Uskonnot ovat kuin veneitä killumassa olevaisuuden meressä. Nämä optimisti- tai pessimistijollat ovat kaikki keskenään erilaisia ja erikokoisia, ja joissakin niissä on väkeä pilvin pimein, joissakin kipoissa värjöttelee pari hassua matruusia yksinään. Silti kaikissa aluksissa on olentoja, jotka voi tunnistaa IHMISIKSI.
Väitettäessä että kaikki uskonnot ovat teitä sinne jonnekin (jumala/totuus/elämä) voi koko juttu jäädä pelkän lässytyksen ja sanahelinän asteelle. Omaa ainutlaatuista itsenä olemistaan elävä ihminen ei välttämättä lämpene ajatukselle että hän voisi periaatteessa uskoa miten tahansa ja uskoa silti "oikein". Hänestä tuntuu että sitten kaikki on yksi lysti, jos häneltä riistetään jotakin ainutlaatuista. On hurskastelua ja omahyväistä mennä sanomaan toiselle ilman mitään perusteita että kaikki me olemme samanlaisia, minä olen aivan kuten sinä ja lässyn lässyn. Tällaisessa naivissa fiiliksessä mennään "ymmärtämään" kaikkia Toisia ihmisiä ilman että heidän ainutlaatuisuuttaan kunnioitetaan. Sitten ihmetellään miksi toinen vetäytyy itseensä, kokee itsensä uhatuksi ja alkaa puolustella omaa uskoaan.
Täytyykin lähteä siltä pohjalta että nähdään miksi kyseessä oleva yksilö on valinnut juuri sen uskon mikä hänellä on, tai kuinka paljon hän saa irti ympäristössään vaikuttavasta uskonnosta. Vasta hyväksyttyään Toisen ja hänen valintansa voi alkaa etsiä niitä perusteita sille miksi on olemassa ykseys uskontojen välillä.
Niitä perusteita minä löydän mielestäni uskontojen filosofisesta puolesta, pyhistä paikoista ja temppeleistä, yleisinhimillisestä tarpeesta hiljentyä tai etsiä joukkohurmosta... Uskonnoissa on aina kaksi tasoa, ulkoinen ja sisäinen. Joskus saman uskonnon ulko- ja sisätaso saattavat olla niin toisistaan eroavia että toisenuskoinen ihmettelee mikä on totuus tästä uskonnosta. Toisinaan sisäosaa pidetään niin pyhänä, ettei sitä ihan kelletahansa paljastetakaan.
Löytyykö persoonallisten valintojen ja teiden risteyskohdasta yleisinhimillinen, ellei suorastaan yleisälyllinen (jos ajatellaan muillakin planeetoilla olevan elämää) totuus? Itse uskon niin. Mutta olen alkanut ymmärtää senkin ettei tämä ajatus sanahelinänä välttämättä lämmitä kaikkia.
Silti toivoisin että universaali ekumenia edistyisi kaikin tavoin, ja nähtäisiin että kauneinta ihmisessä on se että hän tuntee tarvetta ylläpitää ihanteita, ei se MIKÄ oppi hänelle parhaiten kolahtaa.
Väitettäessä että kaikki uskonnot ovat teitä sinne jonnekin (jumala/totuus/elämä) voi koko juttu jäädä pelkän lässytyksen ja sanahelinän asteelle. Omaa ainutlaatuista itsenä olemistaan elävä ihminen ei välttämättä lämpene ajatukselle että hän voisi periaatteessa uskoa miten tahansa ja uskoa silti "oikein". Hänestä tuntuu että sitten kaikki on yksi lysti, jos häneltä riistetään jotakin ainutlaatuista. On hurskastelua ja omahyväistä mennä sanomaan toiselle ilman mitään perusteita että kaikki me olemme samanlaisia, minä olen aivan kuten sinä ja lässyn lässyn. Tällaisessa naivissa fiiliksessä mennään "ymmärtämään" kaikkia Toisia ihmisiä ilman että heidän ainutlaatuisuuttaan kunnioitetaan. Sitten ihmetellään miksi toinen vetäytyy itseensä, kokee itsensä uhatuksi ja alkaa puolustella omaa uskoaan.
Täytyykin lähteä siltä pohjalta että nähdään miksi kyseessä oleva yksilö on valinnut juuri sen uskon mikä hänellä on, tai kuinka paljon hän saa irti ympäristössään vaikuttavasta uskonnosta. Vasta hyväksyttyään Toisen ja hänen valintansa voi alkaa etsiä niitä perusteita sille miksi on olemassa ykseys uskontojen välillä.
Niitä perusteita minä löydän mielestäni uskontojen filosofisesta puolesta, pyhistä paikoista ja temppeleistä, yleisinhimillisestä tarpeesta hiljentyä tai etsiä joukkohurmosta... Uskonnoissa on aina kaksi tasoa, ulkoinen ja sisäinen. Joskus saman uskonnon ulko- ja sisätaso saattavat olla niin toisistaan eroavia että toisenuskoinen ihmettelee mikä on totuus tästä uskonnosta. Toisinaan sisäosaa pidetään niin pyhänä, ettei sitä ihan kelletahansa paljastetakaan.
Löytyykö persoonallisten valintojen ja teiden risteyskohdasta yleisinhimillinen, ellei suorastaan yleisälyllinen (jos ajatellaan muillakin planeetoilla olevan elämää) totuus? Itse uskon niin. Mutta olen alkanut ymmärtää senkin ettei tämä ajatus sanahelinänä välttämättä lämmitä kaikkia.
Silti toivoisin että universaali ekumenia edistyisi kaikin tavoin, ja nähtäisiin että kauneinta ihmisessä on se että hän tuntee tarvetta ylläpitää ihanteita, ei se MIKÄ oppi hänelle parhaiten kolahtaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoituksesi vähän kolahti, sillä usein itse ajattelen, että kaikki uskovat ja monet muutkin elämänkatsomukselliset, positiiviset ryhmittymät, ovat matkalla samaan suuntaan eli ovat uskoa "johonkin", vaikka ei niin valmiiksi määriteltyyn, ihmistä suurempaan voimaan. Ja matkalla ihmisen henkiseen kehitykseen omalla tavallaan. Myös luovuuden, feminismin ja psykologian uskon liittyvän läheisesti uskonnollisuuteen, sillä nämä asiat ovat tavallaan uskon/uskonnollisuuden hedelmiä parhaimmillaan. En tarkoita kyllä omahyväisesti hurskastella, kun liitän asioita yhteen, vaan olen todellakin ymmärtänyt tämän samansuuntaisuuden. Sama tavara, mutta eri paketissa! Siis karrikoiden sanottuna. Toisaalta olen samaa mieltä, että pitäisi aina muistaa tutustua toisenkin uskoon, ennen kuin sanoo siitä mitään.