodassa käyttää?"
En tiedä? Mutta jos et sinäkään tiedä, niin kuinka voit sellaisesta valittaa? Ja varmasti jos aattelee niin, että jos rintamalle joutuisin, niin haluaisin aseen puolustukseksi, mutten usko, että jos pappina sinne menisin, että ketään vastaan hyökkäisin : kannattaa aina aatella omalle kohalle...
"Minähän kunnioitan muita, mutta kristityt ei kunnioita muiden uskontoja ja ajatuksia."
En kyllä vieläkään ymmärrä, mitä epäkunnioitusta olet heiltä joutunut kohtaamaan? Sekö, kun joudut tervehtimään pappeja? Kuten sanoin, ei kristityilläkään olisi varmasti ongelmaa tervehtiä imaameja tai rabbeja. Joten miksi sinulla on nyt tällainen ongelma?
No pärjäähään ateistit ja muut ilman hengellistä apua, niin miksi ei kristitty vähää aikaa selviäisi ilman hengellistä apua?
Jos olisin idealisti niinkuin pappi ja tietäisin että kuoleman jälkeen on elämä, niin miksi pelkäisin kuolemaa?
Ehkäpä ateistit ja muut saavat sitä hengellistä apua jostain muusta heidän hengellisyydelleen tärkeästä asiasta? En väitä tteivätkö kristityt saisi sitä muualtakin, mutta pappi on minusta siltikin edelleen vaan plussaa eikä miinusta kenellekään.
Koska jokainen ihminen pelkää jollain tasolla kuolemaa, ja koska emme voi tietää todella, mitä siellä toisella puolella on. Uusi asia on aina uusi asia, vaikka uskoisikin kuoleman jälkeiseen elämään. Ja mehän olemme käsittääkseni kristinuskon mukaan kuitenkin kuolleita viimeiseen tuomioon asti. Eikä sitä tiedä millaista on olla kuollut, eikä kyllä voi olla ihan varma siitä viimeisen tuomion ratkaisustakaan. Eihän voi tietää onko todella uskonut ja millä perusteilla se tuomio lopulta tehdään. Näin minä sitä kuolemanpelkoa analysoisin.
Ainoa, mitä voimme tehdä, on uskoa, toivoa ja rakastaa.